Veljeni vaimo

Ainakin sama veroinen tai pirullisempi

Veljesi on mustasukkainen. Veljesi vaimon pitää todistaa neitiveljellesi, ettei hän ole naisena sinusta kiinnostunut.

Todellakin oli. Pilasi kaikkien meidän perheiden väliset suhteet. Oikea noita akka. Teki veljeni onnettomaksi. Very sad!

Juuri näin on meilläkin. Tajusin tilanteen pohjia myöten vasta vanhempiemme kuoltua. Veljeni vaimolla ei ollut mitään osaa kuolinpesään, mutta hän oli päälle päsmärinä joka vaiheessa . Veljeni ei uskaltanut sanoa omaa mielipidettään. Sinne meni talo ja tavarat vieraan veren mielen mukaan. Pahinta on, että veljen poika nai äitinsä kaltaisen naisen, varsinaisen syöjättären ja on samalla tavalla tossun alla. Veljelläni on ollut pahoja masennuksia, syykin alkaa nyt selvitä.

Vai olisikohan näin, että veljesi vaimo pitää miehensä puolta, koska aloittaja haluaa olla kaikessa päällepäsmäri. Nämä hyökkäävät ja parisuhteisiin sotkekeutuvat sukulaiset ovat pahimpia. Oletko mustasukkainen veljestäsi, eikö omaa elämää ole. Jotkut eivät voi sietää sitä, että sisarukset elävät omaa elämää.

Vai olisko sittenkin niin, että sinä et lukenut edellisen kommenttia kunnolla ollenkaan?

Onko niitä muunlaisiakin?

Eihän näillä miniöillä ja vävyillä todellakaan pitäisi olla mitään sanomista puolisonsa perintöasioihin. On se puoliso tossukka tai ei. Miniän ja vävyn pitää vaan olla puuttumatta mihinkään. Mutta aika usein kuulee sanottavan, että ne miniät varsinkin on erityisen hanakoita puuttumaan asioihin, mitkä ei niille kuulu.

Ei ole minullakaan mitään sanomista mieheni perinnönjakoon. Ajatella voin vaikka mitä, mutta rikkaakaan en ristiin pistä enkä mitään sano. Niinpä jäi mieheni vahvaluonteisten sisarusten varjoon, rahavarat uskoisin toki jaetun oikeudenmukaisesti, mutta muut hyntteet on menneet mikä minnekin. No, omapa on asiansa, kun ei puoliaan pidä. Ehkä on parempikin niin, ettei tule ikinä kenellekään mitään valittamista. Eikä minusta kukaan tee ahnetta miniää edes unikuvissaan.

Olen mieheni sisarusten kanssa oikeinkin hyvissä väleissä, mutta uskon, että juuri tällaisissa tilanteissa niitä hyviäkin välejä koetellaan. Kun ne sisaruksetkin saattaa tapella keskenään ihan mistä vähäpätöisestäkin arabian lautasesta tai äidin nappilaatikosta, niin saati sitten jos kuvaan liittyy vielä vävy tai miniä.

Vävyn ja miniän ei tarvitse olla edes paikalla perinnönjaoissa, voivat olla jopa satojen kilometrien päässä. SYYTE tulee joka tapauksessa. ::)))

Ei tossukkaveli voi pistää vaimoaan asialle, kun ei se ole laillista! Tai sitten pitää olla siltä veljeltä eli pesän osakkaalta valtakirja. Ja jos semmoinen on, niin sitten ei ole toisilla nokan koputtamista. On vaan pidettävä omasta osastaan huoli.

Näin virallisesti. Mutta kyllähän se tiedetään, että epävirallisesti näitä perinnönjakoja tehdään joskus jopa perittävien vielä eläessä. Otetaan "meille tuo" ja "vien tämän jo meille" ja niin edelleen. Tavaroita vain katoaa sinne ja tänne. Ainakin meillä anopin jouduttua hoitokotiin alkoi ilmetä tällaista katoamista. Harvoin kävin anoppilassa enää sen jälkeen, mutta joka kerta sieltä oli hävinnyt jotakin, en tiedä minne eikä tiennyt mieskään. Mutta mitäpä näistä.

Minä olen mieheni vaimo ja miehelläni on 2 siskoa.

Kumpikin siskoksista katsoo asiakseen kertoa minulle useinkin, mihin minä voisin käyttää omalla työlläni, siis palkkatyössäni, tienaamat rahat. Kun tulevat meille käymään, aina löytyy ihmeteltävää. Olenko - taas - ostanut uuden pöytäliinan, mikäs se tämä lautanen on kun ei ole ennen kahvipöydässä näkynyt, miten meillä on uusi matto, entäs tuo torkkupeitto, olenko saanut sen lahjana, miten meillä on varaa taas mennä ulkomaille.

Olen sentään jo 57 vuotias, mieheni lähes 60 ja miehen siskot päälle 60:siä.
Luulisi, että minä saan omilla rahoillani tehdä ihan mitä tykkään ja elää heidän veljensä kanssa just niin kuin meitä kahta sattuu huvittamaan. Mutta ei, selkoa pitäisi tehdä joka asiasta.

Kerran tokaisin nuoremmalle kälylle, että kuule, kyllä minä ja veljesi pärjätään, älä sinä huolta kanna meidän raha-asioista.

Anopin kuoltua miehen siskot veivät anopin kotoa kaiken mitä halusivat päältä, Me menimme anopin kotiin vasta sen jälkeen kun siskokset antoivat luvan. Jäljelle oli jääneet ei myytäväksi kelpaamattomat ja roskat kolmeen kerrokseen. Tilasimme vaihtolavan pihalle, kannoimme rojut lavalle ja maksoimme vaihtolavan kustannukset omasta pussistamme. Eikä harmittanut yhtään kumpaakaan. Muisteltiin siinä anoppia, vähän itkettiinkin koska tyhjensihän mies lapsuudenkotiaan. Mutta hyvillä mielin pistimme oven kiinni.

Miehelläni on "sivistyneet" vanhemmat ja "sivistynyt" sisko.
Miehen sisko on yli 10 vuotta minua vanhempi.

Seurusteluaikana kuuntelin piiloletkautuksia sekä appivanhemmilta, että miehen siskolta miten ammattikoulun käyneet ovat luuserisakkia jne. Valmistuin lähihoitajaksi ja kävin opiskeluaikana ilta/viikonlopputöissä vanhainkodissa. Kuulin kymmeniä kertoja, miten hoitotyötä tekevät vain sellaiset ihmiset joista ei mihinkään muuhun ole. Yritin tietysti sanoa vastaan, mutta se vain pahensi tilannetta. Mieheni puolusti minua kymmeniä kertoja riitaan saakka, sitten sanoin hänelle, että anna olla, vanhempasi ja siskosi ovat mitä ovat.
Jatko-opiskelin ammattikorkeassa sosiaalialan ylemmän tutkinnon ja pääsin töihin ns. virkaan. Sen jälkeen kuulin toistuvasti olevani mummojen kiusaaja.

Viimeinen niitti oli kun menimme mieheni isän syntymäpäiville, toki kutsuttuina vieraina. Mieheni meni vähän aikaisemmin omalla autollaan, minä tulin paikalle suoraan töistä omallani.
Sisko avasi oven ja tokaisi minulle ensisanoikseen, sieltähän se sosiaalipummien hyysääjäkin tulee. Siihen tuli päälle hirveä naurunremakka siskolta, anopilta ja appiukolta, heistä se oli tosi hyvä vitsi. Sillä sekunnilla totesin, että tämä on viimeinen kerta kun vietän aikaa näiden ihmisten parissa.
Ehkä olen tosikko, ehkä minulla ei ole huumorintajua, mutta en jaksa kuunnella itseeni ja työhöni kohdistuvaa pilkkaa jatkuvasti. Tästä on nyt yli viisi vuotta aikaa.

Appivanhemmat ovat käyneet meillä tuon jälkeen pari kertaa, miehen sisko kerran.
Laitoin kahvit pöytään, vastailin yksitavuisesti kysymyksiin. Kun istuivat kahvittelemaan, totesin miehelleni, että kaateletko lisää kahvia vieraille, minun täytyy nyt lähteä ja sitten liukenin paikalta.

Onko kellään pirullisempaa ja ilkeää puolison siskoa.

Miehen sisko. Voi taivas, kun olisin tajunnut heti aluista alkaen. Kärsin ja kärsin.... Vuosia meni ja yritin olla mukana kuvioissa. Välillä ajattelen jotta onko se kateellinen, vai miksi on niin ilkeä. Onneksi puolisoon myös muut sisaret ovat huomannut tuon ilkeyden.

Älä muuta sano,tuttu fiilis täälläkin!

Minulla on 🤮 velin vaimo on noita 🥺

Katkerat ovat ikäviä ihmisiä. Ikäviä ihmisiä ei ole ikävä. Terveisiä siskolle

Hankalia naisia pitää "hoidella", silloin niistä saa sellaisen otteen, että hankaluus loppuu.