Huhuu ihmiset kaupungilla on eurooppalainen ruokia

Ilmannimii

Huhuu ihmiset. Uskaltaako enää puhua ja hymyillä kun pitää miettiä että mitä toinen ajattelee. Uskaltaako enää nauraa ettei vahingossa loukkaa toisen tunteita tai kulttuuria.

Ihanaa että täällä on eurooppalainen ruokaviikko ja pääsee näkemään uusia kulttuuria ja ehkä maistelemaan uusia makuja mutta harmi vaan kun ruokamyyjillä ei ole mukana ihmistä joka voisi toimia tulkkina jotta asiakas voi tilata ruokaa.
Kuitenkin tämä tapahtuma käy ympäri Suomea joten olisi ihan kivaa jos tulevaisuudessa ruokamyyjillä olisi vaikkapa joku kokkolalainen vapaa ehtoinen tulkki apuna ja saisi vaikka vaivan palkkioksi syödä ruokaa ilmaiseksi. Siitä hyötyisivät ihan kaikki

14

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bisnes_vaatii_tulkkeja

      Miksi tulkkien pitäisi olla kokkolalaisia, kun tori kiertää kesän ajan pitkin maata, jossa joka paikkakunnalla varmasti sama ongelma, että suuri osa asiakkaista haluaisi ostoksen tehdäkseen nykyistä enemmän tietoa tuotteista. Toisin sanoen tulkkeja kannattaisi palkata koko kiertuetta varten ja enemmälläkin kuin pelkällä ruokapalkalla.

    • rehtimiess

      Ei en usko että uskaltaa edes hymyillä sillä olen huomannut,että kaikkein paras on perus vakava ilme sillä pääsee pitkälle.En siis hymyile enkä naura enkä itke niin se on paraas

    • KokkolanNeuvonAntaja

      Ihan hyvä idea, mutta tulkin ruokkiminen voisi tulla kalliiksi suklaakojun pitäjälle, jos tulkki alkaa ahmimaan suklaata urakalla.
      Se on kuitenkin melko kallista suklaata, mitä eurooppalaisella ruokakojulla myydään, useampia euroja/100g.
      Ei tarvita tulkkeja, kun asiakas viisaa sormella haluamaansa tuotetta ja sanoo vaikkapa: This, yes this.
      Jos haluaa suklaata, niin sanoo vaan, että i want buy some chocolate, please ja osoittaa sormella sanoen: this ja kun myyjä kysyy, että do you want buy this, niin asiakas: yes, of course
      Kun myyjä latoo suklaata pussiin, niin kun ei halua enempää, niin sanoo vaan, että no more.
      Tai jos haluaa lisää, niin sanoo vaan että more, please ja toistaa more, niin kauan kuinka paljon sitten haluaakaan ja sanoo sitten no more.

      Ei tarvi edes ymmärtää kieltä, kun kansainvälinen ja kaikkien ymmärtämä tapa on keksitty eli osoittaa sormella mitä haluaa ja jos haluaa lisää niin nyökkää ja kun ei halua enempää, niin heiluttaa päätä sivusuuntaan.

    • KokkolanTohtori

      Onko Realistista havaintoja maistelemassa oliivikojulla oliiveja?
      Oliivien maistelu ruokatorin kojulla on Realistin koko kesän kohokohta, jota Realisti odottaa enemmän, kuin Juhannusta.

    • Mitäs sitä turhaan tuollasta miettimään, että uskaaltaako esim. hymyillä tai nauraa. Jos joku noista asioista saa väärän käsityksen, niin vika on kyllä siellä päässä. Nuo kojumyynnit itsessään, niin kerran olen yhtenä kesänä käyny ja ei ollu kyllä mun juttu. En vaan löytäny mitään kiinnostavaa. Ja vaikka en mikään nirppanokka ole ikinäni ollut, niin siellä mulla kävi kyllä mielessä hygieniajutut. :P Nii..tuoho sun juttuun, nii eikös siel todellaki pärjäis enkunkielellä..? :)

      • KokkolanArvostelija

        Jos tätä hygienia juttua tarkemmin miettii, niin aika kaksipiippuinen juttu kokonaisuudessaan.
        Elintarvikkeiden kanssa kosketuksiin joutuvilta vaaditaan hygieniapassia, mutta elintarvikkeiden alkupäässä toimivat saavat touhuta vapaasti.
        Kuten vaikka niin usein saadaan lukea uutisista, kun ulkomaisia marjoja syöneet ovat sairastuneet erilaisiin vatsatauteihin, kun marjoja ja hedelmiä on voitu pestä likaisella vedellä.
        Samoin marjojen poimijat eivät ole huolehtineet käsihygienista, vaan syrjäisellä mansikkamaalla on voitu käydä heittämässä vettä välillä, eikö oie sen jälkeen pesty käsiä, vaan jatkettu poimintaa ajatellen, ettei se mitään haittaa, kun ei itse syö.

        Samojen marjojen kanssa jatkossa tekemisissä olevilta, jotka jalostavat marjat elintarvikkeiksi tai myyvät niitä, niin vaaditaan hygienia passi.
        Pitäisihän sen nyt maalaisjärjellä nämä hygienia asiat käsittää ilman mitään hygieniapasseja, että huolehtii puhtaudesta, kun elintarvikkeita käsittelee.
        Jos ei maalaisjärjellä tajua, niin silloin on kyllä jäänyt kivikauden tasolle aivotoiminta.

      • KokkolanTohtori

        Kyllä siellä englannin kielen alkeillakin pärjää, ei tarvi osata espanjaa, italiaa tai ranskaa.
        Englantihan on yleismaailmallinen kieli, jota puhutaan ympäri maailmaa ja ruokatorin myyjät kyllä osaa englantia, vaikka eivät englantilaisia olisiaan.

        Ajatelkaapa, jos suomi olisi se englannin kaltainen kansainsälinen kieli, jota ympäri maailmaa ymmärretään.
        Ajatelkaa mikä etu on amerikkalaisilla ja englantilaisilla, ei tarvitse opetella ulkomaan kieltä ja voi matkustaa minne tahansa, niin aina ymmärretään.
        Englantilaiset ja amerikkalaiset taitaa olla vähän ylpistyneitä kielensä suhteen ja olettavat velvoittaen, että kaikkien pitää heitä ymmärtää, kun englantia puhuvat ja vaativat myös kaikkia puhumaan englantia omassa maassaan.

      • KokkolanArvostelija kirjoitti:

        Eipä ole ikinä tullut aatelteeks tuota hygieniapassijuttua ym...olipa hyvä huomio. :)

        Ja tuotakaan en ole koskaan ajatellut, että miten on mansikanpoimijoiden käsihygienia..Yäk..toivottavasti pesevät kätensä vessareissujen jälkeen ja muutoinkin, kun keskeyttävät poiminnan.

      • KokkolanTohtori kirjoitti:

        Kyllä siellä englannin kielen alkeillakin pärjää, ei tarvi osata espanjaa, italiaa tai ranskaa.
        Englantihan on yleismaailmallinen kieli, jota puhutaan ympäri maailmaa ja ruokatorin myyjät kyllä osaa englantia, vaikka eivät englantilaisia olisiaan.

        Ajatelkaapa, jos suomi olisi se englannin kaltainen kansainsälinen kieli, jota ympäri maailmaa ymmärretään.
        Ajatelkaa mikä etu on amerikkalaisilla ja englantilaisilla, ei tarvitse opetella ulkomaan kieltä ja voi matkustaa minne tahansa, niin aina ymmärretään.
        Englantilaiset ja amerikkalaiset taitaa olla vähän ylpistyneitä kielensä suhteen ja olettavat velvoittaen, että kaikkien pitää heitä ymmärtää, kun englantia puhuvat ja vaativat myös kaikkia puhumaan englantia omassa maassaan.

        Juu..olishan se helppoa, kun kaikki osais meidän kieltä :) Hyvä kuitenkin, että on yksi kieli mikä käy monessa paikassa. Helpompi kieli se on kuin ruotsinkieli, mikä ei mun päähän kyllä uponnut eli nej tack.

      • tinttu-liina kirjoitti:

        No sä et oo ton ruotsin kaa ainoo. Oli kyl pää niinku teflonii sen suhteen...

      • artagnan kirjoitti:

        No sä et oo ton ruotsin kaa ainoo. Oli kyl pää niinku teflonii sen suhteen...

        No ei kyllä uponnu meikäläiseenkään. En tiiä miten se oliki nii takkusta. Oisko ollu joku sisäinen inho jo valmiiks, ku ei jääny nuppiin sitten millään. Tietystihä sitä olis ollu hyvä oppia, mut minkäs teet :)

      • tinttu-liina kirjoitti:

        No ei kyllä uponnu meikäläiseenkään. En tiiä miten se oliki nii takkusta. Oisko ollu joku sisäinen inho jo valmiiks, ku ei jääny nuppiin sitten millään. Tietystihä sitä olis ollu hyvä oppia, mut minkäs teet :)

        No sillai liikaa keskityttiin tohon kieliopin jankkaamiseen et toi suullinen kielitaito ei oo kyl kummoinen... :(

      • artagnan kirjoitti:

        No sillai liikaa keskityttiin tohon kieliopin jankkaamiseen et toi suullinen kielitaito ei oo kyl kummoinen... :(

        Tuo on totta. Muistan muutes joskus lukeneeni, ku ällän ruotsista kirjottanu kertoi, ettei tuosta ällästä huolimatta pystyis ees mennä kiskalle ostelemaan ruotsinkielellä.

    • sulttanparas

      Minä en syö siellä kaupunki torilla mitään ruokia,koska niistä voi saada mm vatsataudin jne,eli ostan jatkossakin ruokani puhtaasta lidlestä sitäpaitsi mitä järkeä on maksaa esim 100gr suklaapalalasta 8e kun sen saa lidlestä 2e lla?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      4174
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4062
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3884
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2697
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2465
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2064
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2062
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1930
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1599
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1422
    Aihe