Kokemuksia erityislasten tukilapsena toimimisesta

Itse_ilkimykset

Lapseni oli tukilapsena erityistä tukea tarvitsevien lasten ryhmässä. Ajattelimme, että se on solidaarista, koska eräs tuttavien lapsi oli siinä ryhmässä tunnehallinnallisista syistä. Kenen tahansa lapsi saattaisi olla erityislapsi, joten ajattelin, että toivoisin tukilapsia oman lapseni ryhmään, jos osat olisivat toisin. Lapseni on kiltti ja empaattinen ja hän sai kavereita niin tuettavista kuin muista tukilapsista. Tuttavien erityislapsi alkoi käydä meillä leikkimässä ja lapseni kutsuttiin heille leikkimään. Erityislapsi ei oikein kestänyt pieniäkään pettymyksiä ja hän sai meilläkin raivokohtauksia ja huusi suoraa huutoa. Jotenkin niistä sitten aina selvittiin etenkin kun hän oppi, että meillä muut lapset noudattavat aikuisten ohjeita. Joskus lapseni uskoutui yhä minulle ja ihmetteli kaverinsa käytöstä. Joskus päiväkodissa häntä lyötiin tai tönittiin, kun joku sai vastaavanlaisen kohtauksen. Tuttavien lapsi oli yhä useammin meillä. Vanhemmat soittivat lyhyelläkin varoitusajalla, kun oli kiire jonnekin - aika usein jumppaan, baariin tai pelaamaan tennistä. Lapseni kertoi usein iltaisin, kuinka hänestä oli hauskaa leikkiä toisen tukilapsen kanssa, joka oli luonteeltaan rauhallinen ja toivoi tätä kaveria useammin meille, koska heidän leikkimisensä oli toisenlaista. Ei sillä, ettei lapseni olisi halunnut joskus leikkiä erityislapsen kanssa, mutta lapsen vanhemmat haluavat, että lapset leikkivät päivittäin. Autan mielelläni, mutta haluaisin kuitenkin asettaa jonkinlaisen rajan ja kuunnella myös lastani. Koulun alkaessa lapseni päiväkodista tuli samaan luokkaan vain yksi lapsi, joka onneksi on se lapseni toinen kaveri. Erityislapset ovat omassa luokassaan. Luokan toiset lapset eivät ole ottaneet entisiä tukilapsia oikein ryhmiinsä mukaan. Olen kuullut heidän nimittelevän erityislasten ryhmää ja tukilapsia idiooteiksi. Nyt tuttavaperhe nimittelee minua ilkeäksi, kun lapseni haluaisi leikkiä muidenkin kanssa emmekä halua erityislasta meille alituisesti. Siinä kaunis kiitos solidaarisuudesta.

1

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lällyc

      kokemuksia tulee ja karvaasti, yleensä ja poikkeuksetta erityislapsen vanhemmat molempi tai toinen lievästi tai vaikeasti on myös häiriintynyt, parempi että häiriintyneiden toimet annetaan ammatti ihmisten käsiteltäviksi ja voivat koota omat erityis - vanhempi -häiriintyneet -lapset leikkimään ja toimimaan keskenään, miksi ns normaali käytös ja normiin soveltuvien lasten tai yleensäkin vanhempien pitäisi ymmärtää jotain erityishäiriökäyttäytyvää jos eivät ole tukiverkkojen piirissä edes tai jos nyt ei todellakaan ole kiinnostusta muuhun kuin leikkiä- jutella- normaalisti normi ihmisten kanssa. itsellänikään ei ole kun negatiivisia kokemuksia ja tosiaan haukkumista jälk. päin saa kuullakseen kun ei halua nyt sitten vaan olla enää tekemissä häiriötä aiheuttavien kanssa. vieraita ihmisiä....joka päivä muutoinkin ihan stressiä kun kaupassa , kävelykaduilla..esim kohtaat vieraita ihmsiä...koskaan tiedä....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4874
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3207
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1355
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      180
      1176
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      858
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      63
      855
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      837
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      708
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      478
      690
    Aihe