Minne katoavat eläinten luurangot?

ihmettelevävaeltaja

Metsissämme elelee hirviä, näätiä, peuroja, karhuja jne. ja kokevat varmastikin jossain elämänsä vaiheessa luonnollisen kuoleman, mutta missä ovat kaikki ne raadot ja luurangot?
Olen tallustellut pitkin maamme metsiä pienen ikäni, mutta ainuttakaan maallisen vaelluksensa lopettaneiden eläinten jäännöksiä en ole nähnyt.
Menevätkö jonnekin salaisiin paikkoihin päivien päättyessä tai lähtevätkö taivaaseen luineen päivineen syntyäkseen uudelleen entistä vahvempana?

28

2274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lihat syödään ja isommat luut levitellään laajalle alueelle, johon nekin lopulta maatuvat.

      Aika nopeasti käy: kokonaista ehjää ruhoa löytää maastosta todella harvoin. Voisi ajatella, että itsestään kuollut eläin ei alkuvaiheessa haisisi, joten sen löytäminen kestäisi raadonsyöjiltä aikansa, mutta toisaalta luonnon eläimet harvemmin kuolevat itsekseen, aina on joku minkki tai susi pillissä kiinni vähän auttamassa.

    • ihmettelevävaeltaja

      Ihan hyvä pointti, mutta meillä alkaa iso metsä heti talon takaa keskisellä uudellamaalla ja aamuöisin näkee hirveä ja peuraa juoksentelevan tiuhaan tahtiin, mutta ainuttakaan suurpetoa ei ole näkynyt ja jos näkyy, se uutisoidaan ympäri maan niin näkyvästi että itse petokin sen huomaa ja luikkii karkuun, jää junan alle tai ammutaan.
      Jotenkin en jaksa kuitenkaan uskoa, että ihan pikkueläimet levittäisivät ison eläimen luita ympäri metsiä ja vuosien saatossa luulisi ihmisten kompastelevan luurankoihin vuosien saatossa.

      • Tuli isommista elukoista mieleen, että onkohan tiedossa esimerkiksi vaikka peuroista tai hirvistä, mikä prosentti niistä kokee isojen petoeläinten puutteessa luonnollisen kuoleman joko tautien, vanhuuden tai onnettomuuden merkeissä?

        Vähän epäilen, että niistä suuri valtaosa joko metsästetään tai jää auton alle, jolloin raatokin poistuu saman tein.


      • jfksjkfvsmnv
        Kollimaattori kirjoitti:

        Tuli isommista elukoista mieleen, että onkohan tiedossa esimerkiksi vaikka peuroista tai hirvistä, mikä prosentti niistä kokee isojen petoeläinten puutteessa luonnollisen kuoleman joko tautien, vanhuuden tai onnettomuuden merkeissä?

        Vähän epäilen, että niistä suuri valtaosa joko metsästetään tai jää auton alle, jolloin raatokin poistuu saman tein.

        Huonosti ammuttuja hirviä ja peuroja löytyy tämän tämän, mutta ne ei kauaa paikalla happane, kun haaskansyöjät syö ne ja raahaa luut.
        USA:ssa tekivät kokeita, kuinka kauan raato pysyy metsässä rikostutkinnallisista sysistä.
        Tulos oli, että kuluu vain 3-4 päivää, kun on vain luut jäljellä. Nekin pikkuhiljaa peittyy kasvustoon ja ketut ym. haaskannauttijat raahaa luut kaluttavaksi poikasilleen.


      • 102030405060

        Suurpedot yleensä karttaa ihmistä.

        Useimmiten käy niin, että peto huomaa ihmisen, mutta ihminen ei sitä . . .


      • PakkoOllaNäin
        Kollimaattori kirjoitti:

        Tuli isommista elukoista mieleen, että onkohan tiedossa esimerkiksi vaikka peuroista tai hirvistä, mikä prosentti niistä kokee isojen petoeläinten puutteessa luonnollisen kuoleman joko tautien, vanhuuden tai onnettomuuden merkeissä?

        Vähän epäilen, että niistä suuri valtaosa joko metsästetään tai jää auton alle, jolloin raatokin poistuu saman tein.

        Ei ainakaan hirviä kaikkia voida metsästää, saati jäädä petoeläinten saaliiks, se on varma, ku kyllä niitä senverra on!? Et takuulla kuolee monia ihan normaalistikin.


    • hirnaus

      Kaikkien eläinten jäännökset katoavat luonnollisia teitä.
      Ainoastaan dinosaurusten jäänteet säilyvät, vai ovatko ne väärennettyjä?
      On perusteltua epäillä että näin olisi.

      • Fossiloituminen on erittäin harvinainen prosessi. Se, että fossiileita on löydetty miljoonittain, osoittaa ainakin sen, että elämää on ollut paljon ja pitkään.

        Suomessa ei juuri fossiileja olla löydetty, kun jääkausien mannerjäätiköt ovat pyyhkäisseet kaiken irtonaisen mennessään moneen kertaan peruskallioita myöten. Valitettavasti myös teoretisoidut alkuihmisen alkulähteet sademetsien kätköissä säilövät raadot hyvin huonosti ja harvoin.

        Mielestäni onkin hyvin ironista, että kreationistihihhuleiden kultamaassa, Yhdysvaltain Utahissa, ei tarvitse kuin erämaassa lapiota käyttää, niin jo rupeaa löytymään kaikenlaista muinaisten ölliäisten kivettymiä. : )

        Näiden väittäminen väärennöksiksi on naurettavaa.


    • ihmettelevävaeltaja

      Kiitos vakuuttavasta perustelusta.
      Olisi vain niin kiva saada olohuoneen nurkkaan hieno karhun tai hirven luuranko huonetta koristamaan.

    • Joulutonttu__

      Me viemme ne kretuliineille joululahjoiksi.

      Niissä niillä riittää ihmettelemistä vuosikausiksi.

    • Huutiukko

      Ne eri eläinten luurangot kerätään museoviraston toimesta ja jaellaan elukkamuseoihin. Kotimaiset saavat pelkillä rahtikuluilla mutta ulkomaiset maksavat hyvän hinnan.

    • HäviäähänNe
    • panzer

      Elämä tuottaa järjestystä. Järjestys mahdollistaa älykkyyden. Elukkavaistoinen älykkyys tuhoaa ympäristönsä! stalingrad hans...

    • NeSiivotaanPois

      Olen pohtinut itsekkin tätä ja tullut siihen tulokseen että valtio käyttää työhönvelvoitettuja työttömiä siivoamaan niin risukot risusavotassa kuin eläinten ruhot ja terpeet pois Suomen metsistä, sillä eläinten tarpeet ja mätänevät ruumiit eivät kuulu luontoo vaan pilaavat ja saastuttavat puhdasta luontoa josta ihminen on vastuussa.

      • smörgåsbord

        No ei siel kyl ruumiit kauaa mätänee ehi, kyl tuol pöpelikös ny senverra lihansyövää elukkaa löytyy!


    • oikujhygyft

      Käyttääköhän mikään Suomen luonnossa elävä eläin tuoreiden luiden luuydintä ravinnokseen? Jäyhäessä ainakin luut pirstaloituisi.

    • miten.toimittaisiin

      Olisikohan mitenkään mahdollista hankkia luonnollisesti menehtyneen ryhävalaan luuranko, siten että saisi myös varmuuden ettei sitä ole metsästetty?

      • LueppasUusiksMitäKysyit

        Olisi.
        Luonnollisesti menehtynyt ryhävalas on aina menehtynyt luonnollisesti.
        Koska metsästyskuolema ei ole ryhävalaiden luonnollinen kuolinsyy.

        Logiikkaa, dear Watson!


      • miten.toimittaisiin
        LueppasUusiksMitäKysyit kirjoitti:

        Olisi.
        Luonnollisesti menehtynyt ryhävalas on aina menehtynyt luonnollisesti.
        Koska metsästyskuolema ei ole ryhävalaiden luonnollinen kuolinsyy.

        Logiikkaa, dear Watson!

        Pointtini oli siinä, että luonnollisesti menehtyneenä myytävä ei välttämättä sitä ole.


      • noshitsherlock
        LueppasUusiksMitäKysyit kirjoitti:

        Olisi.
        Luonnollisesti menehtynyt ryhävalas on aina menehtynyt luonnollisesti.
        Koska metsästyskuolema ei ole ryhävalaiden luonnollinen kuolinsyy.

        Logiikkaa, dear Watson!

        Tiettävästi ryhävalaita ei metsästetä, eikä niiden luonnollinen elinympäristö ole metsä, luojan tai muun kiitos. Jos nyt oikein logiikkaan mennään niin pyydetyn ryhävalaan kuolema on luonnollinen kuolema. Muutenhan pyytäjät olisivat yliluonnollisia olentoja. Ihminen tekemisineen on luontokappale siinä missä muutkin.


      • Pyydä.itsesi

        Ryhävalas ei ole kala vaan nisäkäs, joten kalastaakaan niitä ei voi. Metsästäminen ei edellytä metsää, koska mm. napa-alueilla ja aavikoillakin metsästetään.
        Sinun höpöttäjän logiikassasi murhattu ihminenkin on kokenut kuonnollisen kuoleman.


      • MinkäKuonnollisen
        Pyydä.itsesi kirjoitti:

        Ryhävalas ei ole kala vaan nisäkäs, joten kalastaakaan niitä ei voi. Metsästäminen ei edellytä metsää, koska mm. napa-alueilla ja aavikoillakin metsästetään.
        Sinun höpöttäjän logiikassasi murhattu ihminenkin on kokenut kuonnollisen kuoleman.

        Ei ole puhuttukaan kalastamisesta, vaan pyytämisestä. Ei ole myöskään väitetty metsästämisen _edellyttävän_ metsää. Ei ole myöskään tiedossa yhtäkään tapausta koko kirjoitetun historian ajalta, jossa murhattu ihminen olisi kokenut yliluonnollisen kuoleman.


      • Pyydä.itsesi
        MinkäKuonnollisen kirjoitti:

        Ei ole puhuttukaan kalastamisesta, vaan pyytämisestä. Ei ole myöskään väitetty metsästämisen _edellyttävän_ metsää. Ei ole myöskään tiedossa yhtäkään tapausta koko kirjoitetun historian ajalta, jossa murhattu ihminen olisi kokenut yliluonnollisen kuoleman.

        Kirjoitin tahallani kuonollisen enkä luonnollisen kuoleman, koska tiesin että tartut siihenkin, turha höpöttäjä.
        Luonnollisen kuoleman vastakohta ei ole yliluonnollinen kuolema. Kuolemaa sanotaan luonnolliseksi, kun sitä ei ole edesautettu vaan kuoleman on sallittu tulla luonnollista tietäänselvennä omaa vauhtiaan.


      • selvennäpätietäsi
        Pyydä.itsesi kirjoitti:

        Kirjoitin tahallani kuonollisen enkä luonnollisen kuoleman, koska tiesin että tartut siihenkin, turha höpöttäjä.
        Luonnollisen kuoleman vastakohta ei ole yliluonnollinen kuolema. Kuolemaa sanotaan luonnolliseksi, kun sitä ei ole edesautettu vaan kuoleman on sallittu tulla luonnollista tietäänselvennä omaa vauhtiaan.

        Älä selitä, sitä paitsi kirjoitit "kuonnollisen" kahdella ännällä ;)

        Kyllä se aiheutettu kuolemakin on ihan luonnollinen kuolema, etkä voi tietää mitä "vauhtiasi" kuoleman olisi pitänyt tulla muussa tapauksessa.

        "tietäänselvennä"

        Ryhdyit sitten viljelemään niitä "täkyjäsi" oikein urakalla. ;)


      • dearwatson
        Pyydä.itsesi kirjoitti:

        Ryhävalas ei ole kala vaan nisäkäs, joten kalastaakaan niitä ei voi. Metsästäminen ei edellytä metsää, koska mm. napa-alueilla ja aavikoillakin metsästetään.
        Sinun höpöttäjän logiikassasi murhattu ihminenkin on kokenut kuonnollisen kuoleman.

        No minkähän takia yleiskielessä on sana "valaanpyytäjä"...


      • itse.asia

        Valaan luurankoahan tuossa edellä pyydettiin, ilman sen tappamista.

        Jos ei ole mitään tekemistä, niin ei kannata tehdä sitä täälläkään.


      • nimen.omaan
        itse.asia kirjoitti:

        Valaan luurankoahan tuossa edellä pyydettiin, ilman sen tappamista.

        Jos ei ole mitään tekemistä, niin ei kannata tehdä sitä täälläkään.

        Elävältä valaalta on aika paha mennä kysymään luurankoa lainaksi, ja kuolleen on tappanut joku, oli se sitten luonto tai ihminen joka on sekin osa luontoa.


    • kjdfwjqgfhg

      Hiiret syö luut. Asian voi todeta luiden pinnalla olevista jyrsintäjäljistä. Maatuminen on kovin hidasta. Olen katsellut erästä metsäkauriin kalloa ainakin 10 vuotta ja siinä se möllöttää kahden koivunrungon väliin juuttuneena, kun puut on kasvaneet paksuutta.
      Lihat syö ketut ja varislinnut. Myös madot, eli hyönteistoukat jelppaa hommassa. Haudankaivaja kovakuoriaiset kuoppaa pienet eläimet.
      Kettu mielellään kuljettelee luita ja vie pesälleenkin, josta niitä voi käydä syynäämässä. Erikoisin löytö oli huuhkajan jalat.
      Sitäpaitsi jos eläin sairastuu se hakeutuu rauhaisaan piilopaikkaan. Onnettomuuteen joutuneet jää tapahtumapaikalle. Metsistä löytää yllättävän usein huonosti ammuttuja hirvieläimiä. Kesäaikaan ne muuttuu luurangoiksi muutamassa päivässä. Talvella suuret eläimet syödään usein ontoiksi takapuolen kautta, kun paksu nahka on jäässä, eikä hampaat, tai nokka siihen pysty.

      Olet tosi kaupunkilainen, ellet ole edes autonalle jääneitä löytänyt. 1980-luvulla oli litteä supikoira joka kilometrillä ja parhaalla kaksi. Nyt ne on käyneet harvinaisiksi, elleivät ole oppineet liikennesääntöjä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6579
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4243
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2647
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2040
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1111
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1066
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe