Jeesus ei vietä sapattia

Jeesuseilepää

Jeesus tekee alati työtä nyt Taivaan Isän oikealla puolella. Hän kuulee 24 tuntia vuorokaudessa ympäri maailmaa tulevia rukouksia ja vastaa niihin, hän ei lepää ennen kuin kaikki on kohdalleen asetettu. Jeesus ei lepää hetkeäkään, vaan tekee työtä 7 päivänä viikossa, hän parantaa sairaita, hän johdattaa ja hän vastaa ihmisten hätään ja rukouksiin. Hän johtaa koko maailmankaikkeuden galaksien kiertoratoja ja aurinkokuntien kiertoratoja, hän pitää kaikkea yllä ja voimassa nyt ja aina.
Hän johtaa maailman tapahtumia ja odottaa, että koko se määrä ihmisiä tulee uskoon, jonka määrän hän haluaa elävän kanssaan iankaikkisuudessa - hän odottaa juuri sinua, että sinäkin tulet hänen luokseen; älä enää viivyttele, vaan tule Jeesuksen luokse.

Jeesus lakkautti sapatin, koska hän ei voi itsekään nyt levätä, ei ole voinut levätä hetkeäkään sen jälkeen, kun hän jätti tämän maan ja nousi Isän luokse. Työtä on paljon, Jeesus tekee alati työtä, hän ei lepää ennenkuin todellinen sapatin lepo tulee, kun hän on asettanut iankaikkisuuden täydellisyyteen ja iankaikkisuuden tilaan. Jeesus ei saa levätä vielä pitkään aikaan; hänen on tultava eräänä päivänä hakemaan se sukupolvi, joka elää silloin, hänen on tultava uudelleen perustamaan tuhatvuotinen rauhanvaltakunta, jossa hän osoittaa ihmisille, millaiseksi hän tarkoitti ihmisten elämän maan päällä luodessaan ihmisen. Lopuksi hänen on poistettava kaikki paha maailmankaikkeudesta, annettava tuomio niille, jotka ovat hyljänneet hänet ja perustettava iankaikkinen valtakunta, uudistettava maa ja taivas ja laskettava uusi kultainen Jerusalemin kaupunki maan päälle.

Vasta tuon kaiken jälkeen voi Jeesus levätä. Jeesus ei siis vietä sapattia, eikä lepää. Me ihmiset tarvitsemme lepoa, me emme jaksa loputtomasti tehdä työtä. Muista siis varata itsellesi lepohetkiä ja lepopäiviä, jolloin tankkaat uusia voimia arkeen. Voit valita itse milloin lepäät riipputen työstäsi ja olosuhteistasi, pienikin lepo auttaa jaksamaan. Eivät kaikki voi levätä, lapsiperheen äiti voi joutua tekemään työtä lasten kanssa päivin ja öin, joillekin sairaus tekee mahdottomaksi levon, on vain hetkiä, jolloin saa vähän helpotusta kipuihinsa. Monelle lepopäivät ovat vaihtelevia päiviä, johtuen vuorotyöstä, Moni yrittäjä tekee työtä arjet ja pyhät, eikä malta levätä ollenkaan, vaan näännyttää itsensä ja tuhoaa lopulta yrityksensä.

498

2707

    Vastaukset

    • Valhejuutalaisista

      Exodus 31:16 Ja pitäkööt israelilaiset sapatin, niin että he viettävät sapattia sukupolvesta sukupolveen ikuisena liittona.

      • 1234567---

        Jeesuksen esimerkki tämä: Jeesus meni tapansa mukaan sapattisin synägoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita.
        Nykyään suurimmalla osalla kirkoissa on ovet tiukasti kiinni sapattisin, paitsi silloin kun on siivoustalkoita.

    • Kuka on taivaallinen isä ?

      Onko hän joku paaveista, Baa on isä.
      Vai onko hän Paavali, koska sanoo; " Vaikka teillä olisi kuinka monta kasvattajaa kristuksessa, on teillä vain yksi isä, minä teidät olen synnyttänyt evankeliumin kautta. "

      Vai onko hän Adam, tai Aabraham. Vai kenties Daavid, kun Daavidin poika ?

      • paljomahdollista

        - saddam oli baat -puolueen johtaja aikoinaan , ehkä hän on jo pääsyt taivaaseen ja kaapannut vallan siellä. - saattaapa olla

    • Mielikuvitusjeesus ansaitsee siis kivityskuoleman.

      Sapattina kivittäjätkin ansaitsevat saman kohtalon, koska kivittäminen on työtä. Kivittäjien kivittäjät ansaitsevat myös...

    • Jos minä sanoisin, että sunnuntai on lakkautettu mensikö se läpi.

      Tai, jos sanoisin että sunnuntai ei ole enää ihmisen pojan päivä, vaan Herran päivä, koska herrat haluavat, että ihmisen pojat ja tytöt tekevät heille työtä myös sunnuntaina, että he saavat enemmän voittoa ja tuottavuus kasvaa.

    • Kuka on Herra ?

      Onko hän Kirkkoherra, paavi, piispa pappi. Onko hän Hallitusherra, ministeri . Onko hän Herra kansanedustaja ? Onko hän Herra korkeimman oikeuden tuomasi, vai jonkun alemman oikeuden tuomasi.

      Vai onko Herra yleensä vain mies, ja nainen on Herran palvelija, koska nainen luotiin miehelle avuksi. Apu, pelastus 'jeshua' on siis femi.

    • Miksi kukaan ei vastannut esittämiini kysymyksiin ?

    • Näitä sapatinvastaisia aloituksia tulee tasaisen tappavaan tahtaa, kertoo paljon siitä kuka täällä meuhkaa ja kiihkoilee. Jeesus vietti sapattia ollessaan maan päällä:

      ”Ja hän (Jeesus) saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan; ” (Lk. 4:16)

      ”Ja hän (Jeesus) meni alas Kapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti kansaa sapattina.” (Lk. 4:31)

      ”Ja toisena sapattina hän (Jeesus) meni synagoogaan ja opetti;” (Lk. 6:6)

      ”Ja hän (Jeesus) oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina.” (Lk. 13:10)

      Jeesus antoi meille esimerkin, jota seurata. Aloittajakin toteaa, että me ihmiset tarvitsemme lepopäivän. Raamatussa ei sanota, että voi levätä minä päivänä haluaa. Kymmenestä käskystä neljäs käskee meidän pyhittää sapatinpäivän, ei mitään toista päivää. Jumala on pyhittänyt sapatin meille lepopäiväksi, Jumala ei pyhittänyt mitään toista päivää.

      Jeesus ei lakkauttanut sapattia, missään kohtaa Raamattua ei sanota että Jeesus lakkautti sapatin. Jeesus on sapatin Herra. Sapatti on ihmistä varten, eli koko ihmiskuntaa varten.

      • Sapattia

        Sapatti on ihmistä varten, ihminen ei ole sapattia varten.

      • Sapattia kirjoitti:

        Sapatti on ihmistä varten, ihminen ei ole sapattia varten.

        Jeesuksen opetuksen mukaan sapatti todellakin on ihmistä varten. Meidän tulee täten pitää sapatti. Huommaa, että Jeesus ei sano, että sapatti on juutalaista varten, vaan ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten.

    • ketäkuuntelet

      Jeesus teki siis työtä sapattina jo ollessaan täällä ihmisen hahmossa ja ruumiissa. Julistaminen oli Jeesuksen työtä. Se on Jumalallinen ihme, että hänet päästettiin synagoogiin julistamaan, vaikka hän ei ollut leeviläinen suvultaan.

      kristitty net
      Viettääkö Jeesus sapattia nyt? Eikö taivas ole täydellisyyden ja opin perikuva?

      "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi"
      "Jos sinä olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi'."
      "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua".

      On tarkasti katsottava kuka meille puhuu milloinkin!

      On helppo ottaa Raamatusta joitakin kohtia, jotka tukevat ihmisoppeja ja näkemyksiä ja unohtaa kaikki muu Raamatun sana.

      • Jeesus ei tehnyt työtä sapattina. Jos Jeesus olisi tehnyt työtä sapattina, hän olisi rikkonut lakia, eikä olisi voinut olla synnitön uhri ja virheetön karitsa meidän puolestamme.

    • opettajaopettaa

      Missä sinä opetat? Jeesuksen esimerkin mukaan!

    • armonkerjäläinen

      Johanneksen vaikeneminen ensimmäisen päivän pyhyydestä on merkittävää, sillä hänen evankeliuminsa kirjoitettiin ensimmäisen vuosisadan lopussa,jolloin sapatin muuttaminen oli jo muka suoritettu. Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan tavoin Johannes ei tiennyt mitään ensimmäisen päivän pyhyydestä, mutta heidän laillaan hän puhuu paljon sapatin oikeasta vietosta Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Jos pyhä sapatinpäivä olisi siirretty sunnuntaille, vasmasti Matteus, Markus ja Jojannes- kaikki juutalaisia, joiden esi-isät olivat viettäneet sapattia yli tuhannen vuoden ajan- olisivat kirjoittaneet siitä jotakin. Evankeliumeissaan he eivät kuitenkaan sano mitään tällaisesta muutoksesta, ei sapatin siirtämisestä sunnuntaille sen enempää kuin sapatin korvaamista sunnuntailla. Tämä vaikeneminen on outoa, sillä jos Kristus olisi tehnyt näin suuren muutoksen, eivätkö nämä seurakunnan perustajat olisi sanoneet asiasta jotakin ?

      • Kristitty.net

        Aamen.

      • olisivatsanoneet

        Varmasti olisivat sanoneet jotakin sähköstä, autoista, lentokoneista, televisiosta - vai eikö Jumala tiennyt niiden olevan tulossa?

    • ashkenasi

      Sapatti itsessään on hyvä asia, ja on muistettava, että ihminen ei ole sapattia varten, vaan sapatti on ihmistä varten.
      Sapatin alkuperäinen tarkoitus on häivytetty valtavien kieltojen ja käskyjen määrään, joita monenlaiset "opettajat" ovat kehitelleet satojen vuosien aikana.
      Katsokaa Mooseksesta mitä Jumala käski/kielsi/lupasi sapattiin liittyen, kaikki muu on isien perinnäissääntöjä, eikä kuvasta Jumalan tahtoa.

      • Meidän ei tule missään tapauksessa ottaa oppia juutalaisilta, joiden sapatin viettoa määrittävät Talmudissa luetellut fariseuksilta perityt perinnäissäännöt. Mooseksen laissa on kyllin selvästi kerrottu, mitä sapattina saa ja ei saa tehdä. Kyse on lepopäivästä, jolloin ideana ei ole kytätä millintarkasti mitä saa ja ei saa tehdä. Jokaisella on oma tulkinta siitä, mikä on työtä ja mikä ei. Jokainen olkoon omassa mielessään varma.

    • qymraanan

      On hirvittävä erehdys ,että lahkosaarnaaja joka kuoli johtaa koko maailmankaikkeutta.
      Missä näin kirjoitetaan?
      Jos kirjoitetaan niin se on väärintulkittua ja epäjumalapalvelusta.
      Näin kirjoitetaan UT ssa: Lopunaikoina jeesus luovuttaa vallan sille mille se kuuluu, isä Jumalalle joten Jeesuksen väitetty kuninkuus taivaassa on väliaikaista vain.

    • Jeesusjulisti

      Jeesuksen työ julistukseen lähtemisen jälkeen oli julistaa evankeliumia. Julistustyön alettua hän ei tehnyt enää puusepän tai kirvesmiehen töitä, vaan julisti evankeliumia ympäri Israelia. Kävellen kulki opetuslasten kanssa paikasta toiseen ja julisti arjet ja pyhät.

      On siis täysin naurettavaa sanoa, että Jeesus vietti sapattia.

      • Jeesus Raamatun mukaan vietti sapattia:

        ”Ja hän (Jeesus) saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan; ” (Lk. 4:16)

        ”Ja hän (Jeesus) meni alas Kapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti kansaa sapattina.” (Lk. 4:31)

        ”Ja toisena sapattina hän (Jeesus) meni synagoogaan ja opetti;” (Lk. 6:6)

        ”Ja hän (Jeesus) oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina.” (Lk. 13:10)

      • Jos Jeesus ei olisi viettänyt sapattia, hän olisi rikkonut Mooseksen lakia, eikä olisi voinut olla synnitön uhri ja virheetön karitsa meidän puolestamme.

      • Vielä tähän, että evankeliumin julistaminen sapattina ei ole laissa tarkoitettua työtä. Evankeliumia siis saa julistaa sapattina.

    • viatonuhri

      Rooman lain edessä hän ei ollut tehnyt mitään rikosta, josta hänet olisi pitänyt tuomita kuolemaan, siksi Jeesus oli viaton ja synnitön uhri - Jumalalle kelpaava todellinen uhrikaritsa.

    • Jeesustajulista

      Jeesus ei vietä nyt sapattia - hän siis lakkautti sapatin uhrikuolemallaan.

      Kaikki Mooseksen kirjan esikuvat lakkasivat olemasta voimassa sillä hetkellä, kun Jeesus täytti uhrikuolemallaan nuo esikuvat. Sapatti oli esikuva orjuudesta vapautumisesta ja Jeesuksen uhri oli todellinen synnin orjuudesta vapautus, jossa syntinen saa Jeesuksen luokse tullessaan levon - todellisen levon.

      Näitä juutalaisten hapatusten levittäjiä vaan tuntuu todella riittävän ja monet menevät näihin sielunvihollisen ansoihin, joissa yritetään orjuuttaa ihminen uudelleen Tooran esikuvien noudattamiseen, koska juutalaisethan eivät usko, että Jeesus - esikuvien täyttymys - on jo tullut; hehän odottavat edelleen Jeesusta tulevaksi ja he eivät usko, että Messias, pelastaja on jo tullut.

      Älköön kukaan siis enää eksykö noudattamaan esikuvallisia vertauksia ja orjuuttavia säädöksiä, joiden tarkoitus oli kertoa, että esikuvien täyttymys on tulossa. Jeesus täytti nuo esikuvien lupaukset tullessaan ja sovittaessaan Golgatan ristillä kaikkien ihmisten synnit.

      Jeesus on nyt meidän uskovien palvonnan ja ylistyksen kohde, hän on meidän Herramme ja Kuninkaamme, häntä me kiitämme ja ylistämme siitä valtavasta pelastuksesta, jonka hän meille järjesti omalla kuolemallaan. Meidän ei siis pidä enää palvoa esikuvia, vaan oikeata täyttämystä, lupausten täyttäjää, Messiasta, joka on tuleva uudelleen perustamaan valtakuntansa maan päälle.

      Julista siis Kristusta, julista sitä pelastusta, joka Jeesuksessa Kristuksessa on, julista sitä, mitä hän käski meidän julistaa. Jeesus itse sanoi, että Mooses on kirjoittanut hänestä! Tee hyvää ja elä oikein ja arvollisesti Herrasi Jeesuksen Kristuksen kunniaksi ja kiitokseksi ja ylistykseksi ja osoita omalla elämälläsi, että olet todellinen Kristuksen palvelija, jossa jokainen voi kohdata rakastavan Jeesuksen kasvot. Älä siis esitä vaatimuksia, vaan kerro, että kaikki on täytetty Jeesuksen uhrikuolemassa ja meille annetaan kaikki, mitä me tarvitsemme Jeesuksessa Kristuksessa ilman omia ansioita. Julista siis Jumalan suurta armoa ja rakkautta, jonka hän osoitti Jeesuksen uhrikuolemassa - Jumala itse sovitti meidän syntimme.

      Siunausta sinun matkallesi ja kiitä siitä armosta, josta olet päässyt osalliseksi. Siihen armoon sinulla ei itselläsi ole mitään osuutta.

      • Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jeesus lakkautti sapatin uhrikuolemallaan? Miksi Jeesus olisi lakkauttanut uhrikuolemallaan juuri neljännen käskyn, miksei muita käskyjä? Miksi juuri sapattikäskyn?

        Missä kohtaa Raamattua Tooran noudattamista kutsutaan orjuudeksi? Missä kohtaa Raamattua sapattia kutsutaan orjuuttavaksi säädökseksi? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jeesus täytti nuo esikuvat niin että ne eivät enää ole voimassa? Jeesuksen omien sanojen mukaan hän ei tullut kumoamaan lakia eikä laista katoa pieninkään piirto.

        Se ei ole mitään esikuvan palvomista, että viettää sapattia, yhtä vähän kuin on kuudennen käskyn palvomista että ei tapa.

        Se että meidät on armosta pelastettu ei tarkoita että saamme rikkoa kymmentä käskyä.

      • 1234567---

        Voittajat pääsevät lasimerelle veisaamaan Mooseksen, Jumalan, palvelijan virttä ja Karitsan virttä Ilmestyskirjan mukaan.

    • eivietätaivaassa

      Viettääkö Jeesus sapattia nyt taivaassa?

      kristitty net ei ole uskaltanut vastata tähän.

      • Sillä ei ole mitään väliä mitä Jeesus tekee taivaassa. Luodessaan maailman Jumala itse lepäsi seitsemännen päivän. Tarvitsiko kaikkivaltias Jumala lepoa? Ei tietenkään, mutta Jumala asetti meille esikuvan ja mallin, jota seurata. Ollessaan maan päällä Jeesus vietti sapattia:

        ”Ja hän (Jeesus) saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan; ” (Lk. 4:16)

        ”Ja hän (Jeesus) meni alas Kapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti kansaa sapattina.” (Lk. 4:31)

        ”Ja toisena sapattina hän (Jeesus) meni synagoogaan ja opetti;” (Lk. 6:6)

        ”Ja hän (Jeesus) oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina.” (Lk. 13:10)

        Tarvitsiko Jeesus sapattia? Ei tietenkään, mutta hän näytti meille mallia, miten tulee levätä. Meidän tulee seurata Jeesuksen esimerkkiä.

        Sillä ei ole mitään väliä, viettääkö Jeesus taivaassa sapattia. Me ihmiset tarvitsemme viikottaisen lepopäivän. Luotuaan maan ja taivaan Jumala lepäsi seitsemännen päivän ja siunasi ja pyhitti sapatinpäivän. Siksi sapatti on pyhä. Neljännessä käskyssä Jumala käskee meidän pyhittää sapatinpäivän, ei mitään toista päivää. Toisin kuin Jumala, me tarvitsemme joka viikkoisen sapatinlevon. Raamatussa ei ole mitään käskyä, että meidän uudessa liitossa ei enää tarvitse levätä sapattina ja pyhittää sapatinpäivää. Kymmenen käskyä on edelleen voimassa ja me tarvitsemme lepopäiväämme, eli sapattia.

    • kaikkipäivät

      Jumalan luomispäivä ei ollut ihmisen päivä!

      Mutta lepoa ihminen tarvitsee, ei muutoin olisi luotu yönkään levon tarvetta.

      Sinä saat levätä ihan vapaasti sinä päivänä kuin haluat, mutta anna toisten levätä heidän valitsemanaan lepopäivänä.

      Room. 14:5
      Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

      Ja mitenkähän nuo Jeesuksen sapattityöpäivät tähän asiaan liittyy mitenkään. Nehän juuri todistavat, että Jeesus julisti evankeliumia jokaisena viikon päivänä, eikä pitänyt lepoa julistustyöstään. Papitkin lepäävät jonain toisena päivänä, kuin silloin kun muut tulevat kuuntelemaan saarnaa.

      Mene sinäkin nyt kauniina kesäpäivänä nauttimaan kesästä ja lepää kaikesta käännynnäistyöstäsi.

      • Luomisessa Jumala asetti meille mallin, jota seurata. Jumala siunasi ja pyhitti sapatinpäivän, siksi sapatti on pyhä. Jumala ei milloinkaan pyhittänyt mitään toista päivää. Neljännessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, Raamatussa ei ole mitään käskyä jonkun toisen päivän pyhittämiseen.

        Roomalaiskirjeen luvun 14 konteksti paljastuu jakeesta yksi, "Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä." Sapatin rikkomisesta määrätty rangaistus oli kuolemanrangaistus, tuskin siis mikään mielipidekysymys. Jae kuusi valaisee meille jaetta viisi: "Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa." Tässä ei puhuta sanaakaan sapatista. Päivillä tarkoitetaan todennäköisesti paastopäiviä, tai muita päiviä joiden viettämisestä ei ole mitään käskyä Raamatussa.

        Jeesus julisti evankeliumia joka päivä, se ei ole sapattina kielletty.

    • Jeesusvaisapatti

      Luomisen päivät eivät olleet ihmisen päiviä, vaan Jumalan päiviä.. satojatuhansia vuosia kestäviä luomisen päiviä. Niinpä Jumalan sapatti oli maailman luomisen tultua siihen pisteeseen, että elämää ja ihmisiä oli kaikkialla maapallolla, Jumala näki, että kaikki oli sangen hyvää ja sen jälkeen Jumala lepäsi luomistyöstänsä, hän katseli ja iloitsi ja tuo Jumalan sapatti kesti myös valtaisan pitkän ajan.. satojatuhansia vuosia.

      Siitä ei siis ole esimerkiksi ihmisen sapattilaille. Adam ei viettänyt sapattia ikinä! Vai löydätkö Raamatustasi kohdan, jossa sanotaan, että Adam vietti sapattia?

      Samoin Jeesus ei viettänyt sapattia julistustyönsä aloitettuaan, vaan julisti arjet ja sapatin evankeliumia ja paransi sairaita eli teki sitä rabbin työtä 7 päivää viikossa. Hän lepäsi satunnaisesti, ei minään erityisenä päivänä. Hän ei käskenyt opetuslapsiaan luotaan sapattina ja sanonut heille, että menkää nyt lepäämään, kun on sapatti, vaan kulki heidän kanssaan joka päivä.

      Jeesus tekee työtä 7 päivää viikossa nyt ja teki työtä 7 päivää viikossa ollessaan julistamassa evankeliumia täällä maan päällä. Evankeliumin julistus oli hänen työtänsä.

      Lepää sinäkin nyt sapattikäännytystyöstäsi, koska olet tehnyt sitä kaikki arjet ja sapatit, etkä sinä siitä mitään palkka saa - päinvastoin Jeesus kysyy sinulta kerran: 'julistitko evankeliumin ilosanomaa minusta?' Ole valmis vastaamaan siihen!

      Sinulle sapatti on tärkein julistuksen kohde, eikä Jeesus, miksi?

      • Jumala loi maailman viikossa. Päivät ovat tasan vuorokauden mittaisi, Raamatussa sanotaan että tuli aamu ja tuli ilta, yksi päivä. Siis Jumala lepäsi itse seitsemäntenä päivänä, siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän meille lepopäiväksi. Jumala ei tarvitse lepopäivää, mutta me tarvitsemme. Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, ei jotakin toista päivää. Raamatussa ei ole mitään käskyä levätä milloin huvittaa, ainoastaan sapattina käsketään lepäämään.

        Sapatti annettiin jo luomisessa. Olisi sangen outoa, jos Aatami ei olisi viettänyt sapattia, vaikka Raamattu ei asiasta kerrokaan. Israelilaiset viettivät sapattia jo erämaavaelluksen aikana, ennen kuin laki annettiin Siinailla.

        Jeesus vietti Raamatun mukaan sapatit tapansa mukaan synagoogassa. Siis selvä osoitus siitä, että Jeesus vietti sapattia. Jeesus julisti evankeliumia kaikkina päivinä, se ei ole lain rikkomista. Jeesus paransi sapattina, se ei ole Mooseksen laissa kielletty. Jeesus ei missään kohtaa rikkonut sapattia. Jos Jeesus olisi rikkonut sapattia, hän olisi tehnyt syntiä, eikä olisi voinut olla virheetön karitsa ja synnitön uhri meidän puolestamme.

        Keskityn tällä foorumilla vain ja ainoastaan tämän sapattiasian jauhamiseen. Minulla on siihen täysi oikeus ja hyvä syy, sapattikäsky on kymmenestä käskystä ainut, jota kirkon viralliselta taholta opetetaan rikkomaan.

      • tietotuusjaelämä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jumala loi maailman viikossa. Päivät ovat tasan vuorokauden mittaisi, Raamatussa sanotaan että tuli aamu ja tuli ilta, yksi päivä. Siis Jumala lepäsi itse seitsemäntenä päivänä, siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän meille lepopäiväksi. Jumala ei tarvitse lepopäivää, mutta me tarvitsemme. Kymmenessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, ei jotakin toista päivää. Raamatussa ei ole mitään käskyä levätä milloin huvittaa, ainoastaan sapattina käsketään lepäämään.

        Sapatti annettiin jo luomisessa. Olisi sangen outoa, jos Aatami ei olisi viettänyt sapattia, vaikka Raamattu ei asiasta kerrokaan. Israelilaiset viettivät sapattia jo erämaavaelluksen aikana, ennen kuin laki annettiin Siinailla.

        Jeesus vietti Raamatun mukaan sapatit tapansa mukaan synagoogassa. Siis selvä osoitus siitä, että Jeesus vietti sapattia. Jeesus julisti evankeliumia kaikkina päivinä, se ei ole lain rikkomista. Jeesus paransi sapattina, se ei ole Mooseksen laissa kielletty. Jeesus ei missään kohtaa rikkonut sapattia. Jos Jeesus olisi rikkonut sapattia, hän olisi tehnyt syntiä, eikä olisi voinut olla virheetön karitsa ja synnitön uhri meidän puolestamme.

        Keskityn tällä foorumilla vain ja ainoastaan tämän sapattiasian jauhamiseen. Minulla on siihen täysi oikeus ja hyvä syy, sapattikäsky on kymmenestä käskystä ainut, jota kirkon viralliselta taholta opetetaan rikkomaan.

        Tapatko ihmisen joka sinun "sapattinasi" tekee töitä?

      • tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Tapatko ihmisen joka sinun "sapattinasi" tekee töitä?

        Miten on, tapatko sinä jokaisen avionrikkojan?

      • tietotuusjaelämä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Miten on, tapatko sinä jokaisen avionrikkojan?

        En koska minä elän uudessa liitossa ja noudatan Jeesuksen kahta käskyä. Siis sapattivouhotus on ikivanhan aavikkokansan laki. Nykyään on kuitenkin päästään vinksahtaneita lahkolaisia jotka elävät Mooseksen laissa ja ajassa. He eivät tunne Jumalaa eivätkä Jeesusta.

        Onko kymmenen käskyä muka kumottu? Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs, eikä yksikään kirkkokunta opeta että kymmenen käskyä olisi kumottu.

    • YlistysHerralle1

      "Tulkaa minun luokseni" Jeesus sanoi, "kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon" Matt. 11:28) Jeesus antaa meille levon usealla eri tavalla. Ja yksi niistä on epäilemättä sapatinpäivä. Kerran viikossa Jumala käskee meitä lopettamaan työnteon, lopettamaan omaisuuden hankkimisen, lopettamaan aineellisten asioiden tavoittelun- ja tavoittelemaan niiden sijaan hengellistä hyvää. Lihallinen sydän ei pidä rahan ansaitsemisen keskeyttämisestä, ja ehkä tässä on suurin sy sapatin yleiseen rikkomiseen. Haluamme sen mitä näemme kaupan ikkunassa; haluamme sen nyt; ja pyrkimystemme keskeyttäminen joka seitsemäs päivä tuntuu plevan liikaa.
      Mutta astumalla uskossa eteenpäin ja pitämällä sapattikäskyn voimme vapautua ahneudesta, joka myrkyttää suhteemme ihmisiin ja Jumalaan. Jeesus voi antaa iloa ja rauhaa Halleluujaa!!

    • 2sapattiajonyt

      'Jumala loi maailman viikossa'

      Saapihan sitä uskoa noinkin, jos tahtoo. Minkä ikäinen maailma mielestäsi siis on?

      Työtä tekevät ja raskautetut pääsääntöisesti lepäävät kahtena päivänä viikossa näissä länsimaisissa yhteiskunnissa, jossa on 5 päiväinen työviikko. He eivät siis pääse tekemään työtä enempää.

      Kuusi päivää käskettiin tekemään työtä? Onko siis syntiä tehdä työtä vain 5 päivää. Pitäisikö nyt siis vaihtaa saarnan aihe - tehkää työtä 6 päivää ja levätkää vain yksi päivä viikossa?

      Monet eläkeläiset ovat lopettaneet työn tekemisen ja lepäilevät 7 päivää viikossa, joten mitäs siitä sitten pitäisi sanoa? Raamattu ei taida puhua eläkeläisistä mitään?

      Olisiko nyt siis alettava saarnaamaan työn tekemisestä eikä levosta, jos kerran lepoa on jo yksi päivä liikaa viikossa?

      Onkos sapattisaarnaajat siis ajastaan jäljessä; eivätkö he tiedä, että me teemme työtä vain 5 päivää viikossa?

      Vai pitääkö siis vielä ottaa kolmas sapattipäivä nykyisen kahden lisäksi?

      • Minulla on työviikko viisipäiväinen. Sapattina lepään kaikesta työstä mutta sunnuntaina leikkaan nurmikkoa, käyn kaupassa ja lämmittelen saunaa. Raamatussa ei kuitenkaan ole mitään kieltoa levätä enemmän kuin yksi päivä. Mutta ideaali on kuusi päivää töitä ja yksi päivä lepoa.

    • lepoJeesuksessa

      Kiitos Jeesus, että saamme levätä sinussa!

    • juutalainenlasku

      netikka net sivustolta lainattua:
      'Kabbalisti, rabbi Yitzchak De-Min Acco (1250-1340), esitti ajatuksen, ettei noita ajanjaksoja pidä ottaa kirjaimellisesti, vaan ne tulee ymmärtää 'jumalallisina' ajanjaksoina. Midras'in mukaan jokainen jumalallinen päivä on tuhat maallista vuotta (Ps. 90:4). Koska jokainen vuosi sisältää 365 1/4 päivää, yksi jumalallinen vuosi on 365 250 vuotta pitkä.

      Tästä seuraa, että jokainen 7000-vuotinen jumalallinen luomisjakso vastaisi 2 556 750 000 maallista vuotta. Tämä noin 2,5 miljardia vuotta on lähellä tieteen omaksumaa näkemystä siitä, miten kauan elämää on maapallolla esiintynyt. Koko universumin iäksi tulisi tämän laskutavan siis kuusi tuollaista jumalallista ajanjaksoa eli 15 340 500 000 vuotta, mikä sekin on lähellä viimeaikaisia tieteellisiä arvioita.'

      • Kiitos tästä iltasadusta.

    • Jeesuksentyö

      Joh 5:
      1 Sen jälkeen oli juutalaisten juhla, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin.
      2 Ja Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi hebreankielellä on Betesda, ja sen reunalla on viisi pylväskäytävää.
      3 Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista.

      5 Ja siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentä kahdeksan vuotta.
      6 Kun Jeesus näki hänen siinä makaavan ja tiesi hänen jo kauan aikaa sairastaneen, sanoi hän hänelle: "Tahdotko tulla terveeksi?"
      7 Sairas vastasi hänelle: "Herra, minulla ei ole ketään, joka veisi minut lammikkoon, kun vesi on kuohutettu; ja kun minä olen menemässä, astuu toinen sinne ennen minua".
      8 Jeesus sanoi hänelle: "Nouse, ota vuoteesi ja käy".
      9 Ja mies tuli kohta terveeksi ja otti vuoteensa ja kävi. Mutta se päivä oli sapatti.
      10 Sentähden juutalaiset sanoivat parannetulle: "Nyt on sapatti, eikä sinun ole lupa kantaa vuodetta".
      11 Hän vastasi heille: "Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: 'Ota vuoteesi ja käy'."
      12 He kysyivät häneltä: "Kuka on se mies, joka sanoi sinulle: 'Ota vuoteesi ja käy'?"
      13 Mutta parannettu ei tiennyt, kuka se oli; sillä Jeesus oli poistunut, kun siinä paikassa oli paljon kansaa.
      14 Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi".
      15 Niin mies meni ja ilmoitti juutalaisille, että Jeesus oli hänet terveeksi tehnyt.
      16 Ja sentähden juutalaiset vainosivat Jeesusta, koska hän semmoista teki sapattina.
      17 Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä".
      18 Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.

      Jeesus itse sanoi, että hänen Isänsä tekee yhäti työtä (alati ilman lepoa) ja hän myös tekee alati työtä myös sapattina. ( jae 17) Jeesus piti työnään siis parantamista ja tottakai se on Jumalan työtä! Jeesus oli ja on Jumala!

      • Parantaminen ei ole Mooseksen laissa kielletty sapattina, eikä vuoteen kantaminenkaan. Jeesus ei siis rikkonut sapattia, eikä hän kumonnut sapattia. Että Jeesus olisi kumonnut sapatin, oli fariseusten syytös. Jumala saa tehdä työtä niin paljon kuin haluaa, mutta meille ihmisille hän on antanut käskyn levätä sapatinpäivänä. Emme voi vedota siihen, että Jumala tekee töitä 247, me ihmiset tarvitsemme lepopäiväämme. Luomisviikolla Jumala itse lepäsi seitsemäntenä päivänä, sen takia hän siunasi ja pyhitti sapatinpäivän. Siksi sapatti on pyhä, Jumala ei milloinkaan pyhittänyt mitään toista päivää.

      • 1234567---

        Johannes 5:18. Tätä tekstiä monet, monet käyttävät VÄÄRISTELLYSTI HYVÄKSEEN. Tässä oli kysymys juutalaisten sanoista, he pitivät Jeesusta sapatin kumoajana syystä kun Jeesus sapattisin paransi synägoogassa sairaita.
        Ei Jeesus kumonnut sapattia vaan teki sapatista ihmisläheisemmän parantamalla sairaita. Nykyisinkin sapatin pyhänäpäivänä pitävät sairaanhoitajat ovat vuorollaan sapattisinkin sairaaloissa töissä. Sairaat on hoidettava kaikkina viikonpäivinä.

        Jeesus ei ollut puusepänverstaassa töissä sapattisin koska ne eivät kuuluneet välttämättömiin töihin.

      • etkö.tätä.tiennyt
        1234567--- kirjoitti:

        Hulluntailaiset väääristeleee.

    • kiitosJeesus

      Asia tuli hyvin selkeästi loppuun käsitellyksi.

      Kiitos Jeesus että sinä teet alati työtä!

      Kiitos Jeesus, että siunaat kaikkia meitä rakkatitasi, niitä jotka viettävät sapttia ja ovat uudestisyntyneitä ja niitä, jotka lepäävät jonain muuna päivänä ja ovat uudestisyntyneitä.

      Kiitos Jeesus, että sinussa meillä on vapaus sapatin orjuudesta ja saamme iloita lepopäivästä.

      • Se että Jeesus tekee alati töitä, ei "vapauta" meitä sapatista. Meille ihmisille on Jumala antanut käskyn levätä sapatinpäivänä.

        Missään kohtaa Raamattua ei sapattia kuvata orjuudeksi. Ei missään. Se on hyvin kaukana orjuudesta, että lepää kerran viikossa kaikesta työstä. On täten täysin absurdia ja naurettavaa kutsua sapattia orjuudeksi!

        Saamme iloita lepopäivästä... Raamatussa ei esiinny sanaa "lepopäivä". Lepopäivä on Raamatun väärentäjien keksimä termi, jolla yritetään kumota sapatti. 2. Moos. 20:8 kuuluu alkukielen mukaan "Muista pyhittää sapatinpäivä". Raamatussa ei ole mitään käskyä pyhittää jotakin ihmeellistä lepopäivää, minä päivänä huvittaa. Ainoastaan sapatti käsketään pyhittää.

    • Kirjakääröt

      2Moos.31:15. Biblia (1776). Kuusi päivää pitää työtä tehtämän, mutta seisemäntenä päivänä on sabbatin lepo, pyhä Herralle: kuka ikinänsä työtä tekee sabbatin päivänä, hänen pitää totisesti kuoleman. Jeesus teki, työtä sabbattina ja kuolema tuli.

    • tietotuusjaelämä

      Tuo on historian kertausta. Ei merkitystä enää, se aika oli ja meni.

    • ilosanomakerro

      kristitty net lle sapatista on tullut todella orjuuttava asia

      hän kiertää kaikkien eri suuntien keskusteluosiot kertomassa, että uskon tärkein asia on sapatti ja mitä käykään niille, jotka eivät Mooseksen sapattilain mukaan elä ..

      adventistit käyvät tukemassa häntä ja kertomassa vielä lisää, että sapatti on pedon merkki ja jokainen joutuu helvetin tuleen, joka ei sapattia vietä niinkuin Mooseksen laki sanoo..

      juutalaiset, jotka eivät Jeesusta tunnusta, ovat tämän sapatin levittäneet ja yrittävät sillä eksyttää uskovatkin pois Jeesuksesta lain kautta pelastumaan .. he eivät Jeesusta tunnusta eivätkä hyväksy, eivätkä haluaisi muidenkaan Jeesusta hyväksyvän ..

      Sananl. 28:10

      Joka eksyttää oikeamielisiä pahalle tielle, se lankeaa omaan kuoppaansa; mutta nuhteettomat perivät onnen.

      Jeesus itse vastasi (Joh 5:17), että hän tekee työtä sapattina eikä voi levätä, kun evankeliumin sanoma on levittämättä kaikkeen maailmaan. Jeesukselle ja hänen seuraajilleen on tärkeämpi noudattaa Jumalan tahtoa, kuin vanhentunutta Mooseksen lain kohtaa, joka esti hyvän tekemisenkin sapattina. Jumalan tahto oli, että sairas sai avun ja parani, vaikka oli sapatti. Samoin meidänkin Jeesuksen omien on oltava avoimin mielin ja kuulevin sydämin, jotta emme olisi tottelemattomia Jumalan tahdolle, kun hän kehoittaa meitä johonkin.. oli päivä tai yö tai mikä viikonpäivä tahansa..

      Lain kiivailija juutalaiset eivät halunneet pakanoita puhutellakaan, saatikka kertoa heille rakastavasta Jumalasta.. nykyiset lain kiivailijat eivät myöskään ole innoissaan Jeesuksesta ja evankeliumin ilosanomasta, vaan kiivailevat lain, Tooran puolesta, että he helposti unohtavat tärkeimmän.. Jeesuksen.... he eivät ehdi kuunnella, mitä asiaa Jumalalla olisi heille.. ehkä naapurissa olisi joku.. ehkä joku työkaveri kaipaisi jotain .. ehkä joku lähimmäinen .. sukulainen.. hekään eivät kerro evankeliumia, vaan kertovat heille, ellet vietä sapattia, niin..
      Tämä on surullisinta ...

      Jeesuksesta kerro... muistatko sen laulun ..

      • 1234567---

        Huom ! Ei sapatti ole pedonmerkki, vaan Jumalan merkki. . . Sunnuntai on pedonmerkki, ihmiskäsky pyhäksi.

        Jeesuksen esimerkki on tämä: Jeesus meni tapansa mukaan sapattina synägoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita.

        Nythän on niin, että suurimmalla osalla kirkoista on sapattisin ovet tiukasti kiinni, paitsi silloin kun on siivoustalkoot. Monilla olisi lyhyt kirkkomatka kun kaikilla olisi sapattisin kirkkojen ovet auki, ja miehet pappeina. Naispastorit kyllä karkoittaa pois ne, jotka ymmärtävät, että pappeus ei kuulu naisille

      • Sapatti ei ole orjuuttava asia minulle. Pauhaan asiasta, koska neljäs käsky on kymmenestä ainut, jota kirkon viralliselta taholta opetetaan rikkomaan. Kymmentä käskyä ei ole missään kohtaa Raamattua kumottu. Se ei ole evankeliumista pois pätkääkään, että meuhkaan täällä sapatista. Koen että asia on tärkeä, niin monet rikkovat tahallaan tai tietämättömyyttään sapattia.

      • höpötystä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Sapatti ei ole orjuuttava asia minulle. Pauhaan asiasta, koska neljäs käsky on kymmenestä ainut, jota kirkon viralliselta taholta opetetaan rikkomaan. Kymmentä käskyä ei ole missään kohtaa Raamattua kumottu. Se ei ole evankeliumista pois pätkääkään, että meuhkaan täällä sapatista. Koen että asia on tärkeä, niin monet rikkovat tahallaan tai tietämättömyyttään sapattia.

        Heitä jo höpöttämästä. Mitä sinä pauhaat sen sapatin kanssa. Jos itse pidät sapattia niin pidä. Jokainen päättää ITSE mitä tekee tai ei tee.

      • höpötystä kirjoitti:

        Heitä jo höpöttämästä. Mitä sinä pauhaat sen sapatin kanssa. Jos itse pidät sapattia niin pidä. Jokainen päättää ITSE mitä tekee tai ei tee.

        Sanoisitko että jokainen päättää itse mitä tekee, tekeekö huorin vai tappaa vai varastaa?

      • höpötystä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Sanoisitko että jokainen päättää itse mitä tekee, tekeekö huorin vai tappaa vai varastaa?

        Kyllä, jokainen päättää itse olipa Mooseksen ikivanhaa lakia tai ei. Ei sillä ole merkitystä, koska Jeesus antoi uuden liiton uudet käskyt. No, sinun kanssa on turha keskustella mitään koska olet hylännyt Jeesuksen ja elät vielä Mooseksen laissa. Pauhaat sellaisesta mitä ei ole ollut enää kahteen tuhanteen vuoteen Ymmärrätkö?

        Eli sinun mielestäsi on saman tekevää noudattaako kristitty kymmentä käskyä vai ei. Kuitti sille. Missä kohtaa Raamattua Jeesus antaa uuden liiton uudet käskyt, jotka korvaavat vanhan? Jeesus sanoi että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto. Laitetaan muistin virkistykseksi:

        ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

        "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää." (Lk. 16:17)

        Jeremian mukaan uudessa liitossa laki, alkukielellä Toora, kirjoitetaan meidän sydämiimme. Lakia ei siis ole uudessa liitossa kumottu:

        ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

        En ole hylännyt Jeesusta. Jos me rakastamme Jeesusta, me pidämme hänen käskyt. Tätä harhaoppia on jatkunut jo kohta kaksituhatta vuotta, että laki mukamas on kumottu. Jeesus sanoo teille kaikille 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Totean että elät Mooseksen laissa ja Jeesus on sinulle täysin tuntematon. Jos tuntisit totuuden=Jeesuksen, et puhuisi yhtään sanaa raakuuksia tekevälle aavikkokansalle annetusta järjestyslaista enää. Niitä ei enää ole, sitäpaitsi ne koskivat VAIN israelilaisia ei pakanoita.

        Juuri Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto. Jeesus siis opetti, että Mooseksen laki on edelleen voimassa. Jos rakastamme Jeesusta, me pidämme hänen käskyt. Onko kymmenen käskyä "raakuuksia tekevälle aavikkokansalle annettu järjestyslaki"? Kymmenen käskyäkö on muka kumottu? Ja missäköhän kohtaa Raamattua sanotaan niin? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että kymmenen käskyä on vain Israelille?

        Mooseksen lain mukaan laki on sama niin juutalaisille kuin muukalaisillekin:

        "Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 24:22)

        Laki ei siis koskenut vain israelilaisia, vaan oli myös pakanoille tismalleen sama laki.

        5. Moos.5.
        1 Ja Mooses kutsui kokoon kaiken Israelin ja sanoi heille: "Kuule, ISRAEL, NÄMÄ KÄSKYT ja oikeudet, jotka minä tänä päivänä julistan teidän korvienne kuullen. Oppikaa ne ja noudattakaa niitä tarkoin.
        2 Herra, meidän Jumalamme, teki liiton MEIDÄN KANSSAMME Hoorebilla.
        3 Herra EI TEHNYT tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan MEIDÄN kanssamme, jotka olemme tässä TÄNÄ PÄIVÄNÄ, kaikkien meidän kanssamme, jotka NYT ELÄMME.

        Tässä on sinulle vastaus kenen kanssa Jumala teki liiton ja antoi käskyt.

        3. Moos. 26:46
        Nämä ovat ne käskyt, säädökset ja lait, jotka Herra asetti ITSENSÄ ja ISRAELILAISTEN välille Siinain vuorella, Mooseksen kautta.

        3. Moos. 27:34
        Nämä ovat ne käskyt, jotka Herra Siinain vuorella antoi Moosekselle ISRAELILAISIA VARTEN.

        Kai jo tyhmempikin ymmärtää joka osaa lukea ketä varten käskyt annettiin ja keiden kanssa Jumala teki vanhan liiton. Kaikki käskyt ovat kadonneet 2000 vuotta sitten. Raamattu ilmoittaa myös että liitto tehtiin niiden kanssa jotka nyt elämme. Tuo porukka on muuttunut maan tomuksi eikä liittolaisia ole enää hengissä. Uskonnolliset lahkot ja kultit ovat perkeleestä jotka vielä elävät vanhan liiton käskyissä ja laissa.

        Eli sinun mielestäsi kymmenen käskyä on kumottu? Silloinhan kristitty saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin?

        Etkö osaa lukea:

        "Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 24:22)

        Laki on sama niin israelilaiselle kuin muukalaisellekin, eli myös meille pakanoille.

    • armonkerjäläinen

      Yhdessäkään sapatina suorittamassaan parantamisessa Jeesus ei syrjäyttänyt eikä mitätöinyt sapattia. Pikemminkin hän valaisi sapatista puolta, joka oli käännetty PÄÄLAELLEEN. Koska sapatti oli esinäytös messiaanisesta lunastuksesta, mikä olisi ollut parempi ajankohta tarjota esimakua lunastuksen lupaamista etuoikeuksista, vapaudesta ja parantumisesta ? Mikä olisi ollut partempi ajankohta antaa esimakua olam ba-baan liittyvästä lopullisesta lunastuksesta ? Sapatti ei suinkaan ollut päivä, jolloin sairaita ei saanut parantaa, vaan paras mahdollinen päivä heidän parantamiseen.

    • MoosesvaiJeesus

      Mooses kääntyy taivaassa Jeesuksen puoleen ja sanoo: 'Katsopas kuinka monta seuraajaa minulla on jo nyt. Montakos seuraajaa sinulla Jeesus on?'

      Jeesus vastaa: 'Olet oikeassa, täytyy taas viivyttää paluuta maan päälle, kun ihmiset alkavat seurata sinua, eivätkä tule minun luokseni. Olisin jo halunnut pian lähteä noutamaan omani kotiin, mutta en pääse lähtemään, kun ihmiset alkavat seurata sinua Mooses, eivätkä tahdo seurata minua.'

      • Jos rakastamme Jeesusta, pidämme hänen käskyt. Se ei ole Jeesusta vastaan, että noudatamme lakia. Armon alla meillä ei ole lupa tehdä syntiä rikkomalla lakia:

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

    • jumalatonmonni

      Voisitteko te nyt lopultakin päättäa, kumpaa tulee seurata, Moosesta vai Jeesusta?

      Minä jumalaton en nyt oikein saa tolkkua tästä teidän kinastelusta!

      Kinastellaanko taivaassa yhtä lailla?

      • Se ei ole Jeesusta vastaan että noudatamme lakia. Valinta ei ole Mooseksen ja Jeesuksen välillä, vaan jos me rakastamme Jeesusta, me emme tee syntiä rikkomalla lakia.

    • ovelavihollinen

      Vihollinen jättä aina Raamatun jakeita pois, jotka kumoavat hänen väitteensä, tässä yksi todiste:
      Jer 31:
      31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
      32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra

      Uusi liitto, jonka Jeesus toi mukanaan on eri liitto kuin se vanha, Näin Jeremia kirjoittaa!

      Vihollinen on ovela, hän käyttää Raamatun sanaa häikäilemättä hyväkseen pettääkseen Jeesuksen omat!

      Varoitus, varoitus!

      • Aika jännästit jätät pois seuraavan jakeen! Vaan miten tuo jatkuukaan? Katsokaamme seuraava jae:

        ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

        Uudessa liitossa laki, alkukielellä Toora, kirjoitetaan meidän sydämiimme. Uudessa liitossa siis laki on edelleen voimassa.

    • uusiliitto

      Heb 8:
      6 Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu.
      7 Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
      8 Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
      9 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra
      13 Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.
      Heb 9:
      15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön
      Heb 10:
      9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
      Heb 7:
      11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
      12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
      17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
      18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
      19 -sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
      22 niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.

      Näitä jakeita vihollinen ei halua tuoda esiin koskaan, koska uusi liitto Jeesuksessa romuttaa heidän oppinsa vanhan liiton voimassaolemisesta kokonaan.

      Varokaa siis älyttömien galatalaisten hapatusta!

      • Aika jännästi sinäkin valikoit jakeita, katkaiset kriittisestä kohdasta lainauksesi. Katsotaan miten jatkuu Hepr. 8:10: "Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."

        Uudessa liitossa siis laki, alkukielellä Toora, kirjoitetaan meidän sydämiimme. Uudessa liitossa siis laki on edelleen voimassa.

      • Kristusonuusiliitto
        Kristitty.net kirjoitti:

        Aika jännästi sinäkin valikoit jakeita, katkaiset kriittisestä kohdasta lainauksesi. Katsotaan miten jatkuu Hepr. 8:10: "Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani."

        Uudessa liitossa siis laki, alkukielellä Toora, kirjoitetaan meidän sydämiimme. Uudessa liitossa siis laki on edelleen voimassa.

        Vanhaa lakia ei kirjoiteta sydämiin, vaan Kristus tulee sinne itse asumaan. Uusi liitto on Kristus.

        Varokaa galatalaisten hapatusta!

      • Kristusonuusiliitto kirjoitti:

        Vanhaa lakia ei kirjoiteta sydämiin, vaan Kristus tulee sinne itse asumaan. Uusi liitto on Kristus.

        Varokaa galatalaisten hapatusta!

        Vaan kun tuon Jeremian profetian mukaan nimenomaan laki kirjoitetaan meidän sydämiin uudessa liitossa.

    • menesorvinääreen

      Muista sinäkin, että seuraat kirjoituksesti mukaista esimerkkiä ja teet aina työtä.

    • antikristuksenoppi

      'Uudessa liitossa siis laki, alkukielellä Toora, kirjoitetaan meidän sydämiimme'

      Edellä on juuri sielunvihollisen valhe. Varokaa .. Varokaa.

      Antikristus tulee juuri korostamaan Vanhan Testamentin lakia aikanaan - se kelpaa - Kristus ei kelpaa!

      • Jeremian profetia uudesta liitosta kertoo, että uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme, eli laki on edelleen voimassa uudessa liitossa. Jeremia on Jumalan sanaa. Miten voit väittää suoraa lainausta Raamatusta sielunvihollisen valheeksi?

    • Jeesusonpelastaja

      Varoitus.. varoitus!

      Kristus on meidän uskomme kohde, ei sapatti!

      Onko Kristus saanut tulla sydämeesi asumaan?

      • täydellinen-pelastaja

        Niimpä kristyttyjen pitäisi muistaa pyhittää Jeesuksen antama sapatti.
        Kristus uskomme kohde ja hänen tekonsa.
        Sapatti on pyhä, koska Jeesus on Jumala, hänestä lähtee pyhyys.
        Voisi kuvitella, että Herraa olisi helppo rakastaa, koska hän on antanut hengensä meidän puolestamme.

    • Jeesusitseonliitto

      Matt 22:
      36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
      37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
      38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
      39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
      40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat." Jeesus sanoi: KAIKKI

      Miksi Jeesus ei puhunut tässä yhteydessä mitään sapatista?

      Uusjudaismi ja adventistit lisäävät näihin Jeesuksen käskyihin vielä yhden:
      Muista viettää Sapattia Mooseksen lain mukaan ja paljon muuta eli koko Toora!

      Miksi Jeesus ei puhunut 'kolmannesta', vain kahdesta, joissa on Kaikki käskyt, laki ja profeettojen opetukset?

      Miksi Jeesus sanoi, että nuo kaksi Jeesuksen uuden liiton käskyä ovat riittävät hänen seuraajilleen?

      Uusi liitto Jeesuksessa on todella UUSI LIITTO, se ei ole vanha liitto!

      varokaa antikristuksen opetuksia... varokaa ..

      • Saako kristitty siis tappaa, varastaa ja tehdä huorin? Onko kymmenen käskyä muka kumottu? Kymmenestä käskystä neljäs käskee meidän pyhittää sapatinpäivän. Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto, täten myös sapattikäskystä ei katoa pieninkään piirto.

    • kysynpävaa

      Tuohon aikaan ei ollut mitään syytä puhua sapatista koska sitä kaikki viettivät.

    • kummajainenko

      'Saako kristitty siis tappaa, varastaa ja tehdä huorin?'

      Ookkonä ihan pöljä. Lähimmäisen rakastaminen on Jeesuksen käsky!

      • Jos laki kerta on kumottu, niin silloinhan kristityn ei tarvitse noudattaa kymmenetä käskyä, eikös? Vaan kun Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia, eikä laista katoa pieninkään piirto. Se tarkoittaa, että kymmenen käskyä, ja täten myös sapattikäsky, on edelleen voimassa.

      • tietotuusjaelämä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jos laki kerta on kumottu, niin silloinhan kristityn ei tarvitse noudattaa kymmenetä käskyä, eikös? Vaan kun Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia, eikä laista katoa pieninkään piirto. Se tarkoittaa, että kymmenen käskyä, ja täten myös sapattikäsky, on edelleen voimassa.

        Ei Jeesuksen opetuslasten tarvitse noudattaa kymmentä eikä juutalaisille annettuja 418 käskyä. Miksei. Koska Mooseksen lakia noudattamalla kukaan ei tule vanhurskaaksi, ei vaikka viettäisi joka päivä sapattia. Sen sijaan noudattamalla Jeesuksen antamaa kahta käskyä olet Hänen todellinen opetuslapsi ja sitä kautta saat toivon pelastuksesta.

        Gal. 5:14
        Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

        Joh. 1:17
        Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

        Gal. 3:19
        Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

        Tietysti lahkolaiset voivat uskoa Moosekseen pelastuakseen, eihän siinä ole mitään väärää. Suomessa on uskonnonvapaus, ja sapatteja saa pitää vaikka joka päivä. Se on sellaista ulkoista tekopyhyyttä. Mutta parasta on se että Jeesus tuntee valittunsa ja valitsee oman seurakuntansa. Siihen ei kuulu yhtään lakihenkistä eikä sapattivouhottajaa koska he eivät tunne Jeesusta eikä Jumalaa.

      • näinse.on
        tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Jeesuksen opetuslapset pitivät/pitävät Herransa saptin pyhänä.
        Kuten Paavali sanoo; Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.

      • tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Ei Jeesuksen opetuslasten tarvitse noudattaa kymmentä eikä juutalaisille annettuja 418 käskyä. Miksei. Koska Mooseksen lakia noudattamalla kukaan ei tule vanhurskaaksi, ei vaikka viettäisi joka päivä sapattia. Sen sijaan noudattamalla Jeesuksen antamaa kahta käskyä olet Hänen todellinen opetuslapsi ja sitä kautta saat toivon pelastuksesta.

        Gal. 5:14
        Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

        Joh. 1:17
        Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

        Gal. 3:19
        Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

        Tietysti lahkolaiset voivat uskoa Moosekseen pelastuakseen, eihän siinä ole mitään väärää. Suomessa on uskonnonvapaus, ja sapatteja saa pitää vaikka joka päivä. Se on sellaista ulkoista tekopyhyyttä. Mutta parasta on se että Jeesus tuntee valittunsa ja valitsee oman seurakuntansa. Siihen ei kuulu yhtään lakihenkistä eikä sapattivouhottajaa koska he eivät tunne Jeesusta eikä Jumalaa.

        Sanot ettei Jeesuksen opetuslasten tarvitse noudattaa kymmentä käskyä. Silloinhan kristitty saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin. Sapattia ei vietetä pelastukseksi. Sitä vietetään koska se on Jumalan käsky. Siinä ei ole mitään ulkokultaista tekopyhyyttä, että noudattaa kymmentä käskyä. Jos me rakastamme Jeesusta, me pidämme hänen käskyt.

      • 1234567---
        tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Ei Jeesuksen opetuslasten tarvitse noudattaa kymmentä eikä juutalaisille annettuja 418 käskyä. Miksei. Koska Mooseksen lakia noudattamalla kukaan ei tule vanhurskaaksi, ei vaikka viettäisi joka päivä sapattia. Sen sijaan noudattamalla Jeesuksen antamaa kahta käskyä olet Hänen todellinen opetuslapsi ja sitä kautta saat toivon pelastuksesta.

        Gal. 5:14
        Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

        Joh. 1:17
        Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.

        Gal. 3:19
        Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.

        Tietysti lahkolaiset voivat uskoa Moosekseen pelastuakseen, eihän siinä ole mitään väärää. Suomessa on uskonnonvapaus, ja sapatteja saa pitää vaikka joka päivä. Se on sellaista ulkoista tekopyhyyttä. Mutta parasta on se että Jeesus tuntee valittunsa ja valitsee oman seurakuntansa. Siihen ei kuulu yhtään lakihenkistä eikä sapattivouhottajaa koska he eivät tunne Jeesusta eikä Jumalaa.

        Sapatin Herra Jeesus on sapatinpitäjien Jeesus. Toisilla on eri Jeesus. Jeesuskin sanoi: Monta on tullut minun nimessäni.

    • Laitetaan vielä kerran muistutukseksi, kun kaikki eivät ymmärrä Jeesuksen selvää opetusta:

      ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

      • saviseutulainen

        Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen. Gal. 4:4.

        Huomaa tässä laista vapautuksemme korkea, iankaikkinen perustus! Jumala lähetti Poikansa lain alle! Ja sen hän teki vapauttaakseen lain alla olevia. Niinhän luemme: »Lunastamaan lain alaiset.» Te köyhät sielut, ylistäkää ja kiittäkää häntä iankaikkisesti! Tämän lauseen lohduttava pääsisällys on niin selvä, että jokaisen on tuo huomattava.

        Pyhä apostoli on syvän ajattelun jälkeen ja syvässä hengessä sanonut nämä sanansa, niin että niitä kyllä kannattaa tarkemmin tutkia. Ensin hän sanoo: »Kun aika oli täytetty» - nimittäin Isän määräämä aika, kun Vanhan testamentin holhoojavalta oli loppuva ja kaikki ennustuksen lupaukset ja kuvaukset täyttyvät.

        Nämä sanat »kun aika oli täytetty» tuovat siis silmien eteen koko Vanhan testamentin pitkän kultaisen jumalallisen lupaussarjan maalaukset ja kuvaukset. Aina ensimmäisestä lupauksesta asti, joka annettiin syntiinlankeemuksen päivänä, vaimon siemenestä, joka oli rikkipolkeva käärmeen pään. Kaikki nuo pitkällisen leeviläisen jumalanpalveluksen jumalalliset ennustukset ja kuvaukset, joissa monet tuhannet uhrieläimet sekä uhripapit kaikki kuvasivat meidän suurta ylimmäistä pappiamme ja suurta sovintouhria.

        Todellakin ylen voimallinen, tuhatkertainen Jumalan todistus, jonka rinnalla meidän ajatuksemme, tunteemme ja mielemme vastustelut haihtuvat ja raukeavat. Miten voisimme tehdä tyhjiksi koko pitkän maailman ajan kestäviä tuhatkertaisia esikuvia ja Jumalan omia lupauksia?

        Ja mitä kaikki nämä lupaukset ja kaikki nämä esikuvana käytetyn jumalanpalveluksen veriset uhrieläimet kertovat? Hepr. 10 luemme: »Laki on tulevan hyvän varjo eikä olioiden todellinen kuva. Ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi. Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
        Sen takia hän maailmaan tullessaan sanoo: Teurasuhri ia ruokauhri eivät sinulle kelpaa, vaan korvat sinä minulle avasit. Katso, minä tulen – kirjassa on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala. Itse uhrieläimiä et sinä tahtonut, Isä. Ei, ruumiin olet minulle valmistanut» Minun ruumiini esikuvia olivat kaikki uhrit. Minun ruumiini on tuleva uhriksi, jota olet tahtonut Jumala. Avatkoon Jumala silmämme näin ylen ihanalle sanomalle.

        Tässä näemme vapautuksemme perustuksen. Tässä huomaamme sanojen selityksen: »Kristus on lain loppu ja Jumalan Karitsa.» Jumala avatkoon mielemme ja sydämemme! »Jumala lähetti Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen.» Aina kahdeksannesta päivästä lähtien, jolloin hänet lain mukaisesti ympärileikattiin, koko hänen elämänsä oli vain lain täyttämistä meidän puolestamme.

        Laki vaatii syystä ja herkeämättä, että meidän on rakastettava Jumalaa kaikesta sydämestämme, kaikesta sielustamme, kaikista voimistamme ja kaikesta mielestämme ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Mutta ei kukaan meistä täytä tätä. Silloin tuli Kristus ja teki sen meidän puolestamme: Hän rakasti Jumalaa koko sydämestään ja sielustaan. Isän tahdon tekeminen oli hänen ruokansa. Hän rakasti lähimmäistään niin kuin itseään, hän antoi henkensä veljiensä, vieläpä vihollistensakin puolesta. Ja apostoli sanoo vakavasti tämän tapahtuneen meidän tähtemme, lunastaakseen lain alaiset.

        Tutki tätä tarkkaan, niin huomaat suureksi autuaaksi ihastukseksesi, ettei meidän lain pitämisellä koskaan tarvitse ansaita Jumalan armoa ja autuutta, vaan että se asia on Jumalan suuresta laupeudesta pantu tykkänään toisen hartioille, välittäjämme ja laintäyttäjämme huollettavaksi. »Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa.»

        Syntiinlankeemus turmeli niin perinpohjin meidän voimamme, ettei meissä ollut vähintäkään mikä ei ollut myrkytettyä, synnin ja saastaisuuden täyttämää. Ei ainoakaan koko sukukunnasta voinut Herran lakia täyttää, vaan kaikki, mikä meissä on, sotii jokaista lain käskyä vastaan. Tämän huomaavatkin syvästi ja katkerasti ne, joita Jumalan pyhyys on koskettanut, niin että he kilvoittelevat ja tekevät työtä lain täyttämiseksi.

        Ja kun nyt Jumala iankaikkisen totuutensa ja vanhurskautensa tähden ei voinut yhtään kirjainta eikä merkkiäkään laistaan jättää täyttämättä, jonka tähden kaikki liha oli iankaikkisen kirouksen alaisena, niin kuin sen joka päivä tunnemme, niin Jumala muuttumattomasta laupeudestaan ja rakkaudestaan ihmisiin päätti armollisesti lähettää oman Poikansa lakia täyttämään meidän edestämme.

        Tätä sisältävät nämä kalliit sanat: »Kun aika on täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen lunastamaan lain alaiset.»
        Ja tämä on syy, miksi Jumala ei mittaa eikä tuomitse meitä lain mukaan, miksi »ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa, Jeesuksessa ovat, vaan he ovat hänessä niin viattomat Jumalan edessä, kuin eivät olisi koskaan syntiä tehneet.

        ( C.O.Rosenius )

      • evankeliumia
        saviseutulainen kirjoitti:

        Siinä se evankeliumin ydinsanoma.
        Käskyt ovat hyvät ja ne johtavat syntisen Jeesuksen luo, lain täyttäjän luo, joka tuo vapautuksen synneistä Jeesuksen tekojen tähden.
        Näin uskovan ei tarvitse kumota Sanaa/käskyjä, vaan turvautua Herraan.

      • evankeliumia kirjoitti:

        Siinä se evankeliumin ydinsanoma.
        Käskyt ovat hyvät ja ne johtavat syntisen Jeesuksen luo, lain täyttäjän luo, joka tuo vapautuksen synneistä Jeesuksen tekojen tähden.
        Näin uskovan ei tarvitse kumota Sanaa/käskyjä, vaan turvautua Herraan.

        Ja jos me rakastamme Jeesusta, me pidämme käskyt. Kymmentä käskyä ei ole kumottu.

      • mietiskelevä

        Näitä asioita täytyy ajankanssa tutkia.

    • synninalaisia

      Lain tehtävä oli osoittaa, ettei yksikään ihminen kykene sitä täyttämään, ei ennen eikä nyt. Niinpä nämä, jotka vetoavat lakiin, eivät itsekään pysty sitä täyttämään - he ovat siis omavanhurskaita, kun he sanovat, että kykenevät täyttämään lain.
      Lain tehtävä on saattaa ihminen kaipaamaan Jumalan armoa, että hän voisi pelastua lain kirouksesta, koska lain kirous on iankaikkinen kuolema ja kadotus ja tästä Jeesus meidät syntiset ja rikkoneet tuli pelastamaan - vapauttamaan lain kirouksesta.
      Jeesus tuli tuomaan uuden lain, joka on armon laki ja rakkauden laki; jossa rikkonut saa Jeesuksessa syntinsä anteeksi ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi ja tulee iankaikkisen elämän omistajaksi.
      Laki siis kertoo kaikille, että sinä olet rikkonut Jumalaa vastaan.
      Jeesus kertoo kaikille, etät tulkaa minun luokseni, niin te pelastutte lain tuomiosta ja saatte armon ja anteeksiantamuksen.

      Ilman Pyhää Henkeä näiden käsittäminen on mahdotonta.

      Matka Jeesuksen seurassa alkaa uudestisyntymisestä ja silloin Pyhä Henki tulee ja opettaa meitä kaikesta, mitä Jeesus on opettanut.

      Laki siis pysyy voimassa osoittaakseen, ettei yksikään ihminen ei kykene Jumalan lakia täyttämään ja on tuomittu kuolemaan ilman Jumalan armoa ja pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa. Niinpä ne, jotka sanovat täyttävänsä ja pitävänsä Mooseksen käskyt, eivät niitä kykene noudattamaan sydämessään, koska Jumala on sulkenut kaikki synnin alle. Ne jotka sanovat noudattavansa Mooseksen käskyjä, ovat siis valehtelijoita, koska Raamattu selkeästi sanoo, ettei ole yhtäkään, joka tekee sitä, mikä oikein on.
      Job 14:4
      Syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään.
      Ps. 14:3
      Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.
      Ps. 53:3
      (53:4) Mutta kaikki he ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
      Room. 3:23
      Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
      1. Joh. 1:8
      Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä

      • Miten siis on, saammeko tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä, kun olemme armon, emmekä lain alla?

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        Meillä ei siis armon alla ole mitään lupaa rikkoa tahallaan Jumalan käskyjä. Jos rakastamme Jeesusta, me pidämme hänen käskyt.

      • hämmentynyt_

        Muuten hyvä, mutta Mooseksen käskyt?

        Kerrot näin:
        ""Niinpä ne, jotka sanovat täyttävänsä ja pitävänsä Mooseksen käskyt, eivät niitä kykene noudattamaan sydämessään, koska Jumala on sulkenut kaikki synnin alle. Ne jotka sanovat noudattavansa Mooseksen käskyjä, ovat siis valehtelijoita, koska Raamattu selkeästi sanoo, ettei ole yhtäkään, joka tekee sitä, mikä oikein on.""

        Tuosta kirjoituksestasi voisi kuvitella, että Herra tuli täyttämään Mooseksen käskyt. Mooses ylempänä Jumalaa. Et varmaan tarkoita sitä.

    • Kuinkas_

      tuollaisiin työaikoihin suhtautuu ammattiliitto? 24/7 ja vuodet läpeensä, yleislakkoo pystyyn ja satamat seis, auto- ja kuljetusalasta puhumattakaan! Törkeetä.

    • kaupatauki-yötäpäivää

      On muutoksia tulossa, muttta kuinka paljon. Työtä jo pystyy jossain tekemään tauotta. Helluntalaiseten toive toteutumassa.
      Luterilaiset ymmärtää, että lepopäivä on raamatussa.
      Siksi lakkoja tulee olemaan, jos työtä tehdään tauotta. Suurin osa Suomessa on luterilaisia.
      Helluntalaisista on suurin osa sitä mieltä, että ei raamattu tunne sapattia/lepopäivää. He ovat pieni joukko ja eivät saa siten työlakeja haluamakseen.

    • kilvoittelijaolen

      Jeesuksen seuraajan elämä on kilvoittelua, meidän on taisteltava oman lihamme houkutuksia vastaan, ettemme niitä synnillisiä ajatuksia toteuta. Meidän on antauduttava kokonaan Jumalan Pyhän Hengen työlle meissä, että voisimme hyvän kilvoituksen kilvoitella, niin kuin Paavali siitä puhuu. Kuitenkin tietäen, että meidän lihassamme ei ole mitään hyvää ja kelvollista, vaan se uusi ihminen meissä perii taivasten valtakunnan.
      Jos huomiomme kääntyy pois Jeesuksesta ja yritämme oman lihamme voimalla noudattaa käskyjä, emme ole edes päässeet sisälle Jumalan valtakuntaan, vaan rakennamme omaa uskonnollisuuttamme ja kuvittelemme, että olemme synnittömiä, kun emme tapa, emme varasta, emme tee huorin ja emme tee mitään sellaista, mistä käskyt kieltävät.
      Jeesuksen pelastamina, armosta Jumalan lapsiksi tulleina me tiedämme, että vaikka kuinka kilvoittelemme, emme ole lihamme puolesta Jumalalle kelvollisia ja siksi tämä lihan ruumis ei voikaan koskaan päästä taivasten valtakuntaan, vaan siihen tarvitaan uusi ruumis, jonka saamme ylösnousemuksen hetkellä.
      Jeesuksen oma ei koskaan tahallaan tahdo syntiä tehdä, vaan antautuu yhä syvemmin Pyhän Hengen muuttavan voiman muutettavaksi tullakseen Jeesuksen kaltaiseksi yhä enemmän ja enemmän, täyttyäkseen rakkaudella yhä enemmän ja enemmän ja voidakseen kertoa tätä toivon evankeliumia Jeesuksesta yhä useammalle ja useammalle.

      Galatalaiskirje 5:
      1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
      2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
      3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
      4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
      5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
      6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
      7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
      8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
      9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
      10 Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
      11 Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
      12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
      13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
      14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
      15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
      16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
      17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
      18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
      19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
      20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
      21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
      22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
      23 Sellaista vastaan ei ole laki.
      24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
      25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
      26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

      Tähän Galatalaiskirjeen totuuksiin adventisti ja uusjudaisti joutuu myös nöyrtymään ... mutta voi tietysti paaduttaa sydämensä .. vapaus on valita! Näistä Raamatun totuuksista he eivät halua puhua, eivätkä tuoda niitä esiin. He toistelevat jatkuvasti niitä muutamia jakeita, joilla he perustelevat omat harhansa... kumpa Pyhä Henki saisi avata heidän ymmärryksensä katsomaan Kristukseen.

      • Missä kohtaa galatalaiskirjettä annetaan lupa tehdä syntiä rikkomalla lakia?

      • 1234567---

        Adventistit ovat nöyrtyneet pitämään Jumalan antaman sapatin pyhänäpäivänä. Ylpeällä ihmisellä on vaikea nöyrtyä ja pitää pyhänäpäivänä Jumalan antama sapatti.

        Raamatut vuosilta 1642 ja 1903 Ilm.22:14. Autuaat ovat ne, jotka Hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.

        Monen nenän edessä portit tulevat kerran pysymään kiinni, silloin ei enää auta kolkutukset.

      • tietotuusjaelämä

        Ei ihmisen tarvitse miettiä mitä tekee tai jättää tekemättä. Kyllä se sisäinen ääni= Pyhä Henki ohjaa ja opettaa. Aivan helppoa olla opetuslapsi.

    • rukoilemmeyhdessä

      Voi kumpa Kristus saisi tehdä työtään minussa.

      Olkoon tuo meidän rukouksemme.

    • niinjaamenamen

      kristitty ..

      amen

    • pyhiäkinon

      Voi ihmettä sentään, onko meidän joukossamme synnittömiä pyhiä?

      Siltä heidän kirjoituksensa kuulostavat - he täyttävät kaikki käskyt viimesen päälle - yli-ihmisiäkö ovat... eihän tavallinen kuolevainen siihen pysty, vaikka kuinka koko sydämensä pohjasta kilvoittelisi uskon tiellä.

      Onneksi olkoon heille, he ovat saavuttaneet sen, mistä me muut uneksimme vasta taivaassa saavuttavamme.

      • Onko meillä jokin lupa uudessa liitossa tehdä tahallaan syntiä rikkomalla lakia vastaan? Saammekko muka rikkoa sapattikäskyä, koska olemme armon alla? Se että kukaan ei ole täydellinen, ei tarkoita että saisi tahallaan rikkoa lakia.

      • 1234567---

        Käskyjen kumoajille se taivaaseen pääsy on aika vaivalloista. . Lakiin ja todistuksiin,elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.

      • Pyhiä-on

        "pyhiäkinon "
        Pyhiä on: Jumala, Jumalan poika, Pyhä Henki, Pyhä sapatti.

        Tuosta muuten on hyvä lähteä liikkelle, että huomaa syntisyytensä. Siinä on kaksi mahdollisuutta, joko poistaa Jumalan käskyn/käskyt tai turvautuu Vapahtajaan/Jeesukseseen?

    • tietotuusjaelämä

      Se lain täyttäminen käskyjen muodossa on lihallista. Rakastakaa Jumalaa ja lähimmäisiänne. Se on kaiken lain täyttymys.

      Room.13.
      8 Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
      9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
      10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

      Siinä se on sanottu, uskokaa jo Jeesukseen älkääkä vouhottako kuolleen lainkirjaimen kanssa.

      • Jos rakastaa Jeesusta, silloin pitää Jumalan käskyt. Ja Jumalan käsky on, että me pyhitämme sapatinpäivän.

      • tietotuusjaelämä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jos rakastaa Jeesusta, silloin pitää Jumalan käskyt. Ja Jumalan käsky on, että me pyhitämme sapatinpäivän.

        Niin, minä en vietä sapattia koska se on lihan teko. Eiköhän asia ole selvä, että sinä pidät lahkossasi sapatin niin kuin Ellen G. White on opettanut.

      • tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Niin, minä en vietä sapattia koska se on lihan teko. Eiköhän asia ole selvä, että sinä pidät lahkossasi sapatin niin kuin Ellen G. White on opettanut.

        Ovatko muutkin kymmenen käskyä lihan tekoja? Jos ei tee huorin, onko sekin vain lihan teko? En kuulu mihinkään lahkoon, enkä varsinkaan adventisteihin. Sapatti ei ole EGW:n keksintöä, vaan sen on Jumala asettanut pyhäksi jo luomisviikolla.

      • 1234567---
        tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Niin, minä en vietä sapattia koska se on lihan teko. Eiköhän asia ole selvä, että sinä pidät lahkossasi sapatin niin kuin Ellen G. White on opettanut.

        Eihän tämä Elleni tyhmeliini ollutkaan kun ymmärsi uskoon tultuaan, että sapatti kuuluu myöskin Uudenliiton kristityille.

      • 1234567--- kirjoitti:

        Eihän tämä Elleni tyhmeliini ollutkaan kun ymmärsi uskoon tultuaan, että sapatti kuuluu myöskin Uudenliiton kristityille.

        Adventistit ovat luterilaisia huomattavasti fiksumpia, kun eivät kutsu itseään ellenisteiksi.

    • Paljon on täällä väitetty hiljattain, että laki on kumottu. Jos näin on, onko kymmenen käskyä muka kumottu? Silloinhan kristitty saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin. Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs ja kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". Miksi ainoastaan neljäs käsky olisi kumottu ja muut olisivat edelleen voimassa? Jeesuksen selvän opetuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto. Tämä tarkoittaa, että kymmenen käskyä ja täten myös sapattikäsky on edelleen voimassa. Miksi neljäs käsky on kymmenestä ainut, jota kirkon viralliselta taholta opetetaan rikkomaan? Millainen meteli siitä nousisi, jos kirkko opettaisi että kuudetta käskyä saa rikkoa. Mutta sapattikäskyn rikkomista pidetään täysin normaalina.

      Vielä väitetään, että eihän kukaan pysty noudattamaan lakia, ikään kuin tämä antaisi meille luvan ja oikeuden tahallaan rikkoa sapattikäskyä. Kukaan ei pysty täydellisesti noudattamaan lakia ja ainoastaan Jeesus on täyttänyt lain, mutta se ei anna meille lupaa tahallaan rikkoa käskyjä vastaan.

      Sanotaan, että uudessa liitossa emme enää ole lain alla. Miten siis on, saammeko tehdä syntiä ja rikkoa lakia, kun emme ole lain vaan armon alla? Pois se! Sanoo Paavali:

      "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

      Väitetään että uudessa liitossa laki on kumottu. Järjetön väite! Missään kohtaa Raamattua ei sanota että laki on kumottu. Jeesus sanoo suoraan, että hän ei tullut kumoamaan lakia:

      ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

      Väitetään että uudessa liitossa laki ei enää ole voimassa. Täysin absurdi väite! Raamatun mukaan uudessa liitossa laki, alkukielellä Toora, kirjoitetaan meidän sydämiimme:

      ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

      Uudessa liitossa täten laki on edelleen voimassa. Se tarkoittaa, että kymmenen käskyä on edelleen voimassa uudessa liitossa ja velvoittaa meitä. Koska sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs, on uudessa liitossa sapattikäsky edelleen voimassa.

    • vakavavaroitus

      'Silloinhan kristitty saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin'
      'Toora, kirjoitetaan meidän sydämiimme'

      Edellä olevat lauseet ovat suoraan sielunvihollisen pääkonttorista tulleita!

      Erittäin vakava varoitus!

      Erittäin vakava varoitus!

      Lue Galatalaiskirjettä. Lue Galatalaiskirjettä. Lue Galatalaiskirjettä!

      • "Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme" on suora lainaus Jeremian kirjasta. Miten se voi olla sielunviholliselta?

        Ja jos kymmenen käskyä kerta on kumottu, sehän tarkoittaa että kristitty todellakin saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin.

        Mitäköhän galatalaiskirjeessä muka sanotaan aiheesta?

      • Kristitty.net kirjoitti:

        "Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme" on suora lainaus Jeremian kirjasta. Miten se voi olla sielunviholliselta?

        Ja jos kymmenen käskyä kerta on kumottu, sehän tarkoittaa että kristitty todellakin saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin.

        Mitäköhän galatalaiskirjeessä muka sanotaan aiheesta?

        Laitetaan kertauksen vuoksi:

        ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini (TOORAN) heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

        Uudessa liitossa siis alkukielen mukaan Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme. Miten suora lainaus Raamatusta voi olla sielunviholliselta?

        Jokainen voi itse tarkistaa asian alkukielestä tästä: http://biblehub.com/interlinear/jeremiah/31-33.htm

    • katsoJeesukseen

      Jeesuksen käsky rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäisiä kattaa kaikki vanhan liiton käskyt, jotka koskevat suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin, mutta menee niissä paljon syvemmälle. Ainoastaan sapattikäsky ei sisälly tuohon Kristuksen käskyihin.
      Uusi liitto ei ole Toora, vaan vanha liitto on Toora, jonka Kristus purki ja asetti voimaan uuden liiton, josta Hebrealaiskirje puhuu.

      Ilman Pyhää Henkeä uskonnollinen ihminen ei voi käsittää Raamatun sanaa ja se on todettu selkeästi monin kohdin niiden osalta, jotka toistelevat joitakin Raamatun jakeita, jotta saisivat Jeesuksen seuraajan kääntämään katseensä pois Jeesuksesta ja katsomaan lakiin ja tuntemaan hirveää syyllisyyttä ja pelkoa ja toisaalta olemaan armoton ja ankara toisia kohtaan.

      Lue siis Hebrealaiskirjettä, niin saat ymmärrystä uudesta liitosta.
      'en sellaista liittoa... vaan uusi liitto..'

      Hepr. 10:29
      kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
      Joh. 5:24
      Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään

      Syntiinlankeemus kertoo juuri siitä, kun ihminen käänsi katseensa pois Jeesuksesta ja alkoi kuunnella vihollisen ääntä.

      • 1234567---

        Parasta vaan katsoa myöskin lakiin tänä laittomuuden aikana.

      • "Ainoastaan sapattikäsky ei sisälly tuohon Kristuksen käskyihin."

        Miksi ainoastaan sapattikäsky ei sisälly? Miksi neljäs käsky ei sisälly, mutta viides, kuudes ja seitsemäs käsky sisältyvät? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että ainoastaan sapattikäsky ei sisälly Kristuksen käskyihin?

        Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme. Laki siis on edelleen uudessa liitossa voimassa.

        Sielunvihollinen saa kristityt eksytettyä ja harjoittamaan laittomuutta. Siitähän Saatana iloitsee, kun saa kristityt tekemään syntiä. Saatanan harhaajohtavat eivät näe Jeesuksen selvää opetusta, että laista ei katoa pieninkään piirto.

    • vainyksinJeesus

      Sielunvihollisen viesti on nyt sama kuin syntiinlankeemuksen hetkellä, käännä katseesi pois Jeesuksesta, sillä hän ei yksin riitä, vaan sinun itsesikin täytyy tehdä jotain pelastuaksesi ollaksesi kelvollinen Jumalalle. Tähän moni viesti kehoittaa tässäkin ketjussa...
      Älä usko sielunvihollisen valhetta, kun hän sanoo, että sinun täytyy tarkasti noudattaa Tooraa, sillä Jeesus ei yksin riitä...

      https://www.youtube.com/watch?v=UC_6RR-IuSM

      • Saatana haluaa että me teemme syntiä. Saatana on varsin onnistuneesti saanut kristityt uskomaan, että sapattikäskyä saa rikkoa. Siitähän Saatana iloitsee, kun kristityt tekevät syntiä ja harjoittavat laittomuutta.

        Sielunvihollisen vale on, että meidän ei tarvitse noudattaa lakia. Tässä missiossa Saatana onkin onnistunut varsin hyvin, kun on saanut miljoonat kristityt eksytettyä uskomaan että sapattikäskyä saa rikkoa.

    • >> Syntiinlankeemus kertoo juuri siitä, kun ihminen käänsi katseensa pois Jeesuksesta ja alkoi kuunnella vihollisen ääntä. <<

      Mitä kieroilua! Mistä syntiinlankeemus kertoo? Se kertoo siitä, että paholainen sai houkuteltua Aatamin ja Eevan rikkomaan Jumalan käskyä. Käärme sanoi naiselle "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?" Nykyään Saatana kuiskii kristityille "Onko Jumala todellakin sanonut, että teidän on pyhitettävä sapatinpäivä? Ei suinkaan, riittää että vietätte lepopäivää minä päivänä hyvänsä!"

      Saatana riemuitsee suuresti, kun on saanut kristityt rikkomaan kymmenentä käskyä. Nykyään pidetään täysin normaalina käytöksenä, että rikotaa sapattia. Sitä kutsutaan kristityn vapaudeksi, emme ole enää sapatin orjuuden alla. Näin Saatana valehtelee seurakunnalle, että Jumalan antama sapatin lepo olisi muka orjuutta. Saatana kuiskii, että ette te suinkaan kuole, ei teidän tarvitse viettää sapattia. Lepopäivä ajaa saman asian. Saatana on saanut Raamatun kääntäjätkin poistamaan kymmenestä käskystä sanan "sapatti" ja korvaamaan sen sanalla "lepopäivä". Näin Raamatun suora käsky "Muista pyhittää sapatinpäivä" on saatu muotoon "Muista pyhittää lepopäivä". Nerokasta työtä Saatanalta. Saatana on valheen isä, ja hän osaa nämä temput.

      Se ei ole armosta pois lankeamista, että noudatamme kymmentä käskyä. Jos me rakastamme Jeesusta, pidämme käskyt. "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni." (Joh. 14:15) Meillä ei armon alla ole mitään oikeutta tehdä syntiä rikkomalla lakia. "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15) Se ei ole katseen pois kääntämistä Jeesuksesta, että viettää sapattia. Kukaan ei väitä että sapatti pelastaa. Kyse on siitä, olemmeko kuuliaisia Jumalan käskyille. Kukaan ei kuvittele, että jos noudattaa kuudetta käskyä, kyse olisi omavanhurskaudesta tai yrityksestä ansaita itse pelastus. Eikö sama päde sapattikäskyyn? Se ei ole omin voimin pelastumista eikä mikään lihan teko, että lepää kaikista töistä yhden päivän viikossa. Saatana eksyttää ja vääristelee kirjoituksia minkä kerkiää ja riemuitsee kun Jumalan kansa rikkoo Jumalan lakia ja halveksuu sapattia.

    • tietotuusjaelämä

      Kai sitten täytyy alkaa pitää sapattia joka päivä, pitää pekkaspäiviä ja lomapäiviä jotta pelastuu. Mitään muuta ei tarvitse tehdä, senkun on joutilaana ja vouhottaa jatkuvasti sapatista. Se lienee "Kristitty.net" julistama ilosanoma tällä palstalla. Avot.

      • Kukaan ei ole väittänyt, että sapattia noudattamalla pelastuu. Kyse on vain ja ainoastaan siitä onko kuuliainen Jumalan käskyille vai ei.

        Saan jauhaa tällä palstalla sapatista niin paljon kuin sielu sietää. Toisin kuin eräät, minä en tee aiheesta lukuisia aloituksia päivittäin. Jos ei kiinnosta, ei ole pakko lukea tätä ketjua. Minun mielestäni on täysin älytöntä, että Jumalan lain rikkomista pidetään normaalina. Jos kirkko opettaisi, että kuudetta käskyä saa rikkoa, siitä nousisi varmasti meteli. Mutta neljännen käskyn rikkomista pidetään normaalina. Siksi vaahtoan sapatista.

      • tietotuusjaelämä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kukaan ei ole väittänyt, että sapattia noudattamalla pelastuu. Kyse on vain ja ainoastaan siitä onko kuuliainen Jumalan käskyille vai ei.

        Saan jauhaa tällä palstalla sapatista niin paljon kuin sielu sietää. Toisin kuin eräät, minä en tee aiheesta lukuisia aloituksia päivittäin. Jos ei kiinnosta, ei ole pakko lukea tätä ketjua. Minun mielestäni on täysin älytöntä, että Jumalan lain rikkomista pidetään normaalina. Jos kirkko opettaisi, että kuudetta käskyä saa rikkoa, siitä nousisi varmasti meteli. Mutta neljännen käskyn rikkomista pidetään normaalina. Siksi vaahtoan sapatista.

        Vaahtoa ihan kaikessa rauhassa, minä tunnen Jeesuksen. Kiitos vaan keskustelusta.

      • tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Vaahtoa ihan kaikessa rauhassa, minä tunnen Jeesuksen. Kiitos vaan keskustelusta.

        Jos tunnet Jeesuksen ja rakastat häntä, silloin noudatat Jumalan käskyjä. Ja Jumalan käsky on, että me pyhitämme sapatinpäivän.

    • uusijavanhaliitto

      kristitty net ei tiedä lainkaan mitä uusi liitto Kristuksessa tarkoittaa.

      Jokainen valistunut lukija lienee sen jo sanomattakin tajunnut.

      Se on surullista, kovin kovin surullista.

      • Kovin moni ei näytä uskovan Jeremian profetiaa uudesta liitosta. Laitetaan muistin virkistykseksi:

        ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini (Tooran) heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

        Uudessa liitossa alkukielellä Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme. Uudessa liitossa siis Raamatun mukaan laki on edelleen voimassa.

        Kristittyjen mielestä uusi liitto on sitä, että laki on kumottu, saa tehdä mitä huvittaa, rikkoa sapattia esimerkiksi. Mutta Raamattu ei opeta mitään tällaista. Myöskään Jeesuksen sanoja ei uskota, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto.

    • rakkausjakiitollisuus

      Kun Jumala armossaan alkaa puhutella ihmistä, hän alkaa vetää tätä Kristuksen ristin luokse, koska siinä Jumala antaa etsivälle ymmärryksen käsittää tuon Kristuksen ristinkuoleman merkityksen. Uusi liitto on parempi kuin vanha liitto (Toora), joka ei voinut tuoda pelastusta. Tuossa ristin juurella ihminen käsittää, että hän on syntinen ja täysin kelvoton Jumalalle, mutta hän myös ymmärtää, että hänet olisi pitänyt tuomita syntien tähden kuolemaan, mutta Jumala lähetti ainosyntyisen poikansa sijaisuhriksi; Jumala itse urhrasi itsensä meidän syntisten ja täysin kelvottomien edestä ja antaa tuon uhrin tähden meidän syntimme anteeksi, kun me niitä itkien ja parannusta tehden häneltä anomme. Siinä me saamme kokea sen ihmeen, suurimman ihmeen, että Jumala synnyttää meidät uudesti ja meistä tulee Jumalan lapsia. Siinä me tajuamme, ettemme koskaan pysty maksamaan tuota Jumalan meistä maksamaa hintaa takaisin. Siinä me tajuamme tuon Jumalan rakkauden Jeesuksessa, siinä me ymmärrämme, että olemme hänelle rakkaita ja siinä me käsitämme, ettemme voi mitään tehdä kelvataksemme Jumalalle, sillä kaikki on jo tehty Kristuksen uhrikuolemassa. Syntimme on sovitettu ja anteeksi annettu ja Jumala ei enää meidän syntejämme muista.

      Tuo armosta saatu pelastus tuo sydämeemme rakkauden Jeesusta kohtaan ja valtavan kiitollisuuden siitä, että juuri minut hän pelasti ja otti omaksi lapsekseen ja tuosta kiitollisuudesta käsin me haluamme tehdä hyvää, elää oikein, hylätä vanhat väärät tiemme ja etsiä mahdollisuuksia tuoda kiitosta Jumalalle hyvillä teoilla ja osoittaa lähimmäisillemme sen, mikä on tuon uuden liiton vaikutus meidän elämässämme, emme enää ponnistele omin voimin, vaan saamme oppaaksemme ja voimaksemme Jumalan Pyhän Hengen, joka johdataa meitä tekemään hyvää ja elämään hyvää ja oikeaa elämää ja karttamaan pahaa.. motiivina uudessa liitossa on siis tuon Jumalan rakkauden käsittäminen ja loppumaton kiitollisuus siitä valtavasta Jumalan armosta, että olen päässyt osalliseksi iankaikkisesta elämästä.

      Tätä on uusi liitto, jossa emme enää omin voimin yritä miellyttää Jumalaa ja ansaita häneltä suosiota. Uusi liitto on siis aivan jotain muuta, kuin se vanha lakiliito, jossa ahkerasti luettiin käskyjä ja yritettiin niitä noudattaa ja oltiin oikein ylpeitä, että onnistuttiin, niinkuin fariseukset mainitsivat.. varmasti nyt kelpaan Jumalalle.. mitä Jeesus heistä sanoi?

      • Miten siis on, saammeko tässä uudessa liitossa tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä? Onko tässä uudessa armon liitossa kymmenen käskyä kumottu? Paavalin mukaan ei ole:

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia. Miksi tätä yksinkertaista Jeesuksen opetusta ei uskota?

      • tietotuusjaelämä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Miten siis on, saammeko tässä uudessa liitossa tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä? Onko tässä uudessa armon liitossa kymmenen käskyä kumottu? Paavalin mukaan ei ole:

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia. Miksi tätä yksinkertaista Jeesuksen opetusta ei uskota?

        Room. 10:4
        Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

      • tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Room. 10:4
        Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

        Klassinen käännösvirhe. Tuossa on kreikan sana telos käännetty loppu, vaikka se tarkoittaa täyttymystä ja päämäärää. Kristus on siis lain täyttymys, ei loppu. Tarkistakaa itse alkukielestä, jos ette minua usko: http://biblehub.com/interlinear/romans/10-4.htm

      • 1234567---

        Teillä on niin suuri rakkaus lähimmäisiänne kohtaan, että pidätte sapattisin rukoushuoneidenne ovet tiukasti kiinni, ettei vaan kukaan sairas ja terve pääse sisälle.

    • uusijavanhaliitto

      Uusi liitto ei ole siis vanha liitto, vaan todella uusi, armoliitto, Jumalan rakkausliitto ihmistä kohtaan. Uudessa liitossa Jumala ei esitä yhtäkään vaatimusta ihmiselle, vaan täyttää itse nuo vaatimukset ja kärsii itse sen rangaistuksen, joka syntisen ja rikkoneen ihmisen tulisi kärsiä. Uudessa liitossa Jumala armahtaa rikkoneen ihmisen ja antaa hänelle uuden elämän.

      Uusi liitto on siis aivan erilainen, varrattomasti parempi liitto, kuin se vanha liitto, joka perustui vaatimuksiin ja käskyihin ja kieltoihin, joita ihmiset eivät pystyneet noudattamaan ja siksi Jumalakin hylkäsi ihmisen.

      Siksi profeettakin julistaa jo edeltä, että minä teen uuden liiton ihmisen kanssa, en sellaista liittoa, kuin se vanha oli, vaan täysin uuden, paremman, rakkauden liiton, armoliiton.

      Uusi liitto ei ole siis lakiliitto, vaan armoliitto.

      Sielunvihollisen orjuudessa olevat eivät voi ymmärtää tätä Jumalan rakkaus- ja armoliittoa, koska heidän silmänsä ovat sokaistuneet ja he yrittävät omin voimin kelvata Jumalalle.

      He menevät Jeesuksen tuomioistuimen eteen ja sanovat: 'Ihanaa nähdä Jeesus sinut, minä olen noudattanut kaikkia sinun käskyjäsi ja asetuksiasi, olen pitänyt joka ainoan sapatin, olen täyttänyt kaikki käskyt ja kaikki juhlat, jotka Toorassa käskit pitää, en ole mennyt mukaan edes joulun ja pääsiäisen viettoon, vaan olen viettänyt vain Toorassa mainittuja juhlia ja määräyksiä, olethan varannut minulle paremman osan kuin muille, jotka ovat monesti langenneet pois käskyistä, eivätkä ole edes sapattia pitäneet?'
      Jeesus katsoo tuota kysyjää ja vastaa: 'Kuinka sinä olet tullut minun hääjuhlaani omissa saastaisissa vaatteissasi; heittäkää hänet ulos pimeyteen, siellä on itku ja hammastenkiristys. Miksi halveksit minun armoani ja halveksit minun vereni uhria sinun puolestasi - minun uhrini ei sinulle kelvannut, vaan halusit itse ansaita parempaa, kuin minä olin sinulle luvannut ja verelläni lupaukseni lunastanut.'

      Matt 22:
      1 Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi:
      2 "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
      3 Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla.
      4 Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'.
      5 Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen;
      6 ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat.
      7 Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.
      8 Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia.
      9 Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.'
      10 Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.
      11 Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin.
      12 Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.
      13 Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
      14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

      • Edelleen, Jeremian mukaan uudessa liitossa laki on edelleen voimassa. Jeesuksen mukaan hän ei tullut kumoamaan lakia eikä laista katoa pieninkään piirto. Paavalin mukaan meillä ei armon alla ole mitään lupaa tehdä syntiä tahallaan rikkomalla lakia.

        Missään kohtaa Raamattua meille ei anneta lupaa rikkoa Jumalan käskyjä, koska olemme armon, emmekä lain alla. Kymmentä käskyä ei ole kumottu missään kohtaa Raamattua. Miksi neljäs käsky, sapattikäsky, olisi jokin poikkeus kymmenestä käskystä?

        Käskyjen noudattamisessa on kyse vain ja ainoastaan siitä, että emme tee syntiä rikkomalla lakia. Se ei ole mikään yritys ansaita itse pelastus. Kyse on vain ja ainoastaan kuuliaisuudesta Jumalan käskyille. Jos me rakastamme Jeesusta, pidämme Jumalan käskyt.

        Taivaan porteilla totisesti tulee monelle kristitylle yllätyksenä, että lakia piti sittenkin noudattaa. Miten te vastaatte Jeesukselle? "Katso, olen tahallani rikkonut sapattia, jotta en vain olisi liikaa lain alla"?

      • 1234567---

        Joka ei pidä Hänen käskyjänsä ei ole Hänen omansa. Hyvin yksinkertaista.

    • eivoiymmärtääsitä

      kristitty net toistaa toistamistaan samoja lauseita .. hänen silmänsä on sokaistu, sielunvihollinen on sokaissut hänet
      Kol. 2:23
      Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

      voi kumpa Jumala avaisi hänen sydämensä ymmärtämään Jumalan rakkauden Jeesuksessa Kristuksessa.

      muistakaa häntä rukouksin ja muitakin eksyneitä

      • Kiitos kovasti huolenpidostasi. Minä turvaan pelastuksen suhteen yksin Jeesukseen. Mutta olen sitä mieltä, että armon alla meillä ei ole mitään lupaa tahallaan rikkoa kymmentä käskyä. Ei kymmentä käskyä ole missään kohtaa Raamattua kumottu. Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia, miksi tätä Jeesuksen yksiselitteistä opetusta ei uskota? Meillä ei armon alla ole mitään lupaa tehdä syntiä rikkomalla lakia.

        Kol. 2:23 ei puhuta mitään ihmisistä, jotka noudattavat lakia. Luetaanpas koko jakso, eikä saarnata yhtä jaetta:

        "Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: "Älä tartu, älä maista, älä koske!" -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." Kol. 2:20-23

        Tässä puhutaan ihmisten käskyistä, eli turhista perinnäissäännöksistä ja alkeisvoimista, ei yhtään mitään ihmisestä, joka noudattaa Jumalan käskyjä.

      • saviseutulainen

        Kristitty.net,

        kirjoitat tuolla ylempänä näin: >> ...Myöskään Jeesuksen sanoja ei uskota, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto....>>

        Miksi väität itsepintaisesti, ettemme usko Jeesuksen sanoja?
        Toki uskomme, ettei Herra Jeesus tullut lakia kumoamaan - VAAN TÄYTTÄMÄÄN SEN! Täyttämään meidän puolestamme, koska me emme kertakaikkiaan kykene pitämään edes yhtä Kymmenestä käskystä - NIINKUIN NE PYHÄN JUMALAN EDESSÄ PITÄÄ TULEE.

        Lue tämä lyhyt ote Roseniuksen opetuksesta; siinähän juuri sanotaan, ettei yhtäkään kirjainta eikä merkkiä laista jätetä täyttämättä:

        >Ja kun nyt Jumala iankaikkisen totuutensa ja vanhurskautensa tähden ei voinut yhtään kirjainta eikä merkkiäkään laistaan jättää täyttämättä, jonka tähden kaikki liha oli iankaikkisen kirouksen alaisena, niin kuin sen joka päivä tunnemme, niin Jumala muuttumattomasta laupeudestaan ja rakkaudestaan ihmisiin päätti armollisesti lähettää oman Poikansa lakia täyttämään meidän edestämme.

        HUOM. "PÄÄTTI ARMOLLISESTI LÄHETTÄÄ OMAN POIKANSA LAKIA TÄYTTÄMÄÄN MEIDÄN EDESTÄMME."

        Tätä sisältävät nämä kalliit sanat: »Kun aika on täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen lunastamaan lain alaiset.»
        Ja tämä on syy, miksi Jumala ei mittaa eikä tuomitse meitä lain mukaan, miksi »ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa, Jeesuksessa ovat, vaan he ovat hänessä niin viattomat Jumalan edessä, kuin eivät olisi koskaan syntiä tehneet.<

        P.S. Tarkoittaako tuo kaikki, ettei meidän tarvitse mitään piitata Jumalan kymmenestä käskystä!?
        EI TARKOITA, TOTISESTI EI TARKOITA!

        Entä:
        ONKO SIIS SYNTI SALLITTUA!?
        POIS SE! TOTISESTI EI OLE.

      • Eli olet saviseutulainen kanssani samaa mieltä, että kymmenen käskyä on edelleen voimassa. Hienoa, se tarkoittaa että meidän tulee noudattaa myöskin sapattikäskyä. Miksi jauhat että emme kykene täyttämään lakia ja että Kristus on täyttänyt lain puolestamme? Kuten itsekin myönnät, se ei tarkoita että saamme tahallaan rikkoa Jumalan lakia. Pois se!

      • saviseutulainen
        Kristitty.net kirjoitti:

        Eli olet saviseutulainen kanssani samaa mieltä, että kymmenen käskyä on edelleen voimassa. Hienoa, se tarkoittaa että meidän tulee noudattaa myöskin sapattikäskyä. Miksi jauhat että emme kykene täyttämään lakia ja että Kristus on täyttänyt lain puolestamme? Kuten itsekin myönnät, se ei tarkoita että saamme tahallaan rikkoa Jumalan lakia. Pois se!

        >>Miksi jauhat että emme kykene täyttämään lakia ja että Kristus on täyttänyt lain puolestamme?<<

        >>>Kuten itsekin myönnät, se ei tarkoita että saamme tahallaan rikkoa Jumalan lakia. Pois se!<<<

        En oikein osaa sanoa enää muuta kuin sen, ettei tämä asia ole ollenkaan valjennut sinulle. Miten se on mahdollista, jos olet Jumalan armosta uudesti ylhäältä Hengestä syntyä saanut, Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, uskossa elävä ihminen!?

        Kuitenkin olet ilmaissut viesteissäsi itsekin sen, ettei ihminen kykene täyttämään Jumalan lakia.
        Jos pidät sapatin niinkuin se pitää tulee ja kuitenkin rikot, tavalla tai toisella, kaikissa muissa kohdin lakia - niin tuo sapatin "pitämisesikin" on yhtä tyhjän kanssa.
        Lihan teko se kohdallasi onkin. Valitettavasti, mutta niin vain on.

        Taidan todeta - Paavalia rohkeasti siteeraten - , että "ymmärtäkööt tai olkoot ymmärtämättä".

      • saviseutulainen kirjoitti:

        Sanoisitko että on yhtä tyhjän kanssa pitää käsky "älä tee huorin". Pelkkä lihan teko?

      • saviseutulainen
        Kristitty.net kirjoitti:

        Sanoisitko että on yhtä tyhjän kanssa pitää käsky "älä tee huorin". Pelkkä lihan teko?

        Kaikki mitä teemme - tai yritämme tehdä - omassa voimassamme ( tyytyväisinä "suoritukseemme" ) ON LIHAN TEKOA.
        Kiitollisina Jumalalle Hänen ihmeellisestä armostaan - Jumalan hyvyys meitä puoleensa - ilolla noudatamme ( paremmin tai huonommin onnistuen ) Hänen käskyjänsä.
        Sen mitä meidän noudattamisestamme jää puuttumaan ( vähän tai paljon ) ON HERRA JEESUS TÄYTTÄNYT MEIDÄN PUOLESTAMME.
        Oman täyttämisemme varassa/turvin emme voi olla hetkeäkään.

        HERRA JEESUS ON TÄYTTÄNYT KOKO LAIN, SEN PIENINTÄ PIIRTOA MYÖTEN, MEIDÄN PUOLESTAMME.

        Tuo ihana tieto ja varmuus saa meidät kiitollisina Jumalalle noudattamaan SYDÄMIEMME LIHATAULUUN kirjoitettuja Herran Jeesuksen Kristuksen meille antamia käskyjä - "Rakasta Jumalaa Kaikkivaltiasta kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta ymmärryksestäsi ja voimastasi - ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
        Tuossa rakkauden kaksoiskäskyssä ON KAIKKI LAKI JA PROFEETAT!

        Kommentoin itseäni lisäten edelliseen viestiini oleellisen asian, joka jäi kirjoittamatta; nimittäin sen, ettemme kykene ( vaikka meidän tulisi ) noudattamaan myöskään Herran Jeesuksen meille antamaa Rakkauden kaksoiskäskyä ( lähimainkaan ) Hänen edellyttämällään tavalla.
        Vaan - Hän, Herra Jeesus, on täydellisesti täyttänyt senkin puolestamme.

        Ja tätä mantraa hoetaan, että Jeesus on täyttänyt lain puolestamme. Raamatussa ei sanota, että Jeesus on täyttänyt lain puolestamme. Tämä on vaarallinen harhaoppi, joka saa ihmiset kuvittelemaan, että meidän ei tarvitse noudattaa Jumalan käskyjä, sillä Jeesus on ne täyttänyt puolestamme. Kymmenen käskyä on edelleen voimassa ja meidän on noudatettava niitä, olkoonkin että Jeesus on täyttänyt lain. Meillä ei ole mitään lupaa armon alla tehdä syntiä ja tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä.

    • tietotuusjaelämä

      Yksinkertaistamalla voidaan verrata että Suomen laki on meitä suomalaisia varten, ei israelilaisia. Laki on tehty lihallisten tekojen rajoittamista varten kuten älä tapa, älä varasta. Vaikka noudatamme Suomen lakia prikulleen, se ei vie meitä Jumalan valtakuntaan. Niinpä Jeesus täytti vanhan liiton käskyt uusilla käskyillä ja niitä on vain kaksi. Kun noudatat niitä eli rakastat Jumalaa ja lähimäistäsi niin kuin itseäsi, et tapa, et varasta, et tee huorin. Siksipä Paavali todisti ja sanoi:

      Room. 10:4
      Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, JOKA USKOO.

      8 Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
      9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
      10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

      • onko.vai.ei

        Vieläkö tämä käsky on voimassa: Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä ?

      • huhjahuh

        tietotuusjaelämä nyt laittaa uskoville oikein lakia täytettäväksi.
        On näitä lain intoilijoita! Kirjoituksesi mukaan Jeesus täytti vaan vanhanliiton aikaisten ihmisten synnit.

        <<<Niinpä Jeesus täytti vanhan liiton käskyt uusilla käskyillä ja niitä on vain kaksi. Kun noudatat niitä eli rakastat Jumalaa ja lähimäistäsi niin kuin itseäsi, et tapa, et varasta, et tee huorin.>>>

      • tietotuusjaelämä
        huhjahuh kirjoitti:

        Ymmärsit väärin. En minä kirjoittanut että Jeesus täytti vaan vanhan liiton aikaisten ihmisten synnit. Lue uudelleen mitä kirjoitin. Joka uskoo Jeesukseen ja toteuttaa Hänen antamaa kahta käskyjä, on täyttänyt kaikki lait.
        Room. 10:4
        Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, JOKA USKOO.

      • tietotuusjaelämä
        onko.vai.ei kirjoitti:

        Vieläkö tämä käsky on voimassa: Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä ?

        Jeesuksen mukaan ei ole, koska sekin on eräs kymmenestä israelilaisille annetuista käskyistä. Siis ei ole voimassa. Muuten, mikä sen Jumalan nimi on?

      • huhjahuh
        tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Ymmärsit väärin. En minä kirjoittanut että Jeesus täytti vaan vanhan liiton aikaisten ihmisten synnit. Lue uudelleen mitä kirjoitin. Joka uskoo Jeesukseen ja toteuttaa Hänen antamaa kahta käskyjä, on täyttänyt kaikki lait.
        Room. 10:4
        Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, JOKA USKOO.

        Luin kyllä. Tarkoitat sitä, että joka uskoo Kristukseen, niin häntä ei koske Jumalan 10. käskyä, jotka Jeesus täytti/sovitti. Vanhantestamentin aikaisten ihmisten synnit on sovitettu, jotka uskoivat.

        Uuden liiton Kristyille Jeesus antoi toteutettavaksi kaksi käskyä, eli rakastat Jumalaa ja lähimäistäsi niin kuin itseäsi, jotka käsittävät sitä mitä sinä niillä ymmärrät.
        Sovittajaa ei ole näille käskyille vielä tulut, joten ne pitää ihmisten toteuttaa elämässään ja uskoa näin.

      • "Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, JOKA USKOO. " Room 10:4

        Klassinen käännösvirhe. Tässä on kreikan sana telos käännetty loppu, vaikka se tarkoitaa täyttymystä ja päämäärää. Kristus on siis lain täyttymys, ei loppu.

        Miksi ei yksinkertainen asia mene jakeluun? Uudessa liitossa kymmenen käskyä on edelleen voimassa. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että kymmenen käskyä on kumottu. Ei missään. Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto. Miksei Jeesuksen selvää opetusta uskota?

      • tietotuusjaelämä
        Kristitty.net kirjoitti:

        "Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, JOKA USKOO. " Room 10:4

        Klassinen käännösvirhe. Tässä on kreikan sana telos käännetty loppu, vaikka se tarkoitaa täyttymystä ja päämäärää. Kristus on siis lain täyttymys, ei loppu.

        Miksi ei yksinkertainen asia mene jakeluun? Uudessa liitossa kymmenen käskyä on edelleen voimassa. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että kymmenen käskyä on kumottu. Ei missään. Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto. Miksei Jeesuksen selvää opetusta uskota?

        Niin, ei joillekin lahkolaisille mene muu jakeluun kuin oman kulttiuskonnon valehtelut ja luulot. Niin se menee, tunnen tapaukset erittäin hyvin. Toisaalta ymmärrän senkin että jos ihminen on täysin aloitekyvytön itse tutkimaan Jeesuksen opetuksia, niin silloin hän on muiden sanojen varassa. Aivopestyjä poloisia on massauskonnoissa eikä kukaan kyseenalaista niiden opetuksia. Mennään joukon mukana kadotukseen.

        Kuvauksesi osuu naulan kantaan. Puhut sunnuntaita pyhittävistä kristityistä, etkös vain?

      • vieläkö.voimassa
        tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Jeesuksen mukaan ei ole, koska sekin on eräs kymmenestä israelilaisille annetuista käskyistä. Siis ei ole voimassa. Muuten, mikä sen Jumalan nimi on?

        Onko tämä käsky voimassa: Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita karjaa, äläkä mitään mikä on hänen omaansa ? Onko voimassa uudessaliitossa ?

    • Jeesuksenveriuhri

      'Käskyjen noudattamisessa on kyse vain ja ainoastaan siitä, että emme tee syntiä rikkomalla lakia'

      Voi pyhä yksinkertaisuus. Menetkö sinä todellakin kerran Jeesuksen eteen ja sanot: 'En ole rikkonut lakiasi, vaan olen noudattanut sitä elämäni jokaisena päivänä.'

      Mihin sinä silloin Jeesusta tarvitset?

      Hyvä on se, että sinä kehoitat ihmisiä tekemään oikein - siinä ei todellakaan ole mitään väärää.

      Surullista on se, että et todellakaan ymmärrä uudesta liitosta Jeesuksessa Kristuksessa juuri mitään - toistat vain samaa, että uusi liitto on vanha liitto, että uusi liitto on Toora. Voi sinua ymmärtämätöntä. Edellä on yritetty tuoda uusi liitto esiin, mutta sinä et halua sitä uskoa, etkä ymmärtää; se on surullista ja samaan ymmärtämättömyyden pimeyteen haluat johdattaa muitakin.

      Rakkaus ja kiitollisuus Jeesukseen saa meidät tekemään hyvää ja elämään oikein ja myös käsittämään, mitä on uusi liitto.

      Suomen laissakin on kielto tappaa ja kielto varastaa ja monesta muustakin pahasta on siellä rangaistussäädökset, mutta eihän kukaan lain tähden ole tappamatta, vaan omantunnon tähden, sen tähden, että tietää, että se on väärin - ilman lakia ihminen käsittää, että tappaminen on väärin, koska Jumala on pannut ihmisen sydämeen omantunnon.
      Room 2:
      14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
      15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä-
      16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.

      Et kai sinä sano naapurillesi: 'Että jos laissa ei olisi kieltoa tappaa, niin tappaisin sinut tähän.' Et kai sentään näin ajattele! Näin sinä kuitenkin edellä monesti olet kirjoittanut!

      Avatkoon Pyhä Henki sinun ymmärryksesi käsittämään Jeesuksen Kristuksen ristin teon todellisen leveyden, korkeyden ja syvyyden.

      • 1234567---

        Wikipedia: Sunnuntai on perinteellinen viikottainen lepopäivä ja samalla LAKISÄÄTEINEN.

        Sunnuntai oli aikoinaan niin lakisääntöinen, että adventistitkaan eivät saaneet pitää sunnuntaisin kaupojaan auki, sillä laki koski kaikkia. Nyt on toisin, mutta nähtäväksi jää kuinka kauan.
        Kellä valta he lakeja säätävät.

      • vaikeita.aikoja.tulossa

        Lainlaatijen tottelemattomuudesta voi seurata vaikka kuolemantuomio, jos niikseen on. Ajassa voi tapahtua kaikenlaista.

      • Voi pyhä yksinkertaisuus. Uudessa liitossa meillä ei kertakaikkiaan ole mitään lupaa rikkoa Jumalan käskyjä, varsinkaan kymmentä käskyä. Miksi ei mene jakeluun?

    • mitenkäynee

      No sapatin noudattajat, onko niin, että muut eivät voi päästä iankaikkiseen elämään?

      Oletteko te ainoita kelvollisia Jumalan valtakuntaan?

      Jos kukaan muu ei voi päästä, millä perusteella te kelpaatte?

      Ja vielä, kelpaavatko vain adventistit, vai uusjudaismin noudattajat myös vai toisinpäin?

      • Kukaan ei ole väittänyt että ainoastaan sapatin viettäjät pelastuvat. Mutta sapatin rikkominen on vakava synti. Jokainen joutuu kerran viimeisellä tuomiolla vastaamaan siitä, miksei pyhittänyt sapatinpäivää.

    • olepasrehellinen

      Pystytkö siis elämäsi jokaisena päivänä noudattamaan lakia?

      • Kukaan ei pysty täydellisesti joka päivä noudattamaan lakia. Siksi tarvitsemme Jeesusta. Mutta armon alla meillä ei ole mitään lupaa tahallaan tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan lakia.

    • täydellinenköolet

      Yksikään Israelilainen ei pystynyt lakia täyttämään - sinäkö pystyt?

      ' liittoni he ovat rikkoneet'

      Vanha lakiliitto ei toiminut, sen tähden tarvittiin uusi!

      • kaksoiskäsky

        Löytyykö Uudenliiton aikana lain rikkojia ? Ei sillä Elämme ihanassa rakkauden täyteisessä maailmassa.

      • tietotuusjaelämä
        kaksoiskäsky kirjoitti:

        Löytyykö Uudenliiton aikana lain rikkojia ? Ei sillä Elämme ihanassa rakkauden täyteisessä maailmassa.

        Nykyihminen elää omahyväisyydessä ja piittaamattomuudessa lähimmäisistään. Ikävää että niin on. Se todistaa että rakkaudettomuus lähimmäisiä ja Jumalaa kohtaan on Jeesuksen antaman käskyn rikkomista. Mielestäni tuo ennustus kuvaa tarkalleen lopun ajan ihmisiä.

        2. Tim.3.
        1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
        2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
        3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
        4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
        5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.

        Rakkaudettomuus Jumalaa kohtaan ilmenee siinä, että ei noudateta Jumalan antamaa käskyä pyhittää sapatinpäivä.

        >> Vanha lakiliitto ei toiminut, sen tähden tarvittiin uusi! <<

        Ja Jeremian profetiassa uudesta liitosta puhutaan siitä, kuinka laki kirjoitetaan meidän sydämiimme. Uudessa liitossa siis laki on edelleen voimassa. Laitetaan muistin virkistykseksi:

        ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

      • tietotuusjaelämä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Rakkaudettomuus Jumalaa kohtaan ilmenee siinä, että ei noudateta Jumalan antamaa käskyä pyhittää sapatinpäivä.

        >> Vanha lakiliitto ei toiminut, sen tähden tarvittiin uusi! <<

        Ja Jeremian profetiassa uudesta liitosta puhutaan siitä, kuinka laki kirjoitetaan meidän sydämiimme. Uudessa liitossa siis laki on edelleen voimassa. Laitetaan muistin virkistykseksi:

        ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

        Vanhan testamentin tarinaa. Jos meinaat pelastua niin muuta nimeä ei ole taivaan alla annettu kuin Jeesus. Ei se Jeremiaan uskominen ketään pelasta.

      • tietotuusjaelämä kirjoitti:

        Vanhan testamentin tarinaa. Jos meinaat pelastua niin muuta nimeä ei ole taivaan alla annettu kuin Jeesus. Ei se Jeremiaan uskominen ketään pelasta.

        Anteeksi vain, mutta Vanha testamentti on osa Raamattua ja Jumalan sanaa. Jeremia oli Jumalan profeetta ja kirjoitti Jumalan sanaa. Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme. Tämä on Jumalan sanaa.

    • vaiviimeiselletuomiolle

      'Jokainen joutuu kerran viimeisellä tuomiolla vastaamaan siitä, '

      kristitty net joutuu siis viimeiselle tuomiolle yhdessä ilmeisesti adventisti ystäviensä kanssa..

      Tiedätkös mitä se merkitsee, jos noin uskot?

      • Minulla ei ole adventisti ystäviä. Ja todellakin jokainen joutuu viimeisellä tuomiolla vastaamaan miksi ei ole pitänyt sapattia.

    • ymmärrystäeiole

      Snl 23:
      9 Älä puhu tyhmän kuullen, sillä hän katsoo ymmärtäväiset sanasi ylen

      Vaikka tuhat kertaa sanoisi, että uusi liitto ei ole vanha lakiliitto.. kuinka hän sen voisi ymmärtää.

      Valheen isä ei vähällä valheisiin kietoutunutta irti päästä, vaan pitää saaliistaan kiinni viimeiseen asti lopulta hukuttaakseen hänet..

      • Kuinka monta miljoonaa kertaa pitää toistaa, että Jeremian mukaan uudessa liitossa laki on edelleen voimassa? Kymmentä käskyä ei ole kumottu uudessa liitossa. Jos sanomme että uudessa liitossa laki on kumottu, mitä Raamattu ei sano, miten päätämme mitkä lait on kumottu ja mitkä ovat edelleen voimassa? Raamatussa lakia ei erotella seremonia- ja moraalilakeihin, joista seremonialait olisi kumottu. Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto, mutta tätä Jeesuksen selvää opetusta ei jostain syystä uskota.

    • kristittyolen

      Varo siis, ettet Kristuksesta luovu!

    • uudenliitonkirjoitus

      Jer 31:
      31 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton;
      32 en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra.
      33 Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani

      Kun tämä Jeremian kirjan kohta on rakas kristitty netille, niin tuotakaan vielä kerran esiin tämä, että kysymys on uudesta liitosta, jossa Jumala kirjoittaa Pyhän Hengen kautta uuden liiton omistavalle Israelin kansalle ja myös meille pakonoista pelastuneille.. hän siis kirjoittaa niiden sydämiin, jotka ovat saaneet pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa. Mitä hän kirjoittaa uudessa liitossa olevien sydämiin. Raamattu antaa siihen vastauksen.

      Aloitetaan tästä:
      Gal. 5:22
      Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
      Pyhä Henki siis kirjoittaa Jeesuksen omien sydämiin rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, sävyisyyttä, itsensähillitsemistä.

      Nämä vaikuttaa siis Pyhä Henki, tämä on se uuden liiton kirjoitus, josta Jeremia kirjoittaa jo profetiassaan. Nämä eivät ole meidän ihmisten omia ominaisuuksia tai luonteenpiirteitä, vaan ne ovat siis Pyhän Hengen vaikuttamia 'Jumalan uuden liiton lain kirjoituksia' meidän sydämissämme.

      Kyllähän meillä voi olla rakkautta muutoinkin, mutta tämä Pyhän Hengen rakkaus on jotain aivan verrattomampaa, kuin omavoimainen rakkaus. Pyhän Hengen vaikuttama rakkaus rakastaa ehdoitta ja rakastaa myös niitä, jotka ovat meille pahoja. Samoin on noiden muiden Jumalan kirjoitusten 'hengen hedelmien' laita. Pyhän Hengen ilo on voimassa silloinkin, kun meidän elämämme on täynnä taisteluita, ahdistuksia, kärsimyksiä, vainoa. Kyllähän me osaamme omissa voimissammekin iloita hyvinä päivinä ajoittain ainakin. Samoin voisin selittää noista muistakin 'Jumalan kirjoituksista' sydämissämme.. uusi liitto.

      Tällaisia asioita kuuluu siis uuden liiton 'kirjoituksiin meidän sydämissämme', kirjoituksiin, jossa Jumala Pyhän Henkensä kautta kirjoittaa meidän sydämiimme uuden liiton lain. Nämä siis eroavat merkittävästi vanhan liiton aikaisista käskyistä ja kielloista. Tokihan jokainen ymmärtää, että nuo uuden liiton lait pitävät sisällään myös ne käskyt, älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, mutta ne vievät ihmisen paljon syvemmälle Jeesuksen ja Jumalan tuntemiseen ja lähimmäisen rakastamiseen, kuin nuo vanhan liiton käskyt. Uusi liitto siis muuttaa meitä Jeesuksen kaltaisuuteen 'vanha on kadonnut' ja 'uusi on tilalle tullut'.

      Paljon muutakin sisältyy uuden liiton 'Jumalan kirjoituksiin meidän sydämiimme', mutta jatketaan siitä myöhemmin ..

      • kyllä.vai.ei

        Entäs käsky: Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalai nimeä. Onko tämä käsky voimassa Uudessaliitossa ?

      • >> Tokihan jokainen ymmärtää, että nuo uuden liiton lait pitävät sisällään myös ne käskyt, älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, <<

        Jokainen ymmärtää, että uudessa liitossa kymmenen käskyä on edelleen voimassa. Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs, joten sapattikäsky on edelleen voimassa uudessa liitossa.

        Jeremia 31:33 alkukielen mukaan Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme. Uudessa liitossa siis Toora on edelleen voimassa.

    • uudenliitonkirjoitus

      Jatketaanpa hieman tuota Uuden liiton asiaa. Pyhä Henki kirjoittaa siis meidän sydämiimme aivan uudenlaisia 'Jumalan lakeja', kuten edellä jo todettiin ja tässä tulee lisää siitä, mitä Jumala kirjoittaa meidän sydämiimme.
      1 Kor 12:
      1 Mutta mitä hengellisiin lahjoihin tulee, niin en tahdo, veljet, pitää teitä niistä tietämättöminä.
      2 Te tiedätte, että kun olitte pakanoita, teitä vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin.
      3 Sentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano: "Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus olkoon Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
      4 Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama;
      5 ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama;
      6 ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
      7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
      8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
      9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
      10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
      11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo

      Uudessa liitossa me siis saamme Uuden Liiton 'lait' sydämiimme. Joku saa viisauden sanat, joiden kautta hän voi tuoda esiin jotain sellaista, mihin ihmisviisaus ei kykene. Toinen saa tiedon sanat ja voi niillä palvella seurakunnassa. Toinen saa esim. terveeksitekemisen lahjat (siis monikko) ja voi niillä palvella ja kirkastaa Kristuksen nimeä. Joku saa lahjan tuoda esiin profetian sanan lohdutukseksi, rohkaisuksi ja rakennukseksi ja näin todentaa Kristuksen olevan todellinen. Yllä olevassa Uuden liiton 'Jumalan kirjoituksissa' meidän sydämiimme siis kirjoitetaan uuden liiton lain mukaisia asiooita, ei suinkaan vanhan liiton lakia.

      Näistä asioista Jeremia 31 luku siis profetoi, uudesta liitosta, joka on paljon parempi ja verrattomampi, kuin se vanha lakiliitto, jonka Jeesus kuolemallaan sinetöi pois pantavaksi.

      Vieläkin lisää löydämme Raamatusta siitä, mitä Uudessa Liitossa Jumala panee meidän sydämiimme. Kysymys on siis Uuden liiton laista, joka on toisenlainen ja verrattomasti parempi kuin se vanha, jonka Kristus pani pois ja asetti uuden liiton lait voimaan.

      Vanhan liiton aikanakin Jumala antoi maistiaisia joillekin ja profeetoille Uuden liiton laista, Vanhasta Testamentistakin voimme jo lukea joistakin Uuden liiton ilmentymistä, kuinka kuollut herätetään, Pyhä Henki täyttää profetian hengellään ja ihmeitä ja merkkejä tapahtuu. Vanhassa liitossa ne olivat siis Uuden liiton maistiaisia ja liittyivät niiden lupausten todentamiseen ja uskottaviksi tekemiseen, joissa vanhan liiton profeetat julistavat Kristusta tulevaksi.

      Uudesssa liitossa meille annetaan valtavat Jumalan lupaukset, meidän sydämiimme todellakin Pyhä Henki kirjoittaa uuden liiton lakeja, Hengen hedelmiä ja armolahjoja, jotta olisimme kaikkeen hyvään kelvollisia ja voisimme todistaa Jeesuksen Kristuksen todellisuudesta ja siitä ihanasta lupauksesta Kristuksessa, iankaikkisesta elämästä.

      Kuten jo näistä kahdesta kirjoituksesta huomaamme, uusi liitto on todellakin uusi, aivan verrattomasti parempi liitto, koska se ei riipu meidän yrityksistämme ja ponnistuksistamme, vaan kokonaan Jumalan armosta ja Kristuksen täytetystä sovituksesta ristillä. Uusi liitto on kokonaan lahjaliitto, täydellisesti meille Jeesuksen omille lahjoitettu ilman ansioita ja ilman omia tekoja. Tähän uuteen liittoon Jumala meitä kutsuu.

      Ota kutsu vastaan, se on tarkoitettu juuri sinulle.

      • Jeremia 31:33 alkukielen mukaan Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme. Jeremian mukaan siis uudessa liitossa Toora on edelleen voimassa. Miten on, saammeko uudessa liitossa tahallaan tehdä syntiä ja rikkoa kymmentä käskyä?

      • ihmettelen--

        Herra on sama alussa, eilen, tänään ja iankaikkisesti.
        Meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta on sapatti lähtöisin. Hän on antanut sen ihmistä varten.

        Ihmettelen missä "uudenliiton" viisaus ja tieto on?

        Vanhaliitto ei perustu ihmisten ponnistuksiin, vaan pelkään armoon/sovitukseen tulevasta Kristuksen täytetystä työstä.

        Ero on vain siinä, että ei vielä ollut tullut hän, joka pois ottaa maailman synnin ja uusiliitto on parempi, koska tiedämme, että Kristus on tullut ja sovittanut omiensa synnit. Sovitus on täydellisesti onnistunut.

        Ihminen on aina ollut armon varassa, siitä lähtien kun hän syntiin sortui.
        Armoa, armon päälle.

        Ps. 136:1 Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
        Ilm. 7:12 sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!

        Miksi sinulle ei Herran sapatti kelpaa?
        Kaveritko rupee sulle nauramaan, tai seurakuntasi, etkö kehtaa?

    • kaksitilaisuutta

      'jokainen joutuu viimeisellä tuomiolla vastaamaan miksi ei ole pitänyt sapattia.'

      Raamatussa ei sanota noin!

      Joh. 5:24

      Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

      Viimeisellä tuomiolla ovat vain ne, jotka ovat hylänneet Kristuksen.

      Jeesuksen omat menevät palkanmaksutilaisuuteen.
      1 Kor 3:
      9 Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus.
      10 Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa.
      11 Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
      12 Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista,
      13 niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.
      14 Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan;
      15 mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.

      On siis kaksi tapahtumaa, palkanmaksutilaisuus Herran omille ja viimeinen tuomio niille, jotka ovat hylänneet Kristuksen.

      Eihän Kristus omiaan tuomitse, jotka hän on itse uudestisynnyttänyt ja pelastanut tuomiosta, jolla tuomitaan iankaikkiseen kadotukseen.

      • "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa." (2. Kor. 5:10)

        Viimeisellä tuomiolla todellakin Raamatun mukaan joudumme vastaamaan, miksi olemme tehneet syntiä ja rikkoneet lakia.

      • tietotuusjaelämä
        Kristitty.net kirjoitti:

        "Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa." (2. Kor. 5:10)

        Viimeisellä tuomiolla todellakin Raamatun mukaan joudumme vastaamaan, miksi olemme tehneet syntiä ja rikkoneet lakia.

        Onneksi siellä on rakkauden tuomari joka tietää kuka on noudattanut Hänen kahta käskyään. Siellä ei enää ole Suomi24 palstaa jossa väännettäisiin siitä pitääkö viettää sapattia tai onko Jeesus Jumala vai ei. Odotellaan, asia selviää taatusti.

    • armonkerjäläinen

      Paavali osoittaa selvästi, etteivät teot pelasta meitä. "Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii" Gal. 2:16) Mutta koska hän pelkäsi, että tämä totuus voitaisiin vääristää luuloksi, ettei kristityn tarvitse noudattaa lakia, hän jatkaa: "Mutta jos meidätkin,jotka tahdomme tulla vanhurskaiksi Kristuksessa, havaitaan syntisiksi, onko Kristus siis synnin palveluksessa ? Ei toki !" jae 17,) Ei ihme, että Paavali sanoi: "On yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen" 1. Kor. 7:19) Vaikka laki ei voi pelastaa, Paavali tiesi, etteivät ihmiset voi pelastua rikkoessaan sitä räikeästi. "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä,jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia" Room.2:13) "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" Paavali sanoi, "on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus" Ef. 6:2) Jos hän uskoi tähän käskyn, mikä saa ihmiset luulemaan, että hän kumosi sapattikäskyn ?

    • uudestisyntyminen

      Monet ovat uskonnollisuuden orjuudessa. Jotkut ovat valinneet Kristinuskon harjoittamisen. He omalla ymmärryksellän yrittävät selvittää mitä Jumala heiltä tahtoo ja haluavat sitten oman tahtonsa voimalla yrittää tehdä kaiken sen, minkä ovat omalla ymmärryksellään Raamatusta saaneet irti. He ovat varmasti ihan tosissaan ja ovat varmasti ihan vilpittömässä mielessä harjoittamassa omaa valintaansa Kristinuskoa. He ponnistelevat uutterasti ja ahkeroivat uskonnon harjoittamisessaan yhtä lailla, kuin monet muiden uskontojen harjoittajat.

      Mitä vikaa siinä on?

      Itse valittu uskonto ja sen harjoittaminen ei tuo pelastusta. Heiltä puuttuu siis Kristuksen sisäinen tunteminen eli uudestisyntymisen kokemus kokonaan. He eivät ole koskaan tulleet katuen Jeesuksen ristin juurelle ja sanoneet: 'Jeesus, minä en kykene sinun lakiasi täyttämään, minä rikon sinun käskysi ja säädöksesi, vaikka olen tosissani yrittänyt niitä noudattaa. Sinun sapattisäädöksesikin minä rikon joka ainoa sapatti, koska en kykene hallitsemaan ajatuksiani, vaan ajatukseni eivät sapattinakaan täytä sinun vaatimuksiasi ja noita vääriä ajatuksia tulee mieleen, vaikka en tahtoisi. Jeesus, en minä kykene noudattamaan sinun muitakaan ohjeitasi ja määräyksiäsi, en kykene rakastamaan Jumalaa, niinkuin rakastaa tulisi, en kykene rakastamaan lähimmäisiäni niinkuin rakastaa tulisi. Jeesus, anna minulle anteeksi minun syntini ja rikokseni, minun omavoimaisuuteni ja ylpeyteni, kun luulin pystyväni elämään sinulle kelvollista elämää, vaikka ymmärrän nyt, etten kykene omassa voimassani koskaan siihen. Jeesus ota minut omaksesi, synnytä minut uudesti ylhäältä, että voisin tulla Jumalan lapseksi ja päästä sisälle iankaikkiseen elämään. Jeesus, muuta asumaan minun sydämeeni ja anna Pyhä Henkesi minun sisimpääni oppaakseni ja ohjaajakseni sinua paremmin tunteakseni ja sinua enemmän rakastaakseni. Minä tahdon Jeesus tulla sinun omaksesi.'

      He eivät ole kokeneet sitä syntisen riemua ja iloa, kun Jeesus tulee asumaan heidän sydämeensä ja he saavat todella kokea, että heidän syntinsä on anteeksi annettu ja sovitettu Jeesuksen ristinkuolemassa.

      Tule siis ristin luo ja pyydä Jeesusta tulemaan sydämeesi, tunnusta hänelle, että olet rikkonut Jumalaa vastaan, etkä ansaitse pelastusta, vaan tahdot tulla Jumalan armahdettavaksi ja syntyä uudesti ylhäältä Jumalan lapseksi.

      Tässäkin ketjussa näkee, kuinka vaikeat on uudestisyntymättömänä käsittää Raamatun sanaa, se on täysin mahdotonta, koska silloin keskittyy vain siihen, mitä itse voi tehdä ollakseen kelvollinen Jumalalle.

      Jes. 43:25
      Minä, minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista.

      Kun anteeksiantamuksessa synnit ja rikokset pyyhitään pois, ei niitä Jeesuksen palkkatuomion edessä enää esiin tuoda - ne on iäksi pyyhitty pois, ja Jumala on ne iäksi unohtanut. Kun olet Jumalan lapsi, sinun syntejäsi ei siis enää muisteta, niistä ei pidetä kirjaa. Jeesus palkanmaksun päivänä katsoo sinua ja sanoo, sinä uskollinen ja hyvä palvelija, mene Herrasi iloon.

      Vain ne, jotka eivät ole saaneet syntejään Jeesukselta anteeksi, joutuvat viimeiselle tuomiolle ja siellä avataan kirjat ja tuomiot luetaan.

      • rukoillen.hänen.puolesta

        Niin Kristuksessa seuraavat sijaistaan - Sapatin Herraa. Sapatin, jonka Herra siunasi omilleen. Mitäpä sitä kukin kohdallaan kieltää, kun se totuutena ilmestyy sanasta eteen.
        Sapatti on Jumalan antama ja kertoo kaiken, pelastus on Jumalan työ. Ei evoluutiossa ihminen ole aikaan tullut. Siksi sapatti julistaa myös - Luoja siunasi - Olemme Herran kätten työtä, jopa puhalsi meihin elämän hengen. ...
        Sapatti on Hengellinen, Hengellisille annettu ja vapaudeksi annettu. Ei lain hengessä vietettäväksi, joka ei sitä ymmärrä - ja pyhittelee Baabelista lähtöisin olevaa - Katolista äitilapsi kultin - Martti uskon kautta opetettua sunnuntaitaan, ja tekee sitä ymmärtämättä. Jopa kiivaillen sen puolesta. Sen ihmiskäskyn - joka tekee tyhjäksi Jumalan sanan.

        Näinhän se on. Rakastan tätä tietämättömyyden uskovaa ja rukoilen, että Pyhä Henki kirkastaisi Sanan kokonaisuuden hänen eteensä.

      • >> Kun olet Jumalan lapsi, sinun syntejäsi ei siis enää muisteta, niistä ei pidetä kirjaa. <<

        Miten siis on, saammeko armon alla tehdä syntiä ja tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä, esimerkiksi sapattikäskyä?

        >> Vain ne, jotka eivät ole saaneet syntejään Jeesukselta anteeksi, joutuvat viimeiselle tuomiolle ja siellä avataan kirjat ja tuomiot luetaan. <<

        Väärin. Kaikki joutuvat viimeiselle tuomiolle. Jokainen saa kerran kuulla mitä on tehnyt väärin.

    • eimuistasyntejä

      Jes 1:
      18 Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.
      Ps. 103:12
      Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme.
      Miika 7:19
      Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen.
      Jer. 31:34
      Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
      Luuk. 5:20
      Ja nähdessään heidän uskonsa hän sanoi: "Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut"
      Hepr. 8:12
      Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
      Hepr. 10:17
      ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".
      Ap. t. 22:16
      Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

      Raamattu sanoo noin!

      • Kun syntimme on kerran pesty ja pois pyyhitty, miten on, saammeko jälleen tehdä syntiä ja tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä?

    • armonkerjäläinen

      Tietysti sapatinvietosta voi tulla legalistinen ansa. Fariseukset ripustivat Jeesuksen ristille ja juoksivat sitten kotiin viettämään hänen sapattiaan. He tunsivat sapatin mutta eivät sen Herraa.
      uudistuneen sielun sapatinvietto ei ole legalismia eikä vastoin pelastusta, joka perustuu armoon. Itse asiassa sapattikäsky on lain ainoa käsky, joka on merkkinä synnistä vapautumisesta ja yksin armoon perustuvasta pyhityksestä. Vanhurskaaksi julistamisen merkkinä sapatti osoittaa täydellisen riippuvuutemme Jumalan pelastusteosta. Sapattina lepäämme omista teoistamme ja luotamme niiden sijasta työhön, jonka hän on tehnyt puolestamme. Luomisviikon sapattina esivanhemmillamme ei ollut mitään tekoja tarjottavana Jumalalle. He eivät voineet muuta kuin levätä työssä, jonka hän oli tehnyt heidän hyväkseen. Me olemme samanlaisessa asemassa, riippuvaisia ei ainoastaan Jumalan luomistyöstä vaan myös hänen lunastustyöstään.
      Kun ymmärrämme sapatin riisuvan meidät teoistamme ja riippumattomuudestamme Jumalan edessä, emme voi käyttää sitä itsevanhurskautuksen välineenä. Sen sisin olemus sotii tällaista käyttöä vastaan. Sapatti on todellakin merkkinä Jumalan armosta ja kaikkivaltiudesta sekä ihmisen vastaanottavuudesta ja riippuvuudesta. Jeesus ei tahdo vain antaa meille anteeksi, hän tahtoo muuttaa meidät, tehdä meistä uuden kansan, joka luottaa täysin Jeesuksen armoon, ja siksi hän julisti: "Teidän täytyy syntyä uudeksi" Joh. 3:7) Uudestisyntyminen merkitsee luovaa tapahtumaa, jonka Jeesus yksin voi saada aikaan.

      Siunausta kaikille.

    • armoonsinuavarten

      Suurin synti on se, että hylkäämme Jumalan valmistaman pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa.

      Älä siis viivyttele, vaan tule ristin juurelle ja ota vastaan pelastus.

      Joh 3:
      16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

      • Ja meillä armosta pelastetuilla, opittuamme tuntemaan Herramme Jeesuksen Kristuksen, ei ole mitään lupaa uudessa liitossa armon alla enää tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan käskyjä. Se koskee myös sapattikäskyä.

    • hyväätehden

      Uudessa liitossa me lepäämme jokaisena armon päivänä omista töistämme pelastuksemme eteen ja tunnemme valtavaa kiitollisuutta Jeesukselle siitä, että hän -Jumala - luopui hetkeksi taivaan loistosta ja täydellisyydestä ja tuli ihmiseksi meidän syntisten tähden lahjoittaakseen meille iankaikkisen elämän.

      Etsi siis tänäänkin sitä, mikä on ylhäältä valkeuksien Isältä ja pyytäkää, että tänäänkin voisitte tehdä hyää kiitollisuudesta Jeesukselle, että hän sinutkin etsi ja löysi ja otti sisälle Taivasten valtakuntaan ja varjelisi kaikesta pahasta.
      Kol. 3:1
      Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella
      2. Tess. 3:3
      Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.

      • "Uudessa liitossa me lepäämme jokaisena armon päivänä omista töistämme "

        Missään kohtaa Raamattua ei anneta käskyä levätä töistä jokaisena päivänä. Armon allako muka emme enää tarvitse viikottaista lepopäiväämme? Raamatun käsky on pyhittää sapatinpäivä ja levätä seitsemäntenä päivänä kaikista töistä, missään kohtaa Raamattua ei sanota että levätkää joka päivä, ette tarvitse sapatin lepoa.

    • huunoriatarvitaan

      Huumorimiehiä näyttäisi olevan.

      Muuntaa kirjoitetun tekstin itselleen sopivaksi.

      Huumori on Jumalan lahja.

    • uudenliitonkirjoitus

      Voisimme ottaa vielä yhden merkittävän eron uuden liiton ja vanhan liiton välillä.

      Juutalaiset uskoivat ennen Jeesusta, että Jumalan lupaukset ja liitot olivat tarkoitetut ainoastaan Israelin kansalle, ei pakanoille. Vieläpä Jeesuksen opetuslapsetkin olivat sitä mieltä, että pakanat eivät kuulu pelastussanoman piiriin. Vanhan liiton aikaiset juutalaiset eivät halunneet pitää mitään yhteyttä pakanoihin, he eivät seurustelleet pakanoiden kanssa, eivät halunneet olla heidän kanssaan tekemisessä.

      Jeesus mullisti kokonaan tuon käsityksen. Uudessa liitossa Jeesus toi evankeliumin ilosanoman kaikille ihmisille ja lähetyskäskyssään hän käski opetuslapsiaan menemään kaikkialle maailmaan ja julistamaan ilosanomaa Jeesuksesta kaikille kansoille. Jeesus siis rikkoi tuon juutalaisen Mooseksen lain aikaisen erottavan väliseinän myös juutalaisten ja pakanakansojen (ei juutalaisten kansojen) väliltä ja julisti, että kaikki ovat teidän lähimmäisiänne, joita tulee rakastaa ja kaikille kuuluu evankeliumin ilosanoma.

      Tämä oli juutalaisille kauhistus, Jeesus syö ja juo syntisten kanssa ja seurustelee pakanakansoihin kuuluvien kanssa. Jeesus siis purki tuon vanhan liiton aikaisen säädöksen, joka erotti juutalaiset ja pakanat toisistaan.

      Jeesus lähetti meidät siis julistamaan evankeliumia ja lähimmäisen rakkauden kautta koskettamaan ihmisiä Jumalan rakkaudella.

      • Mooseksen laissa ei ole mitään käskyä pakanoita ja juutalaisia erottavasta väliseinästä. Kyse oli juutalaisten omasta perinnäissäännöstä.

    • YlistysHerrall

      Jumalan ihmisen kanssa tekemään liitoon on AINA kuulunut oleellisesti armo. Siinä rakastava taivaallinen Isä lupaa armahtaa lakinsa rikkoneen. Liitonarkussakin oli laintaulujen yläpuolella armoistuin. Tässäkin mielessä voidaan jo Vanhan testamentin aikana puhua armoliitosta. Se ei siis rajoitu Jeesuksen ristinkuoleman jälkeiseen aikaan.

    • uudenliitonkirjoitus

      Uuden liiton kirjoituksista ihmisen sydämeen voisi vielä jatkaa, sillä Uusi Testamentti puhuu paljon uudesta liitosta.
      1 Kor 12:
      1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
      2 Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
      3 Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
      4 Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
      5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
      6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
      7 kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
      8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
      9 Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
      10 Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
      11 Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
      12 Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
      13 Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
      1 Kor 14:1 Tavoitelkaa rakkautta

      Uusi liitto Jeesuksessa on siis rakkausliitto. Jumala ensin rakasti ja osoitti omalla uhrillaan täydellisen rakkauden kuvan meille. Edellä olevassa Raamatun kohdassa puhutaan tuosta täydellisestä rakkaudesta, johon Uuden Liiton pyhää eli uudestisyntynyttä Jumalan lasta halutaan viedä.
      Tuo rakkauden kohta luetaan monesti vielä tänäänkin monissa vihkitilaisuuksissa ja se onkin tärkein ohje avioliitossa miehen ja naisen välillä, mutta tuo rakkaus, jota Raamattu kehoittaa tavoittelemaan, on tavoitteena kaikissa meidän ihmissuhteissamme.

      Jeesus haluaa, että me kasvaisimme rakkaudessa, kysymys ei ole siis Uudessa Liitossa sanojen kirjoittamisesta meidän sydämiimme, vaan Jumalallisten ominaisuuksien kirjoittamisesta, niin että Sana tulee lihaksi meissä ja alamme heijastaa sitä Jumalallista rakkautta lähimmäisiimme niin, että he meissä voisivat nähdä edes vähän sitä Kristuksen muotoa ja rakkautta, jota hän haluaa heijastaa kaikkiin ihmisiin.

      Tätäkin on Uusi Liito, jonka Jumala solmi Jeesuksessa Kristuksessa meidän kanssamme. Edellä on tuotu jo muita asioita esiin uudesta liitosta ja tämä on jatkoa niille. Vieläkin lisää löydämme Uudesta Testamentista uudesta liitosta, lue siis omaa Raamattuasia ja anna Pyhän Hengen avata Uuden Liiton salaisuutta, jos et vielä ole sitä päässyt käsittämään.

      • " kysymys ei ole siis Uudessa Liitossa sanojen kirjoittamisesta meidän sydämiimme, vaan Jumalallisten ominaisuuksien kirjoittamisesta,"

        Uudessa liitossa Raamatun mukaan Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme, niin että vaellamme Herran käskyjen mukaan.

    • vanhavaiuusi

      Uusi Testamentti kertoo meille mikä on uusi liitto.

      Edellä olemme jo tutustuneet joihinkin uuden liiton 'kirjoituksiin'.

      Uusi liitto on aivan toinen kuin vanha liitto.

      Jopa eräät lahkotkin ovat ymmärtäneet tämän totuuden.
      Kysymys: Pitääkö kristityn noudattaa Vanhan testamentin lakia?

      Vastaus: Avain tämän kysymyksen ymmärtämiseen on tiedostaa, että Vanhan testamentin laki annettiin Israelin kansalle eikä kristityille. Joidenkin lakien tarkoituksena oli osoittaa, kuinka israelilaiset osaisivat olla kuuliaisia Jumalalle (esim. kymmenen käskyä). Joidenkin lakien tarkoituksena oli neuvoa israelilaisia, kuinka palvella Jumalaa ja uhrata syntien edestä (uhrijärjestelmä). Jotkut lait puolestaan erottivat israelilaiset muista kansoista (ruokaa ja vaatetusta koskevat säädökset). Mitkään Vanhan testamentin laeista eivät koske meitä. Kun Jeesus kuoli ristillä, hän sulki Vanhan testamentin lain (Room. 10;4; Gal. 3:23-25; Ef. 2:15).

      Vanhan testamentin lain sijaan me olemme Kristuksen lain alaisia (Gal. 6:2), jonka mukaan "rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi... rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" (Matt. 22:37-39). Näitä kahta käskyä noudattamalla me täytämme kaikki Kristuksen vaatimukset: "Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat" (Matt. 22:40). Tämä ei kuitenkaan merkitse, että Vanhan testamentin lait ovat nykyaikana merkityksettömiä. Monet Vanhan testamentin laeista kuuluvat samoin luokkiin kuin "rakasta Jumalaa" ja "rakasta lähimmäistäsi". Vahan testamentin laki voi toimia hyvänä ohjenuorana Jumalan rakastamiseksi ja lähimmäisen rakkauden osoittamiseksi. On kuitenkin väärin sanoa, että nykyajan kristityn on noudatettava Vanhan testamentin lakeja. Vanhan testamentin laki muodostaa kokonaisuuden (Jaak. 2:10). Joko se soveltuu meihin kokonaisuudessaan tai mikään siinä ei kosketa meitä. Jos Kristus täytti siitä osan, kuten uhrina olemisen, hän täytti sen kokonaisuudessaan.

      "Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa" (1.Joh. 5:3). Kymmenen käskyä olivat itse asiassa koko Vanhan testamentin lakien yhteenveto. Yhdeksän kymmenestä käskystä on selvästi toistettu Uudessa testamentissa (kaikki paitsi sapatin noudattaminen). Onhan selvää, että jos me rakastamme Jumalaa, emme palvo vääriä jumalia. Jos me rakastamme lähimmäisiämme, emme tapa heitä, valehtele heille, tee huorin tai himoitse heidän omaisuuttaan. Vanhan testamentin lain tarkoituksena oli osoittaa lain pitämisen mahdottomuus ja siten ohjata meidät huomaamaan Jeesuksen Kristuksen tarpeellisuus pelastuaksemme (Room. 7:7-9; Gal. 3:24). Jumala ei koskaan tarkoittanut Vanhan testamentin lain olevan maailmanlaajuinen kaikille tarkoitettu lakikokoelma. Meidän kaikkien on rakastettava Jumalaa ja lähimmäisiämme. Jos teemme niin tunnollisesti, pidämme kaikki Jumalan käskyt.

      Lainaus: www.gotquestions.org

      • Onko siis kymmenen käskyä muka annettu vain juutalaisille? Jumala on järjestyksen Jumala, joka ei anna meille kymmenen käskyn lakia, josta yhdeksän käskyä on universaaleja mutta yksi koskee vain juutalaisia. Niinpä siis sapattikäsky, neljäs käsky, koskee myös meitä. Jeesus ei milloinkaan kumonnut Vanhan testamentin lakia. Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto. Miksi näitä Jeesuksen sanoja ei uskota?

    • uudenliitonhelluntai

      Tässä ketjussa on nyt jo hyvin seikkaperäisesti tuotu esille, että Uusi Liitto Kristuksessa on aivan eri liitto, kuin se liitto, jonka Jumala teki Israelin kansan kanssa.

      Kiitos hyvistä uuden liiton kuvauksista.

      Meille helluntailaisille tämä on ollut selviö jo ilman muuta.

      • Uudessa liitossa ei sapattikäskyä ole kumottu. Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme, eli laki on edelleen voimassa uudessa liitossa. Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto, eli laki on edelleen voimassa.

    • tuleristinjuurelle

      Jeesus ei kutsu meitä vanhaan liittoon, vaan aivan uuteen liittoon.

      Tämän toki jokainen uudestisyntynyt ymmärtääkin, joka on Jeesuksen ristin juurelle tullut.

      Jeesus ei kutsu meitä Siinain vuoren juurelle, jossa käskyt Israelilaisille annettiin.

      • Jeremian mukaan uudessa liitossa Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme, eli laki on edelleen voimassa uudessa liitossa. Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto, eli laki on edelleen voimassa uudessa liitossa.

    • armonkerjäläinen

      Apt: 15: 28,29
      Vaikka juutalaisuskovat eivät saaneetkaan panna säädöksiään ja perinteitään pakanoiden kannettavaksi, neuvosto halusi varmistaa, etteivät pakanat tehneet asioita, jotka olisivat loukanneet juutalaisia, jotka olivat Jeesuksessa yhdistyneet heihin. Apostolit ja vanhimmat sopivat siis ohjeista, jotka lähettäisivät kirjeitse pakanoille: heidän tuli kartaa epäjumalille uhrattua lihaa, haureutta ja lihaa, josta veri oli laskematta, sekä verta. Jotkut sanovat, että koska sapatin pitämistä ei erikseen mainittu, se ei siis ollut tarkoitettu pakanoita varten. Valehtelemista ja murhaamista koskevia käskyjä ei myöskään erikseen mainittu, joten ...

      • Joten mitä voimme sanoa tästä? Ei kielletty murhaamista, valehtelemista tai varastamista. ON selvää että nuo neljä käskyä eivät ole ainoat käskyt, jotka velvoittavat kristittyjä.

    • pealstettuyksinarmosta

      Room: 3:28
      Tarkoittaako tämä sitä että meiltä ei vaadita lain noudattamista koska laki ei pelasta meitä? Monet ovat ymmärtäneet ja soveltaneet jaetta väärin. He sanovat, ettei ihmisen tarvitse tehdä muuta kuin uskoa. He väheksyvät kuuliaisuuden tekoja, jopa kuuliaisuutta moraalilaille. Näin tehdessään he tulkitsevat Paavalia väärin. Roomalaiskirjeessä ja muuallakin Paavali korostaa moraalilain pitämisen tärkeyttä. Jeesuskin piti sitä tärkeänä, samoin Jaakob ja Johannes. Matt: 19:17 , Room. 2:13, Jaak. 2:10, 11 , Ilm.14:12. Vaikka kuuliaisuus laille ei ole keino saada vanhurskautta, uskon kautta vanhurkautettu ihminen silti pitää Jumalan lain, ja itse asiassa on ainoa joka sen voi pitää. Uudistumaton ihmine, jota ei ole vanhurskautettu, ei voi täyttää lain vaatimuksia. Miksi on helppoa ajatella, että koska laki ei pelasta meitä, meidän ei tarvitse miettiä sen pitämistäkään?

    • uusiliittoonhyvää

      'Uudistumaton ihmine, jota ei ole vanhurskautettu, ei voi täyttää lain vaatimuksia'

      Kukaan ei voi täyttää lain vaatimuksia.

      Rakasta lähimmäistä on Jeesuksen käsky, joka kyllä pitää sisällään sen, että tekee oikein ja hyvää lähimmäiselleen, eikä pahaa!

      Jeesusta rakastava uudestisyntynyt ei tahdo tehdä pahaa; miksi harhaoppiset kuvittelevat, että Jeesusta rakastavat ovat mieltyneet pahaan? Eivät ole!

      Uudestisyntymätön käännynnäinen kuvittelee voivansa täyttää lain vaatimuksen - Jeesus vei lain sisällön sydämeen asti ja sitä ei omin voimin voi muuttaa, sitä varten tuli uusi liitto, jossa Pyhä Henki auttaa meitä ymmärtämään, että meidän on pysyttävä ristin juurella, ettemme lihan himojen mukaan ala elää. Olemme siis syntisiä ja pyhiä yhtäaikaa, jos Kristus asuu meissä.

      Uudestisyntynyt uusi luomus pyrkii yhä enemmän ja enemmän tuntemaan Kristusta ja sallii Jumalan Pyhän Hengen tehdä työtä hänessä, jotta hänestä tuli kaikkiin hyviin tekoihin valmis.

      Luitko nyt varmasti oikein: kaikkiin hyviin tekoihin valmis - muistat varmaan tuon Raamatun paikan?
      2. Tim. 2:21
      Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.
      2. Tim. 3:17
      että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
      Tit. 3:1
      Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
      Hepr. 10:24
      ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;

      Ei kai nuo käännynnäiset tahallaan halua meitä Jeesuksen omia pilkata, kun he aina yrittävät sanoa, että me haluaisimme tehdä pahaa - ei kai sentään, vaan ymmärtämättömyyttään.

      • Miten siis on, saammeko uudessa liitossa tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä, esimerkiksi sapattikäskyä? Pois se, sanoo Paavali.

    • uudenliitonkirjoitus

      Miksi kymmenen käskyn laki ei kuulu uuteen liittoon, jonka Jumala Kristuksessa asetti voimaan ihmisen ja Jumalan välillä?

      Mitä käskyissä sanotaan?
      -älä, älä, älä, älä, älä, älä, älä

      Mutta ei lainkaan ohjetta:
      - miten minä osoitan lähimmäiselleni rakkautta
      - miten minun tulisi julistaa hänelle evankeliumin ilosanoma Jeesuksesta
      - miten minun tulisi rakastaa puolisoani ja lapsiani
      - miten minun tulisi auttaa lähimmäisiäni

      Uusi liitto tuo meille ohjeita lähimmäisen rakastamiseen, tuon Jeesuksen käskyn todeksi elämiseen.

      • Jos kymmenen käskyn laki ei ollenkaan kuulu uuteen liittoon, sehän tarkoittaa että me saamme varastaa, tappaa ja tehdä huorin. Vaan kun Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto.

    • Parraton.pakana

      Jokapäiväinen sapatti.

      Luomistyön päätökseksi asetettu lepopäivä (1 Moos. 2:2-3) ja lakiliiton sapatti (2 Moos. 20:8 , 31:13-14) ovat olemukseltaan eri sisältöisiä. Lepopäivä oli vapauden elementti. Lakisapatti taas oli kuolemanrangaistuksen uhalla asetettu vaatimus. Lakiliiton sapatin pitäjä on rangaistava kuolemalla, jos hän ei vietä sitä joka lauantai kaikilta osin, koska hän silloin rikkoo koko lain. Lakiin pitäytyvähän on kaikissa kohdin lain vaatimusten alainen. Lain henki on tämä: ”Joka ne pitää, on niistä elävä.” Gal. 3:12. Sen olemukseen kuuluu myös rangaistusvaatimukset ja kirous. ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa.” Gal. 3:10-14.
      Mikäli joku aikoo pitää yhden osan lakiliitosta, esim. lakisapatin, on hänen pidettävä koko laki kaikilta osin. ”Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.” Jaakob 2:10. Mm. sapattikäsky on osa Mooseksen lakia. Jos pidän lain määräämän sapatin, on minun pidettävä koko Mooseksen laki.
      ”Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!” Hebr. 10:28-29.

      Uudessa liitossa vietettävä lepopäivä viikon seitsemäntenä päivänä luomistyön muistoa kunnioittaen ei siis ole lakiliittoon pitäytymistä.
      Mutta oikea uuden liiton sapatti on yhtämittaista sydämen lepotilaa Jeesuksessa ja ristin armotyössä. "Tulkaa minun tyköni, niin minä annan teille LEVON." Matt. 11:28-30. Uskoon tulleina "olemme saaneet levon teoistamme". Hebr. 4.
      "Vapauteen Kristus meidät vapautti!" Gal. 5:1.

      Jos joku siis sanoo noudattavansa Mooseksen lakia, on hänen mentävä siihen sisälle kokonaan. Ei mikään oikeuta häntä jättämään siitä jotain pois? Lakihan on yksi rikkomaton kokonaisuus.

      Kymmenen käskyn lakia sanotaan Uudessa Testamentissa ”kuoleman viraksi” ja ”kadotustuomion viraksi”. 2 Kor. 3:7-9. – Se on ”synnin ja kuoleman laki”. Mutta ”Elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista”. Room. 8.2.

      • >> Uudessa liitossa vietettävä lepopäivä viikon seitsemäntenä päivänä luomistyön muistoa kunnioittaen ei siis ole lakiliittoon pitäytymistä. <<

        Sinulla on puurot ja vellit pahemman kerran sekaisin. Raamatussa ei ole mitään käskyä viettää lepopäivää, ei ainuttakaan. Neljäs käsky kuuluu alkukielen mukaan "Muista pyhittää sapatinpäivä". Ainoastaan sapatinpäivä käsketään pyhittää, joka on viikon seitsemäs päivä. Raamatussa ei ole ainuttakaan käskyä viettää sapatin sijaan jotakin mystistä lepopäivää. Viikon seitsemäs päivä on lauantai, ei sunnuntai. Raamatussa ei ole mitään käskyä pyhittää lepopäivä jokaisena viikon päivänä ja näin rikkoa sapattia. Me tarvitsemme edelleen viikottaisen sapatin levon. Tätä käskyä ei kumota missään kohtaa Raamattua.

      • eilakiliittovaanarmo

        Vanha lakiliitto tehtiin Jumalan ja Israelin välillä. Jumala ei edes vaivautunut kutsumaan muita kansoja kuulemaan noita lakisäädöksiä. Jos hän olisi tehnyt ne kaikkien kansojen kanssa, hän olisi varmasti kutsunut kansat koolle ja sitten kertonut nuo lait.

    • etkaisinäole

      'Jos kymmenen käskyn laki ei ollenkaan kuulu uuteen liittoon, sehän tarkoittaa että me saamme varastaa, tappaa ja tehdä huorin. Vaan kun Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto.'

      Et sinä voi olla noin ...... , asia on sinulle selitetty tässäkin ketjussa ainakin kymmenen kertaa ellei enemmänkin.

      Tappaminen, varastaminen ja huorintekeminen ei ole lähimmäisen rakastamista vai oletko tosiaan sitä mieltä, että ne ovat sitä, kun noin ...... kirjoitat.

      Olet tainnut todeta jo jääneesi tässä keskustelussa 'vähemmistöön' ja ehkä sinä pääsetkin käsittämään jonain päivänä uuden liiton salaisuuksia ja opit rakastamaan lähimmäisiäsi, etkä enää yritä käännyttää heitä ja arvostella heitä, vaan kerrot heille Jeesuksesta pelastajasta.

      Jos kerran vielä tuon lauseen kirjoitat, minä alan pitää sinua kovin ymmärtämättömänä ja yksinkertaisena ja rukoilen sinulle Jumalan laupeutta.

      • No kerro minulle, onko kymmenen käskyä kumottu vai ei?

      • etkaisinäole
        Kristitty.net kirjoitti:

        No kerro minulle, onko kymmenen käskyä kumottu vai ei?

        Rukoilen sinulle Jumalan laupeutta.

        Herra sinua armahtakoon.

    • kristitty.het

      Ihana Jeesus, hän toi meille tiettäväksi uuden paremman liiton.

      Kiitos ja ylistys Jeesus sinun uhristasi, että jokainen joka sinuun uskoo , saa syntinsä anteeksi ja pääsee sisälle iankaikkiseen elämään.

    • emmelepää

      Uudessa liitossa me olemme aina valmiit viikon jokaisena päivänä kertomaan jokaiselle kysyjälle oman uskomme perusteita ja kertomaan Jeesuksesta pelastajasta. Me emme siis siitä lähetyskutsusta lepää minään päivänä.
      Me teemme evankeliumin työtä joka päivä, koska Jeesuskin tekee sitä joka päivä.

      • Mutta kymmenessä käskyssä Jumala käskee meidän levätä viikon seitsemäntenä päivänä, sapattina.

    • Ei.laki

      Parraton pakana kirjoitti hyvin. . lakiliiton sapatti syntyi lain piirissä. Luomistyön muistoksi ja viikkojärjestyksen vuoksi oli asetettu lepopäivä. Ensin oli lepopäivä, sitten tuli 430 vuotta kestänyt lakisapatti. Sitten alkoi pysyvä lepo. Hyviä huomioita. Gal. 3.

      • Raamatussa ei ole mitään mainintaa mistään lepopäivästä. On pelkästään sapatti. Ainoastaan sapatti meidän käsketään pyhittää neljännessä käskyssä, ei mitään lepopäivää.

      • orjuudestavapauteen
        Kristitty.net kirjoitti:

        Raamatussa ei ole mitään mainintaa mistään lepopäivästä. On pelkästään sapatti. Ainoastaan sapatti meidän käsketään pyhittää neljännessä käskyssä, ei mitään lepopäivää.

        Miksi sapatti ja kenelle?

        Raamattu vastaa:
        5 Moos 5:
        15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.

      • orjuudestavapauteen kirjoitti:

        Miksi sapatti ja kenelle?

        Raamattu vastaa:
        5 Moos 5:
        15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.

        Sapatti ei ole vain juutalaisille. Sapatti annettiin jo luomisessa, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista. Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs, eikä kukaan kuvittele, että kymmenen käskyä on vain juutalaisille. Mooseksen lain mukaan sapatti on myös muukalaisille, Jesajan mukaan sapatti on myös muukalaisille ja Jeesuksen mukaan sapatti on ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten.

        "Kuusi päivää tee työtäsi, mutta lepää seitsemäs päivä, että härkäsi ja aasisi saisivat hengähtää ja orjattaresi poika ynnä MUUKALAINEN saisivat virkistyä." (2. Moos. 23:12)

        ”Ja MUUKALAISET, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani, ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.” (Jes. 56:6-7)

        ”Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.” (Mk. 2:27)

    • armonkerjäläinen

      Sapatti on tärkeä, mutta ei tärkeämpi kuin Kristus. Ilman Jeesusta sapatti on vain yksi päivä seitsemästä. Ilman Jeesusta ihminen ei voi pyhittää mitään päivää. Ilman Jeesusta sapatinviettäjästä tulee samanlaisia kuin evankeliumin kertomuksen fariseukset .
      Mutta Jeesuksen kanssa...? Se on toinen asia.

    • uudenliitonkirjoitus

      Tässä ketjussa on nyt kerrottu hyvin uudesta liitosta, jonka Jumala teki ihmisten kanssa Jeesuksessa Kristuksessa Golgatan ristillä - armoliitosta, jossa ei ole mahdottomia säädöksiä, joita kukaan ihminen ei kykene täyttämään.
      Mutta miten me pääsemme täydellisesti osalliseksi uuden liiton siunauksista?

      Room. 12:1
      Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.

      Me siis koko sydämisesti, hengen, sielun ja ruumiin puolesta antaudumme kokonaan Kristukselle, anomme ja rukoilemme, että hän ottaisi meidät kokonaan omaksensa ja alkaisi meissä hyvän työnsä, jonka hän on luvannut viedä päätökseen.

      Fil. 1:6
      varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.

      Täydellisesti, lujasti, mielemme ja tahtomme Jeesukselle antaen, me siis anomme, että Pyhä Henki saisi vaikuttaa meissä Hengen hedelmien kasvamista ja niiden todeksi tulemista Jeesukselle kiitokseksi ja Jumalalle ylistykseksi.

      Gal. 5:22
      Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

      Kun meissä Pyhä Henki saa kasvattaa Hengen hedelmiä, me täytämme Kristuksen käskyn lähimmäisen rakastamisesta ja silloin me emme tee lähimmäiselle mitään pahaa ja silloin lähimmäisemme näkee meissä heijastuksen Kristuksesta.

      Samoin me anomme armolahjoja, joilla voimme palvella seurakuntaa ja uskon sisaria ja veljiä ja kirkastaa Kristuksen todellisuutta ja läsnäoloa ihmisten elämässä.

      1 Kor 12:
      4 Armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama;
      5 ja seurakuntavirat ovat moninaiset, mutta Herra on sama;
      6 ja voimavaikutukset ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa vaikuttaa, on sama.
      7 Mutta kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi.
      8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta;
      9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä;
      10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
      11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.

      Täydellisellä antautumisella Kristukselle ja jatkuvalla anomisella, että voisimme Kirkastaa hänen nimeään ja tuoda taivasten valtakunnan salaisuutta ihmisille tiettäväksi, me uudessa liitossa palvelemme Herraamme Jeesusta Kristusta.

      Ef. 4:1
      Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
      Ef. 4:4
      yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
      Fil. 3:14
      minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.
      2. Tess. 1:11
      Sitä varten me aina rukoilemmekin teidän puolestanne, että meidän Jumalamme katsoisi teidät kutsumisensa arvoisiksi ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi kaiken teidän halunne hyvään ja teidän uskonne teot,
      2. Tim. 1:9
      hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
      Hepr. 3:1
      Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,
      2. Piet. 1:10
      Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;

      Uudessa liitossa ei ole kysymys siis sapateista ja muista vanhan liiton laeista, vaan Jeesuksen Kristuksen kutsun ja palvelutehtävän löytämisestä ja elämisessä hyvää elämää, joka ei Jeesukselle häpeää tuota.

      Oletko sinä löytänyt oman kutsumuksesi, palvelutehtäväsi seurakunnan yhteydessä, tuo kutsumus ja palvelutehtävä ei ole raskas?

      Matt. 11:29
      Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
      Matt. 11:30
      Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

      Valmistu siis astiaksi jaloa käyttöä varten, Jeesukselle kaikin puolin hyödyllinen ja käyttökelpoinen.
      2. Tim. 2:21
      Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.

      Mikä on sinun kutsumuksesi ja palvelutehtäväsi?

      • >> Uudessa liitossa ei ole kysymys siis sapateista ja muista vanhan liiton laeista <<

        Saammeko uudessa liitossa armon alla tahallaan tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan käskyjä? Pois se, sanoo Paavali. Uudessa liitossa laki on edelleen voimassa. Meillä ei ole armon alla mitään lupaa rikkoa Jumalan kymmenetä käskyä, joista sapattikäsky on neljäs.

    • uusiliittoparempi

      Uudessa liitossa me katsomme Jeesukseen, emme Moosekseen.

      www.youtube.com/watch?v=sej0VmYJ2Dc

      • 1234567---

        Voittajat pääsevät lasimerelle veisaamaan Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä, ja Karitsan virttä.
        Mooses Jumalan palvelija piti myöskin sapatin pyhänäpäivänä, samoin Jeesus meni tapansa mukaan sapattisin synägoogaan opettamaan ja samalla paransi sairaita.

      • logiikkapettikö

        Jeesus teki siis sapattisin julistustyötään. Hän ei siis levännyt työstään sapattinakaan, vaan julisti evankeliumia. Tuo oli Jeesuksen työtä sen jälkeen, kun hän lähti siihen työhön 'rabbin' työhön, uuden liiton virkaan. Jeesus ei ollut Leeviläisestä suvusta eli hänellä ei ollut oikeutta pappeuteen vanhan liiton määräysten mukaan. Vain leeviläinen kelpasi papiksi.

        Jeesus siis edusti jo uutta liittoa tuossa 'rabbin' tehtävässä.

        Jeesus siis julisti -teki työtä - arjet ja pyhät.

        Jos sanot, että tuo evankeliumin julistus ja sairaiden parantaminen ei ollut työtä, niin joudut aika kiipeliin - silloinhan Jeesus olisi 'levännyt' 7 päivää viikossa!

      • logiikkapettikö kirjoitti:

        Evankeliumin julistaminen ja sairaiden parantaminen ei ole Mooseksen laissa kielletty. Se ei siis ole lain tarkoittamaa työtä, joka olisi kielletty sapattina. Jeesus vietti sapattia, hän ei rikkonut ainuttakaan lain säädöstä.

      • eioletyötä

        Jeesus siis lepäsi 7 päivää viikossa, jos evankeliumin työ ei ole 'lain tarkoittamaa työtä'.

        Jeesus ei julistajaksi ja opettajaksi lähtemisen jälkeen muuta työtä tehnyt!

        Papit ja Jumalan valtakunnan työntekijätkö eivät siis tee 'lain tarkoittamaa työtä'?

        mitäpäs tästä siis pitäisi ajatella?

      • valehtelikoJeesus
        Kristitty.net kirjoitti:

        Evankeliumin julistaminen ja sairaiden parantaminen ei ole Mooseksen laissa kielletty. Se ei siis ole lain tarkoittamaa työtä, joka olisi kielletty sapattina. Jeesus vietti sapattia, hän ei rikkonut ainuttakaan lain säädöstä.

        Miksi Jeesus itse sanoi sitä työksi?
        Joh. 5:17

        Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä".

        Olisiko Jeesus laskenut leikkiä vai peräti tässä valehdellut?

      • solmussaon
        Kristitty.net kirjoitti:

        Evankeliumin julistaminen ja sairaiden parantaminen ei ole Mooseksen laissa kielletty. Se ei siis ole lain tarkoittamaa työtä, joka olisi kielletty sapattina. Jeesus vietti sapattia, hän ei rikkonut ainuttakaan lain säädöstä.

        Olet tainnut kiertää itsesi jo aika umpisolmuun.

        Mitenkäs sen solmun avaat?

      • tätä.kysyn
        solmussaon kirjoitti:

        Olet tainnut kiertää itsesi jo aika umpisolmuun.

        Mitenkäs sen solmun avaat?

        Hakkaako Jumala ja Jeesus päivät pitkät halakoja ?

      • Olette pihalla. Parantaminen ja evankeliumin julistaminen ei ole Mooseksen lain mukaan sapattina kielletty. Jeesus vietti sapattia, hän ei rikkonut mitään kohtaa Mooseksen laista.

    • uudenliitonkirjoitus

      Tässä ketjussa on Uutta Liittoa Kristuksessa kuvattu jo paljon, mutta paljon on vielä kuvaamatta. Monille Uuden Liiton määrittely on varmasti epämääräistä ja epäselvääkin. Otetaan vielä yksi tärkeä aihe esiin, johon on jossakin Raamatun tekstissä jo ollut viittaus.

      Vanhan Liiton jumalanpalvelusmenot olivat aivan erilaiset. Siellä oli Leeviläinen pappeus ja temppeli, jossa uhrit toimitettiin, siellä oli kaikkein pyhin ja arkku ym.

      Uuden liiton seurakunta on täysin poikkeava vanhan liiton seurakuntajärjestyksestä. Uudessa liitossa on
      1. Kor. 12:28
      Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
      Ef. 4:11
      Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,

      Uudessa liitossa on siis Jumalan asettamat seurakuntavirat, Hengen virat, jotka eivät perustu ihmisten valintoihin tai 'lakimääräyksiin'.

      Uuden liiton seurakunnassa on vanhimmat, joilla on Raamatussa määrättyjä palvelutehtäviä.

      Tit. 1:5
      Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat

      1 Piet 5:
      1 Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
      2 kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,
      3 ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,
      4 niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.

      Jaak 5:
      14 Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä.
      15 Ja uskon rukous pelastaa sairaan, ja Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.
      16 Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.

      Meillä on Uudessa Liitossa siisa aivan erilainen ja poikkeava käytöntö myös seurakunnan järjestämisessä kuin Vanhassa Liitossa.
      1 Piet 4:
      8 Ennen kaikkea olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä "rakkaus peittää syntien paljouden".
      9 Olkaa vieraanvaraisia toinen toistanne kohtaan, nurkumatta.
      10 Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.
      11 Jos joku puhuu, puhukoon niinkuin Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen.

      1 Piet 3:
      8 Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
      9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.

      1 Piet 2:
      9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
      10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".

      Edellä on vain muutamia kohtia otettu esiin, omasta Uudesta Testamentistasi löydät paljon lisää.

      Vanhan liiton jumalanpalvelusmenot kaikkine toimituksineen viittasivat uuteen parampaan liittoon, joka oli tulossa, ne viittasivat Kristukseen, jossa Uusi liitto tehtiin Jumalan ja ihmiskunnan välillä ja jonka todistajiksi Jeesuksen omat lähetettiin kaikkialle maailmaan.

      Kaikki nämä uuden liiton kirjoitukset saa vapaasti kopioida ja levittää.

      • Miten siis on, saammeko uudessa liitossa tahallaan tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan käskyjä?

    • pilkkamistatuoon

      ' tahallaan tehdä syntiä'

      Varo, ettet kohta jo pilkkaa Jumalaa!

    • missäonsydän

      Luuk. 15:18
      Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi
      Luuk. 17:4
      Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi."
      Joh. 5:14
      Sen jälkeen Jeesus tapasi hänet pyhäkössä ja sanoi hänelle: "Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi"
      Joh. 8:11
      Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
      Joh. 9:41
      Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy".
      Room. 3:23
      Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
      Room. 4:8
      Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"

      Mitä siis Jeesus opetti! Tämä vastaus on tässä ketjussa annettu kristitty netille kymmeniä kertoja, mutta hän vain kysyy edelleen samaa kysymystä.

      Matt. 19:20
      Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?"
      Mark. 10:20
      Mutta hän sanoi hänelle: "Opettaja, niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti".
      Luuk. 18:21
      Mutta hän sanoi: "Tätä kaikkea minä olen noudattanut nuoruudestani asti".

      Miksi tämä täydellisesti lakia noudattunut nuorukainen ei kelvannut Jeesukselle, miksi Jeesus ei sanonut hänelle, että hän on täydellisesti kelvollinen Jumalalle? Miksi hän ei päässyt sisälle taivasten valtakuntaan? Hänhän noudatti kaikkia Tooran käskyjä, ei ainoastaan kymmentä käskyä!

      • kamelinneulansilmä

        Rikkaan on vaikea päästä taivastenvaltakuntaan. Pitää myydä omaisuus ja antaa köyhille.

      • Kyse onkin siitä, että saammeko me armosta pelastetut tahallaan tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan käskyjä? Missä kohtaa Raamattua meille annetaan lupa rikkoa kymmentä käskyä? Ei missään.

      • rikas.ei.pelastu
        kamelinneulansilmä kirjoitti:

        Rikkaan on vaikea päästä taivastenvaltakuntaan. Pitää myydä omaisuus ja antaa köyhille.

        Onko rikkaat helluntailaiset myyneet omaisuutensa ja jakaneet kaikki köyhille ?

    • ainoapiirto

      'lain tarkoittamaa työtä'

      Mitkä ovat lain tarkoittamat työt?

      'sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa' tässä ei erikseen luetella mitään töitä... vain tässä on sana 'työtä'. Mistä sinä siis pystyt määrittelemään, että joku ei ole työtä, jota saa tehdä sapattina ja joku toinen asia on työtä, josta seuraa kuolemanrangaistus?

      Jos olet niin viisas, niin selitä meille?

      Entä tämä sitten:

      Jos rangaistus on poistettu, silloin on poistettu koko laki! Vai kivitätkö sinä edelleen lainrikkojat? Jos tulkitset: 'ainoa piirtokaan ei häviä' = silloin ei myöskään häviä rangaistuslait.

      Olet taas kietonut itsesi solmuun, jota sinun on mahdoton avata!

      Eiköhän sinunkin olisi paras tulla jo uuteen liittoon Kristuksen kanssa!
      Hyvää tekemään, ei pahaa!

      • Jeesus oli Raamatun mukaan 100% synnitön. Jeesus ei rikkonut ainuttakaan kohtaa Mooseksen laista. Siksi tiedämme varmasti, että Jeesus ei myöskään rikkonut sapattia. Hyvän tekeminen, parantaminen ja evankeliumin julistaminen sapattina on siis sallittua.

        Ei ole helppoa määritellä, mikä on työtä ja mikä ei. Jokainen tutkikoon itse Raamatusta ja päätelköön itse.

        Jeesuksen opetuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto. Ei pieninkään. Miten on, sinä joka uskot että ei saa tehdä huorin, kivitätkä sinä kaikki avionrikkojat?

    • ristiriitaistaonkovasti

      Sinä sanot, että et tiedä, mikä on työtä ja mikä ei. Sinä et tiedä, mitä sapattina saa tehdä ja mitä ei.
      Kuitenkin sinä sanot, että vietät sapattia, vaikka itse myönnät, ettet tiedä, mitä saa sapattina tehdä ja mitä ei! Sinäpä olet hauska mies - todellakin..todellakin, sinun juttusihan ovat kuin siitä viihdeohjelmasta.

      Voisitko ystävällisesti ottaa ensin itse selvää Raamatustasi ja opeta sitten vasta muita!

      Sinä sanot, ettei laista katoa pieninkään piirto ja sinä otat sieltä pois omasta Mooseksen laista kaikki kivittämisen pykälät. Sinä siis otat aika paljon pois omasta Raamatustasi. Sinähän luet Raamattua kuin se muuan, joka väitteli Jeesuksen kanssa ja halusi opettaa Jeesusta ..

      Miksi otat pois kivittämisen pykälät laista, jos sanot, että kaikki laki - pieninkin piirto - on voimassa! Sinä itse otat pois laista selviä pykäliä - todella hauska mies!

      Minä en elä vanhan liiton laissa - sinä väität siinä eläväsi, mutta et eläkään, vaan otat siitä, mikä sinulle sopii ja jätät pois, mikä ei sinulle sovi - mitä sinun Jumalasi siitä ajattelee, kun otat laista pois aika isoja lukuja ja kappaleita?

      Tule rakas ystäväni jo uuteen liittoon Kristuksen kanssa, kun kerran nyt olet itsesi ajanut mahdottomuuksien eteen. Et usko itsekään omia opetuksiasi - miksi vaadit sitä vielä toisilta. Eihän ristiriitaisia opetuksiasi voi kukaan noudattaa.

      Rukoilen sinulle Jumalan laupeutta.

      • En sanonut, että en tiedä mikä on työtä ja mikä ei, vaan että sen määritteleminen ei aina ole helppoa. Juutalaisilla on omat perinnäissääntönsä, joiden mukaan he määrittelevät mikä on työtä ja mikä ei. Voimme seurata tässä asiassa juutalaisia tai sitten päätellä itse.

        En ole ottanut pois Raamatusta sanaakaan. En ole väittänyt, että kuolemantuomiot olisi kumottu. Minä kannatan kuolemantuomiota, mutta meillä ei ole mitään lupaa ottaa lakia omiin käsiin ja omin päin langettaa kuolemantuomioita, vaan se on oikeuslaitoksen tehtävä.

        Toisin kuin tekopyhät kristityt, minä en poimi laista mukavia käskyjä ja kumoa toisia, vaan noudatan koko Mooseksen lakia.

        Uudessa liitossa laki on edelleen voimassa. Jeremian mukaan alkukielellä Toora kirjoitetaan uudessa liitossa meidän sydämiimme:

        ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini (Tooran) heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

        Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto:

        ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

        Miksi näitä Jeesuksen sanoja ei uskota? Väitetään, että sapattikäsky on kumottu. Miksi Jumala olisi kumonnut kymmenestä käskystä juuri sapattikäskyn, miksei muita käskyjä? Mutta Raamatun mukaan lakia ei ole kumottu, se tarkoittaa että myös sapattikäsky on edelleen voimassa. Jumala on järjestyksen Jumala, joka ei anna meille kymmmenen käskyn lakia josta yhdeksän käskyä on universaaleja mutta yksi käsky vain juutalaisille. Kymmenen käskyä on edelleen voimassa, ja sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs. Missään kohtaa Raamattua ei sapattikäskyä kumota, ei missään.

        Sapatin rikkomisesta määrätty rangaistus oli kuolema. Jos näin vakava käsky on kumottu, luulisi että Raamatussa kerrottaisiin siitä meille selkeästi. Mutta Raamattu ei vihjaa edes puolella sanalla, että sapattikäsky olisi kumottu.

      • 1234567---

        Kehoitat tulemaan Uuteenliittoon. Kukaan ymmärtäväinen ei tule mukaan teidän Uuteen liittoonne. Teillä on sapattisin pyhättöjenne ovet tiukasti kiinni, paitsi silloin kun teette sapattisin talkooTÖITÄ siivoillessanne pyhättöjänne.

    • hylkäävanhaliitto

      Minä kieltäydyn kivittämästä ketään, siksi en voi elää Mooseksen lain mukaan, vaan joudun rikkomaan sitä jatkuvasti. Juuri siksi tarvitsen Jeesusta ja uutta liittoa, jonka mukaan voin elää oikein. Minä hylkään Mooseksen laki liiton kertakaikkiaan, koska en voi elää siinä. Siinä ei ole elämää, siksi Jumala itse Jeesuksessa hylkäsi sen myös. Jeesuskaan ei suostunut kivittämään ketään, koska hän toi uuden liiton; syntinen saa armon eikä kuole.

      Miten joku selittää tämän ristiriidan?
      - käskyissä sanotaan 'älä tapa'
      - Mooseksen laki käskee kivittää eli tappaa lain rikkojat

      • Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jumala Jeesuksessa hylkäsi Mooseksen lain? Jeesushan itse sanoo, että hän ei tullut kumoamaan lakia, ja että laista ei katoa pieninkään piirto. Et voi hylätä omalla valtuudellasi Mooseksen lakia, vain koska et pidä siitä.

        Juutalaiset toteuttavat tämän ristiriidan siten, että vaikka Israelissa on kuolemantuomio virallisesti käytössä, vain hyvin harvoin ketään teloitetaan. Muistaakseni historiassa vain kaksi kertaa langetettu Israelin valtiossa kuolemantuomio.

        Sinun ei tarvitse kivittää ketään viettääksesi sapattia. Yhtä vähän kuin sinun tarvitsee kivittää avionrikkojia, jos noudatat käskyä "älä tee huorin". Kuolemantuomion langettaminen on oikeuslaitoksen tehtävä, meillä ei ole mitään lupaa ottaa lakia omiin käsiin.

    • armonkerjäläinen

      Jumalan käskyjen tehtävänä on osoittaa, missä kohdin olemme rikkoneet Herran tahtoa vastaan, tehneet syntiä Room. 7:7; 1. Joh. 3:4) Ne eivät kuitenkaan voi pelastaa. Tarvitsemme pelastajaksemme syntiemme tähden Golgatalla kuollutta Jeesusta. Näin Kristus on meille todellakin lain päämäärä (telos). Ihminen,joka on Jeesuksen kautta saanut armon ja anteeksiannon synneistään ja vapautuksen kadotustuomiosta, haluaa rakkaudesta häneen olla käskyille kuuliainen Room. 6:16,17; 7:12; Gal. 5:22-25)

      • Aamen. Kunpa useampikin tajuaisi tämän yksinkertaisen asian. Mutta ei, jankataan vain loputtomiin että olemme vapaat laista, uudessa liitossa emme ole lain alla, laki ei pelasta, näin salakavalasti opetetaan ihmisiä rikkomaan Jumalan lakia.

    • eivoikaunistellalakia

      Näin toteutettiin Mooseksen laki Jeesuksen aikana :
      Apt 7:
      51 Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä-niinkuin teidän isänne, niin tekin.
      52 Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,
      53 te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet."
      54 Mutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he kiristelivät hänelle hampaitansa.
      55 Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
      56 ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".
      57 Niin he huusivat suurella äänellä ja tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päällensä
      58 ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja kivittivät. Ja todistajat riisuivat vaippansa Saulus nimisen nuorukaisen jalkojen juureen.
      59 Ja niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: "Herra Jeesus, ota minun henkeni!"
      60 Ja hän laskeutui polvilleen ja huusi suurella äänellä: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" Ja sen sanottuaan hän nukkui pois.

      Mitä Mooseksen laissa sanotaan:
      4. Moos. 15:35
      Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Se mies rangaistakoon kuolemalla, koko seurakunta kivittäköön hänet leirin ulkopuolella".
      4. Moos. 15:36
      Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.

      ' koko kansa kivittäköön hänet.', näin Mooseksen laki sanoo monessa kohtaa.

      • Stafanushan tuossa todistaa, että fariseukset eivät pitäneet lakia: "te, jotka enkelien toimen kautta saitte lain, mutta ette sitä pitäneet.""

        Kyse oli äkkipikaisesta teloituksesta, joka ei tosiaankaan mennyt Mooseksen lain mukaan. Mooseksen lain mukaan ketään ei saanut teloittaa ilman reilua oikeudenkäyntiä ja vähintään kahta todistajaa.

        "Kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuolemaan tuomittu surmattakoon; yhden ainoan todistajan todistuksen nojalla älköön häntä surmattako." 5. Moos. 17:6

        "Ja nämä kaupungit olkoot teillä turvapaikkoina verenkostajalta, niin ettei tappajan tarvitse kuolla, ennenkuin hän on ollut seurakunnan tuomittavana." (4. Moos. 35:12)

    • armonkerjäläinen

      Vanha liitto tehtiin Siinailla. Gal. 4:24-26) Sen seikan perusteella, että Raamatussa sanotaan dekalogia joskus Jumalan liitoksi tai vain liitoksi, tai kun sielä puhutaan liitontauluista, taikka koska laki kirjoitettuna annettiin Siinailla. Jotkut ajattelevat,että dekalogi on kadonut ja sen vuoksi kristittyjen ei tarvitse sitä noudattaa- ei ainakaan sapattikäskyä. Jotkut ajattelevat, Jos pyhittää sapatin, niin silloin täyty pitää voimassa myöskin kuolemanrangaistus. 4 Moos. 15:32-36)
      Tämä väite on epäjohdonmukainen. Sapatin pyhittäminen on määrätty dekalogissa, joka on ikuinen laki, jotavastoin kivittämistä koskeva säädös sisältyi ristillenaulittuun Mooseksen lakiin. Sapatti oli voimassa ihmisiin nähden jo Eedenissä, käsky kivittämisestä syntyi vasta Israelin lähdettyä Egyptistä. Kuolemanrangaistuksen soveltamisesta olemme vapaat.
      Jumala ei voi muuttaa lakiansa, mutta ihmisen hän voi muuttaa. Hän ei lakkauttanut lakia, mutta kuolemanrangaistuksen hän lakkautti, sillä Kristus kuoli syntiemme tähden.
      Mooseksen lain kuolemanrangaistus on pyhitty pois, mutta sitä kuolemanrangaistusta, joka on tuleva jokaisen parannuksentekemättömän Jumalan pyhän ja ikuisen lain rikkojan ja evankeliumin hylänneen syntisen osaksi Jumalan suurena tuomiopäivänä, sitä ei ole poistettu. Ilm. 21:8

      • Voi sitä näinkin uskoa. Minä puolestani uskon, että laista ei katoa pieninkään piirto, kuten Jeesus selvästi vuorisaarnassa opettaa. Jos lähtee sille tielle, että osa käskyistä on kumottu, se johtaa vääjäämättä siihen, että mielivaltaisesti poimitaan Mooseksen laista omasta mielestä kivoja käskyjä ja hylätään ikävät käskyt. Lakia ei voi jakaa. Mooseksen laissa ei ole mitään jaottelua seremonia- ja moraalilakeihin, joista edelliset mukamas on kumottu kun jälkimmäiset mukamas ovat voimassa. Emme voi tehdä tällaista jaottelua laista, jota ei Raamatussa ole. Joko laki on kokonaan voimassa, tai se on kokonaan kumottu. Raamatun mukaan lakia ei ole kumottu, joten se on kokonaan voimassa.

    • armovailaki

      Kohtahan me lähestymme asian ydintä. Monen uskoon tulo estyy siksi, että he eivät ymmärrä Vanhan Testamentin kiivasta ja armotonta Jumalaa ja sitä ristiriitaa, että Uusi Testamentti esittelee mielle armollisen ja rakastavan Jumalan

      Tässä on monen kompastuskivi, jotka etsikkoaikanaan alkavat puntaroida näitä uskon asioita ja tuon edellä olevan perusteella hylkäävät Jumalan valmistavan pelastuksen.

      Kunhan aikaa liikenee, tulemme tässä ketjussa tätä merkittävää ja tärkeää asiaa käsittelemään, koska tässä ketjussa näkyy selvästi kaksi linjaa; lakiliiton kannattajat ja armoliiton kannattajat.

      Tämä alussa mainittu ristiriita vaatii siis varsin seikkaperäistä ja perusteellista käsittelyä.

      kunhan aikaa liikeenee... palataan tähän

      • Tässä ketjussa ei ole vastakkain lakiliiton ja armoliiton kannattajat. Minä kannatan armoliittoa. Armoliitossa, uudessa liitossa, laki on kuitenkin edelleen voimassa. Meillä ei armon alla ole mitään lupaa tahallaan tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan lakia, niin kuin nämä ns. armoliiton pauhaajat virheellisesti opettavat.

    • armovailaki

      No niin, Lähdetäänpäs ihan Nooasta liikkeelle. Nooan perhekunnan Jumala pelasti ja hukutti muut Nooan tunteman maailman ihmiset. Miksi? Jumala sanoi, että heidän ajatuksensa ja sydämensä aivoitukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat. Eihän oikeasti sellaista ihmistä voi olla, joka koko ajan ajattelee vain pahaa.
      Miksi siis Jumala hävitti Nooan tunteman maailman osan ihmiset vedenpaisumuksessa? Jumala oli suunnitellut pelastuksen jo ennen ihmisen luomista, koska langennut enkeliruhtinas oli jo maailmassa, joka oli kerran jo tuhottu kokonaan.
      Jumala oli siis suunnitellut pelastuksen ja suunnitellut sen tulevaksi oman valintansa mukaan Israelin kansasta, jonka hän itse valitsi omien suunnitelmiensa eteenpäin viejäksi.
      Nooan aikana tuon Israelin kansakunnan synty ja tulevaisuus olivat ilmeisesti niin uhattuna, niin että Jeesuksen syntyminen Mariasta oli vaarassa. Jumala puuttuu peliin aina silloin, kun joku tilanne uhkaa hänen aivoituksensa ja suunnitelmansa toteutusta.

      Nooan kautta Jumala siis järjesti mahdollisuuden oman kansakuntansa Israelin syntymiseksi ja Jeesuksen syntymisen tuon kansakunnan kautta.

      Nooan aikana ei vielä ollut lakia annettuna ihmisille. He kulkivat siis sen omantunnon ohjaamana, jonka Jumala oli heihin luomisessa asettanut. Tuon omantunnon kehoitukset he siis hylkäsivät ja siten lankesivat syntiin ja joutuivat kokemaan synnin seuraukset. Myöhemmin Raamattu kertoo, että Jeesus itse kävi heille kertomassa ja antamassa selityksen ilmeisesti heidän tuhoutumisestaan vedenpaisumuksessa, kun he eivät olleet Nooan julistusta uskoneet ja tehneet parannusta.

      Jumala edellytti siis jo silloin parannuksen tekoa. Oliko Nooa synnitön - ei ollut, mutta hän sai armon Herran silmien edessä, jostakin Jumalan täytyi aloittaa, jotta tuo Jumalan valmistama pelastuksen suunnitelma voitiin toteuttaa.

      Aika pian Raamattu alkaa puhua Aabrahamista, josta tuli Israelin kantaisä. Jatketaan siitä seuraavaksi.

      • >> Nooan aikana ei vielä ollut lakia annettuna ihmisille. He kulkivat siis sen omantunnon ohjaamana, jonka Jumala oli heihin luomisessa asettanut. <<

        Nooan aikana oli laki jo jossakin muodossa olemassa, sillä Nooa tiesi eron puhtaiden ja saastaisten eläinten välillä, hän otti puhtaita eläimiä arkkiin seitsemän paria ja saastaisia vain yhden parin. Sivuhuomiona mainitsen, että näin ollen Raamatun mukaan puhtaat eläimet ovat todellakin geneettisesti puhtaampia kuin saastaiset.

        Myös Aabraham tunsi lain jossakin muodossa, sillä Aabrahamista sanotaan että hän vaelsi kaikessa Jumalan käskyjen ja säädösten mukaan. "sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani." 1. Moos. 26:5

    • armonkerjäläinen

      Jumala lähestyi ihmistä armollaan jo Eedenissä, jossa hän antoi lupauksen pelastuksesta ( 1. Moos. 3:16) Myöhemmin kerrotaan, että Herra teki Nooan ja koko ihmissuvun kanssa " ikuisen liiton". Se toistettiin Aabrahamille. Samalla osoitettiin, että hänen siemenestään eli Kristuksessa liitto - toisi siunauksen kakkien kansojen keskuuteen. ( Gal.3:8, 16). Koska se perustui Jeesukseen, oli kysymyksessä armoliitto, vaikka siihen kuului myös kunnioitus Jumalan lain arvovaltaa kohtaan. Todetaanhan Aabrahamin noudattaneen Jumalan käskyjä (1.Moos. 26:5).
      Vanhaksi liitoksi on totttu nimittämään sitä sopimusta, jonka Herra teki Israelin kansan kanssa Siinailla. Uuden testamentin puolella sitä nimitetään " ensimmäiseksi liitoksi "( Hebr. 8:7; 9:1, 15:18) ja sillä tarkoitetaan oikeastaan Israelin kansalle annettua uhripalvelusjärjestelmää. Siihen liittyneiden sääntöjen vuoksi sitä joskus nimitetään lakiliitoksi. Esikuvallisena ja väliaikaisena se vanhentui eli menetti merkityksensä kun Jeesus kuoli ristillä synnit sovittavana " Jumalan karitsana " ( Luuk. 23:45, 46 ; Joh.1:29 ).
      Herra teki liiton Israelin kanssa samassa yhteydessä kun hän antoi sille kymmenen käskyään. Ongelmaksi muodostui se, että tässä liitossa vajavaiset ihmiset lupasivat olla kaikessa kuuliaisia Jumalan käskyille. Kuitenkin he monin tavoin rikkoivat niitä vastaan. Melkein heti lain antamisen jälkeen he valmistivat epäjumalakseen kultaisen sonnin. Jo siinä vaiheessa Herra totesi liiton tulleen ihmisen puolelta rikotuksi. Jumala kuitenkin armahti kansaansa. Vastaavasti tapahtui sitten monta kertaa myöhemmin Israelin historian aikana. Jumalan ihmisen kanssa tekemään liittoon on aina olellisesti kuulunut armo. Siinä rakastava Taivaallinen Isä lupaa armahtaa lakinsa rikkoneen. Liitonarkussakin oli lain taulujen yläpuolella armoistuin. Tässäkin mielessä voidaan jo Vanhan testamentin aikana puhua armoliitosta. Se ei siis rajoitu Jeesuksen ristinkuoleman jälkeiseen aikaan. Kymmenen käskyä on puolestaan ollut voimassa kaikkina aikoina ( Luuk. 16:17 ). Ne ilmoitettiin selkeästi sen vuoksi, että ihminen tajuisi syntisyytensä ja turvautuisi Vapahtajaan. ( Room: 3:19, 20 ; Gal. 3:19-22 ). Kukaan ei kuitenkaan ole koskaan voinut pelastua olemalla kuuliainen Jumalan käskyille. Uhrijärjestelmä ei liioin voinut lopullisesti poistaa syntejä ( Hepr. 10:4 ). Pelastajaksi tarvittiin itse Jeesus Kristus ja hänen sovittava verensä. Siinä on todellinen anteeksiantamus kaikista synneistä. Samalla siinä päästään ikuiseen liittoon Herramme Jeesuksen kautta. Nimitykselle uusi liitto on perusteensa silloin, kun Mooseksen välityksellä Israelin kansan kanssa tehdystä sopimuksesta käytetään sanontaa " ensimmäinen liitto " . Kansan hylättyä Jumalan tahdon sen kanssa tehty liitto menetti merkityksensä . Herra antoi kuitenkin profeettojensa kautta lupauksia liiton uudistamisesta. Niissä hän sanoi kivitaulujen asemasta kirjoittavansa lakinsa ihmissydämeen, joka muovautuisi taipuisaksi Jumalan tahdolle ( Jer.31:31-34 ; Hes. 36:26,27 ): Oleellista siinä oli lisäksi se, ettei ihminen enää pyrkisi olemaan kuuliainen oman voimansa varassa. Herra lupasi: "Henkeni minä annan teidän sisismpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan "
      Uudessa testamentissa apostoi osoittaa, että mainittu lupaus toteutui Kristuksen uhrikuoleman kautta ja koetaan uudestisyntymisessä ( Hepr. 8:6-13 ; 10:14-16 ) . Hänen sanojensa perusteella voidaan todeta, että kymmenen käskyn laki on sama. Kun se kirjoitetaan sydämeen, sen noudattamisesta tulee mieluinen sydämen asia. Lupaajanakaan ei enää ole heikko ihminen, vaan Herra, joka ottaa vastuun hänelle elämänsä antaneesta. Sellaisessa liitossa ihminen voi olla turvallisella mielellä. Kuuluuhan siihen olelliseti myös anteeksiantamus synneistä. Jeesus on rakkaudessaan ottanut omiensa kohtalon hoitoonsa.
      Tästä tuli aika pitkä kirjoitus. Vanha- ja uusi liitto asiasta voidaan olla montaa mieltä. Tämä nyt on minun kantani. Sinulla voi olla toinen käsitys asiasta. Siunausta kaikille !

    • armovailaki

      Jumala ei ollut antanut kymmentä käskyään aiemmin, ne annettiin vasta Mooseksen kautta! Joka väittää, että Nooalla oli käskyt, osoittakoon sen Raamatun sanasta - muutoin hän on valehtelija.

      Mikä Raamattuun on kirjoitettu, on kirjoitettu. Olettamukset ovat kunkin omia lisäyksiä Raamatun teksteihin. Olkaa siis tarkkana, mitä sanotte.

      Aabrahamille Jumala antoi ympärileikkauksen ja sitä Aabraham noudatti ja siitä hän sai kiitoksen Jumalalta 1 Moos 26:5. Joka väittää, että Jumala antoi Aabrahamille käskyt, osoittakoon sen Raamatun sanasta - muutoin hän on valehtelija.

      Jumala sääti Aabrahamille ympärileikkauksen liiton merkiksi, jonka hän teki Aabrahamin kanssa ja tuo liitto sisälsi Jumalan lupauksen 'sinusta tulee kansojen paljouden isä' - tuon lupauksen Aabraham oli saanut jo kutsun yhteydessä, kun Jumala kutsui hänet lähtemään luvattua maata kohti.

      Tämä oli siis Jumalan suunnitelma, saattaa Israelin kansa siihen paikkaan, jossa Jeesuksen piti aikanaan syntyä. Jumalan suunnitelmat siis tähtäsivät kaikessa siihen pelastuksen hetkeen, kun täydellinen uhri tuli annettavaksi.

      Tästä voimme siirtyä Moosekseen ja lakiin, joka Mooseksen kautta annettiin Israelin kansalle. Mooseksen kautta annettiin laki siis vain Israelin kansalle ja sitä ei annettu silloin muille kansoille. Muut kansat tulivat vasta oikeastaan tuntemaan Mooseksen lakia, kun Israelissa vieraili muiden kansojen väkeä tai kun he joutuivat pakkosiirtolaisuuteen ja alkoivat jäädäkin joillekin alueille sitten aikanaan, kun paluuta ei enää ollut.

      • >> Joka väittää, että Nooalla oli käskyt, osoittakoon sen Raamatun sanasta - muutoin hän on valehtelija. <<

        Nooa tiesi eron puhtaiden ja saastaisten eläinten välillä. "Kaikkia puhtaita eläimiä ota luoksesi seitsemän paria, koiraita ja naaraita, mutta epäpuhtaita eläimiä kutakin yksi pari, koiras ja naaras." 1. Moos. 7:2.

        >> Joka väittää, että Jumala antoi Aabrahamille käskyt, osoittakoon sen Raamatun sanasta - muutoin hän on valehtelija.<<

        "sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani." 1, Moos. 26:5

        Käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani monikossa, ei ollut siis kyse pelkästään yhdestä käskystä, ympärileikkauksesta.

        >> Mooseksen kautta annettiin laki siis vain Israelin kansalle ja sitä ei annettu silloin muille kansoille. Muut kansat tulivat vasta oikeastaan tuntemaan Mooseksen lakia, kun Israelissa vieraili muiden kansojen väkeä tai kun he joutuivat pakkosiirtolaisuuteen ja alkoivat jäädäkin joillekin alueille sitten aikanaan, kun paluuta ei enää ollut. <<

        Siinailla oli paljon myös muukalaisia, sekakansaa joka oli lähtenyt Egyptistä israelilaisten mukana: "Ja myös paljon sekakansaa meni heidän kanssansa, sekä lampaita ja raavaskarjaa suuret laumat." 2. Moos. 12:38 Siinailla olis siis yleisössä paljon sekakansaa, eli muukalaisia, joten väite että laki annettiin vain Israelille ei pidä paikkaansa.

        Mooseksen lain mukaan laki on sama niin juutalaiselle kuin muukalaisellekin. Lakia ei annettu vain juutalaisille:

        "Sama laki olkoon teillä, niin muukalaisella kuin maassa syntyneelläkin; sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne." (3. Moos. 24:22)

    • armovailaki

      Herra teki liiton Israelin kansan kanssa, kun Israel oli matkalla luvattuun maahan.
      2 Moos 19:
      3 Ja Mooses nousi Jumalan tykö, ja Herra huusi häntä vuorelta ja sanoi: "Sano näin Jaakobin heimolle ja ilmoita israelilaisille:
      4 'Te olette nähneet, mitä minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan siivillä ja tuonut teidät luokseni.
      5 Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun.
      6 Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.' Sano nämä sanat israelilaisille."

      Tämän jälkeen Herra antoi kymmenen käskyn lait Israelin kansalle. Toki Israelin kansalle oli jo Egyptissä annettu säädöksiä ja lakeja ja niitä säädöksiä ja lakeja tuli sitten lähes kaikkeen elämän menoon liittyen.

      Muille kansoille tällaisia säädöksiä ja liittoja ja käskyjä ei annettu. Tuolla Siinain vuorella ei ollut kenenkään muun kansan edustajia paikalla. Vain Israel, jonka Jumala oli valinnut tärkeää tehtävää varten.

      • >> Tuolla Siinain vuorella ei ollut kenenkään muun kansan edustajia paikalla.<<

        Siinailla oli paljon myös muukalaisia, sekakansaa joka oli lähtenyt Egyptistä israelilaisten mukana: "Ja myös paljon sekakansaa meni heidän kanssansa, sekä lampaita ja raavaskarjaa suuret laumat." 2. Moos. 12:38. Siinailla olis siis yleisössä paljon sekakansaa, eli muukalaisia, joten väite että laki annettiin vain Israelille ei pidä paikkaansa.

        Yritätkö väittää, että kymmenen käskyä annettiin vain juutalaisille? Silloinhan kristitty saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin.

    • Jumala_kostaa

      "Jeesus ei vietä sapattia ".

      Eipä vietä ei. Jeesus on kuallu. Juutalaiset tappo sen.

      • Jeesus ei ole kuollut. Jeesus on ylösnoussut ja istuu isän Jumalan oikealla puolella.

    • armovailaki

      Nyt meidän on hyvä hyvätä hetkeksi Uuteen Testamenttiin ja katsoa, miten Jeesus suhtautui Mooseksen lakiin ja saada siihen ymmärrästä. Jumala oli jo aiemmin todennut, että Israel ei kyennyt pitämään lakia, jonka Jumala oli heille antanut.

      Jeesus itse sanoi, että Mooses on kirjoittanut hänestä. Jeesus myös tuo esiin Mooseksen lain ja profeetat ja sanoo näin: (tämä kohta on tuotu esiin varmaan jo kymmenen kertta tässä ketjussa)
      Matt 5:
      17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
      18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut

      Tämän jaejakson avain on siis lopussa 'ENNENKUIN KAIKKI ON TAPAHTUNUT'
      Mihin Jeesus siis tässä viittaa?
      Jeesus viittaa kaikkiin niihin lakeihin ja juhlasäädöksiin, jotka ovat esikuvia hänestä, jotka siis viittaavat Jeesukseen, vapahtajaan ja pelastajaan, lunastajaan ja Messiaaseen. Samoin hän viittaa myös niihin prefetioihin, joissa hänestä profetoidaan eli ennustetaan. Hän tässä siis sanoo, että hän tulee täyttämään kaikki ne Mooseksen ja profeettojen ennustukset, jotka on annettu. Hän tulee olemaan myös noiden esikuvallisten uhri- ja muiden säädösten täyttymys, jonka jälkeen ne jäävät tarpeettomaksi. Nuo Vanhan Testamentin profeetalliset ja esikuvalliset säädökset viittaavat aina aikojen loppuun, Messiaan valtakuntaan ja iankaikkiseen uuteen maahan, siksi ne eivät katoa, ennen kuin kaikki on asetettu ennustusten mukaisesti täytäntöön.

      Mitä Jeesus sanoo sitten kymmennestä käskystä? siitä seuraavaksi..

      • Väärin. Ydin on Jeesuksen sanoissa, kunnes taivas ja maa katoavat, laista ei katoa pieninkään piirto. Jeesus ei puolella sanallakaan vihjaa mistään säädöksistä jotka käyvät tarpeettomiksi. Huomaa Jeesuksen asettama aikamääre, kunnes taivas ja maa katoavat. Taivas ja maa ovat edelleen täällä, joten laista ei ole kadonnut pieninkään piirto.

      • armovailaki
        Kristitty.net kirjoitti:

        Väärin. Ydin on Jeesuksen sanoissa, kunnes taivas ja maa katoavat, laista ei katoa pieninkään piirto. Jeesus ei puolella sanallakaan vihjaa mistään säädöksistä jotka käyvät tarpeettomiksi. Huomaa Jeesuksen asettama aikamääre, kunnes taivas ja maa katoavat. Taivas ja maa ovat edelleen täällä, joten laista ei ole kadonnut pieninkään piirto.

        Ennenkuin kaikki on tapahtunut!

        Ennenkuin kaikki on tapahtunut!

        Et tainnut lukea koko asiaa.

      • 1234567---
        armovailaki kirjoitti:

        Ennenkuin kaikki on tapahtunut!

        Ennenkuin kaikki on tapahtunut!

        Et tainnut lukea koko asiaa.

        Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa. Hyvin yksinkertaista ja helposti ymmärrettävää.

      • armovailaki kirjoitti:

        Ennenkuin kaikki on tapahtunut!

        Ennenkuin kaikki on tapahtunut!

        Et tainnut lukea koko asiaa.

        Kunnes taivas ja maa katoavat!

        Kunnes taivas ja maa katoavat!

        Ei laista katoa pieninkään piirto.

        Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

    • armonkerjäläinen

      Jos Jumalan laki oli olemassa jo Siinaita edeltävinä vuosituhansina, miksi hän ei ilmoittanut sitä Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ? Ensimmäinen Mooseksen kirja ei käsittele lakia, vaan esittää lyhyen yhteenvedon Herran palveluksen alkuperästä ja historiasta Eedenistä Egyptiin. Se kertoo Jumalan uskollisten seuraajien ketjusta, pienestä ryhmästä ,joka lopulta supistui yhdeksi ainoaksi perheeksi, joka sukupolvien ajan palveli Luojaa yleismaailmallisen luopumuksen keskellä.
      Ensimmäinen Mooseksen kirja kattaa noin kahdentuhannen vuoden historian viidessäkymmenessä lyhyessä luvussa, eli noin neljäkymmentä vuotta lukua kohti.
      Ensimmäinen Mooseksen kirja ei sano mitään esimerkiksi vanhurskaiden tulevasta palkinnosta. Eivätkö tuossa kirjassa mainitut Jumalan lapset iloinneet Herran antamasta toivosta ja lupauksista ? Heprealaiskirje sanoo patriarkoista: "Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä mikä heille oli luvattu, he eivät saavuttaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten,tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä." Lisäksi se sanoo,että nämä muinaiset ihmiset "odottivat parempaa taivaallista isänmaata" Hepr. 11:13,16)) Mitä heille oli luvattu ? Mikä taivaallinen isänmaa ? Siitä ei ENSIMÄINEN Mooseksen kirja sano mitään,mutta silti patriarkat uskoivat siihen. Heprealaiskirje sanoo, että Abraham valmistautui uhraamaan Iisakin tietäen, "että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen" Hepr. 11:19). Abraham tunsi kuolleiden ylösnousemuksen, mutta MISTÄ hän sen tiedon sai ? Tuota oppia ei mainita Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa. Jumalan laki oli niin tunettu etenkin hänen seuraajiensa keskuudessa, ettei Pyhällä Hengellä ollut mitään tarvetta inoittaa Moosesta kirjoittamaan siitä ensimmäisessä kirjassaan. Lain ÄKILLINEN ilmaantuminen Toisen Mooseksen kirjan 16.luvussa-"kuinka kauan te kieltäydytte noudattamasta minun käskyjäni ja lakiani ?" jae 28 -ilman mitään SELITYSTÄ siitä,mikä laki oli tai mistä se tuli, todistaa,että se tunnettiin jo. Jollakin tavalla,vaikka Ensimmäinen Mooseksen kirja ei kerro miten, Jumalan laki oli tehty tunnetuksi muinaisessa maailmassa kauan ennen kymmenen käskyn lain antamista Siinailla. Kun Jumala teki Israelista liiton kansan, hän ei pytänyt sitä saattamaan voimaan uutta, ennestään tuntematonta lakia. Sen sijaan israelilaisille, kuten heidän isilleen ennen heitä Nooalle,Abrahamille,Iisakille ja Jaakobille-uskottiin tehtäväksi pakanuuden, epäjumalanpalveluksen ja väärän uskonnon tukahduttaman jumalanpalveluksen ja Jumalan tuntemuksen lujittaminen ja säilyttäminen. Tuohon tuntemukseen kuului tieto laista. Ja laissa, aivan sen ytimessä, oli sapatti. Koko patriarkallisen kauden ajalata ei kuitenkaan ole yhtään mainintaa suorasta käskystä pyhittää seitsemäs päivä. Emme myöskään löydä suoraa käskyä, joka kieltäisi varastamisen, tappamisen, aviorikoksen tai epäjumalanpalveluksen. Viidennestä Mooseksenkirjasta Toiseen kuninkaiden kirjaan - jakso, joka kattaa erämaavaelluksen, Kanaanin valloituksen, tuomarien ajan, Saulin, Daavidin ja Salomon hallituskaudet, juutalaisten valtakunnan jakaantumisen jne. - ei kertaakaan mainita sapatinviettoa, vaikka koko tuona aikana se oli pakollista kuolemanrangaistuksen uhalla. Joosuasta Nehemiaan saakka lähes tuhat vuotta vietettiin varmasti myös lehtimajajuhlaa, vaikkei sitä kertaakaan mainita. Vaikeneminen ei siis todista mitään, paitsai korkeintaan sen että näitä käskyjä pidettiin itsestään selvinä.

      • armovailaki

        Room 2:
        14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
        15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä-
        16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.

        Luomisessa Jumala kirjoitti 'lähimmäisen rakastamisen' lain ihmisen omaantuntoon.

        Tuon lain ihmiset vain hylkäsivät ja alkoivat tehdä 'lihan tekoja'.

        Laki kymmenestä käskystä annettiin todella vasta Jumalan ja israelin liiton vakuudeksi Mooseksen kautta.

      • >> Jollakin tavalla,vaikka Ensimmäinen Mooseksen kirja ei kerro miten, Jumalan laki oli tehty tunnetuksi muinaisessa maailmassa kauan ennen kymmenen käskyn lain antamista Siinailla. <<

        Aiemmin syyttelit valehtelijoiksi niitä (minua), jotka sanovat että Nooa ja Aabraham tunsivat lain.

        >> Vaikeneminen ei siis todista mitään, paitsai korkeintaan sen että näitä käskyjä pidettiin itsestään selvinä. <<

        Aamen.

      • Kristitty.net kirjoitti:

        >> Jollakin tavalla,vaikka Ensimmäinen Mooseksen kirja ei kerro miten, Jumalan laki oli tehty tunnetuksi muinaisessa maailmassa kauan ennen kymmenen käskyn lain antamista Siinailla. <<

        Jumala siunasi ja pyhitti sapatin jo luomisviikolla. Olisi sangen omituista, jos sitä ei olisi vietetty ennen Moosesta.

      • armovailaki
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jumala siunasi ja pyhitti sapatin jo luomisviikolla. Olisi sangen omituista, jos sitä ei olisi vietetty ennen Moosesta.

        Näytä Raamatusta se paikka, missä niin on kirjoitettu!

      • armovailaki
        Kristitty.net kirjoitti:

        >> Jollakin tavalla,vaikka Ensimmäinen Mooseksen kirja ei kerro miten, Jumalan laki oli tehty tunnetuksi muinaisessa maailmassa kauan ennen kymmenen käskyn lain antamista Siinailla. <<

        Aiemmin syyttelit valehtelijoiksi niitä (minua), jotka sanovat että Nooa ja Aabraham tunsivat lain.

        >> Vaikeneminen ei siis todista mitään, paitsai korkeintaan sen että näitä käskyjä pidettiin itsestään selvinä. <<

        Aamen.

        Käskyjä Jumala ei kirjoittanut kenenkään omaantuntoon!

        Käskyt tulivat vasta Mooseksen kautta.

      • armovailaki kirjoitti:

        Näytä Raamatusta se paikka, missä niin on kirjoitettu!

        Oletko tosissasi? Ai että missä kohtaa Raamattua on kirjoitettu, että Jumala siunasi ja pyhitti sapatinpäivän? ”Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt." (1. Moos. 1:33,34)

      • armovailaki kirjoitti:

        Käskyjä Jumala ei kirjoittanut kenenkään omaantuntoon!

        Käskyt tulivat vasta Mooseksen kautta.

        Kuten osoitin jo ylempänä, Nooa tiesi eron puhtaiden ja saastaisten eläinten välillä ja Aabrahamin sanotaan noudattaneet Jumalan käskyjä, joten selvästi laki oli jossakin muodossa olemassa jo ennen Moosesta. Vai tuomittiinko Sodoma ja Gomora ilman lakia?

      • lisäyksiäRaamattuun

        Oliko Jumalalla siis käskyjä ja säädöksiä, joita hän ei viitsinyt antaa kirjoitettavaksi Raamatun teksteihin?
        Minkähän tähden ei hän niitä halunnut julki tuoda meille?

        Minkähän tähden Raamattu on meille se sana, josta meidän pitäisi ohjeet ottaa ja löytää pelastuksen tie.

        Onko sinullakin siis salaisia Jumalan kirjoituksia, joista sinä tutkit Jumalan teitä? Monilla uskon liikkeillähän on omia kirjoituksia ja oppeja Raamatun lisäksi?

        Talmudiako sinä ahkerasti tutkit? Onko sinulla vielä muitakin oppikirjoja Raamatun lisäksi? Vai adventtiliikkeen pyhiä kirjojako tutkit? Vaiko mormoonien kirjaa?

        Ainakin yhtä harhaopin opasta lienet tutkinut 'öljypuuhun oksastettu'?

      • lisäyksiäRaamattuun kirjoitti:

        >> Oliko Jumalalla siis käskyjä ja säädöksiä, joita hän ei viitsinyt antaa kirjoitettavaksi Raamatun teksteihin? <<

        Ei. Käskyt jotka Nooalla ja Aabrahamilla oli ennen Moosesta olivat tietysti tismalleen samat käskyt, jotka myöhemmin annettiin Moosekselle ja kirjoitettiin ylös Raamattuun.

        >> Minkähän tähden Raamattu on meille se sana, josta meidän pitäisi ohjeet ottaa ja löytää pelastuksen tie. <<

        En ole koskaan muuta väittänytkään.

        >> Onko sinullakin siis salaisia Jumalan kirjoituksia, joista sinä tutkit Jumalan teitä? Monilla uskon liikkeillähän on omia kirjoituksia ja oppeja Raamatun lisäksi? <<

        Minulla ei ole mitään salaisia kirjoituksia.

        >> Talmudiako sinä ahkerasti tutkit? Onko sinulla vielä muitakin oppikirjoja Raamatun lisäksi? Vai adventtiliikkeen pyhiä kirjojako tutkit? Vaiko mormoonien kirjaa? <<

        En tutki Talmudia, muuta kuin akateemisessa mielessä silloin tällöin, lähinnä lainausten kautta. Minulla ei tuota kirjasarjaa ole, maksaa tolkuttomasti ja vie pari hyllymetriä tilaa kirjahyllystä. Meidän ei tule seurata mitään rabbiinisen juutalaisuuden fariseuksilta perimiä perinnäissääntöjä, joista Talmud on koottu kasaan.

        En lue mitään adventistien tai mormoonien opuksia. Mistä oikein sait tällaista päähäsi?

        >> Ainakin yhtä harhaopin opasta lienet tutkinut 'öljypuuhun oksastettu'? <<

        Raamatun mukaan meidät pakanat on oksastettu jaloon öljypuuhun, eli Israeliin. Lue Room. 11, josta asia käy selväksi. Se ei ole mikään harhaoppi.

    • armovailaki

      Matt 5:19-48 on sitten pitkä jaejakso, jossa Jeesus ottaa kantaa kymmenen käskyn lakiin.
      Ensiksi hän toteaa, jos luulette että kirjanoppineiden (noiden Mooseksen lain täydellisesti tuntevien) ja fariseusten tulkinta laista on oikea, ette pääse taivasten valtakuntaan!

      Oho, miten ihmeessä Jeesus noin sanoo? Hän ei jätä kuulijoita kuitenkaan selitystä vaille. Hän alkaa selittää käskyjä ja niiden merkitystä. Eräässä kohdassa hän tuo esiin tuon sanan 'rakasta lähimmäistäsi' ja tuossa kohdassa hän sanoo, että sinun lähimmäisiäsi ovat kaikki, myös vihollisesi.
      Käskyn selityksissä hän tuo tuon asian vahvasti esille, ajatuksissasi, sanoissasi ja teoissasi osoita lähimmäistäsi kohtaan rakkautta! Hän selittää 'älä tapa', 'älä tee huorin' käskyjä ja tuo tuon asian esiin hyvin vahvasti. Hän myös ottaa kantaa Mooseksen lain kohtaan 'silmä silmästä' ja tuo lähimmäisen rakastaminen ulottuu myös kostoon, hän siis purkaa tuon lain kostosta! Hän tuo lähimmäisen rakastamisen ulottumaan avioliittoon, lainan tai muun avun tarvitsijaan. Jeesus jopa sanoo tuossa jaejaksossa, että älä tule Jumalan eteen, ennenkuin olet tuon lähimmäisen rakastamisen kanssa totuudessa, jos et ole, mene ja selvitä asiat lähimmäistesi kanssa ensin.

      Tämä 'lähimmäisen rakastamisen' käskyn hän toistaa useassa kohtaa ja tuo Jeesuksen käskyjen selitys kattaa siis kaikki ne kymmenen käskyn kohdat, jotka koskevat suhdetta toisiin ihmisiin, siis ne käskyt ovat tietenkin voimassa, mutta niiden sisältö on paljon syvempi, kuin mitä nuo kirjanoppineet Mooseksen lain tuntijat olivat ymmärtäneet.

      Todellakin Jeesus purkaa käskyjä, jotka eivät osoita lähimmäisen rakkautta - kaikki ne käskyt Jeesus siis tässä selityksessään purkaa! Hän on Herra, myös käskyjen Herra.

      • >> hän siis purkaa tuon lain kostosta! <<
        >> Todellakin Jeesus purkaa käskyjä, jotka eivät osoita lähimmäisen rakkautta - kaikki ne käskyt Jeesus siis tässä selityksessään purkaa!<<

        Jeesus ei pura ainuttakaan käskyä. Jos jotakin, niin hän kiristää ruuvia entistä kireämmälle. Olette kuulleet sanottavan, mutta minä sanon teille, rakastakaa vihamiehiännekin. Jeesus ei pura ainuttakaan käskyä. Minkä Mooseksen lain käskyn Jeesus purkaa? Ei ainuttakaan. Jeesus itse sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto, kunnes maa ja taivas katoavat.

        >> siis ne käskyt ovat tietenkin voimassa, mutta niiden sisältö on paljon syvempi,<<

        Juuri näin. Jeesus ei kumoa käskyjä, hän syventää niitä.

      • armovailaki
        Kristitty.net kirjoitti:

        >> hän siis purkaa tuon lain kostosta! <<

        Mooseksen käsky:
        2 Moos 21:
        23 Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä,
        24 silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta,
        25 palovamma palovammasta, haava haavasta, mustelma mustelmasta.

        Jeesus sanoi Matt 5:38-41
        38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
        39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
        40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
        41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.

        Tässä juuri sanotaan, että jos joku puhkaisee sinun silmäsi, älä kosta. Jos joku haluaa tehdä sinulle pahaa, älä kosta.
        Room. 12:17
        Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä.
        Room. 12:19
        Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra".
        1. Piet. 3:9
        Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.

        Jeesus asettaa Mooseksen lain uuden liiton lain alle:
        -rakasta Jumalaa
        -rakasta lähimmäistäsi

        Mikä Mooseksen laissa ei asetu tuon rakkauden ja armon Jumalan uuden liiton lain alle, sen kaiken Jeesus purki!

        Kymmenenkäskyn laki on Jumalan antama laki ihmiskunnalle.

        Purkiko Jeesus sapattikäskyn? Missäs kohtaa Raamattua niin sanotaan?

    • armovailaki

      Näyttää herättäneen kiinnostusta, jotta on nyt tässä välissä otettava Raamatullinen kanta sapattiin eli lepopäivään. Tuo lepopäivän pyhittäminen sisältyi kymmeneen käskyyn, jonka Jumala teki Israelin kanssa. Mitä Jeesus siitä sanoi?
      Matt. 12:8
      Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra."

      Kun Jeesusta syytettiin, että hänen opetuslapsensa korjasivat viljaa sapattina, mitä ei saanut Mooseksen lain mukaan tehdä, Jeesus antoi tuon vastauksen. Mitä Jeesuksen vastaus tarkoitti?
      Jos joku on sapatin Herra, hän saa tehdä sapattina mitä ikinä tahtoo. Otan vertauksen, jotta ymmärrätte paremmin. Jos minä sanon, että olen 100 euron herra, niin sehän tarkoittaa sitä, että minulla on 100 euroa ja voin tehdä sillä mitä ikinä haluan.
      Jeesus asetti siis sapattikäskynkin 'lähimmäisen rakastamisen' käskyn alle. Jos lähimmäinen tarvitsi sapattina parantumista, niin Jeesus meni ja paransi hänet. Jos lähimmäiset tarvitsivat evankeliumin sanoman sapattina, niin Jeesus meni ja julisti. Herra tekee siis sapattina Jumalan tahdon palvellen lähimmäisiä, jos niin tarvitaan. Jeesus lepäsi sitten muuna päivänä.

      Jeesus sanoi myös:
      Mark. 2:27
      Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.

      Mitä hän sillä tarkoitti?=

      Sapatti on erään Raamatun paikan mukaan muisto siitä, että Israel vapautui egyptin orjuudesta, jossa he olivat tehneet työtä 7 päivää viikossa, ilman lepoa. Sapattina heidän piti muistaa tuota vapautusta ja muistaa, että Jumala voimallisella kädellään vapautti heidät.

      Sapatti ei ole siis orjuuden päivä, vaan vapauden päivä. Se on tarkoitettu vapauden muistoksi ja levon päiväksi ja silloin tuli Israelin muistella Jumalaa ja orjuudesta vapautumista.

      Jeesus siis asetti omalla sanallaan sapatin 'lähimmäisen rakastamisen' käskyn alle. Jos lähimmäisesi tarvitsee, että sinä teet työtä sapattina, niin tee työtä hyvällä omallatunnolla ja lepää jonain muuna päivänä. Se on totta, että ihminen ei jaksa tehdä työtä 'orjuuden ikeen alla' 7 päivää viikossa. Sinä et siis ole enää orja, vaan vapaa - kiitä siitä Jumalaa.

      Mitä tämä tarkoittaa meille?
      Kun Jeesus asetti kaikki kymmenkäskyä kahden käskyn alle:
      - rakasta Jumalaa
      - rakasta lähimmäistäsi

      Jumalan rakastaminen tarkoittaa sitä, että me haluamme oppia tuntemaan hänet ja haluamme siksi viettää hänen kanssaan aikaa, tutkia hänen sanaansa, rukoilla, kuunnella hänen puhettaan meille, viettää aikaa jumalan lasten kanssa ja antaa Jumalalle mahdollisuuden muuttaa meitä Jeesuksen kaltaiseksi Pyhän Hengensä kautta, jotta voisimme kasvaa ja valmistua jaloksi astiaksi hänen käyttöönsä, tulla täysi-ikäiseksi hänen tuntemisessaan. Varaamme siis aikaa edellä oleviin asioihin, olkoon se aika sitten se aika, minkä Jumala meille johdattaa.

      Lähimmäisen rakastaminen tarkoittaa sitä, että me olemme valmiita palvelemaan lähimmäisiämme, perhettämme, läheisiämme, uskon ystäviämme ja kaikkia ihmisiä, silloin kun Jumala johdattaa meidät sitä tekemään, emme katso kelloa, emme katso kalenteria, emme aseta omia esteitämme Jumalan Pyhän Hengen johdatukselle. Jeesus sanoi eräässä kohtaa: 'rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi'. Tuo sana tarkoittaa, että Jumalan rakastamisen etsimisessä me rakennumme itse itsetunnoltamme vahvoiksi ja Jumalan rakkauden kokemisessa me opimme rakastamaan itseämme juuri sellaisena kuin olemme, olemme Jumalan tahdosta juuri minä. Vasta silloin, kun olemme itsemme kanssa sinut, hyväksyen ja tuntien olevamme Jumalan rakastamia, me voimme rakastaa lähimmäistämme hyväksyen ja tiedostaen, että hänkin on Jumalan rakastama.

      • >> Kun Jeesusta syytettiin, että hänen opetuslapsensa korjasivat viljaa sapattina, mitä ei saanut Mooseksen lain mukaan tehdä <<

        Tähkäpäiden poimimista sapattina ei Mooseksen laki kiellä. Luku ja jae kiitos, missä näin muka sanotaan. Jeesus siis ei rikkonut sapattia. Parantaminen ja evankeliumin julistaminen ei ole Mooseksen lain mukaan sapattina kiellettyä. Jeesus noudatti kaikessa Mooseksen lakia. Jos Jeesus olisi rikkonut Mooseksen lakia, hän ei olisi voinut olla synnitön uhri ja virheetön karitsa meidän puolestamme. Missään kohtaa Raamattua ei sanotaan kertaakaan että Jeesus olisi rikkonut sapattia.

        >> "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. <<

        Huomaa että Jeesus ei sano, että sapatti on juutalaista varten, vaan ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten. Jeesus ei tässäkään kohtaa kumoa sapattia.

        >> Jos lähimmäisesi tarvitsee, että sinä teet työtä sapattina, niin tee työtä hyvällä omallatunnolla ja lepää jonain muuna päivänä. <<

        Raamatussa ei missään kohtaa anneta meille lupaa rikkoa sapattia millään verukkeella, eikä Jeesus todellakaan tarkoita mitään tällaista. Sinä lisäät Raamatun sanaan aivan omiasi.

      • työtävaiei
        Kristitty.net kirjoitti:

        >> Kun Jeesusta syytettiin, että hänen opetuslapsensa korjasivat viljaa sapattina, mitä ei saanut Mooseksen lain mukaan tehdä <<

        Tähkäpäiden poimimista sapattina ei Mooseksen laki kiellä. Luku ja jae kiitos, missä näin muka sanotaan. Jeesus siis ei rikkonut sapattia. Parantaminen ja evankeliumin julistaminen ei ole Mooseksen lain mukaan sapattina kiellettyä. Jeesus noudatti kaikessa Mooseksen lakia. Jos Jeesus olisi rikkonut Mooseksen lakia, hän ei olisi voinut olla synnitön uhri ja virheetön karitsa meidän puolestamme. Missään kohtaa Raamattua ei sanotaan kertaakaan että Jeesus olisi rikkonut sapattia.

        >> "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. <<

        Huomaa että Jeesus ei sano, että sapatti on juutalaista varten, vaan ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten. Jeesus ei tässäkään kohtaa kumoa sapattia.

        >> Jos lähimmäisesi tarvitsee, että sinä teet työtä sapattina, niin tee työtä hyvällä omallatunnolla ja lepää jonain muuna päivänä. <<

        Raamatussa ei missään kohtaa anneta meille lupaa rikkoa sapattia millään verukkeella, eikä Jeesus todellakaan tarkoita mitään tällaista. Sinä lisäät Raamatun sanaan aivan omiasi.

        2. Moos. 34:21

        Kuusi päivää tee työtä, mutta lepää seitsemäs päivä; kyntö-ja elonleikkuuaikanakin sinun on levättävä.

        Viljaa ei saanut korjata sapattina. Opetuslapset korjasivat tähkäpäitä sapattina.

        Näin välihuomautuksena kysymykseesi.

        'Raamatussa ei missään kohtaa anneta meille lupaa rikkoa sapattia millään verukkeella'
        Huh huh ... sinäkö jätät lääkärit ja sairaanhoitajat sapattisin kotiin, kukaan ei ota vastaan kuolevia potilaita sapattina -- eikö sairaanhoitajien ja lääkärien työ olekaan työtä?
        Sinäkö jätät palomiehet ja poliisit ja ensiapuihmiset lepäämään sapattisin ... sekö ei olekaan työtä? Linja-autot ja taksit eivätkö saa ajaa sapattisin ?

        No saathan sinä olla mitä mieltä haluat olla.

      • työtävaiei kirjoitti:

        Jeesus on sapatin Herra. Sapatin Herra tietää mitä saa sapattina tehdä. Tähkäpäiden katkominen ohimennen suoraan syötäväksi ei ollut Jeesuksen mielestä Mooseksen laissa kuvattua työtä. Minä luotan tähän Jeesuksen arvioon. Jos Jeesus olisi rikkonut sapattia, hän ei olisi voinut olla synnitön uhri ja virheetön karitsa meidän puolestamme. Mutta Jeesus ei rikkonut missään kohtaa sapattia.

        Hengen pelastaminen on sapattina sallittua. "Sitten hän taas kysyi: "Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?"" Lk. 14:5

        Jos olet töissä kaupassa tai tehtaassa, sinulla ei ole mitään veruketta olla sapattina töissä.

    • oletkosinä

      'Yritätkö väittää, että kymmenen käskyä annettiin vain juutalaisille? Silloinhan kristitty saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin.'

      Tässä ketjussa on yhä uudelleen ja uudelleen selitetty asia sinulle, varmasti kymmeniä kertoja jo ja sinä kysyt aina vain tätä kysymystä.

      Lähimmäistä rakastava ei tapa, ei varasta, ei tee huorin!

      Rukoilen puolestasi, että Jumala antaisi sinulle ymmärrystä ja ohjaisi sinut Jeesuksen ristin luo! Siellä meidän paikkamme on!

      • Onko kymmenen käskyä voimassa vai ei? Tässä ketjussa väitetään, että kymmenen käskyä on muka kumottu, mikä on täysin älytön väite. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että kymmenen käskyä olisi kumottu. Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs, joten sitäkään ei ole kumottu.

    • armovailaki

      armovailaki

      Näitä kirjoituksia saa vapaasti kopioida.

    • armovailaki

      'Toisen Mooseksen kirjan 16.luvussa-"kuinka kauan te kieltäydytte noudattamasta minun käskyjäni ja lakiani ?" jae 28 -ilman mitään SELITYSTÄ siitä,mikä laki oli tai mistä se tuli, todistaa,että se tunnettiin jo'

      Mistä tuossa oli kysymys?
      2 Moos 16:
      25 Ja Mooses sanoi: "Syökää se tänä päivänä, sillä tänä päivänä on Herran sapatti; tänään ette löydä kedolta mitään.
      26 Kuutena päivänä on teidän sitä koottava, mutta seitsemäntenä päivänä on sapatti; silloin ei sitä ole."
      27 Kuitenkin muutamat kansasta lähtivät seitsemäntenä päivänä kokoamaan sitä, mutta he eivät löytäneet mitään.
      28 Niin Herra sanoi Moosekselle: "Kuinka kauan aiotte kieltäytyä noudattamasta minun käskyjäni ja lakejani?
      29 Katsokaa, Herra on antanut teille sapatin; sentähden hän antaa teille kuudentena päivänä kahden päivän leivän. Olkoon jokainen alallaan, älköönkä kukaan lähtekö paikaltansa seitsemäntenä päivänä."

      Jotkut lähtivät Jumalan käskystä piittaamatta sapattinakin keräämään mannaa ja näin olivat tottelemattomia.

      Tuossa ei ole mitään sen laajempaa merkitystä.

    • armovailaki

      Heb 11:
      13 Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
      14 Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
      15 Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
      16 mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen

      Tuolla joku kysyi mistä he olivat tästä kuulleet ja mistä he tiesivät, että on taivaallinen paikka, jossa Jumala asuu.

      Adam ja Eeva olivat Jumalan paratiisissa - heidät karkoitettiin sieltä synnin tähden (olivat tottelemattomia Jumalan sanalle) . Tämä kertomus kulki suvusta sukuun. Kirotussa maassa he kaipasivat paluuta ja tiesivät myös sen, ettei syntisenä ole paluuta Jumalan luo. Tuon kertomuksen tähden muinaiset ihmiset tiesivät, että Jumala oli tarkoittanut heidät johonkin parempaan, kuin syödä otsa hiessa leipää kirotussa maassa ja sitten kuolla lopullisesti. Ne jotka kaipasivat Jumalan luo, saivat häneen yhteyden ja hän hyväksyi heidän etsintänsä ja halun tehdä parannus synnistä. He saivat todistuksen sydämeensä, että he saavat armon ja pääsevät takaisin asumaan Jumalan kanssa .

    • armonkerjäläinen

      Vain sapattikäsky selittää, miksi meidän tulee totella lain muita käskyjä. Meillä ei saa olla muita jumalia. Herran lisäksi koska, kuten sapattikäsky sanoo, hän on Luoja. Emme saa tehdä epäjumalia emmekä palvella niitä, koska Jumala ansaitsee Luojana palveluksemme. Emme saa käyttää väärin Herran nimeä, koska hän ansaitsee Luojana kunnioituksemme. Viimeiset käskyt: kunioita vanhempiasi, älä varasta, älä tee aviorikosta jne, keskittyvät horisontaaliselle, ihmisten väliselle tasolle. Koska sapattikäskyssä kuvailtu Jumala on luonut meidät kaikki, velvollisuutemme on kohdella toisiamme sen arvon mukaan, joka meille kuuluu Jumalan kuvaksi luotuina olentoina.
      Näin sapatti näytteli tärkeää osaa Jumalan Vanhan testamentin kansan uskossa, joidenkin mielestä jopa tärkeintä osaa. "Voidaan liioittelematta sanoa" , kirjoitti juutalainen esseisti Ahad Ha-Am, "että sapatti on ollut keskeisin tekijä Israelin selviytymiselle".
      Mutta nyt tulemme varsinaiseen ongelmaan: Kaikki kristityt, vieläpä ankarimmatkin sapatinvastustajat, myöntävät, että juutalaisten tuli pyhittää setsemännen päivän sapatti. Mutta miten on nykyajan kristittyjen laita ? Onko sapatilla mitään tekemistä uuden liiton uskovien kanssa, jotka Uuden testamentin opetuksen mukaisesti uskovat pelastukseen armosta, ei lain teoista ? Onko heillä mitään velvollisuuksia sapattiin nähden ?
      Voi näyttää siltä,että jotkut sapatin viettäjät ovat kiinostuneempia sapatista kuin Jeesuksesta ja että he ovat tehneet sapatista Vapahtajan Jeesuksen sijaan. Ja joskus toimivat kuin pelastus riippuisi yksinomaan sapatinvietosta. Sapatin tarkoituksena on ilmoittaa Jeesus, ei peittää häntä näkyvistä. Sapatti on tärkeä, mutta ei tärkeämpi kuin Kristus. Ilman Jeesusta sapatti on vain yksi päivä seitsemästä. Ilman Jeesusta ihminen ei voi pyhittää mitään päivää. Ilman Jeesusta sapatinviettäjästä tulee samanlaisia kuin evankeliumin kertomuksen fariseukset .
      Mutta Jeesuksen kanssa...? Se on toinen asia. Jotkut voivat ihmetellä, kun muutamat meistä
      jatkuvasti muistutamme unohdetusta sapatin päivästä. Emme kuitenkaan usko että sapatti meidät pelastaa, vain yksin Jeesus. Olen iloinen siitä,että täällä on paljon asiallista keskustelua .
      Siunausta kaikille!

      • pohdintaaa

        Sapatti käsky on suuri tämän palstan kirjoitusten mukaan, joita vähän selailin, en kaikkea lukenut.
        Sapatti on niin suuri, että jotkut haluavat sen pois.

        -"armovailaki" viittaa 2.käskyyn : "Jeesus siis asetti omalla sanallaan sapatin 'lähimmäisen rakastamisen' käskyn alle."

        - "armonkerjäläinen" viittaa 1. käskyyn : "Vain sapattikäsky selittää, miksi meidän tulee totella lain muita käskyjä. Meillä ei saa olla muita jumalia. Herran lisäksi koska, kuten sapattikäsky sanoo, hän on Luoja."

        - Kristittynet viitaa 4. käskyyn, että luomiseen 1.käskyyn. "--Sapatti ei ole vain juutalaisille. Sapatti annettiin jo luomisessa, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista. Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs, eikä kukaan kuvittele, että kymmenen käskyä on vain juutalaisille. Mooseksen lain mukaan sapatti on myös muukalaisille, Jesajan mukaan sapatti on myös muukalaisille ja Jeesuksen mukaan sapatti on ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten.

        sentähden että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani." (1Moos. 26:5)"---

        Pohtimista:
        Sapatti on mitä ilmeisemmin pyhä. Miten siis pyhiin asioihin suhtaudutaan tai pitäisi suhtautua? Mistä lähtien ihminen on tiennyt, että Herra siunasi ja pyhitti seitsemmänen päivän?

        Sekä uus-, että vanhaliitto annettiin Israelin heimolle. Pakanakin, jotka ottavat vastaan Jumalan Sanan ovat samassa liitossa. Armoliitto on ollut syntiinlakeemuksesta lähtien. Ilman syntiä ei armoa tarvita. Ilaman lakia/säädöstä ei ole syntiä. Synti tulee rikkomuksesta.

    • lueoikein

      Raamattua pitää lukea niin, että mitä siellä on kirjoitettu - se on kirjoitettu.

      Siitä mitä Raamatussa ei ole kirjoitettu, siitä ei voi tehdä mitään tulkintoja ja johtopäätöksiä.

      Matt. 4:7
      Jeesus sanoi hänelle: "Taas on kirjoitettu:
      Matt. 21:13
      Ja hän sanoi heille: "Kirjoitettu on:

    • Jumalankansa

      Miksi Jumala teki Israelin kansan kanssa erityisen liiton?

      Jumala valitsi Israelin erityiseksi kansaksi ja erityistä tehtävää varten. Erityinen tehtävä oli tuo, että Jeesuksen piti syntyä sieltä kansasta ja tuo Jumalan liitto Israelin kanssa oli siksi, että tuo kansa säilyisi kansana maailmanaikojen loppuun saakka, koska vielä Ilmestyskirjassakin tuon kansan osalle on määrätty tärkeitä tehtäviä.

      Jumalan liitto Israelin kanssa oli siis erityisen tärkeä tuon kansan säilyttämiseksi omana kansana, jossa Israelin sukukuntien perimä säilyisi ehjänä halki vuosituhansien aina maailmanaikojen loppuun saakka.

      Pakanat eivät koskaan voi tulla osaksi Israelin kansaa ja kansalaisuutta Jumalan silmissä.

      Jumala yhdistää kyllä uskovat Jeesukseen 'viinipuuhun' oksiksi. Me kaikki Jeesuksen omat olemme yhtä Jeesuksessa, Jumalan lapsia ja perillisiä.

      • >> Pakanat eivät koskaan voi tulla osaksi Israelin kansaa ja kansalaisuutta Jumalan silmissä. <<

        Lue Ef. 2 ja Room. 11. Meidät pakanat on oksastettu jaloon öljypuuhun, Israeliin. Me olemme samaa perhekuntaa Israelin kanssa.

      • harhaopinpauloissa
        Kristitty.net kirjoitti:

        >> Pakanat eivät koskaan voi tulla osaksi Israelin kansaa ja kansalaisuutta Jumalan silmissä. <<

        Lue Ef. 2 ja Room. 11. Meidät pakanat on oksastettu jaloon öljypuuhun, Israeliin. Me olemme samaa perhekuntaa Israelin kanssa.

        Tuo on sitä uusjudaismin ja Tooraopin hapatusta, joka on amerikasta tullut harhaoppi.

        Joh. 15:5
        Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.

        Mihin ja kehen uskoon tulevat juutalaiset oksastetaan. Ei heitä itseensä oksasteta! Vaan kehen?

        Tietenkin Kristukseen, josta heidät leikattiin luopumuksen tähden irti.

        Meidät pakanat, jotka olemme tulleet Kristuksen omiksi oksastetaan siihen samaan eli Kristukseen.

        Mikä on 'öljypuun mehevä juuri'? Kristus on se juuri, jaka antaa oksille elämän ja kasvun ja hedelmän.

        Kristuksen omina me olemme Kristuksen perheväkeä yhdessä pelastuneiden juutalaisten kanssa.

        Vai Israelko se pelastaja onkin eikä Kristus? Israelko antaa meille Jeesuksen omille kasvun ja hedelmän?

        Luepas vähän tarkemmin Room 11 luku - älä eksy harhaoppeihin, vaan pysy Kristuksessa.

      • harhaopinpauloissa kirjoitti:

        Tuo viinipuu vertaus ei liity Room. 11 opetukseen öljypuusta millään tavalla. Kyseessä on kaksi eri vertausta. Lueppas itse tarkemmin Room. 11 luku, meidät pakanat oksastetaan Israeliin. Israel on luonnollinen öljypuu ja ma pakanat olemme villin öljypuun oksia. Ja meidät oksastetaan tuohon jaloon öljypuuhun, eli Israeliin. Selvä opetus.

      • jaloöljypuuKristus

        Room 11:
        23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
        24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!

        Mihin uskoon tulleet Israelilaiset siis oksastetaan? Mistä heidät siis on leikattu irti luopumuksen tähden?
        - ovatko he siis luopuneet itsestään ja heidätkö siis itseensä oksastetaan uudelleen

        Kenelle evankeliumi ensiksi julistettiin? 'pelastaakseen edes muutamia heistä'
        Room 10:
        20 Ja Esaias on rohkea ja sanoo: "Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet; minä olen ilmestynyt niille, jotka eivät minua kysyneet".
        21 Mutta Israelista hän sanoo: "Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden".

        Jumalan valittu kansa sai ensiksi kuulla evankeliumin ja nähdä Messiaansa 'juuren'
        Mitä Paavali sanoo oikeasta Israelista?
        Room 9:
        6 ..Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel,

        Paavali puhuu tässä lupauksen lapsista, niistä (Room 9) '23 ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?
        24 Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista,

        Eihän Paavali tässä edellä puhu luonnollisesta Israelista, vaan siitä Jumalan Israelista, joka ottaa Jeesuksen pelastajana ja Messiaana vastaan sydämeensä.

        Mikä on Israelin osa? (Room 9)
        27 Mutta Esaias huudahtaa Israelista: "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös.

        Luonnolliseen Israeliinko sinä haluat liittyä, vai Jumalan oikeaan pelastukseen päässeiden Israeliin?

        Ei luonnollinen Israel peri iankaikkisuutta, ainoastaan pelastuneiden Israelilaisten joukko perii iankaikkisuuden ja saa omistaa kaikki Jumalan lupaukset Israelille!

        Pietari julistaa tästä samasta aiheesta (pelastuneiden joukosta, jotka ottavat Kristuksen vastaan henkilökohtaisena pelastajana):
        9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
        10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".

        Tässä Pietarikin puhuu siitä Jumalan Israelista, joka on 'jalo öljypuu' syvälle Kristukseen juurtunut, johon kaikki Jeesuksen omat kuuluvat.

        Kristuksen morsian on todellinen Israel, josta Paavali puhuu monessa kohtaa:
        2 Kor 11:
        2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.

        Gal 3:
        6 samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?
        7 Tietäkää siis, että ne, jotka uskoon perustautuvat, ovat Aabrahamin lapsia.

      • jaloöljypuuKristus kirjoitti:

        >> Mihin uskoon tulleet Israelilaiset siis oksastetaan? Mistä heidät siis on leikattu irti luopumuksen tähden?
        - ovatko he siis luopuneet itsestään ja heidätkö siis itseensä oksastetaan uudelleen <<

        Heidät oksastetaan takaisin jaloon öljypuuhun, niinhän tuossa selvästi sanotaan. Ja meidät pakanat, jotka olemme villin öljypuun versoja, oksastetaan myös samaan jaloon öljypuuhun. Meidät siis oksastetaan Israeliin. Jalo öljypuu on tässä vertauksessa Israel, ei Kristus. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

    • tässätieto

      Uus-judaismi ja tooraoppi- liike on levinnyt laajalti kristittyjen parissa muun muassa Yhdysvalloissa ja Ruotsissa, ja nykyisin myös Suomen kristikunnassa. Uus-judaismia ja tooraoppia esiintyy varsinkin Israelia rakastavien parissa. Uus-judaismin ja tooraopin mukaisesti kristityille ei riitäkään enää uskon vanhurskautus ja lepo Jeesuksessa Kristuksessa, vaan kristityt alkavat täyttää tooran käskyjä ja aikanaan juutalaisille annettuja säädöksiä. Uus-judaismissa ja tooraopissa uskotaan myös, ettei Jeesus Kristus voi palata takaisin, elleivät kristityt jotenkin erityisellä tavalla palaa heprealaisille juurilleen. Puhtaaksiviljelty uus- judaismi ja tooraoppi johtaa ylimieliseen lakihenkisyyteen.

      Uus-judaismissa ja tooraopissa Jeesuksen Kristuksen uskotaan olevan Pelastaja ja Messias, mutta kuitenkin ajatellaan, että Uuden liitonkin aikakautena on elettävä Mooseksen liiton mukaisesti noudattaen tooran lakeja. Uus-judaismin ja tooraopin parissa toimivat kristityt suhtautuvat kriittisesti kristillisen joulun ja pääsiäisen viettoon.
      Lähde Uusi Elämä- Yhteiskristillinen herätyslehti Nro 4 2013/ Suomen Karmel-yhdistys ry/ Erja Kalpio

      • näin...-

        Jeesuksella ei ole kuin yksi kansa.

      • >> Uus-judaismissa ja tooraopissa Jeesuksen Kristuksen uskotaan olevan Pelastaja ja Messias, mutta kuitenkin ajatellaan, että Uuden liitonkin aikakautena on elettävä Mooseksen liiton mukaisesti noudattaen tooran lakeja. <<

        Kerrankin täyttä asiaa, eikä mustamaalata meitä "uusjudaisteja" että mukamas yritämme lain avulla pelastua.

    • oikeajaharha

      Israel Harel, Messiaanisen seurakunnan johtaja Israelissa
      KRISTITYT KONTRA MESSIAANISET JUUTALAISET

      Kooste: TV7: Kuningaskunnan tuuli (osa 17); Jyrki ja Mia Valkeakari
      Väliotsikot ja tehosteet: Väinö Hotin
      ------------------------
      Erilaista messiaanisuutta
      Tänään messiaanisessa juutalaisuudessa ovat vastakkain: amerikkalainen ja israelilainen. ”Kun
      kuulen, mitä Amerikassa opetetaan, saan kylmiä väreitä. Mistä he oikein keksivät kaiken
      epäraamatullisen opetuksen?”
      Juutalaisuus – varottava oja
      ”Israel Harel on huolissaan siitä, että osa kreikkalais-roomalais pakanuudesta vapautumaan
      pyrkivistä kristityistä näyttää olevan kaatumassa suoraan toiseen ojaan eli juutalaisuuteen” (Mia
      Valkeakari).
      Tänään osa kristityistä näyttää olevan kaatumassa toiseen ojaan eli juutalaisuuteen. Kristityt
      luulevat, että juutalaisuus on oikea suunta.
      Rabbiinien tulkintoja?
      Kristityt eivät voi perustaa kristillistä elämäänsä rabbien opetuksille ja juutalaiselle perimätiedolle.
      Rabbit ovat ilmoittaneet olevansa Jumalan auktoriteetin yläpuolella. Se löytyy Talmudista. Tarinan
      mukaan rabbit keskustelevat asiasta Jumalan kanssa. Jumala myöntää, että rabbit ovat etevämpiä
      kuin hän. Kristityt luulevat, että juutalaisuus on oikea suunta. Tämän päivän juutalaisuus on
      kuitenkin kaukana Raamatusta. Se ei perustu Raamattuun, vaan rabbien tulkintoihin. Rabbit ovat
      muuttaneet Raamattua. Näin ihmiset eivät näe totuutta. Aiheesta liikkuu paljon väärää tietoa.
      Ihmiset alkavat etsiä vanhurskautta lakeja noudattamalla sen sijaan, että he luottaisivat
      Jeesukseen, joka täytti koko lain...
      Me sanomme, että Messias on jo tullut. Emme tule vanhurskaiksi lakeja noudattamalla, vaan
      olemalla henkilökohtaisessa suhteessa Israelin Messiaaseen.
      Tooran ongelmallisuus
      Hebrealaiskirje opettaa, että uuden pappeuden myötä toora muuttui.
      Toora-sanan käyttäminen on ongelmallista. Juutalaisille toora voi tarkoittaa:
      - rabbien opetuksia, jotka eivät ole raamatullisia
      - tai viittä Mooseksen kirjaa
      - tai koko Raamattua
      Jos sanot noudattavasi Tooraa, mitä sillä tarkoitat?

      • Tässä taas sitä mustamaalaamista, että me mukamas yritämme lakeja noudattamalla pelastua. Siitä ei ole kyse, lakia noudatetaan jotta oltaisiin kuuliaisia Jumalalle. Pelastus on yksin armosta Jeesuksen kautta. Jeesus sanoo, että jos me häntä rakastamme pidämme hänen käskyt.

      • >> Kristityt eivät voi perustaa kristillistä elämäänsä rabbien opetuksille ja juutalaiselle perimätiedolle. <<

        Tästä olen täysin samaa mieltä ja olen sen tuonut useasti esille.

    • oikeajaharha

      Muuttuvat liitot
      Vain Jumalan ja ihmisen välejä säätelevät lait pysyvät liitosta liittoon. Meidän kaikkien on paras
      rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestämme...
      Jokaisessa liitossa on eri lait. Toora siis on muuttunut ja me elämme Uuden liiton lakien aikaa, -
      emmekä aikaisempien liittojen lakien aikaa...
      Jumala pyytää meitä siirtymään uuden liiton täyteyteen.
      Uusi liitto ei ollut Jeesuksen keksintö:
      ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa
      uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä
      tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet”
      (Jer.31:31,32).
      Jae 33:” Minä panen lakini heidän sisimpäänsä.”
      Hes.36:26 puhuu siitä, kun Jumala poistaa kivisydämemme ja antaa meille lihasydämen:
      ”Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä
      poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen” (Hes.36:26).
      Hän antaa meille Henkensä ja auttaa meitä kulkemaan hänen tahdossaan.
      Uusi liitto vanhan tilalle

      Pyhä Henki auttaa noudattamaan uuden liiton lakia. Hebrealaiskirjeen mukaan uusi liitto on
      parempi kuin vanha ja se korvaa uuden:
      ”Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä
      vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään” (Hebr.8:13).
      Mikä sitten saa ihmiset kaipaamaan ulkoisia sääntöjä? (Mia Valkeakari)
      Ihmiset kaipaavat helposti ymmärrettäviä sääntöjä ja - käyttäytymiskaavoja. Käyttäytymiskaavat
      antavat turvallisuudentunteen. Jumala kuitenkin haluaa, että haemme turvaa suhteestamme
      Häneen...
      ”sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi” (2. Kor.3:6).
      Juutalaisten juhlien tarkoitus
      Jos uskot, että lakeja pitämällä pääset lähemmäksi Jumalaa, toivotan onnea yrityksellesi.
      Raamatun mukaan se ei kuitenkaan onnistu.
      On hienoa, että kristityt etsivät juutalaisia juuriaan ja haluavat siirtyä Rooman öljypuusta Israelin
      öljypuuhun. Juutalaiset juhlat ovat hieno asia, mutta ne eivät ole itsetarkoitus. Niiden tarkoitus on
      vahvistaa yhteyttämme Jeesukseen.

    • oikeavaiharha

      Molemmilla oma (yhtävertainen) traditio
      Kristityt ovat siirtymässä kristillisen tradition piiristä rabbiinisen tradition piiriin. He etsivät
      väärästä paikasta.
      Oma pelastuskokemus
      Tajusin, tiesin Jumalasta paljon, mutta en tuntenut Häntä...Kun olin hukkumaisillani, lääkärit
      antoivat minulle neuvoja, mutta Jeesus hyppäsi veteen ja veti minut kuiville.
      Uusi liitto = suhde Jumalan kanssa
      ”Uusi liitto ei ole kokoelma sääntöjä, vaan suhde Jumalan kanssa” (Mia Valkeakari).
      Jumala ei tahdo, että näytämme hengellisyytemme määrätyin menoin. Hän haluaa olla yksin
      meidän kanssamme kaikkein pyhimmässä. Meidän ei tarvitse tehdä mitään tämän eteen. Meidän
      tarvitsee vain hyväksyä, mitä Jumala on jo tehnyt. Ja astua Israelin Jumalan läsnäoloon
      Juutalaisen Messiaan kautta...
      Kumpikin pysyköön omassa kastissaan!
      Jeesus sanoo, että ei-juutalaisten tulisi pysyä ei-juutalaisina. Juutalaisten tulisi pysyä juutalaisina.
      Hän ei halua, että ei-juutalaisista tulee juutalaisia. Hän haluaa, että tulemme tuntemaan Hänet
      henkilökohtaisesti. Se on evankeliumin sanoma.
      Risto Santala (1929-2012)
      ”Kun hän palasi kristinuskon juurille, hän ei palannut Mooseksen lakiin, vaan juutalaisten
      Messiaan luo” (Mia Valkeakari).
      Jeesus riittää
      Jeesus riittää. Hän on Jumala. Hän tuli tuomaan meille elämän ja yltäkylläisyyden. Jos elämäsi ei
      ole täynnä iloa ja rauhaa, elämästäsi puuttuu Jeesus.
      Mitä sapatti on?
      Kun hebrealaiskirjeessä puhutaan sapatista, sillä tarkoitetaan paikkaa, jossa meidän on elettävä
      koko elämämme. Sapatti muistuttaa meille, ettemme voi ansaita Jumalan lahjaa. Voimme vain
      ottaa sen vastaan. Ensimmäinen päivä, jonka ihminen vietti maan päällä, oli sapatti. Kun ihminen
      luotiin, hänen piti heti alkaa levätä. Hänen täytyi ensin oppia lepäämään ennen kuin hän pystyi
      tekemään jotain Jumalalle.
      Kristinuskon todelliset juuret (Mia Valkeakari)
      Kristinuskon todelliset juuret eivät siis ole juutalaisuudessa tai Mooseksen laissa, vaan kristinuskon
      todellinen juuri on Messias, joka on ilmoitettu juutalaisissa Vanhan testamentin kirjoituksissa.
      Juurille paluussa on siis kysymys paluusta tämän Jeesus-Messiaan luo ja astumisesta Hänen
      kauttaan sisään koko uuden liiton rikkauteen.

    • tottavaiei

      Onko Israel Harel, Messiaanisen seurakunnan johtaja valehtelija, kun hän puhuu noin edellä olevassa lainauksessa? Vai puhuuko hän totta?

      Tunteeko kristitty net messiaanisuuden paremmin kuin Israel Harel, Israelin messiaanisen seurakunnan johtaja?

      • Siinä oli joitakin hyviä pointteja, kuten että meidän ei tule seurata mitään rabbiinisen juutalaisuuden fariseuksilta perimiä perinnäissääntöjä. Mutta väite, että lakia noudattamalla yritetään tulla vanhurskaaksi, ei pidä paikkaansa. Saattaa näin ehkä joku jossakin luulla, mutta ainakaan minä en luule niin.

    • kumpaanliittoon

      Olemmeko siis vanhassa liitossa vai uudessa liitossa?

      Jos olemme vanhassa, emme voi olla uudessa!
      - jos olemme vanhassa, meidät tuomitaan vanhan liiton lakien ja käskyjen mukaan kuolemaan ja iankaikkiseen kadotukseen

      Jos olemme uudessa, emme voi olla vanhassa!
      - jos olemme uudessa, meidät armahdetaan, koska meidän puolestamme Kristus on jo kärsinyt tuomion

      • Olemme tietenkin uudessa liitossa. Mutta uudessa liitossa Jeremian mukaan laki kirjoitetaan meidän sydämiimme, eli laki on edelleen uudessa liitossa voimassa. Montako kertaa tämä yksinkertainen asia pitää selittää?

    • kaikkeasitäon

      oikeavaiharha: Kun hebrealaiskirjeessä puhutaan sapatista, sillä tarkoitetaan paikkaa, jossa meidän on elettävä koko elämämme.

      On se sapatti vaan suuri, että koko elämänsä olisi elettävä sapatissa. Ei siis arkea laisinkaan, vaan pelkkää lepämistä sapattipaikassa.
      Aivan uudenlainen versio sapatista..

    • uusiliitto

      Uudella puolella käy ilm monesta kohtaai, että käskyt ovat totuuden runkona .Ei sitä lepopäivän pyhittämistäkään voi siis ohittaa ikäänkuin sitä ei olisikaan. Tarvitaan viisautta , miten sitä käytännössä vietetään uudessa liitossa kun vapaudenlaki on voimassa.

      Jaakob 2
      10. Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
      11. Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
      12. Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka *** vapauden laki on tuomitseva ***

      Varastamisesta
      Efesolaisille 4
      28. Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.

      Jumalan kunnioittamisesta, haureudesta, homoitsemisesta
      1 Kor 10
      6. Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.
      7. Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään".
      8. Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.

      Valehtelusta
      Apostolien teot 5
      4. Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."
      5. Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat.

      Kunnioita isääsi ja äitiäsi

      Efesolaisille 6
      1. Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein.
      2. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus -
      3. "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".

      • vapaudenlaki

        Jaak. 1:25 Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
        Joh. 8:31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
        1Piet. 2:16 niinkuin vapaat, ei niinkuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niinkuin Jumalan palvelijat.

        2Piet. 2:19 ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.

        Vapauden laki = täytetty/sovitettu laki. Katuvaisen, syntisen ihmisen, joka vie syntinsä Jeesukselle ja tekee sovinnon rikkomuksistaan lähimmäistään vastaan.
        Jumalaa vastaan rikkoessaan ei voi muuta kun kiittää Jeesuksen työstä ja anoa synneilleen armahdusta.

        Joskus ihmisellä muisti pettää, eikä hän silloin ole vastuussa tekemisistään. Joiden muisti vielä pelaa ja ovat Herramme Jeesuksen Kristuksen palvelijoita pitävät hänen sapattinsa pyhänä. Jumalan palvelijoiden ei tarvitse sapattia poistaa tai muutakaan Herran 10.käskystä. He tietävät kuka on heidän armahtajansa/sovittajansa. Ei tarvitse jäädä synnin orjuuden ikeseen, kun on riittävän nöyrä katsoakseen Kristukseen. Täydellinen työ ihmisten puolesta!

        Matt. 11:30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
        1Joh. 5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;

    • TÖRKEETÄ

      Miksei meikäläisten ay-liike puutu tohon epäkohtaan. Ay-änkyröillä on tapana vetää koko maa alas kun luulevat ajavansa työläisen asiaa. Jeesuksen työaikojen saattaminen meikäläisen ay-väen tahtomalle tasolle olisi hyvä referenssi ay-liikkeen kyvystä neuvotella työnanatajapuolen kanssa työajoista. Epäilen ettei ne saa tuotakaan vääryyttä hoidettua kun kaikki aika menee poltellessa sikaria ja juodessa konjakkia ammattiosastomaksujen sponsoroimana.

    • vaaravyöhykkeellä

      Kyllä se muutos aikanaan tulee. Tulee 'valemessias', joka sanoo, että jokainen, joka ei tottele häntä kaikessa ja noudata hänen säädöksiään ja asetuksiaan, on surmattava. Jokainen, joka ei palvele häntä ja ota hänen merkkiänsä otsaansa tai käteensä on surmattava. Joka sanoo, että jokaisena sapattina on häntä palveltava ja joka silloin mainitsee Jeesuksen nimen, on surmattava.

      Kyllä muutos aikaan tulee, mutta se vielä vie aikaa, koska Danielin ilmoittamat neljä peräkkäistä lähi-idän suurvaltaa ei ole vielä tullut. Silloin tarvitaan tekoja, valemessiaan käskyjä on ehdottomasti toteltava ja 'jumalan palvelus' on täsmällistä suorittamista, ei mitään 'sydämen yhteyttä'.

      Lain alla oleminen ja eläminen, uskonnollinen suorittaminen valmistaa ihmisiä elämään pedon alaisuudessa kuuliaisina pedolle. Peto ei halua mitään 'uudestisyntymisen' hapatusta, vaan pelkkää tottelmista ja uskonnollista suorittamista.

      • Väärin. Peto eli antikristus eli Saatana haluaa että me rikomme Jumalan käskyjä. Hänen toimestaan siis laittomuus lisääntyy ja hän saa ihmiset rikkomaan Jumalan käskyjä, kumartamaan pedon kuvaa ja tekemään kaikenlaista laittomuutta. Sielunvihollinen haluaa, että me rikomme sapattia. Tässä hän onkin jo onnistunut erinomaiseti, saanut kristityt vaakutetuiksi, että sapatin rikkominen on suorastaan kristillinen velvollisuus. Nyt miljoonat kristityt rikkovat surutta neljättä käskyä ja Saatana riemuitsee.

        Peto ei tule saarnaamaan että meidän on pidettävä kymmenen käskyä, vaan hänen sanomansa on päinvastainen, hän saa ihmiset rikkomaan kymmentä käskyä.

      • Kristitynvaellus

        Hyvä kommentti !

      • valhemenestyy
        Kristitty.net kirjoitti:

        Väärin. Peto eli antikristus eli Saatana haluaa että me rikomme Jumalan käskyjä. Hänen toimestaan siis laittomuus lisääntyy ja hän saa ihmiset rikkomaan Jumalan käskyjä, kumartamaan pedon kuvaa ja tekemään kaikenlaista laittomuutta. Sielunvihollinen haluaa, että me rikomme sapattia. Tässä hän onkin jo onnistunut erinomaiseti, saanut kristityt vaakutetuiksi, että sapatin rikkominen on suorastaan kristillinen velvollisuus. Nyt miljoonat kristityt rikkovat surutta neljättä käskyä ja Saatana riemuitsee.

        Peto ei tule saarnaamaan että meidän on pidettävä kymmenen käskyä, vaan hänen sanomansa on päinvastainen, hän saa ihmiset rikkomaan kymmentä käskyä.

        2 Tess 2:
        11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen

        3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
        4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
        Joh. 5:43
        Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.

        Peto ei tule julistamaan laittomuutta, vaan nimenomaan valheen voimalla, että ihmiset todella uskovat, että nyt Messias on tullut ja tekee myös ihmeitä valheen voimalla. Hän julistaa rauhaa kaikille maailman kansoille ja vapautusta kaikista eksytyksistä!

        Jokainen ymmärtäisi vaaran, jos peto saarnaisi tappamista ja kaikkea muuta pahaa. Peto nimenomaan saarnaa Jumalan käskyjen noudattamista ja sen lisäksi hän haluaa, että Jumalan vastustajat surmataan. Missä muuten olisi valheen voima? Miten muutoin ihmiset hänet Messiaana vastaanottaisivat?

        Hän pitää vain Jumalan vastustajina Israelin kansaa ja Kristuksen omia, jotka eivät suostu pedon alaisuuteen ja hänen kumartamiseensa Messiaana, Jumalana.

      • valhemenestyy kirjoitti:

        Jae kolme yllä, "laittomuuden ihminen ilmestyy" - siis peto todellakin opettaa laittomuutta, kaiken valheen voimalla. Hän saa siis ihmiset viekkaasti rikkomaan kymmentä käskyä. Näemme hänen jo tässä sapattiasiassa onnistuneen esimerkillisesti. Miljoonat ihmiset rikkovat neljättä käskyä ja luulevat tekevänsä oikein pyhittäessään sunnuntain sapatin sijaan.

      • älkääsiiseksykö
        valhemenestyy kirjoitti:

        2 Tess 2:
        11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen

        3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
        4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
        Joh. 5:43
        Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.

        Peto ei tule julistamaan laittomuutta, vaan nimenomaan valheen voimalla, että ihmiset todella uskovat, että nyt Messias on tullut ja tekee myös ihmeitä valheen voimalla. Hän julistaa rauhaa kaikille maailman kansoille ja vapautusta kaikista eksytyksistä!

        Jokainen ymmärtäisi vaaran, jos peto saarnaisi tappamista ja kaikkea muuta pahaa. Peto nimenomaan saarnaa Jumalan käskyjen noudattamista ja sen lisäksi hän haluaa, että Jumalan vastustajat surmataan. Missä muuten olisi valheen voima? Miten muutoin ihmiset hänet Messiaana vastaanottaisivat?

        Hän pitää vain Jumalan vastustajina Israelin kansaa ja Kristuksen omia, jotka eivät suostu pedon alaisuuteen ja hänen kumartamiseensa Messiaana, Jumalana.

        Peto tulee ilmestymään aikana, jolloin suuri jumalattomuus on vallannut ihmiset ja peto tulee panemaan ihmiset kuriin ja tuomaan turvallisuutta ja rauhaa maailmaan - tuo hänen julistuksensa viettelee monet, koska hän ensin todella tekee niin - vasta sitten hän paljastautuu pedoksi, kun on jo myöhäistä monille. He ovat jo ottaneet pedon merkin.

        Aluksi peto siis julistaa, että hän lopettaa laittomuuden maailmasta ja luo ihmisille turvalliset olot ja rauhan koko maailmaan. Valhe menestyy vain siten, että ensin näyttää todella ihmeelliseltä tuo peto, joka tulee valtaan ja ihmiset julistavat kilpaa, että hän on varmasti se luvattu Messias, Rauhan ruhtinas. Hän varmasti nauttii tuosta nimestä Rauhan ruhtinas ja kuulee sitä mielellään hänestä sanottavan.

        Valhe täytyy ensin pukea totuuden valheelliseen verhoon ja vasta sitten kun vastustajat on lyöty, voi paljastaa todellisen päämääränsä ja tavoitteensa.

      • laittomuudensalaisuus
        älkääsiiseksykö kirjoitti:

        2. Tess. 2:7

        Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

        Miten laittomuuden salaisuus nyt jo vaikuttaa?
        - moraalin rappeutumisena; pidetään tärkeänä, että ihminen saa toteuttaa omia mielitekojaan ja halujaan
        - Raamatun arvovallan murenemisena, niin että eksytysuskontoja ja lahkoja nousee kuin sieniä sateella, joissa on jotain oikeaa ja väärää
        - Kristuksen hylkääminen tai tarpeettomaksi julistaminen
        - jne

        Miten sielunvihollinen yrittää eksyttää ne, jotka tunnustavat olevansa Jeesuksen opetuslapsia?
        - syntiin ensiksi, houkutuksia tehdä väärin, avioliiton ulkopuoliset suhteet, haureus, pieni vilppi jne
        Jos se ei onnistu, niin sitten evankeliumin väärentämisellä, joka tarkoitta, että toki saat uskoa Kristukseen, mutta:
        ... on myös tehtävä näitä ja noita
        ... on myös noudatettava näitä ja noita säädöksiä, voit saavuttaa synnittömyyden ja olla Jeesuksen kaltainen jo tässä elämässä,
        muutoin et voi olla varma pelastuksestasi.
        Kristus yksin ei enää riitä pelastukseksi, vanhurkaudeksi ja iankaikkiseksi elämäksi, vaan tarvitaan myös omia tekoja sen eteen.

        Ellei tuokaan onnistu, niin sitten julistus, että sinulla on kaikki mahdollista Jeesuksen omana, voit ottaa Jumalallisen auktoriteetin käyttöön ja sinulle tulee rahaa ja vaurautta, sinä pysyt ikuisesti terveenä ja hyvävoimaisena, kun vain vastustat paholaista. Sinä menestyt kaikessa, mitä ikinä haluat - menestys on Jumalan siunaus sinun elämääsi.

        Näin laittomuuden salaisuus vaikuttaa jo nyt meidän keskellämme aktiivisesti. Monet jo nyt lähtevät noihin laittomuuden salaisuuksiin mukaan innoissaan. Lopulta he pettyvät ja luopuvat uskostaan kokonaan, kun niitä jumalan siunauksia tässä elämässä ei tullutkaan ... vaikka olin paljon parempi kuin nuo ja nuo toiset..

    • Lihassasapatissa

      LIHALLINEN SAPATTIVEIJARIN USKO

      Adventisteille sapatin vietto ei ole mikään vapaaehtoinen, sillä se on yhtenä ehtona jo adventistikasteelle ja jäseneksi pääsyyn. Kastelupauksessa lukee: ”Minä uskon, että raamatullinen viikon seitsemäs päivä, lauantai, on Herran asettama ja siunaama sapatti, lepopäivä, jota Vapahtajan ja alkuseurakunnan antaman esimerkin mukaan tahdon rakastaa ja pyhittää.” (kohta 7.) Niinpä hänen on pakosta vietettävä sapattia, jotta ei tulisi erotetuksi. Tämän sanoi myös adventistipastori Timo Flink (24.10.2005): ”Sapatin jatkuva rikkominen ovat myös syy seurakunnasta erottamiselle”. Eikä lain alla olla vain ulkoisen valvonnan takia, vaan mikä pahinta omatunto on orjuutettu ja mielen syövereissä kaikuvat ne monet uhkaukset, mitä Ellen Whiten kirjoituksissa ja adventistien puheissa on uhkana sapatin pitämättömyydestä tai siitä kokonaan luopumisesta.

      Raamatussa sanotaan, että ihmisen on tultava uskoon eikä hän enää sen jälkeen saa vaipua lain alle eikä orjuuttaa omaatuntoaan päivillä (Gal 4:4-11). Lain alle meneminen ja omantunnon orjuuttaminen on synti. Uudestisyntymätöntä ihmistä ei myöskään laki pelasta (Gal 2:16, 3:11-12, Ef 2:8-9).

      Ei Jeesus sanonut "joka uskoo, kastetaan ja pitää sapatin, se pelastuu, mutta joka ei pidä sapattia se tuomitaan kadotukseen", vaan "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko se tuomitaan kadotukseen" (Mark 16:16).

      Uskovilla on jokapäiväinen lepo Kristuksessa täältä iankaikkisuuteen, ei enää vanhan liiton varjosapatissa (Room 10:4, Kol 2:16-17, Gal 3:11,19,23-25; 5:1,18; Heb 4:9-10, Fil 3:9-10). Saati, että nyt sitten alkaisi viettää Raamatusta kokonaan löytymätöntä väärän profeetan sapattia!

      Oikeaoppinen sapattiveijari ei tunnusta Ellen Whiteä vääräksi profeetaksi ja eikä myöskään harhaopiksi sunnuntai pedonmerkkiuskoaan.
      SDA uususkonto harhaopin elinvoimaisuus perustuu sapatilla rahastamiseen.

      • Kukaan täällä ei ole adventisti. Minua ei kiinnosta pätkääkään mitä adventistit opettavat.

        >> Raamatussa sanotaan, että ihmisen on tultava uskoon eikä hän enää sen jälkeen saa vaipua lain alle eikä orjuuttaa omaatuntoaan päivillä <<

        Se että emme ole lain alla, ei anna meille mitään lupaa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan lakia. "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        >> Lain alle meneminen ja omantunnon orjuuttaminen on synti. Uudestisyntymätöntä ihmistä ei myöskään laki pelasta (Gal 2:16, 3:11-12, Ef 2:8-9). <<

        Mutta se ei ole lain alle menemistä, että noudattaa kymmentä käskyä. Tietenkään laki ei pelasta, mutta jos me rakastamme Jeesusta, pidämme Jumalan käskyt. Jo neljännessä käskyssä Jumala käskee meidän pyhittää sapatinpäivän. Sapatin rikkominen on syntiä.

        >> Uskovilla on jokapäiväinen lepo Kristuksessa täältä iankaikkisuuteen, ei enää vanhan liiton varjosapatissa <<

        Näin ei sanota missään kohtaa Raamattua. Raamatussa ei missään kohtaa anneta meille lupaa rikkoa neljättä käskyä sillä verukkeella, että meillä on joka päivä lepo Jeesuksessa.

        >> Saati, että nyt sitten alkaisi viettää Raamatusta kokonaan löytymätöntä väärän profeetan sapattia! <<

        En ota kantaa siihen, onko EGW väärä profeetta vai ei. Sapatti ei ole Ellenin keksintöä. Sanot "Raamatusta kokonaan löytymätöntä sapattia" - mitä älyttömyyttä! Neljäs käsky kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". Raamatussa meidän käsketään pyhittää sapatti, se ei ole mikään adventistien keksintö.

        Edelleen, täällä ei kukaan ole adventisti.

      • eräs.adventisti
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kukaan täällä ei ole adventisti. Minua ei kiinnosta pätkääkään mitä adventistit opettavat.

        Täälläkö ei ole adventisteja. Kyllä olen adventisti, joka myös kirjoittelen.

      • eräs.adventisti kirjoitti:

        Täälläkö ei ole adventisteja. Kyllä olen adventisti, joka myös kirjoittelen.

        En ole tässä ketjussa törmännyt adventistien opetukseen. Sanotaan sitten että suurin osa ei ole adventiseja. Minä ainakaan en ole. Tuota adventistia käytetään haukkumasanana, ja vedotaan Ellen G Whiten kirjoituksiin, ikään kuin sapatti olisi adventistien keksintöä.

    • juupajust

      Kertoka nyt minulle montako kerta on kirjoitettu näillä sanoilla>> Jeesus vietti sapattia<< ????

      • Kaikille ei tunnu menevän jakeluun, siksi pitää toistaa niin monta kertaa kuin tarpeen on.

      • toistoatarvitaan

        Jeesus ei viettänyt sapatin orjuudessa ainoatakaan sapattia, vaan palveli lähimmäisiään rakkaudessa sapattinakin. Jumalan Henki vei hänet parantamaan sairaita ja julistamaan sapattina ja arkipäivinä ja kulkemaan eri paikkakunnille osoittamaan, että Taivasten valtakunta on tullut lähelle = Jumala on tullut alas maailmaan ja ottanut ihmisen muodon ja julistaa pelastusta.

        Joillakin on muita kirjoituksia, joissa sanotaan ilmeisesti: 'Jeesus lepäsi sapattina ja pysytteli asunnossaan, eikä lähtenyt evankeliumin työhön sapattina, vaan ajoi pois kaikki, jotka yrittivät tulla hänen luokseen saadakseen apua ja Jeesus sanoi heille, että nyt ei ole mahdollista parantaa teitä, tulkaa sapatin jälkeisenä päivänä, silloin minä parannan teidät.'
        Näinhän täytyy heidän muissa kirjoissaan lukea, koska he noin ajattelevat, ettei Jeesus saanut sapattina tehdä 'rabbin työtään'.

        Ehkä joku nyt 'kiristelee hampaitaan', kun näin puolustan sapatin viettoa, että Jeesus todella lepäsi sapattina, eikä lähtenyt mihinkään sapattina. Vai olisiko niin, että Jumala unohti mainita asiasta.. täällähän monesti sanotaan, ettei Jumala viitsinyt kaikkea itsestään selvää mainita Raamatussa!

        Sapatin todistus lähtee täälläkin ketjussa siitä, että Jumala loi maailman 6 ihmisen päivässä ja lepäsi yhden ihmisen päivän. Tästä joudumme siihen mysteeriin, että maailman ikä olisi liian lyhyt tuottaakseen näin valtaisan määrän ihmisiä asujikseen, jos Adam oli vasta ensimmäinen luotu ihminen. Jumala ei ole kätkenyt luomisen aikajaksojen todellisuutta maapallon kerrostumissa ja monissa muissa asioissa, joita ihmiset ovat tutkineet. Siitä voimme helposti todeta, että Jumalan luomisen päivät ovat valtaisan paljon pidempiä, kuin ihmisen päivä. Kuinka pitkän ajanjakson Jumala siis lepäsi pantuaan maapallolla kaiken alulle, jotta se leviäsi maapallon joka kolkkaan - tätä joutuu silloin pohtimaan.

      • vaatimuksiapaljon
        toistoatarvitaan kirjoitti:

        Ellen White kirjoittaa sapatin pyhyydestä:
        'Sapatin alkaessa meidän tulee panna vartija itsellemme, teoillemme ja sanoillemme, ettemme ryöstäisi Jumalalta käyttäen omiin tarkoituksiimme sitä aikaa, joka tinkimättömästi kuuluu Herralle. Meidän ei tule itse tehdä eikä sallia lastemme tehdä minkäänlaista työtä toimeentuloa varten, eikä mitään sellaistakaan työtä, joka olisi voitu tehdä kuutena työpäivänä.
        Perjantai on valmistuspäivä. Silloin voidaan käyttää aikaa välttämättömiin valmistuksiin sapattia varten. Sinä päivänä voimme myös ajatella sapattia ja keskustella siitä. Mitään, mitä taivaan edessä voidaan pitää pyhän sapatin rikkomisena, ei tule jättää sanomatta tai tekemättä, niin että se jäisi sanottavaksi tai tehtäväksi sapattina. Jumala ei vaadi meitä ainoastaan luopumaan ruumiillisesta työstä sapattina, vaan että mieli kasvatetaan viipymään pyhissä asioissa. Neljättä käskyä rikotaan eittämättä, jos pohditaan maallisia asioita ja antaudutaan kevytmieliseen ja joutavaan keskusteluun. Jos ruvetaan keskus-telemaan kaikesta, mikä sattuu tulemaan mieleen, silloin puhutaan joutavia ja ajetaan omia asioita. Jokainen poikkeaminen oikeasta saattaa meidät orjuuteen ja syynalaisiksi.'

        Juutalaisilla on sitten pitkät ohjeet, kuinka sapattia tulee viettää ja niihin tutustuminen on jo kova urakka,

        Sapatin todellinen viettäminen on vaativaa työtä ja kaiken hallintaa, se vaatii täydellistä keskittymistä ja koko perheen kuriin panemista, etteivät lapsetkaan sapattina puhu joutavia, vaan pyhittävät todella sapatin, niin kuin laki vaatii.

        Me adventistit ja uusjudaistit opiskelemme ahkerasti täyttääksemme sapatin vaatimukset kaikilta osin - emme tingi yhtään.

      • toistoatarvitaan kirjoitti:

        Jeesus ei viettänyt sapatin orjuudessa ainoatakaan sapattia, vaan palveli lähimmäisiään rakkaudessa sapattinakin. Jumalan Henki vei hänet parantamaan sairaita ja julistamaan sapattina ja arkipäivinä ja kulkemaan eri paikkakunnille osoittamaan, että Taivasten valtakunta on tullut lähelle = Jumala on tullut alas maailmaan ja ottanut ihmisen muodon ja julistaa pelastusta.

        Joillakin on muita kirjoituksia, joissa sanotaan ilmeisesti: 'Jeesus lepäsi sapattina ja pysytteli asunnossaan, eikä lähtenyt evankeliumin työhön sapattina, vaan ajoi pois kaikki, jotka yrittivät tulla hänen luokseen saadakseen apua ja Jeesus sanoi heille, että nyt ei ole mahdollista parantaa teitä, tulkaa sapatin jälkeisenä päivänä, silloin minä parannan teidät.'
        Näinhän täytyy heidän muissa kirjoissaan lukea, koska he noin ajattelevat, ettei Jeesus saanut sapattina tehdä 'rabbin työtään'.

        Ehkä joku nyt 'kiristelee hampaitaan', kun näin puolustan sapatin viettoa, että Jeesus todella lepäsi sapattina, eikä lähtenyt mihinkään sapattina. Vai olisiko niin, että Jumala unohti mainita asiasta.. täällähän monesti sanotaan, ettei Jumala viitsinyt kaikkea itsestään selvää mainita Raamatussa!

        Sapatin todistus lähtee täälläkin ketjussa siitä, että Jumala loi maailman 6 ihmisen päivässä ja lepäsi yhden ihmisen päivän. Tästä joudumme siihen mysteeriin, että maailman ikä olisi liian lyhyt tuottaakseen näin valtaisan määrän ihmisiä asujikseen, jos Adam oli vasta ensimmäinen luotu ihminen. Jumala ei ole kätkenyt luomisen aikajaksojen todellisuutta maapallon kerrostumissa ja monissa muissa asioissa, joita ihmiset ovat tutkineet. Siitä voimme helposti todeta, että Jumalan luomisen päivät ovat valtaisan paljon pidempiä, kuin ihmisen päivä. Kuinka pitkän ajanjakson Jumala siis lepäsi pantuaan maapallolla kaiken alulle, jotta se leviäsi maapallon joka kolkkaan - tätä joutuu silloin pohtimaan.

        >> Jeesus ei viettänyt sapatin orjuudessa ainoatakaan sapattia, vaan palveli lähimmäisiään rakkaudessa sapattinakin. <<

        Lähimmäisten palvelemista ei kielletä sapattina missään kohtaa Mooseksen lakia. On varmaa, että Jeesus ei millään tavalla rikkonut sapattia. Jostain syystä tämä opetus ei mene perille. Jos Jeesus olisi rikkonut sapattikäskyä millään tavalla, hän ei olisi voinut olla synnitön uhri ja virheetön karitsa meidän puolestamme.

      • VAPAAT.PALSTAT

        TÄÄLLÄ ON MYÖS ADVENTISTEJA KIRJOITTELEMASSA, SAMOIN KUIN MONEN USKONSUUNNAN EDUSTAJIA ON MYÖS ADVENTISTIEN PALSTOILLA KIRJOITTELEMASSA, EIKÄ AINOASTAAN ADVENTISTEJA.

    • orjavaivapaa

      Sapatin viettämisestä tulee orjuutus, sinä alat tutkia tarkasti, miten sapattia tulee viettää ja se vie syvemmälle orjuuteen, sinä alat tutkia, mitä muuta pitäisi noudattaa, sinä alat noudattaa Jumalan Israelille antamia juhlia ja säädöksiä, sinä alat pitää kipaa ja neulot tupsut housujesi lahkeisiin ja sinä alat alati kiinnittää huomiota siihen, mitä sinä itse teet.
      Näin Kristus pikku hiljaa jää taka-alalle ja sinä alat uskoa noiden orjuuttavien tapojesi tuovan sinulle ansioita Jumalan silmissä.. ehkäpä ajattelet, että saat iankaikkisuudessa paremman osan kuin muut, koska olet niin säännöllisesti ja täsmällisesti noudattanut vanhan lain säädöksiä. Pikkuhiljaa sinä alat tuomariksi ja tuomitset kaikki ne synnin tekijöiksi, jotka eivät tee samanlailla kuin sinä..

      Palveletko sinä Kristusta orjana vai vapaana.. Jumalan lapsena vai orjana?

      • Sapatin viettämistä ei missään kohtaa Raamattua kuvata orjuudeksi. Se on suuri juhla, jolloin me lepäämme kaikista töistä. Se on siis hyvin kaukana orjuudesta. Kipa on juutalaisten perinnäissääntö, joiden kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Tupsut taas perustuvat suoraan Jumalan käskyyn.

        Sanoisitko, että ensin noudatat ensimmäistä käskyä, sitten toista käskyä, sitten kolmatta käskyä, sitten lopulta kaikkia kymmentä käskyä ja Kristus jää taka-alalle? Ne eivät ole mitään orjuuttavia tapoja, että noudattaa Jumalan käskyjä.

        Ei ole olemassa mitään vanhaa lakia. On vain yksi yhtenäinen laki, joka on ikuinen.

        Jos joku rikkoo kymmentä käskyä, sellaista ihmistä saa siitä hyvästä hyvällä syyllä oikaista. Jokainen joka rikkoo sapattikäskyä, rikkoo kymmenetä käskyä ja tekee syntiä. Tämän tosiasian julistaminen ei ole mitään tuomarointia.

        Se ei ole orjuutta, että noudattaa Jumalan käskyjä. Raamatussa ei lain noudattamista kertaakaan kuvata orjuudeksi. Raamatun mukaan laki on kevyt taakka.

    • orjavaivapaa

      Joitakin huomioita ja ajatuksia siitä, onko orja vai vapaa:
      JUMALAN LAPSEUS KRISTUKSESSA
      ORPO vai LAPSI, ORJA vai VAPAA?

      1. Jumalakuva
      Orvot näkevät Jumalan isäntänä, jota pitää lepyttää jatkuvasti. Heillä on tunne, että pitää rukoilla enemmän, lukea Raamattua enemmän tai tehdä kovemmin työtä ansaitakseen Jumalan huomio tai suosio. Usein heillä on tunne, että vielä puuttuu jotain, mitä pitäisi tehdä tai laittaa järjestykseen, ennen kuin Jumala on tyytyväinen. Orvolle Jumala ei ole vain isäntä, vaan myös orjapiiskuri.

      Lapset taas näkevät Jumalan rakastavana Isänä, joka hyväksyy heidät varauksettomasti. He tietävät, että varaukseton rakkaus ei perustu vastaanottajan suorituksiin, vaan antajan luonteeseen. Lasten ei tarvitse pinnistää tai käyttäytyä tietyllä tavalla ’ ansaitakseen’ Isän rakkautta. Kristuksessa Hän rakastaa heitä joka tapauksessa, täydesti ja kokonaisesti juuri sellaisina kuin he ovat.

      2. Riippuvuus
      Orvot ovat riippumattomia ja luottavat itseensä. He nojautuvat omiin lahjoihinsa, kykyihinsä, älyynsä ja voiteluunsa. He ovat vakuuttuneita siitä, etteivät voi luottaa kehenkään. Jos he haluavat jotain, heidän on itse hankittava se itselleen. ’Jos haluaa asiat hoidetuksi oikein, on parasta hoitaa ne itse.’

      Lapset ovat toisistaan riippuvaisia. He tietävät tarvitsevansa Jumalan ja Kristuksen ruumiin tarjoamaa rakkaudellista yhteisöä. Keskinäinen riippuvuus tekee heistä avoimia, niin että Isän rakkaus voi virrata heidän kauttaan muille. Lapset tietävät myös olevansa täydellisesti riippuvaisia taivaallisesta Isästään aivan samoin kuin Jeesuskin oli. ’Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee’ (Joh 5:19).

      3. Teologia
      Orvot elävät rakkaudesta lakiin. Kuten fariseukset Jeesuksen aikoina, he yrittävät elää suhteessa Jumalaan noudattamalla lakeja, periaatteita, sääntöjä ja määräyksiä. Orvot antavat enemmän arvoa kuuliaisuudelle kuin suhteelle.

      Lapset taas elävät rakkauden lain pohjalta. He antavat arvoa totuudelle tietäen, että suurin totuus on ottaa vastaan Isän rakkautta ja antaa sitä eteenpäin. Lapset ymmärtävät Raamatullisen totuuden, että ’rakkaus on lain täyttymys’ (Room 13:10)

      4. Varmuus
      Orvot ovat epävarmoja, mutta oppivat hyvin tehokkaasti kätkemään epävarmuutensa. Usein he pyrkivät kaikin tavoin toimimaan oikein ja tekemään tarpeeksi miellyttääkseen Jumalaa ja ansaiakseen Hänen siunauksensa. Sen vuoksi he harvoin kokevat sisäistä rauhaa ja lepoa. Orvon elämä on usein täynnä epävarmuutta ja läheisyyden pelkoa, pelkoa luottaa ja pelkoa tulla hylätyksi.

      Lapsilla taas on rauha ja lepo Isän sylissä. He tietävät, että heidän turvansa Jumalassa ei riipu heidän käytöksestään, vaan se pohjautuu Jumalan armoon ja Jeesuksen pelastustyöhön ristillä.

      5. Hyväksynnän tarve
      Hyväksynnän tarve on yleismaailmallinen. Kaikki me haluamme hyväksyntää. Orvot ovat kuitenkin riippuvaisia siitä, ja he pyrkivät kaikin tavoin saamaan kiitosta ja hyväksyntää ihmisiltä. Se ei kuitenkaan heitä tyydytä, vaan päinvastoin johtaa epäonnistumisiin ja hylätyksi tulemisen pelkoon, mikä vain etäännyttää orvon sydäntä Jumalasta.

    • orjavaivapaa

      jatkuu..

      Lapsiin myllerrys ja pelko eivät vaikuta, koska he tietävät olevansa täydellisesti hyväksyttyjä Jumalan rakkaudessa ja Hänen armossaan. Heidän ei tarvitse yrittää saadakseen hyväksyntää, koska Kristuksessa heillä on jo se.

      6. Palvelun motiivi

      Orvot palvelevat, koska he haluavat tehdä omilla teoillaan vaikutuksen Jumalaan ja muihin ihmisiin. Usein se saa superuskonnollisen toiminnan muodon. Touhuaminen tekee joistakin orvoista niin uupuneita tai kyynisiä, että he menettävät motivaationsa palvella ja vaipuvat apatiaan.

      Lapset taas palvelevat iloisesti motiivinaan syvä kiitollisuuden tunne Jumalan ehdottomasta rakkaudesta ja hyväksynnästä heitä kohtaan. Orvot palvelevat odottaen saavansa itsekin jotain; lapset palvelevat rakkaudesta käsin ja antamisen halusta.

      7. Motiivi uskonelämän harjoittamisen takana

      Vaikka jotkut orvot ovat apaattisia, eikä heillä ole motivaatiota uskonelämän harjoittamiseen, on myös niitä, jotka pyrkivät harjoittamaan uskoaan. He rukoilevat, lukevat ja tutkivat Raamattua, paastoavat ja niin edelleen, mutta tekevät kaiken velvollisuudentunnosta käsin ansaitakseen Jumalan suosion. He arvioivat usein omaansa ja muiden hengellisyyttä sen mukaan, kuinka paljon aikaa he käyttävät päivittäiseen rukoukseen ja Raamatun lukuun, ja kuinka usein he paastoavat. Monet orvot osaavat siteerata pitkät pätkät Raamattua. He rukoilevat tuntikausia, mutta eivät ole kuitenkaan koskaan kokeneet henkilökohtaisesti Jumalan hellää rakkautta ja hyväksyntää. Jeesus nuhteli fariseuksia: ’Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän’ (Joh 5:39-40). Koska uskonelämää harjoittavien orpojen motivaatio on väärä, heiltä helposti jää kokematta Jumalan rakkaus ja läheisyys.

      Lapsille uskonelämän harjoittaminen tuottaa mielihyvää ja se on ilo eikä velvollisuus. Ne, jotka saavat syvän ilmestyksen Isän rakkaudesta, usein huomaavat, että heidän tekemänsä ’uskonnolliset’ teot joko menettävät merkityksensä tai ne saavat aivan uuden merkityksen. Uusi rakkauden synnyttämä motivaatio korvaa vanhan velvollisuuden, pakon ja pelon synnyttämän motivaation. Lapsille kaikista Hengen asioista, mukaan lukien uskonelämän harjoittamisesta, tulee ilon ja mielihyvän lähteitä, koska rakkaus synnyttä elämää, kun taas lain kirjain tuottaa kuolemaa.

      8. Motiivi puhtauteen
      Orvot luulevat, että heidän täytyy olla pyhiä ollakseen Jumalan hyväksymiä. Heidän täytyy olla täysin puhtaita voittaakseen omakseen Hänen suosionsa ja välttääkseen tuomion ja vihan. Ainoa heidän tuntemansa tapa saavuttaa pyhyys ja puhtaus on tehdä lujasti työtä niiden eteen. He elävät yhä kasvavan syyllisyydentunteen ja häpeän vallassa, koska he jatkuvasti epäonnistuvat pyrkimyksissään saavuttaa täydellinen puhtaus ja pyhyys.

      Lapset haluavat olla pyhiä rakkaudesta Isäänsä kohtaan. Lapsille on luonnollista tulla isäänsä, he haluavat olla ’samanlaisia kuin isi’. Lapset, joilla on turva Isän rakkaudessa, eivät halua minkään estävän heidän läheistä suhdettaan. He eivät halua murehduttaa Häntä, he haluavat vain olla Jumalan rakkauden ja läsnäolon lepopaikassa. Ehdoton rakkaus motivoi paremmin puhtauteen kuin pelko ja uhkailu.

      9. Omakuva
      Orvoilla on usein huono itsetunto ja itseään hyljeksivä asenne, mikä johtuu itsensä vertaamisesta muihin ja tunteesta, että aina heille jää ’lyhyempi tikku’. Muut näyttävät paljon siunatuimmilta. Muut näyttävät paljon rakastetummilta. Muut näyttävät aina onnistuvan kaikessa.

      Lapsilla on positiivinen ja varma asenne, koska he tietävät, miten kallisarvoisia he ovat Isälle. Riippumatta siitä, mitä he tekevät tai miten monta kertaa he onnistuvat sotkemaan asiansa, he tietävät Isän rakastavan heitä joka tapauksessa. He voivat ottaa itseään niskasta kiinni ja jatkaa eteenpäin, koska Isän rakkaus on heidän suojansa, ja he tietävät voivansa tehdä tai olla mitä tahansa.

    • orjavaivapaa

      jatkuu ..
      10. Lohdutuksen lähde
      Koska orvot ovat sulkeneet osan sydäntään rakkaudelta, he etsivät lohdutusta vääristä lähteistä: riippuvuuksista, pakkomielteistä, erilaisista pakokeinoista, kiireestä, superuskonnollisesta toiminnasta jne. uskoen, että mitä enemmän heillä on ohjelmaa, sitä onnellisempia he ovat ja sitä enemmän he ovat arvollisia saamaan Isän rakkautta. Koska heillä on riippumaton henki ja he luottavat itseensä, orvot saavat keinotekoista lohtua omista hyvistä töistään.

      Lapset löytävät todellisen lohdun hiljaisina hetkinä levätessään yksin Isän läsnäolossa ja rakkaudessa. Saatuaan kerran maistaa sitä lepopaikkaa he tietävät, että kaikki mitä maailma tai uskonnollisuus tarjoaa, kalpenee sen rinnalla. Mitään ei voi verrata siihen lohtuun ja iloon, kun lapsi paistattelee Isänsä ehdottomassa rakkaudessa.

      11. Ihmissuhteet vertaisiin
      Orvot tuntevat usein kilpailuhenkeä, kateutta tai mustasukkaisuutta vertaisiinsa heidän menestyksensä tai asemansa takia. He uskovat, että he joutuvat taistelemaan ja kamppailemaan jokaisesta edusta ja mieliteosta. Orvot eivät kykene aidosti iloitsemaan muiden menestyksestä tai edistymisestä. He pelkäävät, että elleivät he ole huipulla, heitä ei pidetä arvossa eikä kunnioiteta.

      Lapsille taas vertaissuhteissa on kyse nöyryydestä ja yhteydestä, he kunnioittavat ja arvostavat muita, ja iloitsevat vilpittömästi muiden siunauksista ja menestyksestä. Lapset ovat varmoja omasta identiteetistään ja asemastaan, eikä heidän siksi tarvitse pelätä muiden menestystä ja edistymistä.

      12. Suhtautuminen muiden vikoihin
      Ristiriitoja on mahdoton välttää jokapäiväisessä elämässä, kun ihmiset ovat toistensa kanssa tekemisissä. Siksi tehokas ristiriitojen selvittäminen on oleellinen osa terveitä ihmissuhteita. Koska orvot ovat itsekeskeisiä, he usein osoittavat sormella muiden vikoja ja syyttävät heitä yrittäessään peittää omia vikojaan. Pyrkiessään itse näyttämään hyviltä he yrittävät saada muut näyttämään pahoilta. He yrittävät pönkittää itseään raatelemalla toisia ja tuhoamalla ihmissuhteita hallitsemisen, kritisoinnin, omistushalun ja kunnioituksen puutteen kautta.

      Lapset ovat ihmissuhdesuuntautuneita. Rakkaudellaan he peittävät (eivät piilota) muiden vikoja pyrkiessään saattamaan näitä ennalleen rakkauden ja lempeyden hengessä. Vian peittäminen on eri asia kuin sen kätkeminen. Peittäminen suojaa ihmistä nöyryytykseltä ja tuhoisalta paljastumiselta, kunnes ristiriita tai vika on voitu ratkaista. Yritys kätkeä vikaa on petosta ja merkki orvosta ajattelusta.

      13. Näkemys auktoriteetista
      Niiden väärinkäytösten ja huonon kohtelun vuoksi, jota orvot ovat saattaneet kokea elämänsä auktoriteettien käsissä, orvot näkevät auktoriteetin kivun aiheuttajana ja ovat siksi epäluuloisia kaikkien muiden auktoriteetin suhteen paitsi omansa. He eivät luota johtoasemassa olevien motiiveihin sen enempää kotona, työpaikalla tai seurakunnassa kuin missään muuallakaan. Syynä on ainakin osittain sydämen nöyrtymätön ja taipumaton asenne. Orvot vierastavat ja pelkäävät ehdotuksia, että heidän tulisi taipua jonkun alaisuuteen tai ryhtyä tukemaan muita. Heidän mielestään jonkun muun tarkoitusperille alistuminen ei ole mitään muuta kuin sitä, että antaa toisen ihmisen käyttää heitä hyväkseen.
      Lapset näkevät auktoriteetin aivan toisella tavalla. He kunnioittavat laillista auktoriteettia ja näkevät auktoriteettihahmot Jumalan palvelijoina, jotka tuovat hyvää heidän elämäänsä. Toinen tapa ilmaista sama asia on sanoa lasten olevan opetettavissa, kun orvot eivät sitä ole.

    • orjavaivapaa

      jatkuu..
      14. Suhde nuhteisiin
      Orpojen on vaikea ottaa vastaan nuhteita, edes jumalallista nuhdetta, koska heidän on vaikea tunnustaa olevansa väärässä. Omasta mielestään heidän täytyy olla oikeassa, joten kun nuhteet tulevat, he ottavat ne henkilökohtaisena loukkauksena tai torjumisena. Oikeuttaakseen päätelmänsä he keskittyvät muiden vikoihin, syyttävät muita, yrittävät puhdistaa oman maineensa ja puolustaa itseään, heistä tulee negatiivisia tai toisia osoittelevia, tai he sulkevat henkensä siltä, joka puhuu nuhdetta heidän elämäänsä.

      Lapset ottavat nuhteen siunauksena ja tarpeellisena asiana elämälleen, koska se paljastaa sellaisia vikoja ja heikkouksia, joista he eivät ole ehkä olleet tietoisia. He pyrkivät kuolettamaan heikkoutensa, ennen kuin niistä tulee ihmissuhteita uhkaavia ongelmia. Vaikka nuhde voi alkuun kirpaista, he pitävät ojennusta arvokkaana mahdollisuutena kasvaa. Ilman kasvua ei synny kypsyyttä ja ilman kypsyyttä ei tule perintöä.

      15. Rakkauden ilmaiseminen
      Orvot osoittavat rakkautta ehdollisesti ja varauksin. Orposydäminen ihminen osoittaa rakkautta muiden suoritusten ja samaa mieltä olemisen perusteella. Koska orpo on sulkenut sydämensä rakkaudelta, hän ei osaa sen enempää antaa kuin ottaa vastaankaan ehdotonta rakkautta.

      Lapsille rakkaus on avointa, läpinäkyvää ja hellää. He luopuvat omista suunnitelmistaan voidakseen vastata muiden tarpeisiin. Orvon mielestä rakkaus sisältää kysymyksen: ’Mitä voit tehdä hyväkseni?’ Lasten osoittama rakkaus taas perustuu kysymykseen ’Mitä minä voin tehdä sinun hyväksesi?’ Lapselle rakkaus on epäitsekästä. Se merkitsee hellyyden osoittamista silloinkin, kun ei tunnu siltä, vain koska hän tietää toisen ihmisen tarvitsevan sitä.

      16. Jumalan läsnäolon kokeminen
      Orvoille Jumalan läsnäolo, mikäli he tuntevat sitä lainkaan, on ehdollista ja etäistä. Jos kaikki menee hyvin, jos heillä on hyvä päivä, jos heistä tuntuu, että he ovat kyenneet lepyttämään Mestarin, jos he uskovat tehneensä kaiken pilkuntarkasti oikein – silloin he saattavat kokea Jumalan läsnäolon. Jopa silloin Hän usein tuntuu kaukaiselta, koska heidän sydämensä on suljettu läheisyydeltä.

      Lapset nauttivat Jumalan läheisyydestä, koska he tietävät, ettei Hänen läsnäolonsa ja läheisyytensä riipu heidän käytöksestään. He ovat ymmärtäneet Hänen olevan heidän kanssaan joka hetki riippumatta siitä, miten etäälle he ajautuvat Hänen rakkautensa keskipisteestä. Heidän tarvitsee vain pysähtyä ja palata sydämen sisimpään, jossa Jumalan rakkaus asuu, ja Hän on aina läsnä. Lapset tietävät omasta kokemuksestaan Raamatun totuuden: ’ En minä sinua hylkää enkä sinua jätä’ (Heb 13:5). Orpo kyseenalaistaa Jumalan rakkauden häntä kohtaan; lapsi tietää Jumalan olevan ihan hulluna häneen.

      17. Ehto
      Orvot ovat sidottuja. He ovat pelon, epäluottamuksen, riippumattomuuden ja itsenäisyyden, omavanhurskauden ja omahyväisyyden sekä ennen kaikkea muuta, yksinäisyyden orjia.

      Lapset taas elävät vapauden ehdoilla. Rakkaus on tehnyt heidät vapaiksi pelosta, häpeästä, nöyryytyksestä, syyllisyydestä ja jatkuvasta tarpeesta osoittautua joksikin. He ovat vapaita ottamaan vastaan rakkautta, ja myös antamaan sitä runsain mitoin sen koskaan ehtymättä. Lapset ovat vapaita tulemaan kaikeksi, mitä Isä loi heidät olemaan.

    • orjavaivapaa

      jatkuu ..
      18. Asema
      Orvot elävät kuin vailla kotia. He tuntevat olevansa palvelijoita tai orjia. Heidän henkensä on levoton, koska he ovat kaukana turvasatamasta, eivätkä tiedä, miten sinne pääsee takaisin. He ovat jääneet tunnelukkojen vangeiksi pelon merellä. Mikään ei tuota tyydytystä, mikään ei tunu pysyvältä, mikään ei tunnu kodilta.

      Lapset ovat levossa ja rauhassa turvasatamassa Isän rakkaudessa. Sataman ulkopuolella meri voi velloa ja tuuli puhaltaa, mutta Isän sylissä kaikki on tyyntä.

      19. Näky
      Hengellinen kunnianhimo sytyttää orvot. He tavoittelevat tosissaan hengellisiä saavutuksia ja tunnustusta, ja ovat valmiit taistelemaan niiden saavuttamiseksi. He haluavat , että heidät huomataan ja heitä pidetään kypsinä uskovina.

      Lasten ei tarvitse todistella eikä taistella asemasta, vallasta tai arvostuksesta. Sen sijaan he ovat tyytyväisiä, kun saavat kokea päivittäin Isänsä varauksettoman rakkauden ja hyväksynnän, ja siten viedä Hänen rakkauttaan omiin perheisiinsä ja muiden ihmisten keskuuteen. Läheisyys edeltää hedelmällisyyttä.

      20. Tulevaisuus
      Orvoille tulevaisuus, kuten niin moni muukin asia elämässä, on aina epävarmaa. Heidän asenteensa on se, että kaikesta joutuu aina taistelemaan. Koska heillä ei ole perintöä, he joutuvat kilpailemaan siitä mitä haluavat ja olemaan täysin riippuvaisia omista lahjoistaan ja kyvyistään hallita ja ohjailla olosuhteita omaksi hyväkseen. Koska tulevaisuus on epävarma, heitä kiinnostaa eniten se, mikä heitä hyödyttää juuri nyt.

      Lapset ovat valmiit odottamaan perintöään, koska he tietävät tulevaisuutensa olevan varma ja valoisa. Heillä on rakastava Isä, jolla on ehtymättömät lähteet ja siksi he tietävät, etteivät voi hävitä, ja ovat valmiit kärsimään nyt edessä olevan kirkkauden hyväksi. Lapset tietävät lapseuden antavan oikeuden perintöön, ja siksi he voivat levätä kärsivällisesti lapsen asemassa.

      Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. (1 Joh 4:18-19)

      ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. (Matt 18:3-4)

      saa kopioida..

      • Miten siis on, tulisiko meidän olla lapsia ja tahallaan rikkoa Jumalan käskyä? Tulisiko meidän tahallaan rikkoa sapattikäskyä, jotta emme vain olisi orpoja?

      • mielikötekeerikkoa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Miten siis on, tulisiko meidän olla lapsia ja tahallaan rikkoa Jumalan käskyä? Tulisiko meidän tahallaan rikkoa sapattikäskyä, jotta emme vain olisi orpoja?

        Etkö sinä ole Jumalan lapsi? Etkö sinä ole Kristuksen oma?

        Haluaisitko sinä rikkoa käskyjä, tekeekö mielesi tehdä pahaa? Mitä käskyjä sinun tekee mieli rikkoa tahallaan?

      • mielikötekeerikkoa kirjoitti:

        Etkö sinä ole Jumalan lapsi? Etkö sinä ole Kristuksen oma?

        Haluaisitko sinä rikkoa käskyjä, tekeekö mielesi tehdä pahaa? Mitä käskyjä sinun tekee mieli rikkoa tahallaan?

        En tietenkään minä halua rikkoa käskyjä. Nuo toiset haluavat rikkoa käskyjä, jotka vääristelevät Jumalan sanaa, ja väittävät että uudessa liitossa meidän ei enää armon alla tarvitse noudattaa käskyjä. He valehtelevat ja sanovat, että koska emme ole enää lain alla, saamme rikkoa sapattikäskyä, neljättä käskyä.

    • amenamenamenJee

      Tässä ketjussa on jo monta hyvää raamattutuntia. Kannattaa lukea huolellisesti ne opinkohdat, jotka perustuvat Kristuksen seuraamiseen ja uuteen liittoon Kristuksessa.

      Amen niille todellisille raamattutunneille, jossa Kristuksen täytetty työ tuodaan esille ja omia tekoja pelastuksen eteen ei enää tarvitse tehdä.

      Lapsi on vapaa ja siinä vapaudessa tahdon pysyä, Kristuksen rakkaudessa ja tehdä hyvää.

      Ylistys olkoon Herralle, Jeesukselle Kristukselle ja Kaikkivaltiaalle Jumalalle.

      • Onko se jokin oma teko pelastukseksi, että noudattaa Jumalan kymmentä käskyä?

      • 1234567---

        Ei tarvitse tehdä omia tekoja, vaan lepäämme sapattisin, ja olemme vapaita omista teoistamme. Armosta olemme pelastetut uskon kautta.

    • käskyjäpaljon

      Eihän sinulta ole kukaan sapattia kieltänyt. Saat sinä noudattaa enemmänkin kuin 10 käskyä, jos sinä tahdot, kuka sinua voi estää. Ei sinua kukaan siitä moiti, että haluat elää oikein!
      2 Moos 32:
      25 Kun Mooses näki, että kansa oli kurittomuuden vallassa, koska Aaron oli päästänyt heidät kurittomuuden valtaan, vahingoniloksi heidän vihollisillensa,
      26 niin Mooses seisahtui leirin portille ja huusi: "Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni". Silloin kokoontuivat hänen luoksensa kaikki leeviläiset.
      27 Ja hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.'"
      28 Niin leeviläiset tekivät Mooseksen käskyn mukaan; ja sinä päivänä kaatui kansaa noin kolmetuhatta miestä.

      Vanhassa Testamentissa on paljon käskyjä!
      4. Moos. 15:38
      "Puhu israelilaisille ja sano heille, että heidän on sukupolvesta sukupolveen tehtävä itsellensä tupsut viittojensa kulmiin ja sidottava kulmien tupsuihin punasininen lanka.
      Matt. 23:5
      Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi

      Miten sinä nyt sitten valikoit, mitkä käskyt on Herra sinulle antanut Mooseksen kautta ja mitkä eivät ole sinulle? Tuleeko koskaan ongelmia?

      Minä en tiennyt, että olet Israelilainen - mitä sukukuntaa olet?

      • Tietysti sidon tupsut viittani kulmiin, se on suora käsky meille Raamatussa. Huomaa että Jeesus ei kritisoi fariseuksia siitä, että he käyttävät tupsuja, vaan siitä että he tekevät ne suuriksi.

        En valikoi mitään käskyjä Mooseksen laista, toisin kuin tekopyhät kristityt, vaan noudatan koko lakia. Ei tuota mitään ongelmia minulle.

        En ole israelilainen, eikä se tee meistä juutalaisia, että noudatamme Jumalan käskyjä.

    • siunaustakaikille

      'En valikoi mitään käskyjä Mooseksen laista'

      Siunausta sinulle ja yrityksellesi palvella Jumalaa Vanhan Testamentin lain mukaan.
      Sinä olet valinnut sellaisen tien.

      Minun ja monen Jeesuksen oman, Jumalan lapsen tie on on helpompi, meidän ei tarvitse ponnistella ja tutkia kaikkea Vanhan Testamentin säädöksiä ja määräyksiä ja yrittää niitä 'epätoivoisesti' noudattaa. Ei tarvitse viedä uhreja Jumalan temppeliin, kun sitä ei edes Jerusalemissa enää/vielä ole, tuntuisi todella hankalalta kaikki se oma yritys miellyttää Jumalaa ja yrittää varmistaa, ettei hän vain vihastu.

      Minulle ja monille muille Jeesuksen omille riittää, että me katsomme ristille Vapahtajaamme, joka otti meidän paikkamme ristillä ja kuoli meidän edestämme ja olemme siksi kiitollisia Kristukselle, että olemme päässeet osalliseksi siitä Jumalan armosta, että hän kutsui meidät Jeesuksen luo ja antoi meille syntimme anteeksi. Kiitollisuudesta Jeesukselle haluamme rukoilla häneltä voimaa elää hänen viitoittamaa tietä ja pyrkiä hyvään ja oikeaan. Minä ja monet muut Jeesuksen omat olemme levossa Kristuksessa, me emme yritä omilla teoillamme saada jotain Jumalalta, vaan olemme kiitollisuudesta valmiita antamaan koko elämämme hänen käyttöönsä niin kuin hän tahtoo. Me emme katso lakiin, vaan Kristukseen sydän täynnä kiitollisuutta ja rakkautta siitä valtavasta armosta, että hän otti meidät omakseen ja lunasti meidät synnin ja lain kirouksesta.

      • armonkerjäläinen

        Mitä sanot niille Helluntalaisille jotka eivät ole lain alla ja kuitenkin viettävät sapattia ja uskovat,että kaikki kymmenen käskyä ovat voimassa!

      • Onko se jotain helppoa elämää muka, että rikkoo kymmentä käskyä? Raamatun mukaan laki ei ole raskas taakka. Missä kohtaa Raamattua annetaan lupa rikkoa kymmentä käskyä? Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs, ja kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". En usko että elämäsi on yhtään helpompaa jos rikot sapattia. Sapatti on suuri juhla, sen viettäminen ei ole raskasta tai vaikeaa. Meillä ei uudessa liitossa ole mitään lupaa rikkoa kymmentä käskyä, joihin myös sapattikäsky kuuluu. Se ei ole omiin tekoihin turvaamista, että viettää sapattia Jumalan käskyn mukaan.

      • mitäsanot

        -siunaustakaikille -
        Valitettavaa, että et tunne kirjoituksia ja ehkä siksi kirjoitat mitä sattuu.
        Jos sinä vähkään välittäsit Jeesuksesta, niin kyllä hänen sapattinsa sinulle kelpaisi.
        Ponnistelusi, ponistelusi...
        Jeesuksen viitoittama tie meni sapattisin synagookaan,

        Tahdotko tulla terveeksi?

    • tuleJeesuksenluo

      Näitä yrittäjiä, jotka halusivat noudattaa lakia ja luulivat olevansa Jumalan lapsia, oli jo Jeesuksen aikana.
      Matt. 19:20
      Nuorukainen sanoi hänelle: "Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?"

      Jeesus ei sanonut, että sinä olet rikkonut sapattikäskyä, sinä olet rikkonut jotain muuta käskyä. Nuorukaisen ongelma ei ollut käskyissä, vaan sydämessä. Hän ei halunnut sydämessään luopua omasta itsekkäästä Jumalanpalveluksestaan ja omasta ylpeydestä johtuvasta lainnoudattamisestaan ja antautua koko sydämisesti Jumalalle ja tulla hänen omakseen. Hänen sydämensä tilaan Jeesus iski sanoillaan, hän ei ollut lainkaan etsinyt Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan, vaikka kaikin tavoin halusi noudattaa Jumalan käskyjä ja piti varmasti rikkauttaan Jumalalta saatuna siunauksena. Hän ei lainkaan käsittänyt, kun Jeesus sanoi: ' "Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille ...
      Nuorukainen luuli ihan oikeasti, että Jeesus tarkoitti mitä hän sanoi.. hän lähti, eikä ehkä koskaan palannut Jeesuksen luo, ainakaan Raamattu ei sitä kerro.

      Ei hänen olisi tarvinnut myydä omaisuuttaan, mutta hänen olisi tarvinnut luovuttaa sydämensä kokonaan Jumalalle. Miksi Jeesus sanoi hänelle, että jos tahdot olla täydellinen..

      Ellet ole luovuttanut sydäntäsi kokonaan Jeesukselle, sinun Jumalan palveluksesi on täysin turha. Jeesus ei ota vastaan yhtäkään sinun tekoasi, vaan hylkää ne kaikki, vaikka ne olisivat kuinka hyviä tahansa. Kun Mooseksen laki ei tuonut ihmisiä Jumalan tykö, Jeesus hylkäsi koko lain ja sanoi, että minä tahdon sinun sydämesi kokonaan omakseni, minä en tahdo sinun ulkoisia palvelumenojasi ja lain noudattamistasi ulkonaisesti, minä haluan sinun sydämesi kokonaan itselleni. Minä haluan täydellisen päätäntävallan sinun elämääsi, eikä silloin mitkään lain käskyt saa olla esteenä minun hallintavallalleni sinun elämässäsi.

      Jeesus haluaa meidän sydämemme, niin että palvelemme häntä rakkaudesta, eikä käskyistä käsin ulkonaisia menoja noudattaen, vaan hän haluaa muuttaa meidät itsensä kaltaiseksi, jotta meidän sydämemme olisi aina valmis kaikkeen siihen, mitä hän tahtoo meidän tekevän ja sanovan ja ajattelevan. Hän haluaa kiihkeästi käyttää sinua evankeliumin levittämiseen, ei hän haluaa sinun saarnaavan Mooseksen lakia, vaan rakastavaa ja armahtavaa Jeesusta, joka on ristillä kärsinyt syntisen ihmisen tähden. Heidän luokseen Jeesus haluaa sinun menevän, ei saarnaamaan käskyjä ja Mooseksen lakia, vaan kertomaan pelastajasta, vapahtajasta, Jeesuksesta, että sinun syntisi on sovitettu ja sinun rangaistuksesi on kärsitty ja sinä olet vapaa..

      Miksi sinä vastustat Jeesusta, niinkuin tuo rikas nuorukainen teki?

      Miksi et anna koko elämääsi Jeesukselle, sillä hän ei tyydy vähempään. Hän tahtoo sinut kokonaan omakseen, voidakseen tehdä sinusta astian evankeliumin, Jumalan rakkauden sanoman levittämiseen. Ei hän ole kiinnostunut sinun sapatin viettämisestäsi, vaan hän haluaa sinun sydämesi kokonaan itselleen.

      Miksi vastustat Jeesuksen rakkautta, kun hän ojentaa käsiään sinua kohti?

      • noudata.tätä

        Ennen menee kameli neulansilmästä läpi kuin rikas taivastenvaltakuntaan. Tulee antaa omaisuus jos sitä on niin köyhille. Jos olet rikas myy sinäkin omaisuutesi ja anna rahat köyhille.

      • sydänontärkein
        noudata.tätä kirjoitti:

        Ennen menee kameli neulansilmästä läpi kuin rikas taivastenvaltakuntaan. Tulee antaa omaisuus jos sitä on niin köyhille. Jos olet rikas myy sinäkin omaisuutesi ja anna rahat köyhille.

        Jeesus haluaa sinun sydämesi kokonaan itselleen, ei hän sinun omaisuudestasi ole kiinnostunut.

        Turhaan annat oheita toisille, kun itse olet vielä ulkopuolella ja palvelet perkelettä.

      • >> Kun Mooseksen laki ei tuonut ihmisiä Jumalan tykö, Jeesus hylkäsi koko lain <<

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jeesus hylkäsi koko lain? Ei missään. Katsotaan mitä Jeesus sanoo:

        ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

        Missä kohtaa Raamattua meille annetaan lupa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan käskyjä? Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs ja kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". Sapatin rikkominen on kymmenen käskyn rikkomista ja syntiä. Missään kohtaa Raamattua ei meille anneta lupaa tehdä syntiä. Jeesus sanoi mene, äläkä enää syntiä tee. Jeesus ei halua, että me rikkoisimme Jumalan käskyjä ja tekisimme syntiä.

    • tässäolenJeesus

      Niin kauan kuin katsot epätäydelliseen lakiin, sinä olet Jeesukselle täysin hyödytön.

      Vasta kun sinä käännät katseesi Jeesukseen ja sanot: 'Tässä olen Jeesus, tässä olen Jeesus ja tahdon sinua palvella. Ota minut kokonaan omaksesi ja käytä minua. Minä annan täydellisen hallintavallan sinulle, annan ajatukseni, sanani ja tekoni sinulle, annan aikani, annan rahani ja omaisuuteni, kykyni ja lahjani sinulle Jeesus. Mutta Jeesus, minä en tiedä, miten voin sinua palvella, opeta minua, johdata minua, vie minut työhösi ja ohjaa minua, anna minun olla käyttökelpoinen astia sinun käytössäsi. Tässä olen Jeesus, puhdista minut kaikesta, joka estää minua olemasta sinun käytössäsi joka hetki, nyt, aina ja iankaikkisesti'.

    • äläpelkääJeesusrakastaa

      Mutta uskallatko sinä tulla Jeesuksen tykö?

      Pelkäätkö sinä, että hän vie sinua jonnekin tuntemattomaan, josta et ehkä pidäkään?

      Älä pelkää, rakastava Isä ei lastaan vie mihinkään sellaiseen, joka ei ole sinun parhaaksesi. Älä epäile, rakastava Isä kulkee kanssasi koko matkan, mihin ikinä hän sinut johtaa ja mitä ikinä hän sallii sinun kohdata elämässäsi.

      Psalmi 91

    • Kristitynvaellus

      Uskon vuoksi otettiin Henik pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen. Ennene kuin hänet otettiin pois, hän näet oli - niin hänestä todistetaan - elänyt Jumalan mielen mukaisesti. Hepr. 11:5.

      Henok oli totuuden julkinen opettaja omana aikakautenaan. Hän opetti totuutta, ja hän eli tuon totuuden mukaisesti. Tämän Jumalan yhteydessä vaeltaneen opettajan luonne oli kaikin tavoin sopusoinnussa hänen tehtävänsä suuruuden ja pyhyyden kanssa. Henok oli profeetta, joka puhui Pyhän Hengen johtamana. Hän oli valo moraalisen pimeyden keskellä, esikuva, ihminen, joka vaelsi JUmalan yhteydessä. Hän oli kuuliainen JUmalan laille - tuolle laille, jota paholainen oli kieltäytynyt tottelemasta ja jonka Aadam oli rikkonut. Abel oli ollut sille kuuliainen, ja kuuliaisuutensa tähden hänet surmattiin.
      Nyt Jumala osoittaisi koko mailmankaikkeudelle vääräksi paholaisen syytöksen, jonka mukaan ihminen ei voi noudattaa Jumalan lakia. Hän osoittaisi, että vaikka ihminen oli tehnyt syntiä, hän voisi olla sellaisessa suhteessa Jumalaan, että hänellä olisi Jumalan mieli ja Henki ja hän olisi edustava vertauskuva Kristuksesta. Jumala oli valinnut tämän pyhän miehen arvostelemaan ankarasti maailman jumalattomuutta ja osoittamaan maailmalle, että ihmisille oli mahdollista noudattaa kaikkea Jumalan lakia. Henok ei ainoastaan mietiskellyt ja rukoillut ja ollut valppaana, vaan vedotakseen rukouksessa Jumalaan, hän vetosi myös lähimmäisiinsä. Hän ei peitellyt totuutta saadakseen epäuskoisten suosiota ja siten lyödäkseen laimin heidän sielunsa. Tämä läheinen yhteys Jumalaan rohkaisi häntä tekemään Jumalan tekoja. Henok vaelsi Jumalan yhteydessä ja sai todistuksen, että hän oli elänyt Jumalan mielen mukaisesti Hepr. 11:5. Tämä on jokaisen uskovan etuoikeus tänään. Se merkitsee sitä, että ihminen elää JUmalan yhteydessä, ja Jumala ottaa asuntonsa ihmisessä. Minä olen heissä ja sinä olet minussa Joh.17:23, sanoo Jeesus. Vaeltaminen Jumalan yhteydessä ja todistuksen saaminen Jumalan mielen mukaisesta elämäst - tällainen kokemus ei rajoitu Henokiin, Eliaan, patriarkkoihin, profeettoihin, apostoleihin ja marttyyreihin. Kristuksen jokaisen seuraajan etuoikeus ja myös velvollisuus on omistaa Jeesus sydämessään ja elää hänen yhteydessään. Silloin he ovat todella hedelmää tuottavia puita.

      • varokaavalheita

        Heb 11:
        6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät

        Abel ei saanut todistusta siitä, että hän oli elänyt Jumalan mielen mukaisesti, vaan Abel ymmärsi, että hän on syntinen ja ellei Jumala itse valmista hänelle todellista uhria, hänen uhrinsa on turha. Abel uskoi, että Jumala kykenee hänet pelastamaan ja antamaan hänen syntinsä anteeksi.

        Eenok sai todistuksen Jumalalla, että hän oli otollinen Jumalalle, hänkin oli tullut uskoon ja antanut elämänsä Jumalan käsiin ja uskonut, että Jumala itse antaa uhrin hänen syntiensä tähden ja pelastaa hänet takaisin Jumalan yhteyteen, jossa kerran isoisä Adam ja isoäiti Eva olivat eläneet Jumalan puutarhassa.

        Edellinen kirjoitus, jossa perkele itse puhuu, että ihmisille oli mahdollista noudattaa Jumalan lakia, kuulostaa hyvin Ellen Whiten kirjoitukselta.

        Miksi Jeesus olisi tullut pelastamaan ihmisen, jos ihminen itse voi elää täydellisesti Jumalan mielen mukaan?

        Perkele tulee heti ja yrittää poistaa kirjoitukset sydämen antamisesta Jeesukselle ja syntien anteeksisaamisesta.

    • kavalatjuonet

      Paljastetaan tässä perkeleen valheiden alkuperä: www.nonegw.org/egw60.shtml
      'Enoch on Ellen Whitein kirjoituksissa erittäin tärkeä kuva. Vaikka Raamattu vain mainitsee hänet kourallinen jakeita, Ellen White mainitsee hänet satoja kertoja hänen kirjoituksissaan. Hänen kirjoitustensa mukaan, Henok, saavutti täydellisen luonteen, joka antoi Jumalalle mahdollisuuden viedä hänet taivaaseen. Niinpä Enoch on apt-esitys siitä, mitä kaikkien seitsemännen päivän adventistien on pyrittävä tulemaan ennen heidän kääntämistä taivaaseen Kristuksen toisella tulemisella.

      Ehkä osa sitä syytä, miksi rouva White tunnisti niin tiiviisti Enochin kanssa, on se, että hän uskoi olevansa adventisti,

      "Enoch oli adventisti." 1
      Itse asiassa eräässä vaiheessa uransa alussa hän väitti pitäneensä keskustelun Enochin kanssa salaperäisellä planeetalla seitsemän kuun kanssa:
      "Sitten minut vietiin maailmaan, jossa oli seitsemän kuonaa, siellä minä näin hyvän vanhan Enochin, joka oli käännetty, oikealla kädellään hän loi upean kämmenen ja jokaiselle lehdelle kirjoitettiin" Victory ". Hänen päänsä ympärillä oli häikäisevä valkoinen seppele ja jättää seppeleen, ja jokaisen lehtien keskellä kirjoitettiin "Puhtaus", ja seppeleen ympärillä oli erilaisia ​​värejä, jotka loivat kirkkaampia kuin tähdet ja heittivät pohdintaa kirjeitä ja suurensi heitä. Hänen päänsä takaosassa oli jousi, joka sulki seppeleen, ja keulalla kirjoitettiin " Pyhyys ". Yläpuolella seppele oli ihana kruunu, joka kirkastui kirkkaammaksi kuin aurinko. Kysyin häneltä, onko tämä paikka, johon hänet otettiin maan päältä. Hän sanoi: "Ei ole, kaupunki on minun kotini, ja olen tullut käymään tässä paikassa. " Hän muutti paikasta kuin kotonaan. "

      Näin paljastamme perkeleen kavalat juonet, joilla hän yrittää mitätöidä Kristuksen sovitustyön syntisen ihmisen puolesta.

    • Missä kohtaa Raamattua meille annetaan lupa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan käskyjä? Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs ja kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". Sapatin rikkominen on kymmenen käskyn rikkomista ja syntiä. Missään kohtaa Raamattua ei meille anneta lupaa tehdä syntiä. Jeesus sanoi mene, äläkä enää syntiä tee. Jeesus ei halua, että me rikkoisimme Jumalan käskyjä ja tekisimme syntiä.

      Missään kohtaa Raamattua ei sapattikäskyä ole kumottu. Ei missään. Jumalan kymmenen käskyä on edelleen voimassa.

    • kerroJeesuksesta

      Levy jäi nyt pyörimään samaan uraan.

      Voiko sitä mitenkään korjata?

      Oletko sinä antanut sydämesi kokonaan Jeesukselle - oletko sinä Jeesuksen todistaja?

      Voisitko omalla paikkakunnallasi lähteä todistamaan Jeesuksesta - vai estääkö kymmenen käskyn laki sinua todistamasta Jeesuksesta?

      Mitä Jeesus sinulle merkitsee? Mitä Jeesuksen risti sinulle merkitsee?

      • näinsiis

        Miten Jumalan käskyt 10. voi estää todistamassa Jeesuksesta?
        Eikös juuri sitä helpottavaa sanomaa viedä eteenpäin, että syntinen voi kääntyä sovittajan puoleen ja tehdä parannuksen, eikä jäädä syyttävien syntien orjuuteen.

        Jeesus merkitsee pelastusta, hän on kärsinyt omiensa puolesta sen rantgaistuksen, joka syntiselle kuuluisi..

        Uskovan ei tarvitse pilkata Jumalan säätämiä lakeja, eikä poistaa/tai kumota niitä.
        Room. 7:12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.

    • uskonkysymys

      Kaikkia käskyjä sinä olet noudattanut.

      Mitä sinulta vielä puuttuu?

    • kuinkarikottu

      Jeesus kohtasi suomalaisen, jota raahattiin Jeesuksen tykö ja nuo raahaajat syyttivät häntä sapatin rikkomisesta?
      Jeesus kysyi noilta raahaajilta: 'Miten hän rikkoi sapatin?'
      Raahaajat eivät uskaltaneet vastata, koska pelkäsivät, että Jeesus kumoaa heidän väitteensä!

      Jeesus kysyi heiltä, miten te syytätte, jos ette pysty esittämään syytettä?

      Raahaajat päästivät suomalaisen vapaaksi ja lähtivät pois sanomatta mitään.

      Jeesus sanoi tuolle suomalaiselle: 'Tule, minulla on sinulle tehtävä.'

      Sinä sapatin viettäjä: 'Miten me rikomme sapatin?' Mikä on sinun syytteesi.?

      • näin---

        Mark. 7:9 Ja hän sanoi heille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.

    • julistasinäkin

      Mitä Paavali julisti?
      1 Kor 2:
      2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.

    • armonkerjäläinen

      Jeesus ei parantanut sapattina siksi, että ihmiset hylkäisivät seitsemännen päivän ja ottaisivat tilalle uuden. Jeesus ei rikkonut sapattia parantaessaan tuona päivänä ihmisiä. Sapattia koskeneet kiistat eivät osoita, että Jeesus olisi suhtautunut lakiin vihamielisesti.
      Sanon vain Jeesus on RAKKAUS!!!

    • KiitosJeesuskaikesta

      Tänään me menemme oman seurakuntamme kokoukseen ehtoollisen viettoon ja muistelemme Jeesuksen ristin kuolemaa ja ylösnousemusta.

      Tänään kun otamme ehtoollisleivätn ja viinin, me muistelemme sitä, kun meidän piti mennä syntiemme tähden kuolemaan, niin Jeesus astuu eteemme ja sanoo, minä menen heidän edestänsä, minä kärsin heidän puolestansa sen rangaistuksen, joka heille on määrätty.

      Kyyneleet virtaavat ja sydämemme täyttää valtava kiitollisuus Jeesusta kohtaan ja Jumalaa kohtaan siitä valtavasta rakkaudesta, jota hän osoitti meitä kohtaan ristillä.

      Tänään me jälleen saamme sanoa, anna meille anteeksi meidän rikoksemme ja syntimme, tässä olen Jeesus, tahdon olla sinun omasi ja palvella sinua koko elämäni ja ikuisesti.

      • kysäsen

        Tunnetko itsesi kovinkin hyväksi tai paremmaksi ihmiseksi?

      • Tänään jälleen miljoonat kristityt ympäri maailman viettävät lepopäivää hiljaisuudessa ja pyhyydessä, kuvitellen pyhittävänsä lepopäivän. He eivät raukat näe, että Raamatussa ei ole ainuttakaan käskyä pyhittää sunnuntai tai viettää jotakin lepopäivää. Ainoastaan sapatti käsketään Raamatussa pyhittää. Jumala siunasi ja pyhitti sapatinpäivän jo luomisviikolla, siksi sapatti on pyhä. Huolimatta kristittyjen hartaista pyrkimyksistä pyhittää sunnuntai, se päivä ei ole pyhä, koska Jumala ei ole sitä milloinkaan pyhittänyt. Ne kristityt, joille Raamattu on ylin auktoriteetti, pyhittävät sapatin.

      • tottahanseon
        Kristitty.net kirjoitti:

        Tänään jälleen miljoonat kristityt ympäri maailman viettävät lepopäivää hiljaisuudessa ja pyhyydessä, kuvitellen pyhittävänsä lepopäivän. He eivät raukat näe, että Raamatussa ei ole ainuttakaan käskyä pyhittää sunnuntai tai viettää jotakin lepopäivää. Ainoastaan sapatti käsketään Raamatussa pyhittää. Jumala siunasi ja pyhitti sapatinpäivän jo luomisviikolla, siksi sapatti on pyhä. Huolimatta kristittyjen hartaista pyrkimyksistä pyhittää sunnuntai, se päivä ei ole pyhä, koska Jumala ei ole sitä milloinkaan pyhittänyt. Ne kristityt, joille Raamattu on ylin auktoriteetti, pyhittävät sapatin.

        Kristitty net tuntee itsensä hyväksi ja paremmaksi ihmiseksi ja moni muukin sapatinviettäjä tuntee itsensä todella hyväksi ja paremmaksi, jopa täydelliseksi ihmiseksi.

        He mielellään haukkuvat muita synnin tekijöiksi ja tappajiksi, varkaiksi ja huorintekijöiksi.

        Siinä he ovat ihan oikeassa. Me synnintekijät juuri olemme tulleet Kristuksen luo, koska omin voimin emme kykene elämäämme parantelemaan, vaan olemme Jumalan armoa tulleet kysymään ja Kristus on ottanut meidät tuhlaajapojat ja -tytöt vastaan kyyneleet ilosta vuotaen ja antanut meille anteeksi ja sanoo meitä Jumalan rakkaiksi lapsiksi, täydellisiksi, ihaniksi ja rakastetuiksi.

      • tottahanseon kirjoitti:

        Miten siis on, kun olet tullut tuntemaan armon, saatko sen jälkeen vapaasti tappaa, varastaa, tehdä huorin ja rikkoa sapattia? "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

    • katsoKristukseen

      Kol 2:
      1 Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet,
      2 että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen,
      3 jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.
      4 Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla puheilla.
      5 Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen.
      6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
      7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
      8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
      9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
      10 ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
      11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
      12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
      13 Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
      14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
      15 Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.
      16 Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
      17 jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
      18 Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
      19 eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
      20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
      21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
      22 -sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
      23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi

      Kun Raamatun Sana tuossa edellä kertoo, että Kristus pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.
      Mikä oli se säädös, joka oli meitä vastaan, joka tuomitsi meidät Jumalan edessä?
      Se oli Mooseksen lakisäädös kaikkine pykälineen ja sen Kristus otti pois, niin ettei enää ole syytöstä meitä vastaan. Me olemme täysin pyhät Kristuksessa ja Jumalan rakkaita.

      Perkele yrittää tavalla ja toisella syyttää meitä Kristuksen omia, että te olette syntisiä, te ette voi pelastua, koska te että täytä lakia. Kristus on ristinkuolemallaan pyyhkinyt pois kaikki nuo syytökset.

      Laki ei muuta meitä, laki syyttää ja siitä tulee itsesyytökset ja itseviha, koska emme koskaan tunnut pääsevän täydellisyyteen.
      Rakkaus muuttaa meitä ja me saamme muuttua Kol 3 luvun mukaan Kristuksen kaltaisuuteen, kun me katsomme sitä armoa, jonka olemme osaksemme saaneet. Olemme täysin kelvollisia Jumalalle kristuksen tähden, olemme täydellisesti sovitettuja, vanhurskautettuja ja pyhitettyjä Kristuksen tähden.

      Tässä on evankeliumi, joka muuttaa meitä, saamme elää Jumalan rakastettuina, armossa. Meidät on uudestisynnytetty Jumalan lapsiksi ja olemme matkalla Kristuksen tykö ja Jumalan tykö, jossa saamme elää iankaikkisesti.

      Tässäkin ketjussa perkele on tehnyt kaikkensa saattaakseen meidät Kristuksen omat ja uskomattomat orjuuden ikeeseen . Vastustakaa perkelettä ja hänen valheitaan, pysykää Kristuksessa ja siinä vapaudessa ja rakkaudessa, johon olette Jumalan armosta päässeet. Kristus on pyyhkinyt pois meitä syyttävän kirjoituksen säädöksineen ja on jäänyt jäljelle vain Jumalan täydellinen rakkaus ja hyväksyntä ja anteeksianto ja varmuus siitä, että syntimme on sovitettu ja olemme Jumalan lapsia.

      Pitäkää kiinni totuudesta, älkää suostuko valheeseen.

      • Kristusonkaikki

        Amen. Evankeliumi on ilosanoma.

      • Täyttä puppua.

        >> Se oli Mooseksen lakisäädös kaikkine pykälineen ja sen Kristus otti pois, niin ettei enää ole syytöstä meitä vastaan. <<

        Vai että Mooseksen laki kaikkine pykälineen on otettu pois? Kaikkine pykälineen? Sehän tarkoittaisi, että kristitty saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin! Jeesus itse sanoi, että hän ei tullut kumoamaan lakia, ja että laista ei katoa pieninkään piirto:

        ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

        Lakia ei siis ole kumottu! Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että laki olisi kumottu. Miten siis on, saammeko armon alla tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan kymmentä käskyä?

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        Emme saa! Uudessa liitossa laki on edelleen voimassa, mukaan lukien kymmenen käskyä. Kymmenen käskyn rikkominen on syntiä, ja meille ei siihen ole mitään lupaa. Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs ja velvoittaa meitä edelleen. Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että saamme rikkoa neljättä käskyä? Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että neljäs käsky on kumottu? Ei missään!

        Neljäs käsky kuuluu alkukielen mukaan "Muista pyhittää sapatinpäivä". Missä kohtaa Raamattua tämä käsky kumotaan? Missä kohtaa apostolit kertovat meille, että tämä tärkeä käsky ei enää ole voimassa? Ei missään!

        >> Tässäkin ketjussa perkele on tehnyt kaikkensa saattaakseen meidät Kristuksen omat ja uskomattomat orjuuden ikeeseen .<<

        Kymmenen käskyn noudattamista ei missään kohtaa Raamattua kuvata orjuuden ikeeksi. Sapatti on suuri juhla ja kevyt taakka, sen viettäminen on hyvin kaukana orjuuden ikeestä.

        >> Perkele yrittää tavalla ja toisella syyttää meitä Kristuksen omia, että te olette syntisiä, te ette voi pelastua, koska te että täytä lakia. <<

        Väärin. Perkele yrittää kaikin tavoin tuhota suhteemme Jumalaan. Tämän hän saavuttaa uskottelemalla meille, että saamme rikkoa Jumalan käskyjä vastaan. Näin Perkele houkuttelee syntiin kaikki jotka vain saa. Sapattiasiassa Perkele on onnistunut esimerkillisesti ja saanut miljoonat kristityt uskomaan, että saamme rikkoa neljättä käskyä. Saatana iloitsee, kun ihmiset rikkovat Jumalan käskyjä ja häpäisevät sapatin pyhyyden. Saatana on se, joka saarnaa että teidän ei tarvitse noudattaa enää lakia, laki on kumottu ristillä, ette ole enää lain alla, joten menkää ja tehkää syntiä. Huomaatko, kuinka ovela Saatana on? Miljoonat kristityt ovat nielleet Saatanan valheen, että lakia ei tarvitse enää uudessa liitossa noudattaa. Raamattu ei sano mitään tällaista. Jeesus itse sanoo, että laista ei katoa pieninkään piirto. Se tarkoittaa tietenkin, että myöskään sapattikäskystä ei katoa pieninkään piirto. Kumpaa sinä kuuntelet, Saatanaa vai Jeesusta?

    • Jeesuskolkuttaa

      ' joten menkää ja tehkää syntiä'

      Tuo on ihan totta, kyllä sielunvihollinen yrittää houkutella syntiin. Jeesus on vain voittanut sielunvihollisen Golgatan ristillä, joten saatanan houkutukset jäävät toteutumatta. Kristuksen johdossa saatanalla ei ole enää valtaa meihin Jeesuksen omiin.

      Niinpä Kristuksen rakkaus muuttaa meitä sisältä päin, koska hän asuu meissä.

      Kol 3:
      1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
      2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
      3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
      4 kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
      5 Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
      6 sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
      7 ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
      8 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
      9 Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
      10 ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.
      11 Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.
      12 Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
      13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
      14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.
      15 Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset.
      16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
      17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa

      Rakkaus muuttaa meitä, kun annamme sen tapahtua. Laki sitoo meidät epätoivoiseen omavoimaiseen yrittämiseen, joka ei koskaan onnistu.

      kristitty net ei koskaan kykene viettämään sapattia, niinkuin hän omassatunnossaan kokisi olevan oikein. Siksi hän epätoivoisesti yrittää käännyttää muitakin samaan epäonnistumisen suohon. Hän ei halua turvautua Kristukseen ja Jumalan armoon...

      Meidän tulee häntä sääli.. hän työntää Kristuksen pois elämästään ja sanoo, että minä kyllä pärjään itse omin voimin, oman päätökseni perusteella.

      Kristus kutsuu kaikkia niitä, jotka omin voimin yrittävät selvitä .. tule Jeesuksen luo, hän tulee sinun sekaiseen ja likaiseen asuntoosi ja asettuu sinne asumaan ja hän siivoaa sinun sydämesi huoneet puuhtaaksi ja tuo sinne valon ja raikkaan taivasten valtakunnan ilmavirran.

      • Sinä sokea. Kristus ei anna meille mitään lupaa rikkoa Jumalan kymmentä käskyä ja tehdä syntiä!

    • sairaitaajatuksia

      'Sehän tarkoittaisi, että kristitty saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin!'

      Tuo on jo aika sairasta. Ehkä kannattaisi mennä puhumaan noista ajatuksista lääkärille - saisi avun.

      • Jos laki kerta on täydellisesti kumottu, kuten yllä väitettiin, silloinhan kristitty todellakin saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin. Vai mitä?

        Selvästi laki on edelleen voimassa, meillä ei siis ole mitään lupaa armon alla rikkoa kymmentä käskyä, ja sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs.

      • rakastaJeesusta
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jos laki kerta on täydellisesti kumottu, kuten yllä väitettiin, silloinhan kristitty todellakin saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin. Vai mitä?

        Selvästi laki on edelleen voimassa, meillä ei siis ole mitään lupaa armon alla rikkoa kymmentä käskyä, ja sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs.

        Sinä et taida Jeesusta tuntea lainkaan, kun noin sairaita puhut!

        Mene hyvä ystävä lääkäriin!

      • rakastaJeesusta kirjoitti:

        Sinä et taida Jeesusta tuntea lainkaan, kun noin sairaita puhut!

        Mene hyvä ystävä lääkäriin!

        Mitä sairasta tässä on? Jos laki kerta on kokonaan kumottu, kuten täällä useat väittävät, silloinhan mikään ei estä meitä tappamasta tai tekemästä huorin! Mutta kun Raamatun mukaan lakia ei ole kumottu, niin sitä ei ole kumottu.

    • Samaa Saatanan valhetta tulee täällä joka tuutista, että olemme armon emmekä lain alla, ikään kuin tämä tarkoittaisi että saamme vapaasti rikkoa Jumalan käskyjä. Mitä Paavali sanoo? "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

      Väitetään että Kristus on kumonnut lain, vaikka Jeesus itse sanoo, ettei hän tullut kumoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto!

      ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

      Koska laista ei katoa pieninkään piirto, myöskään kymmenestä käskystä ei katoa pieninkään piirto. Ja sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs ja kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". Jeesus ei kumonnut kymmentä käskyä! Missään kohtaa Raamattua ei meille anneta lupaa rikkoa sapattikäskyä.

      Se ei ole lain alla olemista, että noudattaa kymmentä käskyä, ja täten myös sapattikäskyä. Se ei ole armosta pois lankeamista, että noudattaa kymmentä käskyä. Jos me rakastamme Jeesusta, me noudatamme Jumalan käskyjä. Meillä armosta pelastetuilla ei ole mitään lupaa rikkoa Jumalan käskyjä ja tehdä syntiä.

      Saatana haluaa, että me rikomme Jumalan käskyjä. Täällä on foorumilla monta Saatanan äänitorvea, jotka toitottavat että koska olemme armon, emmekä lain alla, meidän ei tarvitse noudattaa neljättä käskyä. Perkele riemuitsee, kun uskovat rikkovat kymmentä käskyä. Saatanan on valheen mestari, ja huomaamme tässä sapattiasiassa, kuinka Saatana on valheen kaikella voimalla liikkeellä. Älkää kuunnelko sielunvihollista, vaan Jeesusta! Jeesus sanoi "Mene, äläkä enää syntiä tee". Jeesus ei antanut meille mitään lupaa rikkoa Jumalan käskyjä ja tehdä syntiä. Sapatin rikkominen on vakava synti. Älkää eksykö!

      • Kansamatkalainen

        Hyvä kirjoitus asiasta!

    • Kristuspelastaanyt

      Tässä ketjussa on onneksi hyviä kirjoituksia ja Raamatunpaikkoja siihen, miten Jeesusta seurataan

      Jeesusta ei todellakaan seurata tutkimalla Mooseksen lakia, vaan rakkauden lakia, jossa lähimmäistä rakastetaan kuin itseä. Minkä tahtoisit itsellesi tehtävän, tee se muille.

      Jumala hylkäsi Mooseksen lain, kun yksikään ihminen ei kyennyt sitä noudattamaan. Ei yksikään, ei kristitty net eikä adventisti, ei uusjudaisti eikä kukaan - ei yksikään.

      Kummallisia taakkoja nämä harhaoppiset haluavat ihmisille antaa, kun kukaan ei jaksa niitä kantaa!

      Miksi Jeesus ei kelpaa, miksi hänen sovituksensa ja uhrinsa ei kelpaa, miksi et halua rakastaa Jeesusta ja seurata häntä. Silloin hän pääsee muuttamaan sinua sisältä käsin, kun hän asuu sinussa.

      kristitty netillä on todella sairaita teesejä, jotka nousevat perkeleen syvyyksistä - pakko tämä on sanoa.

      Eihän tällainen teesi ole oikein:, jos laki on hylätty, Jeesuksen oma voi seurata perkelettä! Näin kristitty net yhä uudelleen ja uudelleen väittää. Aivan sairas väite!

      Hän ei taida tietää uudestisyntymisestä mitään - hän on uskonnollisuuden uhri. Surullista, Jeesus tule kristitty net sydämeen asumaan, anna hänen oppia tuntemaan Jumalan armo Kristuksessa!

      Kun kukaan ei voi täyttää lakia - miten laki sinut pelastaa? Tätäkään sinä et ymmärrä, vaan yrität epätoivoisesti lakia täyttämällä olla Jumalalle kelvollinen.

      Ei meistä kukaan ole Jumalalle kelvollinen - tämä on Raamatun totuus! Siksi me tarvitsemme Kristuksen pelastajaksi.

      • Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jumala hylkäsi Mooseksen lain? Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto. Kymmenen käskyä ei Raamatun mukaan ole mikään taakka, lakia ei kertaakaan Raamatussa kuvata taakaksi. Se ei ole mikään raskas rasti, että noudatamme kymmentä käskyä.

        Jos rakastamme ja seuraamme Jeesusta, me pidämme Jumalan käskyt. Jos laki kerta on kumottu, silloinhan mikään ei estä meitä tappamasta ja tekemästä huorin! Mutta Raamatun mukaan lakia onneksi ei ole kumottu. Siinä ei ole mitään uskonnollista, että noudattaa kymmentä käskyä.

        Sanot että kukaan ei voi täyttää lakia, tarkoittaako se, että saamme rikkoa lakia tahallaan? Sanot että laki ei pelasta, tarkoittaako se, että saamme rikkoa Jumalan käskyjä?

        En yritä lakia täyttämällä kelvata Jumalalle. Kyse on siitä, että jos me rakastamme Jeesusta, me noudatamme Jumalan käskyjä. Kyse on vain ja ainoastaan kuuliaisuudesta Jumalalle.

        Ei meistä kukaan ole kelvollinen Jumalalle, miten siis on, saammeko tahallaan tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan käskyjä? "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

    • Olen.oikeassa

      On todella tekopyhää tai antipyhää, pyhittää vain yksi päivä viikosta Jumalalle. Meidän tulee elää joka päivä Herralle, eikä vain yhtä päivää viikossa. Ei se niin ole että muina päivinä voi tehdä mitä haluaa ja sitten vain yhden päivän pyhittää Jumalalle. Sapatti legalistit ovat tekopyhiä.

      • Mielenkiintoisin kommenti vähään aikaan, pisteet siitä sinulle. Raamatussa meidän käsketään pyhittää tasan yksi päivä Jumalalle. Siinä ei ole mitään tekopyhää. Raamatussa ainoastaan sapatti käsketään pyhittää. Todella nerokkaasti sinä onnistut kumoamaan Jumalan käskyn, väittämällä että meidän tulee pyhittää jokainen päivä. Se kun vain ei ihmiseltä mitenkään onnistu, me tarvitsemme yhden viikottaisen lepopäivän, jolloin emme tee mitään työtä. Kuusi päivää on tarkoitus tehdä töitä ja viikon seitsemäs päivä, eli lauantai, pyhittää Herralle. Tämä on Jumalan käsky, se löytyy kymmenestä käskystä sijalta neljä ja kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä".

    • Liittolainen

      Mikä on sapatti? Minkä alan töitä Jeesuksesi tekee, ja missä maassa? Ymmärtääkseni Suomessa vielä toistaiseksi on edes jotain työehtoja, ja jos työnantaja ei anna pitää vapaapäiviä niin Jeesus voinnee viedä asian vaikka oikeuteen. Tämän takia kannattaisi aina kuulua liittoon, eikä äänestää mitään oikeistopuolueita koska muuten tulee kokoajan lisää näitä Jeesuksia jotka eivät saa päivääkään pitää vapaata, ja lopulta kuolevat uupumukseen.!

    • outojapuheitajatkuu

      'Jos laki kerta on kumottu, silloinhan mikään ei estä meitä tappamasta ja tekemästä huorin!'

      Älä hyvä mies jatka enää noita lauseita. Noilla lauseilla sinä osoitat täydellisen tyhmyytesi ja ymmärtämättömyytesi. Lopeta itsesi tähden.

      Herra sinua armahtakoon ja johtakoon sinut eläville lähteille, joista pulppuaa raikasta vettä.

    • osaatkovastata

      Suomessa on rikoslaki. Siitä huolimatta Suomen vankilat ovat täynnä rikoksen tekijöitä. Laki ei ole heitä estänyt rikoksia tekemästä.

      Miksi näin on käynyt?

      Tavallinen normi suomalainen ei edes tunne rikoslakia kovin hyvin, ei ole koskaan sitä edes lukenut, silti tavallinen suomalainen elää oikein ja hyvää elämää.

      Miksi näin tapahtuu?

      Jos et osaa vastata tähän, älä ryhdy Raamatun opettajaksi, koska Raamatun opettaminen vaatii paljon enemmän, kuin edellä olevien kysymysten käsittely.

      • kristittyhet

        Kristitty net ei osannut vastata tähän.

      • neuvot.ja.ohjeet

        osaatkovastata 5.9.2017 9:50
        Suomessa on rikoslaki. Siitä huolimatta Suomen vankilat ovat täynnä rikoksen tekijöitä. Laki ei ole heitä estänyt rikoksia tekemästä.

        Miksi näin on käynyt?

        Tavallinen normi suomalainen ei edes tunne rikoslakia kovin hyvin, ei ole koskaan sitä edes lukenut, silti tavallinen suomalainen elää oikein ja hyvää elämää.

        Miksi näin tapahtuu?

        Jos et osaa vastata tähän, älä ryhdy Raamatun opettajaksi, koska Raamatun opettaminen vaatii paljon enemmän, kuin edellä olevien kysymysten käsittely.

        On kysymyksiä on ja sanoisinko aika typeriä.
        Kyllä meistä jokainen tietää, että ei saa varastaa - laki kieltää ja varaskin tietää, eli turhaa jauhantaa.

        Uskovainenkin tietää, etteä laittomuus Jumalan tahtoa vastaan on väärin, eli jos tahalteen tekee syntiä, on raamattuun muistiinmerkitty, ettei ole sovitusta sen jälkeen.

        Kun nämä saarnamiehet kirkoissa ovat huutavia ääniä erämaassa, kuten luterialisuudestakin tiedämme, on kirkon oven ulkopuolella kaksi askelmaa, että on niissä tehtävä parannus, jos aikoo seurakuntaa sisälle.
        Eli suomeksi haureus. Se on raamatullisesti kielletty.
        Toinen on veri. sen syöminen ei ole sovelias.
        Eli siinä ollaan kuulolla, mitä meille opetetaan. Ja jos me olemme haluamassa perille, teemme niissä parannuksen.
        Senjälkeen meille seurakunnan sisällä opetetaan raamatusta se opetus ja neuvo, kuinka siellä Jumalan sana meitä ohjaa.

        Näinhän se ihminenkin oppii. Syntyy lapseksi . kotona opettelee asioita ja koulussa lisää, kunnes tulee aikuisuuteen ja vastuullisuuteen elämästä. Ei tämän niin vaikeaa ole.

        Kyse on Jumalan tahdon eli rakkauden käskyn sisäistämisestä sydämeen.

        Maailman käskyt ja ohjeet ovat monet sisäistäneet, eikä niissä varmaan ole tiedossa ongelmia. Siellä vallitsee vahvemman laki ja sen viimekädessä oppi nakkikioskilla, jos etuilee. Eli aina on opettajia erinäisiin lain ja tapojen sisäiseen tuntemiseen.
        Peruslait opitaan ja liikenteessäkin opitaan, jos korttia halutaan ja jos ei tottele. vaikka liikennesääntöjä, tulee POLLIISI SETÄ ja joutuu lain alle.
        Kuinka paljon siinä lakia rikkoo, sitä isompi POLLIISI- sekä istuu harteilla ja lainpaino tuntuu. Koska lain merkitys on yhteisöä suojaava tarkoitusperältään.
        Ja jos yhteisöään ei tottele, LAKIA lukee tuomari ja sitten on oppimassa kaltereiden takana, läksynsä loppuun. ja siksi laki ei kumoudu, että vankilat saadaan tyhjäksi, ei.

        Vaan laittomuuden hekilöt pidetään YHTEISEN turvallisuuden suhteen lukemassa, paljonko niitä tiilenpäitä löytyy koska se OMA PÄÄ täytyy oppia läksynsä. Siksi ne vankilat ovat, jos ihminen ei opi elämänlain merkitystä yhteiskunnassa.
        Siksi on laki olemassa, kun on yhteiskunta, jossa lakia tarvitaan hoitamaan yhteisiä asioita. Siksi on laki olemassa, että tiedämme suunnan, kuinka on oltava ja siksi on laki olemassa, että on yleensä se yhteiskunnallinen valtakunta olemassa ja tuomari lukee lakia, että porukka tietää läksynsä.

        Samaa se tavallaan on Jumalan valtakunnankin kohdalla. Kun on valtakunta, on laki.
        Kun on valtakunta on lainsäätäjä olemassa. Kun on laki - sillä lailla on takoitusperät ja kun on laki - lain rikkominen saa aikaiseksi sen, että on lain alla.
        Ja jos on lain alla - on tehtävä parannus ja mielen muutos, että on samanmielinen sen lain kanssa, jonka valtakuntaa se edustaa jne.
        Ei tämä niin vaikeaa ole.
        Jumalan lain päämäärä on rakkaus, siksi rakkaus on ikuinen ja se valtakunta on ikuinen.
        Siksi he -joiden sydämeen tuo Jumalan valtakunnan laki saa paikkansa ja tahto seurata siinä Herraa - löytyy selitykset asioille, sapatille esim. Pelastus on Jumalan työ ja Jumala on Luoja ja myös tekee kaiken. Siksi sekin on Jumalan laissa mukana.
        Ja myös me ymmärrämme sen, että ideaali tarkoitus on se, että Herra saa palvella meitä. Mikäs sen parempaa tässä työn ääressä kerran panna viikossa kuokka syrjään ja mennä oppimaan asioita yhdessä. Yhdessä sitä, mitä Jumalan rakkaus Kristuksessa sisältää. Ja mitä voimme jakaa toinen toisillemme.
        Siksi tarvitsemme lepopäivääkin ja kunnioitusta muutakin Jumalan tahtoilmaisua kohtaan, jonka hän Uudessaliitossa painaa mieliimme ja kieliimme, että siitä todistaisimme.

    • "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Mt. 7:21-23)

      Mikä on taivaallisen isän tahto? Että me nuodatamme hänen käskyjään. Huomaa mitä Jeesus sanoo, hän ei ole koskaan tuntenut laittomuuden tekijöitä. Keitä ovat nämä laittomuuden tekijät? He ovat niitä eksytettyjä, joille Saatana on onnistunut myymään valheen, että koska emme ole lain alla, saamme rikkoa Jumalan käskyjä. Jeesus sanoo kaikille tappajille, varkaille, huorintekijöille ja sapatin rikkojille, ettei ole koskaan tuntenut heitä.

      Saatana haluaa, että rikomme Jumalan kymmentä käskyä. Hän on valheen mestari. Hän on onnistunut sokaisemaan miljoonien kristittyjen silmät ja saanut heidät uskomaan, että saamme rikkoa kymmentä käskyä. Niinpä miljoonat kristityt rikkovat sapattia ja uskottelevat itselleen, että se on vapautta Kristuksessa. Mutta mitä Jeesus sanoo heille viimeisellä tuomiolla? Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.

      • Olen.oikeassa

        Miten on ,sanooko Jeesus myös noin uskoville jotka asuvat lapissa puulämmitteisissa mökeissään, saako mummo sapattina lämmittää talvella mökkiään sekä hakata halkoja,vai pittääkö olla sapatit kylmässä.

      • 1234567---
        Olen.oikeassa kirjoitti:

        Miten on ,sanooko Jeesus myös noin uskoville jotka asuvat lapissa puulämmitteisissa mökeissään, saako mummo sapattina lämmittää talvella mökkiään sekä hakata halkoja,vai pittääkö olla sapatit kylmässä.

        Halot voi hakata muunakin päivänä. Tottakai voi asuntoa lämmittää.

      • Olen.oikeassa

        Entä jos vaari unohti hakata halot, entä jos talon katto alkaa vuotamaan sapattina? Tulisi helpommaksi jos adventisteilla sun muilla sapatisteilla olisi sääntökirja sapattia varten, juuri niin kuin fariseuksilla haha.

      • Olen.oikeassa kirjoitti:

        Ei tietenkään saa sapattina tehdä tulta, mummon kannattaa sijoittaa ilmalämpöpumppuun, niin pysyy lämpimänä sapatin.

        Raamattu on ainut sääntökirja jonka tarvitsemme.

      • olen.oikeassa

        Oletko tosissasi? Tuohan on aivan ultrajuutalainen ajattelu, mummohan kuolee sinne mökkiin kovassa pakkasessa. No olet ainakin rehellinen.

      • olen.oikeassa kirjoitti:

        Oletko tosissasi? Tuohan on aivan ultrajuutalainen ajattelu, mummohan kuolee sinne mökkiin kovassa pakkasessa. No olet ainakin rehellinen.

        Mummon kannattaa muuttaa etelämmäksi, tai asentaa se ilmalämpöpumppu, ne eivät nykyään maksa maltaita. Miksi aina etsitään hypoteettisia skenaarioita, joissa sapatin viettäminen on vaikeaa? Varmasti hankala pohjoisnavalla viettää sapattia, mutta harva meistä asuu pohjoisnavalla. Meillä tavallisilla ihmisillä ei ole mitään syytä tehdä sapattina tulta. Juutalaiset ovat tulleet vuosituhansia toimeen tekemättä sapattina tulta, myös pohjoisessa. Eivät he ole paleltuneet kuoliaaksi.

    • täydellisiäon

      'Jeesus sanoo kaikille tappajille, varkaille, huorintekijöille ja sapatin rikkojille, ettei ole koskaan tuntenut heitä.'

      Eipäs sanokaan! Kristitty net ei tunne Raamattuaan kovin hyvin. Hän tuntee vain joitakin Raamatunkohtia, joita hän toistaa loputtomiin.

      Kenelle Jeesus sanoo viimeisellä tuomiolla, etten ole koskaan teitä tuntenut?

      Niille, jotka ovat hyljänneet Jeesuksen valmistaman pelastuksen ja Jeesuksen uhrikuoleman tuoman sovituksen. Syntisiä Jeesus ei hylkää viimeisellä tuomiolla, nimittäin niitä, jotka ovat häneen toivonsa panneet ja saaneet syntinsä anteeksi. Jeesus tuli pelastamaan vain syntisiä. Jeesus ei pelasta niitä, jotka täydellisesti viimeistä piirtoa myöten täyttävät Mooseksen lain, he eivät tarvitse pelastusta, hehän ovat synnittömiä kertakaikkiaan. Heille varmasti on varattu joku seitsemän kuun planeetta, jossa Ellen White tapasi Henokin. Kaikki ne synnittömät varmasti menevät jonnekin.

      Iankaikkisuudessa Jeesuksen ja Jumalan kanssa on vain syntisiä ihmisiä, jotka ovat turvansa Jeesuksen ristin kuolemaan panneet. Siellä ei todellakaan ole synnittömiä ihmisiä, heille on varattu paljon lämpöisemmät olot, koska he pitävät kuumista oloista, ovathan he taistelleet syntiä vastaan täällä elämässä ja voittaneet kaikki kiusaukset ja koettelemukset, he eivät ole ikinä, eivät koskaan, ei siis milloinkaan langenneet syntiin. He ovat täydellisesti puhtaita, pyhiä oman hyvän elämänsä tähden. Eiväthän he edes hyväksyisi, että he joutuisivat syntisten kanssa viettämään ianakaikkisuuden samassa paikassa - eihän nyt toki, eihän se olisi sopivaa ensinkään.

      On se niin ihanaa, että meidän keskellämme elää pikkuumalia, jotka eivät koskaan lankea syntiin, eivä ajatuksissa, eivät sanoissa, eivät teoissa, eivät tekemättä jättämisissä, eivät sanomatta jättämisissä, eivät hyvien ajatusten ajattelematta jättämisissä. Heidän sydämensä on puhdas 7 päivänä viikossa, eikä vain sapattina, ja yöt ja päivät. Ovatkohan he niitä enkeleitä, joista Raamattu alkupuolella puhuu, jotka ihastuivat tähän maa planeettaan ja ihmisten lapsiin. Heitä kohdatessamme meidän on kumarruttava maahan kokonaan, sillä niin suuri kunnia on tavata täydellisiä ihmisiä.

      • Miten siis on, saammeko armon alla tahallaan tehdä syntiä rikkomalla lakia? Tämä on ainut pointtini, joka ei sitten millään näytä menevän perille. Meillä ei ole mitään lupaa tehdä syntiä. Emme saa tahallaan rikkoa Jumalan lakia. Emme saa rikkoa sapattia, koska olemme armon, emmekä lain alla. Emme saa rikkoa sapattia, koska olemme syntisiä. Emme saa rikkoa sapattia, koska kukaan meistä ei ole täydellinen. Emme saa rikkoa sapattia, koska kukaan ei pysty pitämään koko lakia. Ymmärrätkö, emme saa tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä? Miksi ei yksinkertainen asia mene perille?

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

    • jossittelijoille

      Olen.oikeassa 5.9.2017 16:04
      Entä jos vaari unohti hakata halot, entä jos talon katto alkaa vuotamaan sapattina? Tulisi helpommaksi jos adventisteilla sun muilla sapatisteilla olisi sääntökirja sapattia varten, juuri niin kuin fariseuksilla haha.

      Käärme ja Eden - hyväntiedonpuu - "Entä JOS" . siitä se alkaa.

      Ei pidä tahalteen kiusata Jumalaa, Entä jos. jos ja entä.

      Jumalaa kun ihminen seuraa - ei ole entäpä jos, sitä ja tätä. Sellainen jossittelu on perkeleen kieltä - ONKO JUMALA sanonut tai tehnyt tai muuta sellaista.

      Meidän ei tarvitse käärmeen edessä alistua JOSSITTELEMAAN.

      Jos jossittelija Herransa edessä tekee kauppaa Iankaikkisen elämänsä armolahjasta, se on hänen asiansa. Jumalan kansa aikoinaan keräsi mannansa - mutta sapattina ei kerätty mitään. Siinä on opetusta ja ohjetta jossittelijalle.

      Kristuksen nimen tähden on kaltereiden takana marttyyriyteen joutuvia - ei hekään jossitele. Jopa leipäpalastaan ovat kymmenyksen antaneet nälkäiselle. He eivät jossittele, he tekevät, kirjoitusten ja sanan mukaan, sekä Herran oma myös.

      Vanhat aatamit jossittelevat. Se on heidän tapansa ja onhan lupa heidän jossitellakin.
      Jumala sallii ja jopa eksytyksenkin sallii tai jopa tuo jossittelijoille, että oikein eksyvät.

    • Mooseksenlaki

      Missä Mooseksen laissa muuten sanotaan, ettei saa valehdella?

      Missä Mooseksen laissa muuten sanotaan, että pitää noudattaa liikennesääntöjä? (äläkä sano, ettei Jumala tiennyt autojen ja liikennevalojen olevan tulossa)

      Missä Mooseksen laissa muuten sanotaan, että pitää maksaa veroja hallitsijoille?

      Missä Mooseksen laissa muuten sanotaan, ettei saa ottaa luvatta käyttöön toisen polkupyörää tai autoa? (äläkä sano, ettei Jumala tiennyt autojen olevan tulossa ja pyörien)

      Missä Mooseksen laissa sanotaan, että jos yövyt hotellissa, sinun tulee maksaa siitä?

      Mooseksen laki myös määrää, että päivämiehen palkka on maksettava samana päivänä?

      Mitä Mooseksen laki sanoo television katselemisesta ja radion kuuntelemisesta? (äläkä sano, ettei Jumala tiennyt radioiden ja televisioiden olevan tulossa)

      näitä kysymyksiä kyllä riittää..

    • uusiliitto

      Uusi Liitto Jeesuksessa pitää meidän katseemme ristillä, Jeesuksessa ja saa meidät kasvamaan ja rakastamaan enemmän Jumalaa ja lähimmäisiämme, niin että kilvoittelemme hyvän uskon kilvoituksen ja saamme pukeutua kaikken hyvään. Kun Jeesus asuu meidän sydämissämme hän muuttaa meitä sisältä käsin, meidän sydämemme (mielemme) muuttuu, me luovumme itsekkyydestä, ahneudesta, omahyväisyydestä, itserakkaudesta, kerskaamisesta, herjaamisesta, nurkumisesta, valittamisesta, juopottelusta, kaikesta oman kehomme ja mielemme tuhoamisesta, haureudesta, epärehellisyydestä, petollisuudesta, häijyydestä, irstaudesta, vihamielisyydestä, riidoista, kateellisuudesta, mässäyksistä, inhottavuudesta, kovuudesta ja pilkasta, väittelyistä ja kiistoista ja muista pahoista asioista. Me teemme hyvää kiitollisuudesta Jeesusta kohtaan, emme enää lain pakottamina pelosta.

      Jeesus ja uudestisyntyminen muuttaa meitä sisältä päin, etemme enää tahdo tehdä mitään, mikä on pahaa, emme halua tehdä syntiä, emmekä mitään muutakaan pahaa, vaan tahdomme kasvaa Pyhän Hengen vaikuttaman kasvun kautta yhä enemmän Jeesuksen kaltaisuuteen, julistamme evankeliumin ilosanomaa, parannamme sairaita Jeesuksen nimessä, julistamme kehoitusta ja rohkaisua ja lohdutusta profetian kautta lähimmäisellemme Jeesusken nimessä ja käytämme muitakin Pyhän Hengen antamia armolahjoja Jeesuksen nimessä ja hänen kunniakseen ja hänen nimensä kirkastamiseksi ja koroittamiseksi.

      Me myös asetumme rohkeasti vastustamaan kaikkea vääryyttä ja sortoa ja toisten pilkkaamista ja halveksuntaa ja myös rohkeasti vastustamme harhaoppeja, jotka vyöryen yrittävät viedä meiltä pois sen ilon, jonka Jeesus meille antaa.

      • Miten siis on, saammeko tässä uudessa liitossa tahallaan tehdä syntiä ja rikko Jumalan lakia? "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

    • uusiliitto

      Uusi liitto Kristuksessa.
      1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
      16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
      17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
      18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
      19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
      20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
      21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
      22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen

      Me julistamme Kristusta, me julistamme ristiinaulittua Kristusta, meidän syntiemme tähden ristiinaulittua Kristusta.

      Me emme halua tehdä pahaa, me Kristuksen omat.
      Me emme halua tehdä syntiä me Kristuksen omat.

      Me emme tapa ja se ei tapahdu siksi, että jossain laissa kielletään tappaminen, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä.
      Me emme tee huorin ja se ei tapahdu siksi, että jossain laissa kielletään huorintekeminen, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä.
      Me emme varasta ja se ei tapahtu siksi, että jossain laissa kielletään varastaminen, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä.
      Me emme ole ylpeitä, vaikka joku laki ei sitä kiellä, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä.
      Me olemme huumorintajuisia ja iloitsemme elämästämme, emme siksi, että joku laki ei puhu noista asioista mitään, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä.
      Meidän sisimmässämme on rauha ja se ei ole siellä siksi, että joku laki pakottaisi rauhaan sisimmässä, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja hän rakastaa meitä ja hän on tuon rauhan sisimpäämme tuonut.
      Me rakastamme lähimmäisiämme, emme siksi, että joku laki ei puhu lähimmäisen rakkaudesta mitään, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä ja täyttänyt meidän sydämemme lähimmäisen rakkaudella.

      Kristus on meidän evankeliumimme, ilosanomamme keskipiste ja aihe, Kristus on meille koko elämä ja kaikki mitä elämään kuuluu. Hän antaa meille kaiken, mitä me tarvitsemme ja sen kaiken saamme lahjaksi häneltä, joka uhrasi itsensä meidän tähtemme.

      Jos joku julistaa muuta evankeliumia, hän on perkeleestä!

      • Kerrassaanupeeta

        jatkakaa samaan malliin.
        Hyvä on, että toimit aina oikein.
        Hyvä tällä paletaalla olisi olla, jos kristityt olisi noin hyviä,

        Upeeta, että on edes muutama noin hyvä ihminen; jotka eivät varasta, panettele, valehtele, pitävät Herran sapatin pyhänä ja tekevät kaikkea hyvää rakkaudesta Kristukseen.

      • Jos me rakastamme Jeesusta, me noudatamme Jumalan käskyjä. Jos rakastamme Jeesusta, me pidämme myös neljännen käskyn, joka kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". Uudessa liitossa laki on edelleen voimassa. Uudessa liitossa me noudatamme kymmentä käskyä, koska se on Jumalan käsky. Jos me rakastamme Jeesusta, me noudatamme kymmentä käskyä.

        "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni." (Joh. 14:15)

      • rikkaviljankylväjä
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jos me rakastamme Jeesusta, me noudatamme Jumalan käskyjä. Jos rakastamme Jeesusta, me pidämme myös neljännen käskyn, joka kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä". Uudessa liitossa laki on edelleen voimassa. Uudessa liitossa me noudatamme kymmentä käskyä, koska se on Jumalan käsky. Jos me rakastamme Jeesusta, me noudatamme kymmentä käskyä.

        "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni." (Joh. 14:15)

        Olet sanonut mielipiteesi ainakin 30 kertaa jo - voisitko jo lopettaa tuon toistamisen.

        Etsi itsellesi vaimo ja vietä hänen kanssaan aikaa, niin ei tarvitse täällä kylvää rikkaviljaa hyvän viljan joukkoon.

      • ilojarauha

        Joh. 14:27

        Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

        Laki ei anna rauhaa, vain Jeesus antaa rauhan.

        Fil. 4:4

        Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!

        Laki ei anna iloa, vain Jeesus antaa todellisen ilon.

      • ilojarauha kirjoitti:

        Jos me rikomme Jumalan käskyjä, teemme syntiä, eikä meillä ole ollenkaan rauhaa.

    • uusiliitto

      Huomaatteko kuinka nopeasti perkele tuli paikalle ja alkoi kylvää rikkaviljaa hyvän viljan joukkoon. Tästä Jeesus varoitti meitä.
      Matt. 13:25
      Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois

      • Kerrassaanuppeeta

        Huomaan kyllä paholaisen punomia juonia.
        Jotkut varottavat Jumalan laista. Tietysti se syntistä ahdistaa. He haluavat sen poistaa. Heillä ei ole iloa, kun näenäistä, korvikkeellista ja saman korvikkeellisuuteen he haluavat uudestisyntyneet. Ei syntisellä todellista rauhaa ole ja laki on syntiselle kauhistus. Se osa mikä ei Jumalan laista hänelle kelpaa se pitää keinolla millä hyvänsä poistaa/kumota, että hän saa kaipaamaansa iloa ja rauhaa/korvikerauhaa.
        Ajatella, että monet eivät ymmärrä Kristuksen työtä syntisen ihmisen edestä ja ehkä he saattavat jopa kuvitella, että uudestisyntyneet yrittävätät lain kautta pelastua. Käsittämätöntä.

        Uudestisyntynyt tekee sitä mikä on hyvää ja oikeaa. Hän elää Kristuksessa.
        Rakkaudesta Kristuksen työhön hänen ei tarvitse katsoa enää lakiin vaan Kristukseen ja hän luonnostansa ei varasta, ei panettelle, ei valalehtele, pitää Herransa sapatin pyhänä....

        Hienoa, että uusiliittolainen on tämän ymmärtänyt.
        Ehkä itsekin tulen joskus yhtä hyväksi Kristuksen voimasta ja armosta, kun saan kiittää kaikesta vaan Jeesusta. Heikko itsesäni, mutta Kristuksessa vahva.
        Heikompi ja kompuroija, uudenliiton kulkija, mutta katse voittajasta.
        Totean, että Jumalan käskyt 10. ovat sangen hyvät. Mitä pahaa Jumalasta lähtee?

    • Missä on sanottu että Jeesus vietti sapatti? Missäkö Jeesus käski meitä viettämään sapatti Mooseksen niinkuin Mooses käski ? Missäkö Pyhä Raamatussa on tällaisia ohjeet ?

      Huomasin uusiliitto että Lakiin on pakko saada ihmiset hinnalla mistä ja millä hyvänsä !! Ole siunattu !!

      • >> Missä on sanottu että Jeesus vietti sapatti? <<

        ”Ja hän (Jeesus) saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan; ” (Lk. 4:16)

        ”Ja hän (Jeesus) meni alas Kapernaumiin, Galilean kaupunkiin, ja opetti kansaa sapattina.” (Lk. 4:31)

        ”Ja toisena sapattina hän (Jeesus) meni synagoogaan ja opetti;” (Lk. 6:6)

        ”Ja hän (Jeesus) oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina.” (Lk. 13:10)

        Jos Jeesus ei olisi viettänyt sapattia, hän olisi rikkonut Jumalan lakia ja tehnyt syntiä, eikä olisi voinut olla synnitön uhri ja virheetön karitsa meidän puolestamme.

        >> Missäkö Jeesus käski meitä viettämään sapatti Mooseksen niinkuin Mooses käski ? Missäkö Pyhä Raamatussa on tällaisia ohjeet ? <<

        Kymmenessä käskyssä meidän käsketään viettää sapattia. Jeesuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto, joka tarkoittaa että myöskään kymmenestä käskystä ei katoa pieninkään piirto, joka tarkoittaa että myös sapattikäsky velvoittaa meitä edelleen.

        Huomaatko, kuinka Saatana yrittää kaikella valheen voimalla saada meidät rikkomaan Jumalan lakia?

      • saviseutulainen

        Sillä Kristus on lain loppu KAIKILLE USKOVAISILLE.

        Ts.niille, jotka uskovat Häneen, Jeesukseen Kristukseen, syntiensä sovittajana, lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan.

        Jeesus Kristus täytti lain MEIDÄN EDESTÄMME sen jokaista kirjainta, sen pienintä piirtoa, myöten.

        "Sillä en minä ole tullut LAKIA KUMOAMAAN - vaanTÄYTTÄMÄÄN SEN."

        Niille, jotka eivät ole ottaneet vastaan Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa, eivät ole ottaneet vastaan Häntä syntiensä sovittajana ja lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan, laki on edelleen voimassa ja sitoo heitä. Herra Jeesus on täyttänyt lain heidänkin puolestaan - mutta heidän, niinkuin jokaisen ihmisen, on otettava uskossa vastaan tämä Jeesuksen sovitus - ja lunastustyö. Muutoin Jumalan armo jää turhaksi heidän kohdallaan, he jäävät Jumalan armon ulkopuolelle, lain sitomiksi ja syyttämiksi.

        Jeesukseen Kristukseen uskovia, Hänen seuraajiaan/opetuslapsiaan sitoo Rakkauden laki. "Rakasta Jumalaa Kaikkivaltiasta ylitse kaiken muun; kaikesta sydämestäsi, sielustasi, ymmärryksestäsi ja voimastasi - ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        Rakkauden kaksoiskäskyssä on Herran Jeesuksen mukaan "laki sekä profeetat".

        Ja sydämestämme tunnustakaamme, ettemme kykene pitämään näitä Herran Jeesuksen antamia kahta uutta käskyäkään niinkuin ne Jumalan edessä pitää tulisi.

        Vaan, rakas Vapahtajamme on täyttänyt TÄYDELLISESTI nuokin käskyt meidän puolestamme.

        Uskon kautta ja VAIN USKON KAUTTA Jeesukseen Kristukseen me saamme Jumalan armosta olla vanhurskautetut , Herran Jeesuksen, vanhurskaudesta.

      • lakituomitsee
        Kristitty.net kirjoitti:

        >> Missä on sanottu että Jeesus vietti sapatti? <<

        Sammaltaako hän. Ei kai hän ole juonut.

        Hän elää lain kautta ja ansaitsee sen tuomion, jonka laki hänelle langettaa.

      • saviseutulainen kirjoitti:

        Sillä Kristus on lain loppu KAIKILLE USKOVAISILLE.

        Ts.niille, jotka uskovat Häneen, Jeesukseen Kristukseen, syntiensä sovittajana, lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan.

        Jeesus Kristus täytti lain MEIDÄN EDESTÄMME sen jokaista kirjainta, sen pienintä piirtoa, myöten.

        "Sillä en minä ole tullut LAKIA KUMOAMAAN - vaanTÄYTTÄMÄÄN SEN."

        Niille, jotka eivät ole ottaneet vastaan Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa, eivät ole ottaneet vastaan Häntä syntiensä sovittajana ja lunastajanaan, Herranaan ja Vapahtajanaan, laki on edelleen voimassa ja sitoo heitä. Herra Jeesus on täyttänyt lain heidänkin puolestaan - mutta heidän, niinkuin jokaisen ihmisen, on otettava uskossa vastaan tämä Jeesuksen sovitus - ja lunastustyö. Muutoin Jumalan armo jää turhaksi heidän kohdallaan, he jäävät Jumalan armon ulkopuolelle, lain sitomiksi ja syyttämiksi.

        Jeesukseen Kristukseen uskovia, Hänen seuraajiaan/opetuslapsiaan sitoo Rakkauden laki. "Rakasta Jumalaa Kaikkivaltiasta ylitse kaiken muun; kaikesta sydämestäsi, sielustasi, ymmärryksestäsi ja voimastasi - ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        Rakkauden kaksoiskäskyssä on Herran Jeesuksen mukaan "laki sekä profeetat".

        Ja sydämestämme tunnustakaamme, ettemme kykene pitämään näitä Herran Jeesuksen antamia kahta uutta käskyäkään niinkuin ne Jumalan edessä pitää tulisi.

        Vaan, rakas Vapahtajamme on täyttänyt TÄYDELLISESTI nuokin käskyt meidän puolestamme.

        Uskon kautta ja VAIN USKON KAUTTA Jeesukseen Kristukseen me saamme Jumalan armosta olla vanhurskautetut , Herran Jeesuksen, vanhurskaudesta.

        Kristus on lain loppu... Tuossa on kreikan sana telos käännetty loppu, vaikka se tarkoittaa oikeammin täyttymystä ja päämäärää. Kristus on siis lain päämärä, ei suinkaan loppu. Kristus itse sanoi, ettei hän tullut lakia kumoamaan ja että laista ei katoa pieninkään piirto. Uudessa liitossa, armon alla, meillä ei siis ole mitään lupaa rikkoa Jumalan lakia. Sapattikäsky on edelleen voimassa uudessa liitossa, sitä ei ole kumottu. Missään kohtaa Raamattua ei sanota, että saamme rikkoa neljättä käskyä. Sapattikäsky on siis edelleen voimassa.

    • Niin huomaan että siinä lukee että Jeesus tapansa mukaan kävi synagogassa ja tapansa mukaan opetti mutta ei siellä sanotaan että hän vietti sapatti tapansa mukaan ! Löydätkö sinä sellaista? Ja luulis että noin tärkeästä asiasta kun te teette sapatin . Jeesus olisi käskenyt sen suoraan että uskovaiset tulis pitää sapattia. Mutta ei,,,
      ainoat mitä tulis pitää Uudessa liitossa oli Ap. t. 15:20 
      vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
      Ap. t. 15:29 
      että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"

      • kysynpävaa

        Miksi siitä olisi pitänyt mainita eivätkö ihmiset tuohon aikaan viettäneet sapattia ?

      • Evankeliumeista käy ilmi, että Jeesus vietti sapatit tapansa mukaan synagoogassa. Hän siis vietti sapattia. Jos Jeesus ei olisi viettänyt sapattia, hän olisi rikkonut lakia ja tehnyt syntiä, eikä olisi voinut olla virheetön karitsa ja synnitön uhri meidän puolestamme. Rikkoiko Jeesus sapattia, tekikö hän siis syntiä? Ei!

        Ovatko ainoat käskyt jotka velvoittavat kristittyjä nuo apt 15 mainitut neljä käskyä? Silloinhan kristitty saa tappaa, varastaa ja valehdella! Tietenkään nuo eivät ole ainoat käskyt, jotka velvoittavat kristittyjä. Miksi Jaakob jatkaa "Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina." Apt. 15:21? On selvää, että nuo neljä käskyä tuli omaksua heti kättelyssä, mutta Mooseksen lain oppimiseen oli myöhemmin runsaasti mahdollisuuksia, luetaanhan Moosesta jokaisessa kaupungissa jokaisena sapattina.

    • olenparas

      Minäkin vietän sapattia 7 päivänä viikossa. Yhtenäkään päivänä en mene palkkatöihin.

      Minä saan varmasti 7 kertaisen palkan.

    • Leeviläinenpappeus

      Huomaatko, kuinka Saatana yrittää kaikella valheen voimalla saada meidät pois Kristuksesta?

      Huomaatko, kuinka Saatana yrittää kaikella valheen voimalla saada meidät unohtamaan, että Jeesus tulee noutamaan meidät kotiin?

      Huomaatko, kuinka Saatana yrittää kaikella valheen voimalla saada meidät unohtamaan, että Jeesus ei saanut Mooseksen lain mukaan hoitaa papin virkaa?

      4 Moos 18:
      6 Ja katso, minä olen ottanut teidän veljenne, leeviläiset, israelilaisten keskuudesta teille lahjaksi, Herralle annettuina toimittamaan palvelusta ilmestysmajassa.
      7 Mutta sinä ja poikasi sinun kanssasi hoitakaa papinvirkaanne, pitäen huolta kaikista alttarilla ja esiripun sisäpuolella suoritettavista tehtävistä, ja toimittakaa palvelusta siellä. Lahjana minä annan teille papinvirkanne; mutta syrjäinen, joka siihen ryhtyy, surmattakoon."

      • Huomaatko kuinka Saatana yrittää valheen kaikella voimalla saada meidät tekemän syntiä ja rikkomaan neljättä käskyä?

      • rakkausrakastaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Huomaatko kuinka Saatana yrittää valheen kaikella voimalla saada meidät tekemän syntiä ja rikkomaan neljättä käskyä?

        Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

        Lähimmäisen rakastaminen kätkee kyllä tämänkin käskyn sisäänsä, niin että uuden liiton kansalaisina me rakastamme isäämme ja äitiämme, olemmehan heille velkaa elämämme, he ovat meidät alulla panneet ja äitimme on meidät synnyttänyt. Tämä kunnioitus kuuluu siis isälle ja äidille riippumatta siitä, millaisia he ovat. Uudessa liitossa tämä kunnioitus ja vanhempiemme arvostus tulee siitä, että näemme vanhempamme Jumalan rakkaina, olivatpa he uskossa tai eivät.
        Kunnioitus ei kuitenkaan edellytä, että hyväksymme vanhempiemme vääriä tekoja, jos he niihin sortuvat. Rakkaus ei peitä valheita eikä väärää elämää, mutta rakkaus rakastaa isää ja äitiä, koska he ovat Jumalan rakkaita.

    • uusipappeus

      Heb 7:
      11 Jos siis täydellisyys olisi saavutettu leeviläisen pappeuden kautta, sillä tähän on kansa laissa sidottu, miksi sitten oli tarpeen, että nousi toinen pappi Melkisedekin järjestyksen mukaan eikä tullut nimitetyksi Aaronin järjestyksen mukaan?
      12 Sillä pappeuden muuttuessa tapahtuu välttämättä myös lain muutos.
      13 Sillä se, josta tämä sanotaan, oli toista sukukuntaa, josta ei kukaan ole alttaritointa hoitanut.
      14 Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
      15 Ja tämä käy vielä paljoa selvemmäksi, kun nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen,
      16 joka ei ole siksi tullut lihallisen käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta.
      17 Sillä hänestä todistetaan: "Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan".
      18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
      19 -sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi-mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.

      Jeesus on ylimmäinen pappi Uuden Liiton järjestyksen (Melkisedekin) mukaan, ei vanhan liiton määräysten mukaan.

      Joka elää vanhan liiton pappeusjärjestyksessä, hänellä ei ole osuutta uuden liiton pappeuteen, hän jää siis uuden liiton ulkopuolelle.

      Jokainen joka elää Mooseksen lain mukaan, se pilkkaa Jeesusta, joka ristillä asetti voimaan uuden liiton. Jolle Kristuksen uusi liitto ei kelpaa, se ei pääse sisälle taivasten valtakuntaan. Uusi liitto tarkoittaa sitä, että uudestisyntymisessä Kristus itse tulee asumaan Jeesuksen oman sydämeen ja alkaa muuttumisen matka sisältäpäin, jossa meidän ajatuksemme ja mielemme muuttuvat uudistuksen kautta toteuttamaan Jumalan tahtoa, siis tekemään hyvää, ei pahaa; siis elämään uutta elämää Kristuksessa, ei tekemään syntiä paholaisen omana.

      Mooseksen laki ja profeettojen ennustukset Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen asti raukesivat ristin kuolemassa ja Jeesuksen ylösnousemuksessa. Ne Mooseksen lait ja säädökset, jotka viittasivat Jeesuksen sovitukseen ja täydelliseen uhriin lakkautettiin ristin kuolemassa. Ne säädökset profetian ennustukset, jotka viittaavat Kristuksen tuhatvuotiseen valtakuntaan maan päällä ja iankaikkisuuteen maan päällä, jäivät viimeistä piirtoa myöten voimaan ja tulevat toteutumaan; 'kunnes kaikki täyttyvät'. Sitten nekin lakkaavat, koska ne ovat tulleet myös tarpeettomaksi.
      Jumala on siis täyttävä kaikki ennustukset ja viittaukset Kristuksen tuhatvuotisesta valtakunnasta maan päällä, jossa Kristus hallitsee pyhiensä kanssa. Sitä ei voi estää adventistein opit, jossa kuolleetkin nousevat taistelemaan Kristusta vastaan. Samoin Jumala on täyttävä kaikki ennustukset iankaikkisesta elämästä, jotka hän on antanut meille profetioiden kautta.

      • Jeesus itse sanoo, että hän ei tullut kuomoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto:

        ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

        Jeremian mukaan uudessa liitossa laki, alkukielellä Toora, kirjoitetaan meidän sydämiimme. Uudessa liitossa siis laki on edelleen voimassa:

        "Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini (Tooran) heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

        Se ei ole mitään Jeesuksen pilkkaamista, että noudattaa Jumala käskyjä. Saatana on se, joka haluaa että teemme syntiä ja rikomme Jumalan käskyjä. Tätä hän opettaa kaikella valheen voimalla ja uskottelee meille, että armon alla meidän ei tarvitse noudattaa lakia.

      • Jeesusrakastaa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Jeesus itse sanoo, että hän ei tullut kuomoamaan lakia ja että laista ei katoa pieninkään piirto:

        Voi sinua ymmärtämätöntä, joka pilkkaat Jeesuksen ylimmäispapillista virkaa ja hänen ristinkuolemaansa. Turvautumalla Mooseksen lakiin ja säädöksiin, sinä hylkäät Jeesuksen.

        Jos on uusi pappeus on myös uusi laki.

        Jeesus ei kirjoita Mooseksen lakia meidän sydämiimme, vaan uuden paremman lain, jossa Jeesus itse tulee omansa sydämeen asumaan ja muuttaa ihmistä sisältä päin elämään todellista Kristityn elämää. Uudessa liitossa on rakkauden laki voimassa, ei enää pelkoa tuova vanhan liiton laki.

        Tule Jeesuksen luokse ja pois paholaisen valheista.

      • seremonialaista.jaLaista
        Jeesusrakastaa kirjoitti:

        Seremonialaki on kumoutunut ristillä, sillä siellä on kertakaikkinen uhri.
        Jumalan oma laki, jotta on Jumalan valtakuntakin on ajan tappiin asti.
        Jos kumoatte Jumalan lain merkityksen, hylkätte Kristuksen samantien.
        Jumalan lain rikkominen on synti. Se on synti Herran omallekin, siksi tuomio lähtee Jumalan huoneesta, ja jokaisesta sanasta --- Herran omatkin --- tekevät tilin.
        Eli joka Uudessaliitossa tekee ehdoin tahtoi syntiä kertoo kirjoitukset, ei ole sovitusta enää hänen edestään. Siis - jos näin on kirjoitettu - niin ei ole lakikaan kumottu.

        Siis älkää olko väärän opin opettajia, siitäkin on Uudessatestamentissa varoitus. Teitä ei tunneta taivaissa. Ja onhan se ymmärrettävääkin.

        Valtakunnassa on laki olemassa, että se on valtakunta. Valtakunnalla on Hallitsija ja Valtakunnassa on tuomari - joka tuomitsee lain mukaisesti.

        Eli taas törmätään siihen, että ei armo kumoa lakia, vaan lailla on oma tehtävänsä valtakunnassa. Ettekö te tätä ymmärrä.

        Ajan armottelu on monet sokeuttanut hyväntiedonpuulta laittomuuteen.
        Synnin palkka on kuolema ja se vaellus on Hengen työ meissä.
        Siksi Uudessa liitossa on raamattuun muistiinmerkitty, että Hän panee lakinsa sydämeen. Tarvitaanhan me tieto, ettei meitä maailman kanssa tuomita kadotukseen.

        Jumalan kansa- sillä on Jumalan lain tietous sydämessä. Helluntaina Siinailla Herra antoi lakinsa tuolle seremonialainkansalle, eli Israelille, varjolain - seremonialain kansalle.
        Antoi lakinsa, että he erottautuisivat muista pakana - baapeliuskoisista uskonnoista.

        Laki oli vanhurskas ja PYHÄ - sen rikkominen vaati uhrin ja siinä oli se varjolaki - eli seremonialaki - jossa oli uhrit ja tämä seremonialaki on kumoutunut kertakaikkiseen uhriin. Mutta Uudessaliitossa, taas Helluntaiaikaan Herra antoi lakinsa sydämeen.

        Nyt tietoisina kuljemme ja Hengessä toteutamme sen lain ohjeet ja neuvot.

        Hän on Herra, meidän Jumalamme, meidän ei taritse tyhjään lausua Hänen nimeään, koska Hän kuulee meitä. Eikä meidän tarvitse tehdä kuviakaan kuin pakanat, vaan Hän on tehnyt kuvansa meidän sydämeen. Minkä te teette yhdelle minun lähimmäisistäni, sen te teette minulle. Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen. Siinä Pyhyys tulee esiin Luomakunnassa.
        Sapattikin on kuvaus Jumalan työstä jo kaiken alussa. Se oli valmis ja pyhää, ehjää ja kaunista. Jumala oli Luoja ja Kristuksen kautta kaikki on Luotu- Siksi Jeesus on Sapatin Herra. Eli sapatilla on opetuksellinen merkitys kaikkien aikakausien läpi.
        Saamme levätä. Jumala palvelee meitä tarkoituksellisesti.
        Sitten tulee kaiken muun asioiden kunnioitus ja totteleminen. Että olisimme Isän lapsia. ts. Valtakunta perustuu rakkauteen. Siksi lain päämäärä on rakkaus Kristuksessa Hengen kautta.
        Eiköhän tämä tästä ala selkiytymään

      • Jeesusrakastaa kirjoitti:

        Voi sinua ymmärtämätöntä, joka pilkkaat Jeesuksen ylimmäispapillista virkaa ja hänen ristinkuolemaansa. Turvautumalla Mooseksen lakiin ja säädöksiin, sinä hylkäät Jeesuksen.

        Jos on uusi pappeus on myös uusi laki.

        Jeesus ei kirjoita Mooseksen lakia meidän sydämiimme, vaan uuden paremman lain, jossa Jeesus itse tulee omansa sydämeen asumaan ja muuttaa ihmistä sisältä päin elämään todellista Kristityn elämää. Uudessa liitossa on rakkauden laki voimassa, ei enää pelkoa tuova vanhan liiton laki.

        Tule Jeesuksen luokse ja pois paholaisen valheista.

        >> Jeesus ei kirjoita Mooseksen lakia meidän sydämiimme, vaan uuden paremman lain, <<

        Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että Jeesus kirjoittaa uuden paremman lain meidän sydämiimme? Jeremian profetian mukaan Toora eli Mooseksen laki kirjoitetaan uudessa liitossa meidän sydämiimme. Uudessa liitossa siis laki on edelleen voimassa. Laki ei ole armoa vastaan. Jos me rakastamme Jeesusta, pidämme Jumalan käskyt. Meillä ei uudessa liitossa ole mitään lupaa tehdä syntiä ja rikkoa lakia.

    • 1234567---

      Vasstaus nimimerkille uusipappeus. Ei ole Jeesus omiensa kanssa tuhatvuotta tämän tuhoutuneen maanpäällä, vaan taivaassa jonne Jeesus on mennyt valmistamaan omilleen sijaa. Tämä on varmaakin varmempaa.

    • 1000vuotinenvaltakuntaon

      'varmaakin varmempaa'

      Miksi sinä et itse tutki Raamattua, miksi uskot adventistein harhaopetuksia?

      • 1234567---

        On 100% varmaa se, että 1000-vuotista rauhanvaltakuntaa ei vietetä täällä tuhoutuneen maan päällä.
        Uusi maa luodaan vasta 1000-vuoden jälkeen.

        On suuren suuri harhaoppi opettaa 1000-vuotista rauhanvaltakuntaa maan päällä.

      • lueRaamattusi

        Ole hyvä ja lopeta noiden amerikkalaisten valheiden levittäminen. Luopa nyt oma Raamattusi uudestaan ja katso kuinka sadoissa luvuissa ja tuhansissa jakeissa puhutaan Kristuksen tuhatvuotisesta valtakunnasta uudistetun maan päällä ja silloin laki tulee Jerusalemista, jossa Kristus hallitsee pyhiensä kanssa ja kansat vaeltavat sinne opetusta saamaan ja kansoille on annettu niille kuuluvat asuinalueet.

        Onko adventisteillakin oma Raamattu?

    • loputontoistotämä

      Armo muuttaa meitä. Laki ei koskaan muuta meitä. Laissa on pelkoa tuomiosta ja se ei kykene muutosta ihmisen sisimpään tekemään. Jeesus pystyy muuttamaan meitä, niin että me hylkäämme entisen elämämme, jossa palvelimme paholaista ja nyt palvelemme rakkaudessa Kristusta ja teemme hyvää; emme pakosta, vaan rakkaudesta Jeesukseen.

      Me Jeesuksen omat emme tee syntiä, me annamme Pyhän Hengen tehdä työtä meissä ja me muutumme Jeesuksen kaltaisuuteen yhä enemmän ja enemmän. Me noudatamme lain hengen mukaan, emme enää kirjaimen mukaan.

      Lain kirjaimen mukaan elävä sanoo naapurille; jos Toora ei kieltäisi tappamasta sinua, tappaisin sinut. Laki ei koskaan saa meitä rakastamaan naapuriamme.
      Lain hengen mukaan elävä sanoo naapurille: minä kiitän Jumalaa sinusta joka päivä, sinä olet niin hyvä naapuri. Kristus saa meidät rakastamaan naapuriamme ja rukoilemaan hänen puolestaan.

      Kumpi noudattaa Jeesuksen opetusta? Kumpi täyttää lain paremmin?

      Uudestisyntymätön ei voi tätä ymmärtää, koska paholainen on sulkenut hänen ymmärryksensä.

      • luehan.vielä

        Olet hieman pihalla asioista. Kannattaa hieman sinun tutkia sanaa, toistelet joiden tietämättömien mantraa

      • >> Me Jeesuksen omat emme tee syntiä <<

        Tästä nimen omaan on kyse. Armon alla meillä ei ole mitään lupaa rikkoa lakia ja tehdä syntiä. Sapatin rikkominen on syntiä.

    • sulkutuleepian

      Kristitty net suljetaan aivan pian keskusteluista, koska hän on joissakin kirjoituksissaan yllyttänyt tekemään rikoksia.

      • En ole missään kohtaa yllyttänyt tekemään rikoksia. Sinulla on ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa.

    • vääräyllytys

      Miksi kristitty net yllyttää tappamaan, varastamaan ja valehtelemaan?

      Missä Toora muuten kieltää valehtelemisen?

      • outo.on.ajatuksesi

        Olet lukihäiriöinen. Ei kristitty.net ole antanutkaan lupaa tappaa, vaan se on sinun ymmärtämätön mielipide. Opettele lukemaan ja käsittämään esitettyä tietoa.

        Maailma tekee kaikka tuota, mutta kristitty.net juuri käy väitettäsi vastaan, että ei ole lupaa.

        Olet hieman outo.

      • En ole yllyttänyt ketään tappamaan, varastamaan ja valehtelemaan. Olen sanonut, että jos laki on kumottu, niin kuin täällä väitetään, silloinhan kristitty saa tappaa, varastaa ja tehdä huorin. Mutta Raamatun mukaan lakia ei ole kumottu.

        Missä Toora kieltää valehtelemisen? "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi." 2. Moos. 20:16

    • siiis

      Missäkö Jeesus käskee ,PITÄKÄÄ SAPATTIA.Jos sapatti olis noin tärkeä niin Jeesus olis teroittanut sen kolme kerta tapaansa mukaan !!

      • Sapatin viettäminen oli Jeesuksen aikaan itsestäänselvyys. Kyse oli hyvin vakavasta käskystä, se oli kymmenestä käskystä neljäs, ja sen rikkomisesta määrätty rangaistus oli kuolema. Jos näin vakava käsky olisi kumottu, luulisi Jeesuksen kertoneen siitä meille! Mutta Raamattu ei missään kohtaa edes vihjaa, että sapatti olisi kumottu. Jeesus sanoi, että laista ei katoa pieninkään piirto. Se tarkoittaa, että myöskään sapattikäskystä ei katoa pieninkään piirto. Jeesus vahvistaa sapatin sanoessaan olevansa sapatin Herra ja sanoessaan että sapatti on ihmistä varten.

      • Olen.oikeassa

        Minä taasen ajattelen että miksi Jeesus ja apostolit eivät painottaneet sapattikäskyä vaikka kyseessä on niinkin tärkeä käsky

      • Olen.oikeassa kirjoitti:

        Minä taasen ajattelen että miksi Jeesus ja apostolit eivät painottaneet sapattikäskyä vaikka kyseessä on niinkin tärkeä käsky

        Koska sapatin viettäminen tuohon aikaan oli täysin itsestäänselvää.

    • Kristitynvaelus

      Oletko koskaan kuullut sanottavan, että olet lain alla, kun vietät sapattia ? Sapatti on Jumalan rajaama, pyhä aika ihmisille Jumalansa kohtaamista varten. Se on ainut kymmenestä käskystä, jonka ereen hän näki hyväksi laittaa sanan: muista. Ehkäpä Jumala näki, että ihmiset tulevat unohtamaan ja hylkäämään tämän tärkeän päivän ja muuttamaan hänen asetuksiaa.

    • uusiliitto

      Uuden liiton laki: 'Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi.'

      Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa eikä väärää.

      Kyse ei ole laista, vaan Jeesuksen seuraamisesta.

      kristitty net suoltaa valhetta, minkä kerkiää! Tahallaan ja tietoisesti!

      • Uudessa liitossa jos rakastamme Jeesusta, me pidämme Jumalan käskyt. "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni." (Joh. 14:15) Onko meillä uudessa liitossa joku lupa tehdä tahallaan syntiä ja rikkoa Jumalan käskyjä? Ei, sanoo Paavali:

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?" (Room 6:1,2)

    • mitesmenee

      'Missä Toora kieltää valehtelemisen? "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi." 2. Moos. 20:16'

      tuo käsky kieltää vain puhumasta pahaa lähimmäisestä, missä on kielto muusta valehtelemisesta?

      • "Älkää varastako, älkää valhetelko älkääkä lähimmäistänne pettäkö." 3. Moos. 19:11

        Voit etsiä googlella lisää jakeita, joissa kielletään selvästi valehteleminen. Mitä oikein ajat takaa?

    • eisapatistamitään

      ' se oli kymmenestä käskystä neljäs'

      Mikähän tuo neljäs käsky olikaan, johon kristitty net niin usein vetoaa?

      Mitä Raamattua hän lukeekaan - ihan jotain omaa?

      neljännessä käskyssä ei sapatista puhuta sanaakaan!

      • Ei sanaakaan sapatista? Lueppas seuraavat jakeet:

        "Muista pyhittää sapatinpäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi sapatinpäivän ja pyhitti sen." (2. Moos. 20:8-11)

        Liberaaleissa Raamatun väärennöksissä on tuossa ensimmäisessä jakeessa heprean sana Shabbat käännetty lepopäiväksi, vaikka se tarkoittaa sapattia. Se esiintyy Raamatussa 111 kertaa ja on joka kerta käännetty sapatti, paitsi tässä kohtaa se on käännetty lepopäiväksi. Kyse on tahallisesta ja törkeästä Raamatun väärentämisestä. Lepopäivä antaa vaikutelman, että saisi muka levätä minä päivänä haluaa. Alkukieli puhuu vain ja ainoastaan sapatista, Raamatussa ei ole sellaista sanaa kuin lepopäivä. Alkukielen mukaan 2. Moos. 20:8 kuuluu "Muista pyhittää sapatinpäivä" tai kuten biblia vuodelta 1776 oikein tämän jakeen kääntää "Muista sabbatin päivää, ettäs sen pyhittäisit.".

      • Kristitty.net kirjoitti:

        Ei sanaakaan sapatista? Lueppas seuraavat jakeet:

        Vielä selvennyksen vuoksi, sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs, luterilaisilla se on kolmas.

    • Uusiliittoontotta

      Mooseksen lain mukaan elävä ei ole Kristuksen oma, vaan oman uskonnollisuuden pauloissa ja vankina.

      • Mooseksen lain noudattamista ei missään kohtaa Raamattua kuvata vankeudeksi. Raamatun mukaan laki on kevyt taakka:

        ”Sillä tämä käsky, jonka minä tänä päivänä sinulle annan, ei ole sinulle vaikea täyttää eikä liian kaukana. Se ei ole taivaassa, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka nousisi meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?’ Se ei ole meren takana, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka menisi meidän puolestamme meren taakse noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?’” (5. Moos. 30:11-13)

        ”Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat” (1. Joh. 5:3)

        Lue psalmi 119. Siinä on 176 jaetta laista, eikä lain noudattamista siinä kuvata kertaakaan orjuudeksi tai vankeudeksi.

    • yksijaeriittää

      Tekikö Jumala tahallaan näin vaikeasti tulkittavan Raamatun, että siitä saa loputtomia kiistoja aikaan - miksi?

      Miksi ei ole vain yksi jae, jossa olisi kaikki?
      Joh 3:
      16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

      Tämä yksi jae riittäisi - siinä on koko Raamattu!

      • Ei tietenkään yksi jae riitä. Meidän on tutkittava tarkoin koko Raamattua.

    • >>>Sapatin viettäminen oli Jeesuksen aikaan itsestäänselvyys.<<<< kirjoitti kristitty.net
      No sehän oli selvä koska oli lakiliitto missä laista pelastutaan. Ja eihän Jeesus voinut rikkoa lakia. Hänhän teki sen vain opetusohjelmassa kun hän ruoki opetuslapset sapattina tai paransi sairaat näytäkseen meille miten vapaita me olemme armoliitossa.

      • Onko meillä armoliitossa lupa rikkoa kymmentä käskyä? Missä kohtaa Jeesus opettaa että olemme vapaita sapatista, että meidän ei tarvitse enää sapattia noudattaa?

    • armostaolettepelastetut

      Joidenkin on mahdoton ottaa vastaa Jumalan armoa, täydellistä armoa, niin ettei voi itse tehdä mitään pelastuksen eteen tai paremminkin ei saa tehdä mitään pelastuksen eteen. Jos teet pelastuksen eteen itse jotain, teet syntiä ja pilkkaat Jeesuksen sovitusta - täydellistä sovitusta.

      Monille se on ylitsepääsemätön asia, siksi monet lankeavat tekemään itsekin jotain. Heidän ajatuksensa on vallannut sielunvihollisen valhe, että pitäähän sinun jotain itsekin tehdä.
      1. Monille sapatista on tullut se oma osuus pelastukseen, he verhoavat sen kauniisiin valheisiin, vaikka todellisuudessa on kysymys ylpeydestä ja omahyväisyydestä, ajatuksesta, että minä sentään osoitan olevani pelastuksen arvoinen. He ovat valmiit tuomitsemaan muut helvetin tuleen.
      2. Joillekin se on kymmenysoppi, vaikka he eivät ole edes Raamatusta tutkineet mitä se kymmenysoppi tarkoittaa. Heidänkin pontimena on oma tekeminen, ylpeys ja omahyväsyys, halu olla parempi uskovainen kuin muut.
      3. Joissakin lahkoissa se on ovelta ovelle käännytystyö, jota ilman pelastus ei mitenkään voi olla varma. Jälleen on kysymys ylpeydestä, omahyväisyydestä ja itse valitusta pelastuskelpoisuudesta.
      4. Joillekin Raamatun luku on se oma työ, jolla osoitetaan, että minä teen sentään tässä kohden Jumalan tahdon, vaikka kyse on taaskin ylpeydestä, minä olen parempi kuin muut uskovat.
      5. Joillekin se on hyvät teot, jotka nostavat oman ylpeyden korkealle, minä sentään olen kelpo Jumalan ihminen, kun ahkeroin hyvissä teoissa.
      6. Ja monia muita asioita voisi luetella...

      Mikä siinä onkin, ettei sitä armoa, täydellistä armoa voi ottaa vastaan, se tuntuu jotenkin liian helpolta ja vihollinen mielellään syöttää ajatuksen, ettei se nyt sentään riitä, kyllä pitää osoittaa, että ansaitsee tulla pelastetuksi.

      Kaikki meidän omat tekomme ovat syntiä, jos ne eivät ole Jeesuksen sydämeltä lähteneitä ilman ansion ja palkkion toivoa. Mitkään muut teot eivät kestä tulen koetusta perillä. Meidän tekomme täytyy lähteä sydämestä ja niiden ainoana vaikuttimena saa olla kiitollisuus ja rakkaus Jeesukseen, todellinen armopelastuksen ymmärtäminen ja käsittäminen.

      • Miten siis on, saammeko armon alla tahallaan tehdä syntiä ja rikkoa kymmentä käskyä?

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?" (Room 6:1,2)

    • eikäsitälain

      'Onko meillä armoliitossa lupa rikkoa kymmentä käskyä?'

      Tämän kysymyksen esittäjä ei ole lainkaan käsittänyt, mitä Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa. Tässä ketjussa se on selitetty jo niin monta kertaa, mutta hän kysyy vain aina samaa, koska ei kertakaikkiaan voi käsittää mitä Jeesuksen seuraaminen ja pelastus on.

      • kysynpävaa

        Kysyisin miten sinä ymmärrät Danielin ja hänen ystävänsä kokeen mihin he joutuivat . Menikö tekojen puolelle vai miten oli ?

      • Onko Jeesuksen seuraaminen sitä, että tahallaan rikomme kymmentä käskyä? Saammeko tehdä syntiä, koska olemme armosta pelastuneita? Olet täysin pihalla.

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?" (Room 6:1,2)

      • uusiliitto
        Kristitty.net kirjoitti:

        Onko Jeesuksen seuraaminen sitä, että tahallaan rikomme kymmentä käskyä? Saammeko tehdä syntiä, koska olemme armosta pelastuneita? Olet täysin pihalla.

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        "Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?" (Room 6:1,2)

        Hän haluaa toistoa.. tässä tulee: Uusi liitto Kristuksessa.
        Antakaan Herra itse hänelle ymmärrystä tulla ristin luokse.
        Me julistamme Kristusta, me julistamme ristiinaulittua Kristusta, meidän syntiemme tähden ristiinaulittua Kristusta.

        Me emme halua tehdä pahaa, me Kristuksen omat.
        Me emme halua tehdä syntiä me Kristuksen omat.

        Me emme tapa ja se ei tapahdu siksi, että jossain laissa kielletään tappaminen, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä.
        Me emme tee huorin ja se ei tapahdu siksi, että jossain laissa kielletään huorintekeminen, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä.
        Me emme varasta ja se ei tapahtu siksi, että jossain laissa kielletään varastaminen, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä.
        Me emme ole ylpeitä, vaikka joku laki ei sitä kiellä, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä.
        Me olemme huumorintajuisia ja iloitsemme elämästämme, emme siksi, että joku laki ei puhu noista asioista mitään, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä.
        Meidän sisimmässämme on rauha ja se ei ole siellä siksi, että joku laki pakottaisi rauhaan sisimmässä, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja hän rakastaa meitä ja hän on tuon rauhan sisimpäämme tuonut.
        Me rakastamme lähimmäisiämme, emme siksi, että joku laki ei puhu lähimmäisen rakkaudesta mitään, vaan siksi, että me rakastamme Kristusta ja ennenkaikkea siksi, että hän rakastaa meitä ja täyttänyt meidän sydämemme lähimmäisen rakkaudella.

      • uusiliitto kirjoitti:

        Unohdit tuosta listalta mainita, että me noudattamme myös sapattikäskyä, koska rakastamme Kristusta.

    • käskyjäonpaljon

      Käskyjä kyllä riittää paljon enempäänkin ...
      1. 2. Moos. 20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
      2. 2. Moos. 20:4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
      3. 2. Moos. 20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
      4. 2. Moos. 20:7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
      5. 2. Moos. 20:10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
      6. 2. Moos. 20:13 Älä tapa
      7. 2. Moos. 20:14 Älä tee huorin.
      8. 2. Moos. 20:15 Älä varasta.
      9. 2. Moos. 20:16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
      10. 2. Moos. 20:17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta
      11. 2. Moos. 20:17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."
      12. 2. Moos. 20:25 Mutta jos sinä teet minulle kivialttarin, niin älä rakenna sitä hakatusta kivestä; sillä jos sinä kosket taltallasi kiveen, niin sinä saastutat sen.
      13. 2. Moos. 22:18 Velhonaisen älä salli elää.
      14. 2. Moos. 22:21 Älä sorra äläkä ahdista muukalaista, sillä te olette itse olleet muukalaisina Egyptin maassa.
      15. 2. Moos. 22:25 Jos lainaat rahaa jollekin minun kansastani, jollekin köyhälle, joka on sinun luonasi, niin älä menettele koronkiskurin tavoin häntä kohtaan. Älkää panko korkoa hänen maksettavakseen.
      16. 2. Moos. 22:28 Jumalaa älä herjaa, ja kansasi ruhtinasta älä kiroa
      17. 2. Moos. 22:29 Älä viivyttele antamasta antia vilja-ja mehusatosi runsaudesta. Esikoinen pojistasi anna minulle.
      18. 2. Moos. 23:1 "Älä levitä valheellista huhua, äläkä anna apuasi syylliselle rupeamalla vääräksi todistajaksi.
      19. 2. Moos. 23:2 Älä ole joukon mukana tekemässä pahaa, äläkä todista riita-asiassa niin, että taivut joukon mukaan ja väännät oikean vääräksi.
      20. 2. Moos. 23:3 Älä ole puolueellinen alhaisen hyväksi hänen asiassansa
      21. 2. Moos. 23:5 Jos näet vihamiehesi aasin makaavan kuormansa alla, niin älä jätä häntä auttamatta, vaan auta häntä sitä päästämään.
      22. 2. Moos. 23:6 Älä väännä vääräksi keskuudessanne asuvan köyhän oikeutta hänen riita-asiassansa.
      23. 2. Moos. 23:18 Älä uhraa minun teurasuhrini verta happamen leivän ohella. Ja minun juhlauhrini rasvaa älköön jääkö yön yli seuraavaan aamuun.
      29. 2. Moos. 23:19 Parhaat maasi uutisesta tuo Herran, Jumalasi, huoneeseen. Älä keitä vohlaa emänsä maidossa.
      30. 2. Moos. 23:24 Älä kumarra heidän jumaliansa, älä palvele niitä äläkä tee, niinkuin he tekevät, vaan kukista ne maahan ja murskaa niiden patsaat.
      31. 2. Moos. 23:32 Älä tee liittoa heidän äläkä heidän jumaliensa kanssa
      32. 2. Moos. 34:14 Älä kumarra muuta jumalaa; sillä Herra on nimeltänsä Kiivas, hän on kiivas Jumala.
      33. 2. Moos. 34:15 Älä siis tee liittoa maan asukasten kanssa, ettet, kun he kulkevat haureudessa jumaliensa jäljessä ja uhraavat jumalillensa ja kutsuvat sinua, sinä söisi heidän uhristaan,
      34. 2. Moos. 34:17 Älä tee itsellesi valettuja jumalankuvia
      35. 3. Moos. 10:9 "Viiniä ja väkijuomaa älkää juoko, älä sinä älköötkä sinun poikasi sinun kanssasi, kun menette ilmestysmajaan, ettette kuolisi. Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen,
      36. 3. Moos. 18:7 Isäsi häpyä ja äitisi häpyä älä paljasta. Hän on sinun äitisi, älä hänen häpyänsä paljasta.
      .....
      47. 3. Moos. 18:21 Älä anna lapsiasi poltettaviksi uhrina Molokille, ettet häpäisisi Jumalasi nimeä. Minä olen Herra.
      ....
      55. 3. Moos. 19:13 Älä tee lähimmäisellesi vääryyttä äläkä ota mitään väkisin. Päivämiehesi palkka älköön olko sinun takanasi huomiseen asti.
      56. 3. Moos. 19:14 Älä kiroa kuuroa äläkä pane kompastusta sokean eteen, vaan pelkää Jumalaasi. Minä olen Herra.
      61. 3. Moos. 25:37 Älä anna hänelle rahaasi korolle äläkä ota elintarpeista voittoa.
      ...
      91. 5. Moos. 7:16 Tuhoa kaikki kansat, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle; älä heitä sääli. Älä myöskään palvele heidän jumaliansa, sillä se tulee sinulle paulaksi
      101. 5. Moos. 14:3 Älä syö mitään, mikä on kauhistus
      ...
      107. 5. Moos. 15:23 Vain verta älä syö; vuodata se maahan niinkuin vesi."
      108. 5. Moos. 16:19 Älä vääristä oikeutta, älä katso henkilöön äläkä ota lahjusta, sillä lahjus sokaisee viisaiden silmät ja vääristää syyttömien asiat.
      ...
      115. 5. Moos. 19:14 Älä siirrä lähimmäisesi rajaa, jonka entiset polvet ovat määränneet sinun perintöosallesi siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa, että ottaisit sen omaksesi
      ...
      jne.. näitä kyllä riittää!

      • Kaikki oikein hyviä ja varteenotettavia käskyjä.

      • oikeitakonytkin
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kaikki oikein hyviä ja varteenotettavia käskyjä.

        Oletko todella sitä mieltä?

        Kaikkiko nuo on noudatettavaksi tarkoitettuja juuri nyt?

      • oikeitakonytkin kirjoitti:

        Oletko todella sitä mieltä?

        Kaikkiko nuo on noudatettavaksi tarkoitettuja juuri nyt?

        Kaikki nuo on noudatettavaksi tarkoitettuja juuri nyt. Mikä noista käskyistä muka ei olisi tälle päivälle tarkoitettu?

    • käskyjäonpaljon

      Jeesus ei siis missään kohtaa puhunut edes kymmenestä käskystä, vaan kaikista Mooseksen kirjan käskyistä! Edellä vain lyhyt katkelma.

      Mitä niistä siis pitäisi noudatta ja mitä ei? Lain tauluun kirjoitettiin kymmenen käskysanaa, mutta Mooses sai Herralta koko lain, ei vain kymmentä käskysanaa!

      Siinä tulee kristitty netille ja adventisteille ja muille Mooseksen lain noudattajille kunnon työrupeama - alkakaapa selittää ne nyt sitten kaikki tässä!

      Jeesus ei puhunut missään kohtaa lain taulun käskyistä, vaan hän varmasti tarkoitti kaikkea Jumalalta saatuja käskyjä, jotka Herra oli antanut Israelin kansan noudatettavaksi. Jeesus ei missään kohtaa maininnut sanaa kymmenen käskyä, vaan 'käskyt'.

      • 1234567---

        1700- vuoden Luterilaisessa virsikirjassa kerrotaan kymmenestä käskystä. Virsi.135. 1. Nää käskysanaa KYMMENEN, ne meille kautta Mooseksen Jumala itse ilmoitti ja Siinailla kirjoitti. Ah Herra armahda.
        136.1. Ken tahtoo olla kristitty ja kristittynä kuolla, ei sille outo, PEITETTY, saa Herran laki olla, jonk' antoi itse Jumala.
        361.5. Ann' sinun Pyhä Lakisi mull' olla ojennus. Tääll' virkan' töisä kaikis', Niin etten horjahtais'.

        Adventistien Adventtilauluja. 80.1. On Herra, kaikki käskysi vakaat ja oikeat. On täydellinen lakisi, sanasi vanhurskaat.

      • Jeesus sanoi, että laista ei katoa pieninkään piirto. Hän ei puhunut kymmenestä käskystä, vaan koko Mooseksen laista. Meidän tulee siis noudattaa koko Mooseksen lakia. Laki ei ole raskas taakka, eikä se ole mikään orjuuden ies, vaan kevyt taakka ja ilo. Lue psalmi 119, jossa 176 jakeen verran ylistetään Jumalan lakia.

    • uusiliitto

      Uudessa liitossa emme elä Mooseksen lain alaisuudessa.

      Uudessa liitossa elämme Jeesuksen Kristuksen alaisuudessa, koska hän asuu meidän sydämessämme.

      Me emme vietä sapattia, emme toteuta Mooseksen lain tappokäskyjä, emme kymmenyskäskyjä, emme uhrikäskyjä, emmekä monia muitakaan Mooseksen käskyjä, jotka eivät ole Kristuksen rakkaudesta lähtöisin.

      Ne käskyt, jotka ovat yhtä uuden liiton käskyjen kanssa toteutuvat meidän elämässämme kyllä. Mutta me emme elä käskyistä, vaan Kristuksen läsnäolosta ja lähimmäisen rakkaudesta.

      • Missä kohtaa Raamattua käskyt jaotellaan vanhaan ja uuteen liittoon kuuluviksi? Ei missään. On vain yksi laki, joka on ikuisesti voimassa.

        Millä kriteereillä päätät, mikä käsky kuuluu uuteen liittoon ja mikä ei? Täysin mielivaltaisesti, sillä Raamatussa ei käskyjä jaotella uuteen ja vanhaan liittoon kuuluviksi.

        Sapattikäsky on kymmenestä käskystä neljäs, kymmen käskyäkö ei kuuluu uuteen liittoon?

      • Jeremian mukaan uudessa liitossa alkukielellä Toora, eli Mooseksen laki kirjoitetaan meidän sydämiimme, joten uudessa liitossa Mooseksen laki on edelleen voimassa:

        ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

        Ja Jeesuksen mukaan Mooseksen laista ei katoa pieninkään piirto, kunnes maa ja taivas katoavat.

    • eikuuluei

      Sapatti ei kuulu uuteen liittoon ja piste.

      • Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että sapatti ei kuulu uuteen liittoon? Missä kohtaa Raamattua ylipäänsä käskyt jaotellaan uuteen ja vanhaan liittoon kuuluviksi?

    • rakkaudenlaki

      Rakastatko sinä Kristusta?

      Siihen kysymykseen Kristus pyytää sinulta vastausta!

      Mitä vastaat!

      • Kyllä. Ja jos me rakastamme Jeesusta, me pidämme Jumalan käskyt.

      • "Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni." (Joh. 14:15)

        500 viestiä! Sapatti kiinnostaa selvästi ihmisiä.

    • Kristuskutsuu

      Ylistys ja kiitos Jeesukselle Kristukselle meidän Herrallemme, joka uhrasi itsensä meidän edestämme.

      Jätä orjan elämä ja tule Kristuksen luokse.

      • Jätä orjan elämä synnissä ja sokeudessa, ja noudata sinäkin Jumalan käskyjä äläkä enää syntiä tee, jos rakastat Jeesusta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe