Suosittelisin tekemään tarkistamisen

gsfhgfshfs

Olen melko varma siitä, että meidänkin vastaanottokeskuksessa on pari, tai kolme sellaista henkilöä, jotka voivat tuntea symaptioita ääriajattelua kohtaan. Olen joitakin merkkejä siitä, eleitä ja vastaavaa nähnyt, tai kuullut. En halua pelästyttää millään tavalla. Mutta olen melko varma siitä, että tälläkin paikkakunnalla on joitakin, joilla voi olla ääriajatteluun liittyviä ajatuksia.

Ainakin kerran oltuani noin puoli vuotta sitten R-kioskila pari tyyppiä kassajonossa ennen minua käyttäytyi oudosti, virnuili ja käytti sellaista elekieltä ja sanailua, josta tein sellaisen päätelmän, joka sai vahvasti epäilemään ainakin heidän ideologista ajattelua. Tästä kaikesta on noin puoli vuotta aikaa.

Itse ainakin suosittelisin virkavallan edustajia tekemään jonkinlaisen ratsian Tarinan vastaanottokeskukseen.

8

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ääriniitä

      Ja myös keskustassa on nähty radikalisoituneita ääriaineksia, ne sellaiset tunnistaa helposti leijonahelyistä ja alan piireihin liittyvistä tatuoinneista.

    • Laitanoita

      Ei siellä voi olla jihadistia tai ikänsä valehdelleita. Päivi Nerg on kaikilta kulkusetkin kokeillut. Niistä kaikki tiedetään.

    • Ilmoitus_poliisille

      Ei asiaa kannata tänne ilmoitella. Velvollisuutesi on ilmoittaa poliisille.
      Juuri tuollainen salailu aiheuttaa pelkoa ihmisissä, mene poliisin puheille.

    • Kannattaa_tarkkailla

      Luuletko todella, että pelkkien maahanmuuttajien keskenään vaihtamasta sanailusta ja vaikka se olisi sisältänytkin uhkaavia termejä kannattaa mennä poliisille kertomaan mitään?

      Koska jos se on pelkkää puhetta, se ei johda yhtään mihinkään.
      Viimeaikaiset uutisoinnitkin todistavat tämän todeksi. Olihan Turunkin tapahtumien yhteydessä käynyt ilmi, että epäillystä oli annettu vihjeitä ja tuotu esille epäilyksiä henkilön mahdollisesta radikalosoitumisesta. Ongelmana kun ovat ilmeisesti se, että virkavalta ei voi tehdä mitään, ellei jotain todella konkreettista ala tapahtua. Pitää olla selkeitä todisteita. Tässä on lakien heikkous ja turvapaikkapolitiikassa olevat ongelmat. Resurssipula on toki myöskin taustalla. Mutta enemmän syynä se, että poliisi ei oikein voi tehdä mitään, jos toimivaltaa rajoitetetaan ihmisoikeuspykälien ja niiden toteutumisen nojalla. Poliisien toimivaltaa pitäisi laajentaa.

      Tosin toivon, että jokainen kuitenkin pitäisi silmät ja korvat auki ja kertoisi virkavallalle, jos näkee jotain sellaista, mikä vaikuttaa kansallista ja kansalaisten turvallisuutta vaarantavalta. Etenkin tämä olisi toivottavaa (vihjeiden lähettäminen) vastaanottokeskuksessa asuvien kohdalla.
      Kansalaisvaikuttamista voi myös tehdä sitenkin, että ottaa yhteyttä hallituksessa asioista vastaaviin ministereihin, antaa asiallista palautetta ja kehitysehdotuksia. Sekin on kansalaisaktiviisuutta.

    • Anteeksi_virhe

      Korjaus lauserivillä 7: sana radikalosoituminen oli kirjoitettu väärin.
      Kyse on tietenkin radikalisoitumisesta.

    • antaamennävaan

      Jos niitä radikalisoituneiden tekoja ei saa kauhistella, jos se suurikin rikos, niin miksi niitä pitäisi sitten etukäteen jahdata. Antaa niiden radikalisoitua aivan rauhassa jos kerran ei ole niin kovin paha juttu mitä tekevät.

      Ja onhan meillä ollut omat kouluampujamme. Ja me niitä niin kauhistelimme. Nyt tajuamme, ettei niin olisi pitänyt tehdä. Sillei vain pääsi käymään eikä siinä mitään.

      • Pelastakaammemaailma

        Mahdollisimman raflaavan ja älyttömän älämölön pitäminen noista tapauksista täällä somessa kannattaa, sillä se maailma pelastuu!


      • Ei_millään_pahalla

        Nimimerkille antaamennävaan, sekö on mielestäsi oikea suunta, tai ratkaisu kaikkiin asioihin ja turvapaikkapolitiikissa nykyisin ilmeneviin ongelmiin, jos ei pidä edes yritetä jotakin tehdä terroritekojen tulevaisuudessa tapahtumisten estämiseksi. Ilmeisesti joko haluat, tai toivot iskujen toteutumista myös tulevaisuudessa. Sitten olet melkoinen t*perys. So sorry!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3498
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      188
      1587
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1297
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1172
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      835
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      804
    8. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      50
      793
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe