Rukoilkaa ja antakaa anteeksi

KaidanTienKuIkija

[Fil. 3:6]
Kiivaudesta seurakunnan vainooja, vanhurskaudessa, joka laista tulee, laittamatoin.

Ehkä monet meistä ei voi näin pitkälle kerskata. Ne olivat myös korotettuja ihmisiä, ei ne olleet juuri kadulta tulleet ja kulkisivat huonoissa vaatteissa, vaan ne oli korotettuja kunniakansalaisia. Ne, jotka saattoivat näin paljon sanoa. Mutta se kiusasi Paavalia koko hänen elämänsä, että hän oli sokeudessaan mennyt niin pitkälle, että hän vainosi Kristuksen seurakuntaa. Koska hän sai kuulla äänen Damaskoksen tiellä, silloin kun hän vainosi kristittyjä, niin Saulus ensiksi kysyi: "Herra, kuka sinä olet?" "Minä olen Jeesus, hän, jota sinä vainoat." Sellainen on Sauluksen mielenlaatu tänäkin päivänä. Mutta meillä on sellainen Jumala taivaassa, joka voi Sauluksen ottaa kiinni tänäänkin. Sellainen, joka pilkkaa kristillisyyttä. Sellainen, joka on valmis viemään kristillisyyden tuomioistuimeen. Se, joka valehtelee netistä, joka jopa nimiä mainiten. Mutta me kristityt, meidän tulee rakastaa juuri näitä, ja rukoilla heidän edestään, että Jumala armossaan katsoisi heihin. Silloin kun Hus piti polttaa, oltiin Kostanzin kaupungissa, eikä saanut tulla kirkkoon sisälle, mutta hän oli puetettu sellaisiin vaatteisiin, että hän oli kansan villitsijä ja väärä opettaja. Kaikki suurimmat osat oli kokoontuneet kirkkoon. Se oli Konstanzissa, siinä tuomiokirkossa. Siellä oli kaikki parhaat ihmiset. Siellä oli pappeus, siellä oli maallinen johto ja kaikki tuomitsivat hänet vääräksi opettajaksi. Hän sai olla polvillaan kirkon rapulla, hän ei saanut tulla sisälle. Hän halusi vähän heille puhua, mutta he eivät halunneet häntä kuunnella. Silloin Hus kysyi - se oli kesällä 1415 - jos hän saa kysyä kansalle, ja hänet sallittiin puhua. Ja ensimmäinen sana, jota hän sanoi, hän sanoi kansanjoukolle, joka oli siinä ulkopuolella koossa: "Meidän tulee rukoilla taivaan Jumalaa, että hän antaisi heille anteeksi tämän pahan työn. Meidän tulee rukoilla niiden puolesta, jotka meitä vainoavat." Se ei kuulu Pyhään Henkeen, että antaa takaisin koston hengessä ja halulla. Antaa heidän lyödä meitä, vaan silittäkäämme takaisin. Jos he meitä kiroavat, niin meidän tulee siunata heitä takaisin. Jos mahdollista, että Jumala ottaisi heidät kiinni.

59

1195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anteeksivaan

      Voi,voi,aattelikko ihan tosissasi että Hussi oli juuri SINUN määrittelemäsi lestadiolaisen ristillisyyden edelläkävijä.Koitat OMIA historiasta jonkun tapahtuman ja sillä todistella OMAA oikeassaolevaa ristillisyyttäsi.Mistäs tiiät ettet juuri SINÄ ole se vainooja tai ristillisyytesi joka haluaa painaa kaikki kansat OMAN ikeensä alle.Todistellessasi OMAA erinomaisen täydellistä ja puhdata ristillisyyttäsi meinaat että kaikki muu ristillisyys ulkopuolellasi on aivan perseestä,täysin väärää kuin tuo muutaman tuhannen lestaadiolaisen ristillisyys johon kaikki on MIELESTÄSI keskittynyt.Vain SINULLA ja heillä on Oikia ja Totuudenmukainen Jumala,vain SINÄ ja he tietävät,tuntevat Jeesuksen,vain SINUUN ja heihin tulee Pyhä Henki joka erottaa SINUT ja heidät piskuiseksi laumaksi,Jeesuksen opetuslapsiksi.

      • Avatkaa_silmät_houkat

        Samaa mieltä. Mikä vaan taho voi nostaa Raamatusta minkä vaan kohdan todistaakseen OMAA erinomaisuuttaan ja OMAA oikeaa uskoaan suhteessa kaikkien muiden väärään uskoon. Ei tarvitse olla edes kristitty tehdäkseen niin (vrt. Jehovan todistajat). Jopa samaa raamatun paikkaa voi käyttää ei kristityt ja kristityt propagandaansa.

        Voi Pyhä yksinkertaisuus...

      • KaidanTienKuIkija
        Avatkaa_silmät_houkat kirjoitti:

        Osuva voivotus...

        Tiesitkö muuten että, O sancta simplicitas (Voi pyhä yksinkertaisuus!) olivat teologi Jan Husin viimeiset sanat, kun hänet 6.7.1415 - poltettiin roviolla Konstanzin kirkolliskokouksessa annetulla tuomiolla.

