Iisalmen selitystä henkiriksotutkimuksesta.......

SiskoTerttuHelena

Hyväksyisikö joku arvon poliiseista omalle kohdalleen tämän laatuisen tutkinna, kun kysymyksessä on vielä vakavana henkirikoksena ja vakavan henkirikoksen yrityksenä alkanut murhan ja murhayrityksen tutkinta?

Lue tutkivan poliisn lausunto henkirkostukinnastaan!

14.1.2016 14:40

mitä siellä on jäänyt tutkimatta ja kenenkä puolelta?

Ei kait siinnä tarviikkaan tutkia kaikkia asioita ristiin, riittää kunhan vain ja ainoastaan tutkii tapahtuneen asian kannalta sen ja vain sen tosi oleellisen, puolelta jolla on nimikkeen mukainen juttu tapahtunut

Eräässä toisessa kirjoituksessa Lapinlahti palstalla poliisi kertoo, että "me vain pläjäytimme asian kokoon!!"

NÄIN ALKEELLISTA TUTKIMUSTA EI VOI HYVÄKSYÄ KUKAAN ITSEÄÄN KUNNIOITTAVA IHMINEN!

Minunko pitäisi taas lähteä maksamaan asianajajalle ja tavata taas teidät jotka olette kimpassa tätä asiaa pohdiskelleet ja junailleet? Nyt on teidän aika ottaa itseänne niskasta kiinni ja korjata tilanne oikeaksi!

Kuka oli sen suuri"joku" joka "hyllytti" Ville Mykkäsen ulos tutkimuksista? Tämä"joku" on vastuussa henkirikostutkinnan ala-arvoisesta, ihmisoikeuksia loukkaavsta tutkinansta !
Tutkija vaihdettiin siitä syystä, että vaihdoksen yhteydessä rikosnimike muutettiin ja saatiin tutkijaksi "heppuli" joka tekee mitä käsketään!...ei hän tunnu ymmärtävän mitä pitäisi tutkia...tämä on skandaali!

38

462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12345654321

      Tuo kysymys voisi jo kiinnostaa Aarniohuumejutunkin syyttäjiä. Kuka määräsi murhatutkinnan lopettamisen, tapporikokseksi muuttamisen?

      • SiskoTerttuHelena

        Kiitos nimimerkki 12345654321!
        Kuka lienet, mutta asiaa aina puhut!
        Kuka määräsi uuden rikosnimikkeen, jota "pikkupoliisi" suostui tutkimaan? Minulla on oma käsitykseni kuka sen teki! Saiko uusi tukija nimityksen tutkinnan aikana?Kuka suositteli nimitystä? Eikö Ville Mykkänen suostunut tutkimaan vain hänelle annettua uutta rikosnimikettä ja siitä syystä sai lähteä!?
        Samalla voisi tutkia millä oikeudella ja miksi rikosylikomisaari Juha Makkonen tuhosi kuvat mieheni tietokoneelta? Mitä niissä oli niin raskauttavaa,että ne piti tuhota?
        Hänen piti tutkia kuvat eikä suinkaan tuhota!

      • Kuusiharjultatuulee

        Tämä poliisitutkinta ja riksonimikkeenmuutos on tappajan j avaimonsa suojelemiseksi tehty ...kuka poliislaitoksessanne on oikeutettu muuttamaan rikosnimikkeen tosiasioiden vastaisesti....kuka antaa määräyksen/esityksen Iisalmen poliisilaitoksessa nimityksistä? Eihän näin epävarma mies osaa/pystu/uskalla tutkia mitään!

      • SiksoTerttuHelena

        Kuka muutti rikosnimikkeen....Iisalmen poliisilaitoksen hävettävää arkea!

      • SiskoTerttuHelena
        SiksoTerttuHelena kirjoitti:

        Kuka muutti rikosnimikkeen....Iisalmen poliisilaitoksen hävettävää arkea!

        Rikosylikomisaari Juha Makkonen aiankin tuhosi aikavälillä 24.8.2013-6.11.2013 surmatun miehen tietokoneelta kuvamateriaalin, jossa tappajan vaimo nakkelee klapeja sinivalkoiseen koriinsa 5.10.2011 klo 17.12!! Miksi kuvat piti tuhota ja millä oikeudella rikosylikomisaari sen teki?Aikuinen tytär on kuvissa myös.
        Tappajan valvontakamerajärjestelmää ei tutkittu?! Tappaja sanoi käräjillä hänellä olevan vain pari riistakameraa!!!! Neko hän otti pois päältä, koska sanoo ottaneensa valvonnan pois päältä koska itse oli paikalla....onko missään enemmän pöhlöä poliisi toimintaa...tappaja sanoo, että otin kamerat pois päältä koska olen itse paikalla! Hyvä Rytkönen heillä on erittäin kattava valvontakamerajärjestelmä! Sinun olisi pitänyt henkirikosta ja jopa murhaa ja murhanyritystä tutkivana poliisin se tietää! Sinulle ei jää mitään selitysmahdollisuutta...teit virkaviheen siinäkin ! Miksi et kysynyt Makkoselta, hän kertoi meille kesä-heinäkuu 2012,että naapurilla on erittäin kattava valvontakamerajärjestelmä.... samalla, kun kävi kyselemässä meiltä "Mistä johtuu se suhteeton viha teitä kohtaan?"
        Hyvä Rytkönen teit yhteistyötä rikosylikomisaarin kanssa, koska veit mieheni tietokoneen hänelle. Miksi annoit tietokoneen Makkoselle...sinä olit tutkija ja Pallonen oli tutkinnanjohtaja? Rytkönen sanoit näin"Makkonen haluaa sen tietokoneen...miksihän se sen haluaa, kun siitä ei ole mitään yhteyksiä muihin järjestelmiin? Mutta pakko se on viedä, kun Makkonen sen haluaa! Makkonen halusi sen siksi, että poisti kuvatallenteet joissa (imeisesti) sukulaisnsa hyvä tuttavansa nakkeli klapeja minun maallani huvilan nurkalla koriinsa!
        Tämä oli henkirikoksen syy !Aivan kuten vanhempi konstaapeli tutkinnna aloittikin murhana ja murhanyrityksenä.....miksi suostuit nimikkeen vaihtoon, kun sitä sinulle esitettiin....mikä motivoi moiseen raukkamaiseen tekoon?Makkonen tiesi jo v. 2012, että risitakamerakuvat ovat taleltettuina tietokoneelle...siksi se ne halusi ja tuhosi!

      • SiskoTerttuHelena
        SiskoTerttuHelena kirjoitti:

        jatkuu...suhteeton viha johtui mitä ilmeisemmin siitä, että koska kuvatallenteet päiväys 5.10.2011 oli annettu Makkoselle kesällä 2012. Nyt he tiesivät, että jäivät kiinni. He eivät voineet tulla kertomaan tekoaan, koska pelkäsivät että "kostamme" kaiken mitä olivat meille tehneet...tien sulkemiset;rakennusluvan estäminen v,1994 puomilla ja kyntämällä/puita kaatamalla tielle....yritykset estää vesi ja sähkö tontille....lomapäivien aikana sahaamiset ja kaikenlainen häiritä mitä pirulline ihmismieli voikin keksiä...siis päätyivät mieluummin surmaamaan ihmisen, kuin pyytämään anteeksi ja sovittamaan tekojaan.
        Murha ja murhanyritys ei vanhene koskaan. Lisäksi vaimon osuus Rytköseltä jäi tutkimatta siis kokonaan! Etkö muista mitä sinulle kerroin kuulleeni takaani pakoon juostessani? Unhotuiko sekin kaiken muun unohdettavan kanssa!?!? Mitähän sinä oikeastaan tutkit ja miksi?Hämäyksen vuoksi"tutkit", vai?

    • Virallinen.taho

      Hei, meillä Iisalmen polisilaitoksella tutkimuksen nimikkeen voi muuttaa nimineuvos Marmeladov. Tähän tarvitaan direktoraatin leima. Seuraamme aktivisesti Lapinlahtipalstaa ja se on toiminnassamme ohjenuorana. Kirjoittakaa vain tänne, niin asiat etenevät parhaimmalla mahdollisella tavalla.

      Ystävällisin tervehdyksin
      Iisalmen polisipiirin päärin direktoraatin notariaatin ylialivälijohtaja, Vetyatomi Rutherford

      • SiskoTerttuHelena

        marmeladov viittaa, että kyseessä on venäläismielinen ja siis viisveisaa Suomen laista!

      • helvetinenkelit
        SiskoTerttuHelena kirjoitti:

        marmeladov viittaa, että kyseessä on venäläismielinen ja siis viisveisaa Suomen laista!

        Oikein tosi uskovaisen sukulaisrakkautta yrittää kaikin keinoin saada serkkupojalle lisää lusittavaa haukkumalla vaikkapa oikeuslaitosta, joka antoi tuomion, joka on täysin linjassa vastaaviin tapauksiin. Sitten vielä hurskastelee, ettei hänellä ole mitään osuutta suvun vuosikymmenien riitelyyn.

      • SiskoTerttuHelena
        helvetinenkelit kirjoitti:

        Mitä todisteita sinulla on siitä, että me olisimme riidelleet vuosikymmeniä? Helppoa on laukoa syytöksiä, mutta missä ovat todisteet?
        Ei kai se, että puolustautuu juuri tällaisia nimettöminä pysytteleviä syytäjiä vastaan, ole vuosikymmenien riitelemistä?

        Riitelimmekö, kun suljitte tien? Emme riidelleet, vaan lanasimme tien, hiekotimme sen ja veimme pois puut jotka olitte kaataneet tielle! Tästä tietää kertoa paikallinen yrittäjä joka toi talopaketin tontille ja huomasi, että tie oli kynnetty!

        En ole koskaan siitä teille sanallakaan maininnut...itse asiassa unohdin koko asian! Kolmesti suljitte tien 1. kerran v.1978, kun veljeni vielä käytti savupirttiä kesälomallaan... 2. kerran v. 1995 j a3. kerran 1997!
        Nimismies Tuomi olisi anatnut teille sakot tinsulkemisestä v. 1997. Minä sanoi, että ei sakoteta, se vaan lisää riitaa, jospa tämä tästä rauhoittuu! Ei rauhoittunut!
        Ette antaneet rakennuslupaa 1994, koska kuulemislappu, jonka hyvässä "uskossa" teille lähetin ei koskaan tullut perille näin äitinne minulle kertoi!
        Kunnan kuulemisen kautta asia järjästyi vuonna 1995!Kuka riiteli? En ole siitäkään mitään koskaan ratkuttanut enkä syytellyt....vuosi meni hukkaan ja laina oli nostettu ihan turhaan!
        Kerrohan nyt mistä me olemme riidelleet, ja kerro nimesi !
        Kuka sanoo meidän riitelevän sano nimi!

      • destee

        mielosen kake petter aenae

      • SiskoTerttuHelena
        destee kirjoitti:

        mielosen kake petter aenae

        Minä en aenakaan tunne Mielosen Kakea!
        tietääkö Kullervo asiasta jottaen tarkempoo?

      • SiskoTerttuHelena

        Eikö naapuri tunen edes Kullervoa, lähtikö se poes!?

      • SiskoTerttuHelena
        helvetinenkelit kirjoitti:

        Oikein tosi uskovaisen sukulaisrakkautta yrittää kaikin keinoin saada serkkupojalle lisää lusittavaa haukkumalla vaikkapa oikeuslaitosta, joka antoi tuomion, joka on täysin linjassa vastaaviin tapauksiin. Sitten vielä hurskastelee, ettei hänellä ole mitään osuutta suvun vuosikymmenien riitelyyn.

        Tuomio ei ole linjassa totuuden kanssa! Henkirkos on tutkimatta...vaimon osuus
        tapahtumiin kokonaan tutkimatat, uskottiin henkirikoskentekijää tässäkin asiassa ...henkirikosken syy mikä se oli? Tutkimus oli ala-arvoinen ja ihmisoikeuksia ja ihmisyyttä loukkaava, sellaista ei löydy muualta kuin suljetuista maista mm. Pohjois-Korea tai Kuuba!
        Rytkösen tutkimus oli niin käsittämättömän typerä tekele jonka siunasi tutkinnanjohtaja Veli Pallonen! Järjen käyttö ei ollut suotavaa vai?

      • läntöstetäänlissee

        tietääkö Kullervo jottaen asiasta...vuan taes hännii suaha tarpeekseen !

      • tammiharjultakin.tuulee
        läntöstetäänlissee kirjoitti:

        tietääkö Kullervo jottaen asiasta...vuan taes hännii suaha tarpeekseen !

        "Pläjäys"-sanan käyttö tutkimuksesta, itse tutkijapoliisin käyttämänä, antaa kyllä sen mielikuvan että lesken suuttumus on hyvin perusteltu.

      • SiskoTerttuHelena
        tammiharjultakin.tuulee kirjoitti:

        "Pläjäys"-sanan käyttö tutkimuksesta, itse tutkijapoliisin käyttämänä, antaa kyllä sen mielikuvan että lesken suuttumus on hyvin perusteltu.

        Raikasta tuulta Tammiharjulta ! Kiitos!

      • SiskoTerttuHelena
        tammiharjultakin.tuulee kirjoitti:

        "Pläjäys"-sanan käyttö tutkimuksesta, itse tutkijapoliisin käyttämänä, antaa kyllä sen mielikuvan että lesken suuttumus on hyvin perusteltu.

        Nyt sinunkin nimimerkilläsi kirjoitta joku ...palstan nimi Kryptinen jne. Sinä se et ollut, koska tuuli oli vastainen!

      • tammiharjulta.tuulee
        SiskoTerttuHelena kirjoitti:

        Nyt sinunkin nimimerkilläsi kirjoitta joku ...palstan nimi Kryptinen jne. Sinä se et ollut, koska tuuli oli vastainen!

        Näyttää siltä että se ketju on ehditty sensuroida piiloon. No ei varmaan paljon ole menetetty se ketju sensuroimalla.

    • Poliisiopiskelija

      Suomen laki pohjautuu venäjän vallan aikaisen keisarin senaatim lakeihin. Sitä on kiittäminen nykyisestä hyvin toimivasta ja oikeudenmukaisesta oikeuslaitoksesta.

      • SiskoTerttuHelena

        Länsimainen käsitys moraalista, oikeasta ja väärästä perustuu Raamattuun.
        10 käskyä ovat kaikissa länsimaissa lain perusta.

        Oikeudenmukaisuus voi säilyä vain Raamatun moraalikäsityksiä noudattamalla.

        Kristilliseen etiikkaan perustuva lainsäädäntö on ainoa joka toimii, parempaa ei ihmiskunta ole löytänyt, ja tuskin löytääkään.

      • SiskoTerttuHelena

        Oikeuslaitoksia näyttää olevan eri tasoisia, ja se johtuu sillä työtä tekevistä ihmisistä ja heidän moraalistaan!Älä ole naivi!
        Oikeusministeri Johannes Koskinen on vertaillut Itä-Suomen oikeuslaitoksen päätöksiä kontra muu Suomi!
        ##Kaleva uutisoi!
        Olisi mielenkiintoista verrata muiden hovioikeuksien päätöksiä Itä-Suomen hovioikeuden päätöksiin. Selvyyttä toisi myös käräjäoikeuksien ratkaisujen vertaaminen. Onko niin, että Itä-Suomen hovioikeuden alueen käräjäoikeuksien tuomiot eroavat muiden käräjäoikeuden tuomioista?#

      • eläjaannatoistenkuolla

        Miehen kuoleminen sukuriitelyn seurauksena ei sureta, niitähän riittää.
        Mutta kyllä kyrsii kun serkkupoika selviää tästäkin "voittajana" ja tulee vapaana niemelle, kun leski vielä valittaa tuomiosta suomi24 palstalla satunnaisille sivullisille.

      • SiskoTerttuHelena
        eläjaannatoistenkuolla kirjoitti:

        Miehen kuoleminen sukuriitelyn seurauksena ei sureta, niitähän riittää.
        Mutta kyllä kyrsii kun serkkupoika selviää tästäkin "voittajana" ja tulee vapaana niemelle, kun leski vielä valittaa tuomiosta suomi24 palstalla satunnaisille sivullisille.

        Mutta, kun ei ole ollut mitään sukuriitelyä, vaan serkkuni riiteli omaa riitaansa. Ei osannut elää ilman kränäämistä, niin se oli. Mitä minulle kuuluu surettaako sinua mikään tässä maailmassa!?
        Ville Mykkänen aloitti murhan ja murhanyrityksen tutkimisen, ja sitä se on edelleen tosiasioiden valossa!!Voitte uskoa ihan mitä haluatte, jos se helpottaa huonoa omaatuntoanne, mutta ennemmin tai myöhemmin koko juttu on "sylissänne"! Mieheni ja minä emme ole syyllisiä yhtään mihinkään, jos ei syyksi lueta sitä, että on olemassa ja rakensimme huvilan niemeen! Arvaan , että olet joku heidän sukulaisensa tai sitten aivopesty ystävänsä. Uskotteko te aina kaiken mitä teille kerrotaan?
        Mikä voittaja on tappaja! Hän on vanki eikä vapaa lopun elämänsä! Late Johansson on vankilassa, mutta vapaa! Mietippä sitä, että Late vankilassa ollessaan tunnusti kaksi muuta tappoa(huh)sen jälkeen, kun oli tullut vankilassa ollessaan uskoon!

    • Kahdenlaisiavankeja

      Päivnanvastoinkin voi olla. Voi olla myös vapaa vankilasta mutta vankina omien ajatustensa kanssa.

      • vankinakehossaan

        Juuri noin.

      • SiskoTerttuHelena

        Tutkiva poliisi ja se "joku tuntematon" joka muutti rikosnimikkeen, on vankina omien ajatustensa kanssa...se on varma.....miksi et mieti sitä!
        Vääryyden suosiminen on ainainen vankila! Aina pelottaa koska jää kiinni koska kaikki paljastuu!
        Aina on ollut "joutoporukkaa" joka lähtee mukaan huutosakkiin,( oikeastaan tietämättä mitä asiasta sen enpää) vaientaakseen sen mikä totta on!

        Tarvitaan lisää syyttäjiä jotka hoitavat hommansa kuten teki Pihla Keto-Huovinen!
        Hän teki rajusti töitä ja sai ketun koloonsa!

        Tehän ette sellaista ymmärrä ...Rytkösen tutkimus on teidän mieleenne!
        Totta puhuit viimeisessä lauseessa...voi olla, että vapaa vankilasta, mutta vankina omien ajatustensa kanssa, näin tulee serkulleni käymään, jos ei tunnusta! Totuus tekee vapaaksi!

        Hyvin vastattu, vastaväitteitä ei ole kuulunut!

      • Aarnioko

        kettu?

      • paloiko.porot

        Helluntaiuskovien huutokuoro on helisevää vaskea ja lestadiolaisten huutokuoro on kilisevää kulkusta.

      • SiskoTerttuHelena
        paloiko.porot kirjoitti:

        Helluntaiuskovien huutokuoro on helisevää vaskea ja lestadiolaisten huutokuoro on kilisevää kulkusta.

        Hyvä kun olet lukenut kirjoitukset(molempien)...Jumalan sana ei tyhjänä palaa vaan tekee sen mikä sille on pantukin.....Jeesus tuli etsimään ja pelastamaan sitä joka kadonnut on!

    • Kuusiharjultatuulee

      Paskan marjat kun pierettää.

      • SiskoTerttuHelena

        Kirjoittajan tyylilaji on jopa alhaisempi kuin poliisiopiston käyneen....näitähän tällä pastalla riittää! Kirjoittaja kirjoittaa toisen nimimerkillä...varastaminen on ilmeiseti juurtunut syvälle!

    • Tulevapolisikonstaapeli

      Olen tulossa Iisalmen poliisilaitokselle harjoitteluun syyskuun alussa. Olen lukenut näitä palstoja saadakseni näkökulmia tulevaan tehtävääni. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Itse olen oikeudenmukainen päätöksissäni ja sellaisenasellaisen aion pysyä. Tulen olemaan aktiivinen tällä palstalla.

      • SiksoTerttuHelena

        Hyvä, että tulet....kuten lauluntekijä sanoo..."pysy sellaisena kuin olet!!

      • SiskoTerttuHelena
        SiksoTerttuHelena kirjoitti:

        Hyvä, että tulet....kuten lauluntekijä sanoo..."pysy sellaisena kuin olet!!

        jatkuu tai oikeampi versio kuuluu "koskaan et muuttua saa!"

    • loputontarina

      Kaikki kotona😵😱🤔

      • SiskoTerttuHelena

        Oikeus yleensä voittaa! Odotat varmaan sitä innokkaasti, kuten ne jotka totuutta rakastavat!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1796
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1407
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1376
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1293
    5. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1279
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1260
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1217
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      641
      1186
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1058
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      13
      1008
    Aihe