Koraani ja Sharia

TähänNojaaMaaalaisliitto

mtk-kepu on jo pidempään valmistellut maamme väestön vaihtoa ja pehmittänyt asenteita vieraiden maahantuloa myötäileväksi. kepun varapuheenjohtaja Saarikkohan esitti jo pari vuotta sitten imaammikoulutuksen aloittamista ja hihhuli sipilä kutsui kiinteistöihinsä maahanmuuttajia siten, että kuhinaa syntyi aina Syyriaa ja Irakia myöten.

Kepuahan toki tuki myös kokoomuksen Sasi, joka juristina ehdotti sharia-lain käyttöönottoa Suomessa. Ja katso, moskeijoita ja minareetteeja kohoaa ympäri maata ja Lähi-Idän muslimeita tulee maahan enemmän kuin suomalaislapsia syntyy.

Tällainen on nykyään mtk-kepun isänmaallisuus, jonka aikaisemmin mainostettiin nojaavaan lakiin ja raamattuun... mutta kehitys kehittyy ja miksi muka mtk ei saisi lisää vastikkeettomia tukiaisia nojaamalla neuvostoliiton ja yya:n jälkeen koraaniin ja shariaan?

Turussahan nyt tätä sharialakia eilen jo toteutettiin ihan käytännössä.

126

805

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillee_se_menee

      Miksi terroristit haluaisivat tämän hallituksen vaihtaa, päämininisterihän juuri ihan itse kutsui heidät tänne, tarjosi oman asuntonsakin heidän käyttöönsä. Luonnollinen seuraamushan pitäisi olla, että sitten vasta kun jonkinlaisia ongelmia matujen kanssa syntyy. Sipilä ja hallitus silloin lähtee kuin lännen tähti.

      • uskomatonta_touhua

        Aika uskomatonta muuten, että maahanmuuttajat itse osallistuivat kyseisen murhaajan kiinniottamiseen eilen Turussa, ja esimerkiksi suomalaiset persut ne itse vain kuvasivat tapahtumaa kännyköillään.

      • trollipaska
        uskomatonta_touhua kirjoitti:

        Aika uskomatonta muuten, että maahanmuuttajat itse osallistuivat kyseisen murhaajan kiinniottamiseen eilen Turussa, ja esimerkiksi suomalaiset persut ne itse vain kuvasivat tapahtumaa kännyköillään.

        Trolli paska puhuu.

    • poliisi.oikeassa

      Poliisi on myöntänyt Sipilän, Soinin ja Risikon vastustuksesta huolimatta että tutkivat tekoa terroristitekona. Islamissti -murhaaaja on Marokon kansalainen, tämä on ollut tiedossa (myös nimi) sosiaalisessa mediassa jo eilisestä lähiten mutta se on onnistuneesti Sipilä ja Risikon toimesta täysin sensuroitu.

      Risikko:

      "eihän näiden perään voi mitään poliisia laittaa"

    • Voisit laittaa linkkiä hieman noihin sharialaki väitteisiisi. Minusta ne näyttävät valeuutisilta eli pravdalta!

      Koraaniko sinut on opettanut valehtelemaan meille vääräuskoisille?

      • hae_ite

        Hae nyt kuule ihan ite vaan ne kaipaamat linkkisi. Minä en ainakaan viitsi kaikkea tuoda sinulle valmiina eteesi.

        Eikä sillä nyt todellakaan ole koskaan mitään merkitystä miltä jokin asia sinun mielestäsi nyt näyttää.

        Se on nyt vain ihan sekeä tosiasia että suomalaisia ihmisiä tapetaan suoraan kaduille matujen toimesta.

      • hae_ite kirjoitti:

        Sinä väität, sinä todistat tai olet paskanjauhaja parhaasta ja haisevimmasta päästä.

        Onhan täällä tapettu ihmisiä niin kauan kuin muistan, sitä ovat suurisuuntaisimmin tehneet neuvostokomuloiset oikein ampumalla ja pommittamalla. On siis ajettava kommunistit maasta, vai mitä?

        Minne lähetettäisiin? Pohjois-Koreaanko?

      • sait_pataasi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Eihän minun nyt todellakaan tarvitse sinulle koskaan yhtään mitään todistella. Sillä tämähän on nyt vain ihan pelkkä julkinen keskustelupalsta. Mutta sinulta nyt tämä fiksu ja asiallinen keskustelutaito näyttää nyt puuttuvan vallan kokonaan.

        Mutta sinähän se täällä nyt ainakin meidän kaikkien muiden palstalaisten mielestä olet nyt se kaikista suurin ja tyhmin paskanjauhaja ja palstahäirikkö.

        Ja tämähän nimenomaan on nyt ihan julkinen keskustelupalsta missä saa olla aina ihan mitä mieltä tahansa eri asioista. Joten aivan turhaan sinä yrität nyt rajoittaa ihisten mielipiteitä. Et sinä siinä mitekään tule onnistumaan. Sillä Suomessahan on nyt täysi sananvapaus sinun suureksi harmiksi.

        Ja opettelisit nyt edes keskustelemaan edes jotenkin asiallisesti ja fiksusti, niin uskottavuutesi siinä silloin nousisi heti todella kovasti. TSEMPPIÄ !!!

      • sait_pataasi kirjoitti:

        Annan sinulle hyvän neuvon, väärässä saat olla vapaassa maassa mutta älä tee itsestäsi tyhmää. Älä esitä asioita joista et tiedä höykösen pölähtävää vaan pysy asioissa joista todella kykenet keskustelemaan ja jotka kykenet myös perustelemaan pyydettäessä.

        Minä osaan keskustella ja uskallan tehdä sen samalla rekisteröidyllä nikillä mutta sinä pelkurina vaihdat nikkiä joka värsyn välissä. Mitä se kertoo sinusta? Olet epävarma siitä miten asiat pitäisi ajatella ja sen huomaa noista verbaaliulosteistasi.

      • höpsistä_paappa

        Sinun on nyt aivan turha enää antaa kenellekkään mitään neuvoja.

        Sillä sinähän olet nyt vain jo kaikki näyttösi antanut. Ja kovinkin heppoisiksi ne näyttösi on nyt vain todettu.

        Joten odottelehan nyt vain sitä exodustasi. Se on jo todella lähellä sinun kohdallasi.

      • höpsistä_paappa kirjoitti:

        Sinun on nyt aivan turha enää antaa kenellekkään mitään neuvoja.

        Sillä sinähän olet nyt vain jo kaikki näyttösi antanut. Ja kovinkin heppoisiksi ne näyttösi on nyt vain todettu.

        Joten odottelehan nyt vain sitä exodustasi. Se on jo todella lähellä sinun kohdallasi.

        Mikä on se neuvoni joka on todettu heppoiseksi? Kerro ja selitä miksi se on heppoinen! Muutoin joudut paskanpuhujien joukon jatkoksi ja niitä täällä tosin riittää komuloisten joukossa.

      • helppo_vastata
        Extyökkäri kirjoitti:

        Mikä on se neuvoni joka on todettu heppoiseksi? Kerro ja selitä miksi se on heppoinen! Muutoin joudut paskanpuhujien joukon jatkoksi ja niitä täällä tosin riittää komuloisten joukossa.

        "Mikä on se neuvoni joka on todettu heppoiseksi? Kerro ja selitä miksi se on heppoinen!"

        No esimerkiksi vaikkapa se, että duunarin ei muka koskaan kannata järjestäytyä työelämässä.

        Sinun suureksi harmiksihan juuri järjestäytymällähän duunarit nyt saavat todella paljon itselleen niitä etuja ja oikeuksia pelkkien velvollisuuksien lisäksi työelämän eri pyörteissä.

        Vai eikö nyt sinun mielestäsi yli kaksi miljoonaa suomalaista viisasta ja fiksua järjestäytynyttä duunaria tiedä mitä he muka itse täysin vapaaehtoisesti nyt tekevät?

      • helppo_vastata kirjoitti:

        Ei kannatakaan, minäkään en järjestäytynyt kuin pursiseuraan ja kuvauskerhoon ja hyvin meni, ei tarvinnut edes lakkoilla ja vieläkin on mukavasti noita kahisevia aina tarvittaessa. Paremmin menisi jos seuraisitte esimerkkiäni.

        On todella viisasta jättää ay mafia omaan virtsaansa likoamaan ja mennä töihin tienaamaan tulevaisuutta itselleen.

        Se ei siis ole heppoinen neuvo vaan vakavasti otettava!

        Sinähän olet nyt vain pelkkä säälittävä yksittäistapaus millä ei ole koskaan mitään väliä.

        Onneksi nyt 70% suomalaisesta, siis yli kaksi miljoonaa henkilöä suomalaisesta työvoimasta on paljon viisaampia ja fiksumpia kuin sinä esimerkiksi nyt olet.

        Ja he ovat ymmärtäneet ihan itse täysin vapaaehtoisesti järjestäytyä työelämässä, saaden näin sitten itse etuja ja oikeuksia työelämässä.

        Joten ei sinua nyt kukaan koskaan ota mitenkään vakavasti kun olet vain pelkkä säälittävä yksittäistapaus. Ja pelkkiä heppoisia neuvoja sinulta nyt näyttää vain tulevan. Mutta onneksi nyt kukaan koskaan ei usko niitä neuvojasi yhtään mitenkään.

        En tiedä työyhteisöissäni olleen montaakaan ay mafian palvojaa. Ainoastaan yhden tiedän eikä hän kauaa ollut palveluksessamme.

      • helppo_vastata
        Extyökkäri kirjoitti:

        En tiedä työyhteisöissäni olleen montaakaan ay mafian palvojaa. Ainoastaan yhden tiedän eikä hän kauaa ollut palveluksessamme.

        Eipä nyt tuolla mitätömällä entisellä työyhteisölläsi ole kyllä yhtään mitään merkitystä yhtään missään.

        Mutta sen sijaan meitä suomalaisia järjestäytyneitä duunareita on Suomessa olemassa jo yli kaksi miljoonaa henkilöä.

        Ja tällä kertomallani tosiasialla sitä nyt sitten onkin Suomen työelämässä jo todella merkittävä merkitys, jonka nyt esimerkiksi vaikkapa Suomen valtiojohdon on aina huomioitava tehdessään Suomen työelämää koskevia päätöksiään eduskunnassa.

        Merkitys on toinen juttu mutta osoittaa jottei joka kolkkaan ole pesiytynyt mafiatolloja!

        1,5 miljoonaa jotka eivät kannata vanhoja vasemmistopuolueita tulevat vielä heräämään ja homma muuttuu suuntaan jonka olen jo ennustanut.

        Suomessa pitäisi olla demokratia joten isompikaan pienryhmä ei ole oikeutettu rettelöimään hallituksen ja eduskunnan päätöksiä vastaan. Kommunismissahan noista vastustuksista joutuisi piikkilangan taakse mutta me demokraatit olemme armollisempia ja annamme vain oppia eri lähteistä teille jotta opitte suhtautumaan asioihin järkevästi talouden ja taloutenne kannalta.

      • älä_jauha_paskaa

        Ay-liikehän nyt vain vahvistuu entisestään.

        Joka päivä' ay-liikkeeseen liittyy enemmän uutta porukkaa kuin siitä lähtee pois.

        Eikä nyt ay-liikeol todellakinn koskaan minkäänlainen mainitsemasi pienryhmä.

        Sillä ay-liikehän halutessaan pystyy erottamaan halutessaan vaikkapa Suomen hallituksen.

      • älä_jauha_paskaa kirjoitti:

        Se on helpompaa kaataa sisältä päin kuin ulkoa! Mieti 0,5 miljoonaa vasemmistosta ja 1,5 miljoonaa muita niin helposti näet miten komujohdon tulee käymään!

        Demokraattisessa maassa moinen huijarimafia ei voi kaataa hallitusta vaan sen voi tehdä ainoastaan eduskunta jonka enemmistön kannatusta hallituksen tulee nauttia.

        Ay mafia ei ole ompeluseuroja kummempi eikä erilaisia urheiluyhdistyksiä. Ay mafia ei ole demokraattinen valtakunnallisessa yhteydessä eikä voi olla paitsi jos kaikki suomalaiset saavat äänestää ja asettaa ehdokkaita sen vaaleissa. Luulisi komuloisenkin ymmärtävän mitä demokratia tarkoittaa, siinä enemmistö päättää mihin lähdetään!

      • älä_jauha_paskaa

        Ay-liikkeen yli kaksi miljoonaisessa jäsenistössä on olemassa maksavia jäseniä yli puoluerajojen.

        Ay-Liikkeessä on niin oikeistolaisia, keskustalaisia kuten tietenkin aina myöskin vasemmistolaisia.

        Ja ay-liikkeellähän todellakin Suomessa on ja se käyttää sitä valtaansa tasan niin paljon kun sille on sitä annettu. Ei koskaan yhtään enempää. Mutta onneksi nyt tuota valtaa ay-liikkeellä on sinun suureksi harmiksi olemassa nyt todella paljon.

        Demokratia ei anna sivullisille järjestöille valtaa, joskaan se ei estä niitä sanomasta mielipidettään. Ay mafia on kuitenkin osoittanut olevansa nykyisellä johdollaan kelvoton siihen mihin sitä tarvittaisiin. Johto ainakin on syytä vaihtaa jotta sen sopimustekstit voidaan sovittaa tähän päivään niistä komu-unelmista joita siellä edelleen haudotaan.

        Suomalainen erittäin aktiivinen ja erittäin hyvin toimiva ay-liikehän juuri toimii ihan täysin demokraattisesti sääntöjensä mukaan päätöksenteossaan.

        Ja ay-liike todellakin aina vain käyttää sitä valtaansa päätöksenteossaan juuri vain sen varran kuin sille on sitä valtiovallan toimesta sille annettu.

        Joten mikä sinun on nyt tässä erittäin selvässä ja selkeässä asiassa vaikea ymmärtää?

        Ja eihän se nyt mitä mieltä sinä itse nyt olet jostain asioista vaikuta yhtään mitenkään yhtään mihinkään. Koska olet nyt vain pelkkä täysin mitätön yksittäistapaus. Se nyt on pelkästään vain sinun oma henkilökohtainen mielipide. Eikä todellakaan koskaan mikään muu.

        Mutta sen sijaan esimerkiksi kun tämä yli kaksi miljoonainen ay-liikkeen jäsenisto kertoo jonkin mielipiteensä esimerkiksi työelämää koskevista asioista. Niin sillä mielipiteellä sitten aina onkin todella suuri ja merkittävä merkitys jopa Suomen valtioneuvostossa.

        Aktiivinen väärään suuntaan, typerillä sopimuksilla he saivat aikaan 400'000 työtöntä meidän laskuumme elätettäväksi vaikka järkevät sopimukset olisivat jättäneet tuon määrän murto-osaan nyt olleesta. Palkkoja, työaikoja ynnä muita kustannuksiin vaikuttavia tekijöitä olisi joukolla pitänyt lähteä sorvaamaan muotoon jossa työt olisivat jatkuneet ja palkkaakin maksettu ainakin korvauksen verran. Se olisi ollut viisasta niin noiden työntekijöiden kuin yhteiskunnankin kannalta.

        En usko valtion tuputtaneen mitään erioikeuksia ay mafialle vaan niitä on hankittu kiristämällä ja uhkailemalla.

        2 miljoonaa jäsentä ja vain puolimiljoonaa vasemmistolaista viime vaaleissa. Se on teille vaarallinen yhtälö, siinä helposti tulee tilanne kun nuo 1,5 miljoonaa heittävät vanhan johdon kuuseen ja alkavat järkevämmät toimet.

        Todella mukava nyt huomata kuinka kuumana ja lämpöisenä sinä taas oikein oletkaan. Kun olet ihan itse jo huomannut ettet mahda näille kertomilleni faktoille yksin yhtään mitään.

        Ja pelkästäänhän se nyt on näiden työnantajien vika nämä Suomen todella surkeat työttömyysluvut ovat. Kun nämä työnantajat suuressa ahneudessaan eivat työllistä suomalaisia työttömiä töihin.

        Mistä sinä nyt noin tarkkaan muka tiedät ay-liikkeen jäsenien kaikki poliittiset kannat?

        Oletko sinä nyt muka käynyt heiltä kaikilta kahdelta miljoonalta ay-liikkeen jäseneltä erikseen kysymässä heidän poliittisen kantansa?

        Ja eipä vaan ole kukaan mitenkään pakottamalla koskaan tuota ay-liikkeen johtoa vaihtanut. Siellähän nimittäin nyt toimitaan aina täysin demokraattisesti äänestämällä kaikista luottamustehtävistä.

        Et ole yhtäkään faktaa kertonut!

        Kyllä yritykset työllistäisivät vaikka miljoona työntekijää jos vain joku ostaisi käypään hintaan tuotteet ja palvelut joita teetetään. Kysehän on kahdesta asiasta, ay mafia on kiristämällä saanut palkat eli kustannukset nousemaan liian korkeiksi ja osalta työvoimaa puuttuu työhalujen ja ajattelukyvyn lisäksi huippuammattitaito jonka he olisivat voineet hankkia työttömyyden aikana vaan moniko hankki? Oli vaan helpompi maata sohvalla ja nostella eläkeläisten maksamia verorahoja.

        Poliittisen kannan tiedän viime eduskunta vaaleista, silloinhan vanha vasemmisto eli nuo mafian kannattajapuolueet Vasemmistoliitto ja SDP saivat alle 25% äänistä yhteensä. Se tekee muistaakseni noin puolimiljoonaa ääntä. Kun nyt on esiintynyt mafian jäsenmääristä arveluja 2 - 2,5 miljoonaa niin nuo vanhat vasemmistolaiset jäävät selvään vähemmistöön. Helppoa ymmärtää jos oikeasti osaa lukea!

        Herääkin kysymys, onko ay mafiassa oikeaa demokratiaa? Paljonko viime vaaleissa annettiin ääniä? Oliko ehdokasasettelu vapaata ja demokraatista?

        "Et ole yhtäkään faktaa kertonut!"

        Niinkö?

        No kerrohan sinä nyt sitten että paljonko sinun omasta mielestäsi nyt esimerkiksi tässä suomalaisessa ay-liikkeessä on rekisteröityneitä jäseniä? Minun mielestäni niitä on noin reilut kaksi miljoonaa. Olenko minä nyt muka väärässä kyseisen asian suhteen?

        Ja kyllä edelleenkin se kaikista suurin syyllinen Suomen suurtyöttömyyteen ovat pelkästään nämä ahneet työnantajat.

        Suomen viimeisimmistä eduskuntavaaleistahan aikaa jo reilusti yli kaksi vuotta. Siinä ajassahan ehtii esimerkiksi nyt kyllä ihan kaikki poliittiset suunnat muuttua todella monta kertaa. Niin kuin juuri näinhän on käynytkin.

        Ja kyllä ay-liike nimenomaan on toiminut päätöksen teoissaan aina täysin demokraattisesi ja sääntöjensä mukaan. Sinä olet nyt ainoa joka on ehkä eri mieltä kyseisen asian suhteen. Mutta sinun mielipiteilläsi ei ole nyt kyllä mitään väliä yhtään missään.

        Minä en tiedä jäsenmäärää, olen siinä teidän armoillanne koska periaatteessa se ei kiinnosta.

        Tuossa yllä on jo täydellinen kumous noihin sinun syyllistesi syyllisyyteen. Yksikään yritys ei jätä työvoimaa palkkaamatta jos töitä on ja markkinat vetävät jos vain saa pätevää ja kyvykästä työvoimaa johon voi luottaa. Työntekijällä pitää olla yrityksen, jossa työskentelee, asiat ensimmäisenä ja kaikki muu on vähempiarvoista.

        Vanhan vasemmiston kannatus ei paljoa ollut ainakaan noussut kun näin viimeisen gallupin tulokset. Toisaalta gallupit ovat viihdettä ja elämme tässä maassa sen mukaan millaisen eduskunnan olemme valinneet demokraattisissa vaaleissamme. Gallupien perusteella ei kannata muuttaa ajatteluaan eikä käsityksiään maailmasta.

        On todella erotettava toisistaan yhteiskunnan demokratia ja jonkun järjestön demokratia, molemmat toimivat omassa kentässään. Vaikka ay mafia olisi sisäisesti miten demokraattinen niin sillä ei ole mitään tekemistä yhteiskunnan päätösten kanssa sillä ne tekee demokraattisesti eduskunta useimmiten hallituksen esityksistä. Ay mafia ei ole eduskunnan suhteen muuta kuin ompeluseura tai onkimiesten kerho.

        Olet oikeassa.Sinähän et nyt ihan yleensäkään näytä tietävän mistään asiosta yhtään mitään.

        Vaan ihan pelkkää valetta nyt vain pukkaa sieltä suunnasta ihan jatkuvasti.

        Ja eihän mikään ay-liike nyt todellisuudessa työllistä mitään työntekijöitä. Ei sen tarkoitus edes ole koskaan mitään työllistää. Vaan olla pelkästään vain työntekijöiden etujärjestö. Ja sen hommansa ay-liike on hoitanut erittäin kiitettävästi.

        Sen sijaan nämä työnantajat ovat nyt luistaneet siittä heidän ainoasta tehtävästään todella surkeasti. Työnantajien tehtävän juuri on työllistää työntekijöitä. mutta näin ei ole Suomessa jostain kumman syystä lainkaan tapahtunut. Jote työnantajat ovat nyt pettäneet suomalaiset työntekijät kun he eivät enää työllistä heitä lainkaan.

        Ja edelleenkin vainSuomen viimeisimmistä eduskuntavaaleistahan aikaa jo reilusti yli kaksi vuotta. Siinä ajassahan ehtii esimerkiksi nyt kyllä ihan kaikki poliittiset suunnat muuttua todella monta kertaa. Niin kuin juuri näinhän on käynytkin.

        Ja kyllä ay-liike nimenomaan on toiminut päätöksen teoissaan aina täysin demokraattisesi ja sääntöjensä mukaan. Sinä olet nyt ainoa joka on ehkä eri mieltä kyseisen asian suhteen. Mutta sinun mielipiteilläsi ei ole nyt kyllä mitään väliä yhtään missään.

      • älä_jauha_paskaa kirjoitti:

        Olet oikeassa.Sinähän et nyt ihan yleensäkään näytä tietävän mistään asiosta yhtään mitään.

        Vaan ihan pelkkää valetta nyt vain pukkaa sieltä suunnasta ihan jatkuvasti.

        Ja eihän mikään ay-liike nyt todellisuudessa työllistä mitään työntekijöitä. Ei sen tarkoitus edes ole koskaan mitään työllistää. Vaan olla pelkästään vain työntekijöiden etujärjestö. Ja sen hommansa ay-liike on hoitanut erittäin kiitettävästi.

        Sen sijaan nämä työnantajat ovat nyt luistaneet siittä heidän ainoasta tehtävästään todella surkeasti. Työnantajien tehtävän juuri on työllistää työntekijöitä. mutta näin ei ole Suomessa jostain kumman syystä lainkaan tapahtunut. Jote työnantajat ovat nyt pettäneet suomalaiset työntekijät kun he eivät enää työllistä heitä lainkaan.

        Ja edelleenkin vainSuomen viimeisimmistä eduskuntavaaleistahan aikaa jo reilusti yli kaksi vuotta. Siinä ajassahan ehtii esimerkiksi nyt kyllä ihan kaikki poliittiset suunnat muuttua todella monta kertaa. Niin kuin juuri näinhän on käynytkin.

        Ja kyllä ay-liike nimenomaan on toiminut päätöksen teoissaan aina täysin demokraattisesi ja sääntöjensä mukaan. Sinä olet nyt ainoa joka on ehkä eri mieltä kyseisen asian suhteen. Mutta sinun mielipiteilläsi ei ole nyt kyllä mitään väliä yhtään missään.

        Jos et työllistä niin älä puutu muiden asioihin! Siinä se mafia tekee virheensä kun puuttuu työnantajien päätöksiin. Pysyisi vakassaan ja päättäisi vaikka lomanviettopaikoista mutta taisi Lomavalkamakin mennä persiilleen. On niitä erilaisia asioita ompeluseuroillekin mutta eivät ne muiden asioihin puutu.

        Vain yritykset tietävät miten pitää asiat hoitaa sillä muutoin ne eivät kauaa elä yrityksinä, on siis suuri virhe ay mafian puuttua esim palkkoihin koska tuolla he aiheuttivat suurtyöttömyyden josta vieläkin kärsimme.

        Mafia jos olisi asiallinen järjestäisi lisäkoulutusta muussakin kuin ay toiminnassa, insinöörikoulutusta, maanmittarikoulutusta, lääkärikoulutusta, arkkitehtejäkin mahtunee lisää, fysikaalisen hoidon asiantuntijoita jne. Siinä olisi sitä yleishyödyllistä jota he väittävät tekevänsä mutta nyt se monesti näyttää yleisvahingolliselta.

        Ay liike ei yhteiskunnan kannalta toimi demokraattisesti vaan pyrkii diktaattorin asemaan.

        Erittäin moni työläinenhän ihan itse maksaa nyt täysin vapaaehtoisesti ay-liikkeelle siitä että se on heitä edunvalvojansa työelämässä.
        Joten ay-liikkeen palvelukset ovat nyt todellakin kovinkin haluttua tavaraa tai tuotetta tyontekijöiden keskuudessa.

        Sen sijaan nämä työnantajat ovat nyt luistaneet siittä heidän ainoasta tehtävästään todella surkeasti. Työnantajien tehtävän juuri on työllistää työntekijöitä. mutta näin ei ole Suomessa jostain kumman syystä lainkaan tapahtunut. Jote työnantajat ovat nyt pettäneet suomalaiset työntekijät kun he eivät enää työllistä heitä lainkaan.

        Ja kyllä ay-liike nimenomaan on toiminut päätöksen teoissaan aina täysin demokraattisesti ja sääntöjensä mukaan. Sinä olet nyt ainoa joka on ehkä eri mieltä kyseisen asian suhteen. Mutta sinun mielipiteilläsi ei ole nyt kyllä mitään väliä yhtään missään.

        Miksi työnantajan kannattaisi koota ay mafian maksuja? Ei todellakaan kannata koska tuo mafia toimii talouden vastaisesti ja on nylkemässä yrityksiä.

        Suomen mittakaavassa ay mafia ei toimi demokraattisesti vaikka sisäisesti toimisikin. Tässä kohden ei pidä sinunkaan puhua eikä kirjoittaakaan demokratiasta mafian suhteen. Se ei ole ompeluseuroja kummempi näin demokratiaa ajatellen.

        On takuu varmaa jotta muitakin löytyy jotka näkevät ay mafian laillani hyvinvoinnin vastustajana!

      • hävettääkö_sinua

        Tässä nyt esimerkki elävästä elämästä sinulle siitä kuinka ne sinun oman maakuntasi suomalaiset yrittäjät yrittävät nyt nostaa Suomen taloutta parempaan suuntaan ylöspäin ja työllistää työttömiä takaisin töihin.

        http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/08/21/jo-yli-sata-yritysta-ilmoittautunut-mukaan-tyonseisaukseen-turvapaikkapolitiikkaa-vastaan/

        Näin helposti ne nyt ne ihan kaikk sinun palstalle suoltamasii valheelliset jorinasi tuli nyt kumottua. Eli pelkkä säälittävä paskanjauhaja näytät nyt vain olevan.

        Eikö sinua itseäsi nyt yhtään edes hävetä nämä sinun maakuntasi omat yrittäjät?
        Minua ainakin hävettää ne nyt todella paljon ja kovasti.
        Sillä ei nyt noilla kyseisten yrittäjien tuohuilla saada Suomen taloutta yhtään parannettua eikä työttömyyttä vähennettyä.

      • hävettääkö_sinua kirjoitti:

        Taas on uusi MV lehti syntynyt. Demokratiassa ei asioita ratkota mielenilmauksin vaan vaaleissa. Kohtahan ne taas ovat!

      • hävettääkö_sinua
        Extyökkäri kirjoitti:

        Taas on uusi MV lehti syntynyt. Demokratiassa ei asioita ratkota mielenilmauksin vaan vaaleissa. Kohtahan ne taas ovat!

        Mitä ihmettä sinä taas sekoilet? Ihan turhaan sinä nyt sitä MV-lehteäsi taas sekoitat tähän täysin sekeään asiaan.

        Sillä tuolla facebookissahan nyt ihan kuka tahansa yrittäjä voi nyt ilmoittaa yrityksensä kyseiseen työseisaukseen vieläpä täysin ilmaiseksi.

        Eikö suomalaiset yrittäjät nyt sitten sinun mielestäsi lainkaan koskaan ole mitenkään demokraattisia toimijoita eri asioissaan kun kerran he nyt lakkoilevat ja järjestävät mielenilmauksia Suomessa?

        MV lehti on kuten tuosta aiemmastakin ymmärtäisit jos olisit selvin päin valeuutisten lähde jota kaltaisesi käyttävät koska oikea maailma kohtelee liian raa'asti.

        Lakko ei ole demokratiaa vaan diktatuurin siemen. Sillä kerrotaan ettei demokratia kelpaa.

        Yritykset eivät ole varsinaisia demokratian osallistujia vaan kansalaiset. Yrityksethän eivät saa äänestää vaaleissa vaan niiden on tyydyttävä kansan päätöksiin.

        Onko demokratia todella liian kova pala teille komuloisille?

        Jaa että sinun mielestäsi nyt yrittäjät lakkoilevat täysin demokraattisesti?

        Onko muuten yrittäjillä olemassa Suomessa se täysin laillinen lakko-oikeus niin kuin esimerkiksi työntekijöillä ay-liikkeen ansiosta on?

      • hävettääkö_sinua kirjoitti:

        Jaa että sinun mielestäsi nyt yrittäjät lakkoilevat täysin demokraattisesti?

        Onko muuten yrittäjillä olemassa Suomessa se täysin laillinen lakko-oikeus niin kuin esimerkiksi työntekijöillä ay-liikkeen ansiosta on?

        Joka joukosta löytyy tolloja, se on inhimillistä!

        Jokainenhan saa oman yrityksensä laittaa kiinni vaikka viikoksi tai kuukaudeksi jos katsoo sen tarpeelliseksi. Se ei ole mikään lakko mutta tässä tapauksessa osoittaa jonkin asteen ajattelemattomuutta.

    • Saako MTK todella tukiaisia? Laita viittaus valtion budjettiin siihen kohtaan!

      Älä sotke tuota maatalouden tukiin sillä niistä ei taida jäsenmaksuja suurempaa joutua MTK:n kassaan.

    • peruskomu

      Persut tekevät monisatakertaisesti rikoksia kuin maahanmuuttajat. Tosin rikos on aina tuomittava teko.
      Viime aikoina kristilliset persut ovat erikoistuneet esittelemään sikojen ja miesten parittelua eivätkä pääse jankutuksestaan irti.

      "Risikko:
      "eihän näiden perään voi mitään poliisia laittaa" ".

      Sisäministeri estäisi rikoksen tutkinnan. Väite on hyvin vakava. Se on joko kunnianloukkaus tai ministerille tulisi lähtö tiilenpäiden taakke.

      Aloituksen teksti onkin rasistipersun pölinää. Maahanmuuttajiin vihan kohdistaminen ei ole laisinkaan isänmaallisuutta.

    • eipä_yllättänyt

      Ihan itsehän nyt tuo Sipilä noita matuja tänne on kutsunut? Tuliko Sipilälle yllätyksenä, että valtaosa matuista jotka villinä ja vapaana pitkin eurooppaa vaeltaa, on enemmän tai vähemmän väkivaltataustansa vuoksi pakosalla maastaan. Koko porukka kiinni, vanhoihin tankkereihin ja ne lykätään välimeren yli, siis sinne mistä nuo terrorismiin suuntautuvat ovat tulleetkin. Naiset ja lapset käydään yksitellen läpi, ja mikäli arveluttaa kotia kohti.

    • TrCor

      Olisi kiva tietää ihan tilastollisesti monessa vokissa tai sen läheisyydessä eilen järjestettiin tanssiaiset ja juhlat tapahtuneen johdosta allahin nimeen.

      Paikoissa toimiville henkilöille on tietenkin kerrottu että heidän kulttuurin mukaisesta juhlimisesta ei saa ilmoittaa, sehän on heidän uskontonsa tapa juhlia vääräuskoisten kuolemisesta allahin nimeen.

      Jokainen heistä on terroristi joka tätä surutapahtumaa on juhlinut, ja ansaitsee perheineen välittömän karkotuksen.

      • Jussi_Hallalaho

        Ja joka kaupunkiin on perustettava keskitysleiri, josta sitten saadaan kaukolämpöä talven pakkasilla.

    • manu_paja

      Extyökkäri osoittautuu karjusiaksi, perssujen lemmikiksi.
      Kansalaisten ei tule mennä extyökkärien eikä muidenkaan rasistiperssujen taakse. Hän esittää vielä taantumuksellisempaa ihmisnäkemystä kuin suojeluskunnat aikoinaan.

      • Suojeluskunnat olivat edistyksen reitillä ja pelastivat meidät kommunismin kurjuudelta ainakin kaksi kertaa, joten suurkiitos heille siitä!

      • välillä_totuuttakin
        Extyökkäri kirjoitti:

        Suojeluskunnat olivat edistyksen reitillä ja pelastivat meidät kommunismin kurjuudelta ainakin kaksi kertaa, joten suurkiitos heille siitä!

        Suojeluskunnat syyllistyivät kansanmurhaan Suomessa vuonna 1918.

      • psy.kand

        Montako kertaa olet ollut hoidossa hokemassa kommunistijuttujasi? Kun porvari tärähtää oikein pahemman kerran niin jälki on tälläistä. Toivottavasti et kuitenkaan lähde kauloja katkomaan vasemmiston ja AY-liikkeen kokouksiin vanhan valkoisen terrorin nimissä. Supon pitäisi ottaa tämä ukkeli erityistarkkailuun ja jopa viedä tahdonvastaiseen hoitoon ennenkuin on vaaraksi sivullisille.

      • välillä_totuuttakin kirjoitti:

        Suojeluskunnat syyllistyivät kansanmurhaan Suomessa vuonna 1918.

        Tuo on pelkkää komuvaletta! Kommunistit ovat tehneet tosin kansanmurhia useammassakin maassa ja täälläkin yrittivät 1918 mutta suojeluskunnat pelastivat Suomen kansan kommunistien suorittamalta kansanmurhalta. Suojeluskunnat nimensä mukaan suojelivat oikeita suomalaisia kuten myöhemmin sotienkin aikana.

        Komuloisethan haluavat loisia muiden kustannuksella ja keksivät tarinoita joilla sitten haluavat sympatiaa kun heitä kuulemma on sorrettu, totuus on toinen! Kun kommunisti pääsee valtaan hän on aina ja joka kerran alkanut vainoamaan ja murhaamaan toisin ajattelevia. Sitä et kykene kieltämään sinäkään komuloinen!

      • psy.kand kirjoitti:

        Montako kertaa olet ollut hoidossa hokemassa kommunistijuttujasi? Kun porvari tärähtää oikein pahemman kerran niin jälki on tälläistä. Toivottavasti et kuitenkaan lähde kauloja katkomaan vasemmiston ja AY-liikkeen kokouksiin vanhan valkoisen terrorin nimissä. Supon pitäisi ottaa tämä ukkeli erityistarkkailuun ja jopa viedä tahdonvastaiseen hoitoon ennenkuin on vaaraksi sivullisille.

        Et varmaan osaa lukeakaan tai ainakaan ymmärrä mitä olet lukenut! Lue vielä kerran: Täällä ei ole porvareita! MINÄ OLEN AINA OLLUT AIKAANSAAVA TYÖLÄINEN, ja nyt sen perusteella iän karttuessa TYÖELÄKELÄINEN!

        Pelkän oivalluskykynsä perusteella ei nykyään sivistysmaissa pääse kallonkutistajalle kuten aikoinaan tuolla kommunismin valtaamassa idässä jossa ajattelu oli pahimman laatuista mielisairautta. Meillä se kansan keskuudessa se lasketaan eduksi. Oivallukset ovat se mikä pitää meidät leivässä ja juuston siivuissa sen päälle palvikinkkua unohtamatta. Juustot ja kinkuthan eivät kuulu kommunismiin vaan siellä ne nähdään kapitalistien typeryyden ilmaisuiksi eikä niitä sen vuoksi myyty kaupoissakaan. Niin paitsi tietysti erillisissä komujohdon kaupoissa!

        Kyllä te itse katkotte omat kaulanne noin vertauskuvallisesti kirjoittaen, ette te siihen minun apuani kaipaa. Moiset tyhmyrit jotka ajavat kaverinsakin tahallaan työttömyyteen eivät kauaa kykene pysymään minkään järjestön johdossa. Kyllä kansa näkee!

      • Valkoinen terrori on kommunistien valhe, he aloittivat punaisen terrorin tammikuussa 1918 ja se oli suojeluskuntavoimin lopetettava ja kitkettävä maasta jottei se alkaisi uudelleen pilaamaan elämäämme.

        Onneksi valkoinen puoli voitti koska sillä estettiin kommunismissa yleiset kansanmurhat kun uutta uskontoa pyritään vauhdilla levittämään kansan riveihin.

        Kun alkaa tappelun on syyllinen siinä tapahtuviin asioihin ja sen aiheuttamiin seurauksiin eli punainen terrori on ainoa oikea ilmaisu vuoden 1918 tapahtumista.

      • marskinsotaa

        Mannerheih pisti saksaan Edvard Hjeltin neuvottelemaan saksan aseistuksesta suomelle ja saksalaisten joukkojen lähettämisestä suomeen. Valkoien terrori suunniteltiin jo ennen kuin punaiset olivat omassa terrorissaan ulussakaan.

      • välillä_totuuttakin
        Extyökkäri kirjoitti:

        Valkoinen terrori on kommunistien valhe, he aloittivat punaisen terrorin tammikuussa 1918 ja se oli suojeluskuntavoimin lopetettava ja kitkettävä maasta jottei se alkaisi uudelleen pilaamaan elämäämme.

        Onneksi valkoinen puoli voitti koska sillä estettiin kommunismissa yleiset kansanmurhat kun uutta uskontoa pyritään vauhdilla levittämään kansan riveihin.

        Kun alkaa tappelun on syyllinen siinä tapahtuviin asioihin ja sen aiheuttamiin seurauksiin eli punainen terrori on ainoa oikea ilmaisu vuoden 1918 tapahtumista.

        Punaisiahan kylläkin jo rankaistiin aikoinaan todella ankaristikin noista ihan kaikista tekemistään laittomuuksista ja veriteoista jopa kuolemantuomioin.

        Sen sijaan noita valkoisiahan ei rankaistu koskaan yhtään mitenkään noista tekemistään laittomuuksista ja julmista veriteoista.

      • välillä_totuuttakin kirjoitti:

        Punaisiahan kylläkin jo rankaistiin aikoinaan todella ankaristikin noista ihan kaikista tekemistään laittomuuksista ja veriteoista jopa kuolemantuomioin.

        Sen sijaan noita valkoisiahan ei rankaistu koskaan yhtään mitenkään noista tekemistään laittomuuksista ja julmista veriteoista.

        Miksi valkoisia olisi rangaistu kun he vain lopettivat punaisten alkaman kapinan ja pyrkivät tilanteeseen jossa se ei kohta ala uudelleen? He, siis valkoiset, pelastivat isänmaamme kommunismin kurjuudelta josta heille suuri kiitos!

      • välillä_totuuttakin
        Extyökkäri kirjoitti:

        Miksi valkoisia olisi rangaistu kun he vain lopettivat punaisten alkaman kapinan ja pyrkivät tilanteeseen jossa se ei kohta ala uudelleen? He, siis valkoiset, pelastivat isänmaamme kommunismin kurjuudelta josta heille suuri kiitos!

        Siksi valkoisia olisi pitänyt nyt myös Suomen rikoslain mukaan todellakin rankaista, koska he syyllistyivät ihan samoihin täysin laittomiin veritekoihin kuin punaisetkin.

        Mutta punaisiahan nyt vain sitten jsotain kumman syystä rankaistiin jopa kuolemantuomioin tehdyistä laittomuuksistaan.

        Tuo on puppua, tarkoitushan oli lopettaa punaisten alkama kapina ja estää sen uusi syttyminen.

        Punaiset alkoivat kapinansa koska hävisivät eduskuntavaalin ja menettivät siinä enemmistönsä sekä koska naapurissakin oli vastaava kapina menossa. Se ei kuulunut demokratiaan jota Suomessa oli aloitettu noudattamaan.

        Nuo sinun komunäkemyksesi ovat perseestä, olisit antanut niiden jäädä sinne!

        Eihän ole kyllä todellakaan nyt mitään puppua.

        Vai eikö nyt sinun mielestäsi tämä Suomen rikoslaki Suomessa nyt olekaan kaikille sama?

      • välillä_totuuttakin kirjoitti:

        Eihän ole kyllä todellakaan nyt mitään puppua.

        Vai eikö nyt sinun mielestäsi tämä Suomen rikoslaki Suomessa nyt olekaan kaikille sama?

        On vain mietittävä mikä on rikos missäkin tapauksessa. Isänmaan puolustaminen vallankaappaukselta, kapinalta tai sodalta ei koskaan ole rikos vaan ansiokasta toimintaa ja siihen valkoinen puoli osallistui.

        Rikos oli punaisten alkama kapina demokratiaa vastaan ja se oli tukahdutettava kaikin keinoin ja pyrittävä estämään uudet yritykset.

      • välillä_totuuttakin
        Extyökkäri kirjoitti:

        On vain mietittävä mikä on rikos missäkin tapauksessa. Isänmaan puolustaminen vallankaappaukselta, kapinalta tai sodalta ei koskaan ole rikos vaan ansiokasta toimintaa ja siihen valkoinen puoli osallistui.

        Rikos oli punaisten alkama kapina demokratiaa vastaan ja se oli tukahdutettava kaikin keinoin ja pyrittävä estämään uudet yritykset.

        Kyllä aina nyt täysin laittomat naisten ja lapsien teloitukset jonkin sodan loppumisen jälkeen ovat kaikkien rikoslakien mukaan täysin rankaistavia tekoja oli sitten missä päin maailmaa tahansa.

      • muistanko_oikein

        Muistaakseni nyt kumminkin tämä vuoden 1918 Suomen sisällissodan niin sanottu valkoinen osapuoli murhasi, teloitti ja tappoi noin viisi kertaa enemmän suomalaisia ihmisiä kuin tämä ns. punainen osapuoli.

      • välillä_totuuttakin kirjoitti:

        Kyllä aina nyt täysin laittomat naisten ja lapsien teloitukset jonkin sodan loppumisen jälkeen ovat kaikkien rikoslakien mukaan täysin rankaistavia tekoja oli sitten missä päin maailmaa tahansa.

        Vähän sama juttuhan oli kun Turussa marokkolaista puukottajaa ammuttiin. Yleensähän ihmistä ampuva saa tuomion vaan en usko sitä poliisia siitä tuomittavan vaan mieluummin kiitettävän koska hän näin vähensi mahdollisuutta uusien uhrien syntymiseen.

        Sama juttuhan oli periaatteessa 1918 joskin eri mittakaavassa!

        On toisaalta tänään aika mahdotonta asettua sen ajan tapahtumien ymmärtäjäksi, me elämme niin erilaista aikaa joten voimme vain kiittää niitä jotka sen kommunismin vallan estivät nousemasta maassamme elämää kurjistamaan.

      • mee_hoitoon

        Vai vertaat sinä nyt jo vuoden 1918 Suomen sisällisotaa johonkin 18 vuotiaaseen muslimimieheen.

        Olet tainnut nyt vetää taas aivan liikaa niitä myrkkysieniä raakana, kun noin sekavia taas kirjoittelet.

        Kyllä se nyt aivan varmasti ihan kuka tahansa suomalainen poliisi olisi saanut todella kovat tuomiot, jos se olisi teloittanut esimerkiksi täysin syyttömiä naisia ja pikkulapsia ilman minkäänlaista todellista oikeaa syytä, niin kuin valkolahtarit tekivät Suomessa vuonna 1918.

      • mee_hoitoon kirjoitti:

        Perusasetelmahan on sama, siinä 1918 hyökättiin syyttömien kimppuun ja demokratiaa vastaan. Näin oli myös tuossa Turun puukkoarabin tapauksessa. Toisessa vain mittakaava oli paljon suurempi joten sen taltuttaminen vaati enemmän.

        Ei siellä pikkulapsia tapettu joskin taudit tappoivat ikään katsomatta tutkintovankeudessa. Sekin oli punaisten aiheuttama ongelma koska ilman heidän vallankumoushimoaan ei noita leirejäkään olisi ollut.

        On se kummaa miten punaiset silmät estävät näkemästä realiteetteja. Kommunistilla ei ole varaa moittia muita sillä tuo teidän komu-uskontonne on tappanut kymmeniä miljoonia jos riittääkään. Kommunismi on ollut viimeisen sadan vuoden pahin kulkutauti joka onneksi on alkanut hiipumaan.

        Niin sanottu valkoinen terrorihan oli luonteeltaan yleensä vähemmän spontaania ja järjestelmällisempää kuin punainen. Se pyrittiin varsinkin kesäkuusta 1918 lähtien verhoamaan valtiorikosoikeuksien kapinoitsijoille langettamien laillisten rangaistusten muotoon. Tämä ei sulje pois sitä seikkaa, että useilla ilmiannoilla, valtiorikosoikeuksien todistajanlausunnoilla ja ilman oikeudenkäyntiä tehdyillä surmatöillä oli punaiselle terrorille tyypillisenä pidetty henkilökohtaisen kaunan tai koston luonne. Tunnettua on myös se, että läheskään kaikki valkoisella puolella taistelleet ja näitä tukeneet eivät hyväksyneet veritekoja.

        Koko maassa valkoisen terrorin suomalaisia uhreja olleen sodan aikana noin 800 ja sen jälkeen 8 380 henkeä. Lisäksi valkoisten vankileireillä nälkään ja tauteihin menehtyi noin 12 500 ihmistä.
        Tampereen taistelujen osalta saattaa olla, että suuri määrä aiemmin kaatuneiksi luokiteltuja punakaartilaisia saattaa todellisuudessa olla saanut surmansa vasta antautumisensa jälkeen valkoisen armeijan yksiköiden toimeenpanemissa kostoluonteisissa teloituksissa, joten terroriluonteisten tekojen kautta surmansa saaneiden lukumäärä saattaa olla huomattavasti suurempi.

        Venäläisten uhrien lukumäärästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta määrä lienee ollut suuri. Voitiinhan Suomeen jääneisiin venäläisiin, olivat nämä sitten tukeneet punaisia tai eivät, kohdistaa paitsi punaista aatetta myös aikaisempien vuosien venäläisen hallinnon sortotoimia kohtaan tunnettu viha.

        Ei ollut valkoista terroria vaan valkoinen järjestyksen palauttaminen. Kapina demokratiaa vastaan oli terroria ja sen saivat aikaan punaiset!

        Kun itse aloittaa niin ei kannata valittaa jos muut korjaavat virheenne!

      • vastoin_lakia

        Toimittiin kuitenkin vastoin ajan lakia. Ylimääräiset valtio­rikos­tuomio­istuimet asetettiin sodan päätyttyä keväällä 1918 säädetyn lain nojalla tutkimaan punavankien rikoksia, mutta niidenkin antamien kuolemantuomioiden laillisuus oli kyseenalaista. Suurin osa kuolemantuomiosta annettiin osallisuudesta murhiin. Valtiopetoksesta ei ollut säädetty rangaistukseksi kuolemantuomiota, silti kuolemantuomioita annettiin. Maanpetoksen tunnusmerkistö olisi edellyttänyt, että Suomi olisi ollut sodassa, mutta Suomi ei ollut laillisessa järjestyksessä julistanut sotaa Venäjää vastaan, silti tuomittiin kuolemaan myös maanpetoksesta. Jos Suomi olisi ollut sodassa, vangiksi saatuja venäläisiä olisi tullut kohdella sota­vankeina ampumisen sijasta.

      • vääryksiä_esiin
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ei ollut valkoista terroria vaan valkoinen järjestyksen palauttaminen. Kapina demokratiaa vastaan oli terroria ja sen saivat aikaan punaiset!

        Kun itse aloittaa niin ei kannata valittaa jos muut korjaavat virheenne!

        Puhut ja pauhaat täälä niinkuin me olisimme osallisia punakapinaan ei hyvä veli lahtari emme ole. Ainoastaan kritisoimme ja käymme historian vääryyksiä läpi, tuomma ne esille.

      • vääryksiä_esiin kirjoitti:

        Puhut ja pauhaat täälä niinkuin me olisimme osallisia punakapinaan ei hyvä veli lahtari emme ole. Ainoastaan kritisoimme ja käymme historian vääryyksiä läpi, tuomma ne esille.

        Itsepä asian otitte esiin! Tyypilliseen komukantaan jossa kaikki muut ovat väärässä mutta kommunisti oikeassa vaikka olisi jo laittanut tuhansia lautoihin.

        Suojeluskunta valkoisten puolella pelasti maamme kommunismilta josta heille suurkiitos!!!

      • näin_näin

        Tuossakin kommentissasi laitat naganisi suoraan ohimolle. Et osaa lukea ymmärtää tai sisäistää muuta kuin oman sairaanmielesi ulostuksen.

      • turhaan_valehtelet
        Extyökkäri kirjoitti:

        Itsepä asian otitte esiin! Tyypilliseen komukantaan jossa kaikki muut ovat väärässä mutta kommunisti oikeassa vaikka olisi jo laittanut tuhansia lautoihin.

        Suojeluskunta valkoisten puolella pelasti maamme kommunismilta josta heille suurkiitos!!!

        Sinä itsehän se tässä asiassa nyt vain olet aina täysin väärässä. Kun nyt me kaikki muut aina todellakin tiedämme sen faktan, että sinä nyt aina pelkästään valehtelet. Oli se asia sitten ihan mikä tahansa.

      • lahtari-se-osasi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ei ollut valkoista terroria vaan valkoinen järjestyksen palauttaminen. Kapina demokratiaa vastaan oli terroria ja sen saivat aikaan punaiset!

        Kun itse aloittaa niin ei kannata valittaa jos muut korjaavat virheenne!

        Ihan Itä-Karjalassakin asti aikoinaan käytiin valkolahtareiden toimesta tappamassa heille epätoivottuja henkilöitä.
        Mikähän huuto siitä olisi täällä Suomessa vielä tänä päivänäkin jos esim. Neuvosto-Venäjä olisi lähettänyt rajan yli tappajia, terroristeja ja asejoukkioita itsenäiseen Suomeen koko 1920- ja 1930-luvun. Niin ei se kumminkaan menetellyt eikä siellä myöskään sallittu julkaista minkäänlaisia vihakirjoituksia, vaatimuksia rajojen siirroista eikä vietetty Terijoella Vihanpäiviä kuten meikäläinen valkolahtari itse teki.

        Tässäkin löytyy kyllä syitä Talvisotaan mutta meikäläinen valkoinen historiankirjoitus niistä vaikenee nyt vallan kokonaan.

      • näin_näin
        turhaan_valehtelet kirjoitti:

        Sinä itsehän se tässä asiassa nyt vain olet aina täysin väärässä. Kun nyt me kaikki muut aina todellakin tiedämme sen faktan, että sinä nyt aina pelkästään valehtelet. Oli se asia sitten ihan mikä tahansa.

        Missä asiassa, minä puhun tavasta sisäistää lukemasi ja siitä antamasi ulosanti.

      • arvaanko_oikein
        näin_näin kirjoitti:

        Missä asiassa, minä puhun tavasta sisäistää lukemasi ja siitä antamasi ulosanti.

        Taisit nyt vahingossa kommentoida väärää kirjoitusta.

        Käasittääkseni nimimerkki extyäkkärille on kommenttisi ilmeisesti tarkoitettu.

      • näin_näin

        Aivan oikein en huomannut mihin vastaan kun on jatkuvaa harmia tuosta palstahäiriköstä, sori.

      • turhaan_valehtelet kirjoitti:

        Sinä itsehän se tässä asiassa nyt vain olet aina täysin väärässä. Kun nyt me kaikki muut aina todellakin tiedämme sen faktan, että sinä nyt aina pelkästään valehtelet. Oli se asia sitten ihan mikä tahansa.

        Kommunisti ei totuudesta tiedä, hänelle riittää pravda.

        Minä en ole komu joten kirjoitan faktaa!

      • lahtari-se-osasi kirjoitti:

        Ihan Itä-Karjalassakin asti aikoinaan käytiin valkolahtareiden toimesta tappamassa heille epätoivottuja henkilöitä.
        Mikähän huuto siitä olisi täällä Suomessa vielä tänä päivänäkin jos esim. Neuvosto-Venäjä olisi lähettänyt rajan yli tappajia, terroristeja ja asejoukkioita itsenäiseen Suomeen koko 1920- ja 1930-luvun. Niin ei se kumminkaan menetellyt eikä siellä myöskään sallittu julkaista minkäänlaisia vihakirjoituksia, vaatimuksia rajojen siirroista eikä vietetty Terijoella Vihanpäiviä kuten meikäläinen valkolahtari itse teki.

        Tässäkin löytyy kyllä syitä Talvisotaan mutta meikäläinen valkoinen historiankirjoitus niistä vaikenee nyt vallan kokonaan.

        Itä-Karjalassa tosiaan tapettiin suurin osa sinne paenneista Suomen punaisista kapinallisista. Se oli sitä kommunismin rakentamista se. Muutama kuten Kusinen jäi henkiin kun osasi riittävästi mielistellä ja ryhtyi vielä kirottu petturi Suomen uudeksi pääministeriksi varsin epädemokraattisin toimin kun mies ja ääni ratkaisi asian eli Stalin oli se mies ja hänen se äänikin oli. Suomen kansalta ei kysytty joskaan ei hän tänne koskaan päässyt. Suomalainen kun ei tänne komuloisia halua loisimaan!

      • näin_näin
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kommunisti ei totuudesta tiedä, hänelle riittää pravda.

        Minä en ole komu joten kirjoitan faktaa!

        Esikuvasi on ilmeisesti stalin ja lenin koska käytät puheessasi usein samanlaisia lauserakennelmia kuin he käyttivät. lisäksi uhoat ja käyt päälle kun pahainen uhmaikäinen lapsi joka koittaa omantahtonsa saada jotakin mikä tuottaa mielihyvää.

        tuola kommenteissakin koitat antaa neuvoja ja tivata linkkejä jotka saatuasi et edes kommentoi asiaa. On siinä vaimolla kestämistä, jos yleensä elät naisen kanssa.

        Kuinka tunnistaa narssisti.

        Sanallisen tunneilmaisun puuttuminen - Narsisti haluaa puhua itsestään ja vain itsestään. Hän ei ole kiinnostunut muista ihmisistä eikä heidän sanomisistaan, elleivät ole mahdollisia lähteitä, ja silloinkin vain saadakseen heidän lähdettään. Hän käyttäytyy pitkästyneesti, ylenkatsoen, jopa vihaisesti, jos hän kokee, että muut vievät hänen kallista aikaansa ja siten väärinkäyttävät häntä.
        Narsisti on ylipäänsä hyvin kärsimätön, helposti pitkästyvä, ja hänen keskittymiskykynsä on hyvin heikko - ellei hän itse ole keskustelun aiheena. Kuka tahansa voi ruotia julkisesti narsistin intiimin elämän kaikki yksityiskohdat ilman mitään jälkimaininkeja, ellei hänen puheensa ole "emotionaalisesti värittynyt".
        Jos narsistilta kysytään suoraan hänen tunteistaan, hän älyllistää, järkiperäistää, puhuu itsestään kolmannessa persoonassa, tai kehittää kuvitteelliselta tuntuvan tarinan, jonka omaelämäkerrallisuus on epäilyttävää. Narsistit puhuvat itsestään mielellään mekaanisin termein, tehokkaina automaatteina tai koneina.
        Törkeys sekä tungettelun ja pakottamisen tuntu - Narsisti suhtautuu itseensä kuolemanvakavasti. Hänen huumorintajunsa saattaa olla vivahteikas, ironinen, railakas, sekä pureva ja kyyninen, mutta itsestään hän laskee leikkiä hyvin harvoin. Narsisti kokee, että hänellä on kokoaikainen tehtävä, jonka merkitys on kosminen ja jonka seurausvaikutukset ovat globaaleja. Jos hän on tiedemies - hän on aina tieteellisen vallankumouksen tohinassa. Jos hän on journalisti - hän on keskellä kaikkien aikojen suurinta tarinaa. Jos hän on kirjailija - hän on matkalla kohti Nobelin palkintoa.
        Tämä väärä minäkuva ei ole vastaanottavainen kevytmielisyydelle eikä poispyyhkimiselle. Narsisti loukkaantuu helposti ja kokee äkkiä tulevansa loukatuksi (narsistinen vammautuminen). Hän tulkitsee viattomimmatkin huomautukset ja teot vähätteleviksi, tunkeutuviksi tai pakottaviksi. Hänen aikansa on arvokkaampaa kuin muiden - siksi sitä ei voi tuhlata mitättömiin asioihin, kuten leikinlaskuun tai kävelylle lähtemiseen.
        Narsisti tulkitsee minkä tahansa tarjotun avun, neuvon tai huolestuneen kysymyksen tahalliseksi nöyryytykseksi, mikä osoittaa sen, että narsisti on avun tarpeessa ja näin ollen epätäydellinen ja vähemmän kuin kaikkivaltias. Mikä tahansa yritys laatia suunnitelmia on narsistin mielestä pelottava orjuuttamisen teko. Tässä mielessä narsisti on sekä jakomielinen että vainoharhainen ja usein elää omassa maailmassaan.
        Nämä seikat - empatian puute, kylmäkiskoisuus, ylenkatse, erityisoikeuksien vaatiminen, ahdas huumorintaju, epäoikeudenmukainen kohtelu ja vainoharhaisuus - tekevät narsistista sosiaalisesti sopeutumattoman. Narsisti kykenee herättämään ympäristössään, satunnaisissa tuttavuuksissaan, ja jopa psykoterapeutissaan valtavan vahvaa, ahnasta ja raivoisaa vihaa ja inhoa. Omaksi järkytyksekseen, kiukukseen ja tyrmistyksekseen hän herättää muissa poikkeuksetta hillitöntä aggressiota.

        Hänet koetaan usein parhaimmillaankin epäsosiaaliseksi ja usein yhteiskunnanvastaiseksi. Tämä on ehkä kaikkein varmin narsistin paljastava merkki. Hänen läheisyydessään olevat kokevat olonsa huonoksi ilman selvää syytä. Olipa narsisti miten hurmaava, älykäs, ajatuksia herättävä, seurallinen, mukava ja sosiaalinen hyvänsä - hän ei onnistu varmistamaan muiden sympatiaa, sympatiaa johon hän ei koskaan ole valmis, halukas tai kyvykäs vastaamaan.

      • näin_näin kirjoitti:

        Osoitit hypoteesini oikeaksi, komu ei ymmärrä faktoista vaan sortuu aina pravdaansa!

        On tietysti hienoa kun haluat noin meidät perehdyttää itseesi mutta se sinänsä ei suuresti meitä normaaleja kiinnosta!

        Me vain pyrimme saamaan komu-uskoiset jälkeen jääneet tähän päivään.

        Sanotaan tietysti jotta hyökkäys on paras puolustus mutta se vaatii taitoa enemmän kuin sinulta näyttää löytyvän. Kertoisit nyt jotain kommunismin saavutusten listasta, missä on luotu hyvinvointia, millä kantilla kommunismissa on vapaa demokratia jne.! Noilla faktoilla voit saada huomion heräämään muutoin olet marssimassa muun komulauman myötä alas virtuaalijyrkänteeltä sinne kommunismin hautaan.

      • näin_näin

        Et osaa lukea tai erottaa kuka kirjoittaa mitäkin, hyökkäät häveliäästi jokaisen silmille, siis olen oikeassa tuossa esikuvissasi. Jos osaat lukea ja analysoida lukemaasi niin nimimerkkini ei ole kirjoittanut mitään kommunismista tai vapaasta demokratiasta. Kirjoittelen ja analysoin ainoastaan persoonasi tapaa esittää asiat ja vastata niihin.

      • näin_näin
        Extyökkäri kirjoitti:

        On tietysti hienoa kun haluat noin meidät perehdyttää itseesi mutta se sinänsä ei suuresti meitä normaaleja kiinnosta!

        Me vain pyrimme saamaan komu-uskoiset jälkeen jääneet tähän päivään.

        Sanotaan tietysti jotta hyökkäys on paras puolustus mutta se vaatii taitoa enemmän kuin sinulta näyttää löytyvän. Kertoisit nyt jotain kommunismin saavutusten listasta, missä on luotu hyvinvointia, millä kantilla kommunismissa on vapaa demokratia jne.! Noilla faktoilla voit saada huomion heräämään muutoin olet marssimassa muun komulauman myötä alas virtuaalijyrkänteeltä sinne kommunismin hautaan.

        Kuinka tunnistaa narsisti ennen kuin on "liian myöhäistä"?

        Monet syyttävät narsistin uskomattoman petollista kykyä. He huomaavat olevansa tekemisissä narsistin kanssa (emotionaalisesti, liike-elämässä, tai muutoin) ennen kuin heillä on edes mahdollisuutta tunnistaa hänen todellinen luonteensa. Järkyttyneinä myöhäisestä havainnostaan, he surevat herkkäuskoisuuttaan ja kyvyttömyyttään erota narsistista.
        Narsistit ovat salamyhkäinen laji, vaikeita nähdä, vielä vaikeampia paikallistaa ja mahdottomia otettaviksi kiinni. Jopa kokeneella mielenterveysalan ammattilaisella, jolla olisi vapaa pääsy tutkittavan henkilön luokse ja kaikkeen hänen aineistoonsa, olisi pirullisia vaikeuksia määritellä uskottavalla varmuudella, onko kyseessä täysipainoinen narsistinen persoonallisuushäiriö - vai onko tutkittavalla vain narsistisia oireita, narsistinen "tyyli", tietynlainen persoonallisuus (luonne), vai narsistinen "kuori", joka kätkee sisäänsä jonkin muun mielenterveysongelman.
        Sen lisäksi on tärkeää erottaa ne oireet ja käyttäytymistavat, jotka riippuvat potilaan sosiaalisesta ja kulttuurillisesta taustasta (tausta on "synnynnäinen" tai luontainen, äidin maidossa imetty) - ja reaktiiviset kuviot, eli sopeutuminen tai sopeutumattomuus yhteiskunnan sosiaalisiin, moraalisiin ja kulttuurillisiin normeihin. Elämän vakavat kriisit synnyttävät usein myös ohimenevää patologista narsismia (esimerkiksi Ronningstam & Gunderson, 1996). Mutta narsistia tällaiset reaktiot eivät tee kenestäkään.
        Jos joku henkilö on lähtöisin yhteiskunnasta tai kulttuurista, jota tutkijat (kuten Theodore Millon) tai yhteiskunnalliset ajattelijat (esim. Christopher Lasch) pitävät narsistisena - kuinka paljon hänen käyttäytymisensä voidaan katsoa perustuvan hänen ympäristöönsä, ja mitkä oireet ovat todella hänen omiaan?
        Narsistinen persoonallisuushäiriö on määritelty tarkkaan DSM IV-TR:ssä, ja siihen kuuluvat tiukat kriteerit ja diagnoosiohjeet.
        Monet oppineet pitävät narsismia sopeutumisen strategiana (terve narsismi). Sitä pidetään patologisena vasta kun se muuttuu jäykäksi persoonallisuuden rakenteeksi, joka on täynnä alkukantaisia puolustusmekanismeja (kuten halkominen, heijastaminen, heijastava identifioituminen tai älyllistäminen) - ja kun se johtaa vahingolliseen käyttäytymiseen yhdellä tai useammilla elämänalueilla.
        Piintynyt narsismi on petkuttamisen taidetta. Narsisti projisoi väärän minän ja hoitaa kaikki sosiaaliset vuorovaikutuksensa tämän keksimänsä kuvitteellisen rakennelman kautta.
        Kun narsisti paljastaa oikean värinsä, on tavallisesti aivan liian myöhäistä. Hänen uhrinsa eivät kykene jättämään häntä. He turhautuvat omaan avuttomuuteensa ja vihaavat itseään, koska he eivät pystyneet näkemään narsistin läpi aikaisemmin.
        Mutta narsisti lähettää hienovaraisia, lähes huomaamattomia signaaleita ("esiintymisoireita") jo aivan ensimmäisen satunnaisen tapaamisen aikana.

      • näin_näin
        Extyökkäri kirjoitti:

        On tietysti hienoa kun haluat noin meidät perehdyttää itseesi mutta se sinänsä ei suuresti meitä normaaleja kiinnosta!

        Me vain pyrimme saamaan komu-uskoiset jälkeen jääneet tähän päivään.

        Sanotaan tietysti jotta hyökkäys on paras puolustus mutta se vaatii taitoa enemmän kuin sinulta näyttää löytyvän. Kertoisit nyt jotain kommunismin saavutusten listasta, missä on luotu hyvinvointia, millä kantilla kommunismissa on vapaa demokratia jne.! Noilla faktoilla voit saada huomion heräämään muutoin olet marssimassa muun komulauman myötä alas virtuaalijyrkänteeltä sinne kommunismin hautaan.

        Patologinen valehtelu
        Patologinen valehtelu, eli mytomania (kreik. mythos tarina mania) eli pseudologia fantastica (kreik. pseudos väärä logos puhe, tieto phantasia mielikuvitus) on sairaalloinen halu valehdella ja keksiä sepitettyjä tarinoita. Mytomaniaa sairastavia kutsutaan mytomaaneiksi, suomeksi yleensä patologisiksi valehtelijoiksi.

        Pakonomainen valehtelu ei ole lääketietellinen diagnoosi, vaan se liittyy muihin mielenterveyden ongelmiin oireena.

        Jos ihminen hakee valehtelusta hyötyä, se saattaa olla osa narsistista persoonallisuushäiriötä. Käyttäytymismuodosta voi parantua, jos kokee sen itse ongelmaksi, mutta esimerkiksi narsistiseen persoonallisuushäiriöön liittyvää valehtelua ei voi saada parantumaan, sillä henkilö ei itse koe sitä ongelmaksi.

        Vankisairaalan vastaavan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan valehtelu menee sairauden puolelle, jos se on ihmiselle pakonomaista tai jos se palvelee hänen sisäistä tasapainoaan niin, että vaihtoehtoja ei ole.

        Eräs patologisen valehtelun muoto on paroni von Münchhausenin mukaan nimensä saanut Münchhausen-syndrooma, jossa potilas on tuntevinaan fyysistä kipua ja valittaa siitä saadakseen huomiota.

      • prostataa

        Ex-työkkärin hallusinaatiot kommunisteista liittvät noihin vahvasti. Ex-työkkäri näkee vähän yhden sun toisen stalinistina.

        Sinänsä olet oikeassa, että Josef Stalin oli historian suurin oman kansan teurastaja. Eipä siis ihme, että Urho Kaleva Kekkonen ylisti tätä hirmuhallitsijaa maasta taivaaseen pitäessään muistopuheen Stalinin kuoleman jälkeen.

      • näin_näin kirjoitti:

        Patologinen valehtelu
        Patologinen valehtelu, eli mytomania (kreik. mythos tarina mania) eli pseudologia fantastica (kreik. pseudos väärä logos puhe, tieto phantasia mielikuvitus) on sairaalloinen halu valehdella ja keksiä sepitettyjä tarinoita. Mytomaniaa sairastavia kutsutaan mytomaaneiksi, suomeksi yleensä patologisiksi valehtelijoiksi.

        Pakonomainen valehtelu ei ole lääketietellinen diagnoosi, vaan se liittyy muihin mielenterveyden ongelmiin oireena.

        Jos ihminen hakee valehtelusta hyötyä, se saattaa olla osa narsistista persoonallisuushäiriötä. Käyttäytymismuodosta voi parantua, jos kokee sen itse ongelmaksi, mutta esimerkiksi narsistiseen persoonallisuushäiriöön liittyvää valehtelua ei voi saada parantumaan, sillä henkilö ei itse koe sitä ongelmaksi.

        Vankisairaalan vastaavan ylilääkärin Hannu Lauerman mukaan valehtelu menee sairauden puolelle, jos se on ihmiselle pakonomaista tai jos se palvelee hänen sisäistä tasapainoaan niin, että vaihtoehtoja ei ole.

        Eräs patologisen valehtelun muoto on paroni von Münchhausenin mukaan nimensä saanut Münchhausen-syndrooma, jossa potilas on tuntevinaan fyysistä kipua ja valittaa siitä saadakseen huomiota.

        Niinhän se niin_tai_näin täällä yrittää esiintyä kuin olisi vähintään kallonkutistustohtori. Totuus kuitenkin valkenee kun viitsii hieman katsella ympärilleen. Esim. seuraavissa osoitteissa on hänen lainauksiaan sanasta sanaan jojo kokonaan tai osin koskien tuossa yllä olevia kahta hänen kopioimaansa. Taisin tuolla aiemmin kirjoittaa jotta hän kuvailee omaa itseään noissa ja tämä kopiointi todistaa sen saumattomasti.

        Ja nyt ne osoitteet:

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html

        http://www.tietotori.fi/Keskustelualueet/Päivän puheenaihe/I00428162?templates=upotetut_keskustelut

        http://narskulandia.blogspot.fi/2014_02_09_archive.html

        http://tulisija.smagopt.ru/narsisti-mies/

        http://mvlehti.net/2015/11/30/patologinen-valehtelu-eli-mytomania/

        http://ateistinajatushautomo.blogspot.fi/2015/09/pseudologia-fantastica.html

        Kehtaat vielä lainailla valeuutislehdenkin juttuja. Olet todellinen luuseri näin_näin! Et edes kykene kirjoittamaan vaan lainaat kertomatta lähdettä. Noita aina ajoittain löytyy mutta yleensä ne puikahtavat piiloon kun se sädekehä haihtuu ympäriltä totuuden paljastuessa.

        Komuloinenhan loisii eikä loinen kestä faktoja.

        Jos narsistia vastaan uskaltaa puolustautua, hän suuttuu ja tekee vastahyökkäyksen. Sosiaalinen media on siihen loistava kanava: siellä narsistilla on vahva yleisö, jolla hän takaa selustansa. Koska narsisti on taitava vakuuttamaan muut, hän voi yllyttää tukijansa kiusaamaan uhriaan sekä tosielämässä että netissä.

        Uhria ei sen sijaan uskota ja hän jää usein yksin ahdistukseensa.

        Kannattaa muistaa, että narsisti uskoo olevansa oikeassa ja hyvällä asialla. Jos joku epäilee hänen sanojaan, hän painaa epäilijöiden kommentit ja nimet muistiin ja kostaa myöhemmin. Siksi harva uskaltaa haastaa häntä.

        Tutkijan ihminen voi olla joko narsistin puolella tai häntä vastaan. Välimuotoja ei ole.

        "Narsistia vastaan nouseminen ja itsen tai uhrin puolustaminen vaatii rohkeutta. Vastassa on paitsi narsisti, myös hänen tukijoukkonsa. Totuus täytyy silti uskaltaa sanoa ääneen. Älä koskaan uhraa itseäsi ja arvojasi narsistille."

        Tutkija kertoo, että narsistien käyttäytymistä Facebookissa on tutkittu jonkin verran. On selvinnyt, että esiintyypä narsisti sitten provosoivana kaikkitietävänä tai empatiaa hakevana tyyppinä, hän ei välitä muista.

        "Narsisti ottaa, vaan ei anna.

        On kuitenkin hälytysmerkkejä, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Narsismiin viittaa se, jos ihminen kertoo usein omaisuudestaan tai kertoo omasta arjestaan, tekemisistään tai menneestä. Iso osa narsistin päivästä kuluu päivitysten tekemiseen.

        Narsisti haalii myös valtavasti ystäviä ja seuraajia, mutta ei tapaa suurinta osaa heistä oikeassa elämässä koskaan.

        "Narsisti tahtoo huomiota vaikka pahalla, jos ei saa sitä hyvällä. Hänen on pakko olla esillä."

        Ulkopuolisen silmin narsistin itsetunto voi vaikuttaa vahvalta. Kyse on kuitenkin vain pinnasta: jos narsistista ei tykätä, hän romahtaa. Kuvissa ja kirjoituksissa hän esiintyy silti hymyilevänä.

        Vaikka narsisti saattaa kirjoittaa kärkkäitä mielipiteitä asiantuntevaan sävyyn, hän ei siedä keskustelua. Arvosteluun hän reagoi vihamielisesti. Hän julistaa omia mielipiteitään, mutta mitätöi muiden puheet.

        "Narsisti haluaa pitää monologia. Hän ei halua ymmärtää eikä taipua kompromisseihin. Usein narsisti löytää somesta muutaman samanmielisen ja saa siten tukea kommenteilleen."

        On syytä muistaa myös se, että narsisti ei lähes koskaan tunnista omaa persoonallisuushäiriötään. Sen sijaan hän tuntee aina jonkun muun, joka on hänen mielestään varmasti narsisti.

      • näin_näin
        Extyökkäri kirjoitti:

        Niinhän se niin_tai_näin täällä yrittää esiintyä kuin olisi vähintään kallonkutistustohtori. Totuus kuitenkin valkenee kun viitsii hieman katsella ympärilleen. Esim. seuraavissa osoitteissa on hänen lainauksiaan sanasta sanaan jojo kokonaan tai osin koskien tuossa yllä olevia kahta hänen kopioimaansa. Taisin tuolla aiemmin kirjoittaa jotta hän kuvailee omaa itseään noissa ja tämä kopiointi todistaa sen saumattomasti.

        Ja nyt ne osoitteet:

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html

        http://www.tietotori.fi/Keskustelualueet/Päivän puheenaihe/I00428162?templates=upotetut_keskustelut

        http://narskulandia.blogspot.fi/2014_02_09_archive.html

        http://tulisija.smagopt.ru/narsisti-mies/

        http://mvlehti.net/2015/11/30/patologinen-valehtelu-eli-mytomania/

        http://ateistinajatushautomo.blogspot.fi/2015/09/pseudologia-fantastica.html

        Kehtaat vielä lainailla valeuutislehdenkin juttuja. Olet todellinen luuseri näin_näin! Et edes kykene kirjoittamaan vaan lainaat kertomatta lähdettä. Noita aina ajoittain löytyy mutta yleensä ne puikahtavat piiloon kun se sädekehä haihtuu ympäriltä totuuden paljastuessa.

        Komuloinenhan loisii eikä loinen kestä faktoja.

        Narssistin tunnistaminen on tiedettä eikä siihen ikäsä työtätehnyt kansakoulupohjalla pysty, kun ei ole "vittumaisia" ihmiskokemuksia takana elämässä on luontoni jäänyt siltäosin kehittymättä. Kaiketi itsekin tietosi olet oppinut muista lähteistä vai onko narssismisi äidinmaidosta perittyä. Lahtari mikä lahtari siinäpa se.

        Narsistinen persoonallisuus on yleensä salavihkainen vuorovaikutuksessaan ja toimii hitaasti ja harkiten, mutta voi olla myös kärsimätön ja impulsiivinen ja sen vuoksi helposti tunnistettavissa. Hän voi olla äänekäs, huomionhakuinen, töykeä ja arvaamaton. Tavallista on myös yhteistyökyvyttömyys – hänen on saatava olla kiistaton johtaja. Narsisti usein väheksyy julkisesti muiden osaamista, pitää itseään parempana, tekee vain ne työt mistä pitää ja jättää loput muille.

        Alistamishakuisen narsistin kanssa keskustelusta jää lähes aina ahdistunut olo. Hän voi täysin yllättäen sanoa asioita, jotka saa kuuntelijansa joko loukkaantumaan tai hämmentymään. Monet hyökkäykset ovat ennalta suunniteltuja ja taitavasti naamioituja, jättäen ulkopuolisille paljon tulkinnanvaraa: tavoitteena on kohteen alistaminen henkisellä ja joskus jopa fyysisellä väkivallalla, jota on vaikea todistaa tapahtuneeksi.

        Pahansuovat narsistit ilmeisesti kokevat itsensä jonkinlaisina saalistajina. He kohtelevatkin muita petoeläinmäisellä välinpitämättömyydellä, jonka kuitenkin kykenevät tarpeen mukaan naamioimaan halutessaan lämpimäksi välittämiseksi ja ystävällisyydeksi. Toimintaan saattaa liittyä myös tarkoituksellinen sekasorron kylväminen ”hajota ja hallitse” -periaatetta mukaillen. Henkinen taistelu edellä kuvailtua persoonaa vastaan voi olla kokemattomalle hyvinkin vaikea, joten narsistin tähtäimeen joutuminen on viisasta ottaa vakavasti.

        On todella hyväksi sinullekin jotta oikein noin muiden tekstien avulla tunnistat omat ongelmasi!

        Teillä komuloisillahan on aina, siis viimeisen 100 vuotta ollut papana hyökätä mitä omituisemmin keinoin niiden päälle jotka teistä totuuden kertovat. Se ei ketään enää vakuuta vaan teidän olisi siirryttävä kumoamaan ne mielestänne väärät lausumat ja mielipiteet jollain reaalilla esimerkillä.

        Sillä olenko minä hullu narsisti ei ole merkitystä jos et kykene osoittamaan kirjoittamiani mielipiteitä virheellisiksi todellisen maailman esimerkein. Siihenhän ei ole yksikään aatetoverisi koskaan kyennyt mutta noita hullu ja narsisti syytöksiä on tullut viljalti. Ne minä lasken teidän häviöksenne koska ei noihin kukaan turvaudu, täysjärkinen ainakaan, jos kykenee asioita muutoin oikomaan.

        Sinähän tuossa viimeisessäkin verbaaliulostuksessasi teet juuri tekstin kuvailemalla tavalla: "Alistamishakuisen narsistin kanssa keskustelusta jää lähes aina ahdistunut olo. Hän voi täysin yllättäen sanoa asioita, jotka saa kuuntelijansa joko loukkaantumaan tai hämmentymään. Monet hyökkäykset ovat ennalta suunniteltuja ja taitavasti naamioituja, jättäen ulkopuolisille paljon tulkinnanvaraa: tavoitteena on kohteen alistaminen henkisellä ja joskus jopa fyysisellä väkivallalla, jota on vaikea todistaa tapahtuneeksi."

        Mitä muuta toimintasi on kuin tuon lainauksen kuvailemaa? Miten ajattelet sen jos olisin tekstin kuvailema yksilö vaikuttavan kommunismiin ja sen nousuun tai laskuun? Miten itse ajattelet selviäväsi moisesta kun syytät muita siitä mihin itse juuri syyllistyt? Se osoittaa sinun olevan vajakki joka ei osaa tehdä mitään kunnolla! Tosin tuo mainittu naamiointi ei sinulta näytä onnistuvan!

        Osoita vaikka se, että kommunismi on jossain luonut hyvinvointia ja vapaata demokratiaa edes köyhän Suomen verran. Osoita miten kommunistinen maailma on jossain ihmisystävällisempi kuin Pohjois-Euroopan porvarilliset demokratiat! Noihin kun kykenet osoittamaan oikeita esimerkkejä, ei siis haaveita, niin voimme lähteä uudelta pohjalta. Tee tuo vastauksesi myös omin sanoin sillä tulen taas katsomaan mistä olet lainaillut muiden ajattelun tuloksia!

        Monilla persoonallisuushäiriöstä kärsivillä on myös ahdistusta ja ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä.

        Kaikille narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiville on tunnusomaista samankaltainen persoonallisuus. Oireiden määrä ja vakavuus vaihtelevat suhteessa häiriön vakavuuden mukaan. Narsisti kärsii empatian puutteesta, harhakuvitelmista oman kaikkivoipaisuutensa suhteen, vaatii ihailua, on ylimielinen, kilpailunhaluinen, röyhkeä ja kateellinen eikä hyväksy keskivertaisuutta saatikka huomioi toisten tunteita ja tarpeita. Narsistien tärkeimmät yhteiset tuntomerkit ovat: tapa olla hyökkäävä muita kohtaan, manipuloida ja kontrolloida.

        Yleisen näkemyksen mukaan sanotaan, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme yksi prosentti. Kuitenkin eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on paljon enemmän. Ennen sairastuttiin pelkotiloihin, pakkoneurooseihin ja hysteriaan - nykyajan ilmiöinä ovat narsismi ja rajatilahäiriöt. Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä henkilö aiheuttaa ongelmia yleensä kaikkialla, missä hän toimii.

      • narssistille_mannaa

        Messiaamme pallit ovat pyhät ja porvariveljiensä tervaamat. Eli antakaamme ne sellaisena pysyä.

      • näin_näin kirjoitti:

        Monilla persoonallisuushäiriöstä kärsivillä on myös ahdistusta ja ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä.

        Kaikille narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiville on tunnusomaista samankaltainen persoonallisuus. Oireiden määrä ja vakavuus vaihtelevat suhteessa häiriön vakavuuden mukaan. Narsisti kärsii empatian puutteesta, harhakuvitelmista oman kaikkivoipaisuutensa suhteen, vaatii ihailua, on ylimielinen, kilpailunhaluinen, röyhkeä ja kateellinen eikä hyväksy keskivertaisuutta saatikka huomioi toisten tunteita ja tarpeita. Narsistien tärkeimmät yhteiset tuntomerkit ovat: tapa olla hyökkäävä muita kohtaan, manipuloida ja kontrolloida.

        Yleisen näkemyksen mukaan sanotaan, että narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiviä on väestöstämme yksi prosentti. Kuitenkin eriasteisesta narsistisesta vammasta kärsiviä henkilöitä on paljon enemmän. Ennen sairastuttiin pelkotiloihin, pakkoneurooseihin ja hysteriaan - nykyajan ilmiöinä ovat narsismi ja rajatilahäiriöt. Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä henkilö aiheuttaa ongelmia yleensä kaikkialla, missä hän toimii.

        Itsepähän olet täällä ongelmiasi levitellyt! Olet juuri kuin tuossa tekstissäsi kirjoitat: "hyökkäävä muita kohtaan, manipuloida ja kontrolloida."

        Yritä parantua, lopeta komulointi ja ala ihmiseksi niin se helpottaa!

      • näin_näin
        Extyökkäri kirjoitti:

        Itsepähän olet täällä ongelmiasi levitellyt! Olet juuri kuin tuossa tekstissäsi kirjoitat: "hyökkäävä muita kohtaan, manipuloida ja kontrolloida."

        Yritä parantua, lopeta komulointi ja ala ihmiseksi niin se helpottaa!

        Narsistille ominaista on huono itsetunto, vaikka juuri se ei näy päällepäin, ja sitä hän haluaa pönkittää keinoilla millä hyvänsä. Narsisti haluaa huomiota ja ihailua, jopa negatiivinenkin huomiointi riittää. Sitä, että jää vaille huomiota, narsisti ei kestä. Narsisti osaa manipuloida ihmisiä ja hän tuntee minänsä hajoavan, ellei saa määrätä kaikesta. Hän mitätöi ympärillään olevia ja nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Hän terrorisoi läheistensä elämää ja saa heidät usein uskomaan, että vika on heissä itsessään. Usein henkisen väkivallan jatkumona on fyysinen väkivalta, muttei aina.

        Narsistin kikat häpeän ja syyllisyyden ohittamiseksi ovat joskus sellaisia, että ne saavuttavat jo naurettavat mittasuhteet. Hotchkissin kirjan nimi on paljon puhuva, "Miksi aina sinä?". Narsisti syyllistää IHAN KAIKESTA muut, hänessä itsessään ei ole mitään vikaa. Omat pimeät puolet ja häijyt tekemiset sopivasti unohdetaan, kielletään, kaunistellaan tai käännetään jonkun muun syyksi. "Harhautusraivarit" ovat ihan tyypillisiä, niillä yritetään säikytellä vastapuolta ja saada syytön ottamaan syyt niskoilleen. Jos ei mikään muu auta, niin paetaan paikalta. Asioiden kieltämisen takia narsistin muisti on muuten yleensä aivan käsittämättömän ja raivostuttavan huono.

        Narsisti harrastaa ERITTÄIN RUNSAASTI projisointia, eli syyttää muita niistä piirteistä ja teoista, jotka hänessä omassa itsessään aiheuttavat häpeää. Tämä on siis häpeän siirtoa. Herkästi syyllistyvä ihminen ottaa narsistin syytökset herkästi itseensä ja alkaa voida huonosti.

        Anteeksi ei myöskään kuulu narsistin sanavarastoon, ELLEI hän selkeästi itse hyödy siitä. Jos tällainen sana hänen huuliltaan lipsahtaa, niin se on pelkkä manipulointikeino, tapa pitää toinen ihminen lähellä. Aitoa katumusta hän tuskin tuntee ja jatkanee pahoja tapojaan entistä pahemmassa muodossa.

        Siis on olemassa itsevarmuutta JA itsevarmuutta ja sairaalla tavalla itseriittoisen ihmisen lähellä kukaan ei voi hyvin. Minä uskon täysin, että pahimman luokan sadistinen narsisti läpsyttää onnesta käsiään, jos joku hänen "uhreistaan" ajautuu itsemurhaan. Tällaisetkaan kohtalot eivät ole ihan tavattomia, valitettavasti.

        Älä kuvittele olevasi psykiatri, sinä et minun itsetunnostani tiedä pilkun vertaa. Sinulla sen sijaan on joku ongelma minun persoonastani vaikka sinä et hiukkaakaan tiedä kuka ja mikä minä olen. Mielikuvituksesi tekee sinulle kepposia ja alat peilaamaan itseäsi minuun. Varmaan sillekin taudille diagnoosi löytyy kun kerran alalla niin fiksu olet.

        Kuten itse kirjoitat niin harrastat omien ongelmiesi projisointia minuun, taidat olla narsisti.

        Koska olet hourupää eikä sinne ole näköjään järjestystä löytymässä niin keskustelumme tästä aiheesta loppuu tähän!

      • miksi_valehtelet

        Ihan pelkkää faktaahan kaveri nyt sinusta vain kirjoittaa.

        Sinähän todellakin nyt olet vain se pelkkä säälittävä itseään täynnä oleva jatkuvasti vain valehteleva narsisti ja idiootti jota kaikki nyt aina vain inhoaa ja halveksii.

        Mutta onneksi nyt se sinun exoduksesi on todella lähellä. Se on nyt yhteiskunnalle ja kaikille meille muille aina se kaikista paras ja halvin ratkaisu.

        Jos narsisti ei suoraan saa uhriaan murtumaan, narsku keskittää voimansa epäsuoraan murtamiseen. Eli aloittaa aktiivisen kampanjoinnin uhrin mustamaalaamiseksi ja häpäisemisestä, kertoo omia sairaita juttujaan saadakseen uhrinsa näyttämään mahdollisimman hullulta ja sairaalta.

        Narsku ei koskaan lopeta kun on uhrinsa valinnut, jatkaa kiusaamista loputtomiin, ainoastaan keinot ja välineet saattavat muuttua. Narsisti voi esittää murtumattoman uhrinsa aikaan välinpitämätöntä ja tyyntä (on kuin uhri olisi hänelle vain ilmaa), mutta oikeasti pinnan alla kuohuu ja uusia koiruuksia raksuttaa pään sisällä.

      • miksi_valehtelet kirjoitti:

        Ihan pelkkää faktaahan kaveri nyt sinusta vain kirjoittaa.

        Sinähän todellakin nyt olet vain se pelkkä säälittävä itseään täynnä oleva jatkuvasti vain valehteleva narsisti ja idiootti jota kaikki nyt aina vain inhoaa ja halveksii.

        Mutta onneksi nyt se sinun exoduksesi on todella lähellä. Se on nyt yhteiskunnalle ja kaikille meille muille aina se kaikista paras ja halvin ratkaisu.

        Sinähän nyt juuri syyllistyt narsistin metodeihin kuten itsekin kuvailet!

        Narskuta sinä vaan mutta minuun eivät narsistiset väittämäsi tehoa! Kun moni on väittänyt minun valehtelevan tai ainakin kirjoittelevan pehmeitä niin ainoa jota he ovat pystyneet edes yrittämään on kauan sitten väärin kirjoitettu eli ohilyöty vuosiluku.

        Esitä sinä nyt vaikka viiden valheen kokoelma ja mikä niissä mielestäsi olisi ollut se sinun totuutesi niin katsotaan! Yleensähän kukaan ei ole yhtäkään valhetta minulta löytänyt joskaan emme joka asiasta ole olleet samaa mieltä. Mielipide erot eivät kuitenkaan ole valheita vaan vain mielipide eroja.

        En oikein tunne narsismin syvintä olemusta mutta kuvauksestasi päätellen olet jo aika pitkälle kehittyneen narsismisi uhri! Samaa voi sanoa tuosta näin_näin pälliäisestä joka alkaa jo olemaan epätoivoinen kun joutuu yksinään keskustelemaan.

        Narssismin syvin olemus.

        Jokainen tuntee nykyään narsismin luonteenpiirteet, ja monella on lähipiirissään henkilö, jonka käyttäytyminen ilmentää narsismia. Se, miten kohdata narsisti ja miten häntä kannattaa “käsitellä”, on kuitenkin tuntemattomampi aihe. Samoin se, kuinka narsisti pysäytetään.

        Tässä neljä tärkeää keinoa narsistin kanssa pärjäämiseen

        1. Vältä suorapuheisuutta silloin, kun olet eri mieltä!

        Narsistin kanssa ei oikeastaan saa olla eri mieltä törmäämättä narsistin loukkaantumiseen. Tämä on elämää konkreettisimmillaan narsistin läheisyydessä ja käyttökelpoinen tunnistussääntö. Reaktiothan voivat olla kaikkea näennäisesti ystävällisestä (mutta hän muistaa…) välinpitämättömään, ivallisuuden kautta ilkeyteen ja jopa julmuuteen.

        Narsismin syvin olemus on näkyvissä: Hän ei halua nähdä säröäkään peilikuvassaan. Kaikki vastaan hangoitteleminen, pienikin erimielisyys, uhkaa hänen identiteettiään, suojamekanismejaan ja siten koko hänen psyykkisen systeeminsä ylläpitoa.

        2. Muista positiivinen palaute, myös imartelu ja ihailu!

        Narsisti on mielestään maailman napa, aurinko, jonka ympäri kaikki muut pyörivät. Manipulatiivisena, yltiöpäisen itsetyytyväisenä narsisti uskoo olevansa kaikkivoipa ja tietysti paras kaikessa. Manipulatiivinen viestintä on salakavalaa: Hän ei vain puhu mustaa valkoiseksi, vaan saa sinutkin uskomaan valkoiseen. Jos on kyseessä ongelma, hän kiepauttaa sinut syylliseksi. Hänellä ei ole kykyä myötätuntoon, vaikka hän osaa usein esittää sitä, jos hänen tarkoitusperänsä niin vaativat. Narsisti osaa näytellä taitavasti

        3. Anna hänen johtaa, tai anna ainakin se vaikutelma, että hän johtaa!

        Narsisti on usein kivunnut johtotehtäviin tai saanut työpaikalla korvaamattoman, joskin usein kyseenalaisen ja kiistellyn, aseman tai maineen. Usein ihmetellään, miksi narsisti on voinut olla asemassaan niin pitkään. Ympäristö saattaa kärsiä, mutta kaikki jatkuu ennallaan. Jopa kymmenet vuodet voivat vieriä, eikä kukaan puhalla pilliin. Kaikki tapahtuu osaksi siksi, että narsistit ovat oikeasti lahjakkaita, osaavia ja usein monikouluttautuneita. Siksi he saavat valtaa. He ovat kuin syntyneitä johtajiksi.

        4. Viesti konditionaalilla: “Voisiko olla, saattaisiko tämä, voisimmeko me mahdollisesti…

        Narsisti yrittää saada sinut tuntemaan, että olet tyhmä, epäpätevä tai vain yksinkertaisesti aina väärässä. Myötäile tätä väärässä olemisen teemaa ehdollisilla lauseilla, konditionaaleilla. Näin et tule väittäneeksi mitään.

        Narsistin kanssa selviytyminen

        Edellä esitetyt ohjeet kuulostavat karuilta, ja niiden mukaan toimiminen saattaa tuntua valheelliselta, falskilta ja inhottavalta. Jos et halua saada narsistin vihaa ja raivoa päällesi, kannattaa kuitenkin seurata näitä neuvoja. Jos nimittäin toimit “normaalisti”, on kuin tökkisit eräpolulla vastaan tulevaa karhua kepillä.

        On tärkeää pysyä turvassa. Ne ihmiset, jotka joutuvat elämään narsistin perheenjäsenenä tuntevat usein, että he ovat jatkuvassa karhupainissa. Joskus voi tuntua siltäkin, että henki lähtee. Ainakin tulee tunne, että on samassa vankilassa pedon kanssa.

        Vähänkin tiukan paikan tullen narsisti ottaa käyttöön kovat keinot: lahjonnan, kiristyksen, uhkailun ja rankaisemisen. “Minulla on kyllä keinot saada sinut maan rakoon”, on narsistin perusviesti. “Minun jaloilleni et tallo ilman rangaistusta!” Narsisti muistaa myös aina kostaa, pitkänkin ajan jälkeen.

        Yhteinen EI pysäyttää

        Yhteinen EI, joukkovoima, on välttämätön narsistin pysäyttämiseksi. Ympäristö ja etenkin narsistin lähellä olevat kärsivät. Suljettujen ovien takana puhutaan ongelmasta, mutta narsistia ei kannata haastaa, sillä hinta on aina kova. Yksin ei kukaan mahda narsistille mitään.

        Myötäily ohjeiden mukaan pitää tilanteet rauhallisina, mutta ei muuta mitään. Stop-merkin täytyy hänellekin tulla joskus, mutta sen täytyy tulla yhteisestä suusta. Kyse on samantyyppisestä pysäyttämisestä kuin esim. alkoholistille tehtävä interventio. Kärsimys narsistin läheisyydessä loppuu vasta sitten, kun se lopetetaan yhdessä rintamassa.

        Älä jää yksin, puhu ihmisten kanssa ja mikä tärkeintä – ryhtykää yhdessä toimeen!

      • Narsistin_tunnustus

        https://www.peiliconsulting.fi/ajankohtaista/blogit/opi-kohtaamaan-narsisti/

        Siinä lähdetiedosto

    • manu.l

      http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241552-turusta-seurasi-suomalainen-on-suomalaisen-vihollinen

      Extyökkäriä tukeva persu vetää täyslaidallisen poliisin ja johtavien poliitikkojen niskaan. Kaikkien niiden niskaan jotka eivät suostu rajojen sulkemiseen ja vapaan matkustuksen kieltämiseen. Luukkanen ehdottaa Suomeen vääräuskoisten reservaatteja.
      Mielestäni kaikki rikolliset tulee saada kiinni ja tuomiolle. Myös persurikolliset. Myös komurikolliset. Kaikki rikoksia tekevät tuomiolle.
      En lähde persujen kelkkaan että jokainen rikollinen tulee karkottaa maasta. Rikokset eivät sillä konstilla lopu. Suomesta loppuu sillä menolla väestö.
      Suuri kuvio tulee nähdä nykyaikaiseen kansainvaellukseen. Jäljet johtavat kiistattomasti natoon ja natomaiden sotatoimiin. Balkanilta alkoi mittava pakolaisvyöry naton sotatoimien jälkeen. Nyt se tulee arabimaista sotapakolaisuutena ja Afrikasta nälkäpakolaisuutena.
      EU voi laittaa asevoimat rajoilleen. Mitä siitä seuraisi? Jatkuva sotatila kaikkine lieveilmiöineen.

    • Partacus

      Persut uuden puheenjohtajan tuella ovat alkaneet uudelleen rasistisen ihmisvihan levittämisen ja ovat kohta Soinin entisellä tasolla.

      Heikki Patomäki kertoo eräitä todellisia puolia, mistä nykyinen kansainvaellus johtuu.
      http://heikkipatomki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241551-globaali-poliittinen-talous-auttaa-ymmartamaan-mita-marokossa-tapahtuu

      Eikä siinä ole aikaisempiin mitään erikoista. Maan sisäiset vainot, sodat, nälkä (katovuodet, ilmastonmuutos), tuloerojen kasvu. Vieressä nälkäänäkevä huomaa, että rikkaat kuskaavat ruokajätteitä kaatopaikoille.
      Jos palstalla homovihaa levittävät persut onnistuvat, vauraasta Suomesta lähtee homopakolaisia heille turvallisiin maihin.
      Patomäki näkee oleellisena uusliberalismin talouspolitiikaan kapitalismissa. Se tarkoittaa rikkauksien lisääntymisen räjähdysmäistä sallimista ja vastakohtana osa väestöstä kurjistuu absoluuttisesti. Yhdysvalloissa palkkatyöläisten palkkasumma ei ole kasvanut 30 vuoteen. BKT on kasvanut ja lisätuote on mennyt harvoille.

    • Olet-oikeassa

      Kommunismi on suurin rikos ihmiskunnassa koskaan natsismin ja fundamentalismi-islamin kanssa. Kim Jong Unnin johtama P Korea sen viimeinen uskonnollinen esiintymä.
      Historia kertoo loput.

      • saa_olla_rehellinen

        Minulla on uskonnollinen ilmentymä taas anaalissa. Siis peukkuni .... Olenko yhä palstan rohkein persu?

    • lahtarinoppi

      Sipillä takinkääntöpäivät.

      " On tehtävä kaikki, jotta voimme varmistaa, että Suomeen tulevat ovat aidosti hädänalaisista olosuhteista, toteaa pääministeri Juha Sipilä (kesk).
      – Järjestelmän väärinkäyttäjät tunnistettava entistä aiemmin. "

      Rajat pidettiin auki niinkuin hollituvan ovet. Nyt sitten lahtarit herää todellisuuteen!.
      Sitä saa mitä tila.

      Suomi 100v, lahtarin ihonväri on muuttunut. Ihmekkös tuo sitten on kun valkolahtari haluaa suomen työväestön kurjistamiseksi maahanmuuttajia joita verovaroin ylläpidetään. Valkoahtari haluaa suomesta yhä banaanivaltiota omien halujensa tyydyttämisksi. Mikään ei ole muuttunut sadassa vuodessa, lahtari haluaa olla johtaja joka ei ruumiita kaihda.

      • Lahtarit löytyvät punaisista, valkoinen puoli pelasti Suomen ja oikeat suomalaiset punahomeelta joka oli väkisin tunkeutumassa maahamme lahtaamaan kunnon vapaita kansalaisia!

    • prostataa
    • kepu_uhka

      Keskustasta on tullut todellinen uhka Suomen kansalaisille. Sehän ajaa kaikenlaista mahdollista Suomen kansanvastaista asiaa. Mistähän Saarikko päättelee että hän pääsisi Muslimien sisäpiiriin ja hänet hyväksyttäisiin länsimaisena naisena, ilman "pukukoodia" liikkumaan, nykyhallituksen linjan mukaisessa suomessa, jossa meidät on tarkoitus nähtävästi kutsuvieraiden myötä "Islamilaistaa". Muslimit eivät ole koskaan asuneet missään maassa rauhassa, eivät omassa, eivätkä muiden. He ovat aina riidoissa ainakin muutaman "slamisti-ryhmän" kanssa, ja se tarkoittaa väkivaltaisuuksia. Valitettavasti länsimaat ovat olleet aktiivisia noiden riitojen käynnistämisessä, omien etujensa vuoksi - mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että sellaista ei ole kuin luotettava Arabi.

      Onko kepun tarkoituksena aloittaa imaamiopinnot Turun yliopistossa vai Alkio-opistossa? Sipilän kutsuvieraita piisaa jo usempaan opinahjoon.

      • extyökkäri_

        Ei ole, ei edes extyöeläkeläisen Turussa missä hän niitä paapoo.

    • suolarahat

      Turuntuomiokirkon voisi muuttaa moskeijaksi ja kansa pääsisi paremmin tutustumaan tähän rauhanuskontoon. Ovelle voisi palkata extyökkärin paikkakuntalaisena keräämään pääsymaksuja ja elantoa itsellensä.

    • petrusko
      • katsojaihaile

        Halla-ahon linkittämässä jutussa mainuttua asiaa ei yksikään media tai kommetoija ole osoittanut vääräksi, siis sitä, että tämä ulkomaalaistaustainen katseli vieressä kun kantasuomalainen tyrehdytti uhrin verenvuotoa.

        Olisikin nyt hyvä jonkun selvittää, mitä tämä sankari teki kun ainakin kaikki kuvamateriaali todistaa, että hänen osuutensa oli sivustakatsoja.

      • eryui

        Hallaaho osoittaa ettei hän ja kannattajansa ole yhtään terroristeja parempia ihmisiä. Hävetkää!

    • juurinäi

      Maassa maan tavalla ja jos ei kelpaa, niin häipykööt ja nopeasti. Pakkopalautukset toimimaan nopeasti. Rikoksien tuomiot vastaan kansainvälistä käytäntöä ja terroristisestä teosta vähintään 50 vuoden tuomio ja päälle karkoitus. Suomessa naisilla on vapaus ja sitä ei jotku hihhulit toiseksi muuta

    • siisti_on_kaunista
    • kal.pp

      Suomalaisille terroritekoihin kiihottajille sadan vuoden tuomiot. Lähtökohdaksi riittää kansanryhmän leimaaminen yhden tekojen perusteella.
      Kaikenlaiset rikolliset tulisi aina saada tuomiolle ja rangaistukset tekojen mukaisesti. Kansanryhmän solvaaminen on yhtä rikollista kuin väkivaltainen teko.

      Palstalla muutamat viestittävät sitä että menneisyyden väkivalta on hyväksyttyä, koska se kohdistui kommunisteihin tai luuloteltuihin kommunisteihin. He luultavasti tarkoittavat että näin tulisi olla vastakin.
      Ylläpito ei puutu mitenkään vihaviesteihin.

      • ei_haittaa

        Antaa nyt vain tuon säälittävän extyöloisen kirjoitella palstalle noita vihaviestejään, jos se saa siitä lyhyeen loppuelämäänsä jonkinlaista tyydytystä itselleen.

      • juuri_noin
        ei_haittaa kirjoitti:

        Antaa nyt vain tuon säälittävän extyöloisen kirjoitella palstalle noita vihaviestejään, jos se saa siitä lyhyeen loppuelämäänsä jonkinlaista tyydytystä itselleen.

        Kyseisen avohoitoptilaamme täytyy nyt saada purkaa noita pahoja patoutumiaan ja tuntojaan täällä SKP:n keskustelupalstalla. Muuten hänen nuppinsa räjähtää samantien.

    • bakzubebba

      Tämän takia kansan pitää tehdä kapina ja kaataa nykyhallitus lakeilijoineen.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe