Tunteiden vuoristorataa eron jälkeen

Onpa sinulla tosiaan samansuuntaiset fiilikset ja kiinnostuksen kohteetkin vielä :) Onko teillä lapsia? Hyviä aikoja mahtui meidänkin liittoon, ahdistavina hetkinä vaan on muisteltava sitä taakkaa mitä harteillani viime vuosina kannoin. Eilen sain tietää, että ex:llä on uusi nainen jo kuvioissa. Jännä, että asia ei edes hetkauttanut. Päinvastoin, toivon hänen löytäneen rinnalleen sellaisen ihmisen josta aidosti välittää ja joka pitäisi hänet kaidalla tiellä ja olisi turvallinen aikuinen meidän lapsille.

Itse vihaan riitoja. Eropäätöksen tehdessäni sanoin ex:lle, että toivon ettei meidän enää tarvitse riidellä. Asiallisissa väleissä oleminen helpottaa myös lasten sopeutumista. Lapset ovat kyllä yllättäneet, että miten sopeutuvaisia ovatkaan. Ei ole riidelty ex:n kanssa eron jälkeen kertaakaan. Tokkohan sitä oisais tai ilkeiskään enää. Jännä miten äkkiä sitä irtaantuu ihmisestä, jonka kanssa on yhteistä leipää syönyt lähes parikymmentä vuotta.

Kyllähän sitä miettii, että jospa sitä tällaisen kokemuksen myötä osaisi jo arvostaa mahdollista uutta parisuhdetta eri tavalla. Parisuhdetta on hoidettava koko ajan. Eikä toista pidä missään vaiheessa pitää itsestään selvyytenä. Itselleni ainakin läheisyys, lämpö ja aito välittäminen ovat asioista, joita mahdolliselta uudelta suhteelta toivon.

Jopas sattui Pitkästä aikaa vaihdoin iltalukemistoni S24 keskusteluun ja heti törmäsin tähän ketjuun. Kyllä meilläkin lapsia on. Pari asuu vuoroin ja vanhin jo omillaan. Eipä nuo lapset silti aina välttämättä näytä niitä tuntemuksiaan eron yhteydessä, jos ovat itsekin hämmentyneitä tai ne ovat jääneet käsittelemättä kaiken muun hässäkän ohella. Onneksi nykynuorilla ja lapsilla on viljalti eroperheiden lapsia kavereinaan että saavat vertaistukea sitä kautta. Eipä erolapsi ole enää myöskään niin kummajainen kuin entisinä aikoina. Tuohan on terve merkki, että suotte exän kanssa toisillenne rauhan ja uuden kumppanin sekä onnen. Sitä hankalampaa se varmasti on mitä riitaisampi ero on ollut luulisin. Kyllähän irtaantuminrn käy nopeasti, jos tunteet ovat laimenneet. Usein varmaan jopa helpotus. Mutta silti lähes 20 vuotta yhdessä jättää myös jälkiä. Sydämeen. Mieleen. Jne.
Tuttua tuo kaipausosastokin eli kosketusta ja lepertelyä etsien tässä nyt mennään. Kunhan eivät liian imeliksi kuitenkaan mene. Tai. Noh..menköön joskus :)

Tosiaan eroperheitä on tänä päivänä paljon, liiankin paljon. Ja oikeassa olet siinäkin, että pitkä suhde jättää jälkiä...niin se vain menee. Aika tunteetonhan sitä olisi, jos ei missään tuntuisi. Kaipausosastosta tuli mieleen... jos haluut jatkaa lepertelyä kanssani, niin kirjoittele tänne: [email protected] :D :D :D

Aika monet on kyllä löytäneet, mutta joo itsekin olen itseäni siihen psyykannut ettei eron jälkeen löydykään. Jos en eroa, olen onneton, jos eroan olen onneton. Lapset kuitenkin todennäköisesti kärsii enemmän, jos en eroa, joten lasten vuoksi voin erota.

"Jos on lapsia,ei eron jälkeen enää onnea löydä... "

Kyllä löytää!

Mikä katumus? Aivan kuin ainoa ihmisarvon mitta olisi parisuhde, vaikka sitten kehnokin.
Kun on päätetty lopettaa toimimaton parisuhde, se on siinä sitten, the end. Elämä jatkuu ja kun eron jälkeen vanhemmat pitävät mielessä, että lasten etu on ykkössijalla siinäkin vaiheessa, kun mahdollisia uusia kumppaneita tulee kuvioon, kaikki sujuu hyvin. Aloittaja on työstänyt asioita hienosti - hänellä ei ole ollut kiirettä uuteen suhteeseen, vaan hän on rakentanut elämää eteenpäin itselleen ja lapsilleen. Eikä uusperhe ole ainoa vaihtoehto, jos haluaa uuden parisuhteen eron jälkeen. Tuttavapiirissä on useita seurustelevia pareja, joilla on entisistä suhteistaan lapsia, ja jotka ovat päättäneet asua eri osoitteissa. Aika vietetään yhdessä niin pariskuntana, toisen lasten kanssa kuin koko porukallakin ja näin kaikkien intressit tulee huomioitua.

yiu kirjoitti:

"Jos on lapsia,ei eron jälkeen enää onnea löydä... "

Kyllä löytää!

Lasten kanssa uusi suhde on täysi mahdottomuus. Päälle kun lisätään vielä se fakta, että 40 on jo kovasti elämän ehtoolla, niin markkinat olisivat muutenkin olemattomat.

Vaikeaa on saada toimivaa suhdetta enää tässä vaiheessa. Käytännössä mahdotonta.

Jos puolet ihmisistä eroo niin mihin mustaan aukkoon ne sitten katoaa? Ihmisiä jää myös leskeksi. Vai onko se nyt vaan niin, että kun naiset jättää niitä huonoja miehiä, kuka hyviä jättäisi niin jäljellä on enää huonot miehe vapaana.

Toiset löytää jo avioliiton aikana uuden onnen.

onsenähty kirjoitti:

Lasten kanssa uusi suhde on täysi mahdottomuus. Päälle kun lisätään vielä se fakta, että 40 on jo kovasti elämän ehtoolla, niin markkinat olisivat muutenkin olemattomat.

Vaikeaa on saada toimivaa suhdetta enää tässä vaiheessa. Käytännössä mahdotonta.

Lue lisää

Juuri näin. Se on täysi mahdottomuus KUN niin ajattelee! Jos ajattelee, kuten minä ajattelin, että vielä varmasti uuden onnen kohtaan, niin sellainen löytyikin. Olin 45 , mutta ikäkin on vain numero. Aika typerästi sanottu, että 40 olisi "elämän ehtoolla". Sehän varhaiskeski-ikää.

jakojäännöss kirjoitti:

Jos puolet ihmisistä eroo niin mihin mustaan aukkoon ne sitten katoaa? Ihmisiä jää myös leskeksi. Vai onko se nyt vaan niin, että kun naiset jättää niitä huonoja miehiä, kuka hyviä jättäisi niin jäljellä on enää huonot miehe vapaana.

Lue lisää

Naiset jättää huonot miehet? Ei kuule ihan noinkaan, vaan jokainen jättää juuri itselleen epäsopivan miehen. Mies joka ei sovi (enää) minulle, voi hyvinkin sopia jollekin toiselle. Eikö niin?

Täytyy myös pitää mielessä, ettei KAIKKI naiset jätä epäsopivaa miestään, ei edes todella huonoa miestä. Monet naiset kun "rakastavat" väkivaltaista alkoholistimiestään ihan täysillä.

asiallista_ kirjoitti:

Juuri näin. Se on täysi mahdottomuus KUN niin ajattelee! Jos ajattelee, kuten minä ajattelin, että vielä varmasti uuden onnen kohtaan, niin sellainen löytyikin. Olin 45 , mutta ikäkin on vain numero. Aika typerästi sanottu, että 40 olisi "elämän ehtoolla". Sehän varhaiskeski-ikää.

Lue lisää

Sitten sinulla on ne hyvät kortit joilla pelata. Se tuuppaa hyväosaisilta unohtumaan, että kaikki eivät pelaile samoilla korteilla...

poi98u3q kirjoitti:

Sitten sinulla on ne hyvät kortit joilla pelata. Se tuuppaa hyväosaisilta unohtumaan, että kaikki eivät pelaile samoilla korteilla...

Se on kyllä totta, että ihmisten eväät elämään vanhemmilta, lapsuuden kodista voivat olla hyvinkin erilaisia. Tosin tässäkin voi miettiä mitä oikeastaan tarkoitetaan "hyväosaisilla". Sitä on aika mahdoton määritellä, etenkään toisten ihmisten. Ns. kultalusikka suussa syntyneilläkin on omat ongelmansa, jotka he selvittävät... joskus eivät.

Joka tapauksessa jokainen on vastuussa itsestään, omasta hyvinvoinnistaan. Pahinta oikeastaan mitä voi itselleen tehdä on uhriutuminen, ajatella, ettei voi mitenkään vaikuttaa elämänsä pelikortteihin, ollaan vain kohtalonomaisesti tumput suorana, onnettomina ja avuttomina. Itseasiassa ihmisten suurin ongelma on negatiivinen ajattelu, erityisesti itsestä. Elämä on kurjaa, kaikki turhaa eikä sille voi mitään. Vaan kun voi, hyvin paljon. Tärkeintä on tuntea itsensä, tietää mitä haluaa, ja alkaa tehdä arvostamiaan asioita.

Totta, tärkeintä on hyväksyä tosiasiat sellaisena kuin ne ovat ja keskittyä itselleen iloa tuottaviin asioihin. Minulla meni pari vuotta tuon sisäistämiseen, mutta kun sen tajusi, on suunta selkeästi parempaan.

Hyväosaisilla tarkoitin niitä, jotka uuden onnen löytävät. Siitähän tässä oli kyse. Koen itseni parisuhdeihmiseksi, mutta vuosi "markkinoilla" muistutti hyvin ajasta ennen avioliittoa eli aiemminkin olematon markkina-arvoni on iän myötä kuihtunut kokonaan pois. Otti aikansa hyväksyä se.

poi98u3q kirjoitti:

Totta, tärkeintä on hyväksyä tosiasiat sellaisena kuin ne ovat ja keskittyä itselleen iloa tuottaviin asioihin. Minulla meni pari vuotta tuon sisäistämiseen, mutta kun sen tajusi, on suunta selkeästi parempaan.

Hyväosaisilla tarkoitin niitä, jotka uuden onnen löytävät. Siitähän tässä oli kyse. Koen itseni parisuhdeihmiseksi, mutta vuosi "markkinoilla" muistutti hyvin ajasta ennen avioliittoa eli aiemminkin olematon markkina-arvoni on iän myötä kuihtunut kokonaan pois. Otti aikansa hyväksyä se.

Lue lisää

Höpöhöpö markkina-arvoista. Ellet itse arvosta itseäsi, tuskin kukaan muukaan arvostaa. Ja näin jää helposti ilman kumppania. Ajattelet myös niin negatiivisesti, että pelkästään se estää löytämästä kumppania.

Kerran yritin seurustella miehen kanssa, joka sanoi usein "olen vaan tällainen" ja "miten voit olla kanssani (kun olen vain tällainen)?". Ei sellaista kovin kauaa jaksanut. Ei voi arvostaa toista, jos hän ei arvosta itseään ja pitää kaikin puolin huonona.

Minä en pidä itseäni huonona. Päinvastoin, tiedän olevani hyvää "materiaalia", mutta en ole myyvä luonteeltani enkä oikein muutenkaan. Minut tuntevat sen tietävät, tuntemattomat pitävät joko "outona" tai valehtelijana, mikä päättää kaiken ennen kuin alkaakaan.

Ihmeen paljon luulet minusta tietäväsi parin kirjoituksen perusteella. Nimenomaan luulet.

Kyllä se varmaan totta on, että on ne lapset minkä ikäisiä tahansa niin aina niistä jonkun verran huolta kantaa. Itse olen terapian myötä kuitenkin oppinut monen muun asian lisäjsi hyväksymään sen, että lapset tekee omat ratkaisunsa monessakin asiassa (lapseni jo teinejä) eikä niihin eikä tekemiinsä virheisiinkään voi oikein vaikuttaa, parhaansa kun on tehnyt.

Kaikkihan joskus turhaan huolehtivat, niin lapsistaan (myös aikuisista lapsista), siskoistaan, veljistään, vanhemmistaan, isovanhemmistaan, ystävistään jne. Kuten tuossa sanottiin, jokainen tekee omat ratkaisunsa, joskus menee pieleenkin. Mutta turha sitä on toisten murehtia. Välillä tosin tuntuu, että monella toisten asioista murehtiminen on ikään kuin "harrastus". Joku suree lapsensa jotain asiaa, jota lapsi itse ei sure. Se miksi lapsi etupäässä murehtii on se, että vanhempi murehtii tätä asiaa. Joten kannattaisiko omalla suhtautumisella vaikuttaa siihen mitä viitsii surra mitä ei. Kaikki asiat, jotka ovat jo tapahtuneet = ei voi mitään = ei kannata murehtia. Kaikki asiat, joille ei itse voi tehdä mitään eikä vaikuttaa mitenkään = ei kannata murehtia. Murehtimisen sijaan kannattaa hoitaa niitä asioita, joita voi itse parantaa tai jonkun hyväksi jotain. Eikö niin?

Minä en usko tuohon asiaasi, että kaikki asiat mitä olet tehnyt niille ei voi tehdä mitään. Ei asiat ole noin yksioikoisia ja suoraviivaisia ainakaan ihmissuhteissa. Monelle asialle voi jotain tehdä, jos haluaa tehdä.

Niiin. Elämä on valintoja. Tosi vaikeilta kuulostavat nuo ongelmasi, hohhoijaa, anteeksi.

onpavaikeeta kirjoitti:

Niiin. Elämä on valintoja. Tosi vaikeilta kuulostavat nuo ongelmasi, hohhoijaa, anteeksi.

Niin on nimen omaan. Siksi en lähtisikään tuollaiseen kuvioon mukaan. Vaikaudet nousevat toiseen potensiin jos toisellakin osapuolella on uusi suhde jonkun sellaisen kanssa jolla on lapsia entisestä suhteesta.

Tämä siis toteutuu ihan käytännön elämässä. Minulla on lapset ja uudella naisellani ei ole. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että uusi kumppanini joutuu menemään välillä exäni pillin mukaan jos meinaa viettää yhteistä aikaa minun kanssa.

Hei!
Kiitos mielenkiintoisesta kannanotostasi. Onpa jännä, että ex:äsi säätelee elämääsi vieläkin, vaikka olet jo uudessa suhteessa. Itse taas olen sitä mieltä, että toivon uudella kumppanillanikin olevan lapsia. Näin ymmärrämme paremmin toisiamme. Rakkautta biologista lasta kohtaan ei voi verratkaan rakkauteen toisen lapsiin, vaikka vahvaksi tunne voi ajan kans tullakin myös toisen lapsia kohtaan.

Itselläni ainakin on niin hyvät ja asialliset välit ex:n, että asioista pystytään keskustelemaan. Olen onnellinen, että hän on löytänyt rinnalleen naisen, josta välittää. Toivon vaan, että hommat toimii ja lapsilla on hyvä olla sekä isän että äidin luona. Tyhmäähän se lastenkin kannalta on, jos asetetaan kilpailuasetelma siitä kuka säätää kenenkin elämää.

Nuorempana seurustelin miehen kanssa, jolla oli lapsi. Tilanne on täysin erilainen. Nyt kypsemmällä iällä osaa katsoa jo asioita kaikkien näkökulmasta. Toivottovasti uusi puolisosi jaksaa ex:si säätelyä...

n44 kirjoitti:

Hei!
Kiitos mielenkiintoisesta kannanotostasi. Onpa jännä, että ex:äsi säätelee elämääsi vieläkin, vaikka olet jo uudessa suhteessa. Itse taas olen sitä mieltä, että toivon uudella kumppanillanikin olevan lapsia. Näin ymmärrämme paremmin toisiamme. Rakkautta biologista lasta kohtaan ei voi verratkaan rakkauteen toisen lapsiin, vaikka vahvaksi tunne voi ajan kans tullakin myös toisen lapsia kohtaan.

Itselläni ainakin on niin hyvät ja asialliset välit ex:n, että asioista pystytään keskustelemaan. Olen onnellinen, että hän on löytänyt rinnalleen naisen, josta välittää. Toivon vaan, että hommat toimii ja lapsilla on hyvä olla sekä isän että äidin luona. Tyhmäähän se lastenkin kannalta on, jos asetetaan kilpailuasetelma siitä kuka säätää kenenkin elämää.

Nuorempana seurustelin miehen kanssa, jolla oli lapsi. Tilanne on täysin erilainen. Nyt kypsemmällä iällä osaa katsoa jo asioita kaikkien näkökulmasta. Toivottovasti uusi puolisosi jaksaa ex:si säätelyä...

Lue lisää

Tuota säätelyä on väkisinkin, vaikka oltaisiin ihan hyvissä väleissä. otetaan vaikka esimerkki.

Kesäloma: ex puolison täytyy pitää 3 viikkoa lomastaan heinäkuussa ja viettää tietysti aikaa lasten kanssa tuolloin.

Sanotaan, että mekin haluaisimme pitää vaikkapa oman uuden puolisoni takia lomiamme heinäkuussa, koska perhepäivähoito uuden puolisoni lapsille on kiinni heinäkuun.

Joten väkisinkin voi käydä niin, että me joudumme pitämään lomamme vaikka elokuussa.

Miesmannn kirjoitti:

Niin on nimen omaan. Siksi en lähtisikään tuollaiseen kuvioon mukaan. Vaikaudet nousevat toiseen potensiin jos toisellakin osapuolella on uusi suhde jonkun sellaisen kanssa jolla on lapsia entisestä suhteesta.

Tämä siis toteutuu ihan käytännön elämässä. Minulla on lapset ja uudella naisellani ei ole. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että uusi kumppanini joutuu menemään välillä exäni pillin mukaan jos meinaa viettää yhteistä aikaa minun kanssa.

Lue lisää

"uusi kumppanini joutuu menemään välillä exäni pillin mukaan jos meinaa viettää yhteistä aikaa minun kanssa"

Miksi ihmeessä näin? Sinun pitäisi päättää asioistasi. Ei exäsi.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, etten olisi minäkään lähtenyt uusperhekuvioon mukaan. Yksin olin liittoni aikana jälkeen hoitanut kaiken, kasvattanut lapset. Etsinkin (ja löysin myös) sellaista miestä, jolla itsellään on lapsia, muttei pikkulapsia.

n44 kirjoitti:

Hei!
Kiitos mielenkiintoisesta kannanotostasi. Onpa jännä, että ex:äsi säätelee elämääsi vieläkin, vaikka olet jo uudessa suhteessa. Itse taas olen sitä mieltä, että toivon uudella kumppanillanikin olevan lapsia. Näin ymmärrämme paremmin toisiamme. Rakkautta biologista lasta kohtaan ei voi verratkaan rakkauteen toisen lapsiin, vaikka vahvaksi tunne voi ajan kans tullakin myös toisen lapsia kohtaan.

Itselläni ainakin on niin hyvät ja asialliset välit ex:n, että asioista pystytään keskustelemaan. Olen onnellinen, että hän on löytänyt rinnalleen naisen, josta välittää. Toivon vaan, että hommat toimii ja lapsilla on hyvä olla sekä isän että äidin luona. Tyhmäähän se lastenkin kannalta on, jos asetetaan kilpailuasetelma siitä kuka säätää kenenkin elämää.

Nuorempana seurustelin miehen kanssa, jolla oli lapsi. Tilanne on täysin erilainen. Nyt kypsemmällä iällä osaa katsoa jo asioita kaikkien näkökulmasta. Toivottovasti uusi puolisosi jaksaa ex:si säätelyä...

Lue lisää

"Rakkautta biologista lasta kohtaan ei voi verratkaan rakkauteen toisen lapsiin, vaikka vahvaksi tunne voi ajan kans tullakin myös toisen lapsia kohtaan."

Noh. Noinhan sitä voi ajatella ensihätiin. Mutta todellisuus on aika monta kertaa toisenlainen. Nimittäin ihmisellä on taipumus kiintyä eniten niihin ihmisiin, joiden kanssa viettää eniten aikaa. Ihan tutkittu juttu, että erityisesti isäpuolet ovat läheisempiä vaimonsa lapsille kuin omille biologisille lapsilleen. Tämä ehkä tavallisinta. Erikoisempia tapauksia riittää joka lähtöön. Erittäin läheltä yksi; ystäväni on tytärpuolelleen erittäin rakas, rakkaampi kuin biologinen äitinsä, jonka kanssa pisti välit poikki 17-vuotiaana (surullista, mutta syystä laittoi). Sikäli outoa, että tyttö tapasikin äitipuolensa vasta ollessaan jo 12v eikä hän koskaan ole asunut isänsä (ja äitipuolensa) luona, ei viettänyt edes viikonloppuja.

Olen myös tehnyt sos. työtä, ollut lastensuojelussa, poliisissa ja nyt seurannut päihdetyötä hyvin läheltä. Tiedän kertoa, ettei vanhemmat ikävä kyllä läheskään aina rakasta lapsiaan. Jotkut vihaavat lapsiaan, vanhempiaan; kuka mistäkin syystä, tapahtuu kaikenlaista. Monet jäävät vihaan ja katkeruuteen (ja päihdeongelmiin). Elämän varrella jotkut onnekkaat solmii uuden parisuhteen "lapsellisen" kanssa. Välit puolison lapsiin ovat selkeät, hyvät. Omat, jo ehkä täysi-ikäiset lapset, vain vihaa edelleen.

Niin miesmannille vastaisin, että omat lapseni eivät ole enää päiväkoti-iässä, joten kesälomia ja muita ei tarvitse sen mukaan sopeuttaa. Muutenkin ovat isompia, joten ei sellaisia ongelmia ja se on kyllä totta mitä joku tuossa totesikin ja mitä yksi tuttavakin totesi ettei helpolla kimppaan menisi miehen kanssa, jolla on pieniä lapsia.

onpavaikeeta kirjoitti:

Niin miesmannille vastaisin, että omat lapseni eivät ole enää päiväkoti-iässä, joten kesälomia ja muita ei tarvitse sen mukaan sopeuttaa. Muutenkin ovat isompia, joten ei sellaisia ongelmia ja se on kyllä totta mitä joku tuossa totesikin ja mitä yksi tuttavakin totesi ettei helpolla kimppaan menisi miehen kanssa, jolla on pieniä lapsia.

Lue lisää

Tarkoitatko siis, ettet halua viettää aikaa kesälomalla isompien lasten kanssa. Asia ei muutu miksikään vaikka kyseessä on isommat lapset, Ehkä niitä nyt ei tarvitse olla ihan koko ajan vahtimassa, mutta ongelma kuitenkin on jos vanhemmat haluaisivat pitää lomia samaan aikaan ja silloin tavata myös lapsiaan. Omista lapsistani nuorin on 15 ja edelleen pitää sovittaa lomia yhteen.

Miesmannn kirjoitti:

Tarkoitatko siis, ettet halua viettää aikaa kesälomalla isompien lasten kanssa. Asia ei muutu miksikään vaikka kyseessä on isommat lapset, Ehkä niitä nyt ei tarvitse olla ihan koko ajan vahtimassa, mutta ongelma kuitenkin on jos vanhemmat haluaisivat pitää lomia samaan aikaan ja silloin tavata myös lapsiaan. Omista lapsistani nuorin on 15 ja edelleen pitää sovittaa lomia yhteen.

Lue lisää

Isommilla lapsilla on kesälomaa 2,5 kk. Aika heikkoa on vanhempien improvisointi, ellei siihen saa lomiaan sovitetuksi molempia tyydyttävästi. Mikäli vanhempien on täysin pakko pitää esim. heinäkuu lomaa, niin siitäkin jää kummallekin kaksi viikkoa. Vai mikä tuossa nyt oikein mättää?

Tietty erikseen on hankalat tapaukset. Esim. ystäväni ex-mies tapaa lapsiaan kerran kuukaudessa. Tai tapaa, jos huvittaa. Sopimuksessa lukee, että mies ilmoittaa tammikuussa hyvissä ajoin ne kaksi viikkoa heinäkuussa, jotka hän viettää lastensa kanssa. Erosta on nyt neljä vuotta, ja mies joka vuosi alkaa hinaamaan noita viikkoja joksikin muuksi tai kysyy suoraan "onko pakko", eli häntä ei yksinkertaisesti huvita. Todella nolo isämies. Valitettavasti heitä on paljon.

Voi voi. Elämä menee hyvin harvoin "oikeaoppisesti". Etenkin kun toisille oikeaoppisuus merkitsee ihan eri juttuja kuin toisille. Lisäksi jokainen voi vastata vain omasta itsestään, käytöksestään.