Hullut Päivät

Shiver

Oletko käynyt tänään jo shoppailemassa Hulluilla Päivillä? Oliko kova ruuhka ja ryysis?

Itse kävin aamulla ja hikihän siinä tuli. Ostoksia tuli tehtyä, kun muka halvalla sai, vaikka oikeasti en olisi mitään tarvinnut...

75

66787

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käyny enkä

      pääse käymään ja harmittaa kovasti!

    • maron

      että sen aivan saman vaatteen olisit saanut esimerkiksi Seppälästä samalla hintaa ja ehkä hieman halvemmallakin.
      Stocmannin "hulluille päiville" ostetaan täysin eri laatuinen tavara kuin on Stokiksen oma laatu.
      Muutama oma vaate, joka ei ole muuten mennyt kaupaksi on aina joukossa, mutta kyllä muuten tavara on halpatuontitavaraa. Ainakin vaatteiden osalta. Joskus olen läpi kävellyt ja katsellut merkkejä ja hintoja, eipä ne Stocmannin omat merkit ole mihinkään halventuneet.
      On oikeastaan aika kumma juttu että ihmisiä saa tällä tavoin pettää. Ja varsinkin niinkin hyvämaineisen tavaratalon kuin Stocmannin puolesta.
      Katsele seuraavan kerran tarkkaan minkämerkkisiä vaatteita ostat ja jätä ostamatta ne merkit mitkä ovat Seppälän myymälöissä! Joskus tosin saattaa löytää jotain ihan hyvää ja edullistakin, mutta tarkkuutta se vaatii.

      • pitäs

        olla uutta kamaa, vain hulluja päiviä varten hankittua.

        Kävin itsekin päivällä mutta ei kyllä mitään mukaan tarttunut. Ei hinta ja laatu kohdannut. Silti jengi kantaa kädet täynnä roskaa kotiin, ihmettelen.

      • maron
        pitäs kirjoitti:

        kaikki on ostettu juuri hulluille päiville, mutta tavara ei ole Stocmannin omaa, vaan halpatuontitavaraa. Niin sanoi minulle tuttavani joka on myyjänä Stocmannilla. Uskoisin että hän tiesi asiasta!

      • hulluilla päivillä

        ei oo kuitenkaan oikein mitään kunnon tavaraa tarjoustuotteiden seassa. Se on ihan ihmevalikoimaa. Ei sellaista myydä edes stokkalla yleensä.

      • ostanut

        Stockalla on muutakin tarjouksessa kuin vaatteita vai saako Seppälästä astioita? Ja ainakin mun ostamani astiat on ihan samoja kuin normaalivalikoimassa...ja ihan oikeasti reippaasti halvempia kuin normaalisti missään, sillä satuin juuri pari kuukautta sitten tekemään niistä hintakartoitusta. Se on sitten tietty eri juttu, että ne on normaalisti aivan hävyttömän kalliita...

      • Mr.C
        maron kirjoitti:

        kaikki on ostettu juuri hulluille päiville, mutta tavara ei ole Stocmannin omaa, vaan halpatuontitavaraa. Niin sanoi minulle tuttavani joka on myyjänä Stocmannilla. Uskoisin että hän tiesi asiasta!

        Joskus Hullujen Päivien alkutaipaleella tarjolla oli myös todellista laatutavaraa ja halvalla.Päivät oli silloin kerran vuodessa ja idea oli, että Stockmann siivosi ja poisti varastoistaan kaupaksi käymätöntä tavaraa.Pilkkahintaan.
        Löytöjä teki silloin myös Akateemisessa.

        Hullujen Päivien "nyky toteutuksesta" olen kuullut aivan saman kuin Maron.

      • Leelia

        Voiko paremmin nappiin osua. En ole aikaisemmin käynyt "hulluilla päivillä", mutta nyt piipahdin, en löytänyt sieltä mitään ja sen minkä löysin ja olisin ostanut oli niin kallis että jätin hengariin. Halpatuonti tavaraa näkyi olevan. Minun puolestani saa "hullut päivät" olla ihan rauhassa

      • vaan...
        maron kirjoitti:

        kaikki on ostettu juuri hulluille päiville, mutta tavara ei ole Stocmannin omaa, vaan halpatuontitavaraa. Niin sanoi minulle tuttavani joka on myyjänä Stocmannilla. Uskoisin että hän tiesi asiasta!

        STOCKMANN!!!!!

      • odotin!
        vaan... kirjoitti:

        STOCKMANN!!!!!

        Joku hienohelma opettaa sivistymättömille oikeinkirjoitusta.Ja eiku Stokkalle!

      • entinen stockalainen

        HP-tuotteet on kaikki tilattu nimenomaan hulluja päiviä varten. Kyseessä ei ole alennusmyynti siinä mielessä, että joukossa ei ole mitään hyllyssä seisonutta. Stockmann neuvottelee HP-tuotteiden oston isoissa erissä halvalla. Jos joku ei mene HP:n aikana kaupaksi, se joutuu n. 6vkon karenssiin, jonka jälkeen se myydään normaalitavaroiden joukossa. Tuote on kuitenkin uusi tullessaan HP:lle.
        Tavarat ei ole muutenkaan mitään halpiskamaa, vaan ihan prima-tuotteita. Myös mallikappaleet.
        Se on kuitenkin totta, että kaikki HP-tuotteet ei todellakaan ole halpoja. Hintojen katteet on parantuneet viime vuosina, mikä ei voi tarkoittaa muuta, kuin että tuotteet ei enää ole suhteessa yhtä halpoja.
        Mutta prima-tavaraa ja vaatetta kuitenkin.

    • himoshoppailija

      stokkan hulluilla päivillä? phhhhhhhhhhhhhhhiiiiiiiiiiiiiiiiii....... ei, en oo käyny! haluaisin kyllä, mutta äiti ei anna ikinä ostaa mitään, mutta ite se tuhlaa jotain tonnin!

      • lehteä selannut

        kolusin stokkan hp-lehden alusta loppuun ja lopusta alkuun, enkä voinut olla hämmästelemättä näitä ns tarjouksia - tuli ihan höynäytetty olo useimmista. Eli murto-osa oli oikeasti paikan päälle vetäviä. En tiiä. Puhumattakaan siitä JUMALATTOMASTA ryysiksestä..Täytyy sanoo, että siinä on kyllä nimensä veroinen tapahtuma..

      • Exclusive
        lehteä selannut kirjoitti:

        kolusin stokkan hp-lehden alusta loppuun ja lopusta alkuun, enkä voinut olla hämmästelemättä näitä ns tarjouksia - tuli ihan höynäytetty olo useimmista. Eli murto-osa oli oikeasti paikan päälle vetäviä. En tiiä. Puhumattakaan siitä JUMALATTOMASTA ryysiksestä..Täytyy sanoo, että siinä on kyllä nimensä veroinen tapahtuma..

        Onpas täällä varsinaisia "asiantuntijoita". Niin merkkivaatteet kuin merkittömät halvemmat saattavat olla samassa tehtaassa halpatuontimaassa tehtyjä rättejä.

        Ja onhan Hulluilla päivillä myös kelpo merkkejä myynnissä, esim. Nanson tuotteita ja Bogin lastenvaatteita.

      • assik
        Exclusive kirjoitti:

        Onpas täällä varsinaisia "asiantuntijoita". Niin merkkivaatteet kuin merkittömät halvemmat saattavat olla samassa tehtaassa halpatuontimaassa tehtyjä rättejä.

        Ja onhan Hulluilla päivillä myös kelpo merkkejä myynnissä, esim. Nanson tuotteita ja Bogin lastenvaatteita.

        lastenvaatteita. lapsille voi tehdä asut vaikka vanhoista verhoista. kotona voivat vaikka aatamin asussa vipeltää

      • aurinko
        assik kirjoitti:

        lastenvaatteita. lapsille voi tehdä asut vaikka vanhoista verhoista. kotona voivat vaikka aatamin asussa vipeltää

        ho huh huh... vanhoista verhoista... tee sie vaan ihan rauhassa...

      • IIna
        aurinko kirjoitti:

        ho huh huh... vanhoista verhoista... tee sie vaan ihan rauhassa...

        No, jos tekee esim. tytölle Unikko-verhoista hameen, niin onhan tyylikäs !

      • *¨:...:¨*
        assik kirjoitti:

        lastenvaatteita. lapsille voi tehdä asut vaikka vanhoista verhoista. kotona voivat vaikka aatamin asussa vipeltää

        Ei kannata tehdä lapsia, jos ei ole varaa pukea heitä muuhun, kun joihinkin vanhoihin verhoihin.

      • kumi-
        *¨:...:¨* kirjoitti:

        Ei kannata tehdä lapsia, jos ei ole varaa pukea heitä muuhun, kun joihinkin vanhoihin verhoihin.

        muistathan sitten kumin.

    • Pöökö

      Hulluilla päivillä on pahinta mögäfoneista kaikuvat tekohilpeät kuulutukset ja musiikki. Eilen jouduin pakenemaan Akateemisesta kun ylipirteä naisääni lässytti toosasta asiakkaille kuin pikkulapsille ja väliin soitettiin ihan hirveää country-renkutusta.

    • naisille

      Keskiluokkaisille miehensä visaa vinguttaville ämmille suunnattu kampanja. (tieto lähteenä Stockmannin kuluttajatutkimus) heh heh

    • westend

      Stockmannin Hullut Päivät ovat tarkkaan laskelmoitu myyntipiikki ja varma myynninedistämis keino saada asiakkaita haalittua, koska muuten tulisi liian pitkä hiljainen myyntiaukko joulumyynnin ja kesämyynnin välillä.
      Lisäksi Stockmannilla suurena tavaratalona on mahdollisuus ostaa suuria tukkueriä tavarantuottajilta.
      Ja kun on vielä mobilisoitu suurella rahalla houkutteleva markkinointi, niin a vot sehän se ostohaluisiin kuluttajiin iskee kuin häkä.

      • Nimetön

        Ostin miehelleni juuri ao. päiviltä partakoneen. Normaalihinta 129e, hullutarjous 89e. Jos toimii valikoiden ja ostaa vain sitä mitä oikeasti tarvitsee niin.. vai mitä?

      • Nimetön

        Tulee mieleen eräs klippi Viivistä ja Wagnerista:

        Nainen: "Ostan aina tarjouksesta, tarvitsen tai en!"
        Mies: "Ostan vain mitä tarvitsen, oli tarjouksessa tai ei!"

      • shoppaaja
        Nimetön kirjoitti:

        Tulee mieleen eräs klippi Viivistä ja Wagnerista:

        Nainen: "Ostan aina tarjouksesta, tarvitsen tai en!"
        Mies: "Ostan vain mitä tarvitsen, oli tarjouksessa tai ei!"

        Ja minä ostan vain mitä tarvitsen, mutta senkin mielellään tarjouksesta.

    • ...on kivaa

      Kun on millä ostaa hä hä

    • laadukkaita

      paitoja jotka on vain alenettu..itsekkin ostin puolet halvemman teepaidan. ja ne ns. merkkivaatteet ovat toista laatua ja tehty juuri niitä päiviä varten..niihin en koske sillä ne huokuu halpuutta ja laaduttomuutta vaikka maksavatkin enemmän kuin paremmat vaatteet.
      ruoka, karkit ja kodinelektroniikka ja muutenkin taloudenhoitoon liittyvät ihan hyviä ja edullisia. jotkut kengätkin oli alennuksessa samoja löytyy aleksiltakin ja laukkuja en pahemmin katsonut.

    • mr.sixty

      Ostin ekana päivänä gsuksen paidan, jack and jonesin farkut ja bossin semmosen manneen padan myös. yht tai mennä 90e eli aika halvalla pääsin(bossi makso jo 40e)

      • Hellanlettas

        Vähänkö olet nyt tyylikäs!? Jösses mitä sontaa.

      • FeministiArttu
        Hellanlettas kirjoitti:

        Vähänkö olet nyt tyylikäs!? Jösses mitä sontaa.

        Brändikuninkaat nauraa partaansa ja tyhmät ostaa kuola valuen.
        Samoja rättejä ne on olipa miten monta statusarvoa omaavaa piikkilanka-symbolia hyvänsä.

        Tuollaiset vaatteet ovat ainakin minulle melko suora todiste kantajansa tyhjästä päästä ja höynäytettävästä luonteesta.

      • mr.sixty
        FeministiArttu kirjoitti:

        Mun mielestä se että kattoo toisten vaatteita ja päättelee sillä tavoin mitä toinen ajattelee tai mimmonen se on on aika helvetin typerä. Vaatteet on vaan lämmitykseen tarkoitettua kangasta ei mikään näkyvä aivojen osa

      • kyllä
        mr.sixty kirjoitti:

        Mun mielestä se että kattoo toisten vaatteita ja päättelee sillä tavoin mitä toinen ajattelee tai mimmonen se on on aika helvetin typerä. Vaatteet on vaan lämmitykseen tarkoitettua kangasta ei mikään näkyvä aivojen osa

        Asia on monitahoisempi.Joillakin ihmisillä vain ON varaa pukea päälleen sellaisia vaatteita että se houkutteelee katsomaan toisenkin kerran,eikö vain?Mutta minä luulen että toiveissa saada seksiä,ja vieläpä hyvää sellaista,me pukeudumme niinkuin pukeudumme.Minä ainakin toivon kokoajan saavani hyvää seksiä.Mutta olisiko saannin vähyyteen osa syynä vaatimattomat vaatteet,luulen niin...

      • mr.sixty
        kyllä kirjoitti:

        Onhan vaatteilla tietenkin myös riikinkukon sulkien kaltainen vaikutuskin. ei mullakaan ole normaalisti stokkaan varaa mutta hullujen päivien aikaan on.

        mieluummin sitä muutenkin maksaa 30e jostain jonka tietää pysyvän ja kestävän kauan(gsuksen vaatteiden olen kuullut kestävän hyväkuntoisena vuosia) kun menen esim seppälään ja ostan samall hinnalla paidan joka menee pilalle parissa pesussa(kokemusta näistä seppälän nukkaantuvista ja kaihtuvista vaatteista on jo ihan liikaa)

    • namiii

      Stockmannin Herkku tarjoukset on osa aika pettäviä.Kannattaa todellakin olla hintojen kanssa tarkkana,koska muualta saa halvemmalla,ilman tarjousta!Kävin myös heti keskivikkona,hirveä ryysis itäkeskuksessa,mutta eipä tarttunut minullakaan mukaan kuin äidille suklaalevy.

      • äiree

        Kaveri osti hulluilta päiviltä hulluna tavaraa luottokortilla, sit kun oli maksanut, uups, ostin vahingossa tavallista kalliimmat tavarat kuin piti. Oli raukka katsonut väärältä riviltä hinnan "halvalle" tuotteelle. Se siitä halvennuksesta.

    • Rahastusta

      Itse en ole hulluilla päivillä tänä vuonna käynyt vaikka asunkin ihan Turun keskustassa. Näistä "tarjouksista" tulee monesti vaan mieleen, että onko se tavara nyt loppuen lopuksi niin paljon halvempaa kuin normaalisti. Luulen, että aika harva lopulta ostaa hulluilta päiviltä tavaraa, jota TODELLA tarvitsee. Aikaisempina vuosina olen toki hulluja päiviä kiertänyt, mutta täytyy sanoa, että se väenpaljous vie itseltäni ostohalut...

      • Työläinen

        Itse olen ko. liikkeessä töissä,ei tarttunut käteen muuta kuin alle kilon palanen gouda-juustoa,se tosin hyvää ja halpaa...mutta voisin olla ilmankin.En normaalistikaan tee ostoksiani siellä,sehän on vain hienojen rouvien ja pukumiesten puoti.Hullut päivät....onneksi on huomenna VP!!!

      • Yrittänyt

        Kävin ostoksilla outlet paikassa. Siellä palaa hirveästi aikaa. Monet tuotteista kannattaisi lahjoittaa Pelastusarmeijaan, sillä sielläkin on parempi valikoima. Voi löytää yhden tuotteen tunnin etsittyään. Entä matkat ja muut kulut?

      • MR.Stadi

        Kuule tää on Helsinki keskeista jutustelua, eikä täällä tarvii mistään Turusta mainita!

      • Mrs helsinkiläinen
        MR.Stadi kirjoitti:

        Kuule tää on Helsinki keskeista jutustelua, eikä täällä tarvii mistään Turusta mainita!

        Haloo vaan, pätkiikö linjasi? Eipä ole kukaan nähdäkseni keskustelua Helsinkiin rajannut. Ehkä se on vaan oman käsityskykysi rajat, jotka ahistavat. Laajenna hiukan, lienet käynyt ahkerasti Päivillä Hulluutta saamassa.

      • MR.STADI
        Mrs helsinkiläinen kirjoitti:

        Haloo vaan, pätkiikö linjasi? Eipä ole kukaan nähdäkseni keskustelua Helsinkiin rajannut. Ehkä se on vaan oman käsityskykysi rajat, jotka ahistavat. Laajenna hiukan, lienet käynyt ahkerasti Päivillä Hulluutta saamassa.

        Turku on turku ja Helsinki On Helsinki ja siinä on vissiin ero!! koita hogata!

    • joo, joo...

      Perjantaina siellä oltiin. Ihmisiä oli niin paljon ettei kunnolla mahtunut liikkuun mihinkään. Kun näki jotain hiukan mielenkiintoista ja yritti mennä katsomaan niin heti oli kymmenen ihmistä edessä ryntäämässä samaa juttua vahtaamaan. Siis kauhea tungos, ei puhettakaan rauhassa katselemisesta. Kuuma oli kuin saunassa. Ja joku tekopirteä muija huusi korvan takana kaiuttimessa koko ajan jotain tarjouspaskaa. Vakioasiakkaana ja vanhana shoppailijana järkeilin, että tuotteita joiden hinnat ihmiset tietää vaikka unissaan (kuten iltalehti maksoi 50c, normaalisti 1 €), kuulutetaan suureen ääneen. Monet ajattelee että onpa halpaa ja menee siihen koukkuun että kaikki muukin pikku sälä olis yhtä lailla puoleen hintaan. Illuusio on valmis kun tuhat muuta muijaa tai äijää ahtaa Seppälän huonolaauista ylijäämäkamaa keltasiin pusseihin minkä kerkee.
      No, kai näis galnadagareis jotain positiivistakin on...ehkä joku muu kertoo siitä...

    • SURULLINEN SHOPPAILIJA

      pääsen käymän, mutta se menee vaan katseluksi.

    • -Veksi-

      Voisit joskus kommentoida keskusteluihin, äläkä aina avaa näitä uusia keskusteluja! En tiedä mitä kicksejä tästä Suomi24:n nuoleskelusta saat!

    • jullijalmari

      ei sovi työläisille,kaiken lisäksi feikkitarjouksia ,naiset uskoo ja onhan trendikästä olla mahdollisimman monta typerää keltaista kassia käsissä.

      • ylpeitä myyjiä:

        katsovat arvioiden päästä varpaisiin.Stokkalla käy hienosto.

      • ...

        Onhan se nyt parempi, että se on porvarien kauppa, kun joidenkin kommarityöläisten kauppa. Ja paskanmarjat ne myyjät mitenkään ylpeitä ovat. Joka ainut joulu, kun olen ostanut Stockalta joululahjat jne. ja viimeksi tänään käynyt kyselemässä erään kirjan kuulumista, olen saanut pelkästään ystävällistä palvelua, vaikka luulisi niiden sielä katselevan tälläistä teiniä nenää pitkin päästä varpaisiin.

      • Teinitypy
        ... kirjoitti:

        sulautuu hyvin joukkoon.Eihän ne vertaistaan ylempää katso.Minun kokemustani et voi kuitenkaan muuksi muuttaa.
        Kuljen kuin Liisa Ihmemaassa Stockalla.No,täytyy myöntää että vaatteeni ovat erilaiset ja varsinkin kengät.En ole moneen vuoteen pystynyt yhtään mitään ostamaan hulluilta päiviltä.Tuli vain sellainen olo kun piipahdin Stockalla keltaisilla päivillä että turhalta ja tyhjältä tuntuu.Halusin ulos vapauteen...

      • suomensuomalainen
        ylpeitä myyjiä: kirjoitti:

        katsovat arvioiden päästä varpaisiin.Stokkalla käy hienosto.

        niin saat parempaa palvelua.

      • Ostaja
        Teinitypy kirjoitti:

        sulautuu hyvin joukkoon.Eihän ne vertaistaan ylempää katso.Minun kokemustani et voi kuitenkaan muuksi muuttaa.
        Kuljen kuin Liisa Ihmemaassa Stockalla.No,täytyy myöntää että vaatteeni ovat erilaiset ja varsinkin kengät.En ole moneen vuoteen pystynyt yhtään mitään ostamaan hulluilta päiviltä.Tuli vain sellainen olo kun piipahdin Stockalla keltaisilla päivillä että turhalta ja tyhjältä tuntuu.Halusin ulos vapauteen...

        Hei!

        Eihän Stocca nykyisin ole mitenkään hienoston ostopaikka. Kyllä sinne voi mennä kuka vain :=)

        Ihmettelen vaan, kun on esim kylpytakki (taannoin)
        Hullujen päivien tarjous. Siinä oli hinta ja mihin sitä vertaat? Sellaisia ryppyisiä laatikosta tankoon tungettuja. Menee hintamielikuva täysin.

        Näiden viimeisten Hullujen Päivien esitteestä juteltiin töissä. Emme oikein tienneet sanoa niistä hinnoista mitään. Oliko ne muka halvempia kuin muualla. Laatukaan ei sano kaikissa tuotteissa mitään. Mihin vertaat?

        Aikaisemmilta Hulluilta Päiviltä ostanut kivan kevättakin ja Leijona rannekellon. Olen ollut tyytyväinen molempiin...

        Käyn edelleen Stoccalla, mutta en Hullujen Päivien aikaan.

      • selitys
        suomensuomalainen kirjoitti:

        niin saat parempaa palvelua.

        Älä puhu potaskaa. Mee Vaasaan siellä se ainakin puree!! ehe ehe siellä ei vaan taida olla stokkaa eikä paljon muutakaan.

      • minäkin-
        Ostaja kirjoitti:

        Hei!

        Eihän Stocca nykyisin ole mitenkään hienoston ostopaikka. Kyllä sinne voi mennä kuka vain :=)

        Ihmettelen vaan, kun on esim kylpytakki (taannoin)
        Hullujen päivien tarjous. Siinä oli hinta ja mihin sitä vertaat? Sellaisia ryppyisiä laatikosta tankoon tungettuja. Menee hintamielikuva täysin.

        Näiden viimeisten Hullujen Päivien esitteestä juteltiin töissä. Emme oikein tienneet sanoa niistä hinnoista mitään. Oliko ne muka halvempia kuin muualla. Laatukaan ei sano kaikissa tuotteissa mitään. Mihin vertaat?

        Aikaisemmilta Hulluilta Päiviltä ostanut kivan kevättakin ja Leijona rannekellon. Olen ollut tyytyväinen molempiin...

        Käyn edelleen Stoccalla, mutta en Hullujen Päivien aikaan.

        Ai että oikein rohkaisit köyhää:kyllä siellä voi nykyisin käydä,jokainen.Minäkin käyn muuten korttia vinguttamassa siellä ja maksan osisssa.
        Mutta en hulluilla päivillä,niitä huijauksia katsomassa.Niin ja-usein käyn vaan vessassa keskustan Stockalla.Kuljen meikki ososton ja parfyymi osaston tuksujen läpi hyvin hoidettuun toilettiin.Että sentään jotain plussaakin annan.Ylipäätään myyjätkin ovat olleet ystävällisiä.No,köyhä ehkä puhuu pyydellen ja sitä on vaikea olla huomaamatta.Kiva siellä on käydä..hyvät tuoksut,reipas meininki ja siistiä.

      • jullijalmari
        ... kirjoitti:

        Onhan se nyt parempi, että se on porvarien kauppa, kun joidenkin kommarityöläisten kauppa. Ja paskanmarjat ne myyjät mitenkään ylpeitä ovat. Joka ainut joulu, kun olen ostanut Stockalta joululahjat jne. ja viimeksi tänään käynyt kyselemässä erään kirjan kuulumista, olen saanut pelkästään ystävällistä palvelua, vaikka luulisi niiden sielä katselevan tälläistä teiniä nenää pitkin päästä varpaisiin.

        No tuollainen mukulahan ei voi ymmärtää kuinka rehellinen suomalainen työläinen halveksii tuollaisia stokmanneja ja porvari raukkoja.

      • halveksi.
        jullijalmari kirjoitti:

        No tuollainen mukulahan ei voi ymmärtää kuinka rehellinen suomalainen työläinen halveksii tuollaisia stokmanneja ja porvari raukkoja.

        Mutta,toivoisin samaa kohtelua itselleni.Minua lähinnä huvittaa se sipsuttelu nenä pystyssä.

      • helsinginhelsinkiläinen
        suomensuomalainen kirjoitti:

        niin saat parempaa palvelua.

        Taidat olla pöndeltä, toi on aika vanhaa läppää!

    • oho2

      hullut päivät on taskuvarkaan paratiisi.olkaa varovaisia.itseltäni hävisi la lompakko.ironista että siinä meni myös stockan kortti samalla.

    • matkaan

      lentoliput kävin hakemassa,onneksi sain rynnittyä itseni jonon keulille!muutapa en sitten ostanutkaan.mutta liput olivat ainakin puolta halvemmat kuin normaalisti joten se oli kannattava ostos!muuten ei jaksa kiinnostaa hullut päivät eikä stokka yleensäkään.

    • hyvin pärjää ilman

      Satuin olemaan Tampereella koulutuksessa ja kävin Stokkalla. Huh, Huh! Eipä juuri mitään oikeasti halvalla. Maaniset ihmiset kahmivat oikeasti kallista tavaraa, kun älyn on sumentanut "Hullut päivät" ja eurohinnat. Karkkia ja ilmapalloja sain pikkuisen normaalia edullisemmin. Kaikki muu kallista. Hullujen hommaa, todella...Hih!

      • Puolivillejä

        Olin joskus hulluilla päivillä ja katsoin vain,miten hulluja ne ihmiset ovat,enkä katsonut yhtään tavaraa :) hihihihi outs miten kurkku tuli kipeäksi naurusta.Olin 5 min.ja katosin 4 ratikkaan syvästi henkäisten rauhasta."Jokainen on oman onnensa seppä".

    • Ucchan

      Kävin kyllä hulluilla päivillä, mutta en omasta tahdostani...Poikaystävän äiti perheineen raahasi meidät kaikki sinne. Osti kamalan kasan mausteita ja karkkia, jotka oli kyllä musta lähes samanhintaisia ku ennenkin...
      Kattelin niitä visanvinguttajia, vertailin hintoja ja ihmettelin, et eikö aikuisilla ihmisillä ole muuta tekemistä kuin jonottaa 2 tuntia jonkun suklaarasian takia...

    • Ei kiitos

      ...hulluksihan siellä nimensä mukaisesti tulee!

      En jaksa ymmärtää, että jotkut ovat valmiita hikoilemaan, jonottamaan ja änkeilemään jossain hälyssä ja väentungoksessa säästääkseen muutaman euron!

      Mieluummin menen omaan vakioliikkeeseeni, josta löydän tarvitsemani tuotteet helpoisti ja jossa asiakasta palvellaan ystävällisesti ja kiireettömästi. Eikä haittaa, vaikka siitä joutuu maksamaan extraa tuotteiden hinnoissa.

    • kysynpä vain

      Onko jo tietoa, koska on Hullut päivät tänä syksynä?

      • melissa

        Hullut päivät on viikolla 41. Asia käy ilmi Turun kaupungin kiinteistölautakunnan tiedotteesta, jossa Stockmann anoo Hullut päivät konttien sijoittamisoikeutta kadulle. Huh huh joutui vähän leikkiä salapoliisia...

    • qwe

      Tietääkö kukaan, milloin hullut päivät taas ovat? Joskus lokakuussa ne ainakin ovat aiemmin olleet.

      • släm

        taitaapi olla ens viikolla

    • nimetön

      Aika hassua. Monet väittävät olevansa fiksuja, kun kiertävät hullut päivät kaukaa eivätkä sorru moiseen huijaukseen.

      Mielestäni on kuitenkin fiksumpaa ostaa edullisesti silloin, kun tarjouksen näkee eikä sitten seuraavalla viikolla kalliimpaa hintaa... Esim. Vagabondin kengät, joita myytiin seuraavana kesänä kaikissa kaupoissa muutaman kympin kalliimmalla - iittalan lasit normaalia halvemmalla juuri kun mietin tarvitsevani niitä lisää - digiboxi, jota jo muutenkin olimme ostamassa jne jne

      Kuten joku jo edellä kommentoikin, fiksu ostaa sitä mitä tarvitsee ja mieluiten sieltä, mistä halvimmalla saa. Ja edullisuuden osaa kyllä arvioida, jos vähänkään ylipäätään olet asiasta kiinnostunut. Sitäpaitsi ruuhkassa on ihan mukavaa - kuka käskee laittaa toppatakin päälle ja varata 15 min aikaa :)

      Ja vielä Sockmannista ylipäätään - milloin olet viimeksi tehnyt siellä esim. ruokaostoksia? Kokeilepa laajaa hintavertailua vaikka Citymarketiin, Prismaan tms. Eivät ne hinnat taida hirmuisesti erota..

    • himpukka

      Hei, sattuuko kukaan tietämään, milloin Hullut päivät tarkalleen ottaen taas lokakuussa ovat? Että voin järjestellä työt niin, että pääsen shoppailemaan... ;)

      • tiedän

        11.-14.10.
        Itse haluaisin tietää, paljonko tarjouksessa olleet lennot ovat yleensä maksaneet??

      • al-kaida
        tiedän kirjoitti:

        11.-14.10.
        Itse haluaisin tietää, paljonko tarjouksessa olleet lennot ovat yleensä maksaneet??

        Lensin viime syksynä New Yorkiin edestakaisin Finnairin suorilla lennoilla. Maksoi Hulluilla Päivillä 345e.

      • thai rak thai
        al-kaida kirjoitti:

        Lensin viime syksynä New Yorkiin edestakaisin Finnairin suorilla lennoilla. Maksoi Hulluilla Päivillä 345e.

        595 menopaluu 1kk reissussa

      • Mecki
        thai rak thai kirjoitti:

        595 menopaluu 1kk reissussa

        Onko kenelläkään tietoa milloin hullut päivät ovat nyt keväällä 2007? maaliskuussa varmaan mutta mitkä päivät/mikä viikko?

    • juke

      Muistaako kukaan paljonko on tänä keväänä maksanut hullujen päivien haikon kartanon lahjakortti, joka normaali stockan kanta-asiakkaalle on vissiin 89€

      • gliugl

        Koska hullut päivät syksyllä 2007??? Tahtoo tietää!!!

    • Seppo.Hullula

      mitä vittua??ööööö

    • >>KL<<

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe