Sarjadeittailun hyvät puolet.

HellyydenHuumaa

Deittailu on KESKI-IKÄISENÄ melko hankalaa kun kumpikin osapuoli on jo elämää nähnyt ja tietää melko hyvin mitä kumppanilta haluaa sekä ylipäätänsä elämältään haluaa. On myös enemmän mukavuudenhalua ja vaikeampaa myös tehdä kompromissejä toisen hyväksi verrattuna joskus 20v nuoruudessa kun ei vain tiennyt kaikkia parisuhteen vaaroja eikä oikeasti tuntenut edes itseään kunnolla. Ollaan usein melko itsenäisiä ja myös jonkin verran varovaisen epäluuloisia että voiko toiseen oikeasti luottaa... eli pidetään myös paljon sydäntä "kassakaapissa".

Välillä on ollut miehenä turhauttavaa käydä useilla treffeillä ja harvan naisen kanssa oikeasti natsaa kemiat "täs se nyt se mun tositarkoitus kulta on". Joko minun tai vastapuolen osalta tökkii tutustuminen jonkun ajan päästä... milloin minkäkin yksityiskohdan takia. Se on masentanut välillä varsinkin jos muutaman kerran jo hieman toisesta innostuu. Tajusin myös itsekkin että myös minun vaatimustasoni on noussut ja olen myös itsekkin nirsompi kuin ennen. Ottajia minullekkin on ollut, mutta myös olen itsekkin saanut rukkasia. On alkanut tuntumaan entistä enemmän että tuskin aidosti hyvää onnellista parisuhdetta minulle löydy jossa kumpikin kokisi että yhteen kannattaisi muuttaa pitkän tutustumisen jälkeen (esim. ainakin puoli vuotta) ja se tuntuisi todella hyvältä edelleen. Olen siis ollut tositarkoituksella liikkeellä kuten myös vastapuoleni, mutta ei säädötkään pahasta ole jos nainenkin siihen merkkejä osoittaa. ;)

Olen viime aikoina jotenkin alistunut kohtalooni että tuskin sitä oikeaa minulle löytyy, MUTTA olen myös alkanut huomaamaan "sarjadeittailussa" hyviäkin puolia. Ei pääse toiseen kyllästymään kun saa aloittaa tutustumisen alusta ja mitä kaikkia jänniä juttuja toinen tuo elämääni jutustelun sekä yhteisten menojen muodossa, jolloin arkeen tulee enemmän väriä erilaisten elämien muodossa esim. joku asuu kaupungissa ydinkeskustassa ja joku maalla jolloin arki aivan erilainen eri henkilöillä. Tutustuminen on hyvin usein kutkuttavaa aikaa kun hieman jännittää ja kummallakin osapuolella yleensä jonkinlaista innostuneisuutta toista kohtaan, jolloin ollaan useinmiten mukavammalla ja positiivisemmalla asenteella liikkeellä. Ei tarvitse sitten vaikka yhteenmuutossa riidellä sisustuksesta, hankinnoista, harrastuksista, lomamatkoista jne. vaan kummallakin on selvästi oma elämä. Kaiken voi helposti peruuttaa (lopettaa yhteydenpito) jos alkaa tuntumaan pahalta kunhan todellakin asutaan vielä eri osoitteissa eli huonoista ihmissuhteista pääsee myös kätevästi eroon. Kummallakin on enemmän vapaata toteuttaa itseään menojensa osalta kun keski-ikäisenä ei yleensä olla enään 24/7, joten aitoa omaa rauhaakin on. Seksi ei ole aina sitä samaa kun kumppanit vaihtuu; Voi olla jännittävän erilaista kun eri ihmiset syttyvät eri asioista, mutta joskus myös tosi huonoakin joten oma jännityksensä aina uuden ihmisen kanssa..... joten lyhyesti tulee paljon elämään väriä eri ihmisten kautta eli jatkuvaa vaihtelua arkeen verrattuna vakikumppanin kanssa jolloin alkaakin kuviot toistamaan itseään parin vuoden päästä (=jonkinlaista hienovaraista kyllästymistä)

Ajattelin kysyä onko kukaan muu tullut siihen tulokseen että sinkkuelämä vaihtuvine tositarkoitus yrityksineen ja säätöineen voi olla myös ihan mukavaakin eikä ihan vain jaskaa kun vähän väliä menee karille tutustumiset? Yleensä kyllä pari päivää voin jotain tapausta hieman masistella kun ei onnistunut, mutta aina tuolta netistä löytyy uusia naisia kohtuullisella vaivalla jotka ovat taas innoissaan minusta, jolloin mielialani taas kohoaa... ja sama show alkaa taas, joten popparit esiin. :D Joten kysymys kuuluu että voiko "sarjadeittailu" olla myös aidosti mukavaa jos vain oppii hyväksymään "pelin hengen"?

Voisin kuvitella että monet naiset ovat "kauhuissani" kirjoituksestani, mutta ehkä tämä on vain minun suojamekanismini pettymyksiä vastaan... löytämällä "ei taaskaan onnistunut" ilmiöstä myös hyvääkin kuin vain kirota ja masistella. ;)

you tu be - tän ään sä mus ta hullaan nut - tii su

1

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Annaliinu

      Heips, Naisena vähän samoja ajatuksia on, kuin sinulla. Olen myös kolmen vuoden aikana käynyt jokusilla treffeillä, mutta ei kuitenkaan mitään pitkäaista ole löytynyt. Olkoon sitten nimi vaikka sarjadeittailua, on ihan mukavaa. Itse koen että enemmäkin tutustun uusiin ihmisiin. Joku on kiva ja hyvä tyyppi ja kaverina mukava, mutta ei sitten sen enepään. Nautin vapaudesta ja siitä että kukaan ei kyselele tekemisieni perään. Usein kyllä vaadin pienen tauon, ennenkuin aloitan uuden jutun jonkun kanssa. Samoin päätin luopua monen kanssa säätämisestä samaan aikaan, eli en viestittele kuin yhden kanssa ja katson sen kuvion aina loppuun. Minulla ei ole kiire, vaikka ihan nuori en enää olekkaan. Itse luotan että oikea tulee vastaan jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, jos niin on tarkoitettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      93
      4377
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      44
      4315
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4026
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2907
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2561
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2128
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2104
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      198
      2044
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1675
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1452
    Aihe