Uskovaisuuden ilmiö

vm41

2-3 v aikana mitä olen näillä sivustoilla aikaani tappanut, olen pistänyt merkille tyhmyyden lisääntymisen, tai sen vähäisenkin järjenvalon vähenemisen uskovaisuuden kohdalla mitä olen huomannut.
Ehkä asiaa voi rinnastaa sukurutsaukseen, jossa "poljetaan" vain tuttua kohdetta.
Mitään kehityskelpoista, järkevää asiaa ei ole ilmaantunut, vain ikuinen lähdön odottelu ja surkeudensa voivottelu kateuden myötä päivästä toiseen.
Surkeaa ja mitäänsanomatonta porukkaa on lähdössä "matkaan", ei kyllä tekisi mieli mukaan, vaikka ilmaiseksi pääsisi.

24

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olettympääntynyt

      Osaan lukea myös rivien välistä. Ihmiset viettävät paljon aikaa somessa ja netissä, mutta miksi ole päätynyt "tappamaan aikaasi" juuri uskovaisten sivuilla. Kyllä minä olen tavannut sinut muillakin Suomi24-sivuilla, ei vain ateistien parissa. Arkesi on siis tylsää, aika matelee ja et ole onnistunut kehittelemään mielenkiitoisia harrastuksia ja oletko peräti työtön. Eikö sinun pitäisi käyttää tämä lyhyt elämä täysipainoisesti ja tehokkaasti ja jopa niin että mielellään toivoisi vuorokausiin enemmänkin kuin 24 tuntia. Olen uskossa mutta minulla aika kuluu niin nopeasti että on melkein pakko yöunista nipistää. Aikaa ei tarvitse tappaa! Ei todellakaan!

      • Tyypillinen uskonharhainen idiootti. Ei mitään sanottavaa asiasta, vaan louskuttaa näppäimistöä kuin tulpatonta mopoa.

        Älykkäimmät uskonharhaiset ovat huomanneet, ettei heillä ole minkäänlaisia argumentteja uskonsa puolustamiseksi ja siten joko hiljenneet tai kaikessa hiljaisuudessa luopuneet uskostaan epäjumalaan.


      • olettympääntynyt

        Hmm, tarkoitatko Mark5:sta? No mopolla jopa sytyttää ilman tulppia, Luterilaisella ei. Mielestäni olet mielessäsi oikeassa. Kamalaa on katsoa uskontojen saldoja maailmalla. aina vaan pahaa.


      • on.se.mulla
        he-ma kirjoitti:

        Tyypillinen uskonharhainen idiootti. Ei mitään sanottavaa asiasta, vaan louskuttaa näppäimistöä kuin tulpatonta mopoa.

        Älykkäimmät uskonharhaiset ovat huomanneet, ettei heillä ole minkäänlaisia argumentteja uskonsa puolustamiseksi ja siten joko hiljenneet tai kaikessa hiljaisuudessa luopuneet uskostaan epäjumalaan.

        # Älykkäimmät uskonharhaiset ovat huomanneet, ettei heillä ole minkäänlaisia argumentteja uskonsa puolustamiseksi ja siten joko hiljenneet tai kaikessa hiljaisuudessa luopuneet uskostaan epäjumalaan. #

        - sisäisen maailman uudestsyntymä uskovaisilla takaa sen, että mainitsemasi jutut ovat hömppää.

        Luuletko, että uskoon noin vain tullaan, ollaan, tai luovutaan?

        Usko Jeesuksen kautta Jumalaan syntyy ilman omia voimia, ponnisteluja. Uskossa Jeesukseen ollaan Pyhän Hengen voiman ja Sanan tukemana. Uudestisynynyt sisäinen ihminen ei voi luopua uskosta, koska se Hengen ja Sanan uudistama sisäinen elämä on ja pysyy, ei se lähde mihinkään.

        Pitäis muuttua noin vertauskuvallisesti ihmisestä kalaksi.


      • on.se.mulla kirjoitti:

        # Älykkäimmät uskonharhaiset ovat huomanneet, ettei heillä ole minkäänlaisia argumentteja uskonsa puolustamiseksi ja siten joko hiljenneet tai kaikessa hiljaisuudessa luopuneet uskostaan epäjumalaan. #

        - sisäisen maailman uudestsyntymä uskovaisilla takaa sen, että mainitsemasi jutut ovat hömppää.

        Luuletko, että uskoon noin vain tullaan, ollaan, tai luovutaan?

        Usko Jeesuksen kautta Jumalaan syntyy ilman omia voimia, ponnisteluja. Uskossa Jeesukseen ollaan Pyhän Hengen voiman ja Sanan tukemana. Uudestisynynyt sisäinen ihminen ei voi luopua uskosta, koska se Hengen ja Sanan uudistama sisäinen elämä on ja pysyy, ei se lähde mihinkään.

        Pitäis muuttua noin vertauskuvallisesti ihmisestä kalaksi.

        Kuten sanottu, ei älykkäällä tai kuten tässä tapauksessa, vähemmän välkylläuskonharhaisella ole mitään älyllisesti haastavaa uskoaan ja jumalaansa puolustaakseen.

        Pelkkä uskon koska uskon ei vakuuta muita kuin älyllisesti vajavaisia, jotka eivät osaa tai ymmärrä etsiä ristiriitoja ja todisteita tai eivät osaa soveltaa lähdekritiikkiä.


    • vm41

      En todellakaan ole tympääntynyt olemassaolooni, olen vain säälistä sairas teidän uskon hörhöjen vuoksi.
      76 vuotta eläneenä, ja "tahkoa" vääntäneenä, olen törmännyt kaikenkarvaisiin ihmisen irvikuviin joista irvokkaimmat löytyvät nimenomaan uskovaisten tekopyhyyksien joukoista.
      Ahdasmielisyys synkeän maailmankuvan näkemyksen myötä, on perusolotila nimenomaan uskontoon sairastuneiden kohdalla, jotka jo pelkän olemassaolon vuoksi saavat auringon näyttämään valjummalta, joka yleensäkin on tyypillistä "lähtevien" kohdalla.
      Yritämpä jälleen edes vähän piristää ja valostuttaa kituvaa jälkikasvuanne lohdutuksen sanoin.

      • Mulla ikää, ateistina 40 ja militanttina 10.

        Pommita vaan niitä lisää, jos aikaa ja naurunpyrähdyksiltä pystyt.


      • fdsfdsgh


      • olettympääntynyt

        Mutta hyvin sinä ukkeli näytät meidän seurassamme silti viihtyvän. No onhan säälikin voima mutta kun se ilman toimintaa ei johda tuloksiin. Et ainakaan minua säälimällä ole pitkälle ateismin maailmaa rakentanut. Olkoon sitten uskovaisten tarkkailu edelleenkin keino piristää ikävää arkeasi kun odottelet että potkaiset tyhjää ja joudut särkän täytöksi. Ja terveenä on mukavampi olla kuin säälistä sairaana.


      • vm41

        Kenen meidän seurassa ?
        Et kai vain tarkoita uskovaisia ?
        Kukahan oikein "meidän" seurasta on riippuvainen ?
        Et taida enää "saalemissa" saada kummoista "säväriä" kun tänne uskomattomien sivuille tuppaudut ?
        Täällä on menoa ja meininkiä, eikä mitään armopalojen rukoilua kyykistelemällä, sekä pokkuroimalla.
        Jos tuonpuoleinen nyt sattuisikin olemaan, menen mieluimmin kavereitteni seuraan, sillä kauhea kärsimys olisi ainakin teidän seuraan liittyä.


    • olettympääntynyt

      https://www.youtube.com/watch?v=ZQ3IF8X-4zI

      Uskontojen historia animaationa: sitä ainaista sotimista ja kinastelua :/

      Hyvä uskovainen palstalla U&U:
      nai imurisi, mene sen kanssa naimisiin hanki elämä tai harrastuksia. Monet uskovaiset, olen huomannut, ovat yksin ja ahdistuneita!

    • maat42

      "vm41",

      Puhut uskontoon sairastuneista. Tiedatko etta on olemassa sairauteen uskomiseen sairastuneita, ja Sairauden Voittoon uskovia. Tarkoitan talla nimenomaan, mutta muun muassa ateisteja. Siita ei paase eroon muutakuin uskomalla totuuteen.

      Se mihin sina, mm. ateisti uskot, ei ole voittaja.

      Elama on voittaja, vaikka olisin taalla ainoa joka siihen uskoo.



      https://www.google.es/search?rlz=1C1GGRV_enES756ES756&biw=1293&bih=586&tbm=isch&sa=1&q=tomb of senedjem&oq=tomb of senedjem&gs_l=psy-ab.3...164176.172679.0.173710.16.16.0.0.0.0.889.2678.4-1j1j2.4.0....0...1.1.64.psy-ab..12.4.2673...0j0i67k1j0i13k1.zXcWykljpy8

      Tuosta ylla olevasta osoitteesta loytyy kuva elaman puusta. Se on tuossa minulla kopiona tyynyn ylapuolella. (Tuo on siis kaiken alku. Eras todellinen tapa kasitella totuutta.)

      Sen vasemmlla puolella on kuva kadotuksesta jota ei tuosta osoitteesta loydy. (tulinen allas, jota vartioi 4 paviaania), Oikealla puolella taas on totuuden kaksoisjumalatar.

      Kirjoitan nyt tasta puolison paikalta. Minun puolisoni on aina lasna. Han on voittaja kuten minakin. Ja poikani.

      • maat42

        "he-ma"
        Vaitteesi on naurettava, ei kaiken alku toimi omia lakejaan vastaan, siksi vaikka ihminen voi sada diabeteksen, ja menetaa taalla jasenensa, ei menetettya jasenta, (todella amputoitua) jalkaa esim. voi saada (taalla) takaisin. Mutta silti voin jonakin paivana laittaa postia, jos laatikko on auki. tuo on helppo muistaa...

        Luulisin etta en nyt puolen vuoden sisalla ainakaan..

        En ehka vuodenkaan.

        Mutta todella, ehka joskus. Katsotaan, mita saan aikaan.

        Ihminen kestaa luonnostaan hyvin fyysiset menetykset. Moni joutuu sen sijaan omastakin mielestaan surkeaan tilanteeseen, mikali joutuu omiensa hylkaamaksi, viela sellaiseen joukkoon, josta ei pida. No ymmarran tuon kylla.

        Minulle tarkea vakuutus kuuluu: "en ole tehnyt perhettani ja kaltaisiani vastaan"

        Mutta keitahan he mahtavat olla!? Ja paljonko heita on tanaan, tai ehkapa huomenna.


    • Mielestäni kaikkein tyhmin ihminen on sellainen, joka kieltää Jumalan olemassaolon.
      Järkevä ja älykäs ihminen tietää jo syntymästään lähtien, että Jumala on olemassa ja hän tekee myöhemmin viisaan ratkaisun, ottamalla Jeesuksen Kristuksen elämänsä Herraksi. Näin hän perii kerran iankaikkisen elämän.

      Tyhmä ihminen uskoo jumalattomien tiedemiesten ja filosofien oppeihin ja kieltäytyy vastaanottamasta ilmaista pelastusta, jonka Jeesus Kristus on ristinkuolemallaan hänellekin lunastanut. Näin hän menee iankaikkiseen kadotukseen.

      Ihmisen ylivoimaisesti tärkein asia onkin se, missä hän viettää iäisyytensä. Siksi ei koskaan kannata olla ateisti, vaan uskovainen.

      • Ongelman muodostaa tuhansien jumalien joukko, josta uskovainen ympäristön paineen alla joutuu valitsemaan oikeana pitämänsä vailla todisteen häivää.

        Todennäköisyys valita epäjumala on luokkaa 99.9%

        Jos oikea jumala joskus ilmestyy, säälin kovasti näitä epäjumalan valinneita.


      • IlkimyksenEsi-isänTäti

        "Tyhmä ihminen uskoo jumalattomien tiedemiesten ja filosofien oppeihin ja kieltäytyy vastaanottamasta ilmaista pelastusta, jonka Jeesus Kristus on ristinkuolemallaan hänellekin lunastanut. Näin hän menee iankaikkiseen kadotukseen."

        Sinulla ei edelleenkään ole valtaa määrätä ketään iankaikkiseen kadotukseen, Jaakko kulta.


      • Mielestäsi.


    • uskonwiisaus

      Siteeraan pätkän kirjasta jota olin juuri lukemassa:

      "Todellisen typeryyden surullisin puoli on se, ettei sille voi tehdä kerta kaikkiaan mitään."

      Aivan kuten palstan uskovat meille päivittäin todistavat.

    • vm41

      Usko sinänsä, on hyvä asia, mutta mitä ja mihin uskoo tekee eron viisaan, sekä tyhmän välille.
      ns. jumaluuteen uskovien kohdalla puhun sokeasta uskosta, jolloin ei nähdä ,sekä vielä pahempaa, ei haluta, eikä sallita nähdä mitään muuta.
      Kaikki kuitenkin ovat lähteneet tilanteesta, jossa jumalaa ei edes tunneta, tai toisin sanoen ei ole koskaan kuullutkaan, siis neutraali olotila.
      Ennen kuin ihminen alkaa uskoa, on hänelle uskoteltava jotain "uskomatonta", jolloin hänen on valittava alkaako uskoa vai ei.
      Väkivallan, sekä pelotteiden avulla on erilaisten uskon suuntien näkemystä viety eteenpäin se mikä on ollut vaikuttimena asialle, on ainakin minun kohdalla jäänyt todella pimentoon.
      Joko olen jukuripäinen "pohjalaanen", tai muuten vain omaa harkintaa, sekä näkemystään puolustava, tai siitä kiinnipitävä selittäisi inhon, sekä jonkin asteisen säälin herkkäuskoisten kusetukseen.

      • atteboi

        Näin on näreet.
        Heikot hakee turvaa näkymättömältä.
        Joukossa on tyhmyys tiivistettynä.
        Osa jakaa tyhmyyksissään tunnus, sekä salasanojaan pelkän puhelinsoiton perusteella.
        Osa maksaa etukäteen pääsylippunsa tuonpuoleiseen polttoainerahastuksen myötä.
        Vaan ei ateisti.


    • uskonpohjatontyhmyys

      Kun katsoo millaisia avauksia uskovat ovat nytkin palstan etusivulla aivopierreet, niin ei voi kuin säälien pudistella päätään. Seinähullujen idioottien järjetöntä ääliömäisyyttä ja sekin on liian lievästi sanottu. Jotain terverydenhuollon hylkäämiä avohoitopotilaita, tai sitten selkeästi mielisairaita jotka olisivat todella kipeästi mielenterveyspalveluiden tarpeessa.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14972212/ateistit-nyt-on-kyseessa-hatatilanne!

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14972441/ymmartakaate-jarjettomatte-tomppeli-ateistit!

      On kyllä helppoa huomata, millaiset ihmiset omaksuvat sokeasti ja kritiikittä uskontojen lapsellisen typerät ja epäloogiset sadut - lapsellisen typerät ja loogiseen päättelyyn kyvyttömät pölvästit, jotka eivät kykene erottamaan satuja todellisuudesta.

    • 00000000000000000

      Nii i !
      ja tuollaisten varaanko pitäisi lasten lapsiemme tulevaisuus luovuttaa !!!!!!!!!!!!!!
      Onneksi olen jo pienestä pitäen ohjannut lapseni oikealle realismin polulle ja nyt olen teroittanut työkaluni lasten lapsien turvaa silmälläpitäen.

    • EletäänKunVieläEhditään

      Niin, lähinnä mielenhäiriöstä lienee kyse uskonnollisuudessa, sitä vakavammasta mitä fundamentalistisemmasta uskosta on kyse. Ilmiön tausta on kuitenkin pitkä niin yhteiskunnallisesta kuin usein henkilökohtaisestakin näkökulmasta, joten myös ns. normaalit ihmiset ovat yleensä ainakin jonkin verran uskonnollisia.

      On epäilemättä totta että korkea älykkyys korreloi negatiivisesti uskonnollisuuden kanssa. Älykäs ihminen ei oikeastaan tarvitse uskontoa mihinkään ja toisaalta hän näkee kuinka typeriä ja epämiellyttäviä uskonnot palvontarituaaleineen ovat. Uskontojen kulttuuristen perinteiden ja tiettyjen yhteiskuntaa rakentavien arvojen takia älykäs ihminen voi kuitenkin sietää tai jopa olla jäsen uskonnollisessa yhteisössä, sen tarkoittamatta sitä että kyseinen henkilö olisi lainkaan uskonnollinen.

      Älykkyyteen liittyy läheisesti kyky kyseenalaistaa ja olla epäluuloinen. Ajatus vain uskomalla uskoa johonkin väitettyyn jumalaan on vieras.

      Keskimääräiset ihmiset ovat keskimääräisen uskonnollisia, Suomessa usein niin sanottuja tapakristittyjä. Ymmärtääkseni heille uskonto ei merkitse paljoa eivätkä he arjessaan ehdi ajatella tällaisia asioita. Jos ja kun ajatteluun vaivaudutaan tästä joukosta ilmenee jonkin verran uskonnottomia ihmisiä, mutta toki myös toista ääripäätä.

      Heikkolahjaisista löytyy varmasti eniten lahkolaisia yms. epämääräistä joukkoa. Tämä porukka on mitä on, varsin kaukana järjellisyyden tuolla puolen ja muutenkin usein elämässään moniongelmaista joukkoa. Tällaiset "mattinykäset" elävät elämänsä tavallaan aikuisina lapsina, kyvyttöminä oikeastaan minkäänlaiseen yhteiskunnalliseen tai filosofiseen ajatteluun.

      En usko että uskovien taso olisi juurikaan laskenut älyllisesti. Uskonnottomien määrän kuitenkin kasvaessa ja tietoyhteiskunnan paineen alla uskonnot ja uskovaisuus vain näyttäytyvät entistäkin järjettömämpinä.

      Samaan paikkaan me kaikki olemme matkalla, niin uskovat kuin uskonnottomat. Viimeinen ovi on madon suu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1656
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1285
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1200
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1148
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1136
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1031
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      952
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      937
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      824
    Aihe