Löydätkö tästä itsesi?

1. Alkoholisti on krooninen valehtelija
”Juopon suurin pelko on paljastua juopoksi. Käytin elämästäni yli 20 vuotta pakonomaiseen valehteluun. Valehtelin vaimolleni, etten aio juoda, ja valehtelin taksikuskille, että olen tässä lähdössä vähän rentoutumaan työkavereitten kanssa. Oikeasti olin matkalla kolmanteen baariin enkä todellakaan aikonut tavata ketään.
Juopoilla on tapana miettiä joka hetki, miltä heidän käytöksensä näyttää ulospäin. Niin mietin minäkin.
Aamuisin lähdin kävelemään kotoa tasan kello 8.51, jotta pääsisin kävelemään baarin ovesta suoraan sisään, kun se avautuisi yhdeksältä. Siten varmistin, ettei minun tarvinnut jonottaa baarin edessä. Jokuhan olisi voinut nähdä.
Kun lopullinen alamäkeni keväällä 2013 alkoi, lopetin puhumisen kokonaan.
Tiesin, että suustani tulisi ulos pelkkiä valheita. En jaksanut enää kuunnella niitä.”
2. Alkoholisti teeskentelee karjalanpaistimiestä
”Kun join, yritin epätoivoisesti vaikuttaa kunnolliselta. Erityisen vaikutuksen halusin tehdä baarimikkoihin. Kun ilmestyin aamulla baariin, saatoin tokaista, että laitoinpa tuossa juuri karjalanpaistin uuniin hautumaan.
Oikeasti olin sairaslomalla ryyppäämiseni vuoksi enkä ollut syönyt mitään kahteen viikkoon. Valehtelin, koska janosin arvostusta.
Olen kuullut usein, kuinka nainen selittää baarimikolle, että ’tulin tässä ihan vain piipahtamaan, koska jätin just pullataikinan keittiöön nousemaan’. Neljän tunnin päästä sama nainen notkuu yhä baaritiskillä.
Suomalaiset baarit ovat täynnä pullanleipojanaisia ja karjalanpaistimiehiä.
Jokainen juoppo kuvittelee olevansa vähemmän juoppo kuin muut juopot. Se on alkoholistin tapa säilyttää ihmisarvonsa.”
3. Alkoholisti pissii housuunsa
”Kun ryyppyputki oli päällä, saatoin olla viikkoja syömättä. Kolmen viikon aikana söin ehkä pari jugurttia.
Ruokahaluni katosi niin, etten pystynyt nielemään mitään. Tiedän juoppoja, jotka pakottautuvat syömään kerran päivässä, mutta minä en pystynyt.
Kun vetää aamusta iltaan viinaa tyhjään vatsaan, vatsa menee sekaisin. Olen laulanut muiden edessä karaokea housuissa, joiden etumuksessa on pissaläikät. Olen paskonut housuuni baareissa ja kotona.
Alkoholistin elimistö on niin sairas ja sekaisin, ettei hän pysty edes pidättelemään. Siitä on miehekkyys kaukana.”
4. Alkoholisti käyttäytyy korostetun kohteliaasti
”Useimmat alkoholistit eivät möykkää eivätkä kaatuile, vaan käyttäytyvät korostetun korrektisti. Baarissa he istuvat yksin ja piiloutuvat Ilta-Sanomien taakse.
Minäkin käyttäydyin kaupungilla kuin herrasmies: avasin naisille ovet, päästin edelleni kassajonossa ja jutustelin mukavia myyjille. Minulla oli omituinen tarve miellyttää tuntemattomia ja todistella lakkaamatta joka suuntaan, kuinka mahtava tyyppi olen.
Saatoin viettää työpäiväni ravintolakokkina kahden promillen humalassa eikä kukaan huomannut. Olin niin tottunut viinaan, että pystyin käyttäytymään fiksusti kännissäkin.”
5. Alkoholistin koti on siisti
”Harva alkoholisti asuu sillan alla. Päinvastoin, useimpien koti on tavallista siistimpi. Neuroottinen puunaaminen on tapa yrittää hallita kaoottista elämää.
Meillä siivosi vaimoni Katri. Pesukoneemme pauhasi aamusta iltaan, vaikka sisällä olisin pyörinyt vain yksi sukka. Katri pesi elämäämme puhtaaksi.
Pitkään uskottelin itselleni, etten voi olla alkoholisti, koska minulla on niin nätti ja siisti koti.”
6. Alkoholisti on ihanteellinen työntekijä
”Suomalaisilla työpaikoilla työskentelee arviolta 300 000 alkoholistia. Juopot ovat parhaita työntekijöitä. He joustavat ja skarppaavat usein tuplasti enemmän kuin muut, koska pelkäävät paljastumistaan joka sekunti.
Kun työskentelin kokkina, yritin pitää keittiöni täydellisen siistinä. Kukaan ei saanut päästä huomauttamaan mistään. Eikä päässyt.”
7. Alkoholistin aamurutiinit ovat vaivalloisia
”Kun alkoholisti lähtee töihin, hänen pitää nähdä helvetinmoisesti vaivaa. Minun aamurutiinini olivat nämä: join tärinät pois, otin pari rauhoittavaa, kävin suihkussa, ajoin parran, ruiskutin reilusti partavettä, otin pari Mynthonia, tiputin punoitusta vähentäviä silmägeelitippoja ja puin vastasilitetyt vaatteet.
Pidin ulkokuoreni täydellisen siistinä. Koko työpäivän pelkäsin, että joku tulee metrin liian lähelle, haistaa ja sanoo: Hei, sähän oot juoppo.”
8. Alkoholisti voi olla välillä juomatta
”Ihminen voi olla rapajuoppo, vaikka ei joisi joka päivä.
Minäkin olin välillä viikkoja juomatta. Silloin suoritin elämääni: siivosin koko kämpän, varasin hammaslääkärin ja maksoin kaikki mahdolliset laskut etukäteen. Olisin kusettanut koiratkin kuukautta etukäteen, jos olisin pystynyt.
Järjestelin elämääni, koska tiesin, että pian olisin taas pois pelistä.”
Alkoholisti ei juo pitääkseen hauskaa. Minä aloitin juomisen 17-vuotiaana. Elimistöni turtui viinaan niin, etten tuntenut vuosiin nousuhumalaa enkä muitakaan mielihyvän tunteita.
Join, koska en pystynyt olemaan juomatta. Ilman viinaa vieroitusoireet olivat niin rajut, että pelkäsin kuolevani.

23

463

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Join mieluiten yksin. Ajatus siitä, että juomiseen olisi pitänyt liittää läpänheittoa kavereitten kanssa, tuntui minusta omituiselta ja ahdistavalta.”
      10. Alkoholistin ongelma on muka aina joku muu
      ”Kun sain masennusdiagnoosin, riemastuin: Jes, viimein virallinen syy ryypätä!
      Uskoin vilpittömästi, että syy juomiseeni oli masennus. Enkä tietenkään voinut lopettaa juomista, ennen kuin olisin parantunut masennuksestani.
      Jälkeenpäin tajusin, että viina oli masennukseni syy, ei sen seuraus. Kun lopetin juomisen, ahdistukseni katosi ja kaikki hyvä palasi elämääni.
      11. Alkoholisti ei tajua loukkaavansa
      ”En voinut ymmärtää, miksi vaimoni nalkutti juomisestani. Minähän join yksin ja aina baarissa. Miten se muka häiritsi häntä? Kännissä en ollut koskaan aggressiivinen vaan arka vässykkä.
      Loukkaannuin, kun vaimoni soitti minulle koulutuspäiviltään ja tarkisti, olinko humalassa. Minusta hän oli itsekäs, kun vaivautui pilaamaan päivänsä murehtimalla minusta.
      Olin varma, että jos vaimoni vain jättäisi minut rauhaan, kaikki ongelmani katoaisivat.
      Juoposta tulee sairaalloisen itsekäs. Empatiakyky katoaa, ja pakkomielle viinaan ajaa kaiken yli. Vielä silloinkin, kun hakeuduin vuonna 2013 Minnesota-hoitoon, ajattelin tosissani, etten ole kaukana Vuoden Mies -ehdokkaasta. Niin vinksahtanut mieleni oli.
      Vasta kun raitistuin, ymmärsin, miten syvästi juomiseni oli vaikuttanut läheisiini. Alkoholismi on sairaus, mutta vastuuta t

    • Viimeinen lause jäi näemmä yhä kesken kun tila loppui mutta enivei. Tuskin puliveivarin keskittyminen edes riittää lukemaan sinne asti.

      Tämänkin palstan juttuja kun lukee niin meininki on juuri samaa entä niilo22 kommenteissa youtubessa. Varmaan samat kersat tai ainakin saman tasoiset juopot päivät pitkät vaan vittuilee toisilleen

    • 1...........hoitsu

      Saunatimppa on katkeroitunut kuivahuikkaaja, sillä ainoastaan psykiatrinen hoitojakso intervallihoitoineen ja elinikäinen AA -kerhon aktiivinen jäsenyys voi sontasepon pelastaa. Olisi karmeaa olla alkoholiongelmainen, sillä tässä laiturilla minijääkaapista lonkeroa tyhjentäessä ja ottaen välillä kossusnapsit saa tosi hyvät vibat.
      Kohtuullisen Hutikan ystävänä on paras elää.
      Sontasepot, AA puliveivarit ja muut vakavista mt-ongelmista kärsivät on paras kohdata valkoinen työtakki päällä ja pippurisumute taskussa. Taidanpa ryystää yhden lonkeron ja keskittyä vanhoihin pornolehtien vuosikertoihin.

      • Oon ryypännyt jo kolme viikkoa että se siitä kuivahuikasta


    • asdfh4467

      Jep jep, tuo artikkeli on ihan lempparini. Naurattaa aina kun muistelen että tällä palstalla "työn sankarit" kauhistelevat kun lähetän tänne pikaisen viestin työaikana tai perheen superisät ovat pöyristyneitä siitä miten häpäisen lapseni kerta toisensa jälkeen ripulijutuillani (logiikka ei tosin ole itselleni selvää:)

      Alkoholisti on aina mallikansalainen, huumorintajuton tosikko, työn sankari, perhekeskeinen altruisti, jonka koti on siisti ja vaimo hymyilee jatkuvasti. Autoa puunataan päivittäin ja facebookiin laitetaan kuvia onnellisesta perheestä ulkomaanmatkoilla pakkomielteenomaisella tahdilla.

      Tuottaa suurta nautintoa nöyryyttää näitä kaappijuoppoja muistuttamalla mitä juopon päässä oikeasti liikkuu. Siis munan lisäksi.

      • Narkille.hommia

        Olet vain sekava narkki. Joko olet löytänyt pistorasian, jonka oikosulkemalla saat koko rakennuksen pimeäksi? Jos olet, niin yritätkö seuraavaksi löytää pistorasian talostasi, jonka lyhytsulkemalla saat koko kaupungin pimeäksi?


      • asdfh4489
        Narkille.hommia kirjoitti:

        Olet vain sekava narkki. Joko olet löytänyt pistorasian, jonka oikosulkemalla saat koko rakennuksen pimeäksi? Jos olet, niin yritätkö seuraavaksi löytää pistorasian talostasi, jonka lyhytsulkemalla saat koko kaupungin pimeäksi?

        Älä unohda että Tissu yritti myydä paskaansa, hyi hitto.


      • Exys

        Minun mieheni on alkoholisti laitoin viimeisellä avioeron vireille.se on krooninen valehtelija. Olen katsonut aika pitkään.Olen hyvillään kun se aika koittaa että asutaan erikseen.


      • Exys kirjoitti:

        Minun mieheni on alkoholisti laitoin viimeisellä avioeron vireille.se on krooninen valehtelija. Olen katsonut aika pitkään.Olen hyvillään kun se aika koittaa että asutaan erikseen.

        Aivonsa juonut juoppo ei välttämättä edes tiedä valehtelevansa kun ei itsekkään tajua mikä on totta tai ei. Mutta hyvä kun pistät sen juopon vaikka veneen alle asumaan. Minä menen nyt maalailemaan autoa ja lajin luonteeseen kuuluu tietysti muutama olut mutta vain 17 annosta


      • Hyvä.tulee
        sauna_timppa kirjoitti:

        Aivonsa juonut juoppo ei välttämättä edes tiedä valehtelevansa kun ei itsekkään tajua mikä on totta tai ei. Mutta hyvä kun pistät sen juopon vaikka veneen alle asumaan. Minä menen nyt maalailemaan autoa ja lajin luonteeseen kuuluu tietysti muutama olut mutta vain 17 annosta

        Maalaatko autosi telalla?


      • Hyvä.tulee kirjoitti:

        Maalaatko autosi telalla?

        Sprayllä. Lopuksi koitetaan myllyttämällä ja värivahalla saada tasainen pinta ettei näy niitä sprayn rantuja. Noh sitten näkee miltä se näyttää kun on valmista


    • Repsit aloittajalle, luin jutun

    • Kiva juttu oli Kalle Lähteeltä tiedä sitten mitä nuo muut kuvittelee,,,

    • kaijokuosuu

      Luin kaiken läpi mutten muista enää mitään. Silmissä vilisee ja korvissa vinkuu

    • 6000-päivää

      Alkkiksen tie on tuskainen, käy harhaan! Muistan oikein hyvin nuo tunnelmat kun piti yrittää vakuuttaa tuiki tuntemattomille, että on kunnon kansalainen. Hermot olivat kuin sähköjohtoa jossa on virta.

      Kerran olin ollut lapissa neljä päivää juovuksissa, kun poika kirjoitti kotiin postikortin ja pyysi siihen minunkin nimeäni. Muistan kuinka olin mahdottoman ylpeä, kun pystyin aikaansaamaan korttiin kutakuinkin tavallisen näköisen allekirjoitukseni.

    • haistakaa_luuserit_vittu

      Minä juon ja painan duunia eikä mun tarvitse peitellä tai selitellä kenellekään yhtään mitään.

      Teen niin kuin huvittaa, sitä kutsutaan itsetunnoksi.

      • Joodik

        Ei tõesti tundub mõistlik.


    • Rextissu311

      Tissu lomailee Kalajoella.
      Hänet on nähty ympäripäissään kailottamassa kännyyn olevansa etelässä ja napsimassa perselfie kuvia. Hön liikkui kalapuikkoviiksimiesten seurassa, kunnes katosi juhannuksena. Viime yönä Tissu pyydystettiin katiskasta Porin satamasta olosuhteisiin nähden hyvissä voimissa. Vapauttamisen jälkeen Tissu oli sukeltanut rantakaislikkoon ja myöhempiä havaintoja tehty Porin Yyterissä , jossa oli näykkinyt uimareiden genitaalialueita myös useat uimarit valittivat tunteneensa pakaroiden hivelyä ja nipistelyä kuutamouinnilla. Tissua jahdataan usean troolarin voimin lisöksi rantakallioille on kuljettu sammuneita alastomia sontaseppoja houkuttimeksi.
      Vihreän liikkeen peräsmeren suojeluyhdistyksen homosaukkojen vapautusliike on vaikeuttanut jahtia mielenilmaisuilla.

    • Naapurit

      Tissu , asdfh32 ja Kylmät Kädet tuntuvat olevan syntyneet samasta peräsuolesta.
      Kaikki yhdistää olematon huumorintaju, samojen lauseiden toistelu, samantyylisten idioottimaisten kuvien ja videoiden postailu ja tietenkin pysyvä työttömyys.
      Keijo Keripukin sisustus ja mongertava soperrus toimii varoittavana esimerkkinä sukulaisilleen. Puhetyyli kertoo ammattilaiselle afasiasta, aivojen degeneroitumisesta ja Korsakoffin syndroomasta.
      Heistä tulee mieleen aivonsa ryypännyt skitsofreenikko yliopiston ruokalassa riehumassa opettaen kuinka syödään veitsellä ja haarukalla.

      • yifoygoygylv

        Voisiko arvuutella oliko hänellä hetken aikaa geelitukka vai punk


    • Asdfh3257

      Aaah lasti romahti housuun!

      • YxTussu

        Mulla kanssa tärähti savet housuun.


    • onjoop

      Joo on

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe