Kaipaatko kumppania ? En mutta voin ehkä tietää

oiuyzxc

miksi juuri naiset kaipaavat jatkuvasti kumppania / vastaavasti miehillä kovat kriteerit naisille mutta itsestä ei niin väliä jne. Tiedän tosi Miehiä joiden aina kriteeri naiselle on että osaa paistaa silakoita sekä tehdä silakkapihviä ja mielummin maksaa miehen kanssa sähkölaskun puoliksi. Siinä sitä esimerkkiä kumppanien etsijöille ja kaipaaville. Oletettavasti noin tiivistetyllä hakemuksella silakan paistajaa hakevat Miehet ovat Tosi Miehiä joilla ei ole aikaa eikä tarvetta vaatia naiselta mahdottomia kun ovat kykeneviä hyväkymään oman epätäydellisyytensä eikä aika mene toisen naisihmisen puutteliseksi katsomiinsa jonkinjoutaviin kriterihin. Olen aivan varma että nuo liitot onnistuvat ja ovat rakkauta täynnä jos edes nykyisin tietävät mitä rakkaus merkitsee ja mitä se vaatii molemilta osapuolilta, kun näyttää siltä että järjetön määrä kuvittelee hiltsemättömiä ja halitsemattomia himojaan rakkaudeksi ja vielä tehostavat jo kauvan sitten taakse jäänyttä nuoruuttaan kaikenmaailman josta ketään ei ota selvää ihmeaineilla joiden lupaavat tuoda käyttäjilleen ikuista onnea, nuoruutta ja kaikenlaista hyvää joita ilman eivät voi olla

" voi hyvä luoja kun mummoihmisiäkin ovat pystyneet höynäyttämään kun parempi olisi paistaa niitä silakkapihviä papan kanssa vaan eikä höynähtää vanhoilla päiviään kaikenmaailman jonkinjoutaviin, sanon minä,

2

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xiouixi

      Jukisuudessa elävät, lehdistä ja televisoista ehkä koko suomen kansa on voinut lukea ja nähdä monia monituisia todella ylipainoisia mm naisia. He nainostavat kuinka sitä ja tätä tekemällä ja syömällä ja vielä jotain muodikasta ilmiötä harrastamalla ovat nyt päässeet ihanaaan olotilaan ja hyväksyvät itsensä kun painoa ovat pudottaneet ja seksikin kummpannin kanssa jotain ihanaa niin ihanaa ja nyt nauttivat elämästään jne. ja jne.

      Naistenlehtiä selatessa vuoden kulutta samaiset ovatkin samassa ylipainossa ja vielä enenmmänkin joten näyttää siltä että se laihtuminen ei sitten tuonutkaan hyvää, superseksikästä, mahtavaa, ihaanaa hyvääoloa koska miksi he sitten olisivat päästäneet itsensä siihen kuntoon että varmasti tarvitsevat paljon henkilökuntaa ympärilleen jolla saada selitettyä kaiken sen potaskan mitä laihtuminen heidän elämäänsä oli tuonut.

      Sitten nämä kaikenlaiset virkeät ja huppukuntoiset mainoskasvot joilla on niin tulenpalavan kiire elää että seurava sydänkohtaus jo on ovella mutta kiire on elää kun ihmepilleri on otettu ja sitä ilman ei voi näkemäni mukaan elää ja elämä on ihanaa että monellakaan ei ole aikaa kuin selittää ihanaa elämäänsä. Tosiasissa ihmisten elämään kuuluvat monenlaiset ajanjaksot ja elämäntilanteet tunteineen ja syömisineen. Varonkin ihanassa olotiloissa eläviä mieihmisiä ja naisihmisiä jotta saan elää realismia todellisuudessa enkä haavemaailmoissa kuin pöllökustaiden unelmamaailmassa jossa näkevät unta kuinka raha tippuu taivaalta tekemättä mitään ja ketä klikkaa kenenkin takamusta ja etumusta ja ketä on kaikista superseksikkäin.


      Miksi ne takaisin lihoneet eivät kerro kuinka ihanaa elämää se kuitenkin on nyt ylipainoisina ja kaikenlainen onni ja autuus kukoistaa ihan tavalisina ihmisinä kun otetaan mainosmaailman kuorutus pois samalla kuvamuokkaukset sekä kiristävät kureliivit ja muut hoikentavat alushameet ja takamusta muotoilevat alusasut. On se kaamea näky kun tuosta kaikesta keinovalikoimasta riisuutuvat tosin en tunne kiinostusta katsella, kun on tärkeämpääkin tekemistä kirjallisuuden ja sanamuotojen ja lauseiden kanssa jossain muualla maailmalla...

    • simkowloix

      Meille katselijoille. lukijoille, kirjoittajille mainostavat fyysisen kuntoisuuden näkemyksellä brändejä vaikka pelkkä fyysinen kovakuntoisuus. lihakset kuin muukaan ulkonäköön liittyvä ei kerroa kokonaisvaltaisesti minkälainen ihminenhenkilö on oikeasti todellisuudessa. Vaikka ulkonäkökeskeisyyttä tyhmemmille yrittävät brändätä. Voin kertoa että ylipainoiset kuin laihuliinit pystyvät normaaliin elämään jos ajatuskykyisinä osaavat analysoida mitä heille yrittävät syöttää mainoksissa, televisossa. Moni kakku päältä kaunis voidaan todeta vaikka mansikkakakku on tekemättä syystä että paras mansikkalajike ei ole myynissä. Voin myös kertoa että pidän westerisen tyylistä tehdä napapaitaa vaikka en ole heidän sivuillaan edes koskaan käynyt enkä tuntisi ulkonäöstä vaikka vastaan kävelisivät. Mua niin nolottaa aikoinaan ei se että isä käyttää napapaitaa kun pukumies ei napapaitaa käytä vaan se että häntä kutsuivat patruunaksi jonka sain vasta myöhemmin tietää

      Kaikenkaikkiaan elittikumppania ja muita yhtätyhjän kanssa etsiville voin todeta että miesten vaatimukset kuten jos osaisi nainen paistaa silakkapihviä / paistaa silakoita kertoo miehestä oleelisen kuin pelkkä ulkonäkö itse osasin tehdä vielä perunamuussin vaikka joskus annan laisuudelle valtaa ja ostan mamman suosittelemaan oolanninpakasteperuamuussia jonka olen todennut parhaaksi. Niin muuten nuo kaikki ihmevitamiineja mainostavat mitä ihmettä he aikoinaan on teheneet kun kertovat julkisuuteen nyt vasta elävänsä. Tukka putkella menemistäkö kuvittelevat elämäksi ja itsensä tehostamista kun eläkkeelläkään eivät osaa elää rauhassa itsensä kanssa että oikein pahaa tekee kun pappaihmisiä ja mummoihmisiä hekumoivat järjettömästi heidän sanojaan lainatakseen kaikenmaailman jonkinjoutaviin...

      niin paljon olisi kirjoitettavaa, mutta joudun epämukavuusalueelle jos en tee näitä kaikkia päivääni kuuluvia töitä jotta voin rauhassa siirtyä sitten mukavuusalueelle lukemaan seitsämän nimen tytön tarinaa ja paljon muuta joka on yksityisasiani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      85
      1080
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      579
      961
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      907
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe