Tulihan se sieltä!

https://demokraatti.fi/harkapaisesti-ajetaan-uudistuksia-eteenpain-oikeustieteen-professori-antaa-ylella-kovaa-kritiikkia-hallituksen-yksityistamismantralle/

Tämä Sipilä-Orpo akselivallan touhut vie Suomen talouden perikatoon!
Ilmianna
Jaa

59 Vastausta

se miksi Kokomusta Orpo ajaa valinnanvapautta kuin käärmettä pyssynpiippuun, vaikka valinnanvapaushan on jo mennä yksityiselle tai julkiselle, johtuu siitä, että Kokomustan valinnanvapaus yhtiöitetään vielä toiseen kertaan, sillä Pörssiterveyspalvelun tuottajathan on yhtiöitetty, mutta kokomusta haluaa omansa valinnanvapaus-yhtiön saadakseen yhtiö-voiton pörssipalvelu tuottajille ja lisää sijoittajia ja rahaa, on kai selvää sokialle Rettallekin, että kaksinkertainen kermankuorinta tuottaa enemmän kirnutessa aitoa voita!
Nytvalinnavapaus ei pörssi-osakas omisteisenas tuota tarpeeksi markkinaehtoisesti, mutta yhtiöitettynä palveluhintaan lisätään haluttu voitto-prosentit.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Ensin yrittivät pakkoyhtiöittämistä kertoen sen olevan EU:n vaatimus mikä osoittautui valheeksi. Keskustan ollessa kyseessä käytetään tapahtuneesta sanavalintoja muunneltu totuus tai vaihtoehtoinen totuus. Maakuntien pakkokiintiöitä yksityisistä palveluntuottajista myös vilautettiin yhtenä keinona varmistaa sotemarkkinoiden avaaminen yksityisille pörssipelureille. Lopullinen versio oli "vain" pakkoyhtiöittäminen jonka perustuslakivaliokunta lopulta kaatoi. Kun sotemarkkinoiden avaaminenyksityisille meni vituiksi Orpo talutti Sipilän kameroiden eteen kertomaan kuinka hallitus ottaa jatkoajan jonka aikana pyrkii keksimään korvaavan keinon sotemarkkinoiden avaamiselle yksityisille ensimmäisen version mennessä penkin alle.
Yhtä kuin kokoomus kiristää edelleen keskustaa vaatimalla lehmäkauppojensa osuutta vastineena kepujen maakunnille. Siinä samalla hallitus sai vuoden jatkoajan koska Sipilän hallituksen taival olisi ollut jo ohi jos "soteuudistuksesta" olisi perustuslakivaliokunnan kannanottojen myötä jäänyt "valinnanvapaus" pois joka on käytössä jo tälläkin hetkellä. Korjaus edelliseen Orpon hallituksen taival olisi ollut ohi. Kokoomus on johtanut hallitusta lehmäkauppojen jälkeen kun SIpilä sitä ennen ajoi itsensä nurkkaan aikatauluineen ja uhkailuineen kaataa hallitus jos ei saa 18 maakuntaa jatkaen ettei tässä numeroilla pelata mitä nyt sen verran että jos maakuntia ei tule 18 hallituksen tarina on ohitse. Sen jälkeen kokoomus on toitottanut kuinka keput saa unohtaa maakuntansa jos sotemarkkinoista ei avata yksityisille. Yksityisille joiden "palvelukseen" siirtyi kokoomuslaisia kansanedustajia heti sen jälkeen kun SIpilä ilmoitti kuinka edellisille avataan noin 20:n miljardin vuosittaiset sotemarkkinat. Räty yhtenä heistä joka yritti samaa edellisen hallituksen aikana siinä surkeasti epäonnistuen mutta ei hätää kokoomus kiittää jumaliaan siitä, että valitsivat johtajakseen Sipilän jolla on paljon enemmän kavereita kokoomuksen kuin keskustan leirissä. Yhtenä syynä se, että keskusta pelkäsi vielä eduskuntavaalien alla yksityisten valtaavan suomen sotemarkkinat ajaen keskustan pyhän lehmän julkisen sektorin polvilleen. No nyt on toinen ääni kellossa ja keput antaa julkisen kaatua ja yksityisten vallata sotemarkkinat pääasia että kepu saa vastalahjaksi maakuntansa joiden kautta saattaa kehäkolmosen ulkopuoli kepujen käsiin. Suomi nousuun eli esim. ruotsalaisten sijoittajien pörssikurssit nousuun. Pitäähän se muutama uusi ruotsalainen miljonääri aikaiseksi saada suomalaisten verovaroilla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
k-PA kirjoitti:

"Yle: Juha Sipilän mielestä eduskunnassa rikotaan Raamatun kahdeksatta käskyä
Sunnuntai 16.7.2017 klo 13.06
Pääministeri Juha Sipilä piti puheen Rauhan sanan Suvijuhlissa, uutisoi Yle. Hän on itse kyseisen herätysliikkeen jäsen.

Juha Sipilä puhui erityisesti kahdeksannen käskyn noudattamisesta ja liitti sen eduskunnan toimintaan.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) osallistui lauantaina Kokkolassa pidettyihin Rauhan sanan Suvijuhliin, kertoo Yle. Itsekin rauhansanalainen Sipilä kiitteli uskonveljiään saamastaan tuesta raskaassa pääministerin tehtävässään.

- En pysty pukemaan sanoiksi, kuinka tärkeitä nuo rohkaisevat viestit ja esirukoukset ovat. Ne antavat voimaa, tunnetta siitä, että Suomea rakennetaan yhdessä, Sipilä sanoi Kokkolan kirkon juhlaväelle.

Sipilä puhui erityisesti kahdeksannen käskyn noudattamisesta ja liitti sen eduskunnan toimintaan.

Sipilän mielestä kunnon kristityn pitäisi pistää poikki tahallisen väärinymmärryksen kierre, joka vaivaa varsinkin eduskunnassa. Pääministerin mielestä tällainen "tahallinen väärinymmärtäminen" on valehtelua, joka rikkoo kahdeksatta käskyä."

^^^^^^^^^^^

- Näitä edellisenkaltaisia moraalisaarnoja asianomaisen toimesta on kuultu ennenkin ja tullaan kuulemaan yhdellä ja samalla hyvä/paha asetelmalla millä itseään muiden yläpuolelle nostaa. Keskustan kannatuslukujen romahdus Sipilän johdolla vai mikä lie syynä sille, että uskonto josta ei ole aikaisemmin suostunut puhumaan kelpaa ja käy tällä kertaa jo kanavana eduskunnan nälvimiseen? Muita valehtelusta syyttää vaikka harrastaa itse samaa tasaisin väliajoin. Viimeksi persujen hallituksesta pois potkimisen yhteydessä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Valehtelusta.esim kirjoitti:

Vertauskuvilla Halla-aho ulos "natsi-kortilla" ja "jeesus-kortilla" jatketaan. Se ihmiskunnan aluajoilta näihin päiviin käyttämä perinteinen "helvetin demonit/taivaan enkelit" asetelma vastapuolen nujertamiseksi omien tarkoitusperien ja toimien tukemiseksi. Ottaen huomioon kuinka eletään jo 2000-lukua edellisenkaltaista alkukantaista jeesustelua ei välttämättä osaisi enää odottaa ainakaan Suomen hallituspuolueilta tai niiden edustajilta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Valehtelusta.esim kirjoitti:
"Yle: Juha Sipilän mielestä eduskunnassa rikotaan Raamatun kahdeksatta käskyä
Sunnuntai 16.7.2017 klo 13.06
Pääministeri Juha Sipilä piti puheen Rauhan sanan Suvijuhlissa, uutisoi Yle. Hän on itse kyseisen herätysliikkeen jäsen.

Juha Sipilä puhui erityisesti kahdeksannen käskyn noudattamisesta ja liitti sen eduskunnan toimintaan.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) osallistui lauantaina Kokkolassa pidettyihin Rauhan sanan Suvijuhliin, kertoo Yle. Itsekin rauhansanalainen Sipilä kiitteli uskonveljiään saamastaan tuesta raskaassa pääministerin tehtävässään.