        Hus lausui sanat nähdessään yksinkertaisen maalaismummon kantavan lisää puita rovioon.

      • KaidanTienKuIkija kirjoitti:

        Tuomio ei annettu silloin, vaan hänen vangitseminen tapahtui silloin.
        Hänet tuomitsi paavi Johannes XXIII.
        -
        Hänet tuomittiin poltettavaksi myöhemmin Kerettiläisenä, joka oli
        seuraavan vuoden aikana, tuomio toteutui 6.7-1415.
        En ole löytänyt tuomio määrityksen aikaa ,,,
        -
        Konstazin kokous oli 1414-Ei tarkkaa tietoa toteutus oli 1415 sen
        n.vuoden pituisen väliajan sisällä kuitenkin...
        -

      • ValkeaHevonen
        KaidanTienKuIkija kirjoitti:

        Osuva voivotus...

        Tiesitkö muuten että, O sancta simplicitas (Voi pyhä yksinkertaisuus!) olivat teologi Jan Husin viimeiset sanat, kun hänet 6.7.1415 - poltettiin roviolla Konstanzin kirkolliskokouksessa annetulla tuomiolla.

        Hus lausui sanat nähdessään yksinkertaisen maalaismummon kantavan lisää puita rovioon.

        Etköhän sinäkin ole juuri se yksinkertainen syntinen paappa joka innosta hihkuen kannat puita rovioon polttaaksesi kaikkien muiden synnit omien syntiesi edestä.Osuvammaksi tekee vielä tuon sinun järkähtämätön erehtymättömyys ja täydellisyys ihmisten edestä Jumalasta piittaamatta.

    • eiosaaarvata

      Mikä haara niistä kolmestakymmenestä lestalaisuuden kaikkein oikeimmata osastosta oli nyt tällä kertaa aloittajan mielessä?

    • Joka_oikein_opettaa

      Saulukset ovat sellaisia uskovia, jotka luottavat opittuihin tapoihjinsa ja tekoihinsa, eivätkä usko Jeesuksen Kristuksen ristinuhrin riittävän vanhurskauttamaan, kuin ainoastaan jonkun pienen kunnostautuneen etnisen ryhmän.

      Saulukselle tällainen ryhmä olivat etniset juutalaiset, lainoppineet, fariseukset ja judaistit. Saulus ei uskonut Nasaretin Jeesuksen olevan Jumalan poika ja maailman vapahtaja. Jeesuksen seuraajat, eli ne ihmiset jotka uskoivat Jeesuksen Jumalan pojaksi ja syntiensä sovittajaksi, he joutuivat näiden judaistien ja fariseusten vainon kohteiksi. Saulus oli hyvin aktiivinen tässä asiassa, alkanut kristinusko piti välttämättä saada hävitetyksi. Tässä vimmassaan hän oli matkalla nykyisen Turkin Damaskokseen, eli hän oli jo tosi kaukana palestiinasta, liekkö ainakin 1000 kilometriä jo kulkenut, sen ajan kulkupeleillä. Matkalla tuli sitten toppi kuten tiedämme, Jeesuksella oli Paavalille tärkeä tehtävä.

      Ap. t. 22:12 Ja eräs mies, hurskas lain mukaan, nimeltä Ananias, josta kaikki siellä asuvat juutalaiset todistivat hyvää,
      Ap. t. 22:13 tuli minun tyköni, astui eteeni ja sanoi minulle: 'Saul, veljeni, saa näkösi jälleen.' Ja sillä hetkellä minä sain näköni ja katsoin häneen.
      Ap. t. 22:14 Niin hän sanoi: 'Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen;
      Ap. t. 22:15 sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut.

      ***) Ap. t. 22:16 Ja nyt, mitä viivyttelet?
      - Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä
      - ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

      Tänäänkin yhdistyksiinsä perinteisiinsä ja johtajiinsa luottavat vainoavat heitä, jotka eivät tunnusta yhdistyksiä eikä niiden johtajia oppeineen maailman vapahtajiksi ja tuomareiksi, vaan uskovat YKSIN Kristukseen, joka on heidän syntinsä sovittanut ja avannut heille USKON JA KASTEEN KAUTTA tien taivaaseen..

      • "Joka oikein opettaa "
        -
        Syyrian Damaskus oli kyllä kyseessä, kirjoitettiinhan vuosi 32 jKr.
        ja matka oli Jerusalemista noin 100 km. . .
        -
        Apt. 22:16 olivat kyllä Ananiaan sanat, mutta hän antoi hänet
        muitten kristittyjen kastettavaksi ( lue Apt. 9:18-19. ja
        Apt . 24 :14,22. sekä Apt. 26:8-18..
        -
        Tarkemmin Apt. 9:1-29.; ja 22:3-21.; 26: 9-20.
        -

      • VoiPimeyttä

        Samaa luulevat esikoiset ry, että he ovat vieneet valkeuden mukanaan, vaikka se on säkkiin ahdettua pohjattomuuden pimeyttä. Ei ole kuin yksi seurakunta perustettu jolla on jatkumoa aina alkuseurakunnasta saakka.

    • Miksi_valehtelevat

      Kuten lestadiolaiset ryhmästä riippumatta usein valehtelevat, ei saulus syntejään anteeksi saanut Ananiaan kättenpäällepanemisen kautta, vaan Jeesuksen Kristuksen asettaman Pyhän Kasteen kautta, joka toimitetaan vedellä pesten, (upottaen veteen tai vedellä valellen, sillä ei ole merkitystä), isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

      • " Miksi "
        -
        Olet kyllä oikeassa, niin se tapahtui siis muut miehet
        hänet kastoi , ja antoivat nimen PAULUS. Ei Ananias,.
        -

      • piipaappuup
        teuta01 kirjoitti:

        " Miksi "
        -
        Olet kyllä oikeassa, niin se tapahtui siis muut miehet
        hänet kastoi , ja antoivat nimen PAULUS. Ei Ananias,.
        -

        Näin lukee Raamatussa, miksi valehtelette? Väännätte totuutta sinäkin tuta01, joka olet aika Raamatullinen yleensä?

        17 Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut -- Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." 18 Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin. 19 Ruokaa nautittuaan hän taas voimistui.

      • Hyvinmeneenyt

        Huhhuh, joskus tulee mieleen, että onneksi lähtivät nämä riitapukarit muualle tappelemaan. Kristillisyydessä taas rauha maassa.

      • hiuli_hei_ei_huolta
        Hyvinmeneenyt kirjoitti:

        Huhhuh, joskus tulee mieleen, että onneksi lähtivät nämä riitapukarit muualle tappelemaan. Kristillisyydessä taas rauha maassa.

        Johtajien pyllyt kiiltää entistä kirkkaammin esikoislestadiolaisuudessa. Jumala antoi mahdollisuuden luopua vääristä jumalista, mutta ei ylistyslaulut harhaanjohtajille nousee ja Jeesukseen uskovien panettelu vaan pahenee.

      • kulotus.on.kuumaa.hommaa

        Sovitaanko ettet julkituo noita sairaita perversioitasi täällä. Tuskin kukaan muu kiinnostuu vanhemman miehen takaliston kiiltävyydestä tällä palstalla. Toiselta palstalta sait jo monoa törkeän kielenkäyttösi takia. Etkö sinä osaa ollenkaan hävetä, vanha mies!

      • KapinallinenJeesus
        Hyvinmeneenyt kirjoitti:

        Huhhuh, joskus tulee mieleen, että onneksi lähtivät nämä riitapukarit muualle tappelemaan. Kristillisyydessä taas rauha maassa.

        Joo voi olla yhteisössään turvassa kaiken maailman syntisiltä ja turmeltuneilta ihmisiltä jatkaen uinumista synnin unessa.

      • piipaappuup kirjoitti:

        Näin lukee Raamatussa, miksi valehtelette? Väännätte totuutta sinäkin tuta01, joka olet aika Raamatullinen yleensä?

        17 Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut -- Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." 18 Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin. 19 Ruokaa nautittuaan hän taas voimistui.

        Oletko lukenut noita Raamatun paikkoja joita toin esiin
        aikaisemmassa viestissäni , Apt. versioita, tutkien...
        -

      • Erittäinkuumaa
        kulotus.on.kuumaa.hommaa kirjoitti:

        Sovitaanko ettet julkituo noita sairaita perversioitasi täällä. Tuskin kukaan muu kiinnostuu vanhemman miehen takaliston kiiltävyydestä tällä palstalla. Toiselta palstalta sait jo monoa törkeän kielenkäyttösi takia. Etkö sinä osaa ollenkaan hävetä, vanha mies!

        Julkituomalla oman syntisi luulemalla toisen lausumaa perverssiksi kulotat yhtä lailla lainkaan sitä itse huomaamatta.

      • toinen.moinen

        Nopeastihan se löytyi toinenkin pervo. Jos olet mies ja sinuakin kiinnostaa saman sukupuolen ahterit, niin kyllä, se on pervoa.

      • Selväpeli

        Ensin alaviivalle: katkeria kirjoituksiasi seurattuani ei ole uskostasi epäilystäkään. Eiköhän suu puhu sydämen kyllyydestä. Ei tuollainen suoranainen riidan haastaminen ja kielenkäyttö sopisi edes päiväkoti-ikäiselle lapselle. Lisäksi oma viisaus haisee.

        Toisekseen myöhemmälle korjoittajalle väitteestä, että yhteisössä ollaan turvassa syntisiltä: Eiköhän suuri osa lestadiolaisista ole ihan tavallisissa palkkatöissä ja "syntisten" kanssa tekemisissä enemmän kuin uskovaisten.

        Tulkintani on, että esikoislestadiolaisuudesta eivät lähteneet syntiset, vaan katumattomat syntiset. Esimerkisi lahtelainen esikoisten tuore saarnamies melkeinpä kehoitti uskomaan ilman katumusta. Ei tämä ole sitä lestadiolais-/lukijais- opetusta jolla liike on alkanut. Laestadius kirjoittaa luterilaisen kirkon ongelmista selvästi teologisessa teoksessaan hulluinhuonelainen: kaikki haluavat olla kristittyjä ilman katumusta, parannusta, kivulla uutta syntymistä jnejne ja näitä ei saarnata kirkossa.

      • Peliselvä
        Selväpeli kirjoitti:

        Kiitos,hyvä kirjoitus mutta missä vaiheessa kirkossa sinun mielestäsi on lakattu saarnaamasta parannusta jos et ole edes käynyt siellä vai oletko?Se mikä tuntuu vieraalta tai mistä ei mitään tiedä paitsi kuulopuheista ei mitään todista.Jos yksi esikoisten saarnaaja on SINUN MIELESTÄSI noin sanonut tai olet ymmärtänyt tahattomasti väärin ei todista esikoisten näin toimivan.Olen käynyt kirkossa ja kyllä siellä edelleenkin kuuluu Jumalan Sana kirkkaana ja puhtaana parannuksen armoon.Suurta itsekkyyttä (ylemmyydentunto,ahdasmielisyys,rakkaudettomuus) on tuomita kuka tahansa ryhmä tai joukko yhden takia.

      • Silmänlume
        Hyvinmeneenyt kirjoitti:

        Huhhuh, joskus tulee mieleen, että onneksi lähtivät nämä riitapukarit muualle tappelemaan. Kristillisyydessä taas rauha maassa.

        Niin voit jatkaa siellä Pyhässä Yksinkertaisuudessasi tietäsi ilman (maailman joka on väärin sanottu sillä maailma vain on) ihmiskunnan tuomia ongelmia tai siis,ilman ihmiskuntaa.

      • teuta01 kirjoitti:

        " Miksi "
        -
        Olet kyllä oikeassa, niin se tapahtui siis muut miehet
        hänet kastoi , ja antoivat nimen PAULUS. Ei Ananias,.
        -

        Tästä on kirjoitettu, kolmessa kohtaa apt. eri paikoissa ,
        Ja yksi oli, 9 luvun kohta tutki sitä , siinäkin oli että Ananias
        laittoi kätensä Saulin päänpäälle ja heti putosi kuin suomut
        hänen silmistään ja hänet tätettiin Pyhällä Hengellä.
        -
        Jonka lisäksi Ananias sanoi miksi viivyttelet, ja anna kastaa
        itsesi , ja pestä pois syntisi,, sen kasteen suoritti muut
        kristityt miehet , ei Ananias !
        -

      • PäälliköittenPäällikkö
        hiuli_hei_ei_huolta kirjoitti:

        Johtajien pyllyt kiiltää entistä kirkkaammin esikoislestadiolaisuudessa. Jumala antoi mahdollisuuden luopua vääristä jumalista, mutta ei ylistyslaulut harhaanjohtajille nousee ja Jeesukseen uskovien panettelu vaan pahenee.

        Jumala antaa mahdollisuuden jumalisuuteen , valtaan muihin ihmisiin nähden koetellakseen heidät tuon houkuttelevan ja lankeemisiin alttiin himon ja nousuhumalan tähden.

    • KaidanTienKuIkija

      [1:38:40]
      Kun tämä kiusasi Paavalia koko hänen elämänsä, hän sai niin kuin haavan sisimpäänsä, mutta Jumala oli kuitenkin koko sydämestään antanut anteeksi. Hän, joka oli myös vastuussa, että Stefanus kivitettiin, niin Jumala saattoi kuitenkin koko sydämestään antaa anteeksi. Ja valitsi hänet väkeväksi työaseeksi. Sinä veli ja sisar, jos me kohtaamme jotain vastustusta kristillisyytemme tähden, se on niin pientä, se on niin pientä verrattuna siihen, mitä Vapahtajani on saanut minun tähteni kärsiä. Hän on kärsinyt helvetin vaivat. Hän on ottanut päällensä kaikki minun syntini. Siksi meidän tulee saarnata anteeksiantamusta heille. Jos mahdollista, että Jumala antaisi heille anteeksi. Mutta me puolestamme, me antaisimme koko sydämestämme anteeksi ja myös suullamme todistaa, mitä sisimmässämme tunnemme. Ja sen lisäksi rukoilla sen rukouksen: "Rakas Jumala, taivaallinen Isä, pane aivan niin kuin enkeli sydämeni oven eteen, ettei minussa kasvaisi katkeruutta, ettei koston henki saisi minussa sijaa.
      Minä tunnen todella oman heikkouteni, ja pyydän kaikkien kristittyjen esirukouksia." Rukoilkaa opettajienne edestä, rukoilkaa saarnaajienne edestä, jotka uskollisuudessa ovat taistossa. Mutta myös korottavat sen kiiltävän miekan, vaikka kohtaavat sellaisia sotamiehiä, joilla on suljetut suojaimet ja joilla on ruosteiset miekat, jotka ovat ruostuneet valheen kamarissa. Mutta sinä Kristuksen sotamies, ota pieni miekkasi, vedä se sen verisen ahjon läpi, joka on aivan hiilipunainen, joka palaa Kristuksen rakkaudesta, että miekasta tulisi niin kirkas ja taistele avoimesti puhtain asein. Jumala antaa kuitenkin voiton, taisteluhan on hänen, ei meidän.

      • Vapahdus

        Ei,et sinä edelleenkään tunne sitä kaikkein vaarallisinta heikkouttasi,nimittäin oman vanhurskauden perkelettäsi.Jeesus on ottanut päällensä kaikkien syntitaakat viimeistäkin myöden,ei siis pelkästään sinun ja sovittanut ne, sinunkin pitää vain uskoa tuo omalle kohdallesi ja lakata elämästä jatkuvan parannuksen tietäsi fariselaasena tolvanana.Katso lähimmäisiäsi,elä heidän kanssaan kärsien ja heitä pyyteettömästi auttaen,ketään koskaan hylkäämättä ja ylenkatsomatta.Se on sinun ja minun elämäni,kaikkien ihmisten tarkoitus.

      • KaidanTienKuIkija

        Kielsinkö minä sinua uskomasta?
        Tuo teksti, on kopioitua tekstiä, ei tuotostani, mutta se on saarnattua Jumalan sanaa.

        Ja on totta, että, Jeesus otti päällensä koko maailman synnit.
        Tästä Luther sanoo että se lunastustyö riittäisi seitsemälle maailmalle.

        Kuitenkin raamattu todistaa sen, ettei uudestisyntymättömälle ja kuollut uskoiselle ihmiselle, siitä ole mitään hyötyä.
        Kuollut usko tahtoo omia sen itselleen, siis varastaa armoa. Mutta siinä käy niin kuin raamattu todistaa, että silloin herra sanoo "Ja silloin minä tunnustan, en minä teitä ikänä tuntenut: menkäät pois minun tyköäni, te väärintekiät."

      • Tuomiohenki

        Mitä höpäjät uskonkiellosta?Mistä minä olen varma ettet ole lainaamasi muokannut sinulle sopivaksi.Mitä uhkailet,pelottelet ja yrität vääntää Herran sanaa muita kuin itseäsi vastaan.Olet olevinaan kauhian huolissasi armon varkaista,uudestisyntymättömistä ja kuolleessa,suruttomassa tilassa olevista ihmisistä mutta et ole valmis kärsimään ja pyyteettä heitä auttamaan vaan ainoastaan ylenkatsomaan.

      • Tuomiohenki kirjoitti:

        Teen vielä kysymyksen, Kuinka voi Armoa varastaa, kun
        sitä saa nöyrästi pyytäen niin paljon kuin ehtii anoa ...
        -

      • KaidanTienKuIkija
        teuta01 kirjoitti:

        Teen vielä kysymyksen, Kuinka voi Armoa varastaa, kun
        sitä saa nöyrästi pyytäen niin paljon kuin ehtii anoa ...
        -

        Sen raamattu todistaa että Muualta kuin ovesta tulevat ovat varkaat ja ryövärit..

        Joillain ei ole tarvetta anoa armoa, mutta silti he tahtovat sen armolupauksen itselleen omistaa.

        Ja sinulle ylempänä. Ei minulla ole tarve saarnaajiemme saarnoja tai mitään muutakaan muuttaa "minulle sopivaksi"

        Raamatullinen Totuus on minulle sopivaa, muuttamatta sitä mihinkään suuntaan. Ja enkä minä tahdo ketään tuomita. Sen tekee Jumalan sana ja totuus, kaikkien niiden rinnoissa, jotka eivät totuutta rakasta. Raamatun sana, ja totuus ei muutu, vaikka joku tahtoisi armoa varastaa, ja päästä sisään ilman uudestisyntymistä.

      • Pöömerkki

        Ai ihan koko SYDÄMENSÄ pohjasta Jumala antoi anteeksi.Meinaatteko TYÖ että Jumala on niinkuin sinä vajaamielinen ja YKSINkertainen kristitty että hänellä olisi sydän ihmisten tapaan.

      • Ohkasellalangalla
        KaidanTienKuIkija kirjoitti:

        Kielsinkö minä sinua uskomasta?
        Tuo teksti, on kopioitua tekstiä, ei tuotostani, mutta se on saarnattua Jumalan sanaa.

        Ja on totta, että, Jeesus otti päällensä koko maailman synnit.
        Tästä Luther sanoo että se lunastustyö riittäisi seitsemälle maailmalle.

        Kuitenkin raamattu todistaa sen, ettei uudestisyntymättömälle ja kuollut uskoiselle ihmiselle, siitä ole mitään hyötyä.
        Kuollut usko tahtoo omia sen itselleen, siis varastaa armoa. Mutta siinä käy niin kuin raamattu todistaa, että silloin herra sanoo "Ja silloin minä tunnustan, en minä teitä ikänä tuntenut: menkäät pois minun tyköäni, te väärintekiät."

        Kenenkähän tulkintaa Raamatusta tuo oli eli ei siis Jumalan Sanaa vaan omaa ymmärrystä Jumalan Sanasta.

      • Homehtunutomppu
        KaidanTienKuIkija kirjoitti:

        Kielsinkö minä sinua uskomasta?
        Tuo teksti, on kopioitua tekstiä, ei tuotostani, mutta se on saarnattua Jumalan sanaa.

        Ja on totta, että, Jeesus otti päällensä koko maailman synnit.
        Tästä Luther sanoo että se lunastustyö riittäisi seitsemälle maailmalle.

        Kuitenkin raamattu todistaa sen, ettei uudestisyntymättömälle ja kuollut uskoiselle ihmiselle, siitä ole mitään hyötyä.
        Kuollut usko tahtoo omia sen itselleen, siis varastaa armoa. Mutta siinä käy niin kuin raamattu todistaa, että silloin herra sanoo "Ja silloin minä tunnustan, en minä teitä ikänä tuntenut: menkäät pois minun tyköäni, te väärintekiät."

        Saarnattua Jumalan Sanaa,sitähän sinä kumarrat kautta teutateksen ihmisistä lainkaan piittaamatta,houriessasi yksin Kristuskalliolla täynnänsä lestaatiusta ja itseäsi.Päätelmäsi ovat edelleenkin VAIN JA AINOASTAAN SINUN vailla kanssaihmisiä.

    • NäiSeMeni

      [Fil. 3:6]
      Kiivaudesta seurakunnan ja VANHINTEN vainooajat, vanhurskaudessa, joka laista tulee, laittamatoin. NIIN HE VIHOISSAAN. PERUSTIVAT YHDISTYKSEN NIMELTÄ ESIKOISET RY ERISEURA PUSR-SI SEAURAN

      • Kukamitähäslää

        Voi sinua pientä raasua joka vihassa ja katkeruudessa kylvät jyvistä akanoita hengen ylpeytesi ja kunniasi tähden.Matele sinä orja uudestaan sinne alttarille syntiesi tähden josko Jeesus,ei siis kukaan ihminen tulisi sydämeesi antaen sinulle armon ja laupeuden,rakkauden.

      • " Näi se meni "
        -
        Kuinka niin ( Sillä Fil. 3: 6 sanat oli seuraavat,
        Intoon nähden seurakunnan vainooja , lain
        vanhurskauteen nähden nuhteeton...
        -

      • Häsläysten

        Tule sinä pikkuriikkisen pieni,pikkumaisista pikkumaisin minua kaulaileen niin minä osoitan että maa jalkojesi alla ei ole korokkeeella eikä kuopalla vaan tasainen,yht tasaanen ku miulla osoittaen sinut tasavertaiseksi yli - ja alivertaisuuden sijaan sillä viimeisellä pysäkillä jossa niin siut kuin miu otetaan Jumalan sylkkyyn sinne ihkaihanalle niitylle kaikkien rakkaiden joukkoon.

      • Häsläysten kirjoitti:

        Niin, Koliat silitetään ; vuoret alennetaan , notkot nostetaan.
        ( ei ole korokkeella eikä kuopalla.). Vaan kaikki on silitetty.
        -

      • Armostaseuraavaan

        Voi sinua pienimmistä pienintä raasua joka vihoissas tänne kirjoottelet etsien syitä ja puutteita muista,itsesi paremmaksi luullen, kukkulan,tunkion kuninkaaksi nostaen.

    • KaidanTienKuIkija

      [1:51:09]
      Sen hän on yksinään täyttänyt, ja koko hänen maallinen elämänsä, jo kahdeksannesta päivästä, se pieni poika, joka oli ja on maailman Vapahtaja, jo silloin alkoi viaton veri valumaan, sinun ja minun tähden, täyttääkseen vanhurskauden uskovaisille ja myös koko hänen elämänsäkin, niin tämä seisoi juuri hänen edessään, että täyttää Isän tahdon. Hän rakasti Isäänsä niin paljon, että hän taipui kuuliaisuudessa Isänsä tahtoon. Hän oli jo aikaisemmin sen luvannut, mutta se johti hänet myös ristinkuolemaan, mutta ristillä kun hän henkäisee, kun hän vetää viimeisen henkäyksen, niin hän huutaa vielä siinä: "Se on täytetty!" Laki on täytetty, ja synnin rangaistus on kärsitty alkaen jo Getsemanessa. Kuule, jos täällä on joku herännyt sielu, joka etsivä ihminen, joka etsii autuutta, ja pelkää illalla mennä nukkumaan, ehkä pelkäät putoavasi helvetin tuleen, kuule nyt tätä ääntä, vaikka se on ruotsin kielellä, ei kenenkään tarvitse mennä helvettiin. Ei sinun tarvitse tuskissasi hikoilla, koska kuningas itse on ollut siellä, sinun puolestasi ja sinun tähden, ja jos sinä sen uskot, niin sinä sen omistat. Hän on täyttänyt tämän Isän tahdon, että hänen täytyy huutaa, kun sumu nousee ihmissukukunnasta, ja kun sellainen sumu tulee hänen ylitseen: "Minun Jumalani, minun Jumalani, miksi minut hylkäsit." Ja pimeys oli kuudenesta yhdeksänteen hetkeen. Se oli meidän epäilyksemme tähden, että hän sai sisimmässään kärsiä tämän pimeyden ja myös täyttää Isän tahdon. Niin pitkään, että se oli täydellinen vanhurskaus. Mitä sillä tarkoitetaan? Siihen on Isä täysin tyytyväinen. Pojan teon kautta, suurin, mitä on tämän maan päällä tapahtunut, sen, minkä Poika on tehnty, nimittäin, että täyttää Isän tahdon. Ja kun Isä katsoo Poikaansa ja kun hän kuulee Pojan huutavan, niin hänen vihansa sammuu sinua ja minua kohtaan. Isän viha ei kohdistu meihin. Hän otti kirouksen päällensä. Hän, joka riippuu puussa, se on kirottu. Hän otti kirouksen päällensä. Niin, että sinut ja minut lunastettaisiin iankaikkisesti. Mutta kuolema ja helvetti ei voineet pitää häntä jäljellä. Hän nousi kolmantena päivänä elävänä. Sen hän teki meidän vanhurskaudeksemme. Jos sinä sen uskot, niin sinä sen omistat. Hän asuu sinun syntisessä sydämessäsi. Hän tahtoo olla kuninkaana sydämessäsi. Hän tahtoo yksin omistaa sydämesi, sinä nuorisolauma.

      • Hajumerkki

        Aikamoista jupinaa ja vakuuttelua,kas ku et ole noussut taivaaseen rakastavan Jumalan käsivarsille vai sittenkin kiukkuisen,vihaavan Jumalan niinkuin sinä.Miksi Jeesus huusi Isälleen,eikö Hän muka tiennyt ristiinnaulitsemistaan mitään vai oliko huuto teatteria,eikö Hän sentään ole Jumalan Poika,itse Jumala joka on käynyt täällä maan päällä ojentamassa ja opettamassa meitä tyhmiä ja yksinkertaisia mitättömiä ihmisparkoja.

      • Kuulkaamme
        Hajumerkki kirjoitti:

        Hän huusi sen sinulle(kin)

    • käsittämätön_järjelle

      Jeesus on lihaksi inkarnoitunut Jumala joka lihassaan kärsimällä sovitti Isän vihan.

      Kolminaisuus ei tuosta vain avaudu, ihmisjärjelle se ei avaudu koskaan! Miten sama Jumala voi olla samalla hetkellä Isänä taivaassa ja Poikana ihmislihaan inkarnoituneena maan päällä. On turha edes yrittää järjellään yltää näihin salaisuuksiin. Mutta sen me tiedämme Raamatusta että Jumala on yksi, ei kolme. Hän on Isä Poika ja Pyhä Henki. Tämä on meidän syntisten ihmisten pelastuksen tähden tällä tavalla. Luoja Lunastaja ja Pyhittäjä on yksi ja sama - Henki. Sana, Logos, Idea. Puhutusta kielestä riippuen.

    • pienisuurijasana

      Teuta. Huomaa tästä lainaamastasi Raamatunlauseesta- - ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi. -- Siinä on Ja- sana. Ei siinä lue kastamalla. Sama asia on lähetyskäskyssäkin.

      • Eituulestatemmattu

        No mitä se syntien pois peseminen sitten tarkoittaa jos jo uskossa oleva ihminen kastetaan? Miksi uskoon tulleen ihmisen synnit tarvitsee vielä pestä pois kasteen jälkeen ja miten se tapahtuu? Ihan näin pulliaisena kun ajattelee sanojen kastaa -
        pestä yhteyttä, niin kyllä niissä joku yhteys on oltava. Muuten tuossa lukisi: kastaa ja ottaa pois syntisi.

        Pietarin kirjeen mukaan UT:n kaste on verrattavissa Nooan päivien vedenpaisumukseen, kun 8 sielua pelastui veden kautta. Pelastaa veden kautta - pestä pois synnit.

        1 piet 3:
        18. Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,
        19. jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille,
        20. jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
        21. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

        Efesiläiskirje opettaa, että

        25. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
        26. että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
        27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

        Taas kerran vedellä pesten puhdistetaan sanan kautta, mitä muuta tuossa voidaan tarkoittaa kun kastetta. Sana yhtyy veteen ja siitä syntyy kaste, elämää antava vesi. Tämä vesi on kuitenkin pelkkää vettä ilman sanaa ja kastetoimituksen ulkopuolella.

      • Eituulestatemmattu kirjoitti:

        Niin kuin sana yhtyy veteen, syntyy Sakramentti !
        Kasteen Sakramentti, Sanoo Luther:" Kasteen velvoittaa
        meitä siihen , että meissä oleva "vanha ihminen on jokapäi-
        väisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja
        että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine
        himoineen , ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja
        noustava ylös uuden ihmisen , joka elää vanhurkaudessa ja
        puhtaudessa Iankaikkisesti Jumalan edessä."
        -

      • siinäseon

        En paremmin sanoisi !

        " Vähäkatekismus."
        oli lainauksen kohde.
        -

    • ValkeaHevonen

      "Meidän tulee rukoilla taivaan Jumalaa, että hän antaisi heille anteeksi tämän pahan työn. Meidän tulee rukoilla niiden puolesta, jotka meitä vainoavat." Se ei kuulu Pyhään Henkeen, että antaa takaisin koston hengessä ja halulla. Antaa heidän lyödä meitä, vaan silittäkäämme takaisin. Jos he meitä kiroavat, niin meidän tulee siunata heitä takaisin. Jos mahdollista, että Jumala ottaisi heidät kiinni." Lainaus päättyy.
      Meidän tulee rukoilla Jumalaa että Hän antaisi meille anteeksi pahan työmme.Meidän tulee rukoilla meidän puolesta jotka vainoamme toisiamme.Antaa minun lyödä minua mutta silitän silti takaisin.kun minä kiroan itseni niin minun tulee siunata itseni takaisin Jumalan yhteyteen.Jumala on meissä kiinni.Pyhä Henki ei anna hampaasta hammasta eikä silmästä silmää vaan armon ja laupeuden rauhaa siunaten.

      • Mustaheppa

        Jep,hän elää vanhaa liittoa ymmärtämättään Israelin kansan mukaan,vielä pahempaa on että hän kuvittelee silti olevansa uudessa liitossa Jumalan valittuna nimenä ja sanana.

      • Tulipunaneheppa
        Mustaheppa kirjoitti:

        Jep,hän elää vanhaa liittoa ymmärtämättään Israelin kansan mukaan,vielä pahempaa on että hän kuvittelee silti olevansa uudessa liitossa Jumalan valittuna nimenä ja sanana.

        Niin kuin nämä loputtoman lukemattomat kristinuskon lahkot näkemättä ja kuulematta ,sokeina ja kuuroina,oman vanhurskaudensa unessa tyytyväisinä ja ahnaina petoina ollessaan huolissaan vaan ja ainoastaan omasta pelastuksestaan.

      • Tuhkanharmaaheppa
        Tulipunaneheppa kirjoitti:

        Niin kuin nämä loputtoman lukemattomat kristinuskon lahkot näkemättä ja kuulematta ,sokeina ja kuuroina,oman vanhurskaudensa unessa tyytyväisinä ja ahnaina petoina ollessaan huolissaan vaan ja ainoastaan omasta pelastuksestaan.

        Nuo pedot ansaitsevat kaikki vitsauksensa ja puutteensa ihan itse minun lainkaan puuttumatta.

      • Perkeleeltä
        Tuhkanharmaaheppa kirjoitti:

        Nuo pedot ansaitsevat kaikki vitsauksensa ja puutteensa ihan itse minun lainkaan puuttumatta.

        Jopa minä hermostun kun nuo ihmisen irvikuvat ovat niin helppoja tapauksia minulle.Jumalani,aseta ny heihin ees vähän vastusta.

      • Pääpiru
        Perkeleeltä kirjoitti:

        Jopa minä hermostun kun nuo ihmisen irvikuvat ovat niin helppoja tapauksia minulle.Jumalani,aseta ny heihin ees vähän vastusta.

        No eihän he herää vaikka räjäyttäsi naapurit Taivaan Tuuliin Jumalan henkäyksien riepoteltaviksi,niin sidottuina he ovat maalliseen elämäänsä.

    • Helvetinruhtinas

      Kiva ottaa taas yhteen,taistelutoveri sillä minä rakastan sinussa asuvaa omanvanhurskauden perkelettä yli kaiken.

      • Minä en rakasta koska hän on saatana.
        jonka Karitsa paloittelee suunsa miekalla
        ja hänet heitetään tuliseen mereen.enke -
        leittensä kanssa.
        -

      • teuta01 kirjoitti:

        Minä en rakasta koska hän on saatana.
        jonka Karitsa paloittelee suunsa miekalla
        ja hänet heitetään tuliseen mereen.enke -
        leittensä kanssa.
        -

        Kuin vuolas virta aika kiitää ,
        elämän iltaa jouduttaa .
        Ei armonaika aina riitä ,
        kuolema kohtaa saavuttaa.
        Nyt auta sanaa kuulemaan,
        vie meidät taivaan kunniaan.
        -

      • KauttaTeutateksen
        teuta01 kirjoitti:

        Kuin vuolas virta aika kiitää ,
        elämän iltaa jouduttaa .
        Ei armonaika aina riitä ,
        kuolema kohtaa saavuttaa.
        Nyt auta sanaa kuulemaan,
        vie meidät taivaan kunniaan.
        -

        Aikasi on mennyt ja virtasi tyrehtynyt,iltasi on toivottoman pitkä ja tylsä,armonaikasi ei riitä enään kuolemaa vastaan vaikka Sanan äärellä olisit lopun aikasi,taivaan kunniasta varmaankin sinulla on monenlaisia haaveita.Sorry kun tyrmään ne koska ne ovat mitättömän mielikuvituksesi tuotteita.

      • KauttaTeutateksen kirjoitti:

        Aikasi on mennyt ja virtasi tyrehtynyt,iltasi on toivottoman pitkä ja tylsä,armonaikasi ei riitä enään kuolemaa vastaan vaikka Sanan äärellä olisit lopun aikasi,taivaan kunniasta varmaankin sinulla on monenlaisia haaveita.Sorry kun tyrmään ne koska ne ovat mitättömän mielikuvituksesi tuotteita.

        Kiitos samoin, ittellesi myös . ei teutateskaan ole
        hunjaa kuten Simson sanoi. . .
        -

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe