Wanha lieksalainen, lättähattu ruhjoi kuormurin

Kuinka moni muistaa junaonnettomuuden Lieksassa syksyllä vuonna 1961 kun Lieksan suuntaan tuleva koululaisia täynnä ollut kiskobussi eli kansankielellä lättähattu törmäsi aamulla kuorma-autoon ylikäytävällä Mätäsvaaran jälkeen? Matka- tai radiopuhelimia ei tuohon aikaan ollut ja apua jouduttiin soittamaan radan varrella olleesta ratavartijan talosta ja avun saanti viipyi.

Kuorma-auton kuljettaja loukkaantui pahoin ja häntä jouduttiin kotvan aikaa irrottamaan auton ohjaamosta. Ennen irrottamista piti kuitenkin hankkia sopivat työkalut irrotukseen. Auton kuljettaja jäi henkiin. Junan matkustajat eivät tiettävästi loukkaantuneet vakavasti, vaikka törmäys oli hyvin raju. He joutuivat odottelemaan tuntikausia poispääsyä onnettomuuspaikalta, koska kiskobussikin särkyi ajokelvottomaksi.

Matkustajat saivat myös soittaa samaisesta ratavartijan talosta omaisilleen omasta tilanteestaan, mutta ratavartija peri 25 markan (n. 60 snt) maksun jokaisesta puhelusta, vaikka kyseessä oli todellinen hätätilanne monen kohdalla. Puhelimen omisti VR. Eräällä 12 vuotiaalla tytöllä oli rahaa vain 20 markkaa, mutta hänen kohdallaan ratavartija lipsui tällä kerralla periaatteistaan ja tyttö sai soittaa kotiinsa 20 markalla (n. 50 snt). Kuinka paljon lienee jäänyt harmittamaan ratavahtia tuo 5 markkaa (n. 10 snt)?

Oppikoulussa aavistelimme jotain tapahtuneen, kun Nurmeksen suunnalla asuvat oppilaat ja eräs opettaja eivät tulleet aamulla koululle.

Kirjoitus on onnettomuudessa mukana olleen kertomaa. Joku teistä on saattanut olla mukana tuolla junamatkalla ja muistatte lisää tapahtumasta.

27

1597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hissanmaikk

      Eihän tuollassta ikinä tapzasahtunut

      • hohhhooo

        Katos älykääpiö on vielä hereillä.


    • hissanmaikk

      Eikkkö sinullla olemittään käsitystä markan ja euuronkurssista ei näköjäään

    • Hissanmaikk omaan arvoonsa ansaitsemattomaan. Mutta Wanhalle.

      Kyllä osaat olla mies. Perustelen. Teet mielenkiintoisia ja rohkeita aloituksia; nimenomaan Lieksa palstalle oleellisesti liittyviä aloituksia. Arveluttavan vahvoja sikäli, että tietyt häiritsevät ymmärtämättömät, voivat päätellä asioista hyvinkin paljon, ja tehdä rääpien vääriä johtopäätöksiä.
      Sitä huolimatta olen mukana summalla tällä ja kysyn, että oliko kyse Lonkan seisakkeen kohdalla tapahtuneesta vai Linnavaa kohtiko mentiin?

      Tiedän että on henkilöitymän suhteen monin puolin ajatuksia suuntaan ja toiseen. Minua aloitus kiinnostaa siksi, että se liittyy nuoruuteeni osittain Mätäsvaaran tanssilavalla, ja muutenkin valtionrautateihin ja koulukyyteihin tuohon aikaan. Noina aikoina oli koululaisia lättähatulla todella paljon liikenteessä.

      Onnettomuuksia sattui, ja mieleeni on jäänyt Kevätniemen kirjastotalon kohdalla tapahtunut onnettomuus sitten joskus myöhemmin. Saattoi olla, että se juna kulki silloin Lieksasta Nurmekseen päin.

      Mutta jos mahdollista, sopiiko, että ei revitä haavoja auki. Tiedän ja tunnen monta henkilöä, joita asiat saattavat edelleen liikuttaa tunnetasolla, monin tavoin.

      • Niin, ja taas taisin ajatuksieni tuoksuissa unhoittaa sen ensimmäisen nai... Eikan, loppukevennyksen;)

        Asiallisuus, vitsit ja huumorintaju käyvät mielestäni vahvasti käsi kädessä monin eri tavoin kaikessa tyylin ja keskustelukirjoituksiemme tuoksinassa. Monipuolisuus olkoot hyväksi, kaikki soopa ja lipeä älkööt taholtanikaan häiritkö.

        Tässäpä pari katsottavaa.
        https://www.youtube.com/watch?v=g01A22fy9JQ
        https://www.youtube.com/watch?v=zvVI_hscAk0


    • jamalin.kundi

      En tiedä. Kyllä tuo lättähattu näyttää edelleen kauniilta.

      Oliko tasoristeysonnettomuus myös jamalissa, kun kuorma-auto ja tavarajuna kolaroivat, nyt en jaksa kaivaa, mutta Jamalin /Vartialan tasolla aikoinaan myös joku sattui.

    • hissanmaikk

      Aloittajalla tippuu ruuvit.
      Kuten jo aiemmin tuli esille useassa ketjussa, nämä wanha lieksalainen , kamuttaja sekä muut sekopää niket on yksi ja sama nike.
      Nyt se paikallinen mulkero otti hissanmaikk niken käyttöönsä. Tai on käyttänyt sitä jo aiemmin ja useasti.
      Terv oikea hissanmaikk

      • joutsen.sulkineen

        Olee! Työntekijät kyllä tietävät ruuvien tippumisen jos sormet eivät aina pidä. Entä sitten? Sinun kerallasi on lähinnä kyse siitä, että osa lukijoistamme on suuressa huolessa sinun voinnistasi ja tasaisesta painostasi, sekä ymmärryksesi tason laadun kyvystä tekstiviestein antaa verbaalisesti antoisaa rakentavaa lisäarvoa mitättömän palstan rikastuttamiseksi.

        Olet täysin pelastettavissa jos tahdot. Osaat näköjään vielä elää. Hieman typerän vaikuttava olio, mutta, kuitenkin. Voisinko sinua jotenkin auttaa, pelastaa oikealle tielle?

        Yksi asia sinulle historian köyhä vielä tehtäköön selväksi. Olet erehtynyt pahoin. Me tietyt olemme eri, ja erilaiset. Paljastat ainoastaan suuremmin ja laajemmin sen olleen ja nähdyn ajatusasenteesi ilmentymän, joka ei ollutkaan tietyiltä toisin olleisiin jo aistittavissa. Eli aistiharhaasi. Haistele kuin koira. Tule uudestaan.

        Anteeksi pyydän kaikelta asialta ja seisakkeilta ja junien pysähdyksiltä. Kolari on paikkakunta Suomessa. Metsästin siellä myös. Olisipa mukava mennä Ruotsin puolelle Metsoa katsahtelemaan. Epäpätevä maikka on siruton vitsi. Otetaan se hyvin vitsin mielin. Pannaan sitä tyylin ojennukseen tahtonsa mukavaan;)

        No. aamu on 2.49 aikaa viisaampi. Olkaamme kukko sitten kukkoina kukoillemme toisille kukoille, kun aamusi arastaa, ei kun arastaa.
        PS. Eiköhän tuossa alkaneen päivän myötä tule muutakin kommenttia aloitukseen. Minä poistun nyt, ja huomenna joku kuulee raivaussahan ääntä. Toki hyvin nukutun yön jälkeen aamupuuron jälkeen vasta 09.00 jälkeen aloitan. Nyt otin vähän liikaa, siis vain ajatuksiamme;)
        Rataosuuksia hoidettavaksi teille kaikille ;)


      • Kuulehan hissanmaikk.
        Mitä sinä oikein höpsit, välillä nostat vanhoja ketjuja ( 2 kpl ) ja lähetät terveisiä minulle?
        Sitten päivän parin päästä haukut ja riehut.

        En ymmärrä psyykkesi tilaa.

        Mieti kehen Lieksassa asuvaan sovittaisit minunkin tuntomerkit.
        Se mitä olen kertonut itsestäni ovat aivan niin kuin olen kertonut.
        Kyllä minut tunnettaisiin Lieksassa.


      • hissanmaikk
        kamuttaja kirjoitti:

        Kuulehan hissanmaikk.
        Mitä sinä oikein höpsit, välillä nostat vanhoja ketjuja ( 2 kpl ) ja lähetät terveisiä minulle?
        Sitten päivän parin päästä haukut ja riehut.

        En ymmärrä psyykkesi tilaa.

        Mieti kehen Lieksassa asuvaan sovittaisit minunkin tuntomerkit.
        Se mitä olen kertonut itsestäni ovat aivan niin kuin olen kertonut.
        Kyllä minut tunnettaisiin Lieksassa.

        Jokos kamuttaja sai sen mökkinsä myytyä. Pitääkö sanoa osoitekin vielä.


      • hissanmaikk kirjoitti:

        Jokos kamuttaja sai sen mökkinsä myytyä. Pitääkö sanoa osoitekin vielä.

        Et muuten vastannut kysymykseeni, miksi lähetit terveisiä.

        Tuo mökin myynti on muuten aivan oikea havainto, vain kaksi asiaa on hieman pielessä.
        Asia numero 1. Minulla ei ole mökkiä missään.
        Asia numero 2. En ole huijari joka kaupittelee olematonta mökkiä.
        Jos joku Kamuttajana kaupittelee niin se ei vielä ole rikos, koska tämä ei ole minun oikea nimeni.
        Jos oikealla nimellä kaupittelee, se on rikos nimeltä petos.

        Pistä ihmeessä osoite, olisi kiva katsoa, kuka Kamuttajana kaupittelee mökkiä.


    • hymyilyttäää

      Euron kurssi on täysin pieleen aloittajalla.

    • lättähattuja

      Eikö kukaan muu tiedä mitään muuta koko asiasta?

      • Uskon, että kaikki kyseisen junan kyydissä olleet vuoden 1961 oppikoululaiset ja muut matkustajat muistavat tapauksen. Silloin ensimmäisellä luokalla olleet ovat nyt 68 - 69 vuotiaita. Ylemmillä luokilla olleet oppilaat ovat heitä vanhempia.

        Kansakoululaisten ei tarvinnut juuri matkustaa kouluun, koska kouluja oli jokaisessa kylässä. Pielisjärvelläkin oli nelisenkymmentä kansakoulua.

        Onnettomuuden kulun kertoi minulle lieksalainen vuonna 1940 syntynyt mies, joka oli ollut kyseisen junan kyydissä. Voin kysyä häneltä lisää tapauksesta kun tapaan hänet. Tarkka onnettomuuspaikka jäi minulle hieman epäselväksi.


    • se.on.todistettu

      Raha-arvolaskurin mukaan wanha lieksalainen on laskenut aivan oikein. Vuonna 1961 oli käytössä markka, mutta ei pennejä. Pennit tulivat käyttöön rahan uudistuksen myötä vuonna 1963.

      http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#FIN

      Laskurin avulla voi kukin todeta, että vuoden 1961 25 markkaa on nykyeuroissa 0,58 euroa, eli juuri tuo mainittu noin 60 senttiä. Vuoden 1961 satanen on 2,30 euron arvoinen.

    • Minulla ei ole tarkempaa tietoa, sillä olin silloin Syvässä Etelässä opintojen kimpussa.

    • Samantapainen onnettomuus tapahtui hieman Lieksasta etelään, kun juna törmäsi hiekkalastissa olleeseen kuormuriin, muistaakseni joko 1965 lopulla tai 1966 alussa.
      En muista tarkkaa ylikäytävää.
      Olin silloin lomalla kotiseudulla Pielisjärvellä.

      • Kyseinen tasoristeysonnettomuus tapahtui Pankakosken radalla kantatien 73 ylikäytävällä. Juna tuli Pankakoskelta ja Joensuusta päin ajanut hiekkalastissa ollut kuorma-auto törmäsi veturiin, joka törmäyksen voimasta suistui raiteiltaan ja kaatui radan varteen pellolle ylösalaisin. Junan kuljettajana toimi Vilho Hämäläinen (Veturi-Ville). Henkilövahinkoja ei aiheutunut, mutta sekä kuorma-auto että veturi romuttuivat. Kyseisen veturin savupiippu on muistuttamassa onnettomuudesta Lieksan rautatieaseman asemarakennuksen vieressä.


      • wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Kyseinen tasoristeysonnettomuus tapahtui Pankakosken radalla kantatien 73 ylikäytävällä. Juna tuli Pankakoskelta ja Joensuusta päin ajanut hiekkalastissa ollut kuorma-auto törmäsi veturiin, joka törmäyksen voimasta suistui raiteiltaan ja kaatui radan varteen pellolle ylösalaisin. Junan kuljettajana toimi Vilho Hämäläinen (Veturi-Ville). Henkilövahinkoja ei aiheutunut, mutta sekä kuorma-auto että veturi romuttuivat. Kyseisen veturin savupiippu on muistuttamassa onnettomuudesta Lieksan rautatieaseman asemarakennuksen vieressä.

        No arvasinhan minä, että sinun tietolaarissasi on tuostakin tarkemmin.
        Minun arkistoissa ei ollut mitään, kun olin silloin aivan muualla.

        Seuraavana kesänä jo kairasin näytepaloja asfaltista sillä suunnalla.


      • kamuttaja kirjoitti:

        No arvasinhan minä, että sinun tietolaarissasi on tuostakin tarkemmin.
        Minun arkistoissa ei ollut mitään, kun olin silloin aivan muualla.

        Seuraavana kesänä jo kairasin näytepaloja asfaltista sillä suunnalla.

        Meitä (kamuttajaa ja minua) yhdisti Lieksassa 1960-luvun puolivälin tietämillä asfaltti. Eräitä muitakin meille molemmille tuttuja kohteita olemme 60-luvulla kolunneet. Nämä ovat keskusteluissamme vuosien mittaan rivien väleissä vilahdelleet.


      • wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Meitä (kamuttajaa ja minua) yhdisti Lieksassa 1960-luvun puolivälin tietämillä asfaltti. Eräitä muitakin meille molemmille tuttuja kohteita olemme 60-luvulla kolunneet. Nämä ovat keskusteluissamme vuosien mittaan rivien väleissä vilahdelleet.

        Kyllä se näin on.
        On todella monta samaa kohdetta tullut esiin.
        Voisi olla, että jotenkin muistettaisiin toisemme jos nähtäisiin, vaikka onkin NUORRUTTU niistä ajoista kovasti ;-))


      • wanha_lieksalainen kirjoitti:

        Kyseinen tasoristeysonnettomuus tapahtui Pankakosken radalla kantatien 73 ylikäytävällä. Juna tuli Pankakoskelta ja Joensuusta päin ajanut hiekkalastissa ollut kuorma-auto törmäsi veturiin, joka törmäyksen voimasta suistui raiteiltaan ja kaatui radan varteen pellolle ylösalaisin. Junan kuljettajana toimi Vilho Hämäläinen (Veturi-Ville). Henkilövahinkoja ei aiheutunut, mutta sekä kuorma-auto että veturi romuttuivat. Kyseisen veturin savupiippu on muistuttamassa onnettomuudesta Lieksan rautatieaseman asemarakennuksen vieressä.

        Tunsin nuo kuolleet.


    • käpykunkku

      Sivupersoonat teitä yhdistää. Sama mulkku reuhoo täällä miloin sininikellä ja milloin norminikellä.
      Muutes mihin katosi tämänpalstan kuningas. Markku karaokekuningas.

      • Nikke.Sininen

        Vaihdoit nimimerkkiäsi hissanmaikasta käpykunkuksi. Oletko kateudesta ihan käpynä?
        Voit aivan vapaasti kiehua kunkkuna omassa liemessäsi ja vaihdella nimimerkkejäsi halujesi mukaan.


      • oikea.maikka

        Opettele käpykunnku vaikka vähänkin oikeinkirjoitusta. Jos olisit historian maisteri, niin osaisit ainakin alkeet.


    • sinkomies

      Kamuttaja on yksi huuhaa voheltaja

      • tunnen.oikean.sinkom

        On vaan sellanen Kamuttaja että tietää paljon toisin kuin te hirvikärpäset kuten nikkivaras Sinkomies.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3628
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      202
      1746
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1347
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      148
      1234
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      875
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      873
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      840
    8. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      56
      833
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      819
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      792
    Aihe