Antivapari ei hyväksyisi vapariveroa

DRHouse

Niin, uusi piispa Laajasalo ottaakin esille sen että vapareille tulisi verotusoikeus. No, miksipä emme tarkastelisi tätä systeemiä lähemmin. Otetaan malliksi kirkollisvero ja kirkon valtiokompensaatio.

Vero toimisi siis niin että jokainen suomalainen liitetään vapaa-ajattelijoihin syntymässään. Jo syntyneetkin suomalaiset katsotaan vapaa-ajattelijoiden jäseniksi. Jos ei halua vapaa-ajattelijoihin kuulua tulee tehdä erillinen eroilmoitus. Säännöt samat kuin kirkosta eroamisessakin, eli 15 vuotta ja siitä ylöspäin täysi-ikäisyyteen asti vanhempien kirjallisella suostumuksella ja täysi-ikäiset sitten oman harkinnan mukaan. Lapset voivat erota vain molempien vanhempien suostumuksella.

Veroa maksettaisiin palkasta, eläkkeestä ja palkan kaltaisista palkkioista.

Valtio myös budjetoisi vapareille saman summan kuin kirkolle, eli noin 400 miljoonaa euroa vuosi indeksikorotukset. Tämän rahan määrä ei olisi, kuten kirkollakaan riippuvainen jäsenmäärästä, vaan kasvaisi käytännössä vuosittain.

Näiden avulla vaparit suorittaisivat esimerkiksi hautaustointa, vihkimisiä ja iltapäivätoimintaa.

Nyt, kuinka moni pasltan antivapareista ja vaparien vastustajista hyväksyisi tämän järjestelmän, joka olisi täysin yhtenevä kirkon kanssa. Jos et hyväksy, niin miksi sitten kirkolla voi olla tämän kaltainen järjestelmä. Looginen perustelu olisi hyvä asia.

9

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastausta.odotellessa

      Miksi aloittaja olettaa, ilman perusteita, että antivaparit ovat kirkon kannattajia? Ole hyvä ja perustele.

      • Sanonp

        Kirkon etuoikeuksien puolustelu.

      • odotanedelleen
        Sanonp kirjoitti:

        Kirkon etuoikeuksien puolustelu.

        Kerrotko tarkemmin millä perusteella niputat kaikki antivaparit yhteen. Mistä erotat jokaisen kirjoittajan täällä. Laita pitävät perustelut asiasta. Osoita pitävästi esim se, missä kommentissa minä osoittaudun kirkon kannattajaksi. Jonkun toisen kommentti ei siis kelpaa.

      • Sanonp
        odotanedelleen kirjoitti:

        Kerrotko tarkemmin millä perusteella niputat kaikki antivaparit yhteen. Mistä erotat jokaisen kirjoittajan täällä. Laita pitävät perustelut asiasta. Osoita pitävästi esim se, missä kommentissa minä osoittaudun kirkon kannattajaksi. Jonkun toisen kommentti ei siis kelpaa.

        Vaparit toimivat kirkon etuoikeuksia vastaan ja sekularismin puolesta. Antivapariutta on vaparien vihapuhetyyppinen mollaaminen niin, että samalla vastusteaan vaparien tavoitteita eikä osoiteta, että ja miten kirjoittaja haluaa vastustaa kirkon etuoikeuksia ja uskontojen vaikutusta yhteiskuntaan. http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/08/14/vapaa-ajattelijain-liiton-tavoitteet-ja-strategia-2017-2020/

      • yllätyksettömästi

        Jaa, se on sinun mielipiteesi, mutta et vastannut vaatimukseeni. Voimme siis katsoa, että olet valehtelija ja panettelija. Valehtelet toisista kirjoittajista, samalla kun valitat vapareihin kohdistuvasta kritiikistä. Pyrit siis kiinnittämään huomion toisiin ettei kukaan huomaisi ongelmia.
        Teille on ENNENKIN huomautettu siitä, että niputatte antivapareiksi kaikki eri mieltä kanssanne olevat ja lisäksi esitätte heidän olevan uskovaisia ja kirkon kannattajia, vaikkei se ole suinkaan totta. Kaikki jotka esittävät kritiikkiä vaparien toiminnasta eivät ole uskovaisia, saati kannattaisivat kirkkoa ja pakkouskonnollisuutta.
        Säälittävää.

      • DRHouse

        Niin, miksihän... Ehkä siitä syystä että sinä multinikki täällä puolustat kirkkoa alvariinsa? Muistissa on esimerkiksi se miten puolustit kirkon lapsia hyväksikäyttäviä pappeja...

      • DRHouse
        yllätyksettömästi kirjoitti:

        Jaa, se on sinun mielipiteesi, mutta et vastannut vaatimukseeni. Voimme siis katsoa, että olet valehtelija ja panettelija. Valehtelet toisista kirjoittajista, samalla kun valitat vapareihin kohdistuvasta kritiikistä. Pyrit siis kiinnittämään huomion toisiin ettei kukaan huomaisi ongelmia.
        Teille on ENNENKIN huomautettu siitä, että niputatte antivapareiksi kaikki eri mieltä kanssanne olevat ja lisäksi esitätte heidän olevan uskovaisia ja kirkon kannattajia, vaikkei se ole suinkaan totta. Kaikki jotka esittävät kritiikkiä vaparien toiminnasta eivät ole uskovaisia, saati kannattaisivat kirkkoa ja pakkouskonnollisuutta.
        Säälittävää.

        "Valehtelet toisista kirjoittajista, samalla kun valitat vapareihin kohdistuvasta kritiikistä. "

        Mistä kritiikistä? Sinä ainakin jauhat vaan pornosta...

        "Pyrit siis kiinnittämään huomion toisiin ettei kukaan huomaisi ongelmia."

        Joita sinulla riittää...

        "Teille on ENNENKIN huomautettu siitä, että niputatte antivapareiksi kaikki eri mieltä kanssanne olevat ja lisäksi esitätte heidän olevan uskovaisia ja kirkon kannattajia, vaikkei se ole suinkaan totta. "

        Antivaparihan on vapareiden vastustaja. Kirkolla tai ilman.

        "Kaikki jotka esittävät kritiikkiä vaparien toiminnasta eivät ole uskovaisia, saati kannattaisivat kirkkoa ja pakkouskonnollisuutta."

        Mutta sinä olet...

        Ja oliko sinulla jotain aloitukseen liittyvääkin?

      • drhouseonantivapari

        Sinä valehtelet, olet siis antivapari. Se voisi kyllä selittää käytöksesi.

      • DRHouse
        drhouseonantivapari kirjoitti:

        Sinä valehtelet, olet siis antivapari. Se voisi kyllä selittää käytöksesi.

        Taas projisoit käytöstäsi muihin. Oletko harkinnut avun hankkimista psykologisiin ongelmiisi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe