Voiko liiton vielä pelastaa?

Hei JonasK

Mietit mitä on edessä, voiko erilleen ajautumisen pysäyttää. Tahtoisit molemmat jatkaa yhdessä 10 v jälkeen. Pitkässä suhteessa on monenlaisia vaiheita, arjen harmaitakin, joissa ei tunnu löytyvän iloa. Lapsiperheessä on monenlaista hommaa ja vastuuta. Siitä huolimatta te olette onnistuneet viettämään aikaa kahdestaan illallisilla ja teatterissa. Hyvä.

Ajattelen, että teidän kannattaisi mennä jonkun ulkopuolisen luokse juttelemaan, perheneuvontaan tms. Siitä ei ole varmaankaan ainakaan mitään haittaa. Ei tarvitse olla iso kriisi ja ero tulossa, voi mennä aiemminkin. Ammatti-ihminen osaa kiinnittää huomionne tärkeisiin asioihin ja tehdä oikeita kysymyksiä, saa teidät ajattelemaan yhteistä elämäänne ja tulevaisuuttanne uudesta näkövinkkelistä ja myös keskustelemaan asioista uudella tavalla, toivottavasti.

Ei kannata antaa periksi eikä luovuttaa ihan helposti. Ero on niin suuri asia ja vaikuttaa moneen ihmiseen pitkän aikaa. Aina on mahdollista saada avioliitto kohentumaan vaikeidenkin vaiheiden jälkeen.

Kaikkea hyvää toivotellen,
Pirkko-pappi

Voi vaimoasi! Lyhyesti: kukaan ei voi täyttää KAIKKIA toisen toiveita avioliitossa. Olen samaa mieltä Pirkko-papin kanssa, pitkät avioliitot rakentuvat sille, että jaksetaan se arkikin. Olet ollut se vakaa luotettava aviomies ja isä lapsille. Eikö vaimosi voi nauttia hauskuudesta ystäviensä kanssa. Minulla ei ole yhteisiä harratuksia mieheni kanssa ja ystäväpiirimmekin ovat erilaiset. Joskus kun kerron itseni mielestä jotain hauskaa, mieheni katsoo hölmistyneenä, johon minä heitän,että minust ainakin oli hyvä juttu! Hän usein toteaa :"Siltä näyttää." No silloin juttu on jo niin koominen itseni mielestä, että nauran jo meidän erilaisuudellemme.
Onpahan hassu vaimo,jos ei sinua hyväksy itsenäsi.
Avioliitto kestää,kun kumpikaan ei odota jatkuvaa hypetystä, eikä lopeteta rakastamista yhtä aikaa.

Vaimosi on lapsellinen ja epäkypsä ihminen, joka ei ymmärrä mitä hänellä on. Jokaisen ihmisen tulee itse ensisijaisesti ottaa vastuu omasta onnellisuudesta, eikä vaatia kumppania tekemään sitä ja tätä.. ja varsinkin kun kumppanina on noin hyvä tyyppi kuin sinä oikeasti olet!

" Ei kuulemma ole yhdessä enää kivaa."

Avainsana ENÄÄ. Miksi ei enää ole? Mikä on muuttunut? Miksi oli aikaisemmin kivaa? Nauroitko kuitenkin aikoinaan edes hieman hänen jutuillensa tai edes hymähdit huvittuneesti?
On yleensä ihmisen oma illuusio että hän ei olisi muuttunut yhtään. Kyllä me kaikki muutumme. Vanhemmiten luonteenpiirteet yleensä korostuvat kun ihminen ei ole enää niin avoin uudella vaan alkaa urautua siihen samaan vanhaan toimintamalliin.
Mieti siis tarkkaan että olisiko sinunkin luonteessasi kenties ollut aikoinaan ripaus leikkisyyttä ja voisiko sen kuitenkin jotenkin houkutella takaisin? Seipään niellyttä tosikkoa kun ei loputtomiin jaksa katsella jos on itse elävämpää sorttia.

Monet naiset kuten puolisonikin haluavat koko ajan jotakin uutta heille ei kelpaa turvallinen ja tavallinen arki miehen ja lapsen kanssa. Mekin "hoidettiin" parisuhdetta käymällä ulkona ja oli muutama yhteinen haarastuskin ja kuitenkin avovaivo petti ja juurikin tuon kriittisen seitsemän vuoden kohdalla. Perusteli salasuhdettaan hauskan pitämisellä jota ei mun kannssani sillä lailla kuulemma ole, se oli kuin märkä rätti päin kasvoja. Suhde oli useita kuukausia kunnes sitten päättyi. Seksielämä ei ollut tylsää eikä muutenkaan yksipuolista mutta kuitenkin puoliso sanoi että parisuhde kriisi ajoi hänet vieraan miehen syliin. Mikä kriisi mietin. arki oli toki kiireistä ja hektistä kun oli vuorotöitä ja lapsi pieni ei anna jaksa antaa toiselle huomiota. Olen jo nuorena kasvatettu tietyllä tavalla, kotona opetettiin puhumaan jos on ongelmia ei niitä hoideta pitämäällä suu kiinni kuten avovaimo teki ja syytti mua tapahtueesta. Eroa ei tullut kun tilanne oli mikä oli mutta on tuo tapaus heijastunut liki 30 vuotiseen suhteeseemme, parmminkin olis voinut käydä ja nauttia perhe ja parisuhde elämästä mutta ei ollut varmaan mua varten se elämä. Nyt enää turha miettiä kun lähes 50v mittarissa.

Toki on olemassa naisia joille ei vain yksinkertaisesti riitä koskaan se tavallinen arki. Useimmiten on kuitenkin minun mielestäni kyse siitä että sitä arkea pitäisi edes hieman piristää se kahdenkeskinen "kemia". Arjen ei tarvitse tarkoittaa sitä että on aina vain täysin tasaista ilman mukavia yhteisiä hetkiä. Kyllä hyvässä liitossa on juuri sitä' pientä arjen huumoria joka tulee esiin siinä tavallisten toimien lomassa. Pienet kosketukset ja katseet, halaus silloin tällöin, yhteiselle "sisäpiirivitsille" nauraminen yms. Ei niiden vaatiminen ole mitenkään kohtuutonta.

On ymmärrettävää että pitkässä liitossa nuokin asiat saattavat unohtua tai jäädä vain sen arjen raskauden alle. Mutta kyllä niitä voi sieltä ihan tietoisestikin kaivaa taas esille. Meilläkin oli joku vuosi sitten tilanne jossa ihmettelin kun vaimo oli jotenkin tyytymätön ja sanoi että olin muuttunut jotenkin innottomaksi ja mistään innostumattomaksi. Ensin toki tuli normaali puolustusreaktio ja kiistin että olin mitenkään muuttunut. Mutta kun tarkemmin mietin niin kyllä niin todellakin oli käynyt.

Päätin että yritän hieman katsoa että en tarpeettomasti ole "tylsä" eli lähden ennakkoluulottomammin mukaan vähän uusiin juttuihin ja katson että meillä on ihan arjessa myös välillä rauhallisempaa yhteistä aikaa ilman laitteita tai muita häiriöitä. Sihen riittää usein ihan vain yhteinen kävelylenkki tai hetken heittäytyminen sängylle lepäilemään vierekkäin. Tai ennakkoluulottomuuteen että menen kerran mukaan lounaalle kasvisravintolaan vaikka muuten olen lihansyöjä.
Nyt tuntuu että liitto on parantunut paljonkin ja lisää on tullut myös koskettelua ja muuta hellyyttä. Valtavan pitkälle pääsee kun vain muistaa joskus sanoa sille toiselle ihan ääneen ne kauniit asiat joita on toisesta ajatellut vain mielessään.

Voi pelastaa. Meillä on kanssa pitkä liitto takana ja kaikki mahdollinen kohdattu yhdessä. Myös pettäminen käyty läpi ja sen luottamuksen palauttaminen. Jos molemmat todella rakastavat toisiaan pyrkii sitä myös aiota hoitamaan. Kukaan ei voi tuomita siitä että ihminen on heikko ja räpeltää elämässään joskus.

Kuuluisa 7:s vuosi? Mikä se sellainen on?
Eiköhän elämäntilanteet ja niissä tapahtuvat vaihtelut vaikuta enemmän parisuhteen sisältöön kuin kalenteriaika?

En pysty filosofoimaan asiaa yleisellä tasolla vaan kykenen vain katsomaan omaa elämäämme taakse päin.
Yhteiset tavoitteet lyhyemmällä ja pitemmällä tähtäyksellä.
Yhteiset pettymykset ja onnistumiset.
Minusta noissa on kiteytettynä tyydyttävän yhteiselämän kalenteriajasta riippumattomat perusteet.
Paino on sanalla YHTEISET!

Muutamia tavoitteiden havainnollistamisia.
Asumismuoto, lasten hankinta, työpaikat ja töiden sisältö, kumpi joustaa, elämisen aineellisten puitteiden tavoitteet ja toteutus, penskojen kasvatus ja varautuminen heidän lähtöönsä, eläköitymiseen valmistautuminen ja eläke-elämän suuunnittelu.
Jopa kumman tahansa leskeytymiseen varautuminen.

Niin samoin täällä mietitty samaa. Voiko liiton pelastaa? Mies kun otti sen kuuluisan kakkosen jota kävi höyläämässä. Tuo kakkonen tiesi kyllä taustan. Se että valehteli kakkoselleen törkeästi olevansa eroamassa jne. Kun kotona puhunut mitään kun ylitöissä jatkuvasti "ja missä olikaan" en tiennyt että meillä olisi ongelmia ollut kun elelin onnellisena kuplassani. Mies piti huolen etten epäile jos ymmärrätte mihin viittaan? No kun vihdoin kiinni jäi alkoi se selitys ja kertomus. Meni täysin tuon kakkosen syyksi. En kuitenkaan usko ihan kaikkea. Kun pyysin ottamaan yhteyttä ja olisi käyty läpi asia ei ottanut ja kun kysyin sanoi mies ettei tuo halua. Ahaa no otin itse yhteyttä eikä vastannut joten kai se suurimmalta osalta piti siis paikkaansa mitä touhusi. Ei saanut kyllä minulta arvostusta. No annoin miehelle mahdollisuuden korjata aviomme jossa minä typeränä sinisilmäinen idioottina luulin olevani. Se mistä tiedon sain en käy läpi mutta aikaa siitä jo on. Joten voi sen avion pelastaa jos molemmat niin haluavat. Luottaa en toki voi enään. Mutta uskon siihen että haluaa jatkaa elämäänsä minun kanssa. Onko teidän avio pelastamisen arvoinen? Meillä nähtävästi oli "kun ylityöt kun loppui" niin sanotusti. Älkää te muut tuomitko meitä ja meidän tekemisiä. Se on meidän molempien päätös!

Sinusta on tullut itsestäänselvyys.
Se että rehkit ja olet koti isä ei merkitse mitään.
Naisen biologia toimii niin että se mitä olit suhteen alussa oli se mitä nainen etsi.
Nyt tilanne on muuttunnut.
Nainen etsii jännitystä, seikkailua ja kokemuksia kun perhe asia on hoidettu.
Tehkää iltatähti niin saat pari vuotta hengähtää tai hoida sitä jännitystä ja seikkailua tai asutte erillänne 1vuoden ja katsotte vieläkö kipinöi.
Ihmiset muuttuvat elämän myötä. Hyväksy se.

Ihmiset muuttuvat, se on totta. Mutta vastuun kantaminen näyttää olevan nykyään melko outo käsite avioliitossa ja perhe-elämää elävälle. Mennään naimisiin, hankintaan lapsia, rakennetaan talo ja sitten lyödään kaikki lihoiksi sen vuoksi kun ei enää "kipinöi" tai kiinnosta. Sitten ihmetellään miksi lapset reagoivat voimakkasti yrittämällä itsemurhaa tai potkivat mummoja kadulla. Missä järki?

Hei uudelleen.

Oli ilahduttavaa lukea näitä kommentteja, joissa monet kertoivat omasta kokemuksestaan pitkässä avioliitossa. On rohkaisevaa lukea kirjoituksia, joissa todetaan se tosiasia, että virheitä tehdään ja mokataan, että huonotkin vaiheet menevät ohi ja kurjienkin tilanteiden läpi voidaan elää yhdessä ja lopulta elämä voi jatkua hyvänä yhteiselämänä. Monella on näitä kokemuksia takana. Itsekukin joutuu itse tekemään omat isot ratkaisut, joskus puoliso päättää molempien puolesta ja toinen joutuu vaan tyytymään tehtyyn ratkaisuun. Joillakin elämä menee niin, että yhteiselämä ei vaan onnistu jonkin kriisin tai "erilleen kasvamisen" tai muun syyn takia. Jokaisella on omanlainen elämä, muut eivät oikeastaan voi arvostella tai arvioida toisen tai toisten elämää, avioliittoa tai ihmissuhdetta. Joskus pienilläkin arkisilla teoilla voi saada paljon hyvää aikaan.

Hyvää kesän jatkoa,
Pirkko-pappi