Sarjadeittailun hyvät puolet.

Deittailu on KESKI-IKÄISENÄ melko hankalaa kun kumpikin osapuoli on jo elämää nähnyt ja tietää melko hyvin mitä kumppanilta haluaa sekä ylipäätänsä elämältään haluaa. On myös enemmän mukavuudenhalua ja vaikeampaa myös tehdä kompromissejä toisen hyväksi verrattuna joskus 20v nuoruudessa kun ei vain tiennyt kaikkia parisuhteen vaaroja eikä oikeasti tuntenut edes itseään kunnolla. Ollaan usein melko itsenäisiä ja myös jonkin verran varovaisen epäluuloisia että voiko toiseen oikeasti luottaa... eli pidetään myös paljon sydäntä "kassakaapissa".

Välillä on ollut miehenä turhauttavaa käydä useilla treffeillä ja harvan naisen kanssa oikeasti natsaa kemiat "täs se nyt se mun tositarkoitus kulta on". Joko minun tai vastapuolen osalta tökkii tutustuminen jonkun ajan päästä... milloin minkäkin yksityiskohdan takia. Se on masentanut välillä varsinkin jos muutaman kerran jo hieman toisesta innostuu. Tajusin myös itsekkin että myös minun vaatimustasoni on noussut ja olen myös itsekkin nirsompi kuin ennen. Ottajia minullekkin on ollut, mutta myös olen itsekkin saanut rukkasia. On alkanut tuntumaan entistä enemmän että tuskin aidosti hyvää onnellista parisuhdetta minulle löydy jossa kumpikin kokisi että yhteen kannattaisi muuttaa pitkän tutustumisen jälkeen (esim. ainakin puoli vuotta) ja se tuntuisi todella hyvältä edelleen. Olen siis ollut tositarkoituksella liikkeellä kuten myös vastapuoleni, mutta ei säädötkään pahasta ole jos nainenkin siihen merkkejä osoittaa. ;)

Olen viime aikoina jotenkin alistunut kohtalooni että tuskin sitä oikeaa minulle löytyy, MUTTA olen myös alkanut huomaamaan "sarjadeittailussa" hyviäkin puolia. Ei pääse toiseen kyllästymään kun saa aloittaa tutustumisen alusta ja mitä kaikkia jänniä juttuja toinen tuo elämääni jutustelun sekä yhteisten menojen muodossa, jolloin arkeen tulee enemmän väriä erilaisten elämien muodossa esim. joku asuu kaupungissa ydinkeskustassa ja joku maalla jolloin arki aivan erilainen eri henkilöillä. Tutustuminen on hyvin usein kutkuttavaa aikaa kun hieman jännittää ja kummallakin osapuolella yleensä jonkinlaista innostuneisuutta toista kohtaan, jolloin ollaan useinmiten mukavammalla ja positiivisemmalla asenteella liikkeellä. Ei tarvitse sitten vaikka yhteenmuutossa riidellä sisustuksesta, hankinnoista, harrastuksista, lomamatkoista jne. vaan kummallakin on selvästi oma elämä. Kaiken voi helposti peruuttaa (lopettaa yhteydenpito) jos alkaa tuntumaan pahalta kunhan todellakin asutaan vielä eri osoitteissa eli huonoista ihmissuhteista pääsee myös kätevästi eroon. Kummallakin on enemmän vapaata toteuttaa itseään menojensa osalta kun keski-ikäisenä ei yleensä olla enään 24/7, joten aitoa omaa rauhaakin on. Seksi ei ole aina sitä samaa kun kumppanit vaihtuu; Voi olla jännittävän erilaista kun eri ihmiset syttyvät eri asioista, mutta joskus myös tosi huonoakin joten oma jännityksensä aina uuden ihmisen kanssa..... joten lyhyesti tulee paljon elämään väriä eri ihmisten kautta eli jatkuvaa vaihtelua arkeen verrattuna vakikumppanin kanssa jolloin alkaakin kuviot toistamaan itseään parin vuoden päästä (=jonkinlaista hienovaraista kyllästymistä)

Ajattelin kysyä onko kukaan muu tullut siihen tulokseen että sinkkuelämä vaihtuvine tositarkoitus yrityksineen ja säätöineen voi olla myös ihan mukavaakin eikä ihan vain jaskaa kun vähän väliä menee karille tutustumiset? Yleensä kyllä pari päivää voin jotain tapausta hieman masistella kun ei onnistunut, mutta aina tuolta netistä löytyy uusia naisia kohtuullisella vaivalla jotka ovat taas innoissaan minusta, jolloin mielialani taas kohoaa... ja sama show alkaa taas, joten popparit esiin. :D Joten kysymys kuuluu että voiko "sarjadeittailu" olla myös aidosti mukavaa jos vain oppii hyväksymään "pelin hengen"?

Voisin kuvitella että monet naiset ovat "kauhuissani" kirjoituksestani, mutta ehkä tämä on vain minun suojamekanismini pettymyksiä vastaan... löytämällä "ei taaskaan onnistunut" ilmiöstä myös hyvääkin kuin vain kirota ja masistella. ;)

you tu be - tän ään sä mus ta hullaan nut - tii su