Kadonnut mies

Mitä pelkään, sitä en jaksa sen kummemmin vatvoa. Olen pelännyt aina. Olen sellainen "syntymässä säikähtänyt", josta Eino Leino Helkavirsissä kirjoittaa: "Tuo oli tumma maammon marja / syntymässä säikähtänyt, / näki kauhut kaikkialla, / haltiat pahat havaitsi, / ei hyviä ensinkänä." Ehkä minunkin pitäisi saada "kuolemanrajakokemus", jotta muuttuisin: "Autio elämän aamu, / Manan ilta autiompi."

En liene täysin tyytyväinen tilanteeseeni. Jos olisin, en kaiketi olisi kokenut tarvetta kirjoittaa tänne (tai jonnekin, minne tahansa). Mutta, kuten sanoin, mitään ei ole enää tehtävissä. Näin tämä menee loppuun asti. Ajattelen niin, että sain elämäntyöni päätökseen vuosia sitten, kun keskeytin opiskelun ja palasin kotiin, ja nyt sitten vietän hiljaisia eläkepäiviä, kunnes kuolen. Mutta ennen kuolemaa on vielä paljon surua elettävänä, ellen hyvissä ajoin poistu täältä omatoimisesti.

Olen korttini pelannut. Nuorempana oli vielä kädessä opiskelukortti, jonka avulla pääsin käymään "tavallisen elämän" rajalla, mutta se kortti on nyt pelattu. Myös asevelvollisuus oli hyvä kortti. Mutta ei minusta silti ollut eläjäksi. Aavistin jo lapsena, etten pärjää maailmassa. Ei tämä tilanne ole mikään epäonnistuminen, vaan osa asiain luonnollista kulkua. Näin tämän pitikin mennä. Olisi outoa ja poikkeuksellista, jos asiat olisivat menneet toisin (mahdollista silti, ei tätä sentään tähtiin ollut kirjoitettu). Enkä ole mikään uniikki erityistapaus, vaan erään tyypin yksittäistapaus. Suomessa on ilmeisesti tuhansia kaltaisiani miehiä ja varmaan kaksi tai kolme naistakin.

Yritän vain olla tahtomatta asioita, jotka eivät minulle kuulu. Ei ihminen tavallisesti kärsi esimerkiksi siitä, ettei hän ole voittanut lotosssa. Varmasti lähes jokainen mielihyvin ottaisi lottovoiton vastaan, jos sellainen kohdalle sattuisi, mutta ei kukaan herää aamulla ajattelemaan: "Elämäni on sietämätöntä, koska minulta puuttuu lottovoitto." Ei lottovoiton puute aiheuta kärsimystä. Samalla tavalla voi olla kärsimättä siitä, ettei ole työtä, ystäviä, perhettä jne. Täytyy vain unohtaa paljon ja yrittää keskittyä johonkin muuhun.

En kirjoittanut tänne saadakseni neuvoja tai apua. Olen itse oman itseni ja tilanteeni paras asiantuntija. Ei minulle tarvitse kertoa, että "mene työkkäriin" tai "sinulla on oikeus tukiin" (viittaan muihin saamiini vastauksiin). Enhän minä nyt aivan täysi idiootti ole, vaikka olenkin syrjäytynyt (minua tyhmemmätkin ovat löytäneet paikkansa maailmassa). Halusin vain kertoa tilanteeni jonnekin ja toisaalta saada jonkinlaisen yhteyden muihin syrjäytyneisiin ja kuulla, miten ja miksi he ovat tilanteeseensa päätyneet, miten heillä menee, ylipäänsä kuulla heistä jotain. Internetissä heidän tarinoihinsa joskus törmää (tältäkin palstalle olen mielenkiinnolla lukenut erään rekisteröityneen nimimerkin kirjoituksia). Ei heillä muuta kanavaa ole kuin anonyymit nettifoorumit. Jossain tuolla he kuitenkin elävät.

Kiitos vastauksesta. Suhtaudut asioihin tyynen rauhallisesti ja realistisesti. Ymmärrän ettet kaipaa neuvoja tai ohjeita.

Kerroit siitä miten kirjoitat, luet ja ajattelet asioita. Olisiko sinun mahdollista kirjoittaa omaelämäkerta? Kuten kirjoitit, sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija. Kaltaisiasi miehiä ja naisia on Suomessa paljon. Voisitko ajatella tuoda oman elämäntarinasi esiin? Syrjäytyneet, tai paremminkin, syrjäytetyt, äänettömät, pimennossa olevat ihmiset ovat tämän yhteiskunnan ja ajan ilmiö, joka mielestäni ansaitsisi ehdottomasti nousta enemmän esiin.

Osleidys kirjoitti:

Kiitos vastauksesta. Suhtaudut asioihin tyynen rauhallisesti ja realistisesti. Ymmärrän ettet kaipaa neuvoja tai ohjeita.

Kerroit siitä miten kirjoitat, luet ja ajattelet asioita. Olisiko sinun mahdollista kirjoittaa omaelämäkerta? Kuten kirjoitit, sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija. Kaltaisiasi miehiä ja naisia on Suomessa paljon. Voisitko ajatella tuoda oman elämäntarinasi esiin? Syrjäytyneet, tai paremminkin, syrjäytetyt, äänettömät, pimennossa olevat ihmiset ovat tämän yhteiskunnan ja ajan ilmiö, joka mielestäni ansaitsisi ehdottomasti nousta enemmän esiin.

Lue lisää

Mitä tahansahan voi kirjoittaa, mutta syrjäytyneen omaelämäkerrasta taitaisi tulla aika lyhyt, koska syrjäytyneeltä puuttuu se elämä, jota omaelämäkerrassa kuuluisi kerrata. Syrjäytyneen omaelämäkerta kyllä kiinnostaisi minuakin lukijana, jos kirjoittaja vain olisi hyvä. Mutta missään tapauksessa minä en voi mitään omaelämäkertaa kirjoittaa. Kirjoittakoon joku rohkeampi ja osaavampi, jos on kirjoittaakseen.

Minusta tämä on enimmäkseen miesten ongelma. En ole kuullut "kadonneista työnaisista". En myöskään allekirjoita väitettä, että minut on syrjäytetty. Ei minua kukaan ole syrjäyttänyt. En ole myöskään itse syrjäyttänyt itseäni. Asiat ovat vain tapahtuneet. Kukaan ei ole syyllinen.

Syrjäytymisen syy on perimän ja ympäristön yhteensopimattomuus. Jos olisin syntynyt eri aikaan ja eri paikkaan, kenties en olisi syrjäytynyt (voi tietysti olla, että minä olisin kaikissa paikoissa ja kaikkina aikoina toivoton tapaus).

Näen ympäristössä ainakin kaksi syytä, joiden takia vääränlaisen perimän saaneet miehet syrjäytyvät. Ensinnä se, että merkittävä osa perinteisistä töistä on kadonnut. Minäkin pystyisin tekemään jotain yksinkertaista "liukuhihnatyötä", joka ei vaadi koulutusta ja johon voidaan perehdyttää kymmenessä minuutissa. Jos yksinkertaista suorittavaa työtä olisi tarjolla enemmän, voisin ehkä työllistyä. Jos nykyään on tarjolla yksinkertaisia töitä, niistä ei makseta palkkaa. Nykyinen työelämä tuntuu niin vaikealta ja monimutkaiselta, että minun kykyni eivät vain riitä työllistymiseen. Näin osa miehistä jää vaille kunnollista työtä ja siis kunnollista toimeentuloa.

Toinen syy on se, että naisten koulutustaso ja sosiaalinen status ovat viime vuosikymmeninä nousseet, niin että nyt korkeasti koulutettuja naisia on jo enemmän kuin korkeasti koulutettuja miehiä. Korkeasti koulutettu ja korkean sosiaalisen statuksen nainen ei pääsääntöisesti huoli kumppaniksi huonommin koulutettua ja alemman sosiaalisen statuksen miestä. Nainen ei pääsääntöisesti huoli myöskään taloudellisesti syrjäytynyttä miestä. Toisin päin ongelmaa ei ole, koska miehiä ei pääsääntöisesti haittaa, vaikka nainen olisi huonommin koulutettu ja sosiaaliselta statukseltaan alempi tai taloudellisesti syrjäytynyt. Mies voi hyvinkin naida taloudellisesti syrjäytyneen naisen, joka jäisi kotiäidiksi, mutta nainen harvemmin on valmis naimaan taloudellisesti syrjäytynyttä miestä, joka jäisi koti-isäksi. Näin osa miehistä jää vaille rakkautta ja perhettä.

Nähdäkseni näille asioille ei ole tehtävissä mitään. Entiset työpaikat eivät tule takaisin. Naiset eivät lakkaa kouluttautumasta eivätkä kaikki miehet voi korkeakouluttautua. Sadan vuoden päästä tilanne voi olla taas toisenlainen, mutta nyt on näin.

Arrivederci kirjoitti:

Mitä tahansahan voi kirjoittaa, mutta syrjäytyneen omaelämäkerrasta taitaisi tulla aika lyhyt, koska syrjäytyneeltä puuttuu se elämä, jota omaelämäkerrassa kuuluisi kerrata. Syrjäytyneen omaelämäkerta kyllä kiinnostaisi minuakin lukijana, jos kirjoittaja vain olisi hyvä. Mutta missään tapauksessa minä en voi mitään omaelämäkertaa kirjoittaa. Kirjoittakoon joku rohkeampi ja osaavampi, jos on kirjoittaakseen.

Minusta tämä on enimmäkseen miesten ongelma. En ole kuullut "kadonneista työnaisista". En myöskään allekirjoita väitettä, että minut on syrjäytetty. Ei minua kukaan ole syrjäyttänyt. En ole myöskään itse syrjäyttänyt itseäni. Asiat ovat vain tapahtuneet. Kukaan ei ole syyllinen.

Syrjäytymisen syy on perimän ja ympäristön yhteensopimattomuus. Jos olisin syntynyt eri aikaan ja eri paikkaan, kenties en olisi syrjäytynyt (voi tietysti olla, että minä olisin kaikissa paikoissa ja kaikkina aikoina toivoton tapaus).

Näen ympäristössä ainakin kaksi syytä, joiden takia vääränlaisen perimän saaneet miehet syrjäytyvät. Ensinnä se, että merkittävä osa perinteisistä töistä on kadonnut. Minäkin pystyisin tekemään jotain yksinkertaista "liukuhihnatyötä", joka ei vaadi koulutusta ja johon voidaan perehdyttää kymmenessä minuutissa. Jos yksinkertaista suorittavaa työtä olisi tarjolla enemmän, voisin ehkä työllistyä. Jos nykyään on tarjolla yksinkertaisia töitä, niistä ei makseta palkkaa. Nykyinen työelämä tuntuu niin vaikealta ja monimutkaiselta, että minun kykyni eivät vain riitä työllistymiseen. Näin osa miehistä jää vaille kunnollista työtä ja siis kunnollista toimeentuloa.

Toinen syy on se, että naisten koulutustaso ja sosiaalinen status ovat viime vuosikymmeninä nousseet, niin että nyt korkeasti koulutettuja naisia on jo enemmän kuin korkeasti koulutettuja miehiä. Korkeasti koulutettu ja korkean sosiaalisen statuksen nainen ei pääsääntöisesti huoli kumppaniksi huonommin koulutettua ja alemman sosiaalisen statuksen miestä. Nainen ei pääsääntöisesti huoli myöskään taloudellisesti syrjäytynyttä miestä. Toisin päin ongelmaa ei ole, koska miehiä ei pääsääntöisesti haittaa, vaikka nainen olisi huonommin koulutettu ja sosiaaliselta statukseltaan alempi tai taloudellisesti syrjäytynyt. Mies voi hyvinkin naida taloudellisesti syrjäytyneen naisen, joka jäisi kotiäidiksi, mutta nainen harvemmin on valmis naimaan taloudellisesti syrjäytynyttä miestä, joka jäisi koti-isäksi. Näin osa miehistä jää vaille rakkautta ja perhettä.

Nähdäkseni näille asioille ei ole tehtävissä mitään. Entiset työpaikat eivät tule takaisin. Naiset eivät lakkaa kouluttautumasta eivätkä kaikki miehet voi korkeakouluttautua. Sadan vuoden päästä tilanne voi olla taas toisenlainen, mutta nyt on näin.

Lue lisää

Toivotaan että joku vielä kirjoittaa kuvauksen syrjäytyneen elämästä ja ajatuksista sekä hänen oman näkemyksensä syistä jotka ovat johtaneet tilanteeseen.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä että eräs suuri syy työttömyyden ja sitä kautta syrjäytymisenkin lisääntymiseen, on suorittavan, ns. yksinkertaisemmin työn raju vähentyminen. Enää ei ole paljonkaan erilaisia avustavia työtehtäviä tai tehdastyötä. Se työ on viety ulkomaille tai koneet ovat korvanneet ihmistyön.

Silti meistä kaikki eivät voi olla korkeastikoulutettuja tai toimia vaativissa ja vastuullisissa tehtävissä.

Parisuhteiden muodostumisesta olen kanssasi kuitenkin jokseenkin eri mieltä. Eivät kaikki naiset ajattele samalla tavalla. On olemassa naisia, jotka eivät hae kumppaniksi rikasta, komeaa,atleettista menestyjämiestä. Tiedän ihan onnellisilta vaikuttavia pariskuntia, joissa nainen on korkeasti koulutettu ja hyvässä asemassa, kun mies taas on duunari tai työtön.

Kannustan kaikkia syrjäytyneitä pyrkimään kohti muutosta tilanteessaan, jos eivät ole tyytyväisiä nykyhetkeen. Muutos on aina mahdollinen, vaikka kuinka pienin askelin. Aloittaa voi vaikka sillä että astuu ulos kämpästä ja näkee maailman. Aiemmassa elämässä koetuista epäonnistumisista, peloista ja epävarmuuksista huolimatta muutos on mahdollinen. Päätös on sinun.

Osleidys kirjoitti:

Toivotaan että joku vielä kirjoittaa kuvauksen syrjäytyneen elämästä ja ajatuksista sekä hänen oman näkemyksensä syistä jotka ovat johtaneet tilanteeseen.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä että eräs suuri syy työttömyyden ja sitä kautta syrjäytymisenkin lisääntymiseen, on suorittavan, ns. yksinkertaisemmin työn raju vähentyminen. Enää ei ole paljonkaan erilaisia avustavia työtehtäviä tai tehdastyötä. Se työ on viety ulkomaille tai koneet ovat korvanneet ihmistyön.

Silti meistä kaikki eivät voi olla korkeastikoulutettuja tai toimia vaativissa ja vastuullisissa tehtävissä.

Parisuhteiden muodostumisesta olen kanssasi kuitenkin jokseenkin eri mieltä. Eivät kaikki naiset ajattele samalla tavalla. On olemassa naisia, jotka eivät hae kumppaniksi rikasta, komeaa,atleettista menestyjämiestä. Tiedän ihan onnellisilta vaikuttavia pariskuntia, joissa nainen on korkeasti koulutettu ja hyvässä asemassa, kun mies taas on duunari tai työtön.

Kannustan kaikkia syrjäytyneitä pyrkimään kohti muutosta tilanteessaan, jos eivät ole tyytyväisiä nykyhetkeen. Muutos on aina mahdollinen, vaikka kuinka pienin askelin. Aloittaa voi vaikka sillä että astuu ulos kämpästä ja näkee maailman. Aiemmassa elämässä koetuista epäonnistumisista, peloista ja epävarmuuksista huolimatta muutos on mahdollinen. Päätös on sinun.

Lue lisää

Entä kuinka paljon tiedät sellaisia pariskuntia, joissa mies on isompi kiho kuin nainen, tai sellaisia, jossa nainen ja mies ovat suurin piirtein yhtä isoja kihoja? Ei yksi pääsky kesää tee.

Minulle tämä asia on joka tapauksessa yhdentekevä, koska olen aina tiennyt, ettei parisuhde ja siis mahdollinen perhe koske minua, enkä olekaan koskaan lähestynyt naisia enkä aio lähestyäkään. Tämä täysin riippumatta sosiaalisesta statuksestani. Toisessa ketjussa joku kirjoitti yksinäisen miehen naisvihasta. Sellaista vihaa minussa ei ole eikä ole koskaan ollut. Elinikäinen parisuhteettomuus on aina ollut minulle itsestäänselvä oletusarvo, joten en ole koskaan pettynyt eikä odotusteni ja todellisuuden välillä ole koskaan ollut ristiriitaa. Luulisin, että naisviha kumpuaa siitä, että naista vaille jäänyt mies ajattelee "minun kuuluisi saada nainen". Ja se on ihan oikein ajateltu. Niin se on: miehen kuuluu saada nainen. Ja naisen kuuluu saada mies. Ja yhdessä heidän kuuluu saada lapsi. Se on luonnollista ja oikein. Sikäli pettymys ja katkeruus on vain luonnollista ja tervettä, jos jää yksin ja perheettä.

Mutta palkkatyö minulle kyllä kelpaisi. Työ on varmasti sellainen asia, jonka olisin voinut saavuttaa, jos olisin syntynyt eri aikaan ja paikkaan. Työttömyys ei siis johdu pelkästään minun ominaisuuksistani. Jos olisi tarjolla jokin yksinkertainen ja helppo työ, jonka saamiseksi ei tarvitsisi olla parempi kuin 300 muuta hakijaa, niin eipä kai minua mikään estäisi. En kuitenkaan usko, että tulen koskaan elämässäni tekemään palkkatyötä. Kyllä se juna meni jo, ellei työmarkkinoilla tapahdu jotain todella radikaalia muutosta.

Arrivederci kirjoitti:

Mitä tahansahan voi kirjoittaa, mutta syrjäytyneen omaelämäkerrasta taitaisi tulla aika lyhyt, koska syrjäytyneeltä puuttuu se elämä, jota omaelämäkerrassa kuuluisi kerrata. Syrjäytyneen omaelämäkerta kyllä kiinnostaisi minuakin lukijana, jos kirjoittaja vain olisi hyvä. Mutta missään tapauksessa minä en voi mitään omaelämäkertaa kirjoittaa. Kirjoittakoon joku rohkeampi ja osaavampi, jos on kirjoittaakseen.

Minusta tämä on enimmäkseen miesten ongelma. En ole kuullut "kadonneista työnaisista". En myöskään allekirjoita väitettä, että minut on syrjäytetty. Ei minua kukaan ole syrjäyttänyt. En ole myöskään itse syrjäyttänyt itseäni. Asiat ovat vain tapahtuneet. Kukaan ei ole syyllinen.

Syrjäytymisen syy on perimän ja ympäristön yhteensopimattomuus. Jos olisin syntynyt eri aikaan ja eri paikkaan, kenties en olisi syrjäytynyt (voi tietysti olla, että minä olisin kaikissa paikoissa ja kaikkina aikoina toivoton tapaus).

Näen ympäristössä ainakin kaksi syytä, joiden takia vääränlaisen perimän saaneet miehet syrjäytyvät. Ensinnä se, että merkittävä osa perinteisistä töistä on kadonnut. Minäkin pystyisin tekemään jotain yksinkertaista "liukuhihnatyötä", joka ei vaadi koulutusta ja johon voidaan perehdyttää kymmenessä minuutissa. Jos yksinkertaista suorittavaa työtä olisi tarjolla enemmän, voisin ehkä työllistyä. Jos nykyään on tarjolla yksinkertaisia töitä, niistä ei makseta palkkaa. Nykyinen työelämä tuntuu niin vaikealta ja monimutkaiselta, että minun kykyni eivät vain riitä työllistymiseen. Näin osa miehistä jää vaille kunnollista työtä ja siis kunnollista toimeentuloa.

Toinen syy on se, että naisten koulutustaso ja sosiaalinen status ovat viime vuosikymmeninä nousseet, niin että nyt korkeasti koulutettuja naisia on jo enemmän kuin korkeasti koulutettuja miehiä. Korkeasti koulutettu ja korkean sosiaalisen statuksen nainen ei pääsääntöisesti huoli kumppaniksi huonommin koulutettua ja alemman sosiaalisen statuksen miestä. Nainen ei pääsääntöisesti huoli myöskään taloudellisesti syrjäytynyttä miestä. Toisin päin ongelmaa ei ole, koska miehiä ei pääsääntöisesti haittaa, vaikka nainen olisi huonommin koulutettu ja sosiaaliselta statukseltaan alempi tai taloudellisesti syrjäytynyt. Mies voi hyvinkin naida taloudellisesti syrjäytyneen naisen, joka jäisi kotiäidiksi, mutta nainen harvemmin on valmis naimaan taloudellisesti syrjäytynyttä miestä, joka jäisi koti-isäksi. Näin osa miehistä jää vaille rakkautta ja perhettä.

Nähdäkseni näille asioille ei ole tehtävissä mitään. Entiset työpaikat eivät tule takaisin. Naiset eivät lakkaa kouluttautumasta eivätkä kaikki miehet voi korkeakouluttautua. Sadan vuoden päästä tilanne voi olla taas toisenlainen, mutta nyt on näin.

Lue lisää

Voi, Arrivederci, en tiedä, paljonko ns. kadonneita työnaisia on, mutta minä olen elävä esimerkki siitä, että meitäkin on. :/ Itse täytän lokakuussa 32. Ei ole miestä eikä omaa perhettä, ja vaikka en lapsia haluakaan (sekä eettisiä että ns. itsekkäitä syitä sille on), olen joka tapauksessa sitä mieltä, että minun pitäisi saada oma elämäni kuntoon ennen kuin pystyn huolehtimaan kenestäkään muusta. Minulle ei miehen sosiaalinen tai taloudellinen status ole niinkään tärkeä kuin luonteiden yhteensopivuus ja tietynlainen tasapainoisuus.

Jonkinlaisesta ahdistuneisuushäiriöstä olen kärsinyt lapsesta saakka, enkä oikein haluaisi, että parisuhteessa toinen osapuoli joutuisi minua kannattelemaan henkisesti tai taloudellisesti. Opiskelen yliopistossa (vielä), tutkintoa minulla ei ole ylioppilastutkinnon jälkeen. Huomenna alkava syyslukukausi ahdistaa minua aika lailla. Minulla ei ole enää juurikaan kursseja, mutta ne saamarin kirjalliset rästityöt... ne painavat mieltä, opiskellut olen siis jo 11 vuotta enkä ole vieläkään edes kandi. Se proseminaarityö on ollut valmisteilla jo useamman vuoden enkä saa osallistua edes graduseminaarin luennolle ennen kuin proseminaarityö on tehty ja kypsyysnäyte palautettu.

Aloitan huomenna telemarkkinoinnissa.... minulla ei ole juuri oman alani työkokemusta, mutta olen kyllästynyt jo yli kaksi vuotta jatkuneeseen peliriippuvuuteen ja pikavippivelkoihin. Haluan samalla saada rytmiä päivääni ja velkoja maksettua. Väsymys ja ahdistuneisuus painavat.

Tuskinpa kirjoitukseni mieltäsi kevensi, mutta lähinnä halusin ilmaista, että meitä on naissukupuoltakin.

Mukavaa alkavaa syksyä sinulle ja toivottavasti löydät iloa elämääsi. Olen huomannut sen jo piristävän, kun saa jotain pientä aikaiseksi. Itselläni on huono tapa nukkua melko pitkälle päivään ja sellaisina päivinä, kun onnistuu nousemaan vaikkapa aamuseitsemältä, on itseensä jo tyytyväinen olo.

Kirjoitan myös ajatuksiani paperille tai tietokoneelle ja piirtelen; samoin yritän välillä meditoida ja vaikka en ole mikään uskovainen, minulle tekee hyvää rukoilla illalla kiitosta niihin asioihin, joihin olen elämässäni tyytyväinen.

Haluaisitko kertoa tilanteestasi enemmän?

Ei hän varmaan uskalla nostaa tukia. Siitä on kyse, että joku tuleekin ja pakottaa työhön. Miksi ei muka löydy työtä siivoojana, jos oikein haluaa? Jos kielitaidoton maahanmuuttaja pääsee siivoamaan niin miksi ei tämä aloittaja.

Ja vielä lopuksi. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa!

Millaista apua tarkoitat? Tai sama se, vastaus on joka tapauksessa ei, en ole hakenut apua. Paitsi joskus kymmenkunta vuotta sitten tutustuin Suomen mielenterveyspalveluihin. Se oli hukkareissu. Tilanteeni oli silloin tietysti eri.

Ja ei, ei minulla ole mitään tukihenkilöitä. Yksin tässä seisotaan tai kaadutaan. Siis kaadutaan.

Eikä varmasti olekaan koskaan liian myöhäistä muuttaa suuntaa, mutta muutos edellyttää muutospotentiaa, jota minussa ei enää taida olla. Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella soittamaan viulua, mutta jos ei ole sormia, viulun soittaminen on mahdotonta.

Olen aika pitkälti jo luovuttanut. Jos jotain olisi tehtävissä, olisin jo tehnyt sen. Olenhan jo vuosia ollut tässä umpikujassa. Olen kyllä miettinyt vaihtoehtoja, esimerkiksi koska minulla ei ole mitään realistista saumaa päästä "normaaliin työelämään", olen miettinyt, voisinko jotenkin työllistää itse itseni. Muita vaihtoehtoja ei oikein ole. Mutta ei se itsensä työllistäminenkään näytä realistiselta. Mitä minä muka voisin tehdä? Ihminen, joka ei ole astunut jalallaan ulos ovesta moneen kuukauteen.

Niin että eiköhän tämä ala olla tässä. Nyt sitten vain odotellaan pitkää piinallista loppua ja katsotaan kauanko jaksan. Kiitos kuitenkin rohkaisevista sanoista sinulle ja muillekin.

Ei ole pakko jäädä yksin. Apua on kyllä tarjolla. Esim. MT-klinikalta saa mukaansa saattajan, jos asioiden hoito ei luonnistu yksin.

Saanko kysyä, minkä ikäinen suurin piirtein olet? Miten ja miksi omasta mielestäsi olet päätynyt tilanteeseesi? Lukisin mielelläni vähän enemmän elämäntarinastasi ylipäänsä.

Arrivederci, oletko lukenut Ivan Gontšarov'n Oblomovin?

No sittenhän sitä suomalaista joutoväkeä ei ole kuin 30 000.

Kiitos mielenkiintoisesta vastauksesta. Minulla olisi muutama kysymys, joihin ei toki tarvitse vastata, jos et jaksa tai jos koet kysymykset liian tungetteleviksi.

Ensinnä masennuksesta. Onko mielestäsi syrjäytymisesi (jos nyt tätä sanaa sopii käyttää) seurausta masennuksesta vai masennus seurausta syrjäytymisestä? Olitko jo nuorena (ennen masennusdiagnoosia) syrjäytymässä?

Olitko lapsena (alle 13-vuotiaana) arka tai ujo? Oliko sinulla lapsena kavereita? Jos oli, oliko kavereiden joukossa tyttöjä?

Sanoit opiskelleesi yliopistossa. Tutustuitko opiskeluaikana muihin opiskelijoihin (edes pintapuolisesti)? Osallistuitko opiskelijatapahtumiin ja jos osallistuit, tunsitko niissä olevasi "oikeassa paikassa" vai koitko ulkopuolisuutta?

Omasta opiskelustani voin kertoa sen verran, että fuksivuotena yritin olla sosiaalinen ja ikään kuin pakotin itseni mukaan. Ja minähän join siihen aikaan mielelläni viinaa, joten opiskelijajutuissa oli helppo olla mukana. Tutustuinkin joihinkin ihmisiin pintapuolisesti, mutta enimmäkseen olin silti yksin ja ajan pitkään nämä solmitut tuttavuudetkin hävisivät. Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Miten näet tulevaisuutesi? Uskotko, että tilanteesi voi vielä muuttua paremmaksi?

Tuo kissanotto ajatus kertookin sinusta kaiken.

Arrivederci kirjoitti:

Kiitos mielenkiintoisesta vastauksesta. Minulla olisi muutama kysymys, joihin ei toki tarvitse vastata, jos et jaksa tai jos koet kysymykset liian tungetteleviksi.

Ensinnä masennuksesta. Onko mielestäsi syrjäytymisesi (jos nyt tätä sanaa sopii käyttää) seurausta masennuksesta vai masennus seurausta syrjäytymisestä? Olitko jo nuorena (ennen masennusdiagnoosia) syrjäytymässä?

Olitko lapsena (alle 13-vuotiaana) arka tai ujo? Oliko sinulla lapsena kavereita? Jos oli, oliko kavereiden joukossa tyttöjä?

Sanoit opiskelleesi yliopistossa. Tutustuitko opiskeluaikana muihin opiskelijoihin (edes pintapuolisesti)? Osallistuitko opiskelijatapahtumiin ja jos osallistuit, tunsitko niissä olevasi "oikeassa paikassa" vai koitko ulkopuolisuutta?

Omasta opiskelustani voin kertoa sen verran, että fuksivuotena yritin olla sosiaalinen ja ikään kuin pakotin itseni mukaan. Ja minähän join siihen aikaan mielelläni viinaa, joten opiskelijajutuissa oli helppo olla mukana. Tutustuinkin joihinkin ihmisiin pintapuolisesti, mutta enimmäkseen olin silti yksin ja ajan pitkään nämä solmitut tuttavuudetkin hävisivät. Ei kannettu vesi kaivossa pysy.

Miten näet tulevaisuutesi? Uskotko, että tilanteesi voi vielä muuttua paremmaksi?

Lue lisää

Vaikea vastata tuohon onko masennus seurausta syrjäytymisesta vai toisinpäin. Ensimmäisen kerran mulla todettiin masennus jo ala-asteiässä koulukiusaamisen seurauksena ja siitä lähtien on ollut vaikea luottaa ihmisiin. Mutta oli mulla ennen tätä jokunen kaveri vaikka olenkin mielestäni aina tullut paremmin toimeen itseäni vanhempien kuin omanikäisten seurassa. Ja kyllä niihin kavereihin vielä ala-asteiässä muistaakseni muutama tyttökin kuului. En koe olleeni kovin ujo.

Kiinnostuin kuitenkin yläasteen aikama ympäristöasioista ja Linkolan teksteistä ja minun oli tämän takia vaikea löytää hengenheimolaisia. Olin aika radikaali ajatuksiltani, mutta olen sen jälkeen lukenut paljon tekstejä, joiden ansiosta ajattelen nykyään olleeni monessa asiassa väärässä. Lukioiässä mulla oli taas muutaman kaverin kaveripiiri, mutta koska en innostunut baareissa ravaamisesta koin jääväni aika ulkopuoliseksi. Masennuksen takia lukio pitkittyi ja kaverini lähtivät omille teilleen ja sen jälkeen mulla ei kavereita ole olletkaan vaikka olen kouluympäristöissä vaihtanut joitain ajatuksia.

En käynyt yliopistoa kuin muutaman kuukauden joten ei siinä ajassa ehtinyt muodostua vielä kaverisuhteita vaikka meninkin alussa osaan riennoista mukaan. Ulkopuoliseksi koin itseni, koska olin paljon muita vanhempi ja jatkuva baarittelu ei edelleenkään kiinnostanut.

Näen tulevaisuuteni synkkänä enkä usko, että asiat tästä enää paremmaksi muuttuvat kaikesta ammatti-ihmisten avusta huolimatta, koska olen jo pudonnut niin pahasti kelkasta. Elämänkokemukseni puolesta koen olevani kuin teini ja että viimeiset kymmenen vuotta on ollut täysin hukkaan heitettyä aikaa.

rtyuihbgvfcdxsz kirjoitti:

Tuo kissanotto ajatus kertookin sinusta kaiken.

Mitäs tämä nyt tarkoittaa??? Olen kissaihminen henkeen ja vereen, mutta tunnustan realiteetit. Vaikka mulla olis varaa elättää kissaa niin eläinlääkärilaskuista kaatuis talous. Lisäksi en pidä kissan kannalta hyvänä ajatuksena pitää sitä 30 neliön yksiössä.

CV = Cuhan Valehtelee ;)

Joo se augustinen kitara on hauska.

"Se on minun elämääni. En mitoita sitä muiden elämään, koska en muutenkaan elä muiden elämää".

Tämän ajatuksen ääreen kannattaa hetkeksi pysähtyä. Tärkeä oivallus kenelle tahansa, mutta erityisesti niille jotka eivät löydä paikkaansa yhteiskunnasta. Itsensä vertaaminen toisiin on turhaa. Se, että monen elämä on parempaa kuin sinun, ei tee sinun elämästäsi huonompaa kuin se on. Se, että monen elämä on huonompaa kuin sinun, ei tee sinun elämästäsi parempaa kuin se on. Jokaisen täytyy elää oma elämänsä sen omine hyvine ja huonoine puolineen.