Kuka hullu vuokraa?

AmuliEdelma

Matkailuauto 450 € / viikko, tai vaunu saman verran
siihen viikon bensat päälle 300 euroa ja jos haluaa suihkuun niin 30 euroa yö cämpingissä

kuka hullu vuokraa noita ja miksi?
Samalla hinnalla pääsee kreikkaan tai mihin vaan viikoksi ja laatu on 100x parempaa kun 3-celsius-asteen vesisateessa nyhjöttää!

13

455

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vain köyhät kitisevät, matkailuautoni maksoi uutena kun sen ostin 94'000€ ja nyt sen arvo lienee noin puolet siitä. Matkailen kesäisin muutaman viikon ja talvella vähemmän. Kilometrejä on tullut relut 70'000 ja taas ensi kesänä lähden. Matkailu sillä on vapaata kuin taivaan linnuilla ja saan aina itse päättää mihin menen.

      Minua ei noille aurinkorannoille saisi vaikka vähän maksaisit. Minä haluan nähdä ja kokea ja sitä olen nyt jo 4:n matkailuauton omistajana saanut reilut 500'000 km. Olen käynyt Norjassa jäämeren rannalla, Roomassa Pietarin kirkossa ja vähän muuallakin, olen käynyt Unkarissa ja kaikissa vanhan läntisen Euroopan maissa saarivaltioita lukuun ottamatta. Olen nähnyt niissä normaalia elämää eikä turistilaumoista ole juurikaan ollut häiriötä.

      Kokeile sinäkin, kohtuullisen kulkineen saa jo 50'000€:lla joten se on kaikkien oikeissa töissä olevien saavutettavissa.

      • lajfdlaskndadasd

        En toki tiedä kauanko olet tuon nykyisen matkailuauton omistanut, mutta heitän arvauksen kilomterien ja arvonalennuksen perusteella, että kyse voisi olla viidestä vuodesta.

        Viiden vuoden kuluarvio, arvonalennus huomioiden on noin 62000 euroa.

        Jos tuo jaetaan vuosittaiseksi kustannukseksi ja arvioidaan että matkalla on ollut kaksi henkeä, saadaan yksittäisen reissun hinnaksi 6000 euroa per henki, ja tuossa on vasta auton kustannukset.

        Tuolla rahalla saa oikeasti aika hienoja matkoja ympäri maailmaa. Matkailuautolla ei paljon Euroopan ulkopuolelle viitsi lähteä.

        Mutta jos tykkää ajella eikä hinnalla ole merkitystä niin sittenhän tuo on ihan passeli tapa viettää vapaa-aikaansa.


      • lajfdlaskndadasd kirjoitti:

        En toki tiedä kauanko olet tuon nykyisen matkailuauton omistanut, mutta heitän arvauksen kilomterien ja arvonalennuksen perusteella, että kyse voisi olla viidestä vuodesta.

        Viiden vuoden kuluarvio, arvonalennus huomioiden on noin 62000 euroa.

        Jos tuo jaetaan vuosittaiseksi kustannukseksi ja arvioidaan että matkalla on ollut kaksi henkeä, saadaan yksittäisen reissun hinnaksi 6000 euroa per henki, ja tuossa on vasta auton kustannukset.

        Tuolla rahalla saa oikeasti aika hienoja matkoja ympäri maailmaa. Matkailuautolla ei paljon Euroopan ulkopuolelle viitsi lähteä.

        Mutta jos tykkää ajella eikä hinnalla ole merkitystä niin sittenhän tuo on ihan passeli tapa viettää vapaa-aikaansa.

        Raha ei tässä kohden ole se ensimmäinen huoli koska sen menoon olen varautunut. Noita retkiäni en kuitenkaan olisi millään muulla tavalla kyennyt tekemään kuin matkailuautolla. Sillä kun voi joka aamu lähteä suuntaan joka miellyttää, sillä voi jatkaa matkaa suunnitelman mukaan tai jäädä hyvään ja viehättävään paikkaan ajaksi jonka itse päättää.

        Minä en halua lähteä Euroopan ulkopuolelle mutta täällä kyllä riittää nähtävää ja koettavaa yhden ihmisiän verran. Paljon olen nähnyt mutta paljon on vielä näkemättä niin Suomesta kuin muualtakin. Olen työni vuoksi aikoinaan vieraillut Euroopan ulkopuolellakin mutta vaikka esim. Pohjois-Amerikassa on hienoja maisemia ja paikkoja niin eivät ne innosta lähtemään.

        Ensimmäisen matkailuauton ostin 1998 pääsisäiseksi, tämän nykyisen sain 2013 maaliskuussa. Näin vanhemmiten vuosittaiset kilometrit ovat hieman laskeneet alkuperäisistä. Se ei kuitenkaan estä retkeilyä haluamillani paikoilla, maisemissa joissa silmä lepää.


    • HomeMakeaHome

      Kuka hullu pitää aurinkomatkoja laadukkaina? Ne on niitä massamatkoja missä on just kaikki olevinaan matkailuasiantuntijat, Käydään noi rodokset ja Kanarian saaret yms rantakohteet ja luullaan että ollaan niin matkailijaa. Noi rantalomat on samaa sarjaa kuin ruotsin risteily ja Tallinnan matka, ihan yhtä laadukkaita.
      Kyllä matkailu antaa oikeasti paljon enemmän, kun lähtee omatoimisesti katselemaan paikkoja vaikka matkailuauto la. Näissä omatoimireissuissa törmää usein yllättäviin ja mielenkiintoisiin paikkoihin.
      En kyllä omista matkailuautot, enkä ole vuokrannut kauan mutta kyllähän tuo jonkun aurinkomatkan lyö 100-0, täytyy kyllä joskus kokeilla.

      • Olet oikeassa HomeMakeaHome, omatoimimatkailu on todella mieltä ylentävää kun ei ole aikataulua eikä mitään pakkoa mihinkään. Voit matkailuajoneuvossasi yöpyä lähes missä vain kunhan et leiriydy eli levittele tavaroitasi auton ulkopuolelle. Senkin tosin voit tehdä leirinnässä jos haluat.

        Matkailuauto on hieman hintava hankinta mutta suosittelen ensin vuokraamaan viikoksi tai kahdeksi. Niin minäkin tein 1997 syksyllä ja ajelin kierroksen pitkin Suomea tuttavien luona nukkuen "omassa" sängyssä. Siitä innostuneena ostin itselleni vähän käytetyn matkailuauton 1998 pääsiäiseksi jolloin olin sillä ekalla reissulla.

        Muita lomia tai lomamatkoja en sen jälkeen ole tehnyt ja nyt se sopii myös harrastukseeni valokuvaukseen mainiosti, voin mennä paikkoihin jotka kiinnostavat kuvauksellisesti ja oleilla siellä kunnes kuvat on otettu.

        Siitäkin olen samaa mieltä, että verrattuna Aurinkomatkoihin olen vopitolla monessa suhteessa. Tervetuloa joukkoon sillä meitä matkailuautoilijoita on runsaasti Euroopan joka maassa.


    • Etelään mennään että saa lämpöä ja aurinkoa ja saa levätä, ei tarvi tehdä mitään.
      Matkailuautolla liikkuminen käy työstä ja siinä jurnaa hermot kireällä. Joku Äänekoski - Multia väli on sitten mielenkiitoinen.
      Suomi on autioitunut, ei maaseudulla ole yhtään mitään, turha sitä kiertää, hölmöä.
      Tietyt paikat missä kannattaa käydä, kaupungit ja tapahtumat mihin kannattaa mennä.
      Liikkua henkilöautolla, majoitusta Suomi täynnä. Bookingista helppo varata tarjouksia on välillä hotellissa ja välillä vaatimattomasti lalueen tms mökillä.
      Ainoa jos lapsia enemmän siunaantunut silloin kannattaa vuokrata matkailuauto ja käydä jukujukumaassa, pysyy porukka hyvin kasassa.

      • Jlllj

        Onhan niitä paljon muitakin kohteita kun nuo etelän aurinkorannat. Aurinkorannat ei oikein ole muuta tekemistä kuin viinan tissuttelu ja ehkä jotkut bussiretket. Ihan yhtä rentouttavaa kuin ruotsin risteily ja yhtä arvostettua nykyään.


      • Kippisvaansullekin
        Jlllj kirjoitti:

        Onhan niitä paljon muitakin kohteita kun nuo etelän aurinkorannat. Aurinkorannat ei oikein ole muuta tekemistä kuin viinan tissuttelu ja ehkä jotkut bussiretket. Ihan yhtä rentouttavaa kuin ruotsin risteily ja yhtä arvostettua nykyään.

        Olen pikkasen eri mieltä.

        Ruotsinristeily marraskuussa tai kanarian matka on aika eri asia.... auringon kannalta.

        Meitä valovammaisia on Suomessa satojatuhansia, joten meille kanaria on ihan elintärkeä asia. Ihan sama vaikka siellä ei olisi yhtään mitään tekemistä, itse menen sinne auringon takia.

        Se, onko matkani arvostettu jonkun silmissä... on aivan se ja sama.


    • kukaTykkääMistäkin

      Makuja on monia ja jos vain omat tavat ja mieltymykset on oikeita, niin on todella rajoittunut ja sulkeutunut ihminen, eikä tiedä riittävästi maailman menosta.

    • Xetyökkäri

      Minäpä kävin takavuosina myös työkkärissä, antoivat sieltä tiliä. välillä pääsin töihinkin.

    • eikuulusulle

      Niitä vuokraa ne jotka ei halua tehdä kuten sinä. Eivätkä halua omistaa jostain syystä omaa kalustoa. He eivät halua sinne kreikkaan kuuntelemaan sinun typeriä lomatarinoita ja kuinka monesti olet käynyt "täällä ja siellä". Ei varmaan kannata sinunkaan laskea minkä verran toisten loma- ym asiat maksavat. Parempi kun pidät huolen omista loma-asioista ja menet mahdollisimman kauas sinne kreikkaan.

    • järkiJaRaha

      Jos haluaa lomailla matkailuautolla jokusen viikon vuodessa, nin järkevintä on vuokrata. Omistaminen on järjetöntä, sillä kiinteät kulut ja arvon alentuminen on monikertainen vuokraan verrattuna. Toinen asia on sitten miten haluaa lomansa viettää ja siihen ei kannataprovoetterin ottaa kantaa.

    • Karavaanari17

      Haluan vielä korteni kekoon kantaa. Toiset omistavat auton toiset omakotitalon, kesämökin eli vapaa-ajan asunnon. Katoppa paljonko kesämökki maksaa, entäs vuotuiset kustannukset, kiinteistövero, vakuutukset, nuohoukset, lämmitys, vesi, jätevesi, sähkö sauna- takkapuut, mökkitalkkari, laiturit, ^leikkikalut"(vesijetit, vesisukset, kiinteistön kulut, kuten maalaus ym. Asunto auto tähän verrattuna on jopa huippu edullinen. Ja ps.Suomi on Kyllä mökki kansaa. Itse nimittäin omistan mökin joten luulen tietäväni kulut. Mutta jokainen voi valita mitä harrastaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5208
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3387
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1522
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1373
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      749
    Aihe