- En pysty pukemaan sanoiksi, kuinka tärkeitä nuo rohkaisevat viestit ja esirukoukset ovat. Ne antavat voimaa, tunnetta siitä, että Suomea rakennetaan yhdessä, Sipilä sanoi Kokkolan kirkon juhlaväelle.

Sipilä puhui erityisesti kahdeksannen käskyn noudattamisesta ja liitti sen eduskunnan toimintaan.

Sipilän mielestä kunnon kristityn pitäisi pistää poikki tahallisen väärinymmärryksen kierre, joka vaivaa varsinkin eduskunnassa. Pääministerin mielestä tällainen "tahallinen väärinymmärtäminen" on valehtelua, joka rikkoo kahdeksatta käskyä."

^^^^^^^^^^^

- Näitä edellisenkaltaisia moraalisaarnoja asianomaisen toimesta on kuultu ennenkin ja tullaan kuulemaan yhdellä ja samalla hyvä/paha asetelmalla millä itseään muiden yläpuolelle nostaa. Keskustan kannatuslukujen romahdus Sipilän johdolla vai mikä lie syynä sille, että uskonto josta ei ole aikaisemmin suostunut puhumaan kelpaa ja käy tällä kertaa jo kanavana eduskunnan nälvimiseen? Muita valehtelusta syyttää vaikka harrastaa itse samaa tasaisin väliajoin. Viimeksi persujen hallituksesta pois potkimisen yhteydessä.
Valehtelu on syntiä (1 esim. lukuisista vaihtoehdoista)

https://www.adressit.com/uploads/images/sipilä4.jpg

Vai ymmärsinkö minä tahallisesti väärin uskoessani pääministerin lupausta ettei koulutuksesta leikata syyllistyen siten valehteluun?

https://mikepohjola.files.wordpress.com/2016/08/screen-shot-2016-08-26-at-11-05-14.png?w=300&h=233

https://pbs.twimg.com/media/CzlZnNPXgAA1BMD.jpg
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kunnonkriistetty kirjoitti:

Kun persujen kannatus puolittui hajotti soini puolueensa syyttäen luomakuntansa edustajia rasisteiksi millä oikeutti loikkauksensa millä vain varmisti ministerinsalkkunsa säilymisen. Kun keskustan suosio sukeltaa ennätysmäisen alhaisiin lukemiin nousee sipilä uskovaisten eteen kertomaan kuinka raamatun mukaan eduskunnassa on syntisiä. Mitä seuraavaksi, hoitokokous eduskunnalle kesäloman loputtua?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
..em halusi myös Kämäen "the-naurajat valistuneesti jo vsta 12/ 2013 alkaen, lakkautamallla reaali-kustantaisen, ilman voittoa tuottavan Terveyden hoidon osakkuutensa PpKyS,sä.
Ilmianna
Jaa
olen melkoisen 99,99% varma, ettei Sipilä hallitukseen kansalaisten luottamuksen menetys historian alhaisemmaksi(poislukien Rooman Senaatti1100 luvulla) Sipilän hallituksen pohjamutiin ei voi Uutta Sotea rakentaa, kansalaisten on täysin tiedettävä mitä tämä Soten ja kokomustan valinnanvapaus tarkoittaa ja maksaa, nyt siitei ota selvää sokia Reettakaan..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
21 VASTAUSTA:
eipä sillä ole paskankaan merkitystä mikä esim. kepujen tämänhetkinen kannatus on kun se ei lehmäkauppojen junttaamista hidasta millään tavalla tai tasolla. Mikä irvokkainta Sipilä julistetaan kepujen pyhimykseksi maakuntamallin junttaamisen jälkeen vaikka oppositiossa hautasi maakuntamallin kepuilta kysymättä. Heti eduskuntavaalien jälkeen keput nosti pojan seinälle että nyt sitten junttaat maakuntamallin maaliinsa minkä oppositiossa hautasit tai olet entinen puheenjohtaja ja läpi meni. Sattui vain pienen pieni vahinko ja Sipilän panikoi ajettuaan ensin itsensä nurkkaan ja teki taas kaupat kokoomuksen kanssa ja taas kepuja kuulematta. Asiasta nousi hirveä haloo kun Sipilä maakuntia vastaan antoi kokoomukselle ovet auki yksityisille. Heti seuraavana päivänä tai sitä seuraavana Sipilä mokattuaan lupasi että laaditaan laki joka pakottaa yksityiset maksamaan veronsa suomeen millä yritti hiljentää kepulauman joka hyppi seinille pyhän lehmän (julkinen sote) teuraalle taluttamisen jälkeen.

Keinoja kaihtamatta kepu junttaa maakuntamallinsa millä autioittaa maaseudun luoden suuria kasvukeskuksia maakuntien kaupunkeihin. Ainoa hidaste kokoomus. Toistan. Ainoa hidaste kokoomus. Vuoden hidaste tuli juuri ja asialla kokoomus. Jos vuodenkaan päästä kokoomus ei saa sotemarkkinoita yksityisille auki keskusta saa unohtaa maakuntamallinsa. Kaksi vuotta sitten oppositio vaati päästä soteuudistukseen mukaan Sipilä sanoi ei ole aikaa. Nyt kun kaksi vuotta edellisestä on kulunut oppositio vaati taas päästä mukaan soteuudistuksen valmisteluun mukaan eikä Sipilältä löytynyt vieläkään aikaa. Asialla sama ihminen joka oppositiossa oli mukana soteuudistusta vääntämässä.

18 kuntaa 300:n sijaan on ihan riittävä määrä kuntia suomen kokoiselle pikkumaalle siitä olen samaa mieltä keskustan kanssa. Siinäkin olen samaa mieltä keskustan kanssa ettei esim. kärsämäen juntteja saa missään nimessä päästää päättämään esim. soteasioista niistä mitään ymmärtämättä. Asetelkoon kiviä polkujen varsille siihen älykkyyosamäärä riittää ei muuhun.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
k-PA kirjoitti:
eipä sillä ole paskankaan merkitystä mikä esim. kepujen tämänhetkinen kannatus on kun se ei lehmäkauppojen junttaamista hidasta millään tavalla tai tasolla. Mikä irvokkainta Sipilä julistetaan kepujen pyhimykseksi maakuntamallin junttaamisen jälkeen vaikka oppositiossa hautasi maakuntamallin kepuilta kysymättä. Heti eduskuntavaalien jälkeen keput nosti pojan seinälle että nyt sitten junttaat maakuntamallin maaliinsa minkä oppositiossa hautasit tai olet entinen puheenjohtaja ja läpi meni. Sattui vain pienen pieni vahinko ja Sipilän panikoi ajettuaan ensin itsensä nurkkaan ja teki taas kaupat kokoomuksen kanssa ja taas kepuja kuulematta. Asiasta nousi hirveä haloo kun Sipilä maakuntia vastaan antoi kokoomukselle ovet auki yksityisille. Heti seuraavana päivänä tai sitä seuraavana Sipilä mokattuaan lupasi että laaditaan laki joka pakottaa yksityiset maksamaan veronsa suomeen millä yritti hiljentää kepulauman joka hyppi seinille pyhän lehmän (julkinen sote) teuraalle taluttamisen jälkeen.

Keinoja kaihtamatta kepu junttaa maakuntamallinsa millä autioittaa maaseudun luoden suuria kasvukeskuksia maakuntien kaupunkeihin. Ainoa hidaste kokoomus. Toistan. Ainoa hidaste kokoomus. Vuoden hidaste tuli juuri ja asialla kokoomus. Jos vuodenkaan päästä kokoomus ei saa sotemarkkinoita yksityisille auki keskusta saa unohtaa maakuntamallinsa. Kaksi vuotta sitten oppositio vaati päästä soteuudistukseen mukaan Sipilä sanoi ei ole aikaa. Nyt kun kaksi vuotta edellisestä on kulunut oppositio vaati taas päästä mukaan soteuudistuksen valmisteluun mukaan eikä Sipilältä löytynyt vieläkään aikaa. Asialla sama ihminen joka oppositiossa oli mukana soteuudistusta vääntämässä.
Antaa kepulien hiljentää maaseutu sekä maakuntien alaisuuteen ohjaamansa kunnat
kasvukeskukset tilalle. Ei kävele kepuisäntä teurasautoon muutoin kuin vielä isomman kepuisännän taluttamana. Muuten puskee, potkii, puree, paska lentää ja lopulta potkii kontin palasiksi kirmaten takaisin tyhjäksi kalutulle laitumelle kunnanjauhoja syömään.

Suomen taloudellisen ahdingon monista syistä yksi on valtiolle hirvittävän kalliiksi tulevat elinkelvottomat kunnat joiden kulisseja pystyssä pidetään valtionavustuksilla. Sillä rintamalla keskustalle kunnia edellisten liittäessä aikaisempien hallituksien aikana valtavan määrän kuntia joko pakolla tai painostamalla sama lopputulos. Toimintatapoihin tuli radikaalimuutoksia kun kuntaliitokset yhtenä syynä pudotti keput oppositioon. Kun Katainen sitten yritti samaa oppositiokepu käänsi paitansa ja hyökkäsi hallitusta vastaan joka vain jatkoi keskustan tiellä mitä kuntapolitiikkaan tulee. Jarrutetaan ei hötkyillä...Sama tähtäin kuntien alasajo ja liitokset. Opposition vaihtuessa hallituspaikkaan maakuntamallin yhteydessä palasivat vanhaa kepulinjaa toteuttamaan yrittäen tappaa puolet kunnista verokatolla mutta kuntaisit ärähti ja meni Sipilällä pupu pöksyyn. Hällä väliä maakunta tekee sen pitkässä juoksussa heidän puolestaan ilman että keskusta puolueena saa syyn niskoilleen seurauksena kannatuksen laskeminen. Eikä kepua kauan enää edes kiinnosta kuntalaisten kansalaisten yleensä mielipiteet sen enempää kuin hallituspolitiikka maakuntien herrapaikat vetää puoleensa paljon enemmän kuin kansanedustajan. Sen verran toki että hallituksessa istuu omat jotka ohjaa hallituksen kassasta maakuntiin lisää rahaa millä mällätä. Ja kunnat maakuntien alaisuudessa, no heiltä ei edes kysytä miellyttääkö meno. Nyt jo on kuntaisiä jotka itselleen valehtelevat ettei se tunnu missään että Sipilä vie puolet vallasta ja verovaroista pääasia että kunnalla säilyy itsenäisyys jota sillä todellisuudessa ei kuitenkaan ole. Huijaus on taitolaji mutta itseään huijaavat pistävät paremmaksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kuntavaalien sukeltamisen jälkeen kepu meinasi jo kultapojunsa siivota pääministerin pallilta pois tai ainakin siirtää päätöksen teosta sivummalle. Nyt meni astetta vaikeammaksi kepujen pelaaminen kannatuksen suhteen kun kokoomus otti vuoden jatkoajan sotelle. Tarkoittaa sitä, että jos hommat kusee vielä vuodenkin päästä keskusta ei kerkiä vaihtaa vetojuhtaa mikä tarkoittaa pian paikkaa oppositiossa. Vihreät jo niskaan hengittää mikä kertoo kaiken oleellisen mikä keskustan tila todellisuudessa on. Keskusta jatkaa uhkarohkeaa kaikki tai ei mitään linjalla. Syystäkin pelissä on valtavan iso potti keskustapuoleelle. Paino sanalla puolueelle kunnissa oleville puoluekannattajille kun käy samanaikaisesti huonosti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
46543 kirjoitti:

Vihreät (15,5%) tuoreimman gallupin mukaan alle prosentin päässä kepuista (16,4%). Sipilän hallituksen suosio hallitustaipaleen alussa oli 57% nyt ennätys alhaalla 39,9%.

Soinilaisten kannatus minijytkymäinen eli 2,5% kokoomuksen 21% mutta ministerisalkkuja molemmilla 5. Salkut jaettiin eduskuntavaalien äänien perusteella persujen saadessa 5 salkkua joista nyt siis nauttii ihmiset jotka erosivat persuista jotta Soinilla säilyy salkku. Yhtä kuin 17:sta salkusta viisi meni ryhmittymälle joka ei paitsi osallistunut eduskuntavaaleihin heillä ei ole edes puoluetta. 2.5%:n kannatuksella 5 salkkua ei ihan huonosti koska se on sama salkkumäärä kuin suurinta kannatusta nauttivan puolueen eli kokoomuksen (21%) salkkumäärä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
madonlukuja kirjoitti:

Hällä väliä sipilän sukeltaminen ja kannatuksen madonluvut ei kepua itketä koska kannatuslukemista huolimatta kepujen märkä uni on kohta totta.

niin se on "desanttien palkka Ps soti heidänkin plsta ja sitten hyppäsivät vihollisen linjoille vieden salkut mukanaan, tämä on nyt se myös maakunnissa miten entinen Ps hyppii sinisenä - kustaan pillien mukaan, kun muuta omaa puoluetta ei ole, siitä Varoitti Halla-aho
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
SuomiverotPörssipelureil kirjoitti:
Hällä väliä sipilän sukeltaminen ja kannatuksen madonluvut ei kepua itketä koska kannatuslukemista huolimatta kepujen märkä uni on kohta totta.
enpä pitäisi niinkään varmana, melkein varmaa on, ettei Sipilän pään aikana toteudu hyvä jos Orponkaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
pompput kirjoitti:
niin se on "desanttien palkka Ps soti heidänkin plsta ja sitten hyppäsivät vihollisen linjoille vieden salkut mukanaan, tämä on nyt se myös maakunnissa miten entinen Ps hyppii sinisenä - kustaan pillien mukaan, kun muuta omaa puoluetta ei ole, siitä Varoitti Halla-aho
no mutta sehän se oli syy miksi persut halusi soinista eroon koska edellinen luovutti persujen äänet kepuille ja kokoomukselle että tehkääpä mitä lystäätte minä silitän salkkua ja olen samaa mieltä tehkää mitä lystäätte. Erikoiseksi asian tekee se että soini oli jo jättänyt puheenjohtajuuden koska ei uskaltanut haastaa halla-ahoa koska olisi tullut nolatuksi. Sitten soini löysi persuista rasisteja jotka valtasi puolueen kun itse ensin puolitti kannatuksen jättäen hukkuvan laivan kuten rotilla tapana on. Kun sitten halla-aho uhkasi viedä soinilta salkun loikkasi salkun perässä takaisin sipilän syliin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
yllätyksiätulee kirjoitti:
enpä pitäisi niinkään varmana, melkein varmaa on, ettei Sipilän pään aikana toteudu hyvä jos Orponkaan.
no jos ihan tarkkoja ollaan junttauksen ajankohtaa vain siirrettiin vuodella. Jos kokomusta ei saa lehmäkauppojensa osuutta vuodenkaan päästä sipilä voi sanoa hei hei maakunnille kuten myös uralleen politiikassa. Ehdottomasti yksi surkeimmista pääministereistä koskaan esimerkkinä todellinen pääministeri on orpo sipilän sijaan. Yksi syistä miksi keput nukkuu koska orpo vie sipilää mennen tullen ja palatessa. Toinen että sipilä ajaa kokoomuspolitiikkaa alkion ollessa pannassa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
riskipeliäjokotai kirjoitti:

niin vuoden etsikkoaika tuli, mutta on niin syntiset sipilän teot ja orpon oikomiset ettei suomen perustuslakia vuodenkaan aikana saada jiirattua, mitä Soe kokonaisuudessa tarvitsee ja se ettei vieläkään tiijetä kaikkia salakareja mitä sote tominnassa tulee yllätyksiä terveyden puolelella, eikähän maakuntareformia ole suomessa koettu, råtsissa jo on ja kuvetta kaivavat syvemmältä voittojen maksuun, wiisaat on sanoneet monta kertaa, että jos nyt tämä sirkus lyödään lukkoon sitä ei pureta, kuin ja jälleen p-lakia muuttamalla ja kaikki on sitten sekaisin muutaman vuoden, ne kun on nääsnääs hitaita herrojen kiirteet ja laki justeeraukset vielä hitaampia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
joojoosoini kirjoitti:
no mutta sehän se oli syy miksi persut halusi soinista eroon koska edellinen luovutti persujen äänet kepuille ja kokoomukselle että tehkääpä mitä lystäätte minä silitän salkkua ja olen samaa mieltä tehkää mitä lystäätte. Erikoiseksi asian tekee se että soini oli jo jättänyt puheenjohtajuuden koska ei uskaltanut haastaa halla-ahoa koska olisi tullut nolatuksi. Sitten soini löysi persuista rasisteja jotka valtasi puolueen kun itse ensin puolitti kannatuksen jättäen hukkuvan laivan kuten rotilla tapana on. Kun sitten halla-aho uhkasi viedä soinilta salkun loikkasi salkun perässä takaisin sipilän syliin.
jojoo, kaatunutta maitoa ei kannata itkeä, mutta ne "desantit niitä en sääli vaikka heti saunantaakse ja niitä on täällä maakunnissakin samoja elättiä kuin esm "Teura, niihin ei voi luottaa, jos yöllä partiosta tulee ja "desantti on vartiossa niin tunnussana ei riitä, vastaan tulee ärjäisy, että ryssäsatana ammutaan, niin siinä nyt kävi, herroja oli Ps reessä muitakin kuin ulkomimnisteri, desantit nautti Ps reessä vaan kun vastuuta olisi pitänyt ottaa niin hypättiin.. raviojaan jossa nyt kylmästä sinisenä väristään ilman tulevaisuutta, ilman puoluetta, ilman politt-uraa, ilman mitään kunnioitusta, petturin leima otsassa ja kuula punaisena 650 e/kk suomaliselle työttömälle ja 1800e/kk nto syyrian pakolaiselle, humanitääri maksaa, kannattaa maksaa, niin lisää saadaan pakolaisia, italia ja espanja kiittää ja eu komissaarit kehuvat suomea, että on ne pöh., siis porvareita on niilla varaa, kun kikyttävät pienellä palkalla tuotteita vientiin, kirppisvaatteitta ostavat, että pakolaisille riittää varaa uusiin vaatteisiin, leipäjonoissa ei pakolaisia näy, eipä niin sehän pilaisi "suomikuvan aivan pohjille, läämmintä ruokaa vast.otto kesk. kenttäkeittiöistä parhaista raaka-aineista tottakai, eihän nyt parasta ennen eilistä kaupoista ei ei, sairastuvat vielä homeisesta leivästä ja siitähä nousee halonenkin jo sanailemaan, olivatten taas päättäneet ottaa uusia pakolaisia, lukumäärä on epäselvä mutta kun portit aukaistaan niitä ei kiini saa kun on tuhansia tulossa, sitten kun kansalaiset valittaa sanotaan, että kylä palautetaan, kyllä tarkka on kontrolli, tiedä sitten mitä koillisesta hiippailee, Putini kun ei niitä kaipaa..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
..yli-päätään, mitä Keskustan nyky-politiikalla näissä maaseudun pikkukunnissa on saatu aikaan, muuta kuin ääniä kustaalle ja seon sitten sillä haavaa siinä, Keskusta ei ole pystynyt maaseudun ja maatalouden etuja ajamaan pätkääkään, päinvastoin, kaikessa on annettu brysselin herroille periksi, viimeksi nyt suomen metsäpuolen saastenielu-kysymyksessä, joka suomen metsävarannolla mitaten on siis valtava ilmasto-saasteen nielijä koko eurooppaa ajatellen, niin brysselin herrat väittää, että olemme liikaa hakanneet metsiamme ja saaste euroopassa on lisääntynyt, siksi suomen pitää ostaa ja maksaa saaste-aneita, eli korvata tuottamamme miljardi-vahinko, siitä seurasi, että Kiinalainen veti Kemin biotehdas-hankeensa takaisin, koska pelkäsi EU hakkuukieltoa ja tehtaalle raaka-aineen saantia, menihän siinä miljardi tällä viikolla alkuunsa ja 10 vuodessa 1000 miljardia, jnpp, siinä saa Kikystellä sadatavuodet, että vähäkään korvaisi Kustaan keskusta-politiikkalla tuottama vahinko, tätäkään ei enää esiviikolla muisteta, kun kehutaan miten "Kiky-sopimus vientiin puree, niilä vientimaanostajilla kun ei ole rahaa vaan meidän leikkausten avulla pystyvä tuotteitamme, ostamaan, on se niin överisätä tuo suomen kädestä-suuhun elävä pers-jalakanen taviksen "orja-kansa, että ulkomaan vientikin kohenee, kun otetaan vähästä vähäsen
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
..EU ystävä ja Ranskan "suutelija Trumppi samaan aikaan hylkää läntisen euroopan ilmasto sopimukset omalta mandaatiltaan, no siinä EU herroilta loppuu myös omat motiivit hallita eu-ilmastoa, eivät tosin ole hallinneet tähänkään asti, muta voila!on- han heillä metsäinen Suomi, oikea kultapoju Eu-katsoen, tubruttaahan se Ranska ja Englantti polttaa puuta uunissaan ja savuuttaa, kuoleehan siinä savuun about parimiljoonaa vaan heikommasta päästähä keikkaavat, säästyy sairaus-ja hoitokustanuksissa, natiseehan se Suomi määräyksiämme vastaan vaan seon vaan teatteria muodon vuoksi pölöttävät, eikä ne uskalla tehdä fixiä, ei niillo varaa kun ei anneta hakata metsiään josta Suomi on aina hätä-varan saanut talonsa ja kirveen-vartensa, jopa sota-aikana koivuhalolla panssarit pysäytti, niin säännöstellään suomen finanssia etteivä pääse niskanpäälle ja tekemään breksin fiksiä, helppoa meille rysseläisille, olemmehan ottaneet suojiimme suomen epäonnisia vainottuja poliittisia pakolaisia täydellä palkalla ja etuuksilla, heistä huolehdimme ja vasta painoksi vainotut antaa tilannetietoja kotimaastaan, joten olemme aina edellä ja osaamme säädellä jäsen- maittemme politiikkaa..tasapuolisesti, kuinkas muuten, tottakai, epäilyksettä.
Tosin on muistettava nykyinen Suomen Herra Pääministeri, on hän niin gultivoitunut ja kohtelias, että voi että olemme niin ihastuneet häneen, vähän enemmän Pekkarisen peruukkia niin filmitähti parasta A-luokkaa, muistuttaa paksukehykseisillä klaseillaan edesmennyttä Hra Kekkosta läheisesti, mutta vain ulkoisesti, siitähän Suomesa on nyt kyse, että ulkoistetaanko suomaliset ja sisäistetäänkö pakolaiset, no se on heidän asiansa EU ei puutu maan sisäisiin asioihin, mitä nyt joskus pienillä hyväntoivon toivotuksilla kuten NL suutelemalla ennen potkuja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
naillamennä kirjoitti:

no nyt jo toinen Kiinalaisen poisvetämä bioetanoli tehdashanke kuulapääa J.Lindströmin ja J. Laukkanen missaamana, J. Lindström antoi potkut suomalaiselle neuvottelijalle joka paljastui Halla-ahon kannattajaksi, niin Kiinalainen säikähti punasena hohtavaa kuulapään ja tempausta ja luuli olevanj sodan keskiössä, siihen kaatui satoja miljoonia jälleen, Kemin kaatuneitten miljardien lisäksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
työministeri kirjoitti:

nain sir Sipilän hallinto hoitelee tieojasta nostetuilla ministereillä maan ulkomaankauppoja, on "#arvostettuna oiketettu myös tekemään Suomen historian suurimman hallinto-ja terveydenhoito- uudistuksen, ammattitaitoa ja aatteenpaloa riittää vaan ei rahoitusta, ei vielä, kun ei kukaan suomessa tiedä paljonko ko offensiivit tulee maksamaan, potilasta on leikattu jo moneen kertaan eikä taida hengissä selvitä kuin kuolemaansa asti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
omillejaloillekusevat kirjoitti:
Antaa kepulien hiljentää maaseutu sekä maakuntien alaisuuteen ohjaamansa kunnat
kasvukeskukset tilalle. Ei kävele kepuisäntä teurasautoon muutoin kuin vielä isomman kepuisännän taluttamana. Muuten puskee, potkii, puree, paska lentää ja lopulta potkii kontin palasiksi kirmaten takaisin tyhjäksi kalutulle laitumelle kunnanjauhoja syömään.

Suomen taloudellisen ahdingon monista syistä yksi on valtiolle hirvittävän kalliiksi tulevat elinkelvottomat kunnat joiden kulisseja pystyssä pidetään valtionavustuksilla. Sillä rintamalla keskustalle kunnia edellisten liittäessä aikaisempien hallituksien aikana valtavan määrän kuntia joko pakolla tai painostamalla sama lopputulos. Toimintatapoihin tuli radikaalimuutoksia kun kuntaliitokset yhtenä syynä pudotti keput oppositioon. Kun Katainen sitten yritti samaa oppositiokepu käänsi paitansa ja hyökkäsi hallitusta vastaan joka vain jatkoi keskustan tiellä mitä kuntapolitiikkaan tulee. Jarrutetaan ei hötkyillä...Sama tähtäin kuntien alasajo ja liitokset. Opposition vaihtuessa hallituspaikkaan maakuntamallin yhteydessä palasivat vanhaa kepulinjaa toteuttamaan yrittäen tappaa puolet kunnista verokatolla mutta kuntaisit ärähti ja meni Sipilällä pupu pöksyyn. Hällä väliä maakunta tekee sen pitkässä juoksussa heidän puolestaan ilman että keskusta puolueena saa syyn niskoilleen seurauksena kannatuksen laskeminen. Eikä kepua kauan enää edes kiinnosta kuntalaisten kansalaisten yleensä mielipiteet sen enempää kuin hallituspolitiikka maakuntien herrapaikat vetää puoleensa paljon enemmän kuin kansanedustajan. Sen verran toki että hallituksessa istuu omat jotka ohjaa hallituksen kassasta maakuntiin lisää rahaa millä mällätä. Ja kunnat maakuntien alaisuudessa, no heiltä ei edes kysytä miellyttääkö meno. Nyt jo on kuntaisiä jotka itselleen valehtelevat ettei se tunnu missään että Sipilä vie puolet vallasta ja verovaroista pääasia että kunnalla säilyy itsenäisyys jota sillä todellisuudessa ei kuitenkaan ole. Huijaus on taitolaji mutta itseään huijaavat pistävät paremmaksi.
Kärsämäessä keput huijasi itseään eroamalla PpKyS kuntaterveysyhtymästä uskoen Atten kultaisia puheita säästöistä, säästöistä vain ei kukaan tiedä paljonko 3 v toiminta on tuottanut, "naurajaiset elää sinisiä unelmia uskoen, että milijoonia on Atten toiminta tuottanut, varmaankin, mutta kummalle?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
..siinähän se witsi on, kun 3-naapurikuntain PpKyS, T-yhtymän tasolle pitää Atten kämäessä päästä, niin Kunta joutuu pörssivoiton maksajaksi, muuten ei pääse ja siinä "maksussa "näyttäis olevan erinnäisiä konsteja, nähtäväksi jää mikä on konstien kapasiteetti, vai jaetaanko joka vuosi "ilmaisten seinien ja tonnin nyssyköitten ynm lisäksi neljännemiljoona "hyvänmiehenlisää, sopparihan antaa myös automaatti 3% korotuksen joka on sekin neljännemiljoona ja miten hoitokustannukset korreloi edellisiin vuosiin, no ei ne ainakaan alene, tosin ei pitäisi juurikaan yletä, koska inflatio on nollan kahtapuolta, hoitajamitoitus..jaa siitäkään ei ota selvää sokia reettakaan, lasketaanko siivoojat sairaanhoitajiksi, toivoa sopi ettei päinvastoin..ainakaan palkoissa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
.. toinen näytös alkaa, että mitä tapahtuu, kun maakunnat ottaa ja vie kaiken", kuka maksaa nämä erilis-terveyssopimukset, kuinka Attet" sumblii makuntain kanssa, tai siis meneekö kuntain kanssa tehdyt sopparit ja hätä % maakunta leikkurin läpi, kun säästöjä pitäisi tulla, eli jälleen tullaan witsi-tilanteeseen, vaikka "yleistä ei yhtiöitetä, on nämä Attejen"sopparit jo yhtiöitetty vuosia sitten.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
kokomustanpiikkiin kirjoitti:

.. elikkäs, "valinnanvapaus on ja voi Kämkiläinenkin valita ulkoisen Hpj tai yhtiöitetyn" Atten, menemällä "haapiksen Tk, tai Attelle, joutuu siitä huolimatta maksamaan "yhtiöitettyä T-hoidon maksua, kun kunta maksaa Atten automaatti ja hätä ynm prosentteja, tai siis onhan muistettava, että millä se "taavetti linkkuveitte3n ostaa, eli siis kaikki veronmaksajat maksaa näitä piilo-yhtiöitttyjä Terveys-loikkareitten maksuja v-apujen muodossa, mutta kuitenkin, "Kokomustan yhtiöitetyt terveydenhoitomaksut on jo toimii ja lisii!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Uusi
.. nain pelaa Kokomusta Kustain silmien alla, kuntakustaat vain nahisee koettaen keksiä miten taseet stabiloidaan puoluepoliitikan liemessään, huomaamatta yhtään miten kokomusta kusee ja jallittaa, heidän ikiomassa diktatorisessa-hallinnossaan, sen, em on myös huomanneet(molemoien) kannattajat!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
.. ah! niin tumma nainen Berneri vallanhimossaan haluaa kaikki käytetyt autot tutkia ja testata savuutukset ja siten em saasteiset tutkitusti romut yhteiskunta vaarallisena kulkineet jotka kalliilla verorahoilla rakennettuja tietä häpeämättömästi ajelevat ja kesälläkin nastarenkailla kuluttavat, on suuri häpeä Suomikuvan seesteisestä rikkomisesta ja turismin tulojen alenemisesta, nämä puskissa piiloittelevat savuuttavat romut joutuvat haitta- veronalaiseksi, että 2000e romua rangaistus-verotetaan 10000e verolla, nain saadaan Bernerin rakentamalle suomi-tiestölle kiiltävät mersut ja bemarit suihkimaan ja suomi-kuva nousuun, muttei Suomi!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
23 VASTAUSTA:
Ja sitten sen perinteisen kysymyksen vuoro. Mikä ihme siinä on että sinä jossain vaiheessa hyppäät puskista jokaiseen avaukseen vaihtamaan avauksen aiheen toisaalle?? Yleensä vielä lukuisia kertoja yhdessä ja samassa avauksessa seuraavan ollessa todennäköisesti se perinteinen muiden kirjoittajien haukkuminen...monologien muodossa kun käämit palaa ja nehän palaa aina.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
..nyt siis Suomi nousee jopa melkein ehkä 2%, tiedä sitten onko % laskut vieläkään VM hallinnassa, enempää kuin oli polvihousu triahltonistilla ja simpanssin hymyillään, vai on- ko laskentaperuste sama, kuin autokauppiaalla, kun ed vuosina on myyty 1 kpl ja kuluvana vuona 2 kpl nousu on 100%
tosiasiassa nousua vientiin on, muttei perustoimeentulon kansalaisen pussista "leikatulla Kikyn ansiosta(kuinka voisikaan köyhä nostaa ulkomaan vientiä?) vaan vientimaan onnistuneesta kaukonäköisestä finannsipoliitiikasta, joka esm Suomen Pankin enneusteissa ei julki sanota, yleensäkin S-pankin julkaisut on jo toteutuneita %, sehän onkin "varmempaa "ennustamista, verronkin kun on jatkuva finansi-"nuha.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ainasamajuttu_ kirjoitti:
Ja sitten sen perinteisen kysymyksen vuoro. Mikä ihme siinä on että sinä jossain vaiheessa hyppäät puskista jokaiseen avaukseen vaihtamaan avauksen aiheen toisaalle?? Yleensä vielä lukuisia kertoja yhdessä ja samassa avauksessa seuraavan ollessa todennäköisesti se perinteinen muiden kirjoittajien haukkuminen...monologien muodossa kun käämit palaa ja nehän palaa aina.
kuten sinulla nyt!

mjuuteh?, onko sinulla "päästäsi Atten terveystodistus, siis siitä lakinalla olevasta hiuksilla tai ilman katetusta, korvasta-korvaan vaaka- tason yläpuolisesta rasvakontästä, joka ehkä on jo eltaantunutta ainakin osin, se "eltaantuneisuus tuoksuu vanhalle kärrynakselin kuluneelta voiteelta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
..sen haistaa, siis dementia-tason jo eteisessä
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
ottamalla sopivasti Iiisalmelaista(körttiä) Sandelssia" vältyt yläpään "eltaantumiselta, Sandellsissa oleva parkkihappo(humalan kitkeryys, liuottaa aivoihin väääääjämättömästi kertyvää ns "hullunlehmäntautia aiheuttavaa valkoista "plakkia, joka tukki verenkiertoa, ainnevaihduntaa ja poliittista ymmärrystä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Olisikin terveyden edistämiseksi ja verorahojen säästämiseksi, samalla Kokomustan valinnanvapaudelle lisää rahoitusta pelata vanhusten selkänahalla Pörssiä, siihen antaa erinomaisen lisän, em terveys- tutkittuun tietoon Sandellsin terveyden edistämisen vaikutuksesta ja perusteella, esm 70v täyttäneille annettava 100% Kelakorvaus viikottaesesta mäyräkoirasta halvimman hankinnan mukaan, eli siis hakemalla Viron terminaalista, joka tosin on jo liuennut Latvian tontille 200 km Valkovenäjän suuntaan, mutta mitä siitä, vanhus istuu laivan yläkannella ja nauttii elämänsä ensimmäisestä ulkomaan matkasta ja Kela maksaa, vanhus ilahtuu, päänterveys kohenee ja Kelan korvaukset vähenee.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
em "Sandells-skenaario tosin vähentäis "Palvelutalojen dementiaallista asiakaskuntaa, mutta mitä siitä, nostetaan palvelun hintaa, koska mitään aiempaa("samataxa) yläraja-vertausta ei ole, on siis ajoissa" lähdettävä "isommalla moottorilla"("Kiimalan" Pentin klausuumi) ja taso, että kestää notkahdukset, samalla voi kehua, että kustannustaso on pysynyt..vuosiin ei ole nostettu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
uskojaelä kirjoitti:

Vitsinä esität asiaa (alkoholia vanhuksille) vaikka se oli esim. Attendon yksi markkinointikikoista asiakkaiden houkuttelemiseksi jo vuosia sitten.

Ei ole vitsi vaan fakta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Nappi-vai-konjakkinapsu kirjoitti:
Vitsinä esität asiaa (alkoholia vanhuksille) vaikka se oli esim. Attendon yksi markkinointikikoista asiakkaiden houkuttelemiseksi jo vuosia sitten.

Ei ole vitsi vaan fakta.
Rahallista korvausta vastaan luonnollisesti.

Ja kohta on tulossa "omantunnon" äänestys eduskunnassa suvaitaanko vahva keskikalja ruokakaupoissa vaikka hoivakodeissakin saa myydä mm. vahvoja viinoja kuten baareissakin. Kas kummaa kun eivät tarjoile "hierontaa" sitä haluaville, maksukykyisille vanhuksille? Viinilistat jo on mistä valita.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
tuossa yläpuolella oli niin wiisaita viestejä, etten osaa argumentoida niitä, mutta tosiasia on, että ilman toimivaa maaseutu-kuntain verkosta tämä maa nimeltä EU-alistettu Suomi ei toimi, olkoon vaikka miten kokomustakeskustan poliitisen temellyksen alainen, niin lopputulos on vain totuus ja se on elinvoimainen Kuntain-Suomi!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
..tuntien suomalisen"luonteen sanon omana arviona, että 300 kuntaa tiivistettynaä 18 makunnan hallinnon sumppioon on mahdottomuus, täysin epärealistinen toteuttaa; n. 16 kuntaa / maakunta tietää jatkuvia riitelyjä kaikesta, ihan kaikesta, ainakin tämä sukupolvi ja seuraava.
Ja kuka siis on tämän em ideologian "isä? täysin uuno tietämään yhtään mitään ko ratkaisun perustaksi ei mitään faktaa perustaksi!, koska näyttöjä ei ole, on vain poliittinen sisäinen(ilmanaseita) vallankaapaus ja jatkuva verotulojen anastus valtansa tueksi, joka toteutuessaan jää voimaan yli iso-iso-isän-hautojenkin !
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
perustotuuson kirjoitti:

Ennen kunnat hoiti kaiken itsenäisesti sitten kepu pakkonaitatti kuntayhtymiin seuraavaksi on vuorossa malli missä "kunta-suomi" korvataan "maakuntien-suomella". Edellistä "pikku projektia" ajetaan mm. nimikkeillä maakunta- ja soteuudistus vaikka todellisuudessa on kyse v a l t a v a n suuresta kuntauudistuksesta. Samasta syystä näitä edellisiä "projekteja" kuntavaalien yhteydessä kannatti vähiten, kappas kummaa keskustalaiset ehdokkaat koska uudistukset iskee koviten juuri heihin, paikallisiin hyvävelijärjestöihin kuntien sisällä. Hirvittävä määrä kuntakepuja tippuu hiekkalaatikon ulkopuolelle välittömästi kun maakuntamalli saa lainvoimansa. Jotta ei itku pääse ja nouse kepukenttä kapinaan kepu jättää itse "kunta-suomi" hallintorakenteet voimaan tosin vieden vallasta ja varoista puolet alistaen "kunta-keput" maakunnan "isojen poikien" tahtotilojen alaisuuteen. Suurin ongelma siinä, että kunnissa sukupolvien ajan vähemmistöjä polkeneet joutuvat vuorostaan maakuntien junttaamisen alaisuuteen voimatta asialle yhtään mitään. Kauheimmillaan johtaa siihen, ettei kuntaan jää välttämättä edes terveyskeskusta sotemenojen silti kasvaessa. Likainen työ teetetään maakuntien hallinnolla jossa valtaa ei ole kuin suurilla maakunnan kaupungeilla ja kunnilla. Siinä sitä sitten ollaan kun esim. pohjois pohjanmaan maakunnan isot kaupungit ja kunnat vie ja muut vikisee.

Kunta-suomesta = maakuntien-suomeen kulissi-kunnilla.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
vallankumousonestettävä kirjoitti:

Paitsi että on toteutettavissa ja toteutetaan. Se taas on ihan totta että riitelyksi menee se on ihan sata varma koska maakunnissa valta keskittyy maakunnan suurille kaupungeille ja kunnille. Pienet kunnat vastaavasti mitä pohjois pohjanmaan maakunnan kunnista valtaosa edustaa joutuu vierestä seuraamaan kun maakunnan isot pojat vuorostaan junttaa mikä oli "kunta-suomessa" heidän etuoikeutensa. Kuntaliitoksia useiden hallituksien aikana ajanut keskusta maakuntamallin kautta suorastaan pakottaa pienet liittymään em:sta syystä. Jos esim. pohjois pohjanmaan pienet kunnat haluaa esim. varmistaa että heidän kunnissaan säilyy edes peruspalvelut edellyttää se liitoksia. Vastaavasti, voi niitä piruparkoja jotka jatkaa itsenäisyydestään kiinni pitämisestä koska se on se suurin virhe mitä voi tehdä ajatellen kuinka esim. kuntalaisten palveluille tulee käymään. Paskapuhetta pääasiassa sekin että kunnille jää elinkeinoelämän kehittäminen maakunnan isot pojat senkin määrittelee kuka saa mitäkin ei tuppukylien isännät. Hallituksessa istuu kepuja jotka ohjaa valtion varoja maakunnille mm. elinkeinoelämään ja kuinka ne jaetaan maakunnan sisällä sen päättää pääasiassa maakunnan isot pojat ja senhän tietää kenelle massit jaetaan. Juuri niille joilla on enemmistöt maakunnan hallinnossa. Pikku kuntien keput joutuu ruinaamaan erikseen varoja valtiolta omille bisneksilleen maakunnan isojen poikien tehdessä valtiolta saamillaan varoilla lähes mitä lystäävät.

Siinähän se paras vitsi kaikessa kun kepu on haaveillut maakunnistaan varmaan sata vuotta ja kun tuli tilaisuus juntata maakuntamalli kepuille ei ollut silloin eikä vielä sen jälkeenkään mitään hajua miten ne tulisi toteuttaa. Oli vain unenomainen höttöunelma 18:sta kepuparatiisista mutta ei mitään hajua mitä se pitää sisällään. Junttaamisen aika on kuitenkin nyt koska toista tilaisuutta ei tule tehdään Sipilät ja päätetään ja katsotaan vasta sitten mitä tuli tehtyä. Sillä erolla että tällä kertaa Sipilän hallitus ei peru vaan vie läpi maakuntamallin tuli minkälainen susi tahansa kumpaakaan osapuolta ei kiinnosta lopputulos tai seuraamukset ei kepua eikä kokoomusta. Soini tuskin on edes kuullut mistään soteuudistuksesta tai maakuntamallista kun aika menee audin takapenkillä ministerinsalkun silittelyssä klonkun tavoin - my treasure. Nut juntataan maakunnat ja seuraavissa hallituksissa maakuntien valtaa lisätään ja kohta suomen sisälle on muodostettu omia pikkuvaltioita verotusoikeuksineen ja siitä ei hyvä heilu. Mm. hallitus saa aivan uuden "vihollisen" maakunnat jotka osaltaan vaikeuttavat hallituksen toimia asia mistä ei puhuta mitään. Istuvat varmaan kohta eduskunnan kyselytunneilla päätä aukomassa opposition kanssa kilpaa? Kun se päivä tulee jona huomataan että susi tuli peli on jo pelattu eikä keinoja mokan korjaamiseen enää ole. Kun edelliseen liitetään peruuttamaton sotemarkkinoiden avaaminen yksityisille niin johan ollaan kusessa. Mikä kauheinta maakuntamalli kääntyy lopulta kepujakin vastaan toimien enemmän puoletta hajoittajana tekijänä kuin yhdistävänä tekijänä. Ensin keput juhlii unelmansa toteutumista ja sitten alkaa kepujen tappelu maakuntien sisällä mikä ei lopu koskaan. Siinä mielessä esim. Kataisen mallikin olisi loppupeleissä ollut jopa kepuille parempi vaihtoehto kuin heidän omansa mutta siihen ei kepulla älli riitä. Kun maakuntamalli menee läpi esim. kärsäkeput juhlii julkisesti ja kun ilta koittaa itkevät itsensä uneen koska sen jälkeen kuntaa nimeltä kärsämäki ei todellisuudessa enää ole. Kulissikuntana jatketaan kerjäten armopaloja maakunnalta. Yksi, kaksi voi päästä istumaan maakunnan hallinnon kokouksiin mutta vähemmistön roolissa ilman minkäänlaista sananvaltaa mihinkään. Selänteestä eroon päästessään suosionosoituksille ei kokoussalissa meinannut loppua tulla mutta lopputulos on se, että joudutaan takaisin selänteeseen joka on vain tällä kertaa hirvittävän paljon suurempi ja jossa tällä kertaa kärsämäkisillä ei ole minkäänlaista sananvaltaa mitä selänteessä vielä oli.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kulissikuntien-suomi kirjoitti:

mutta, jossain vaiheessa kokomusta haluaa osansa, rahansa sai, mutta se ei riitä, myös polittisen vallan haluaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
nykyistämalliaparempi kirjoitti:

Kämäkiläisten 2013 enemmistön kuntavaltuutettujen historiaan jäävä #kiveenhakattu häpeäpaalu on, kuinka missasivat valmiit, ilman voitto(nahkolleen) toimivat kuntansa-terveyden tuottamisen sabluunat, lobbareitten bisneksiin, kuntalaistensa maksettavaksi!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
sopuaeitule kirjoitti:
mutta, jossain vaiheessa kokomusta haluaa osansa, rahansa sai, mutta se ei riitä, myös polittisen vallan haluaa.
Luuletko sinä ettei kepulla ole raha vallan lisäksi kiikarissa mitä maakuntiin tulee? Sotemiljardien lisäksi maakunnille valtio tulee ohjaamaan valtavia summia ja arvaatko ketkä siellä on kädet ojossa niitä rahoja odottamassa joista on mahdollisuus pyrkiä oma osuus ottamaan? Vihjeenä minkä puolueen edustajalle on pedattu kärsämäessä jo vuosia kunnan hallinnon kautta todellista jättipottia joka tulee valtion kassasta jos on tullakseen? Esimerkin kautta vastaavia on jokaisen maakunnan sisällä ja paljon ja siinä missä kuntien sisällä hyvävelit ovat sulle mulle politiikkaa harrastaneet maakunnissa toiminta saa vain suuremmat mittakaavat. Sulle mulle

Sehän tulee automaattisesti kunhan maakunnista tulee pikkuvaltioita. Mitä suurempia kasvukeskuksia maakunta sisälleen synnyttää sitä enemmän kokomustaa jne. maakuntiin pesiytyy. Eikä kokoomus tyhmä ole se tietää miten kepujen maakunnissa on se valuvika että se saa keput tappelemaan keskenään mikä passaa kokoomukselle enemmän kuin hyvin. Samalla kun maanviljelys yms. perinteiset kepulaisten kannattajien ammatit määrällisesti laskee hurjaa vauhtia koko ajan ei ole kohta niitä äänestäjiäkään. Sama asiahan se kokoomus ja kepu on nytkin siitä kunnia Sipilälle joka on niin kallellaan kokoomukseen että hävettää vierestä seurata. Käsittämätöntä että yleensä on asemassa missä on koska eduskuntavaalien alla meriitit jäi maakuntamallin hautaamiseen. Yhtä ihmeellinen asia kuin kepulaiset kannattajat jotka vastustaa maakuntamallia mutta äänestivät siitäkin huolimatta kepua jotta se voi toteuttaa maakuntamallin. Pimeä puolue kaikinpuolin. Hallitustaival vastaavasti alkoi kokoomuslaisen nimittämisellä ministeriksi ohi kepujen yms yms. Asia minkä kepulaiset ovat onnistuneet piilottamaan erinomaisen hyvin on se, että Sipilän suurimmat viholliset löytyy kepujen riveistä. Jokainen edellisistä pitää vain päänsä kiinni siihen asti kun selviää meneekö maakuntamalli maaliinsa vai ei. Jos ei Sipilä lentää ja kaarella pihalle kepuista. Jos menee läpi purevat hampaitaan yhteen puristaen nyrkkiä kuten tähänkin asti. Venäläistä rulettia kepujen peli. Kaksipiippuisella haulikolla.

Valta ja raha tai raha ja valta ei väliä järjestyksellä yhteen kuuluvat joka tapauksessa ei toista ilman toista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
sopuaeitule kirjoitti:
mutta, jossain vaiheessa kokomusta haluaa osansa, rahansa sai, mutta se ei riitä, myös polittisen vallan haluaa.
"valinnanvapautta ei tule ilman maakuntaa ja päinvastoin, em klausuuni sisälttää kokomustalle hirttoköyden, sillä em sanailullaan komusta möi esikoisen etuuden tulevaan polittiseen maakunta- perintöön, mutta kuitenkin kuten aina kaiki testamentin jakeet on poliittisesti enemmän tai vähemmän maan ja taivaan välillä, trendikkäästi pilvitallenteella!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
näkemysinfo kirjoitti:

no nuo nyt ovat niitä poliittisia latteuksia joita riittää esimerkkinä Soinin lupaus ettei puoluetta jätä tai petä. Toisin kävi. Sama juttu kun persuministeri lupasi ettei tule maakuntia eikä aukea sotemarkkinat yksityisille jos ne ei maksa verojaan suomeen. Huono esimerkki koska edellistä lausumaa ei kukaan edes noteerannut mitenkään. Ihme kyllä? Johtuisiko se sitten siitä syystä että Sipilä teki saman lupauksen aikaisemmin eikä sitä liitetty edes lakiehdotukseen mikä lähetettiin kuntiin lausuntakierroksille. Sitten sama sankari sanoi päivä pari sitten että eduskunnassa rikotaan käskyjä vaikka on itse suurimmista paskanpuhujista koko hallituksessa.

Eikä tuo köysi kokoomuksen hirttoköysi ole vaan keskustan. Se löysä hirsiköysi jota keskusta on kaulassaan kantanut siitä lähtien kun Sipilä aamun pikkutunneilla periksi antoi ajettuaan sitä ennen itse itsensä nurkkaan. Keskustan hirttoköysi kokoomuksen talutusnaru jonka perässä ovat Sipilää perässään vetäneet lehmäkauppojen jälkeen ottaen siitä myös kaiken ilon irti. Kun kepulaiset alkoi viimeksi vinkumaan kiristivät köyttä ja saivat neuvolatkin yksityisten käsien ulottuville. Kokoomus vie ja kepu vikisee mistä viimeisimpänä esimerkkinä vuoden jatkoaika minkä aikana kokoomuksen ja yksityisten lakimiehet etsii uuden tavan avata suomen sotemarkkinta pörssipelureille ensimmäisen yrityksen kaatuessa perustuslakivaliokunnassa. Ihan sama juttu kuin kärsämäessä. Attendon lakimiehet kädestä maalaisjuntteja piti ohjeistaen kuinka tuon lain tuossa kohdassa on porsaanreikä hypätkää siitä ja antakaa rahanne meille ja niin tapahtui. Porsaanreikä minkä Sipilä hetkeä myöhemmin tukki ettei muut tee samaa temppua kuin kärsämäkiset. Persuissa Soini olisi potkinut pihalle pelkästä suun soitosta kepulle ei ole niin nuukaa vaikka kärsäkeput vei kepujen lain käräjille laittomana sabotoiden sitä ennen kepujen soteuudistuksen toteuttamista omasta osaltaan ei tunnu missään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kivekseenhakattu kirjoitti:

en kuitenkaan pääse irti siitä, että kokomusta otti rahat, mutta jätti vallan-ja rahat kustaille, ei mmene minun kalloon, jossain on kustaan kohtaaminen aamu 5 miekoin tai pistoolein?
Rahat muttei valtaa on vallatonta rahaa
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
dilemmah kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-9570630 siinä hiukan suuntia miten valta maakunnissa jakautuu eikä kokoomus todellakaan jää näppejään nuolemaan maakunnissakaan. Raha yhtenä taustavaikuttajana mutta polittinen uskottavuus lienee se suurin syy kokoomuksen yksityistämisvimmaan? Kokoomus kun menettää kasvonsa antaessaan periksi mitä lehmäkaupoissa sovittiin. Sen tehdessään keskusta saisi kaiken haluamansa eikä kokoomus saisi mitään ja se on myös syy miksi Orpo ei anna kepuille maakuntia jos ei saa haluamaansa. Keskustan suosio sukeltaa tavalla jonka seurauksena kokoomus on seuraava pääministeripuolue jonka jälkeen se hautaa maakuntamallin siksi kepu antaa nyt kaiken kokoomukselle periksi aivan kaiken. Kumpaakaan osapuolta ei kiinnosta pätkääkään miten kalliiksi kokoomuksen ja kepujen välinen peli tulee suomelle vaaralliseksi asian tekee se että keskustalle ei tule toista tilaisuutta saada maakuntamallia läpi joka on kaikkien asiantuntijoiden mukaan huonoin vaihtoehto tarjolla olevista. Keskustaa se ei kiinnosta kun on oma lehmä ojassa.

luin linkin joka nosti kysymyksen, että jää jännä miten suomalainen kiinnostuu maakuntavaleilla äänestämään, intuitiivinen luuloni on ettei ainakaan kuntavaaleja enempää, luulempa, että jos ressavaaleihin äänestystä ei intikoitaisiin niin romahdus maakuntavaaleissa olisi suuri vrt kuntavaaleihin jossa siinäkin on menty alamäkeä, maaseutu kunnat kokee maakunnat kielteisesti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
suuriepäluulo kirjoitti:

seuraava hallituksen kokonpano on SDP, KOK,VIH, kesk opposiittiossa
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
"nappi vai konjakki?, hyvä huomio, sen kyllä hoitajat osaa tietysti arvioida, siis lähtökohtaisesti, koska on otettava huomioon hoidettavan "status, itse itseni hioidettavaksi paneutuen ajattelen, että konjakki on paras, koska siinä tulee myös kuvioon sosiaalinen kannsakäymisen etuus, joka on tärkeä, vähäkään väheksymättä muita "suuntauksiensa mukaan ja kuinka dementiaalinen verenkirto ilman Sandelssia myöden antaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ei ole baaritiskillä tarjota lähellekkään niin väkevää viinasta kuin mitä yhteen pilleriin on saatu mahtumaan. Samanlainen tabu kuin vanhusten hiljentäminen niillä samaisilla tabuilla jotta henkilökunta selviää vähemmällä. Hällä väliä jollain punaviinilasillisella päivällisen yhteydessä mutta ei ne todellakaan ala humalaisien vanhuksien perään katsomaan jotka sammuillee nurkkiin alleen laskien hyvä jos ei sitä ennen tarvitse poliisia hätiin soitella kun pappa alkaa elämään talvisotaa uudestaan tms. sosiaalisen käyttäytymisen muotoja alkoholin nauttimisen jälkeen. Parempi pysyä vanhassa tutussa rutiinissa ja viedä mummuilta ja papoilta taju pois napeilla niin voi yöhoitajakin ottaa pienet tirsat. Ei esiinny edes aamupahoinvointia asiakkaiden puolelta ja mikäs sen mukavampaa kun ei tarvitse yrjöjä siivoilla tai krapulapaskoja vaipoista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Onko Kärsämäellä "taloutta?" Elekää helevetisä naorattako vanahaa miestä, siihen voe kuolla. Aku Ankka ja 313. Maan tasalle koko turpakukkula.
Ilmianna
Jaa
toivomuksesi saattaa toteutua seuraavan "rytinän aikana, Kämäkeen sujahtaa taivaalta kukkulankuningas, nimittäin valtateitten risteymät on ensimmäsi kohteita, muut ovat energia ja viestintä ja lentokentät myös varalaskupaikat ynm..
Ilmianna
Jaa
Onhan tämä käsittämätöntä kun köyhällekin tarjotaan viimein valinnanvapautta niin se onkin jotenkin pahasta. Toteuttajana on ilmeisesti väärä tekijä kun edellisillä hallituksilla ei ollut kykyä päätöksiin.
Perustuslain tasa-arvopykälän tiukalla tulkinnalla voidaan kumota jokainen laki joka voimassa on. Täydellistä tasa-arvoa kun ei ole olemassakaan, vaikka lähellä mennäänkin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Siinäpä se kun se valinnavapaus on jo olemassa ja käytössä. Sinäkin voit valita täysin vapaasti missä tk:ssa sinä haluat asioida. Ongelma on vain siinä ,että valinnanvapauden nimissä mikä on siis jo olemassa, sen nimissä sipilä ja orpo yrittää avata suomen sotemarkkinat yksityisten pörssipelureiden ulottuville. Juuri se sama asia mitä keskusta vastusti siihen asti kun sipilä hiukan sooloili. Nyt kepulle on jo yksi ja sama vaikka suomen verovaroilla tehdään esim. ruotsiin muutama uusi miljonääri. Tarkoittaa sitä, että olisi lähes sama kuin maksaisit osan veroistasi ulkomaille. Mieti sitä
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta