Rakkaan lemmikin kuolema

Ymmärrän sua aloittaja täysin. Osanottoni lemmikkisi poismenon johdosta. Itsellä koira, joka sairastelee ja on rakas ja tuleva mahdollinen kuolema tuntuu kamalalta nyt jo. Lemmikkini on ollut minulle paras ystävä kanssa. Aina jaksaa häntä heilua ja on iloinen nähdessän minut muutaman minuutin eronkin jälkeen. Nytkin on tässä vieressä, kun kirjoitan tätä. Ollaan kävelty paljon ulkona ja nautittu siitä, sillä tämä taitaa olla viimeinen yhteinen kesämme. Voimia sinulle ja pidä huolta toisesta kissasta ja anna paljon hellyytä, sillä kanssa ikävä kaveriaan.

Minäkin olen elänyt kissojen maailmassa aina lapsuudestani lähtien.Kissoja on ollut välillä enemmän ja vähemmän enkä ole ikinä hyväksynyt sterilaatiota omalle kissakannalleni,koska se voisi ajanmyötä johtaa juuri kaltaisesi tilanteeseen eli viimeinenkin mirri lähtee kävelemään.
Minulle tapahtui juuri miten niin että kaikista kaunein ja kotikasvatettu kollikissa tuli yliajetuksi ja kun vaimoni järkytyksestä kalpeana tuli kertomaan että hänen rakkain ystävänsä on todennäköiseti kuollut,lähdin tienvarteen tekemään sen raskaimman työn eli korjaamaan jo yöllä kuolleen kissan ja hautaamaan sen pihaani lähelle nuorta tammea.
Noin läheisen ja jo inhimillisiä piirteitä omaavan läheisen ystävän äkillinen poismeno jättää hetkeksi ainakin ammottavan reiän elämään jota minun tapauksessani nyt uusi pentu yrittää jotenkin korvata,mutta koska kysymyksessä oli erityisen kaunis ,nuori ja eläväinen kollikissa ei paikkaa voi ikinä täysin korvata.
Itse tällähetkellä ajattelen että kohtalo tai kuka se asioista viimeisenä määrää otti vain rakkaan pois meiltä eikä pahemmin kysellyt.
Olen myöskin ajatellut positiivisesti että ehkä hänen elämä jatkuu jossain toisessa ulottuvuudessa kun sai kokea tuo nuorena kuolemisen ikuisen mysteerin eikä ollut edes tyttökissoja päässyt valloittamaan vaikka oli todella kaunis ja eläväinen suomen maatiaiskissa.

Vaihtoehdot: seurakuntaan naureskeltavaksi tai terveyskeskuksesta nappia naamaan.

Mistä tulee ajatuksesi, että seurakunnassa naureskeltaisiin hänelle joka suree menetettyä lemmikkiään? Seurakunnissa on jopa ryhmiä, joissa saman kokeneet voivat tavata toisiaan ja keskustella vertaistuen merkeissä.

Pappi Elisabet

Kuullut työntekijöitten juttuja.

Voitko vähän Foky avautua, miksi puutut jokaiseen papin kommenttiin? Onko sulla elämässä hankalaa vai oletko pettynyt seurakuntaasi? Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita keskusteluun kuin keskusteluun, mutta kommenttisi ovat ilkeitä, miksi?

voitkokertoamiksi kirjoitti:

Voitko vähän Foky avautua, miksi puutut jokaiseen papin kommenttiin? Onko sulla elämässä hankalaa vai oletko pettynyt seurakuntaasi? Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita keskusteluun kuin keskusteluun, mutta kommenttisi ovat ilkeitä, miksi?

Lue lisää

Seurakunnissa on epäasiallista kohtelua, parasta olla menemättä. Siis luterilaisuus.

kuunteleva_kirkko kirjoitti:

Mistä tulee ajatuksesi, että seurakunnassa naureskeltaisiin hänelle joka suree menetettyä lemmikkiään? Seurakunnissa on jopa ryhmiä, joissa saman kokeneet voivat tavata toisiaan ja keskustella vertaistuen merkeissä.

Pappi Elisabet

Lue lisää

Suomen kirkko tekee ihan hyvää työtä,köyhien auttamisessa jopa rahallisesti ja muutenkin,mutta ei voi antaa vastausta niin moneen kysymykseen,kuten että minne kissan henki menee kuoleman jälkeen.
Meillä oli kotona kansansuru kun nuori elämä sai lopun yhtenä tuulisen myrskyisenä yönä tai iltana.
Toivon vain että kissamme ei kärsinyt pitkään ennekuin heitti henkensä.
Eikös siellä kirkoissakin puhuta Jumalan karistsasta joka tuli raasti tapettua ja kärsi ennenkuin heitti henkensä,ja me joilla on kotieläimiä ollut aina ymmärrämme sen tuskan kissan tai koiran omistajissa kun he vain kuvittelevat niitä viimeisiä tuskan maukuntaa kun makaa yksin hyljättynä ojan reunalla ja suruton kuljettaja jatkaa peltilehmällään aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut vaan todeten että kollikissahan se vaan oli.
No jos Jumala olisi oikeasti niin suruton ja kylmäsydämminen ettei kärsisi kun yksi lasten lemmikki joutuu kokemaan saman kohtalon kuin hänen ainoa lapsensa tuo puhdas eläin eli nuori lammas ,karitsa.
Meillä tapaukseen liittyy mystinen loppu,sillä samana aamuna kun kuollut kissa löytyi toi emokissa
kanalan alta yhden pienen pennun joka seurasi sitä aivan kuin olisi tiennyt että kotiinhan me mennään.Minä ensiksi silitin emää ja sitten otin noin 5 viikkoisen pennun niskavilloista syliini eikä hän pelännyt yhtään ihmistä vaan aivan kuin ymmärsi että pääsee turvaan talon lämpymään jossa se leikkii nyt aivan kuin olisi syntynyt meidän talossamme.

Ei koskaan saa sanoa surevalle, joka on menettänyt juuri rakkaan, tässä tapauksessa kissan, noin. Hän suree omaa kuollutta kissaansa, eikä varmaan lohduta, että kissoja on saatavilla lisää. Mikään uusi kissa ei korvaa kuollutta lemmikkiä. Sama pätee kaikkiin surun keskellä olevia, ei auta surijaa, kun sanotaan, että saat lisää lapsia jos on menettänyt juuri lapsen tai saat uusia ystäviä, kun olet menettänyt ystävän. Kyllä varmaan jokainen tarkoittaa hyvää, mutta surijalle lauseet ovat tuskallisia, sillä ei ketään voi korvata toisella. Ehkä niitä asioita tapahtuu, kun elämä jatkuu, ja suru hälvenee, mutta antaa jokaisen surra aikansa.

Otan osaa, ymmärrän tuskasi ja suuren ikäväsi . Voimia sinulle paljon.