Linforffin touhut täysi vitsi

Vippi-Ville

Kuten joskus olen ehkä jo kertonut, Lindorff -niminen rosvofirma yrittää epätoivoisesti saada minuun yhteyttä. Joulukuussa 2011 he viimeisen kerran tässä onnistuivat. Tuolloin 23.12. Lindorffin asiakaspalvelun joku poju soitti ja sanoi hän haluaisi keskustella veloistani ja niiden maksamisesta. Kerroin että siinähän haluat mutta minä en koska itse olette ne paisuttaneet isoiksi keksimillänne kuluilla. Kerroin että on pari tonnia Joulurahaa lompsassa ja kiire lähteä shoppailemaan loput Jouluostokset. Kehuin muutamilla hankkimillani herkuilla ja sanoin että maistuis varmaan sullekin niin etsipä kunnon duuni niin pärjäät sinäkin. Komensin samalla lopettamaan jatkuvan soittelun koska siinä hukataan vaan molempien aikaa. No eipä mennyt oppi perille vaan yhä uudestaan yrittävät yhä soittaa mutta minähän en vastaa. Parasta antia oli viime kuussa yritys 046- alkuisesta prepaidista ja hudin tuotti sekin. Kuka soitti-sivusto kertoi tuon olevan Lindorffin numeroita.

Mutta nyt tulee paras: eilen tuli tekstiviesti jossa he valittivat yrittäneensä puhelimitse minua kiinni koska haluavat keskustella veloista jälleen kerran. He ilmoittivat että haluavat kannustaa minua tekemään veloistani maksusuunnitelman. Viime kuussa saamani kirje em. velasta kertoo kuitenkin totuuden heidän kannustamisistaan, siinä vuodelta 2007 oleva velka, pääomaltaan 35 euroa on onnistuttu kasvattamaan 289 euron suuruiseksi! Pelkkiä kuluja ja alla kommentti että vaikka Suomen laki määrittelee perinnässä olevan velan kulujen enimmäismäärät niin heillä on oikeus tavallista suurempaan työmäärään vedoten ylittää nuo kuluille säädetyt rajat! Eli kusipäät kielloistani huolimatta rämpyttävät puhelintani ja kun en koskaan vastaa, keksitään että tässä olisi tullut tehtyä tuota tavallista suurempaa työtä. Nämä rosvot ovat röyhkeitä ja valehtelevat päin velallisten naamaa. Nyt olisivat taas kerran yrittäneet väkisin kyhätä jonkun maksusuunnitelman jotta taas saataisiin tuohon lisää kuluja. On nämä sellaisia veitikoita että neuvonpa tästä hyvästä kaikkia muitakin olemaan maksamatta heille yhtään mitään ja nuo yli suuret kulut voi viedä käräjille ihan heidän kiusaksi. Älkää koskaan vastatko paskalafka Lindorffin soittoihin, tekstiviesteihin tai kirjeisiin, älkääkä maksako missäännimessä laittomia kuluja! Minulta eivät saa senttiäkään mutta alan tehdä heille nyt kunnolla hallaa infoamalla muitakin heidän laittomista rahastuksistaan. Mun velat vanhenee 5-6 vuodessa eikä paskiaiset saa senttiäkään.

22

389

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fghgfh5

      Onkohan itsellänikin vähän samantapainen juttu, haaste ei ole vielä tullut jossa tarkemmat erittelyt mutta lindorff24 sivulta näkyi että perintäkuluja reilu 600e laskulle on 167e. Laskun alkuperä on vuodelta 2014 joten tuohon pätee perinnän enimmäismäärät, lisäksi olen pyytänyt perinnän keskeytystä aikanaan, heti kun se oli mahdollista.

      Eli kulut isot ja tulevat vetoamaan summassa hankalaan perintään !?? !

      • trampoliini

        Jos asia on siirretty käräjäoikeuteen, niin tuo 167€ sisältää oikeudenkäyntikulut, jotka ovat minimissäänkin vähän yli 100€ ja enimmillään vähän alle 200€.
        Vapaaehtoisen perinnän kuluja määritellään perintälaissa, oikeudenkäyntikulut eivät sisälly kokonaissummiin.
        Pääoma alle 100€, perintäkulut saa olla 60€
        Pääoma 100-1000€, perintäkulut saa olla 120€
        Pääoma yli 1000€, perintäkulut saa olla 210€.

        Ja tähän sitten vielä oikeudenkäyntikulut päälle, jos haastehakemus on laadittu ja asia sillä siirretty käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Yli 300€ pääomalle haastekulut liikkunee jossain 140-150€ tuntumassa. Tästä voi tarkistaa: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20011311
        Huom! Taulukon summiin lisätään viranomaisten veloittama 65€ kulu hakemuksen käsittelystä (86€, jos hakemus ei ole sähköinen).


      • Viheraholainen

        Ole tarkkana, kyllä ne todellakin yrittää ja olen itse ajatellut ottaa 0700- alkuisen palvelunumeron käyttööni nimellä velkakeskustelulinja. Siihen Lindorff saa soittaa ja minä myös vastaan. 29,90 euroa /minuutti.


    • 6hfgre

      Niin, tai voisihan sitä vaikka tehdä sen maksusuunnitelman, ja maksaa velkansa pois, niin loppuisi niiden perintäkulujenkin kertyminen. Varsinkin jonkun naurettavan 600 euron velan nyt kuittaa ihan hetkessä vaikka millä paskaduunin pätkällä, vaikka ei mitään osaisikaan eikä mitään koulutusta olisikaan. Johan sellaisen normaali työssäkävijä maksaa vaikka lomarahoillaan, ja jää vielä ulkomaanmatkan verran ylikin.

      Mutta taitaa olla kivempi vain narista perintäkuluista ja pantata toisten rahoja.

      • fghgfh5

        29000e on maksettavaa vielä ja maksan siis 750e/kk uo:n kautta, Lindorff kyllä saa velansa takaisin, tässä 3 seuraavan vuoden kuluessa. Tässä siis ei todellakaan ole kyse "hankalasta" perinnästä josta tuo 167e perintämaksu näyttäisi tulevan joten kyllä mulla on se oikeus sitä kyseenalaistaa.

        Alunperin mulla oli joku 60000e joten voit painua vittuun niiden maksuvaatimustesi kanssa.


      • T-Zombi

        fghgfh5 kerrotko mitkä tulot ovat mainitsemiasi paskaduuneja jolla voi noit velkoja kuittailla. Maksusuunnitelma, maksusopimus ym mitä eroa niillä on. Fiksuna varmaan tiedät...


      • T-Zombi
        T-Zombi kirjoitti:

        fghgfh5 kerrotko mitkä tulot ovat mainitsemiasi paskaduuneja jolla voi noit velkoja kuittailla. Maksusuunnitelma, maksusopimus ym mitä eroa niillä on. Fiksuna varmaan tiedät...

        fghgfh5 viesti oli tarkoitettu tuolle 6hfge:lle. Eli mitkä työt ovat mainitsemiasi paskaduuneja joilla velkoja vaan kuittaillaan...


      • Viheraholainen

        Totta kai pitää narista jos kulut on keksittyjä ja monilta osin lainvastaisia.
        Oletko sinä todella niin s..tanan tyhmä että maksat vaikkapa autokorjaamolle 1000 euroa jakohihnan vaihdosta jos he keksii hatusta muita kuluja isomman työmäärän vuoksi vaikka hinnaksi oli sovittu 500? Sovitun saa ylittää vain 10 % jollei asiakkaalta kysytä lupaa.
        Sama pätee perintäkuluihin, ei niitä saa keksiä mielivaltaisesti ja tähän on ihan lakitekstiäkin
        kaltaisille hölmöille joilta tod. näk. voi viedä vaikka vaatteet päältä kun vaan osaa selittää miksi nyt näin.

        Itse en maksa myöskään senttiäkään Lindorffin varkaille.


      • KysynpähänVaan

        Sun mielestä on kiva narista täällä toisten veloista. Oletko kenties Lindorffilla töissä vai eikö sulla ole elämää?


      • KysynpähänVaan
        KysynpähänVaan kirjoitti:

        Sun mielestä on kiva narista täällä toisten veloista. Oletko kenties Lindorffilla töissä vai eikö sulla ole elämää?

        Edellinen viestini oli tarkoitettu tälle "fghgfh5". Ihme touhua tosiaan.


    • fghgfh5

      Nyt sain haasteen, siinäpä ei ollutkaan tuota 167e kulua vaan lain sallimat enimmäiskulut 52e. Laitoin lindorfille viestiä jossa kyselin mistä tuo 167e koostuu ja jos maksaisin koko summan pois nyt heidän sivujen kauttaan niin se tulisi kalliimmaksi kuin käräjien kautta, vaikka siellä olisi viellä lisänä käräjäkulut.

      Ihme touhua !

      • trampoliini

        Haastetiedoksiannossa ei ole ajantasaista summaa (haastekulut puuttunee) eikä maksutietoja, vaan maksusta tulee olla aina yhteydessä kantajaan. Sinnehän se summa maksetaan ja he peruvat sitten haasteen. Saman tiedon saat soittamalla haastemiehelle.


      • fghgfh5
        trampoliini kirjoitti:

        Haastetiedoksiannossa ei ole ajantasaista summaa (haastekulut puuttunee) eikä maksutietoja, vaan maksusta tulee olla aina yhteydessä kantajaan. Sinnehän se summa maksetaan ja he peruvat sitten haasteen. Saman tiedon saat soittamalla haastemiehelle.

        Juu lindorff vastasi että nuo ylimääräiset kulut tulee haasteenlaadintakuluista.

        Eli onko nyt niin että tuolle kululle ei haeta käräjäoikeuden tuomiota koska se ei ole haasteessa, se laskutetaan sitten joskus myöhemmin erikseen, siiretään ehkäpä erikseen tuomiolle vaikka kyseessä yksi ja sama alkuperäinen velka ???????


      • fghgfh5
        fghgfh5 kirjoitti:

        Juu lindorff vastasi että nuo ylimääräiset kulut tulee haasteenlaadintakuluista.

        Eli onko nyt niin että tuolle kululle ei haeta käräjäoikeuden tuomiota koska se ei ole haasteessa, se laskutetaan sitten joskus myöhemmin erikseen, siiretään ehkäpä erikseen tuomiolle vaikka kyseessä yksi ja sama alkuperäinen velka ???????

        Asia selvisi, haastehakmuksessa olevat käräjäoikeuden kulut 65e 80e liittyy tähän eli tuo 80e onkin se haasteenlaadintakulu. Lisäksi haasteessa ei näy kokonaista viivästyskorkoa joka kuitenkin on omalla rivillään lindorffin palvelussa, tämä vähän sotki tätä pakkaa.

        Eli omalta osaltani homma on ok.


      • utiktajrikjoiat
        fghgfh5 kirjoitti:

        Asia selvisi, haastehakmuksessa olevat käräjäoikeuden kulut 65e 80e liittyy tähän eli tuo 80e onkin se haasteenlaadintakulu. Lisäksi haasteessa ei näy kokonaista viivästyskorkoa joka kuitenkin on omalla rivillään lindorffin palvelussa, tämä vähän sotki tätä pakkaa.

        Eli omalta osaltani homma on ok.

        Vaikka asiasi on jo selvinnyt, niin vastaan tähän kumminkin: "Eli onko nyt niin että tuolle kululle ei haeta käräjäoikeuden tuomiota koska se ei ole haasteessa, se laskutetaan sitten joskus myöhemmin erikseen, siiretään ehkäpä erikseen tuomiolle vaikka kyseessä yksi ja sama alkuperäinen velka ???????"
        --> Haastehakemuskuluja haetaan haastehakemuksessa ihan kuten muitakin kuluja, pääomaa, korkoja, viivästyskorkoa jne. Haastekulut myös tuomitaan maksettavaksi sitten kun tuomio annetaan. Jos haastekuluja ei vaadita hakemuksessa, oikeus ei niitä viran puolesta myöskään tuomitse, eli kyllä velkojat pitävät noista huolen ihan varmasti.
        Se miksi haastekuluja ei mainita tiedoksiannossa, siihen minulla ei ole vastausta, mutta haastehakemuksessa ne on kyllä mainittuna.


      • fghgfh5
        utiktajrikjoiat kirjoitti:

        Vaikka asiasi on jo selvinnyt, niin vastaan tähän kumminkin: "Eli onko nyt niin että tuolle kululle ei haeta käräjäoikeuden tuomiota koska se ei ole haasteessa, se laskutetaan sitten joskus myöhemmin erikseen, siiretään ehkäpä erikseen tuomiolle vaikka kyseessä yksi ja sama alkuperäinen velka ???????"
        --> Haastehakemuskuluja haetaan haastehakemuksessa ihan kuten muitakin kuluja, pääomaa, korkoja, viivästyskorkoa jne. Haastekulut myös tuomitaan maksettavaksi sitten kun tuomio annetaan. Jos haastekuluja ei vaadita hakemuksessa, oikeus ei niitä viran puolesta myöskään tuomitse, eli kyllä velkojat pitävät noista huolen ihan varmasti.
        Se miksi haastekuluja ei mainita tiedoksiannossa, siihen minulla ei ole vastausta, mutta haastehakemuksessa ne on kyllä mainittuna.

        Ne siis on kuin onkin siellä tiedoksiannossa mutta ei tuolla "haasteenlaadintakulut" nimellä vaan nimike on "oikeudenkäyntikulut" ja noiden alanimikkeenä "viranomaiskulut" ja "käsittelykulut".


    • panzer

      Minäkin esitin tarjouksen ko. firmalle ja tarjouduin töihin heille jotta siten lyhentäisin velkaani. Lupasin tuoda uutta otetta perintään, siperialaistyylisesti. No, tulevat sitten ovelle ottamaan lapiosta lättyynsä! stalingrad hans...

      • juurinäinjees

        ouuuu.....jeeeeah


    • Boinkboink

      Mitkä kaikki yritykset "tekevät yhteistyötä" Lindorffin kanssa? Aion boikotoida niitä kaikkia.

    • Viheraholainen

      Villellä ihan samanlainen case kuin minulla!
      Joukkokanne saisi nuo huijarit ahtaalle, löytyykö lisää kusetuksen kohteeksi joutuneita?

    • TotuusJaRehellisyys

      Älkää nyt hyvät ihmiset maksako millekään perintäfirmalle yhtään mitään!
      Suomen lain mukaan rikollisuuden rahoittaminen on rikos.
      Aina, jos annat lantinkin rikollisille joudut itse poseen.

      Nämä perintäfirmoissa työskentelevät ovat loisia yhteiskunnassamme.
      He yrittävät vetää välistä ja elättää itsensä muiden töillä.
      Ei perintäfirmoihin mene töihin kuin laiskat rikolliset.

      • aaaaaiiiivaaaaaaan

        Missä unessa näit näyn, jossa päästetään rikollisia tai edes yhden luottotietomerkinnän omaavia tekemisiin henkilötietojen ja raha-asioiden kanssa? :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe