Surullista luettavaa!

TosiTiedemies

Skeptikot myöntävät ”pelottelevansa” tiedejulkaisuja julkaisemasta mitään, mikä loukkaa heidän rokoteuskontoaan. Nyt ’katosi’ tutkimus, jossa verrattiin keskenään rokotettuja ja rokottamattomia lapsia.
Avoimesti luettava Journal of Translational Medicine julkaisi kaksi viikkoa sitten kaksi ennennäkemätöntä vertaisarvioitua tutkimusta, joiden kohtalo oli varsin erikoinen, joskaan ei täysin yllättävä.
Yhteenveto taustoista: ensimmäisessä pilottitutkimuksessa verrattiin 261:tä kotikoulutettua amerikkalaislasta, joita ei ole lainkaan rokotettu, 405 rokotettuun ja kotikoulutettuun amerikkalaislapseen. Ryhmien välillä havaittiin silmiinpistävä ero sairauksien esiintyvyydessä. Neurologisten kehityshäiriöiden, allergioiden, heinänuhan ja muiden immuunivälitteisten häiriöiden esiintyvyys huitelee pilvissä rokotetuilla amerikkalaislapsilla, eikä kukaan osaa selittää miksi. Jos haluat tutustua syvällisemmin tutkimukseen, klikkaa tästä.
Toinen tutkimus perustui ensimmäiseen, ja sen toteuttivat samat henkilöt. He vertasivat keskenään rokotettujen ja rokottamattomien keskosten hermostollista kehitystä. Molemmat tutkimukset ovat epidemiologisia seurantatutkimuksia, jotka perustuivat äitien muistikuviin ”lääkärien diagnosoimista” sairauksista, resepteistä ja leikkauksista, ei heidän mielipiteisiinsä. Monet tutkimukset suoritetaan tällä tavalla, myös monet sellaiset, joita valtiolliset terveysvirastot suorittavat ja joihin he viittaavat.
Media pysyi vaiti, mikä ei tule yllätyksenä. Valtavirtaiset tiedotusvälineet vaikenivat kuin muuri, aivan kuin mitään normaalista poikkeavaa amerikkalaislasten terveyttä käsittelevää tutkimusta ei olisi edes julkaistu. Terveysviranomaiset valitsivat saman taktiikan: on parempi pitää matalaa profiilia ja antaa myrskyn laantua eikä ruokkia huomiota.
Tiedeyhteisö pysyi vaiti, lukuunottamatta pientä räksyttävää kotikutoisten tiedesotureiden joukkoa, joita kutsutaan Skeptikoiksi isolla S:llä.
Lynkkausjoukko vaientaa kriitikot
Mitä tämä ”takaisin vedetty” tutkimus käsittelikään? ”Raivostuttavaa… rokotehuuhaata” twiittasi yksi. Kuinka tällainen tutkimus KEHDATAAN julkaista? ”Eikö tätä törkeyttä ole jo loppuunkäsitelty?” Pois! Pois! Pois!
Sillä ei tietysti ollut mitään merkitystä ettei tutkimusta vetäneen professori Anthony Mawsonin tutkimuksia ole koskaan aiemmin jätetty julkaisematta tai vedetty pois. Kertaalleen julkaistua tutkimusta ei voi vetää pois. Se, mitä nyt tapahtui on tapahtunut aiemmin, tosin ennen julkaisua. Skeptikkojen lynkkausjoukko on nähnyt tutkimuksen abstraktin Frontiers-lehden sivuilla 2016 kun se oli vielä tarkastettavana. Tutkimus ei ehtinyt nähdä päivänvaloa, mutta tästä huolimatta Skeptikkojen kaikkinäkevä silmä, joka etsii yötä päivää mitä tahansa loukkaavaa, oli havainnut sen.
Skeptikot eivät suotta jahkailleet ryhtyessään vastatoimiin. He eivät haaskanneet aikaansa perehtymällä yksityiskohtiin tai haastaneet sen sisältöä. He eivät tutkineet metodologiaa tai tuloksia tai niiden tulkintaa tai tuloksiin liittyvää pohdintaa.
He haukkuivat tutkijoita ”rokotevastaisiksi” – joka on verrattavissa ’rasistiin’ tai ’seksistiin’, ja joksi voi nimittää ketä tahansa, jopa arvostettua professoria ja tutkijaa, jolla on 30-vuotinen ura, ja joka vain kyseenalaistaa sen, ovatko tietynlaiset lääkevalmisteet turvallisia lapsille. ”Rokotevastaiseksi” nimittäminen tappaa keskustelun.
Frontiersin hapuileva toimittaja julkaisikin hätäisen twiitin, jonka mukaan tutkimus oli vasta alustavasti hyväksytty ja arviointi olisi tehty uudelleen ”esille nostettujen ongelmakohtien vuoksi.”
Yksi skeptikko kehuu kuinka tutkimus vedettiin pois hänen ansiostaan:
”Sain yhdellä twiitillä Frontiersin vetämään rokotevastaisen jutun pois!” Leonid Schneider twiittasi tällä viikolla. ”Rokotevastaisen tutkimuksen abstrakti tuli julki, lukija ilmoitti asiasta minulle, twiittasin, Frontiers säikähti ja veti tutkimuksen pois.”
Jopa Retraction Watch raportoi tapahtumankulusta tällä tavalla. Jouduttuaan kritiikin kohteeksi Twitterissä, Frontiers antoi julkilausuman, todeten että tutkimus oli vasta ”alustavasti hyväksytty mutta ei julkaistu”, ja että se oli uudelleenarvioitavana.
He linkkasivat kahteen twiittiin, joista toinen oli Leonid Schneiderin. Siinäpä se.
”Mikä herättää itsessään kysymyksiä: oikeaoppinen takaisinvetomenettely ei mene näin,” kommentoi nimimerkki Neuroskeptic Retraction Watchin sivuilla, ikäänkuin sekin olisi ollut vaikeuksissa olevien tutkijoiden syytä. Ei syytöksiä. Ei vastauksia. Ei vedottu ammattietiikkaan tai virheisiin. Ei minkäänlaista menettelyä. Ei edes kenguruoikeudenkäyntiä. Pelkkä lynkkausjoukko ”pelottelee” tiedejulkaisun olemaan julkaisematta.
Valtamedia kertoi tuolloin tarinan taustat väärin ja väitti perusteettomasti että tutkimus, jota ei oltu koskaan julkaistu, oli vedetty pois. He toistivat Skeptikkojen omituisia väitteitä ja pönkittivät lääketeollisuuden herrojensa asemaa.
Journal of Translational Sciencen päätoimittaja on jälleen kumartanut näiden voimien edessä. Retraction Watch

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

        Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
        Maailman menoa
        256
        2442
      2. Olen ärtynyt koska

        minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
        Ikävä
        73
        1836
      3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

        Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
        Perussuomalaiset
        336
        1568
      4. Suomalaiset marjat loppuvat

        Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
        Maailman menoa
        175
        1539
      5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

        En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
        Ikävä
        41
        1085
      6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

        Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
        Tunteet
        89
        985
      7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

        SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
        Maailman menoa
        180
        811
      8. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

        Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
        Suomalaiset julkkikset
        5
        805
      9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

        1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
        Maailman menoa
        216
        773
      10. Ettet vaan pety niin

        Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
        Ikävä
        50
        730
      Aihe