Jumala teki taivaat ja maan

wrel

Jos Kristinusko ja Raamatun sanoma eivät ole totta, pitäisi silloin tehdä tyhjäksi luominen ja että kaiken alkuperä on Jumala. Se on ensimmäinen asia, joka mainitaan ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, kun kerrotaan, miten Jumala teki taivaat ja maan. Samaan asiaan viitataan myöhemmin useissa muissa Raamatun kirjoissa. Mm. Paavali otti sen esille, kun hän julisti kreikkalaisille evankeliumia:

- (Apt 17:22-27) Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia.
23. Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle'. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.
24. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,
25. eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.
26. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
27. että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;

Mutta jos Ensimmäisen Mooseksen kirjan alkuluvut ja luominen eivät ole totta, johtaa se ainakin kahteen johtopäätökseen. Ne ovat:

- 1. Mitään ei pitäisi olla olemassa
- 2. Kaiken on täytynyt syntyä itsestään, jos se ei ole Jumalan luoma

1. Mitään ei pitäisi olla olemassa. Jos tehdään tyhjäksi Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa mainittu luominen, johtaa se tietysti siihen, että silloin ei pitäisi olla mitään olemassa, ei elotonta eikä elävää maailmaa. Ei pitäisi olla tähtiä, kuuta, aurinkoa joka lämmittää, vuoria, meriä, vettä, ihmistä, leijonia, kirahveja, elefantteja, hyttysiä, lintuja, perhosia, matoja, kaloja, puita, kukkasia, porkkanoita, omenia, mansikoita, appelsiineja eikä mitään muutakaan. Kaikkien näiden ja muiden asioiden pitäisi olla olemattomia, jos luomista ei ole koskaan tapahtunut.
Ongelma on kuitenkin siinä, että jotakin on olemassa ja edelliset asiat ovat myös olemassa. Se on niin suuri, mutta myös jokapäiväinen seikka, ettei sitä usein edes ajatella:
Jatkuu
http://jariiivanainen.net/kristinuskoontotta.html

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qwerr

      Amen.

    • Jobinpostia

      Sananl.8:22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Siis loi, taikka teki itsensä.

      • rett

        Niinpä niin.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5790
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3667
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      227
      1921
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1772
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1222
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1177
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      290
      955
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      50
      948
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe