Mikkoska....taas

suojele_lapsia

Ei hyvää päivää tuon naisen julkisuushimon kanssa! Nyt Seurassa. Kertoilee, että lapsensa on erityislapsia.

Hei haloo! Vaikka isä-Mikkonen sanoikin aikanaan, että lapset ovat julkisuuteen syntyneet, joku raja sentään. Laajalevikkisessä lehdessä kertoilee, että toisella ADHD, on paniikkihäiriötä ja laaja-alaista oppimishäiriötä. Ihanko tosiaan tämä kotiäitiyden ylipapitar haluaa parin satasen haastattelupalkkion siivellä kertoa alaikäisten lastensa erittäin henkilökohtaisia ja terveyteen liittyviä asioita? Toivottavasti on pojillensa selittänyt, miten tärkeää tämä ulostulo on jatkohaastattelujenkin kannalta. Kahvila-apulaisen työllä kun ei elä. Juttua lainattu nettiin ainakin Iltalehdessä eli siellä tieto pysyy pitkään. Mutta jos joku maksaisi harrastukset ja hoidot edes säälistä?

Säälipisteitä ei heru. Jääkiekkoharrastuksen Nina hätäpäissään tempaisi esiin, eli siihen ei ole varaa. Jos pojat olisivat lajia harrastaneet, se olisi tuotu esiin. Samaan tapaan kuin se, että nuorempi päässyt talkoovoimin toteutettuun elokuvaan ja vanhempi rakentelee pahviautoja.

Nyt kaipailee miehen ohjausta poikain elämään. Siitä vaan mieskaveritoimintaa jäljittämään.

Kertoisi omista vaivoistaan (menopaussihan on jo?) ja jättäisi lasten diagnoosit pois julkisuudesta. Tietysti nyt on jo myöhäistä. Lapsiasiamies hoi!

71

4047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pienettulot

      Miten noin fiksulle naiselle ja loistavalle herra Mikkoselle tuli "vammaisia" lapsia, kun itse ovat parhaita ja täydellisiä. Vai ne geenitkö sen tekee, kun rupeaa vanhan miehen kanssa lapsia rustaamaan. Maksaako Seura isomman palkkion kuin Seiska! Kahvila-apulaisena hankkii noin ehkä tonnin kuussa.

      • Voimaaa

        Hän on vahva nainen ! Hienoa että pärjää
        On myös kovaa olla äiti arjessa kahden villin lapsen kanssa


      • DDD27

        Mikkonen on historiansa vanki. Vaihtoi omat ajatuksensa ja otti tilalle Timo jyrkät ajatusmallit, vaikka mm TV:stä näki että ajatusten jyrkkyys oli täysin päälleliimattua. oli olevinaan jotakin mieltä lasten kasvatuksesta ja yhteiskunnasta, mutta ajatukset eivät selvästikään olleet omia.
        Elämä sitten ei mennyt sitten ihan suunnitelmien mukaan ja nyt koettaa säilyttää kasvonsa vaikka on säälin ja yhteiskunnan turvaverkkojen varassa. Tässä tapauksessa voi hyvin sanoa että ylpeys kävi lankeemuksen edellä.
        Ei ehkä tarvi olla kummoinenkaan ennustaja kun seuraavien kymmenen vuoden aikana uskoo Ninan ajattelun palaavan omaksi itseksensä, ajalta ennen Timon kohtaamista. Ikääntyminen ja elämänkokemus hioo särmiä. Vastavirtaan kulkeminen ilman syytä on raskas tie.


    • ei_yllätä_ulostulo

      "Seura: Nina Mikkosen suuri huoli pojistaan – molemmat ovat erityislapsia"

      "Nina Mikkonen opettelee elämään ilman puolisoaan Timo T.A. Mikkosta."

      "Nina Mikkonen kertoo Seura-lehdelle elämästään miehensä kuoleman jälkeen. Ninan mukaan Matias, 14, ja Mikael, 15, voivat nyt paremmin, kun perhe pääsi muuttamaan pois Myrskylästä, jossa poikia kiusattiin."

      " Pienellä paikkakunnalla joutuu silmätikuksi vähemmästäkin kuin olemalla Timo T.A. Mikkosen poika, Nina kertoo lehdelle."

      "Arki on kiireistä, sillä poikien täytyy käydä taajaan lääkärissä. Mikael ja Matias ovat erityislapsia."

      "Mikaelilla on Aspergerin oireyhtymä sekä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD. Matiaksella on ADHD, tarkkaavaisuushäiriö ADD, paniikkihäiriö, lukihäiriö sekä laaja-alainen oppimis- ja hahmottamisvaikeus, Seura kirjoittaa."

      "– Osaanko reagoida asioihin oikein? Näenkö kaiken, mitä pitää nähdä? Nina kysyy huolissaan."

      "Matias-poika luo uraa myös laulajana. Hän kertoi vuonna 2015 YouTubeen lisäämällä videolla äitinsä ärsyttävistä piirteistä. Videolla ääneen pääsee myös Nina-äiti, joka arvioi puolestaan poikansa ärsyttävät piirteet."

      "– Mulla riittäis näitä ärsyttäviä piirteitä sussa aika paljonkin, mutta sanon vaan kolme, Matias virnistää videolla."

      "– Ensimmäinen on se, että olet aina päällepäsmäröimässä joka paikassa. Toinen on se, että jos sulle sanoo, että mulla on nyt juttu kesken, niin huudat että ”nyt”. Kolmas on se, että jos sulle sanoo, että älä pussaa, niin silti pussaat, Matias listaa äitinsä ärsyttäviä puolia."

      Lähde: http://www.is.fi/viihde/art-2000005297487.html

      Tekemällä tehty juttu, kun sitä piti väkisin jatkaa tuolla "Matias luo uraa" -höpinällä. Toivottavasti pojat saavat tukea opiskeluun ja pääsevät aikanaan normaaliin työelämään.

      • Lapset.huostaan

        "Mikaelilla on Aspergerin oireyhtymä sekä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ADHD. Matiaksella on ADHD, tarkkaavaisuushäiriö ADD, paniikkihäiriö, lukihäiriö sekä laaja-alainen oppimis- ja hahmottamisvaikeus, Seura kirjoittaa."

        Mahtaa olla teinipojat tyytyväisiä kun äiti heidän asioistaan kertoo kaikelle kansalle. Tyhmä lehmä tuo Mikkonen, ei yhtään ajattele lapsiaan.


      • 4568765

        Kiisken opetuslapsi. Työssäkäyvänä, omillaan toimeentulevana taviksena vaikea ymmärtää syvä-avautumisia ja lasten sairauksilla ratsastamisia. Yököttävää.


    • noin.se.meni

      Kotiäidit kunniaan.

    • tytitug

      Toivottavasti lastensuojelu puuttuu ton äidin touhuihin!
      Suomessa jopa lapsilla on oikeus yksityisyyteen!
      Että mä halveksin tota yhteiskunnan elättiä!

      (Joo. Tulin just duunista. Kuudelta aamulla lähdin.)

    • montakulttuuria

      Mikkosten nykyisessä asuinpaikassa on kirjava joukko erilaisia asukkeja, siellä ei erotu joukosta.

    • Hirviö.äiti

      Pojat tulkoot julkisuuteen sairauksineen kun ovat täysi-ikäisiä, jos katsovat sen aiheelliseksi, mutta alaikäisten lasten terveyden- ja henkisen tilan riepottelu maksua vastaan on yksinkertaisesti julmaa. Ninahan nyt tekemällä taas tekee niistä silmätikkuja myös uudella asuinkunnalla. Mitä varten? Vastaus on; saadakseen naamansa lehtiin ja siitä rahaa. Lasten yksityisyydestä viis. Ei hyvältä näytä poikien tulevaisuus. Sääliksi niitä käy kovasti.

    • SAIRASTAVITTU

      Miettikää jos teidän lapsenne ykskaks alkaisivat kertoa julkisuuteen, lehtiin, tv-ohjelmiin kaikki teidän viat ja sairaudet..

      Sitten tuo ihmettelee vielä miksi sen kakaroita kiusataan..

      Kyse ei ole muutaman vuoden ikäisistä enää vaan kaikista pahin ikä. Mikkonen kiusaa omia lapsiaan.

    • Hyrgbk

      On mahdollista,että pojilta on kysytty lupa juttuun.Tuon ikäiset osaavat kyllä mielipiteensä sanoa. Ko.häiriöihin liittyy geneettinen tausta.Ketään ei kasvattaa niihin. Ja kyllä..perheellä varmasti oikeasti on rankkaa.

      • Uyttr

        Tuon ikäiset eivät vielä täydellisesti ymmärrä avautumisten seurauksia. Ovat leimatut loppuiäkseen. Perhe pääsisi helpommalla ilman julkisia purkauksia. Vrt ed. liiton lapset.


      • Yyuun

        Ei ole löydetty geeniä joka aiheuttaisi ko sairauksia mutta koti- ja kasvuympäristön on todettu aiheuttavan levottomuutta ja ahdistuneisuutta. Mikkosten tapauksessa en yhtään ihmettele lasten tuskaisuutta.


      • sääliks_käy

        Jos on kysytty, niin mamma on kysymyksiä varmaan kirittänyt sillä, että olette vaippaikäisistä saakka julkisuudessa olleet ja tämä tekee hyvää meille ja että isäkin olisi tämän kannalla. Kieltäytyminen on ollut väärä vastaus.


      • tarkentaisitko
        Yyuun kirjoitti:

        Ei ole löydetty geeniä joka aiheuttaisi ko sairauksia mutta koti- ja kasvuympäristön on todettu aiheuttavan levottomuutta ja ahdistuneisuutta. Mikkosten tapauksessa en yhtään ihmettele lasten tuskaisuutta.

        Mikä näille lapsille tuskasuutta on aiheuttanut perheessään?


      • Totoytyyy
        tarkentaisitko kirjoitti:

        Mikä näille lapsille tuskasuutta on aiheuttanut perheessään?

        Mietippä sitä! Kun tuollaista täytyy kysyä, niiin tarttee varmasti kauan miettiäkin.


      • tarkentaisitko
        Totoytyyy kirjoitti:

        Mietippä sitä! Kun tuollaista täytyy kysyä, niiin tarttee varmasti kauan miettiäkin.

        Ei vaan kysyn tältä "yyuum":lta. Hän tässä väittää lasten saavan tuskaisuutensa perheensä takia. Mikä siinä on se perimmäinen syy?


      • sairasämmä

        Mikkonen on kertonut kaikki perheensä sairaudet jo vuosikausia kaikille lehdille ja kaikissa ohjemissa..ei ole uusi juttu joten lupaa ei ole kysytty koskaan...


      • Suomi on pullollaan yksinhuoltajia joilla on lapsia 2 tai useampiakin ja ruokaa riittää joka päivälle. Ilmaisa harrastuksiakin riittää ei aina tarvitse niitä kalleimpia. Ärsyttävä valittaja tämä rva.


    • Menisi.töihin

      Miksi Mikkonen ei mene oman alansa hommiin, onhan hän mestarikampaaja. Kaipa tuo yli viisikymppisenä saavansa jonkun rikkaan miehen elättäjäksi, tuskin saa, se juna meni jo.

      • aikuisopiskelija_itse

        Kampaajan hommiin ei ala, kun osaaminen on vuosituhannen vaihteessa. Joutuisi kouluttamaan itseään niin paljon, että voimat siinä menisi. Eikä rahaa tulisi. No, olisipa siinä uusi valituksen aihe à la The Mikkoset: yksinhuoltaja-opiskelijan raaka arki. Kyllä sekin opettaisi.


    • MarsalkanPkäsky

      Mahtavatko Matias ja Mikael kelvata edes armeijaan? Tai jos, niin vaan B-miehiksi. 😣
      Onneksi majuri Mikkonen ei elänyt näkemään sitä häpeän päivää!

      • pelkkääilkeyttä

        Mauton viesti.


      • lipunnosto_Pilvilinnassa
        pelkkääilkeyttä kirjoitti:

        Mauton viesti.

        Mutta osuva.


      • kaisanoasaa

        Eivät kelpaa. Syynissä saavat molemmat c-paperit.

        Vielä kun jommastakummasta vesipäästä, tai miksei molemmista, tulisi homo niin se olisi piste iin päälle. Harmi vaan ettei itse herra majuri hevosen selässä ole näkemässä sitä.


      • Avautuvat.zeizkalle
        kaisanoasaa kirjoitti:

        Eivät kelpaa. Syynissä saavat molemmat c-paperit.

        Vielä kun jommastakummasta vesipäästä, tai miksei molemmista, tulisi homo niin se olisi piste iin päälle. Harmi vaan ettei itse herra majuri hevosen selässä ole näkemässä sitä.

        Taitavat olla eläkeläisiä heti oppivelvollisuusiän päättyessä, on sen verran viiltävät lääkärintodistukset jo hankittu. Kela elättää ja seiskalta saa lisää rahaa, on siinä lapsuudessa ja elämässä Timo Suuren pompottelemana sen verran paljon muisteltavaa...


    • MitiasMakiel

      On se kumma miten on noin vammaisia lapsia tullut kun heillähän on ollut NIIIN parhaat lähtökohdat elämään, kunnon koti-uskonto-ja-isänmaa – isä ja KOTIäiti kotona hoivaamassa lasten kaikkia tarpeita. Mikä kusee, Mikkoska?

      • SyytäänNinaa

        Niinpä. Oli koti- isä ja kotiäiti 24/7 tyydyttämässä kaikki poikien tarpeet. Muiden lasten kanssa eivät saaneet leikkiä etteivät saa huonoja vaikutteita työssä käyvien äitien lapsilta ja rahvasta välteltiin muutenkin kaikin keinoin. Oltiin niin kuuluisuuksia ja niin paljon parempaa väkeä kuin naapurit, muut myrskyläläiset tai ketkään muut Suomessa ja Amerikassa, missä Timppa olis ollut monimiljonääri mutta jonne ei, jostain kumman syystä, ikinä sitten tullut muuttaneeksi. Kaikenlaisella bull shitillä täytettiin lasten päät ja mieli, ei ihme että reality iski lujasti päin pläsiä ja nyt eivät millään meinaa selvitä arkipäivän elämästä rahvaan keskellä. Voi, voi.


    • Omapää

      En usko, että aina on näissä lapsissa vika, vaan rahanhimoiset vanhemmat omalla käytöksellään ja kertomuksillaan kovasta arjesta saavat lapsen voimaan pahoin. Myös päiväkodissa halutaan lapset samanlaiseen muottiin ja helppo siinä on rahanahneiitten vanhempien myötäillä. Puhun omasta kokemukaesta kun vielä uhkailtiin eskarissa, että lapsi joutuu koulussa kaikenlaisiin tukijuttuihin. Eipä mitään joutunut, vaan melkein ysin todistuksella läpäisi peruskoulun. Ei tuo ulostulo Mikkostenl apsia ainakaan helpota kun on nytjo valmiiksi koko kansalle kerrottu. Terapioita lisää ja äidille rahaa

      • KotihoitoKunniaan

        Ninalta on väärin perustein lakkautettu omaishoidontuki. Nyt on kyllä niin sairaat lapset, että äidin pitäisi saada kaksinkertaista tukea poikien kotihoitoon. Häpeällistä, että näin erityistarpeiset lapset joutuvat olemaan keskenään sillä välin, kun heidän äitinsä tiskaa vieraiden ihmisten kahvikuppeja.


    • Emänäätä

      Vaikea uskoa, että kuitenkin kahden terveen vanhemman kummallakin lapsella olisi noin raskaat ongelmat. Enemmänkin tulee mieleen, että ne on ainakin osittain itseaiheutettu tai hysteerisenä haettu lappua lapun perään, kun asiat ei ole menneet putkeen. Näillä pojilla on ollut tosi raskasta viime vuodet, oireilevat todennäköisesti sitä pitkälti.

      • Katso.peiliin.nina

        Lääkärit kirjoittaa noita diagnooseja aika hepposin perustein, vaikka oikea syy lasten levottomuuten onkin kotioloissa. Mikkosten poikien tapauksessa uskon jälkimmäiseen, siksi tasapainoisesta elämästä poikkeavaa on olosuhteet ulkopuolisia kontakteja välttelevässä perheessä olleet. Nyt sitten on maksun paikka ylimielisyydestä.

        Myrskylässä on toinenkin kuuluisuus, Lasse Viren, vaan lapsensa eivät ole joutuneet kiusatuiksi, toisin kuin Mikkosen kersat. Oliskohan syy oikeasti Mikkosessa ja Mikkoskassa itsessään.


    • eitöitäkiitos

      Mikkoska irtisanoutui muumikahvilasta....kyllä kotirouvan elämä aina työläismuijan olot voittaa! Kyllä se Seiska -lehti porukan elättää.

      • Siis tilaa Seiska.


    • nopeaaa

      Ja miten ihmeessä asia on jo näin nopeasti lehdissä kun tänään vasta on irtisanoutunut???
      Online Seiskaan Mikkoskalla!

    • matoakoukkuunvaan

      Löytyikö jo uusi varakas elättäjä, jonkun exä, vai salarakkaaksiko mielii.

    • veeteeämmä_tai_lähäri

      Saattaahan olla, että taas yksi julkkis alkaa yrittäjäksi. Eikös Ninalla ole siitä kokemusta jo kampaajamestarin hommista ja mediavaikuttajan oikeana kätenä toimimisesta? Perhekoti eri tavoin rasitetuille lapsille ja nuorille olisi myös Ninan osaamisaluetta.
      Lopullinen veikkaukseni on se, että Nina lähtee opiskelemaan joko lähihoitajaksi tai valtiotieteen maisteriksi.

      • eehheoho

        Toivottavasti oli huonoa huumoria. Perhekotia ei noin vain perusteta, täytyy olla koulutusta. Ja tilat. Yksityinen sosiaalipalvelulaki määrittää tätä alaa eli ei siinä pelkällä julkkustatuksella ja omien poikien diagnooseilla pärjää, varsinkin kun on rapiat 15 vuotta ollut kotirouvana. Iltiksen bloggailua ei lasketa, tekstit olivat the majurin. Nina M. ei lähde opiskelemaan, ei riitä pinna siihen hommaan. Karkea veikkaukseni tämä. Majurin muistelmat saattaa kirjoittaa ja leveällä pensselillä muistella loput, mitä ei ole julkisuuteen kerrottu. Eli ei niin mitään. Osaamisaluetta vaikea kommentoida, taitaa olla julkisuus.


    • Höpönlöpönjuttuja

      Pikemminkin siellä Mumin Kaffessa on sanottu mikkoskalle olla enää tulematta. Lapset pelänneet pistävästi tuijottavaa, kähisevää ämmänkorstoa.

    • HuissunHei

      Ninalla ei ole ollut omaa parturiyritystä koskaan, toisen palveluksessa oli. Media-alasta ei tiedä mitään. Ninako lähihoitajaksi? Se on raskasta työtä, ei kotona 15vuotta kansakunnan kaapin päällä löhöilleestä julkkisrouvasta sellaselle alalle ole. Selitys töiden lopettamiseen on se että sossun tuet on kotona makoillessa paremmat. Ja olihan bussimatka duuniin pari kertaa viikossa niin rasittavaakin.

      • hyvinjaksoi

        Johan hän niitä raskaita hoitajan hommia teki useamman vuoden hoitaessaan Timppaa.


    • lopputilituli

      Aivan varmasti sai loparit kahvilasta!! Nyt yrittää vähän silottaa asiaa.

      • Nvnvnvv

        Uskon kuitenkin että lähti itse, laiskuus sai vallan, mukavampi löhöillä himassa kuin raahautua parina päivänä viikossa kahvila-apulaiseksi. Ja pitäähän ne erityislapsetkin syöttää ja huoltaa koulun jälkeen. Kaikki tulevat projektit, joista kuullaan myöhemmin lisää, on pelkkää huuhaata.


      • kaisanoasaa
        Nvnvnvv kirjoitti:

        Uskon kuitenkin että lähti itse, laiskuus sai vallan, mukavampi löhöillä himassa kuin raahautua parina päivänä viikossa kahvila-apulaiseksi. Ja pitäähän ne erityislapsetkin syöttää ja huoltaa koulun jälkeen. Kaikki tulevat projektit, joista kuullaan myöhemmin lisää, on pelkkää huuhaata.

        Niin ja onhan se nyt jumalauta noloakin kun majurin leskirouva on kahvila-apulaisena. Toista se oli joskus 60-luvulla kun Pöytyältä lähdettiin kaupunkiin niin silloin koulunsa päättäneet 15-vuotiaat maalaistytöt menivät ensimmäiseen työpaikkaansa eli kahvilan apulaisiksi, mutta että vanha ämmä sellaisessa hommassa.


    • losoperä

      Nina ei viitsi raahata losopersettään töihin. Kelasta ja sossusta saa saman rahan tekemättä mitään. Enpäs tässä itsekkään missään töissä ole. En ole kehdannut kuitenkaan lehdille kehuskella "oikeistolaisilla" arvoillani.

      • sinunaenpuhuismitään

        Et siis sinäkään losopersettäsi jaksa töihin raahata.


    • Julmanäätä

      "hyvinjaksoi
      26.7.2017 9:34
      Johan hän niitä raskaita hoitajan hommia teki useamman vuoden hoitaessaan Timppaa"

      Ai jaksoi? Koko ajanhan sillä oli rutina päällä kun mitään itselle mieluista ei ehdi tehdä. Ei ryystää sumppia eikä katsella tallenteita. Ei pääse matkustamaan eikä kokemaan ja Asbergerienkin harrastukset kärsii.

      Oli pakko purra hammasta koska seiskan juttupalkkiot oli siitä kiinni. Jos olis jättänyt timpan niin kerran siitä olis haastiksen saanut ja sitte myytävä loppu.

      Miten muka Ninan luonteella ja asenteella jonkun ventovieraan vanhan ukon/akan paskapersettä siivottaisiin?

      • pyyhiitse

        HEH, eikös hän kuitenkin jaksoi, vaikka hammasta purren. Ei jättänyt Timppaa hoitokotiin.


      • eipyyhkiny

        No ei se Nina sitä Timoa yksin hoitanut. Koko ajan oli henkilökohtainen avustaja hoitamassa. Siitä vain tämä rouva Mikkonen vaikeni, kun keräsi itselleen sympatiaa


    • ottakaa.mallia

      Eihän kaikkien tarvi töitä tehdä, sanoi entinen Resitenttikin

    • TRHJTRTRRHR

      Juuri näin. Majurilla oli 24 h ulkopuolinen hoitaja. Näille oli myös oma huonekin Orimattilassa. Mikkoska lähinnä lihoi tuona aikana noin 50 kiloa. Törkeää väittää olevansa omaishoitaja kun muut hoitivat Majuria akan puolesta. Oli hoitajailla varmaan kestämistä tuon akan silmien alla.

    • Fggggg

      Lihonut on valtavasti. Tarkoittaa ettei juurikaa oo ahteriaan tuolilta nostanu mut pullaa on tungettu turpaan kaksin käsin.

      • kaisanoasaa

        Mutta jos sen perse onkin levinnyt siksi että sillä on jo joku Manolito joka hakkaa kiilaa persposkien väliin päivät ja yöt tauotta. Leviäähän siinä ahteri sellasessa hommassa.


    • Kestämistälapsillaollut

      Ilmiselvä asperger Timo T.A:llakin oli: puhui kirjakieltä, oli jyrkkä ja käyttäytyi sopimattomasti sosiaalisissa tilanteissa. Erityiskiinnostuksen kohdekin löytyi yms. Kasvattajana varmasti hyvin ahdistava, joustamaton käskyttäjä. Sääli perheen poikia.

      • kaikentietävinään

        No huh, huh tätäkin kommenttia. Vuosikymmenet Timo oli mediapersoonana monessa menestyneessä jutussa. Kyökkipsykologi se keksii milloin kenellekin täällä diagnooseja.


      • Tässätotuus
        kaikentietävinään kirjoitti:

        No huh, huh tätäkin kommenttia. Vuosikymmenet Timo oli mediapersoonana monessa menestyneessä jutussa. Kyökkipsykologi se keksii milloin kenellekin täällä diagnooseja.

        Mainitse yksikin menestynyt juttu. Tuire Mikkonen hoiti kaiken, Timppa vaan luki valmiit kysymykset lunttilapuista. Avioeron ja Tuiren lopetettua työt yhteisessä firmassa, loppui Timpalta kaikki työt. Timppa ei ollut muuta kuin kevyen luokan huuhaa helppo heikki ja v. 2001 jälkeen firmalla ei ole ollut yhtäkään työtilaisuutta, tämän voi tarkistaa firman omilta kotisivuilta.


      • OliSeOmituinen
        kaikentietävinään kirjoitti:

        No huh, huh tätäkin kommenttia. Vuosikymmenet Timo oli mediapersoonana monessa menestyneessä jutussa. Kyökkipsykologi se keksii milloin kenellekin täällä diagnooseja.

        Voi asperger-persoonakin menestyä, vaikkapa itsenäisenä toimittajana. Timo T.A:lla tosiaan as-piirteitä vaikka muille jakaa. Jopa puhetyyli as-henkilölle tunnusomainen. Amerikka- ja sotaintoilu edustivat niitä erityiskiinnostuksia. Ja sosiaalisesti oli kömpelö. Kaikki muistavat senkin, kun herra kutsui itse itsensä jo palvelusiän ylittäneenä erääseenkin sotilaalliseen tilaisuuteen..Kaikki muistavat kuinka T.A loukkaantui mitä ihmeellisimmistä asioista. Sekin muistissa kuinka paineli Tervolle loukkaantuneena tv-haastattelusta ulos, omaa ylevyyttään puhisten, johon Sarasvuo:"Antakaa sen mennä. Se tulee kohta takaisin, menee muuten hyvää julkisuusaikaa sivu suun". Ja takaisinhan T.A tuli :D

        Älykäs ihminen, omista kiinnostuksensa kohteista tiesi varmasti kaiken.

        Levätköön rauhassa.


      • HyihittoMikkonen

        Älykäs? Ei todellakaan, lunttilapuistahan tuo luki muiden valmiiksi kirjoittamat asiatekstit, itse ei tiennyt mistään mitään. Omasta kiinnostuksen kohteestaankaan ei tod.tiennyt kaikkea, Kennedyn murhaa kun ei ole vieläkään selvitetty. Omahyväinen, itsekeskeinen ja itsekäs ääliöhän se oli, käsittämätöntä et tollasta täyspölvästiä joku vielä ihailee!


      • television_katsoja
        OliSeOmituinen kirjoitti:

        Voi asperger-persoonakin menestyä, vaikkapa itsenäisenä toimittajana. Timo T.A:lla tosiaan as-piirteitä vaikka muille jakaa. Jopa puhetyyli as-henkilölle tunnusomainen. Amerikka- ja sotaintoilu edustivat niitä erityiskiinnostuksia. Ja sosiaalisesti oli kömpelö. Kaikki muistavat senkin, kun herra kutsui itse itsensä jo palvelusiän ylittäneenä erääseenkin sotilaalliseen tilaisuuteen..Kaikki muistavat kuinka T.A loukkaantui mitä ihmeellisimmistä asioista. Sekin muistissa kuinka paineli Tervolle loukkaantuneena tv-haastattelusta ulos, omaa ylevyyttään puhisten, johon Sarasvuo:"Antakaa sen mennä. Se tulee kohta takaisin, menee muuten hyvää julkisuusaikaa sivu suun". Ja takaisinhan T.A tuli :D

        Älykäs ihminen, omista kiinnostuksensa kohteista tiesi varmasti kaiken.

        Levätköön rauhassa.

        90-luvun lopussa tai 2000-luvun alussa tuli telkkarista kahdeksanosainen kesäsarja "Kesäkerttu", jossa Eppu Nuotio haastatteli sen aikaisia julkkiksia. Mukaan mahtui oman jaksonsa ajan myös majuri Mikkonen.

        No, kuvauksissa Mikkonen patsasteli hevosen selässä kuten myös Nuotio, ja yhtäkkiä hevonen heitti Mikkosen selästään. Ei siinä kuinkaan majurille käynyt, mutta tapansa mukaisesti majuri oli nostanut helvetin suuren äläkän tapauksesta ja uhannut Nuotiota ja kuvausryhmää oikeudenkäynnillä mikäli hevosen selästä putoaminen näytettäisiin ohjelmassa tai siitä sanallakaan mainittaisiin.


      • television_katsoja kirjoitti:

        90-luvun lopussa tai 2000-luvun alussa tuli telkkarista kahdeksanosainen kesäsarja "Kesäkerttu", jossa Eppu Nuotio haastatteli sen aikaisia julkkiksia. Mukaan mahtui oman jaksonsa ajan myös majuri Mikkonen.

        No, kuvauksissa Mikkonen patsasteli hevosen selässä kuten myös Nuotio, ja yhtäkkiä hevonen heitti Mikkosen selästään. Ei siinä kuinkaan majurille käynyt, mutta tapansa mukaisesti majuri oli nostanut helvetin suuren äläkän tapauksesta ja uhannut Nuotiota ja kuvausryhmää oikeudenkäynnillä mikäli hevosen selästä putoaminen näytettäisiin ohjelmassa tai siitä sanallakaan mainittaisiin.

        Juuri tuosta syystä Mikkosta ei kiinnostanut kettellakaan, itteensä täynnä oleva tusinaäijä.


    • VoiHyvääPäivää

      Miksi ihmiset jaksavat ruotia toisten asioita täällä. Onkohan kaikki omat asiat kunnossa ?

    • nhfsl

      Miksi puhutaan, että Nina hoiti miestään. Yhdessä ohjelmassa, jossa esiteltiin heidän kotiaan, nuorempi poika ihan selvästi sanoi, että tässä on isän henkilökohtaisen avustajan huone.

      • kaikessaavustettava

        Timo oli monisairas. Tämä henk.kohtainen avustaja saattoi olla esim. fysioterapeutti. Ei Niina ole moniosaaja noin sairaan henkilön hoitajana.


      • Yhteiskunanloiset
        kaikessaavustettava kirjoitti:

        Timo oli monisairas. Tämä henk.kohtainen avustaja saattoi olla esim. fysioterapeutti. Ei Niina ole moniosaaja noin sairaan henkilön hoitajana.

        Ei saattanut olla esim. mikään fysioterapeutti, sellainen kävi ERIKSEEN talossa, henk.koht. avustaja ASUI Mikkosten kodissa. Miksi on niin vaikee ymmärtää, että Nina ei todellakaan yksin hoitanut ukkoaan 24/7, kuten marttyyrinä itse selittelee. Nina ei muuta tehnyt ku hörppi pullakahveja talossa ramppaavien eri hoitajien ja hierojien kanssa ja sen lihoneesta olemuksesta todellakin näkee. Ja nosti tietenki omaishoitajan palkkaa, jonka kyllä saisi palauttaa. Halvemmaksi olis tullut yhteiskunnalle pistää ukko laitokseen, eihän tuo enää viimeisinä vuosina edes tiennyt missä oli. Mut Ninahan olis siinä tapauksessa menettänyt kaikki tuet ja avustukset. Huoh.


      • Heihaloo_

        Ei fysioterapeutti tee töitä potilaan kanssa ympäri vuorokauden. Henkilökohtainen avustaja sensijaan on tarpeen vaatiessa ympärivuorokautinen avustaja.


    • molemmatvaimot

      Seiskan videolla Nina näytti ihan Tuirelta :)

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe