Poronhoitoalueella eletään pysyvästi poikkeusolois

Lakiuudistus

Perustuslaille alisteinen poronhoitolaki tavallisena lakina rajoittaa Pohjois-Suomessa huomattavalla tavalla kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksia. Vapaaseen laidunnukseen perustuvalla poronhoitolailla rajoitetaan yhdenvertaisuuden (PL 6 §), henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden (PL 7 §), yksityiselämän suojan (PL 10 §), omaisuuden suojan (PL 15 §), ympäristövastuun (PL 20 §), oikeusturvan (PL 21 §), perusoikeuksien turvaamisen (PL 22 §) sekä ihmisoikeuksien toteutumista.

Perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta kerrotaan tarkemmin perusoikeusuudistuksen yhteydessä olevassa hallituksen esityksessä eduskunnalle (HE 309/1993 vp). Kyseisessä hallituksen esityksessä todetaan, että perusoikeuksia voidaan joillain edellytyksillä vain poikkeusoloissa rajoittaa (PL 23 §, Perusoikeudet poikkeusoloissa, sotatila).

Perustuslain uudistamisprosessissa perusoikeusuudistuksen tärkeimpänä tavoitteena oli laajentaa ja vahvistaa yksilön oikeuksien perustuslaintasoista turvaa sekä parantaa yksilön mahdollisuutta vedota perusoikeussäännöksiin oikeuksiensa tueksi. Nykyisessä perustuslaissa ei myöskään ole yleistä rajoitussäännöstöä, jossa säädettäisiin lailla tehtävien rajoitusten edellytyksistä.

Keskeiseen asemaan uudistuksessa on noussut Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietintöön kirjattu rajoitusperusteiden luettelo (PeVM 25/1994 vp, s.4-5 tiivistetysti):

Lailla säätämisen vaatimus: Rajoitus tulee perustua eduskuntalakiin.
Täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus: Rajoitusten on oltava tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisesti määriteltyjä.
Rajoitusperusteen hyväksyttävyysvaatimus: Rajoitusperusteiden tulee olla perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä, painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima.
Ydinalueen koskemattomuuden vaatimus: Tavallisella lailla ei voida säätää perusoikeuden ytimeen ulottuvaa rajoitusta.
Suhteellisuusvaatimus: Rajoitusten tulee olla välttämättömiä sekä laajuudeltaan oikeassa suhteessa tavoitteen saavuttamiseksi.
Oikeusturvavaatimus: Perusoikeutta rajoitettaessa on huolehdittava riittävistä oikeusturvajärjestelyistä.
Ihmisoikeusvelvoitteiden noudattamisen vaatimus: Rajoitukset eivät saa olla ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.

Omaisuuden suojasta on lisäksi säädetty Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (EIS) (SopS 63/1999), omaisuudensuoja EIS 1 artikla.

Euroopan ihmisoikeussopimus on merkittävä kansainvälinen sopimus, sillä on harvinainen ja tehokas valvontajärjestelmä. Sopimuksen mukaisten ihmisoikeuksien toteutumista valvoo ylikansallisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT).

Poronhoitolaki on tavallinen laki, sillä rikotaan kaikkia edellä lueteltuja vaatimuksia.

Oikeudelliset seikat (Suomen perustuslaki PL 731/1999, hallituksen esitys eduskunnalle HE 309/1993 vp ja Euroopan ihmisoikeussopimus EIS, SopS 63/1999) eivät anna perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamiselle rauhan aikana mahdollisuuksia. Nyt kuitenkin Pohjois-Suomessa poronhoitoalueella valtiovalta rajoittaa pysyväisluonteisesti kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksia yllä pitämällä vapaaseen laidunnusoikeuteen perustuvaa poronhoitolakia.

http://pekkasakkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237290-poronhoitoalueella-eletaan-pysyvasti-poikkeusoloissa

1

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viljelijäx2

      Totta on. Poikkeusoloissa eletään. Jatkuvasti on porokarja viljapellossa. Vaikka laki kieltää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5339
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3447
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      193
      1484
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1003
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe