Voisiko joku avata tätä minulle?

Kun en ymmärrä miestä. Miehelle riittää tapailu, ei halua yhteistä arkea. Ei yhteistä taloutta. Tunnen huonommuutta tästä. Koska en kelpaa. Muuten suhde sujuu, ja on parhaita minulla koskaan olleita. Milloin kannattaa luovuttaa, odotanko jos toinen muuttaa mielensä vai sanonko vaan että koska ei haluta tulevaisuudessa samoja asioita, tämä oli tässä? Vai onko se pelkoa, ettei se arki yhdessä kantaisi? Että koko juttu kuivuisi kasaan kun tulee yhteinen arki? Ei voi keskustella, toinen lukkiutuu. Tiedän että taustalla on joku myttyyn mennyt suhde aikoinaan.
Ilmianna
Jaa

72 Vastausta



Toivottavasti, et ole varatun kesäheila. Ne ei halua yleensä muuta kuin tapailua.
Ilmianna
Jaa
Ei syytä huoleen, jos mies ei muutenkaan ole kovin sosiaalinen persoona. Jotkut ylikuormittuvat jatkuvasta toisen ihmisen läsnäolosta ja haluavat välillä ladata akkuja. Tärkeintä ei kai ole yhdessä asuminen ja tiskivuoroista riitely, vaan rakkaus.
Ilmianna
Jaa
Miehet eivät yleensä kaipaa sitä yhteistä arkea vaan pelkästään yhteistä juhlaa. Mies voi suostua mieliksesi myös arkeen mutta hän ei toivo sitä itselleen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
höpöpöpö
sinä oletat että kaikki miehet ovat juuri sellaisia mihin sinä olet sattunut törmäämään

yleensä naisille kelpaa vain kerran viikossa rojut rännin ja kiirellä baariin sidukkalle meininki ei ne muuta halua kun on kiire kotiin nettideittaamaan ja sitä prinssiä ettimään kun mikään ei oikeasti kelpaa

tuliko yleistystä nyt tarpeeksi?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Niin ja kauanko olette nyt tapailleet? Ihan tervettä jos haluaa odottaa vaikka pari vuotta yhteenmuuttoa. Eri asia sitten jos jatkunut kauan
Ilmianna
Jaa
Pysyisin ihan omillani vaan sijassasi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Tässä muuten on ideaa.
Antaisi sen toisen miettiä näitä asioita.
Se olisi hyvä kun kummatkin miettii.
Jos vain toinen, niin pieleen menee.
Eli olen samaa mieltä omilla pysymisessä.
Jos mikään ei muutu, etäisyyttä tulee ja tilaa muille, jos sille on tarvetta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Minulle kävi samalla tavalla. Mies lopulta avautui ja sanoi, että johtuu pieleen menneestä avioliitosta.

No, kerran sitten kännissä paljasti, että ei koskaan halua mitään vakavaa, vaan haluaa lentää vapaana, jonka takia ei halunnut sitä yhteistä arkea tai mitään.
"Jos oot varma, että olet 'se oikea' niin voit yrittää todistaa sen", oli miehen kommentti.

Lähdin tuolloin kävelee. Olisi minusta ollut mukava tietää tuo heti, eikä roikottaa perässä varalla. Kun jossain vaiheessa lupaili jo, että "tulevaisuudessa voi ollakin."
Ilmianna
Jaa
Kyllä parisuhde jos on terveellä pohjalla on yleensä jo vuodessa yhteen muutto. Jos ei halua yhteistä on jotain taustalla. On jo varattu tai niin pahasti loukattu ettei pysty luottamaan kehenkään eikä kykene parisuhteeseen. Kyllä normaali parisuhde tuo sen yhteen menon kyllä. Mutta jos vuosia roikut jossakin kertoo se yleensä että suhteita on muitakin. Suhteeseen kuuluu yhteinen arki. Sillä hän sen näkee sovittelija yhteen. Tuo perustelu että haluaa olla vapaa kertoo että käy muidenkin kanssa nauttimassa eikä pidä sinua kumppani ehdokkaana edes. Haluaa nauttia niin sanotusta kermojen nautinnosta. Ikävä todellisuus nykyään. Kyllä normaali parisuhde johtaa yhteen menon monella tavalla. Tuo asuminen eri osoitteissa on yleensä se että haluaa jotain salata. Toki voi seurustella niinkin että on eri osoitteet mutta silloin on myös ymmärrettävä se että mitä tuolla toisessa osoitteessa tapahtuu. Jos ei ole samaa näkemystä parisuhteen muodosta ja niistä tavoitteista kuten sinulla ette ole silloin "oikeita.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kuule minulla oli kaukosuhde 4v ja toimi hyvin niin kauan kun toimi.Kukaan ei voi sanoa toiselle,että on vuoden sisällä muutettava yhteen!Asioista puhuminen on parasta!Jos on niin ettei mies puhu niin hakoteillä ollaan,puhumattomuus on suhteen myrkky.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jos asutte lähekkäin, niin miksi ette voisi asua eri osoitteissa. Yhdessä asuminen yleensä aiheuttaa hankaluuksia enemmän tai vähemmän, vaikka oltaisiin parhaita kavereita tai onnellisessa parisuhteessa. Erillään asuminen on käytännöllisempää. Ei kannata lopettaa suhdetta vain siksi, että kaikki ei mene tavallisimman kaavan mukaan.
Eri asia tietysti on, jos mies ei halua sinun vierailevan asunnossaan. Tosin sekään ei aina pettämisestä johdu. Tiedän tapauksen, jossa se johtui hamstraamisesta.
Ilmianna
Jaa
Miksi ihmeessä ottaa vaivoikseen jotain käytännön arkea, jos pimpsaa saa vain pistäytymällä?

Laita mies kiertoon, niitä riittää. Myös sellaisia, jotka ovat valmiita myös oikeaan suhteeseen.
Ilmianna
Jaa
Enempi olisin huolissani tuosta puhumattomuudesta. Jos kaveri menee lukkoon kun yrität saada keskustelua sinulle tärkeästä asiasta niin mitähän luulet että mitä se teidän yhteinen tulevaisuus on.
Se että asutaan eri osoitteissa voi johtua todella monesta asiasta. Mutta jos ei synny keskustelua ja menee arvailuksi niin oikea syy jää piiloon.
Jos et ole meedio niin ei kauhean hyvä tulevaisuus tule olemaan.
Toisaalta jos kaveri vielä mammanpoika ja sinä olet päällekäyvä niin sinun pitää keskustella ja pyytää lupa pojan isiltä ja äitiltä.
Ilmianna
Jaa
Siis tuollainen olisi ihannesuhde ns. aikuisemmalle väelle (50 +), jolloin jo monella pinttyneet tavat ja vakiintunut, entinen elämä. Mikä sen parempaa kuin yhdistää ja pitää erillään työ tai eläke, ystävät, harrastukset, kumppani, oma tupa & lupa (ei tarvi toisen sotkuja setviä tai siivota), raha-asiat jne. Mutta homman pitää sopia ja toimia molemmilla. Ystäviä ei ole koskaan liikaa. Aikaa voi viettää yhdessä niin paljon tai niin vähän kuin kummallekin sopii ja silti elää erillistä elämää rinnakkain. Ei sitä koko ajan tarvi tai pidä kyhjöttää kylki kyljessä, mutta on se kiva tietää että jossain on joku kuitenkin minua varten. Ja yhdessä tehdään niitä asioita, jotka kumpaakin miellyttävät esim. lomat, viikonloput ja miten milloinkin.
Ilmianna
Jaa
Voi olla täysin normaalia. Siis että ei samantien halua muuttaa saman katon alle. Itse olen sellainen että kyllä haluaisin ainakin vuoden seurustella ennen yhteenmuuttoa. Taustalla ei mitään kummempaa "syytä".
Muita vaihtoehtoja sitten se, ettei halua sitoutua lainkaan tai pitää sinua varalla, mielessään joku toinen nainen.
Lähelle päästämisen vaikeudesta voi myös olla kyse, ja sehän voi johtua vaikka pieleenmenneestä suhteesta tai siitä, että elämä tällä hetkellä on jotenkin kaaoksessa, eikä halua paljastaa sitä toiselle.
Voi johtua masennuksestakin. Masentuneena voi olla vaikeaa päästää lähelle, kun ei haluaisi toisen näkevän kuinka hajalla sitä onkaan. Masennus voi myös vaikuttaa esim. kodin siivoamiseen.. ei kehtaa likaiseen asuntoon ketään ottaa kylään tai kammoksuu yhdessä asumista, kun sitten ei jaksakaan hoitaa sitä yhteistä kotia.
Syitä voi olla niin monia tuollaiseen touhuun. Ja aina se syy ei ole se, että mies on pelimies joka haluaa vain pelkkää seksiä.
Ilmianna
Jaa
No kuulehan. Minulla on takana 26 v kestänyt "asutaan yhdessä" -parisuhde. Lapsiakin siunaantui. Vuosien päästä erosin. Eron jälkeen vielä muutaman kuukauden ajattelin uutta "asutaan yhdessä" -parisuhdetta. Mutta sitten tulin toisiin aatoksiin. Miksi ihmeessä pitäisi asua yhdessä, kun itse lähtee töihin klo 7, palaan illan suussa, lähden harrastuksiin, joista palatessani, syön jotain ja menen nukkumaan? Tämä on ihanaa arkeani (arki on ihmisen parasta aikaa), ja yhdessä asuminen pilaisi sen, koska tuohon väliin kun ei jää sitä yhdessä asumisaikaa.

Lisäksi tarvitsen paljon omaa aikaa ja todellakaan en suostu luopumaan harrastuksestani (enkä ystävien tapaamisesta + sosiaalisesta elämästä). Nyt kun lasten aikuistuttua on vihdoinkin aikaa. Joka tapauksessa - pian eron jälkeen kohtasin miehen, jonka kanssa olen ollut 7 vuotta. Seurustelemme, mutta emme muuta yhteen. Viikonloput vietämme yhdessä - ja tietysti osittain lomallakin. Juuri tuossa mietimme, että vaikka asuisimme samassa talon samassa rappukäytävässä, emme kohtaisi varmaan kuin kerran viikossa, jos sitäkään. Meillä on täysin eri vuorokausirytmi. Elikkäs fanitan aivan täysillä erillään asumista. En suostu enää myöskään nukkumaan huonosti viikosta ja vuodesta toiseen, kuunnellen toisen kuorsausta. Lisäksi erillinen talous on maailman parhaimpia asioita. Saa päättää kumpainenkin ihan itsekseen mihin rahansa käyttää ja millaisen taulun laittaa seinälle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
8 VASTAUSTA:
Yhdessä asuessa ei tarvitse nukkua kaikkia öitä samassa makuuhuoneessa, kaikkea aikaa ei tarvitse viettää yhdessä tms. Ratkaisuja löytyy, jos haluaa niitä löytää. Minusta näissä kaikuu sitoutumisen pelko ja se, että ei mennä tarpeeksi syvälle niin ei satu niin paljon. Pelot voi voittaa vain kohtaamalla pelot. Oikeasti näitä juttuja lukiessa olen tajunnut entistä paremmin miksi ihmiset hankkii sivuseksisuhteen ja jää siihen aiempaan liittoon, jos se toimii rutiinien osalta hyvin ja on muuten rauhallinen. Kaikilla se ei vaan ole mahdollista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
enpätiedäen kirjoitti:
Yhdessä asuessa ei tarvitse nukkua kaikkia öitä samassa makuuhuoneessa, kaikkea aikaa ei tarvitse viettää yhdessä tms. Ratkaisuja löytyy, jos haluaa niitä löytää. Minusta näissä kaikuu sitoutumisen pelko ja se, että ei mennä tarpeeksi syvälle niin ei satu niin paljon. Pelot voi voittaa vain kohtaamalla pelot. Oikeasti näitä juttuja lukiessa olen tajunnut entistä paremmin miksi ihmiset hankkii sivuseksisuhteen ja jää siihen aiempaan liittoon, jos se toimii rutiinien osalta hyvin ja on muuten rauhallinen. Kaikilla se ei vaan ole mahdollista.
Ihminen ei voi sitoutua toiseen ilman että on sitoutunut itseensä. Esim. tietää minkälainen on, tuntee omat rajansa, resurssinsa ja mikä on itselle hyväksi. Erityisesti tieteelliset ja taiteelliset ihmiset tarvitsevat paljon omaa tilaa, aikaa ja rauhaa (sosiaalisten suhteiden, virikkeiden ja työnteon lisäksi), siksi erillään asuminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Tavikset keksikööt omat ratkaisunsa miten heille välttämättömästä yhteisasumisesta tulee siedettävämpää ;).

PS. Rutiini = sama kuin suhteen kuolema.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Aloituksesta ei käynyt mitenkään ilmi, että aloittajan kumpoani olisi joku taiteilijahörhö. Ajatuksesi ovat lisäksi hyvin mustavalkoisia. Onhan se totta, että taiteilijat tarvitsevat useita muusia, ovat rapajuoppoja ja työskentelevät yöaikaan ja ovat mielenterveyshäiriöisiä, eikös niin? Mutta jos nyt jätettäisiin taiteilijat ja tieteilijät, jotka ovatkin ihan pimeetä sakkia niin vapauksia voi ihan yhtälailla olla yhdessä asuessa ja suhde voi säilyä hyvinkin intohimoisena niinkuin se tärkein asia muutenkin vanhempien ihmisten suhteessa on (olet kuitenkin jo 54 vuotias, huh huh). Jos pelkää kovasti kaiken vapauden ja rutiinien puolesta yhdessä asuessa niin ehkä se edellinen suhde on ollut liiaksi sellainen, jossa toinen on ollut kauhean mustasukkainen, valvova, riippuva tms. Itsellä ongelma on varmasti hyvin suuri kumppanin löytymiseksi, sillä ehkä ristiriitaisestikin tarvitsen läheisyyttä, hellyyttä, turvaakin, kainaloa, asioiden jakamista, mutta tarvitsen myös yksinoloa, hiljaisuutta ja rauhaa ja tätä joidenkin ihmisyen on ollut hyvin vaikea ymmärtää tai jopa hyväksyä. Mutta oikeasti minusta tulee kamala ihminen jatkuvassa mölyssä. Ai niin, mutta minähän olenkin kuvaamasi kaltainen "pimee" taiteilijasielu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
enpätiedäen kirjoitti:
Aloituksesta ei käynyt mitenkään ilmi, että aloittajan kumpoani olisi joku taiteilijahörhö. Ajatuksesi ovat lisäksi hyvin mustavalkoisia. Onhan se totta, että taiteilijat tarvitsevat useita muusia, ovat rapajuoppoja ja työskentelevät yöaikaan ja ovat mielenterveyshäiriöisiä, eikös niin? Mutta jos nyt jätettäisiin taiteilijat ja tieteilijät, jotka ovatkin ihan pimeetä sakkia niin vapauksia voi ihan yhtälailla olla yhdessä asuessa ja suhde voi säilyä hyvinkin intohimoisena niinkuin se tärkein asia muutenkin vanhempien ihmisten suhteessa on (olet kuitenkin jo 54 vuotias, huh huh). Jos pelkää kovasti kaiken vapauden ja rutiinien puolesta yhdessä asuessa niin ehkä se edellinen suhde on ollut liiaksi sellainen, jossa toinen on ollut kauhean mustasukkainen, valvova, riippuva tms. Itsellä ongelma on varmasti hyvin suuri kumppanin löytymiseksi, sillä ehkä ristiriitaisestikin tarvitsen läheisyyttä, hellyyttä, turvaakin, kainaloa, asioiden jakamista, mutta tarvitsen myös yksinoloa, hiljaisuutta ja rauhaa ja tätä joidenkin ihmisyen on ollut hyvin vaikea ymmärtää tai jopa hyväksyä. Mutta oikeasti minusta tulee kamala ihminen jatkuvassa mölyssä. Ai niin, mutta minähän olenkin kuvaamasi kaltainen "pimee" taiteilijasielu.
Miksi ap.n pitäisi olla taiteilijahörhö? Eihän tuossa edellä nainen54v_ niin kirjoittanut.

En malta olla kommentoimatta kirjoitustasi muutenkaan, liippaa sen verran läheltä.

"taiteilijat tarvitsevat useita muusia, ovat rapajuoppoja ja työskentelevät yöaikaan ja ovat mielenterveyshäiriöisiä, eikös niin?"

No miten sen nyt ottaa. Jotkut taiteilijat tarvitsevat muusia, toki. Myös naistaitelijat (erityisesti kuvataiteilijat). Muusikon renttujen (ml. naiset) on vaikea saada keikkoja päiväsaikaan, eli yöaikana keikat. Ja ellei ihan ammatikseen soittele (harva soittaa), on päivätyöt (jos on, tai silloin kun on), illalla soitellaan huvikseen ja/tai harjoitellaan. Kirjailijoiden retkut tarvitsevat hyvin paljon "omaa aikaa" saadakseen koottua ajatuksiaan, lauseita aikaan. Vastapainoksi he tarvitsevat virikkeitä - eikä siihen koskaan pelkkä puoliso riitä.

Eri alojen taitajilla on myös mielenterveydenhäiriöitä! Tämä on tutkittu juttu. Esim. bipolaarisuus vaivaa hyvin usein taiteilijoita, alaansa riippumatta. Tosin on heitä muissakin ammattiryhmissä. Myös päihderiippuvuus vaivaa, eritoten suomalaisia, kovin hyvin usein.

Omalla kohdallani miesystäväni, lapseni, sukulaiset, ystävät, no, koko lähipiiri on varsin outoa sakkia, olivat millä alalla vaan. Yksi asia heitä kuitenkin yhdistää: intohimo "johonkin". Tuo johonkin vaihtelee paljon. Ja ihminen, joka koskaan on tuntenut intohimoa ja sisäisen motivaation poltetta johonkin asiaan, ymmärtää, että joku muukin voi tuntea samoin, vieläpä aivan johonkin toiseen asiaan! Siksi ihan käytännön syistä on parempi asua erillään ja tavata silloin, kun molemmille sopii ja antaa toisille "täsmäaikaa". Sillä monesti yhdessä asuessa kärsii joko parisuhde tai toisen/molempien intohimo "johonkin", koska harva pystyy samanaikaisesti keskittymään sekä parisuhteeseen että intohimoonsa johonkin.

"ehkä ristiriitaisestikin tarvitsen läheisyyttä, hellyyttä, turvaakin, kainaloa, asioiden jakamista, mutta tarvitsen myös yksinoloa, hiljaisuutta ja rauhaa"

Juuri sama kuin minulla. Tai turvaa ja kainaloa en niinkään hae, mutta minulla on valtava sosiaalisuuden tarve, sekä tuo mainitsemani intohimo johonkin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mutta jospa onkin intohimoinen parisuhde, sekin voi olla mahdollinen, jopa vuosien jälkeen.
P.s. kirjoitin ihan tosissani tuon ylemmän ihan niinkuin nainen (tai setä mikä lie)_54v.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
enpätiedäen kirjoitti:
Mutta jospa onkin intohimoinen parisuhde, sekin voi olla mahdollinen, jopa vuosien jälkeen.
P.s. kirjoitin ihan tosissani tuon ylemmän ihan niinkuin nainen (tai setä mikä lie)_54v.
En tiedä mihin vastasit, mutta pari kommenttia. Intohimolla tarkoitetaan vaikka ja mitä. Mitä sinä tarkoitat?

Omasta mielestäni intohimoisessa parisuhteessa tarvitaan lisäksi ennen kaikkea rakkautta ja vapautta.
"Elä ajatuksissasi vapaana ja itsenäisenä. Ainoastaan vapauden kautta on mahdollista elää tasapainoisessa ja intohimoisessa suhteessa."
Allekirjoitan täysin. Mutta intohimoinen suhde voi olla kaikkea muuta kuin vapaa, mm. jos toinen tai molemmat eivät osaa elää vapaana ja itsenäisenä. Ja hyvin jollekin asialleen intohimoisten ihmisten intohimoinen parisuhde saattaa olla ja usein onkin ihan mahdoton. Etenkin jos asutaan yhdessä, mutta silloinkin jos ei asuta. Parisuhde, joka tuntuu intohimon piinalta, kannattaa lopettaa. Tiedän, on vaikeaa. Muutaman vuoden päästä erosta aloimme olla yhteyksissä nuoruuteni intohimon kanssa. Vaikka nähdään muutaman kerran vuodessa ja puhutaan enemmän ja vähemmän henkeviä, niin aina se iskee. Rakkaus ja hyvin epätasapainoinen intohimo. Mutta jotenkin vuosien varrella on oppinut elämään ajatuksissa vapaana ja itsenäisenä, muuten emme pitäisikään yhteyksiä.

Nykyistä miestäni rakastan ja intohimoitsenkin; mutta se on lainauksessa kuvatun kaltaista, tasapainoista intohimoa. Jostain luin, että eroja on niin paljon, koska toisilleen täysin sopimattomat ihmiset ajautuvat parisuhteeseen. Kiinnitetään liikaa huomiota pelkkään fyysiseen vetovoimaan. Hyvinkin totta.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Toisilleen täysin sopimattomat ihmiset ovat mielestäni niitä, jotka valehtelevat tai pettävät, eivät kunnioita ja arvosta toista, ovat väkivaltaisia, päihderiippuvaisia, joustamattomia. Mutta oikeastaan tuollaiset ihmiset ovat kaikille sopimattomia parisuhteeseen! Intohimoinen suhde voi olla hyvä pidemmälläkin aikavälillä samoin kuin intohimoton suhde. Ongelma monesti vaan on, että jos ihminen on luonteeltaan yhtään enempää intohimoinen (tämän voi nähdä paneutumisista myös muilla elämän osa-alueilla) niin alunpeeinkin melko intohimoton suhde päätyy helposti eroon, mikä nyt tietysti nykymittapuulla ei ole mikään ongelma, kun suhteet vaihtuu kuin sukat. Intohimoa pystyy pitään yllä, jos haluaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
nainen54v_ kirjoitti:
Ihminen ei voi sitoutua toiseen ilman että on sitoutunut itseensä. Esim. tietää minkälainen on, tuntee omat rajansa, resurssinsa ja mikä on itselle hyväksi. Erityisesti tieteelliset ja taiteelliset ihmiset tarvitsevat paljon omaa tilaa, aikaa ja rauhaa (sosiaalisten suhteiden, virikkeiden ja työnteon lisäksi), siksi erillään asuminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Tavikset keksikööt omat ratkaisunsa miten heille välttämättömästä yhteisasumisesta tulee siedettävämpää ;).

PS. Rutiini = sama kuin suhteen kuolema.
Sinulle rutiini voi olla suhteen kuolema, mutta ei kaikille! Minä ja mieheni olemme jokusenkin kerran jutellut, että rutiinit ovat meille molemmille tärkeitä, mieluisia jne. Olemme hyvin, hyvin onnellisia rutiineissamme! Ruokailurytmi, klo 21-22 tällöä, lauantaisin sauna, torstaisin keittoa päivälliseksi, sunnuntain kävely jne. Pieniä ja suuria rutiineja on paljon! Koska ME haluamme niin. Ollaan yhdessä eletty 9 vuotta, ja hyvin onnellisia siitä, että toisemme löysimme. Ihmisen, jonka kanssa on kivasti yhteen sopivat rutiinit.<3

On meillä paljon omaakin aikaa. Tai aikaa itsekseen lasten kanssa. Miehellä on harrastukset, joihin on omat rutiininsa. Ja minulla on omat kahvittelut ystävien kanssa yms. Reissutöitäkin välillä molemmilla, vaikka emme niistä pidäkään. Mutta emme siis todellakaan ole toisiimme liimautuneet. Mutta arki ja elämä on ihanan mutkatonta, helppoa, turvallista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jos toinen osapuoli on ilmaissut ettei halua muuttaa yhteen, niin se sun on uskottava ja tyydyttävä nykyiseen tilanteeseen tai sitten etsittävä sellainen mies elämään, joka tahtoo ja haluaa, koska ilmiselvästi sun toiveesi ja unelmasi ei tässä tilanteessa toteudu. Syitähän tuolta edeltä löytyy, miksi asutaan erillään ja koetaan sekin hyvänä vaihtoehtona, mutta jos se ei ole sitä sua, niin sun on tehtävä päätös. Jos mies on jotenkin traumatisoitunut edellisestä suhteestaan eikä osaa luottaa tms. niin sinä et ole se henkilö häntä korjaamaan, vaan ehkä hänen pitäisi mennä ammattilaisen juttusille, että pääsisi yli. Se on ikävää, että hän kieltäytyy puhumasta koko asiasta=hän on tyytyväinen mitä teillä on nyt ja se riittää hänelle.
Ilmianna
Jaa
Miksi niin kovasti haluaisit yhteen muuttoa, mikä on perimmäinen syy. Otatko huomioon muuta kuin oman tilanteesi ja unohdat toisen eli yrittäisit muuttaa kaiken oman mielesi mukaiseksi. Niin ei elämä tulisi toimimaa, joten sinulla taitaa olla nyt järkevä ja tasapainoinen ihminen, joka välittää sinusta, hän kuitenkaan ei halua käskytettäväksi.

Haluatko tätä asiaa nyt niin kovasti, että jatkuvasti otat sen esille. Saatat ajaa hyvän kumppanin läheltäsi, sillä hänelle aika yhteen menoon ei näytä olevan oikea, Kannattaisiko odottaa, sillä nythän voitte sopia jonkinlaisen tapaamisten aikataulun, silloin yhteinen aikanne olisi hyvää yhdessäoloa ja ilman riitoja. Kun hän on valmis yhteisen katon alle, hän varmasti niin tekee. Mutta älä missään nimessä nyt ala tunkeutua myöskään hänen kotiinsa. Tiedän useampina, jotka ovat myynet kaiken omaisuutensa ja jopa muuttaneet satojen kilometrien päähän toisen paikkakunnalle ja pettyneet karvaasti.

Jos esim. toisella on lapsia entisestä liitosta ja ovat sopineet viikko/viikko vuoroin lasten hoidon, ei varmasti moni voi noin vain sitä muuttaa ja haluakaan muuttaa. Tiedän, että saatat tuntea itsesi tilanteessa kakkoseksi lapsiin nähden. Niin ei kuitenkaan ole. Nyt järkevää ajattelua.

Jos syyt ovat, että saat toisen jakamaan kotityöt tai osallistumaan rahallisesti eivät ne ole oikeita syitä, sitä vastoin ymmärrän hyvin, että haluaisit hänet lähellesi, turvaksi yölle, muta hänkin saattaa niin haluta, vaan kun se haluaminen ei aina voi heti toteutua, vaikka kuinka haluaisi, jospa ne mahdolliset yhteiset hetket jaksaisivat antaa voimaa , kun tietää että uusikin tulee.

Sinulla tuntuu olevan voimakas tarve saada tämä kumppani vierellesi, muta älä missään nimessä "osta" häntä millään verukkeella tulemaan, kun hän tulee omasta halustaan ja ilman että on tiedossa mitään järjestetty menoa,. Jos hän on järkevä hän tuo tullessaan esim. jotain syötävää ja omat kulunne menoista maksatte kumpikin itse.
Uskon kumppanin olevan tosissaan, mutta älä aja häntä pois omalla kiireelläsi ja ymmärrä , että et voi vaatia ja määrätä.
Ilmianna
Jaa
Aika ratkaisevaa on se minkä ikäinen olet. Jos olet vielä nuori ja haluat saada lapsia ja tämä mies venkoilee, unohda hänet! Tuollaiseen mieheen ei lapsista haaveilevan nuoren naisen kannata hukata aikaa. Toisenlaisiakin miehiä on olemassa.

Jos taas olet vanhempi ja lapset on jo tehtynä, miksi ihmeessä vaadit yhteenmuuttamista? Etkö kykene seisomaan omilla jaloilla? Pidätkö toista ihmistä kainalosauvana?
Monet naiset on jo pikkutytöstä kasvatettu siihen että naiset ovat jotenkin vajavaisia ellei heillä ole miestä, ja siksi jotkut naiset edelleen vielä tänäkin päivänä metsästävät miestä ja edellyttävät sitten mieheltä samaan talouteen muuttoa.
Sitten voi julistaa kaikille että nyt olen onnistunut metsästämään itselleni miehen, tästä se onni alkaa ja nyt kaikki pitävät minua elämässäni onnistuneena naisena...
No ei se niin mene.

Ota huomioon se, että mies ehkä haluaa seisoa omilla jaloilla, elää itsenäistä elämää - juuri sellaista mitä sinunkin tulisi elää. Jos / kun hän kokee että tunkeudut vaatimuksinesi hänen yksityiselle alueelleen, hän ehkä on keksinyt tuollaisen verukkeen että hänellä on menneisyydessä jokin kipeä kokemus. Tällä tavoin hän on yrittänyt ehkä viestittää että älä vaadi liikoja, pysy poissa minun reviiriltäni!

Jos miehessä on ''jotain vikaa'', jos hänellä on muita naisia, jos esim mielenterveysongelmia / päihdeongelmia / kipeitä kokemuksia entisissä suhteissa niin että on syntynyt traumoja, niin eikö ole parempi että nämä ongelmat tulevat esiin silloin kun ette asu yhdessä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
10 VASTAUSTA:
Paljon hyvää tässä kirjoituksessa. Lienee turha silti selittää, että elämä ei ole noin mustavalkoista. Kaikilla ei ole syntynyt sitä ajatusta, että vaikka liitto päättyisi eroon niin enää ei halua lähelle pitkäaikaista kumppania, jonka kanssa jakaa hyvät ja huonot päivät, köpötellä yhdessä vanhuuteen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mustaajavalkoistalaiteta kirjoitti:
Paljon hyvää tässä kirjoituksessa. Lienee turha silti selittää, että elämä ei ole noin mustavalkoista. Kaikilla ei ole syntynyt sitä ajatusta, että vaikka liitto päättyisi eroon niin enää ei halua lähelle pitkäaikaista kumppania, jonka kanssa jakaa hyvät ja huonot päivät, köpötellä yhdessä vanhuuteen.
" pitkäaikaista kumppania, jonka kanssa jakaa hyvät ja huonot päivät, köpötellä yhdessä vanhuuteen"

Eikö tuo ole mielestäsi yhtään klisee? Itse en ole aikeissa köpötellä vanhuuteen, vaan tanssia vielä satavuotiaana kuten Aira Samulin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Roksi":
"Monet naiset on jo pikkutytöstä kasvatettu siihen että naiset ovat jotenkin vajavaisia ellei heillä ole miestä "

Se on juuri näin. Lisäksi etenkin monien vanhempien ikäpolvien kasvatukseen on kuulunut, ettei naisella saisi olla mitään muuta tekemistä kuin toisten ihmisten mm. miehen ja lasten palvelu. Epäilen, että kasvatus onkin usein "onnistunut " juuri silloin ollaan kykenemättömiä elämään itsekseen, vaikka ikää olisi +50v. Sitten tuossa mainittu " jakaa hyvät ja huonot päivät, köpötellä yhdessä vanhuuteen" on varsinaista yltiöromantiikkaa. Tietysti on hienoa, jos molempien kunto ja terveys kestää, mutta usein tulee sairauksia, joista esim. Alzheimer ei ole kaikkein "mukavimpia". On täysin eri asia, ainakin minulle, alkaa omaishoitajaksi lyhyen kuin pitkän suhteen jälkeen. Joskin pitkä suhdekin joutuu koetukselle. On tosi säälittävää kun vanhukset, joiden on vaikea huolehtia itsestäänkään toimivat vielä puolison omaishoitajana. Enkä tosiaan itsekään haluaisi joutua puolisoni hoivattavaksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Omaishoitajan rooli on varmasti raskas, mutta kaikki siihen ei joudu vanhanakaan ja osa joutuu jo nuorena, sitä ei voi koskaan tietää. Yksi hyvä asia mikä elämästä olisi hyvä oppia on se, että vaikka kuinka suunnittelisit elämän menevän tietyllä tavalla niin se voi tehdä ties minkälaisia yllätyksiä. Onhan se tietysti romanttista uskoa, että olisi kiva vanheta jonkun kanssa ja vielä vanhanakin olla yhdessä. Paljon realistisempaa olisi ajatella vanhenevansa yksin, viettää viimeiset elinvuotensa yksin ja kuolla yksin? Realistisempaa olisi ajatella, että hankaluuksien ja vaikeuksien myötä toinen vain häippäsee. Ok, ehkä olen tuolla mittapuulla romantikko ja ajatella kaiken sen paska jälkeen mitä elämässäni olen kokenut.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Minulla on jo lapsia ja ikääkin ihan riittämiin, mutta olen aivan eri mieltä yhdessä asumisesta. Itse en kelpuuttaisi miestä, joka ei menisi naimisiin ja asuisi kanssani. Minusta perinteiset perhearvot ovat tärkeitä, olipa ikä mikä tahansa. Jos mies haluaisi "seistä omilla jaloillansa", mikä jostain kummasta syystä sulkisi pois yhteiselämän, niin mies voisi ihan hyvin sitten "seistä omilla jaloillansa" sinkkuna. Minusta sitoutuminen, yhteiselämä ja niin hyvien hetkien kuin huonojenkin jakaminen kuuluvat normaaliin parisuhteeseen. Itse en kyllä kelpuuttaisi miestä, joka on niin individualisti ja omien halujen ajama, ettei hänellä olisi aikaa perustaa perhettä, vaikkakin sitten vain kahden ihmisen perhettä, jos ikää on jo sen verran, ettei lapsia enää voi saada. Asenteeni ei kuitenkaan liity siihen, että haluaisin toisesta ihmisestä kainalosauvan tai että en pärjäisi omillani, mutta "itsenäinen" elämä ei ole millään muotoa tavoite vaan päinvastoin. On paljon ylevämpää ja vaativampaa elää myös toiselle ihmiselle tehden kompromisseja ja luopuen siitä mukamas niin tavoitellusta itsenäisyydestä toisen hyväksi kuin pitää toinen ihminen siinä vain silloin kuin se itselle sopii ja kun se toinen ei ole omien itsenäisten (=itsekkäiden) halujen ja tavoitteiden tiellä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
perinteiden_puolesta kirjoitti:
Minulla on jo lapsia ja ikääkin ihan riittämiin, mutta olen aivan eri mieltä yhdessä asumisesta. Itse en kelpuuttaisi miestä, joka ei menisi naimisiin ja asuisi kanssani. Minusta perinteiset perhearvot ovat tärkeitä, olipa ikä mikä tahansa. Jos mies haluaisi "seistä omilla jaloillansa", mikä jostain kummasta syystä sulkisi pois yhteiselämän, niin mies voisi ihan hyvin sitten "seistä omilla jaloillansa" sinkkuna. Minusta sitoutuminen, yhteiselämä ja niin hyvien hetkien kuin huonojenkin jakaminen kuuluvat normaaliin parisuhteeseen. Itse en kyllä kelpuuttaisi miestä, joka on niin individualisti ja omien halujen ajama, ettei hänellä olisi aikaa perustaa perhettä, vaikkakin sitten vain kahden ihmisen perhettä, jos ikää on jo sen verran, ettei lapsia enää voi saada. Asenteeni ei kuitenkaan liity siihen, että haluaisin toisesta ihmisestä kainalosauvan tai että en pärjäisi omillani, mutta "itsenäinen" elämä ei ole millään muotoa tavoite vaan päinvastoin. On paljon ylevämpää ja vaativampaa elää myös toiselle ihmiselle tehden kompromisseja ja luopuen siitä mukamas niin tavoitellusta itsenäisyydestä toisen hyväksi kuin pitää toinen ihminen siinä vain silloin kuin se itselle sopii ja kun se toinen ei ole omien itsenäisten (=itsekkäiden) halujen ja tavoitteiden tiellä.
Minusta taas itsenäisyys ja vapaus ovat asioita, joista ei pidä luopua avioliitossakaan. Jos nyt sellaista sattuisin haluamaan. Eikä kompromissitkaan oikein sovi minulle. Joustaminen parisuhteessa on SE juttu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mustaajavalkoistalaiteta kirjoitti:
Omaishoitajan rooli on varmasti raskas, mutta kaikki siihen ei joudu vanhanakaan ja osa joutuu jo nuorena, sitä ei voi koskaan tietää. Yksi hyvä asia mikä elämästä olisi hyvä oppia on se, että vaikka kuinka suunnittelisit elämän menevän tietyllä tavalla niin se voi tehdä ties minkälaisia yllätyksiä. Onhan se tietysti romanttista uskoa, että olisi kiva vanheta jonkun kanssa ja vielä vanhanakin olla yhdessä. Paljon realistisempaa olisi ajatella vanhenevansa yksin, viettää viimeiset elinvuotensa yksin ja kuolla yksin? Realistisempaa olisi ajatella, että hankaluuksien ja vaikeuksien myötä toinen vain häippäsee. Ok, ehkä olen tuolla mittapuulla romantikko ja ajatella kaiken sen paska jälkeen mitä elämässäni olen kokenut.
Mielenkiintoinen ketju!
Kyllä, elämä ei todellakaan aina (tai useinkaan) mene niin kuin suunnittelee. Suunnitelmia pitää päivittää alvariinsa, se on tavallista. Jokainen voi myös päättää alkaako puolisonsa omaishoitajaksi - ja ikävä kyllä vaihtoehtona on harvoin muuta kuin ero, tai vähintään eri taloudessa asuminen. Sillä kaikilla ei ole a) mahdollisuutta alkaa omaishoitajaksi b) kaikkien omat resurssit ei riitä. c) sairastunut itse ei halua puolison alkavan omaishoitajaksi. Tai näiden erilaisia yhdistelmiä.

Paikallislehdestä luin Alzheimeria sairastavasta vaimosta ja hänen miehestään. Miehen naisystävä oli muuttanut heille. Vaikka jotkut lähipiirissä vähän "kakistelivat" tätä vaihtoehtoa, niin miehen omat perustelut eivät ontuneet yhtään. Ilman naisystävän tukea hän ei jaksaisi hoitaa vaimoaan kotona, ja vaimo joutuisi laitokseen. Eikä vaimo halunnut laitokseen. Sopi heille (vaikka tuskin sitäkään koskaan oli suunniteltu).

"Onhan se tietysti romanttista uskoa, että olisi kiva vanheta jonkun kanssa ja vielä vanhanakin olla yhdessä."

Niin. Varmasti noin, JOS molemmilla keho ja mieli pelaa. Ja kun on kyse jostakusta, jota ei edes tiedä/tunne tänään, niin on helpompaa uskoa, että ne pelaa. Mikäli taas on elänyt kumppanin /ex-kumppanin rinnalla tämän sairastuessa esim. päihderiippuvuuteen/kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön/muihin mielenterveyden häiriöihin/1. tyypin diabetekseen ja sen liitännäissairauksiin yms. niin on realistisempi. Tietää mitä itse jaksaa, mitä ei. Tuosta viimeisestähän on loppu viimein aina kyse.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tiedän vähän mistä kirjoitan ja tiedän että monet omaishoitajana toimineet ovat jopa myöntäneet kuinka helpottavaa toisen kuolema lopulta on, vaikka siitä tunteekin syyllisyyttä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ja piti vielä sanoman, että jyrkkyys ajatuksissa on yleensä huonoksi. Joustavuus on joskus tärkeää
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mustaajavalkoistako kirjoitti:
Tiedän vähän mistä kirjoitan ja tiedän että monet omaishoitajana toimineet ovat jopa myöntäneet kuinka helpottavaa toisen kuolema lopulta on, vaikka siitä tunteekin syyllisyyttä.
Puolison omaishoitajuudessa on hyvin usein kyse pelkästä velvollisuuden tunnosta ja uhrautumisesta, ulkoisesta motiivista (ei uskalleta valita siten kuin itse haluaa.); ei omasta harkinnasta ja valinnasta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ensinnäkin on täysin turha tuntea huonommuutta siitä, että toinen haluaa suhteelta eri asiaa kuin itse. Mieti miksi halajat yhteistä arkea, yhteistä taloutta. Jos vakuutut asiasta, ettet niistä luovu, niin eroa ja etsi sellainen mies, joka haluaa asua yhdessä kanssasi.

Itse olen 50 ja risat. Asutaan miesystävän kanssa erilleen ja niin on paras meille. Vaikka parisuhde on tärkeä, niin tärkeää on omat ystävät, lapset (aikuiset), harrastukset yms.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Eiköhän aloittaja halunnut vain eri näkökulmia ja ymmärtää miksi toiselle on tuo niin tärkeää. Jos toinen on puhumaton, on aika vaikeaa tietää ja ymmärtää toista. Rakastavaiset yleensä löytää itselleen sopivat tavat.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Nöyrä kiitos kaikille jotka on vaivaantuneet vastaamaan omista näkökulmistaan. On avartanut ajatuksiani tämän suhteen. On tässä vuoden aikana kuitenkin kehitystä tapahtunut asioissa, ei voi valittaa ollenkaan. Arvostan miestä suunnattomasti, mutta tietenkin haluan myös itselleni tärkeitä asioita, ei niin, että mennään aina toisen ehdoilla (ja ei mennä toisen ehdoilla, osaamme tehdä kompromisseja). Kyllä se tästä. Uteliaana taas uuteen päivään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ehkä sun onkin parempi asennoitua niin, ettette tule muuttamaan yhteen, eikä tehdä siitä mitään ongelmaa. Nauti suhteestasi niin pitkään, kunnes mies ilmoittaa löytäneensä toisen, jonka kanssa onkin valmis muuttamaan yhteen. Ei tosiaan kannata rakentaa itselleen mitään pilvitarhaa, koska totuudenhan tiedät, mies ei muuta sun kanssasi yhteen ja piste.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Pieni vetäytyminen voisi olla paikallaan. Tee enemmän omia juttuja, mutta älä selitä syytä. Äläkä enää palaa aiheeseen. Jos mies on rakastunut, hän kyllä toimii. Jos ei mitään tapahdu sittenkään, kannattaa alkaa katsella seuraavaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Siis aikuisten oikeesti. Jos ap seurustelee jonkun kanssa niin hän ei puhuisi tuolle kumppanille vaan tekisi omia juttuja eikä selittele syitä. On teillä kummallisia suhteita.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ap on jo puhunut asiansa. Vastaus oli torjuva. Silloin ei kannata painaa enempää päälle, vaan antaa ajan kulua ja katsoa mitä tapahtuu. Olen itse asunut pitkään saman ihmisen kanssa ja meidänkin suhteessa toimii se, että antaa toiselle tilaa, jos toinen haluaa kasvattaa etäisyyttä. Silloin ei liika tarvitsevuus omalta taholta aja toista vielä kauemmas.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Ihmiset eivät halua samoja asioita. Eivät siis myöskään asua yhdessä/erikseen, kuten sinä ja miesystäväsi. Siinä ei ole kyse sinun huonommuudesta tai kelpaamisesta! Sinulla on kaksi vaihtoehtoa; hyväksyt erillään asumisen ja päätät jatkaa suhdetta. Tai eroat.
Ilmianna
Jaa
Miksi sulle ei riitä "tapailu" ?
Ilmianna
Jaa
Höm, mulla on asiaa ja kerron sen teillekin halusitte tai ette :)
Ollaan seukattu nyt reilu vuosi ja ihanaa on ollut. Takana minulla pitkä liitto ja yksi lyhyempi jossa satutin itseni pahoin.
Nyt olen tilanteessa jossa kumppani haluaisi että muuttaisin hänen luokseen.
En osaa kuvitella että tuntisin oloni kodikkaaksi jonkun toisen kodissa missä mikään ei ole minun omaa tai rakasta.
Omassa kodissa kaikki tuntuu siltä ihanalta ja kodikkaalta kun olen sen itse itselleni muokannut.
Jos yhteenmuutto tapahtuisi esim yhdessä valittuun uuteen kotiin, asia olisi aivan toinen. Se olisi yhteinen.
Asia on hankala kun hän ei lähde kotoaan mihinkään, minä taas voisin.
Rakastan häntä paljon mutta tämä hiertää ja harmittaa mieltä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Todellakin. Eikö kumppanisi tajua, ettet voi tuntea hänen kotiaan kodiksi? Sano, että jos muutat, haluat tehdä muutoksia kumppanisi kotiin. Sellaisia, että sinäkin tunnet sen kodiksesi.

Tosin ymmärrän, että tuon edellisen olevan hankalaa ellei mahdotonta, jos molempien maku on aivan eri planeetoilta ja etenkin jos tilaa on liian vähän. Minä en mahtuisi miesystäväni kanssa hänen tai minun asuntoon millään yhdessä. Mutta sekin on persoonakysymys, samoin elämäntilanne. Varmaan myös kulttuurinen ;). Sillä japanilaisittain meidän asunnot ovat jättisuuria yhdelle. Mahtuisi kuusihenkinen perhe heidän mielestään, ainakin....
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Välillä jää vähän epäselväksi mitä eri ihmiset tarkoittavat "yhteisellä arjella"? Mitä sinä tarkoitat? Paljonko sitä yhteistä arkea arjesta jää? Omien laskujeni mukaan se on aivan mitätön määrä. Yhteiseksi ajaksi kotona ei oikein voi laskea esim. aikaa, kun toinen on töissä/suihkussa/saunassa/lenkillä/harrastuksissa/ystävien kanssa jne. tai vaikka vain lukee kirjaa kotona ja toinen on netissä.

Jokaisen vuorokaudessa on 24h, tasapuolisesti. Siitä ajasta nukutaan jokainen oman unen tarpeensa mukaan 6-10h. Monet nukkuvat eri aikoina, ainakin osittain. Harva pariskunta menee tismalleen samaan aikaan illalla nukkumaan ja herää samaan aikaan aamulla. Luetko muuten yhdessä nukkumisen yhteiseksi ajaksi? Tai sen kun sinä olet hereillä ja toinen nukkuu? No minä en lue ainakaan. Minusta yhteistä aikaa on vain se aika, jolloin ollaan yhdessä, vietetään aikaa yhdessä - puhutaan, keskustellaan, harrastetaan yhdessä, retkeillään/matkustetaan yms. Omaan ja miesystäväni arkeen ei mahdu yhteistä aikaa ollenkaan. Molemmilla työ, omat harrastukset ja ystävät. Viikolla soittelemme pari kertaa, kerromme kuulumiset. Yhteistä aikaa, eli silloin kun molemmilla on aikaa toisille, vietämme viikonloppuna.

Minulla on takana pitkä avioliitto ja yksi nuoruuden pidempi suhde. En ole niistä mitenkään traumatisoitunut, mutta nyt 53v on ihanaa asua ensimmäistä kertaa yksin, kun lapsetkin ovat aikuistuneet ja muuttaneet luotani. Kaipaan sopivasti sekä yksinoloa että seuraa, ja kokemukseni mukaan yhdessä asuessa, vaikka asuisi lastensa kanssa, on hyvin vaikea järjestää itselleen todellista omaa aikaa. Eniten yhteisasumisessa (siis edelleen kenen kanssa tahansa, ei vain kumppanin) rasittavinta oli ns. tehdä tiliä, viestittää menemisistään ja tulemisistaan. Samoin ottaa ilmoituksia vastaan. Arki valuu sellaisessa täysin hukkaan, näin ajattelen. Tietysti olisi vain voinut lähteä harrastuksiin/töihin minne vaan vain sulkemalla ulko-oven. Mutta kohteliasta toisten huomiointia se olisi ollut. Itse olen sen verran herkkis, että rasitun arjessa juuri kaikesta tällaisesta kuluttavasta käytännön viestinnästä ja toisen huomioimisesta. Yksinasumisessa mahtavinta on toimiva arki, jota ei tarvitse selostaa. Voi herätä ja mennä nukkumaan juuri silloin kun itselle sopii. Voi tulla kotiin, laittaa musiikit soimaan. Kukaan ei sano "ää, miksi tuo biisi?" tai "laita hiljempaa". Yksityinen arki on luksusta.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Et ehkä usko, mutta tuo suhde on tosi hyvä! Huomaa sen hyvät puolet; molemmilla todellista omaa aikaa. Kun tulee riitaa, kuinka helppo on mennä omaan kotiin purkamaan omaa osuuttaan. Voi rauhassa ottaa itku-potku-raivarit, haukkua miehen kaverille pataluhaksi, vannoa kostoa ja kun kohtaus menee ohi voi huomata, että kyllä se vaan onkin ihana mies. Sitten voikin kävellä/soittaa/tekstata ja pyytää omaa osuuttaan anteeksi. Tällaisessa suhteessa on aina se oma tila, jota jokainen meistä joskus tarvii. Ai mitenkö voin tällasta kirjoittaa, no ihan siksi, että oon ollut nyt 8 vuotta juurikin tällaisessasubteessa. Ja tää juttu niinku oikeesti toimii!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
7 VASTAUSTA:
Ai. Saatko tarpeeksi läheisyyttä ja hellyyttä. Eikös sovintoseksit, syli ja kainalossa olo olisi parempi vaihtoehto? Onhan se vähän lällyä tietty.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
onkohantoimivaa kirjoitti:
Ai. Saatko tarpeeksi läheisyyttä ja hellyyttä. Eikös sovintoseksit, syli ja kainalossa olo olisi parempi vaihtoehto? Onhan se vähän lällyä tietty.
Olen samoilla linjoilla. Parisuhteesta on tullut jonkinlainen ajantäyte kuten joku harrastus. Joku ketjussa totesi, että yksityinen arki olisi luksusta. Minusta sellainen arki on kaukana luksuksesta. Tulla kotiin, eikä kukaan välitä? Mennä omia menojaan, eikä kukaan välitä tai kysy, missä olet ja mihin menet? Tuntuu monesti, että tämä individualismin aikakausi ei ole minua varten. Itse en ainakaan ole kiinnostunut elämään omille tarpeilleni ja omalle ajalleni ja omille harrastuksille ja kaikeille muulle omalle turhuudelle. Olen katkaissut suhteen, koska mies ei halunnut elää yhteistä arkea ja mennä naimisiin. Olisi "käynyt katsomassa" minua kerran viikossa! Mikä ihmeen viihdyke, lelu tai eläintarhan eläin minä muka olen, että minua käytäisiin katsomassa? Kehtasi vielä sanoa, että jos "vahinko" sattuisi ja tulisin raskaaksi, niin abortti siitä vaan. No, thank you!! Se oli hyvästit saman tien. Minusta parisuhteeseen sitoudutaan ja siinä eletään ja näin kaikki vahingossa tai tarkoituksella siinneet lapset toivotetaan tervetulleiksi perheeseen! Kaikki muu maallinen on toissijaista (oma aika, omat menot, omat harrastukset ja muu yksinäisyyden "luksus"...oikeasti niillä kun ei ole mitään merkitystä, ne ovat vain maallisia ja katoavaisia asioita...vain uskollisuudella, rakkaudella ja toisen ihmisen palvelemisella on merkitystä iänkaikkiselta kannalta).
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
voi_tätä_aikakautta kirjoitti:
Olen samoilla linjoilla. Parisuhteesta on tullut jonkinlainen ajantäyte kuten joku harrastus. Joku ketjussa totesi, että yksityinen arki olisi luksusta. Minusta sellainen arki on kaukana luksuksesta. Tulla kotiin, eikä kukaan välitä? Mennä omia menojaan, eikä kukaan välitä tai kysy, missä olet ja mihin menet? Tuntuu monesti, että tämä individualismin aikakausi ei ole minua varten. Itse en ainakaan ole kiinnostunut elämään omille tarpeilleni ja omalle ajalleni ja omille harrastuksille ja kaikeille muulle omalle turhuudelle. Olen katkaissut suhteen, koska mies ei halunnut elää yhteistä arkea ja mennä naimisiin. Olisi "käynyt katsomassa" minua kerran viikossa! Mikä ihmeen viihdyke, lelu tai eläintarhan eläin minä muka olen, että minua käytäisiin katsomassa? Kehtasi vielä sanoa, että jos "vahinko" sattuisi ja tulisin raskaaksi, niin abortti siitä vaan. No, thank you!! Se oli hyvästit saman tien. Minusta parisuhteeseen sitoudutaan ja siinä eletään ja näin kaikki vahingossa tai tarkoituksella siinneet lapset toivotetaan tervetulleiksi perheeseen! Kaikki muu maallinen on toissijaista (oma aika, omat menot, omat harrastukset ja muu yksinäisyyden "luksus"...oikeasti niillä kun ei ole mitään merkitystä, ne ovat vain maallisia ja katoavaisia asioita...vain uskollisuudella, rakkaudella ja toisen ihmisen palvelemisella on merkitystä iänkaikkiselta kannalta).
Voi tsiisus. "Tulla kotiin, eikä kukaan välitä? Mennä omia menojaan, eikä kukaan välitä tai kysy, missä olet ja mihin menet? "
Tuotako on mielestäsi luksusarki, että jankutetaan puolin ja tosin minne mennään ja mistä tullaan? Se pitää suhteen hyvänä ja lämpimänä? Huhhuh.

Iankaikkisuudesta en tiedä, mutta elämä on osin toisten ihmisten palvelemista. Myös muiden läheisten, ei pelkästään kumppanin. Parisuhteelle on hyväksi, ettei palvella vain toisia, ollaan muillekin läsnä, ei pelkästään kumppanille.

Se, että mies käy panemassa kerran viikossa, on seksisuhde. Se, että vietetään aikaa yhdessä viikonloppuisin, on parisuhde. Jos kumppani möläyttelee abortista tai muusta, hän on tökerö, koska pelkää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
voi_tätä_aikakautta kirjoitti:
Olen samoilla linjoilla. Parisuhteesta on tullut jonkinlainen ajantäyte kuten joku harrastus. Joku ketjussa totesi, että yksityinen arki olisi luksusta. Minusta sellainen arki on kaukana luksuksesta. Tulla kotiin, eikä kukaan välitä? Mennä omia menojaan, eikä kukaan välitä tai kysy, missä olet ja mihin menet? Tuntuu monesti, että tämä individualismin aikakausi ei ole minua varten. Itse en ainakaan ole kiinnostunut elämään omille tarpeilleni ja omalle ajalleni ja omille harrastuksille ja kaikeille muulle omalle turhuudelle. Olen katkaissut suhteen, koska mies ei halunnut elää yhteistä arkea ja mennä naimisiin. Olisi "käynyt katsomassa" minua kerran viikossa! Mikä ihmeen viihdyke, lelu tai eläintarhan eläin minä muka olen, että minua käytäisiin katsomassa? Kehtasi vielä sanoa, että jos "vahinko" sattuisi ja tulisin raskaaksi, niin abortti siitä vaan. No, thank you!! Se oli hyvästit saman tien. Minusta parisuhteeseen sitoudutaan ja siinä eletään ja näin kaikki vahingossa tai tarkoituksella siinneet lapset toivotetaan tervetulleiksi perheeseen! Kaikki muu maallinen on toissijaista (oma aika, omat menot, omat harrastukset ja muu yksinäisyyden "luksus"...oikeasti niillä kun ei ole mitään merkitystä, ne ovat vain maallisia ja katoavaisia asioita...vain uskollisuudella, rakkaudella ja toisen ihmisen palvelemisella on merkitystä iänkaikkiselta kannalta).
Tulla kotiin eikä kukaan välitä...
Avioliitto ei takaa välittämistä. Se ei takaa rakkautta. Ei edes sitoutumista. Eikä se takaa uskollisuutta.
Maailmassa on pilvin pimein liittoja joissa puolisot tahoillaan värjöttelevät yksinäisinä, kylmissään.
Jos kammoaa yksinäisyyttä, ei pidä mennä naimisiin sillä avioliitossa yksinäisyys kerrotaan sadalla. Sillä naimisiin mennessä mielessä on ajatus että ''nyt kun saan puolison, en koskaan enää tunne yksinäisyyttä sillä nyt minulla on kumppani.''
Tämä on harhakäsitys sillä viime kädessä ihminen on yksin. Ja tuo yksinäisyydentunne kerrotaan sadalla silloin kun puoliso osoittaa merkkejä ettei välitä.

Itseasiassa on väärin kasata puolison niskoille vaatimusta siitä että hän on aina vierellä ''välittämässä'' ja ''rakastamassa''. Se on epärealistista ja epäaikuismaista.
Vain silloin kun on vakavia ongelmia ja vaikeuksia, ihmisellä on epäämätön oikeus taantua lapsen tasolle ja odottaa toiselta apua, huomiota ja välittämistä.

Mielestäni onnistunein parisuhde on sellainen jossa kumpikin todellakin seisoo omilla jaloillaan. Parhaimman tuen ja välittämisen saa sellaiselta puolisolta joka on itsenäinen, henkisesti aikuinen.
Se, että on itsenäinen, ei tarkoita sitä että olisi välinpitämätön, halujensa vietävissä, julma, uskoton. Henkisesti aikuinen itsenäinen ihminen on välittävä ja vastuullinen koska muunlainen käytös on itsehäpäisyä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Minulle on ainakin terapiassakin sanottu, että varsinkin suomalaisilla parisuhderistoriitoja ja erojakin paljon aiheuttaa meillä yleisesti opittu ja kasvatettu yksin pärjäämisen ja välttelevän kiintymisen malli. Tällä tarkoitetaan hyvää, mutta se ei ole hyväksi. Jo pieniä lapsia kehutaan kuinka hyvin ja itsenäisesti he selviytyvät erilaisista asioista. Ja älkää nyt lähtekö ääripäähän eli paapomiseen, välimallejakin löytyy.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Roksi kirjoitti:
Tulla kotiin eikä kukaan välitä...
Avioliitto ei takaa välittämistä. Se ei takaa rakkautta. Ei edes sitoutumista. Eikä se takaa uskollisuutta.
Maailmassa on pilvin pimein liittoja joissa puolisot tahoillaan värjöttelevät yksinäisinä, kylmissään.
Jos kammoaa yksinäisyyttä, ei pidä mennä naimisiin sillä avioliitossa yksinäisyys kerrotaan sadalla. Sillä naimisiin mennessä mielessä on ajatus että ''nyt kun saan puolison, en koskaan enää tunne yksinäisyyttä sillä nyt minulla on kumppani.''
Tämä on harhakäsitys sillä viime kädessä ihminen on yksin. Ja tuo yksinäisyydentunne kerrotaan sadalla silloin kun puoliso osoittaa merkkejä ettei välitä.

Itseasiassa on väärin kasata puolison niskoille vaatimusta siitä että hän on aina vierellä ''välittämässä'' ja ''rakastamassa''. Se on epärealistista ja epäaikuismaista.
Vain silloin kun on vakavia ongelmia ja vaikeuksia, ihmisellä on epäämätön oikeus taantua lapsen tasolle ja odottaa toiselta apua, huomiota ja välittämistä.

Mielestäni onnistunein parisuhde on sellainen jossa kumpikin todellakin seisoo omilla jaloillaan. Parhaimman tuen ja välittämisen saa sellaiselta puolisolta joka on itsenäinen, henkisesti aikuinen.
Se, että on itsenäinen, ei tarkoita sitä että olisi välinpitämätön, halujensa vietävissä, julma, uskoton. Henkisesti aikuinen itsenäinen ihminen on välittävä ja vastuullinen koska muunlainen käytös on itsehäpäisyä.
Olen monesti miettinyt, miksi en koskaan löytänyt suomalaista miestä Suomesta. Aina ajattelin, että minussa on jotain, mistä miehet eivät pidä, mutta nyt vasta minulle alkaa hahmottua syy. Syy taitaa olla tämä kovin erilainen näkemys parisuhteeta ja sitoutumisesta, joka minulla on moneen mieheen (tai naiseen) verrattuna. Itse menin naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa, koska hänelle avioliitto oli itsestäänselvyys. Myös ystäväpiirissäni olen nähnyt naisten vuosien ajan kamppailevan henkisesti avioliittoa kammoavien miesten takia (avoliitoissa ja seurustelusuhteissa) ja kärsivän siitä, että miehet eivät avioidu, ja viimein hekin sitten ovat menneet naimisiin ulkomaalaisten miesten kanssa. Eli uskoakseni en ole kuitenkaan ainoa nainen Suomessa, jolle avioliitto on yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa. Jos mieheni eroaisi minusta, niin uskoakseni menisin uudelleen naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa, koska avioliitto on minulle parisuhteen kulmakivi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
voi_tätä_aikakautta kirjoitti:
Olen monesti miettinyt, miksi en koskaan löytänyt suomalaista miestä Suomesta. Aina ajattelin, että minussa on jotain, mistä miehet eivät pidä, mutta nyt vasta minulle alkaa hahmottua syy. Syy taitaa olla tämä kovin erilainen näkemys parisuhteeta ja sitoutumisesta, joka minulla on moneen mieheen (tai naiseen) verrattuna. Itse menin naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa, koska hänelle avioliitto oli itsestäänselvyys. Myös ystäväpiirissäni olen nähnyt naisten vuosien ajan kamppailevan henkisesti avioliittoa kammoavien miesten takia (avoliitoissa ja seurustelusuhteissa) ja kärsivän siitä, että miehet eivät avioidu, ja viimein hekin sitten ovat menneet naimisiin ulkomaalaisten miesten kanssa. Eli uskoakseni en ole kuitenkaan ainoa nainen Suomessa, jolle avioliitto on yksi tärkeimmistä asioista parisuhteessa. Jos mieheni eroaisi minusta, niin uskoakseni menisin uudelleen naimisiin ulkomaalaisen miehen kanssa, koska avioliitto on minulle parisuhteen kulmakivi.
Kannattaa ehkä jatkaa vielä syyn pohtimista, hahmottelusi ontuu pahasti.
Itse seukkailin parin sitoutumiskammoisen kanssa mutta kuinkas kävikään. Satutin itseäni noiden hyväkkäiden vuoksi, nyt olisi hieno kumppani ja suhde mutten usko enää itseeni. Oisko se ulkomaalainen nainen pelastus?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Yritä keskustella asiasta syyttämättä.Yleensa miehet eivät osaa keskustella vaikeista asioista,menevät lukkoon.Kerro miltä sinusta tuntuu ja kuinka paljon välität hänestä.Omat toiveesi ja kysy hänen toiveensa teidän suhteen.Puhuminen on kaiken A ja O.Onnea matkaan!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
vai niin sitä taas yleistetään!

naiset ne eivät keskustella osaa , vaikka 120% naisista luulee osaavansa keskustella, niin monta kertaa törmännyt naisiin jotka kehuvat ja toitottavat suureen ääneen puhumisen ja keskustelun tärkeyttä mutta niin vain alkaa mykkäkoulu kun jokin asia hiukka rupee hiertämään ja niin kuin tässäkin tapauksessa ei kysytä siltä asianosaiselta vaan hyökätään ystis bestis besservissreiden luokse ja itse asianosainen unohdetaan keskustelusta tolkutetaan omaa näkökantaa ja ei kysellä asianosaisen näkökantoja!!!!

Jotta korjaappas asenettasi
kuka liekkin OnToivoa oletkin
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Eiolekkaan kirjoitti:
vai niin sitä taas yleistetään!

naiset ne eivät keskustella osaa , vaikka 120% naisista luulee osaavansa keskustella, niin monta kertaa törmännyt naisiin jotka kehuvat ja toitottavat suureen ääneen puhumisen ja keskustelun tärkeyttä mutta niin vain alkaa mykkäkoulu kun jokin asia hiukka rupee hiertämään ja niin kuin tässäkin tapauksessa ei kysytä siltä asianosaiselta vaan hyökätään ystis bestis besservissreiden luokse ja itse asianosainen unohdetaan keskustelusta tolkutetaan omaa näkökantaa ja ei kysellä asianosaisen näkökantoja!!!!

Jotta korjaappas asenettasi
kuka liekkin OnToivoa oletkin
Keskustelussa tärkeintä on vuorovaikutus. Moni ihminen käsittää sen niin, että mitä enemmän itse puhuu, sitä parempaa "keskustelu" on. Vuorovaikutuksessa tärkeintä on molempien kuunnella toista. Mieluusti vielä ymmärtää se mitä toinen sanoo...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
"Yritä keskustella asiasta syyttämättä.Yleensa miehet eivät osaa keskustella vaikeista asioista,menevät lukkoon"

Monet ihmiset menevät lukkoon sen vuoksi, että ovat asiasta eri mieltä kuin kumppani. Etenkin sellaisissa suhteissa, joissa toinen arvostaa puhumista, vaan ei toisen kuuntelemista, ymmärtämisestä puhumattakaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Tällä palstalla on kaikki tietävät ihmiset.Ota oma järki kätee,Sinä tiedät parhaiten teidän suhteen,Luota omaan vaistoosi!Älä suurentele asioita.Puhu ja puhu ja puhu kumppanisi kanssa!Silloin asiat voivat selvetä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Just näin. Luota omaan vaistoosi. Jos sinulla on sellainen olo, että mies vaan odottaa sopivampaa/parempaa naista ja laittaa sinut kiertoon heti kun sellaisen löytää niin mietit, että sopiiko tuo sinulle vai ei. Jos taas ajattelet että mies haluaa oikeasti olla sinun kanssa, mutta ei koskaan halua muuttaa sinun kanssa saman katon alle niin taas mietit onko asia sulle ok.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mikä tuossa on epäselvää? Mies ei halua muuttaa asumaan sinun kanssa. Et voi asialle mitään, aika näyttää muuttaako joskus mieltään.
Ilmianna
Jaa
Miksi tuota pitää avata? Etkö ymmärrä mitä mies sinulle sanoo? Hän on sanonut, ettei halua muuttaa yhteen, se siitä. Jatkatte suhdetta erillään asuen tai eroatte. Vai oletko ajatellut pakottaa hänet asumaan kanssasi? Haha...

Edellisissä viesteissäni otin kantaa parisuhteen raha-asioihin. Siitä tulikin mieleen, haluatko sinä kenties miehen asumaan kanssasi siksi, että hän elättäisi sinua tai nostaisi ainakin elintasoasi?Satun tietämään, että jotkut naiset hinkuavat nopeasti miehen löydettyään yhteiseen asuntoon, koska eivät kykene kantamaan omaa taloudellista vastuuta. Jos muutetaan yhteen, nainen haluaa yksin päättää sisustuksesta, siivouksesta ja siitä miten kodissa ollaan, tehdään ja mihin sieltä liikutaan. Myös miehen puolesta. Jossain vaiheessa jos mies sanoo napakasti haluavansa itselleen jotain, tulee seksiongelma. Nainen ei enää halua seksiä mikäli miehellä ilmenee omaa tahtoa. Joskus tietysti voi olla sukupuoliroolit toisinkin päin.

Joskus myös niin, että opiskeleva nainen menee kimppaan työssäkäyvän miehen kanssa. Eroaa sitten kun opinnot loppuu. Yhdenlaista prostituutiota tämäkin.

No, ehkä et kärky miestä asumaan kanssasi äsken mainitsemistani syistä. Kannattaa silti miettiä mikä siinä yhteistaloudessa olisi niin ihanaa.
Ilmianna
Jaa
Mies haluaa vain fuck buddyn.
Ilmianna
Jaa
Minulla sama juttu mutta toisinpäin, nainen ei halunnut mitään muuta kuin munaa. No sitä sai aikansa, nyt jo uudet kujeet. Kehotan siirtymään eteenpäin jos haluat sitoutua enemmän. Itselleni riittää nyksän kans seksisessiot, oma tupa oma lupa on nice.
Ilmianna
Jaa
Mikäli sinulle on kovin tärkeää yhteisasuminen ja se on ylitse kaiken, suhteen sisällön ym. niin eroa.
Ilmianna
Jaa
Kyllä sä varmaan itsekin ymmärrät, että jos mies ei puhu ja torppaa yhteenmenoasiat puhumattomuuteen, kerta toisensa jälkeen, niin hän ei halua mitään syvällisempää ja yhteistä tulevaisuutta, vaan ainoastaan tyydyttää omia tarpeitaan suhteessanne. Vaikka kuinka kerrot jostain kompromisseista, niin hän antaa sulle vain jotain pientä täkyä ja lupausta, jotta tuntuma ja hänen saantinsa suhteesi säilyisi ja tämä peli voi jatkua vuodesta toiseen. Normaali suhdehan syvenee ja aletaan puhumaan yhteisestä tulevaisuudesta, mutta teille on tainnut käydä toisinpäin vuoden jälkeen. Mies on saanut vain seksisuhteenne toimivaksi ja on tyytyväinen siihen sekä haluaa säilyttää sen oman muun elämän ennallaan ja ikävimmillään muut samankaltaiset suhteensa myös muihin naisiinsa. Ei kannata roikkua ainakaan vuosia suhteessa, jossa et tule saamaan itse sitä, mitä pohjimmiltasi haluaisit.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Mitä selität? Ap:n mieshän ON puhunut, ja ilmaissut asiansa: hän EI halua muuttaa yhteen. Eikä sillä ole mitään tekemistä itse suhteen kanssa.

"ainoastaan tyydyttää omia tarpeitaan suhteessanne"

:D
ERIKSEEN asuessa on nimenomaan vaikeampaa sekä miehelle ETTÄ naiselle tyydyttää seksuaalisia haluja - se kumppani kun ei päivittäin ole siinä rinnalla. Ja jotta suhde jatkuisi muuten kuin vakipanosuhteena, tarvitaan jotain henkistäkin, joka kerta kun tavataan. Sen sijaan yhdessä asuessa parisuhteesta tulee helposti pelkkä vakipano+ huoltosuhde. Ajan kanssa vähintään toisen seksihalut lopahtavat ja näin koko suhde joutuu kriisiin. Kuten tälläkin palstalla olemme usein todenneet. Kriisi voi kestää vuosia ja elämä olla hyvin hapanta ennen kuin ymmärretään erota.

Tokihan jos kumppanukset ei saa seksuaalista tyydytystä suhteessaan se on huono homma. Oikeasti tuo juttu menee kyllä niin, ettei miesten ja naisten seksuaaliset halut kovinkaan paljon poikkea toisistaan. Jostain syystä se vaan menee joskus (tai usein?) niin, että toinen haluaa huomattavasti enemmän seksiä kuin toinen. Miten se niin meneekin? Tiedän lukuisia pareja, joissa toisen mielestä sekstaillaan liian vähän. Enenevässä määrin vähemmän haluava on mies. Ristiriitaa on etenkin siinä, että ne naiset, joita ei seksi kovin kiinnosta haluavat juuri mieluiten asua yhdessä. On myös pareja, joissa mies haluaisi muuttaa yhteen, nainen ei halua. Joten tämä ei ole sukupuolikysymys vaan persoonakohtaista kuten myös tilannekysymys.

Esim. minä - halusin muuttaa yhteen pari vuosikymmentä sitten poikakaverini kanssa, kun olimme seurustelleet kuusi vuotta. Vuoden päästä menimme naimisiin ja saimme harkittuja lapsia. Miksi halusin muuttaa yhteen (ja poikaystävä myös):
- seksi helpompaa (asuimme eri paikkakunnilla, minä vanhempien luona) ja henkisyys siinä samalla (puhelinlaskut pienemmiksi)
- perheen perustaminen

No, erohan siinä lopulta tuli, 26v vuoden jälkeen, sille ei voi mitään. Elämä ei mene aina kuten haaveilee.

Miksi en halunnut muuttaa uuden (tai ei ole enää uusi) suhteeni kanssa yhteen? Siksi, etten enää halua perustaa perhettä, olen 50+. Seksi ja henkisyys riittää vallan mainiosti viikonloppuisin. Ja ennen kaikkea olen todennut hyväksi sen, että on aikaa keskittyä kunnolla kaikkeen mitä tekee. Viikot käy töissä perusteellisesti, harrastaa ja pitää yhteyksiä ystäviin. Aikuisia lapsia unohtamatta. Viikonloput keskittyy mieheen ja sekä sukulaisiin. Aikuisia lapsia tässäkään unohtamatta. Vaikka lapset ovat aikuisia rakastamme myös kahdenkeskistä äiti-lapsi aikaa, koska heidän lapsuudessaan oli sitä liian vähän. Maailmasta tulee aina kovin paljon parempi tavatessamme.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ihmiset haluavat eri asioita suhteeltaan. Ellei tätä ymmärrä, ei ainakaan kannata muuttaa yhteen.
Ilmianna
Jaa
Olin sitoutumiskammoinen. Viihdyimme yhdessä. Yhteisiä arvoja ja kiinnostuksen kohteita. Jne.
Parin vuoden seurustelun jälkeen nykyinen vaimoni vain sanoi 58 vuotta sitten, että meidän pitäisi mennä kihloihin.
Olin velkainen ja ilman mitään omaisuutta. Ei ollut edes asiallisia vaatteita.
Hän hoiti kaikki järjestelyt paitsi yhteisen asunnon joka oli minun osúuteni avioutumisen tuskasta.
En väitä yleiseksi järjestelyksi.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Voisiko joku avata tätä minulle?

Kun en ymmärrä miestä. Miehelle riittää tapailu, ei halua yhteistä arkea. Ei yhteistä taloutta. Tunnen huonommuutta tästä. Koska en kelpaa. Muuten suhde sujuu, ja on parhaita minulla koskaan olleita. Milloin kannattaa luovuttaa, odotanko jos toinen muuttaa mielensä vai sanonko vaan että koska ei haluta tulevaisuudessa samoja asioita, tämä oli tässä? Vai onko se pelkoa, ettei se arki yhdessä kantaisi? Että koko juttu kuivuisi kasaan kun tulee yhteinen arki? Ei voi keskustella, toinen lukkiutuu. Tiedän että taustalla on joku myttyyn mennyt suhde aikoinaan.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta