Kiitos Euroopan Unionin ja Kiitän monien puolesta

Liittovaltio

Kiitän varmasti monien tavallisten ihmisten puolesta, että tavallinen ihminen
voi muuttaa ja asua ja olla Euroopassa eläkepäivinä. Tämä asia on varmasti
Teiltä monelta jäänyt huomaamatta, että Me Suomalaiset saamme olla onnellisia
Euroopan Unionin kansalaisia ja siitä Kiitos.

Monen tavallisen ihmisen elämä ilman Euroopan unionia oli muodostunut helvetiksi
suomessa ja niin aikoo kirjoittajakin tehdä jos luoja suo elinpäivä ja eläkeikä koittaa.
Monellakaan eläkeläisellä ei yksinkertaisesti ole varaa asua Helsingissä ja juntteihin
ei oikein millään tahdo täältä enään muuttaa.

Saamme saman terveydenhuollon ja jopa verotus eläkkeestä pienenee alle 25 % .
Unkarissa ja Tsekeissä asunnon vuokraaminen on edullista ja samoin on myös
monessa Saksan pikku kaupungeissa, jotka vastaavat useita Helsinkejä.

Unkarissa saa hyviä asuntoja vuokralle noin 200 euroa kuukaudessa ja voi myös
ostaa omaksi muutamalla kymppitonnilla. Eläminen ja ruoka on luonnollisesti
edullista ja olutta saa ihan baareista 1 eurolla.

Voiko eläkeläinen olla kiitollisempi Euroopan unionista ja siellä voi myös lomailla
edullisesti ja mennä lentäen tai vaikka Bussilla. Vaatteita voi ostella useista eri
muotiliikkeistä.

Miten tälle mahdollisuudelle voi kukaan täysi-järkinen olla edes kateellinen tai
ymmärtämätön, että hän myös saavuttaa eläkeiän ja joutuu miettimään elämäänsä.
Kiitos ja minä en todellakaan ole kateellinen niille ihmisille, jotka ovat valinneet
tämän vaihtoehdon ja ovat näin saaneet paremman elämän ja elintason.

Jos joku edes asettuisi tällaista hyvyyttä vastaan, niin hän asettuisi myös Jumalaa
ja Kristusta ja kaikkea oikeudenmukaisuutta vastaan ja EU:n on silloin vastuu myös
näiden ihmisten hyvinvoinnista.

Toki ihmisillä pitää olla vaihtoehtoja ja tämä on yksi hyvä esimerkki EU:n hyvyydestä
meille tavallisille ihmisille. Vielä, kun saataisiin laki terveydenhuollon ulottamisesta
kolmansiin maihin, niin se olisi Inhimmillisyyden teko.

Kerroin tämän, koska monikaan toimittaja ei ole asiasta uutisoinut ja näin suuri
enemmistö on jäänyt vaille tämän mahdollisuuden suomia etuja.

5

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qåaäzm

      Helvetiksi se on myös muodostunut se elämä juuri eu:n takia. Tämäkin asia, tämä järjettömien direktiivien suoltaminen vaikeuttaa monen yrityksen toimintaa. Minkä takia näitä pitää suoltaa ja eikö muka pärjätä ilman tätä typerää byrokratiaa? Nyt vasta helvetti on pääsemässä valloilleen kun ihmisiä aletaan syyttää hallinnonkin kritiikistä. Hallitsematon mokutus on oma lukunsa joka aiheuttaa helvetin monille kantaväestön edustajille. Helvetti koko eu.

      • Liittovaltio

        Ei tässä mistään Byrokratiasta ole kysymys. Ruuan hinta ja Asuntojen hinnat
        ja vuokrat ovat vain niin korkeat, että tavallinen ihminen ei niitä pysty maksamaan.

        EU nyt onneksi laski ruuan hintaa ja Kiitos LIDL, kun saatiin halpaa ruokaa.
        Asunnot ei kyllä ole niin hirveän hintaisia muualla kuin Henlsingissä, mutta
        kun ne pakolaisetkaan ei siellä junteissa viihdy, niin kuinka sitten Helsinkiläinen ?


    • EU-mamulandiat

      Kuka haluaa mennä Länsi-Euroopan mamulandioihin asumaan!?

      Keski- ja Itä-Eurooppa alkaa houkuttamaan yhä enemmän, Jopa Venäjä!

      • Liittovaltio

        Aika paljon siellä asuu ihmisiä, monta kertaa enemmän, kuin kom-suomessa.
        Bisse ja autot ja ruuat ja menot ovat myös hyvät ja aurinkokin paistaa enemmän.

        Etkö tiennyt ja eläkkeen saa sieltä kätevästi automaatista ja terveydenhuolto on
        myös ilmaista ja monessa paikassa saat vielä enemmän eläkkeestä.


      • EU-mamulandiat
        Liittovaltio kirjoitti:

        Aika paljon siellä asuu ihmisiä, monta kertaa enemmän, kuin kom-suomessa.
        Bisse ja autot ja ruuat ja menot ovat myös hyvät ja aurinkokin paistaa enemmän.

        Etkö tiennyt ja eläkkeen saa sieltä kätevästi automaatista ja terveydenhuolto on
        myös ilmaista ja monessa paikassa saat vielä enemmän eläkkeestä.

        Siinähän se ongelma onkin, että siellä asuu LIIKAA ihmisiä! Varsinkin Euroopan ulkopuolelta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6826
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4430
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2863
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2111
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1465
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1144
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe