Se sitten loppui

NeedHeartSmith

Kuten pelkäsinkin. Mies ei ollut päässyt yli vanhasta suhteestaan, eikä sitä ollut halunnut aluksi myöntää. Harmittaa, etten kuunnellut omia epäilyjäni ja jäänyt vain sivustaseuraajaksi. Menin ihastumaan ja antamaan meidän suhteelle kaiken sen, mitä pystyin.

Puoli vuotta sitä kesti ja nyt jäi jäljelle vain tyhjyys. Olkaa kilttejä, jos ette ole 100% varmoja vielä omasta voinnistanne, älkää valehdelko itsellenne ja toiselle, että näin olisi.

50

6350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ikävätotuustämäkin

      Se on ikävää joutua siihen laastarin osaan, siis tavallaan hyväksikäytetyksi, kun toinen sun syliisi hyppää haavojaan nuolemaan repaleisena. Hänellä ei ole mitään annettavaa sulle, päinvastoin otettavaa ja korjattavaa itsessään ja sitähän hän tekee sun kanssasi. Sitten, kun alkaa olla ehjä, niin saattaa myös itse tajuta ettet sinä olekaan sitä mitä hakee elämäänsä.

      • Hyvin sanottu...

      • eienääikinä
        neitokainen.1983 kirjoitti:

        Hyvin sanottu...

        Valitettavasti on miehiä/naisia jotka hakevat seikkailu,seksi seuraa vain ajatuksella Kerran täällä eletään Ja sitten kun joku hakee tositarkoituksella oikeaa parisuhdetta niin pilaavat tahallaan tälläisen ihmisen elämän.Itse ilmoitin heti hakevani parisuhdetta tositarkoituksella mies sanoi että hän myös tapailimme vietimme paljon aikaa yhdessä mut aina kun emme olleet yhdessä mies iskemäs seuraa bubeista,treffipalstoilta ja monta naista kierroksessa minulle esitti olevansa rakastunut esitteli jopa äitille siskoille ja muille sukulaisille.Kunnes kaverini kertoi et nähnyt jonkun naisen kanssa ja et hänen luonaan käy naisia jatkuvasti menin yllättäen käymään ja totuus paljastui siellä oli toinen nainen sitten tää vielä soitteli ja viestitteli kuinka rakastaa vain minua ja yhä tekee samaa vaikka en vastaa.Uutta suhdetta mahdoton aloittaa kun yritän varautua ettei mies taas käytä hyväksi ja etenen hitaasti mut kun miehet ei tunnu vaan parisuhdetta haluavan silti valehtelevat sitten taas on toinen ääripää kun kerran käytte kahvilla mies on heti muuttamassa yhteen ennenkö on kunnolla tutustuttu.

      • tuolkhhjk

        Kannattaa kaikin voimin paristolla irti ajatuksesta, että joku toinen voisi pilata elämäsi. Tärkeää ottaa pettymyksenkin jälkeen oma elämä omiin käsiin.

        Mut esimerkiksi on nuorena raiskattu ja aivan liian pitkään se kokemus vaikutti mun valintoihin niin, etten luottanut yhteenkään mieheen. Nyt viimeksi pari kuukautta sitten petyin mieheen, joka ei ollut tosissaan kanssani vaikka oli antanut ymmärtää etsivänsä vakavaa suhdetta.

        Siltitse minä uskon siihen,että elämä antaa minulle vielä hyviä asioita ja rakkautta. Ei pidä menettää uskoaan siihen.

    • Kiljuuna123

      Miten tää sit ilmeni miehen käytöksessä? Voimia.

    • Viltsu57

      Siis koita antaa vaan itselles anteeksi, että menit halpaan. Olet kuitenkin ollut omalta osaltasi rehellinen ja siitä voit olla kiitollinen. Olet ollut aito ja enempää ei kahden suhteessa tarvita. Pelurit on pelkureita.

    • Naisilleeiriitämikään

      Miksi naiset kokee lähes aina hirveänä tappiona päättyvät ja varsinkin lyhyet suhteet? Eikö naiset tykkää esim. seksistä, jota harrastetaan paljon juuri lyhyissä ja tuoreissa suhteissa? Vois ajatella että jäis hyvä mieli, kun on saanut edes x määrän aikaa seksiä ja yhdessäoloa? Mutta ei, kun pitää katkeroitua ja voivotella, kun suhde ei kestänytkään koko loppuelämää!

      • HalusineneMmän

        Samoin minäkin ihmettelen miksi naiset ei osaa nauttia. Heti kun älyävät seksin olevan syyn toisen haluamiseen lyödään luukut kiinni ja vaaditaan suhdetta ja uhrausta ennenkuin maaliin päästään. Onko se pakko aina olla niin siveä ja ahdasmielinen? Kun voisi nauttia seksistä pelkästään? No kaikillehan se ei käy ja aletaan moralisoimaan syitä ja seurauksia. Osalla on tiukat kriteerit. Mutta ne on karmeita jotka leikkiin ryhtyy ja antaa ensin ymmärtää sitten ei ymmärrä antaa. Kukin toki päättää tekemisistään. Mutta raastaa kun manipuloi ja jatkaa miehen kiusaamista. Katkeralta tämä tuntuu se pitää myöntää. Pitäisi heti olla hääkellot soimassa tai eroamassa.

      • Päivänjatkottänne
        HalusineneMmän kirjoitti:

        Se kun on valitettavasti niin, että nainen on erilainen kuin mies, niin siksi. Ei ne tahdo itkeä jälleen ikäväänsä täällä vuositolkulla, jos suhteesta ei saa muuta kuin seksiä, ovat mieluummin ilman ja nauttivat elämästään muuten. Aika kovaksi keitetty ja tunteeton, ehkä suhteissaankin moneen kertaa petetyksi tullut pitää naisen olla, jotta kykenee ajattelemaan kuin mies pelkällä munallaan asioita eikä myöskään enää usko, että sellaisen normaalin ja terveeseen parisuhteeseen sitoutumiskykyisen kumppanin löytäisi. Ja toisinkin päin tässä elämässä voi käydä tuon kaltaisen naisen kanssa, että mies jääkin sitä tunnetta ja todellista kumppanuutta kaipaamaan suhteessa, vaikka aluksi halusikin pelkkää seksiä.

      • Niutti

        Miten niin naiset eivät osaa nauttia? Kyllähän naiset hakevat seksisuhteita siinä missä miehetkin.

        Mutta (ihan miehet kuin naisetkin) on ihan eri asia päätyä suhteeseen, jossa kuvitellaan yritettävän rakentaa tulevaisuutta yhdessä, kuin olla seksisuhteessa. Jos heti alussa sovitaan, ettei tästä vakavampaa tule, niin mikäs siinä. Molemmat tietää tuon ja panee menemään sen enempiä velvotteita miettimättä.

        Mutta jos on ollut tarkoitus rakentaa yhteinen tulevaisuus, niin totta kai tuo osuu niin mieheen kuin naiseen, että tuleekin oltua pelkkänä seksileluna.

        Sama ideologia on noissa pätkätöissä, jossa luvataan kestävää paikkaa, muttei sellaista koskaan aiota tarjota. Houkutellaan vain työtekijöitä firmaan tekemään pätkäduunia valheellisilla lupauksilla ja heitetään menemään, kun urakka on saatu valmiiksi.

        Teistäkö tuollainen on OK ja hyväksyisitte myös omalle kohdalle?

        Seksisuhteet ja parisuhde on kaksi ihan eri asiaa.

      • Naisilleeiriitämikään

        Eikö naiset tykkääkkään seksistä? Jos suhde kestää vain esim. puolivuotta, jossa seksiä ja yhdessäoloa on ollut reilusti. Tuoko ei ole mitään ja on sitten syy katkeroitua jälkeenpäin?

        Naisten seksuaalisuus on ihan vitsi, verrattuna miesten vastaavan ja näin ollen kokevat herkästi olleensa jotenkin "hyväksikäytettyjä" lyhyissä päättyvissä suhteissa. Koska seksi on naisten "listalla" vasta 197. juttu heti pilaantuneen safkan jälkeen ja ovat vain joutuneet "uhrautumaan" miehen mielyttämisen takia, niin siksi lähinnä kokevat jäävänsä jotenkin häviölle.

        Naistet on myös ahneita. Siitä että nainen antaa seksiä, pitäis monessa tapauksessa alkaa loppuelämän kestävä parisuhde, tehdä lapsia, taluttaa alttarille, ostaa omakotitalo, jokavuotinen etelänmatka ym. ym. Nuo kaikki mielellään tietysti miehen kustantamana. Kaikki tuosta vähemmän on ollut vain naisen seksuaalista hyväksikäyttöä, josta on syytäkin katkeroitua! Pelkkä seksi ja yhdesäolo ei ole naisille mitään.

      • Naisilleeiriitämikään kirjoitti:

        EI ole kyse siitä etteikö naiset seksistä tykkäisi, vaan kun on suhde aloitettu toivotaan sen kehittyvän! Suhde ja pano on kaksi eri asiaa. Aloittaja tuntee tulleensa hyväksikäytetytksi nimenomaan henkisellä puolella. Niinkuin alkupäässä puhuttiin "laastarista". Miehet ei myönnä/halua ymmärtää kun heitä on käytetty laastarina, toisin kuin nainen kokee sen loukkaavana...

      • Protietäjä

        Ei panosuhteen tarvitse mihinkään kehittyä. Pelkkä paneminen on kivaa, eikä tarvitse siihen lisäksi mitään miesten mielestä. Koska naisten mielestä pelkkä panosuhde ei ole ilmeisesti kiva, niin siksi miehet joutuu valehtelemaan naiselle, että saavat pelkän panosuhteen tämän kanssa.

        Ei tässä mailmassa ole pakko pelata millään naisten laatimilla pelisäännöillä ja olla heti kasaamassa "koko pakettia" heidän kanssaan vain seksi takia. Jos naisten vaatimuksi alkaa miehenä liikaa kuntelemaan, niin siihenhän ei loppua tule ja saat olla hovinarrina koko loppuelämäsi.

        Yleinen ilmiö on se, että nainen kokee tulleensa hyväksikäytetyksi, jos panosuhde ei etene viralliseksi parisuhteeksi jne. Pelkä seksi ja yhdessäolo ei riitä naisille, mutta siitä ei kannata miehenä liikaa välittää. Naisten loukkaantumista ja tyytymättömyyttä miehiin on mailma täynnä joka tapauksessa. Jos mies tarvitsee seksiä sitä pitää vain ottaa niillä keinoilla, mitä se vaatii, kuitenkaan lakeja rikkomatta. Onneksi naisten tunteiden loukkaaminen ei ole kriminalisoitu vielä.

      • elämäyllättää

        Hei kuulkaas aikuiset ihmiset!!
        Elämässä suhteet kehittyy ja etenee omalla painollaan. Kuulostaa niin teinimäiseltä tuo, että heti kun suhde ei edennyt haluamallaan tavalla, syyllistetään toinen osapuoli. Epäonnistumiset kuuluu elämään ja ei kukaan heti sanomassa, mihin mikäkin johtaa. Kaikki aikanaan..

      • elämäyllättää kirjoitti:

        Tämä nyt meni seksistä puhumiseksi (ei yllätys!) Siis aloituksessa on kyse suhteen loppumisesta. Tämä kyseinen suhde loppui vanhansuolan janoon ja se oli pointti, EI seksin vähyys/paljous/laatu tai muukaan. Miten taas tämäkin väännettiin "naisten sääntö kriisiksi" tms?! Suhteet alkaa/kulkee/loppuu omalla tavallaan ja niinkuin jo laitoin aloituksessa surraan yhden loppumista!

      • nollakertaa
        Naisilleeiriitämikään kirjoitti:

        Eikö naiset tykkääkkään seksistä? Jos suhde kestää vain esim. puolivuotta, jossa seksiä ja yhdessäoloa on ollut reilusti. Tuoko ei ole mitään ja on sitten syy katkeroitua jälkeenpäin?

        Naisten seksuaalisuus on ihan vitsi, verrattuna miesten vastaavan ja näin ollen kokevat herkästi olleensa jotenkin "hyväksikäytettyjä" lyhyissä päättyvissä suhteissa. Koska seksi on naisten "listalla" vasta 197. juttu heti pilaantuneen safkan jälkeen ja ovat vain joutuneet "uhrautumaan" miehen mielyttämisen takia, niin siksi lähinnä kokevat jäävänsä jotenkin häviölle.

        Naistet on myös ahneita. Siitä että nainen antaa seksiä, pitäis monessa tapauksessa alkaa loppuelämän kestävä parisuhde, tehdä lapsia, taluttaa alttarille, ostaa omakotitalo, jokavuotinen etelänmatka ym. ym. Nuo kaikki mielellään tietysti miehen kustantamana. Kaikki tuosta vähemmän on ollut vain naisen seksuaalista hyväksikäyttöä, josta on syytäkin katkeroitua! Pelkkä seksi ja yhdesäolo ei ole naisille mitään.

        Miehelle seksi ei merkitse mitään!

      • Protietäjä
        nollakertaa kirjoitti:

        Miehelle seksi ei merkitse mitään!

        Merkitseepähän! Se merkitsee nautintoa ja hyvää oloa fyysisesti, sekä henkisesti. Mies on onnettomia ollessaan ilman seksiä.

        Se vaan että jälleen kerran miehet tykkää naisten mielestä väärällä tavalla jostakin asiasta ja sehän ei naisten pirtaan sitten sovi.

      • Meitäonmoneenjunaan
        Protietäjä kirjoitti:

        Ei panosuhteen tarvitse mihinkään kehittyä. Pelkkä paneminen on kivaa, eikä tarvitse siihen lisäksi mitään miesten mielestä. Koska naisten mielestä pelkkä panosuhde ei ole ilmeisesti kiva, niin siksi miehet joutuu valehtelemaan naiselle, että saavat pelkän panosuhteen tämän kanssa.

        Ei tässä mailmassa ole pakko pelata millään naisten laatimilla pelisäännöillä ja olla heti kasaamassa "koko pakettia" heidän kanssaan vain seksi takia. Jos naisten vaatimuksi alkaa miehenä liikaa kuntelemaan, niin siihenhän ei loppua tule ja saat olla hovinarrina koko loppuelämäsi.

        Yleinen ilmiö on se, että nainen kokee tulleensa hyväksikäytetyksi, jos panosuhde ei etene viralliseksi parisuhteeksi jne. Pelkä seksi ja yhdessäolo ei riitä naisille, mutta siitä ei kannata miehenä liikaa välittää. Naisten loukkaantumista ja tyytymättömyyttä miehiin on mailma täynnä joka tapauksessa. Jos mies tarvitsee seksiä sitä pitää vain ottaa niillä keinoilla, mitä se vaatii, kuitenkaan lakeja rikkomatta. Onneksi naisten tunteiden loukkaaminen ei ole kriminalisoitu vielä.

        On niitä naisia, jotka haluavat pelkän panosuhteen ilman mitään sen kummempaa sitoutumista. Ihme ettet ole Suomessa heihin törmännyt. Toki, jos väittää muille, että etsii myös parisuhdetta (vaikkei etsikään) , niin varmasti sitä vetää puoleensa silloin naisia, jotka odottavat parisuhdetta. Ehkä kannattaa kokeilla sanoa ihan suoraan mitä etsii, niin tulee paremmin vastaan toiveita vastaava ihminen. Jos lukuisia kertoja seksiä kerjätessä lupailee tyhjää, niin mun mielestä on ihan odotettavaa että toinen pahoittaa mielensä ja aika typerääkin syyttää sitä toista osapuolta siitä ja vielä leimata koko naiskunta "turhista loukkaantumisista".

        Ja mitä tulee tunteiden loukkaantumiseen.... No siis jos tulis vastaan nainen baarissa , joka antaa ymmärtää että iltaa mennään jatkamaan seksin merkeissä ja tarjoot siitä ilostuneena naiselle koko illan ja sit valomerkin jälkeen huomaat naisen kadonneen niin väitätkö ettei sua harmittaisi? Vaan neivosi mukaan olisit vaan iloinen että sait viettää humalahuuruisen illan keskustellen niitä näitä ja ottaisit ilolla vastaan seuraavankin kerran vaikkei lupaus seksistä täyttyisikään.

    • YhteinenTavoite

      Miehen evoluutio johtaa siittämiseen ja munilla ajatteluun. Nainen sitten ottaa vastuun vauvan hyysäämisestä. Näin tämä lajikehitys. Sen vuoksi Nainen ei ajattele vain alapäällä, vaan monipuolisesti niin, että hänellä on kaikkea, kaikki hyvin ja läsnä, hitta voi poikastaan vaalia.

      Onko tuossa jtn vaikeaa ymmärtää.
      Miehet, jos ette ole valmiita naisianne hyysäämään, kukkia ostamaan ja hänen toiveitaan kuuntelemaan, unohtakaa...

      • Protietäjä

        Eikä unohdeta. Onneksi on maksulliset naiset ja thaimaasta voi tarvittaessa hakea elintasopakolaisen seksiorjaksi itselleen, jota voi sitten kunnolla rynkyttää. Plus että sopivalla narraamisella saa huijjattua naisilta pillua.

        Asiat on monesti ihmisen omissa käsissä. Miehelle käy juuri niin kuin antaa itselleen tapahtua. Eli ei tässä mailmassa tarvitse pelata millään naisten laatimilla pelisäännöillä, vaan tekee asioden eteen sen minkä ne vaatii. Jos naisille pitää valehdella jotain liirumlaarumeita saadakseen seksiä heiltä, niin sitten se on niin. Ei todellakaan pelkän seksin takia ole pakko alkaa vääntämään mitään ns. koko pakettia kasaan vain naisen pillun takia.

      • nimetönnainen12

        Oletko ajatellut sukupuolitauteja? Ei HIV ole mihinkään kadonnut.

      • Protietäjä
        nimetönnainen12 kirjoitti:

        Oletko ajatellut sukupuolitauteja? Ei HIV ole mihinkään kadonnut.

        Ei voi elää pelossa, jos aikoo seksiä saada ja siitä nauttia. Maksullisen naisen kanssa kuitenkin tietysti kumi käytössä. Jos taas Thaimaasta hakee itselleen seksiorjan köyrittäväkseen, niin heti ensinmäisenä pitää taluttaa se orja testeihin tietysti täällä suomessa ja jos testit puhutaana läpi, niin sitten vasta alkaa kurmouttamaan sitä elintasopakolaista ilman kumia.

    • Tuttu tilanne. Vaimo roikkuu edellisessä vaikka oli luvannut erota lopullisesti. Itse en saanut toteutettua uhkausta joko minä tai hän.
      Nyt kahden miehen loukussa.

      • Sainmitähalusin

        Niin eron minäkin halusin kun kiinni jäi kakkosen pitämisestä. Helvetti miksi uskoin että asiat korjaantuu. Laitoin valitsemaan ja päätti minut ottaa. Kuitenkin jatkoi tuon kakkosen kanssa. minä typeränä kuplassani uskoin toisen haluamiseen. Siitä jäi ikuiset arvet eikä tuo mies tajua mitä aiheutti. En kykene enään koskaan suhteeseen. Tälläistä nämä salasuhteet tuovat. Sitä ihmettelen miksi niiden suhde loppuu kun eron otin? En voi käsittää mitä saavat siitä kun salaa suhteilevat ja laittavat petetyn naurunalaiseksi. Kun erotaan loppuu tuokin suhde? Eli onko nämä kakkoset niin sairaita että pitää saada varattua nussia mutta kun siitä sinkku tulee ei kelpaakkaan jos tulee vaatimaan muutkin edut suhteeltaan? Inhoan ihmistä joka näin toimii. Minusta tuli sinkku ja sellaisena pysyn. Kahden loukussa oleva ihminen on sairas. Näin se vain on.

      • 9ejhfhyyeuu
        Sainmitähalusin kirjoitti:

        Jos salasuhde päättyy eron myötä, taustalla voi olla kakkosen osalta pelkkä narsistinen halu kiusata eli hänelle riittää se, että saa rikottua teidän liittonne. Hänen elämänlähteensä ei näin ollen ole rakkaus ja myötätunto vaan kateus, viha ja katkeruus.

        Sinulla on nyt "tilanne päällä" ja tuntemus ettet ikinä tokene ja kykene uuteen suhteeseen on inhimillinen. Uskoisin, että ajan kanssa kun olet prosessoinut eron emotionaalisesti, olet ihmisenä huomattavasti kypsempi ja voimakkaampi ja täten myös kiinnostavampi kumppaniehdokas niille, jotka arvostavat henkisesti kypsiä naisia (sielukkaita). Älä tee itsestäsi uhria ("en koskaan enää"), sillä sitä juuri kakkonen toivoo (amputoida naiseutesi), jos narsistisesti häiriintynyt. Kiukkua, raivoa ja anna tunteiden palaa mutta älä syyllistä ja rankaise itseäsi.

      • 9ejhfhyyeuu kirjoitti:

        Hyvin sanottu.

      • PitääOllaRehellinen
        Sainmitähalusin kirjoitti:

        Niin eron minäkin halusin kun kiinni jäi kakkosen pitämisestä. Helvetti miksi uskoin että asiat korjaantuu. Laitoin valitsemaan ja päätti minut ottaa. Kuitenkin jatkoi tuon kakkosen kanssa. minä typeränä kuplassani uskoin toisen haluamiseen. Siitä jäi ikuiset arvet eikä tuo mies tajua mitä aiheutti. En kykene enään koskaan suhteeseen. Tälläistä nämä salasuhteet tuovat. Sitä ihmettelen miksi niiden suhde loppuu kun eron otin? En voi käsittää mitä saavat siitä kun salaa suhteilevat ja laittavat petetyn naurunalaiseksi. Kun erotaan loppuu tuokin suhde? Eli onko nämä kakkoset niin sairaita että pitää saada varattua nussia mutta kun siitä sinkku tulee ei kelpaakkaan jos tulee vaatimaan muutkin edut suhteeltaan? Inhoan ihmistä joka näin toimii. Minusta tuli sinkku ja sellaisena pysyn. Kahden loukussa oleva ihminen on sairas. Näin se vain on.

        On todellakin. Mutta tulee aika että he saavatt maistaa omaa lääkettään

    • nimetönnainen1

      Miksi miehet eivät kykene prosessoimaan erojaan muuten kuin aloittamalla seurustelusuhteen / laastarisuhteen ? Jos tällainen suhde alkaa reilusti ja rehellisesti: kerrotaan, ettei ole vielä valmis pysyvään suhteeseen, haavat kirvelee vielä, mutta ollaan nyt tälleen, niin eikö se ole sitten naisellekin ok. Samalla tavalla seksisuhde: kerrotaan rehellisesti mitä siltä suhteelta halutaan. Miksi miehet eivät kykene tähän rehellisyyteen? Miksi pitää jutella naiselle kaikenlaista kaunista ja maalata kuvaa jonnekin kauas tulevaisuuteen, kun koko ajan tiedetään ettei tuon naisen kanssa sinne haluta mennä?
      Miksi pitää hyväksikäyttää toista ihmistä - leikkiä toisen tunteitta? Siitä tässä on kyse mitä ilmeisimmin. Nainen panostaa suhteeseen, uskoo sen kestävän... ja todellisuudessa mies on käyttänyt naista vain omiin tarpeisiinsa, omien haavojen korjaamiseen.

      Toisaalta jos ja KUN nainen ajattelee ja toimii kuten mies, ja hakee lyhyitä seksisuhteita vaan, hän on miesten mielestä h.... ei ollenkaan vakavasti otettava. Eikä miehet sitten vakavasti sellaista naista otakaan.

      • Tämäonyleistä

        Onhan se kun nainen kuvittelee suhteelta paljon enemmän kuin mies. Mies taas monesti sen seksin perässä keksien mitä ihmeellisimpiä tarinoita jotta pääsisi sitä seksiä harrastamaan ihastuksen kanssa. Nainen taas uskoo kaiken ja unelmoi suhdetta miehen kanssa jopa niin pitkälle kuin avioon. Vaikka toisella vielä edellinenkin hoitamatta. Laastarina on paha olla. Ja kun totuus tulee esille sitä katkeruuden määrää ja vääntöä mitä toinen loppujenlopuksi ja millä kriteerein halusi suhdetta.

      • nimetönnainen12
        Tämäonyleistä kirjoitti:

        Katkera? vaiko vain pettynyt, vihainen, rikottu, hylätty, hyväksikäytetty olo? Ne ovat eri asioita. Ja miksi se olisi aina nainen joka on katkera? Entäs se mies, joka hakee sitten laastarisuhteen? Kostaa täysin ulkopuoliselle viattomalle ihmiselle oman pa*kan liittonsa ja eronsa ja exänsä teot, jäteytyksi ja hylätyksi tulemisen tunteet? Sen sijaan että kävisi vaikka pari kertaa jonkun ulkopuolisen kanssa keskustelemassa omista tunteistaan, pettymyksistään, unelmien rikkoontumisista - katkeruudestaan.

      • Protietäjä

        Miehet toipuu päättyneistä suhteista yleensä parhaiten ja nopeasti, jos pääsevät uuden naisen selkään ja tuo on asia jota ei naisten paheksunta ja päivittely miksikään muuta.

        Rehellisyys ei tomi, jos mies haluaa pelkän seksisuhteen, koska naiset haluaa aina enemmän. Saadakseen seksiä/x määrän aikaa kestävän pelkän panosuhteen, mies joutuu usein olemaan epärehellinen naiselle, koska naisille ei riitä pelkkä panosuhde. Eli se siitä rehellisyydestä, jos aikoo miehenä pelkkää seksiä saada. Ei miehet puhdasta ilkeyttään naisille valehtele, vaan joutuvat tekemään niin saadakseen sitä seksiä. Jos miehiltä kysytään, niin eivät he halua joka naisen kanssa alkaa mitään virallista parisuhdetta pystyttämään ja perhettä perustamaan, vaikka haluavatkin heiltä seksiä. Itse henkilökohtaisesti olen tuntenut muutamia naisia, joiden kanssa seksi oli hyvää ja halusin heiltä sitä, mutta en sitten kyllä mitään muuta, koska olivat muuten ihan täysiä painajaisia ihmisenä.

      • kylttyyri

        Nimetönnainen on kyllä nyt aivan asian ytimessä. Kyllä ne naisetkin sitä oikeaa odotellessaan ryhtyisivät muunkinlaisiin suhteisiin, kun se olisi rehellistä, mutta kun muutaman kerran tulee huijatuksi, niin sitten ei enää paljon kiinnosta. Huijaavat miehet sahaavat omaa oksaansa.

      • Protietäjä
        kylttyyri kirjoitti:

        Ko. asiassa huijaaminen on toiminut aina ja kyllä se toimii jatkossakin miesten onneksi. Vanhat akat yleensä vasta tajuaa miesten peli, mutta sillä ei ole mitään väliä enää. Aina löytyy nuorempia, joita on helppo höynäyttää sopivilla puheilla.

      • nimetönnainen1
        Protietäjä kirjoitti:

        Ko. asiassa huijaaminen on toiminut aina ja kyllä se toimii jatkossakin miesten onneksi. Vanhat akat yleensä vasta tajuaa miesten peli, mutta sillä ei ole mitään väliä enää. Aina löytyy nuorempia, joita on helppo höynäyttää sopivilla puheilla.

        Toivottavasti saat tuon joskus vielä omaan nilkkaasi.

      • Protietäjä
        nimetönnainen1 kirjoitti:

        Toivottavasti saat tuon joskus vielä omaan nilkkaasi.

        Omaan nilkkaani? No jos naiset haluaa minut "höynäyttää" antamaan seksiä itselleen, niin en pahoita mieltäni siitä, koska tykkään seksistä. Minun suurin syntini muutamia naisia kohtaan on
        lähinnä ollut se, että olen harrastanut seksiä heidän kanssaan ilman, että se on edennyt sen pidemmälle. Seksi on miehille niin tärkeä juttu, että sitä pitää kokeilla moneen kertaan ensin, ennenkuin alkaa vakavempaan parisuhteeseen! :D

    • 64e

      On tapaus että mies muka onnellisesti naimisissa kunnes 30 vuoden jälkeen ilmoittaa et ois halunnutkin nuoruuden rakkauden.

    • DoubtofOrder

      Miten tästä ketjusta kehkeytyy väistämättä ajatus, että jos nainen haluaa parisuhteen, on syytä pidättäytyä siihen asti että hääpäivä on sovittuna..

      • Protietäjä

        Koska naisten peräänkuuluttama rehellinen puhe ei ollutkaan mieluinen. Tässä ketjussa on ollut rehellistä puhetta miehiltä anonymiteetin suojista.

    • näinnäreet

      Minulla ainakin naisena on tunne tärkeä ja tunnetta ei ole ilman luottamusta toiseen.Haluan suhteen missä kumpikin sitoutuu toiseen ja rehellisesti ollaan yhdes ilman et kumpikaan sekaantuu toisiin. Seksi on ihanaa parisuhteessa toki laantuu ajan myötä. Mutta pelkkä seksi ilman suhdetta ei tunnu miltään siitä ei saa nautintoa mieluimmin sitten ilman seksiä jos ei kunnon parisuhdetta.Jokainen tyylillään mut mielestäni nainen joka vain seksikumppania haluaa on huora samoin mies joka seksiä vaan hakee on huorapukki.Kun tapaatte puhukaa heti haluatteko pelkkää seksiä vai suhteen silläkin uhalla et nainen häipyy.Jatkuvat pettymykset syö itsetuntoa ja loukkaa.

      • vanhempitäti

        Voi tyttö hyvä. Seksi on ihanaa vaikka ei olisi parisuhteessakaan. Eikä sen tarvitse laantua ajan myötä. Päinvastoin. Mä näin vanhempana tätinä en tajua lainkaan nykyistä elämän menoa. Kun tapaa kiinnostavan ja himottavan ihmisen niin hetikö pitää ruveta kyselemään että haluatko sä sitä ja tätä ja haluathan todella oikean parisuhteen. Mun mielestä suhteet kehittyy jos ovat kehittyäkseen, omalla painollaan, ilman turhia lätinöitä ja miettimisiä.

        Sä olet ilmeisesti hyvin nuori koska vertaat seksistä tykkäämistä ilman vakavaa parisuhdetta huoraamiseen? Kunhan vanhenet, tajuat ettei kaikki miehet ja naiset halua 24/7 suhdetta vaan elävät hetkessä. Pettymyksiä tulee ja menee mutta nehän vaan kasvattaa. Opettaa elämään.

        Protietäjällä on hyviä mielipiteitä. Miehens suusta suoraa puhetta. Mä ainakin tykkään juuri tuollaisista miehistä. Mutta eihän monikaan nainen kestä rehellisiä miehen mielipitetä. Surullista.

      • Toinenvanhempitäti
        vanhempitäti kirjoitti:

        Ihmiset katsovat maailmaa eri näkökulmista riippuen henkisistä kyvyistä. Sinun moraalinen maailmankuvasi näyttäisi olevan hedonistinen. Intohimoille, mielihaluille ja aistinautinnoille myötä antava nautiskelija. Ei siinä mitään pahaa vaikka tämä on vain tietoisuuden "alin" taso. Toisilla tietoisuuden taso voi olla korkeampi vaikkakin sinua nuorempia.

        ” Elämän tarkoitus on hankkia luontoa ja ihmistä kunnioittava henkilökohtainen moraali ja sen jälkeen noudattaa sitä".

        - Aki Kaurismäki

      • Protietäjä

        Muutama hyvä kommentti tuossa yläpuolella. Nimim. näinnäreet vahvisti olettamukseni siitä, että pelkkä seksi ja yhdessäolo ei ole naisille juuri minkään arvoinen ilman täyttä parisuhdetta. Ja myös tuo että "mieluummin sitten ilman seksiä jos ei kunnon parisuhdetta" tuki myös näkemystäni naisten ajattelutavasta.

        Myös nimim. vanhempitäti kommentoi hyvin ja sieltä täysin toisesta laidasta sitten mukavana yllätyksenä. Mutta täytyy surullisesti todeta, että tuo on harvinasta edes varttuneenpien naisten suusta.

        Ihminen tulee herkästi ylimieliseksi, jos hänellä on varaa siihen ja sitä myötä vaatimukset ja vaatimustaso kasvaa. Naisilta miehet pyytelee ja nainen sitten päättää suostuuko, vaiko ei ja tuosta pääsee muodostumaan naisten ylivalta seksi ja parinmuodostuskuvioissa. Ihan hullua on vaatia täyttä sitoutumista parisuhteeseen vain sen takia, että harrastetaan seksiä ja ollaan hieman yhdessä. Mutta kuten sanottu niin valta on noissa asioissa naisten käsissä, niin siksi tilanne on päässyt muodostumaan tuollaiseksi. Tuohon on onneksi tulossa/tullut jo hieman tasoitusta miesten hyväksi, kun kaikenmailman kehitysmaista on alettu raahaamaan elintasopakolaisia seksiorjiksi miehille tänne suomeenkin. Niille elintasopakolaisille saa tukkia munaa perseesen ihan niin paljon, kuin haluaa ja ne joutuu tyytymään täsmälleen siihen mitä niille sitten muuten annetaan. Jos tuon ilmiön myötä asiat kehittyvät miesten näkömulmasta hyvin, niin kohta kotimaiset lapioperseet huomaavat asemansa parisuhdemarkkinoilla hieman huonontuneen, kun puolet miehistä kulkee joku antelias vinosilmä kainalossaan täällä. Tuon huomion tehtyään joutuvat suomalaiset naiset hieman korjaamaan asenteitaan, jos haluavat saada ikinä sen perheen. Ja haluavathan ne, koska naisten ahneus saada se ns."koko paketti" kasaan elämässään. Se jos osa suomiakoista tuosta ko. ilmiöstä sitten tuohtuu ja vetää lopullisesti luukut kiinni ei meinaa mitään. Koska ainahan osa naisista on noin tehnyt jostain syystä kuitenkin esim. että "miehet nyt vaan on perseestä jokatapauksessa".

        Pelkkä seksi ja yhdessä olo ei ole suomalaisille naisille mitään. Noin siis toistaiseksi...

      • Gynther06

        Milläs selittyy se että kun nainen täyttää 50 mies elää kin kun kaveri.ei mitään seksiä.työ ja nukkuminen ja ruoka niillä porskuttaa.lapset kotoista muuttaneet ajat sitten

    • rahamiesi

      en tiedä mutta paras on seksitön ja saastumaton, saastuttamattomuudelta irtautunut rakkaus [minä ihminen] ja .... toivon parantajaa ,,, vastineeksi minun kokemani kokemattomuuden ja psykologisen tapauksena käsiteltävän seksini ja jokapäiväisen elatukseni ... Haa Huu Juu Muu Suu

      • mikromunaonsyy

        Jos tuo teksti tulee tosiaan miehen päästä, niin diagnoosi on helppo. Vikaa alapäässä.

    • mikez-77

      Niin.. Tämä osuu vähän sivuun alkuperäisestä aiheesta. Mutta keskustelu vääntyi siihen suuntaan.. Ja on vain OMA mielipiteeni jakokemukseni. Kaikilla omansa. Ja ennen kuin luet varsinkin naisena,niin voin sanoa että se seksi on meille miehihill tärkeää. Ja haluamme sitä- jJopa 20 vuoden jälkeen sen saman naaraan kanssa. Mutta minun uskoni meni uskollisuuteen,toimivaan parisuhteeseen ja seksiin. Olin 17 vuotta uskollinen. Ensimmäinen 6kk suhteestamme panimme kuin kanit. Joka päivä,ja useamman kerran päivässä. Ja koskä olin jo 25 suhteen alkaessa,tiesin jo missä se klitoris on ja en pelkästään oman mällin lentämistä miettinyt. Muistan elävästi päivän kun tuli eka ilman panemista. Sanoinkin että tästä se alamäki alkaa. Nainen naureskeli ja sanoi että ei nyt sentään.. Sitten tuli vauvakuume. Ja kun ei heti onnistunut,niin runkkasin purkkiin,siittiöt tutkittiin ja kaikki ok. Monirakkulaiset munasarjat. Hoitoja ja lopulta lääkäri sanoi panopäivät kalenterista katsoen. Sen verran alkuhuumaa mukana että suostuin tähänkin. Siis se tunne. Mieskin voi ja SAA haluta. Tuntuu seksi paremmalta. Mutta akka kun riisui ja levitti reitensä lääkärin määrämänä ajankohtana ilman sen kummempaa,niin myönnän että mietin kaksi kertaa. Mutta minkäs hepillesi teet kun se paljaasta p..llusta kuitenkin seisoo. Sen jälkeen kaksi lasta lisää,kun munasarjat parantui.. Mutta seksi ja läheisyys vähentyi. Ei auttanut vaikka sanoin,ja maksoin kaiken. No sitten tuli yt:t.. Ja yllättäen akka löysi 3kk jälkeen uuden elättäjän. Nyt taistellaan lapsista,joita olen aina hoitanut ja haluavat olla luonani. Mutta oppinut olen. Panen jos niikseen tulee. En lähde enää vauvakuumeeseen ja jätän jos yrittää takertua. Enkä pode huonoa omaatuntoa. Menee huomattavasti paremmin.

      • Harmilllista

        Hyvä kirjoitus! Näin vanhana akkana annan neuvon teille miehille, laittakaa piuhat poikki, ettei teistä tehdä "vahingossa" isiä. Tunnen kolme miestä ja heistä kaksi oli lähes viiskymppisiä kun nuoret naiset iskivät heihin silmänsä. Nyt he maksavat siitä vehkeiden heiluttelusta.

    • Ihmissuhdeexpertti

      Koitakaa aikuset ihmiset tajuta tämä
      Mihet haluaa seksiä.
      Mies pärjää yksin ja elää tarpeitensa mukaisesti, tehden ongelmalle jotain .
      Hyvä atkaisu tehdään heti ja hetkesdä ja on saatavilla helposti.
      Mies esimerksi katselee pornoa ja ajattelee että se että saa seksiä on asian ydin .
      Ongelma on ratkaistu ja hän on tyytyväinen.
      Sitte taas jos seksinhalussa on ongelmia hän tekee jotain uutta sen suhteen ja taas on ongelma ratkastu.
      Mies ajattelee naista tarpeen tyydytyksen välineenä kuin esineenä.
      Ja tämä mateiria ja kohde vaihtuu .

      Ei tavaraan ja rahaan kiinnytä tai tunneta mitää syvälistä ko naisia on niin aikuisviihteessä ko muutenki tyrkyllä 24/7 aivan kaikkialla.
      Miehellä ei tässä seksin yltäkyläisyydessä ole tarvetta tutustua naisiin kunnolla eikä pitää enää naisetaan huolta kun huonon voi vaihtaa uteen koska tarjontaa on.
      Ei oo niiku ennen että vaimo oli ainoa varma tae seksiin siinö kaukasessa kyläpahasessa missä asuttiin .
      Mikään ei pakota näkeen vaivaa naisen eteen ...
      Ja tätä omaa laiskuutta niin ulkonäon hoidon kun muunkin asiaan perehtymisen suhteen .kutsutaan "naisten vaikeudeksi "vaikka peliin katsominen ja ihmisuhde ahkerointi hoitaisi asioita enemän oikeinpäin.
      Ei esimerksi osata suhdetta kassassa pitävää vuorovaikutusta.
      Ei keskustella ko pitäisi vaan siirytäön edellämainittuihin helppohin ratkasuihin eli vaihdetaan parempi ko oma ihanne kuva on vain nainen esineenä seksissä.
      Nykyaikanen perusmies ei osaa kohdata naisen tarpeita tai keskustella .
      Mies valitsee helpon ratkaisun koska suomalainen mies on laiska ja hyvin usein myös tyhmä mikäli katsoo ihmisuhdetaitoja missä joku vitun matemaatinen laskelmointi ei päde vaan odotetasn toisenlaista osaamista !

      Naiset taas kaipaa läiheisyyttä ja uskolisuutta ja perheenpään etsitään sitä turvalista ja pysyvää isähahmoa.
      ja kyllä moni nainen etsii sitä miestä jonka kanssa perustetaan perhe.
      Miestä joka vastaa niin turvalisuuden tunteesta kuin taloudelisesta hyvinvoinistakin.
      Tai sitä naisille suunnattujen kirjojen tai elokuvien romantista ikuista rakkaustarinaa
      .
      Mutta naiset unohtaa tutkia miesten perustarpeita vaan ajavat omat tarpeet edelle koska kaikki naisten yleisimät mediat ja ihanteet ajaa siihen suuhtaan.
      Pornosta ja seksistä voi olla hyvin ahdas kuva ja paljon seksiä haluavia naisiä pidetään jotenkin kakkosluokkaisina ja koko seksiä jotenkin paheksuttavana ja kamalana asiana
      Melkein tabuna.
      Sitte taas roskimat naiset on hulluja tai huoria.
      Nainen ei halua ja hyödy osasta mitä nykymies naiselle useimin tarjoaa!

      Siinäku pitäisi sitte hypätä huoraksi ,kamalaksi pervoksi tai pornotähdeksi ja muuttua ajatelulta semmoiseksi että miehiä tulee ja menee ja se on ihan okei.

      Ja naisen pitäisi toltapata kaikki omat ajatukset ,haaveet ja unelmat ihanasta romantisesta prinsessa sadusta joka etenee pikkuhiljaa ja siirtyä miesten tunnekylmään todelusuuteen jossa on tärkeintä harrastaa hyvää seksiä. ja seksille eletää eikä sille kotia rakentavalle unelmalle mihin naiset opetetaan pikkutytöstä lähtien.
      (Eli pitäisiko naiset opetaa esineiksi ja kylmisi
      ja poistaa kaikki nasille suinatut asiat masilmasta ?
      Opettaa että huoraaminen on se mitä miehet haluaa ko porno niin opettaa!

      Myöskää porno ei ole todelisuutta....
      Seki pitäis oikeastaa kieltää että laiskoilla miehillä ei olisi helppoa pakotietä....)
      Naiset elää unelmalle mikä ei ole realismia tänäpäivänä mutta silti sitä pidetään yllä.

      Sitte taas petytään ko nykyajassa elävä seksiä himoava käytänölisesti ja järjellä enenmän ajateleva mies tuulee ja lirkuttelee sen ajan että saa pillunsa ja sit häypyy.

      Miehet jättää naisen ko nallin kalliolle ko tarvetta toisen katteluun ei laukeamisen jälkeen enää ole.
      Naisen romantiset ja suhteen eteen työskentelyn tarpeet alkaa juuri silloin ,sillä kylmällä hetkellä ko miestä ei huvita enää ko seksi on saatu!
      Miehen ihmisuhde osaaminen ratkasee kaiken .
      Naiset oottaa muuttakin osasmista ko munan piliiuun hinkkasmista .
      Mikä taas riitää miehelle.
      Miehen näkökulmasta "hyvä, pano" voi olla täyttä paskaa naiselle.

      Lyhyesti ilmaistuna ongelma on se että erilaiset tarpeet ei kohtaa.
      Miehellä seksinhimo ( jolla ei nyt ole oikean nautinnon kanssa mitään tekemistä vaan se on ongelmanratkaisu miehisestä näkökulmasta kun ei halua nähdä vaivaa.)
      Naisella romantiikan ja tunteen palon kaipuu..
      Nainen haluaa rakastella sekä rakastaa ja mies panna paineet palista pois.
      Naiset taas ei osaa kuvata seksin vikoja tai seksyaslisuutta käytänön tasolla .
      Naiselle seksi ei ole vain kaytänölinen pilma niiku miehilke ja harva nainen tajua ajatella asiaa vain yhtenä elmään kuuluvana asiasa niiku mies ajatelee.
      Nainen etsii jotain syvempää ja tärkeämoää suhteestakuin mies.

      Ja vielä imetellää mikä ajaa ihmiset pelaan ihmisuhdepeleja ja pettämään ja vaihtaan kumppania .
      Pariskunnan erilasia unelmia ei toteuteta ,
      Ei haluta nähdä vaivaa onnen eteen.
      Ajatellaan liikaa minä perpektiiviissä.
      Asioista ei keskustella vaan toimitasn kuin idiootit.

    • Jaksamisia

      On ruma temppu miheltä.

    • slimkeke

      Kyllä on kunnolla tutustuttu ja huomattu se et mitä kauemmin ollaan yhdessä sitä vähemmän on valtaa suhteessa joko minä en ikinä ole sanonut mitään trai olen aina unohtanut mitä on sanottu, naisissa vikaa ei ole. luovuin pleikkarista koska se häiritsi akkaa, no sainko tilalle enemmän seksiä EN vaikka se häiritsee minua. jos ihmettelette miks miehet vaa panee ja jatkaamatkaa on se et jos ne jää niin ne ei saa enää panna ei omaa eikä muita naisia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe