Sananen lopullisesta ratkaisusta

vuorotyötävuosikymmen

Huoli pois, tarkoitin otsikolla lopputilin ottamista, en hirttosilmukan solmimista. Itse kamppailin vuosia huonossa työpaikassa, jonka ilmapiiri ja kaikki muukin meni vain huonommaksi päivä päivältä. Lopulta asiat menivät siiheen pisteeseen, että ahdistus oli 24/7 päällä. Kun oli töissä ainoa ajatus mielessä oli työpäivän loppumisen odottaminen ja vastaavasti vapaalla mietti vain koska pitää palata töihin.

Kohtalainen palkka sai sietämään kaiken negatiivisuuden minkä työpaikka toi mukanaan, kunnes eräänä päivänä päätin että nyt tämä paska loppuu ja otin lopputilin. En ole katunut lopputilin ottamista päivääkään.

Miten stressin, kiireen, ahdistuksen ja kaiken minkä huono työpaikka tuo mukanaan poistuminen elämästäni on vaikuttanut minuun?

-Paino putosi ilman laihduttamista 20 kg (vuoden aikana).
-Verenpaine normalisoitui
-Pääsi eroon unilääkkeistä
-Mieliala nousi huomattavasti ja jonkinlainen masennus poistui

Jos huonon työpaikan vaikutusta elämään pitäisi jotenkin summata, sanoisin että se "turruttaa" ihmisen aistit, elää jatkuvasti jossain sumussa. Kun sitten pääsee pois, niin se on kuin joku luonnon herääminen eloon talven jälkeen. Alkaa nähdä värejä ja kuulla linnun laulua, vaikea selittää mutta ehkä joku on kokenut saman ja tietää mitä tarkoitan.

Niille joilla ei ole mitään mahdollisuutta ottaa lopputiliä, toivon hartaasti että asiat muuttuvat paremmaksi, vaikka se onkin hyvin epätodennäköistä. Ne joilla "ajatus" lopputilistä kutkuttelee mielessä; suosittelen, et tule katumaan! Elämä on liian lyhyt paskan nielemiseen. Ai ihanaa, muistin juuri että minulla on huomennakin vapaata, meinasin jo laittaa herätyksen soimaan viideltä aamulta.

3

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OsaPäiväFatsi

      Toisilla on hankalampaa sopeutua eri asioissa kuin toisilla. Jollekin sopii vuorotyö ja jollekin reissutyö ja joillekin ei. Joillekin ei ilmeisesti sovi työelämä lainkaan vaan pitää aina olla joukkoon sopeutumaton. Rasittavassa työssä ollessa kyllä syö huonosti, liikaa herkkuja yms. kuten Juice Leskisen laulussa ("valssaaja" tms.) Aika hyvin kuvailee :)

    • TeeNiinkuinSanotaan

      Työttömällä jolla on aikaa pohtia asioita tulee aika helposti päiviä jolloin masentuu koska ei ole töissä ja ei tunne siksi olevansa yhtä "hyvä" kuin työssäkäyvät. Mutta kun on todella huono ilmapiirisessa manipuloivassa työpaikassa painanut töitä pienellä palkalla ja saanut vain vittuilut osakseen, niin ymmärtää kuinka onnekas oikeastaan onkaan, kun ei tarvitse siellä olla.

    • ammattinvalinta

      Olen harkinnut lopputiliä myös työpaikastani,jossa ei puhuta,kirjoitellaan lappuja seinille,ei oteta työtekijän toiveita huomioon,alistetaan...menee päivä päivältä huonommaksi työnteko...ahdistaa mennä duuniin..laskee minuutteja koska pv loppuu..odottaa vapaita ja alkaa taas ahdistaa vapaiden jälk.työnteko...jos ois rahaa niin paljon säästös et vois ottaa 3kk karenssin,niin ottaisin heti,mutta..
      ammatinvaihtoon olen valmis vaikka pienemmäl palkal..kuhan tosta entisestä irti pääsis...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5078
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe