Onanointi

Utelias

Saako muslimi tyydyttää itse itsensä seksuaalisesti?

Jos ei, niin miksi ei?

17

4239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karim

      Ainoastaan avioliitossa pettäminen ja huorin tekeminen (avioliiton ulkopuolinen seksi) on kielletty. Tietenkin muslimikin voi ottaa riskin ja harrastaa jälkimmäistä, ja toivoa että hyvät teot ja anteeksi saadut synnit kallistavat kuppia niin ettei joutuisi helvettiin, tai voi ottaa riskin tietoisena että voi joutua helvettiin mutta kuitenkin luottaen siihen että jokainen "sydämmeltään todella muslimi" pääsee sieltä myös joskus pois rangaistuksen kärsittyään.

      Mutta käsittääkseni muslimi joka pettää avioliitossa ei jonkin kuulemani (oppineiden tulkintoja?) mukaan voi joutua (ainakaan ensin) kuin helvettiin jos ei suostu vapaaehtoisesti tunnustamaan sitä ja täten antautumaan vapaaehtoisesti kivitykselle, jolloin kyseisen synnin (ja vissiin muistaakseni muutkin) saa anteeksi.

      • Tzinni

        Me muslimimiehet voimme solmia pika-avioliiton mu
        uutamaksi tunniksi ja sen aikana tyydyttää tarpee
        mme.Hätätilanteessa onanointikin menee

      • Utelias

        Vaan onanoinnista, itsetyydytyksestä. Rinnastetaanko muslimimaailmassa itsetyydytys ja seksi täysin?

    • aye-serene

      ...ainakaan sunni muslimien mukaan...niin sanotaan ruotsalaisessa...muslimien suurimmalla sivulla...

      Islams reglerande syn på onani

      Lägg märke till att detta gäller självonanerandet. Onani mellan äkta makar är helt tillåten enl. Islam.

      Onani (för både män och kvinnor) är haram (förbjuden) i islam. Det bygger på följande argument:

      23:5-7
      "Och de som behåller sin kyskhet (intima kroppsdelar från otillåten sexuell handling) med undantag från sina fruar eller (krigsfångar eller slavinnor) som deras hand har rätt att äga, för dem de är fria från klander. Men de som söker (njutning) utanför detta är då förbrytare."

      24:33
      "Och låt dem som inte har råd att gifta sig, leva i celibat, tills Allah berikar dem med Sin Mildhet."

      24:30-31
      "Säg till de rättroende männen att sänka sin blick (bort från tittandet på förbjudna ting) och skydda sina intima kroppsdelar (från illegala sexuella handlingar, e t c). Detta är mest välgörande för dem. Allah sannerligen vet vad ni gör; och säg till de rättroende kvinnorna att sänka sin blick (bort från tittandet på förbjudna ting e t c) och skydda sina intima kroppsdelar (från illegala sexuella handlingar, e t c.)."

      - Ja täältä voi sitten lukea kaiken mitä siellä sanotaan onanoinnista...siis ei avioliitossa olevien onanoinnista...

      http://www.islamguiden.com/onani.shtml

      /aye

      • Musliminainen

        aye on aivan oikeassa.

        http://www.fatwa-online.com/fataawa/miscellaneous/masterbation/0020309_1.htm

      • JAJH

        On selvää, ettet tiedä, mitä onanointi tarkoittaa, ja mistä termi tulee. Ota selvää. Raamatusta löytyy.

      • Apua...

        Ruotsi on yhtä hepreaa minulle.

      • aye-serene
        JAJH kirjoitti:

        On selvää, ettet tiedä, mitä onanointi tarkoittaa, ja mistä termi tulee. Ota selvää. Raamatusta löytyy.

        ...pikkulapsetkin osaa onanoida...miksi siis luulet että minä en tiedä mitä onanointi on? Kaikki ihmiset joilla ei ole kädet *halvaantuneet*, osaa onanoida...myöskin sinä...
        ...onanointi on luonnoliista kaikille...mitä taas Raamattu sanoo onanoinnista...sen saat sinä selittää...

        /aye

      • aye-serene

      • byääh!
        aye-serene kirjoitti:

        ...puhun...näin...?
        Ovatko...nämä...pisteet...salakirjoitusta...vai...miksi... minä...olen...näin...sivistymätön?
        ...En...pysty...lopettamaan...tämä...on...pointillismia...?
        Äidinkielen...opettaja......tykännyt......kirjoittaa...
        ...
        ...
        ...

        ....* *

        *...*

        ....*...*...

      • aye-serene kirjoitti:

        ...pikkulapsetkin osaa onanoida...miksi siis luulet että minä en tiedä mitä onanointi on? Kaikki ihmiset joilla ei ole kädet *halvaantuneet*, osaa onanoida...myöskin sinä...
        ...onanointi on luonnoliista kaikille...mitä taas Raamattu sanoo onanoinnista...sen saat sinä selittää...

        /aye

        toki tarkoittaa nykyään ja on tarkoittanut pitkään itsetyydytystä, masturbaatiota. Raamatun Onan sen sijaan harjoitti keskeytettyä yhdyntää (på svenska: coitus interruptus) ja häntä rangaistiin:

        1. Mooseksen kirja 38

        8 Silloin Juuda sanoi Onanille: "Makaa veljesi lesken kanssa, täytä velvollisuutesi hänen lankonaan ja herätä eloon veljesi suku."

        9 Mutta Onan tiesi, ettei lasta pidettäisi hänen omanaan, ja aina kun hän makasi kälynsä kanssa, hän antoi siemenensä mennä maahan, ettei antaisi jälkeläisiä veljelleen.

        10 Herran silmissä hänen tekonsa oli paha, ja siksi Herra antoi hänenkin kuolla.

      • aye-serene
        Aabra-ham kirjoitti:

        ...kuullutkaan tuollaista.
        Ei tuolla Raamatun kohdalla näytä kyllä olevan mitään tekemistä onanoinnin kanssa...sehän näyttää tarkoittavan ihan eri asiaa mitä onanointi...siis itsetyydytys.
        Kiitos muuten että selitit mitä JAJH ehkä tarkoitti...
        Ei siis näytä Raamatussa olevan mitään onanoinnista?

        /aye

      • Aabra-ham

        sanottu mitään. Tuossahan Onania rangaistiin lähinnä siitä, ettei hän tahtonut tehdä edesmenneen veljensä nimiin lasta, kuten tuolloin oli tapana. Tämä on sittemmin tulkittu niin, ettei mies saisi tuhlata siementään, vaan se tulisi käyttää jälkeläisten hankkimiseen. Ja onanoitaessahan siemen menee hukkaan. Tosin samalla perustteella voitaisiin kieltää myös yhdyntä sellaisilta, jotka esim. vaimon iän vuoksi eivät kykene lapsia hankkimaan. Hukkaanhan siinäkin siemen menee. Kristillisyydessä tuli lisäksi askeesi-ihanne, joka muutenkin suhtautui vieroksuvasti hyödyttömiin huvitteluihin.

        Entisaikaan rippikouluissa varoitettiin ainakin poikia onanoinnin vaaroista: sen väitettiin tuottavan vahinkoa sekä hengellisesti, psyykkisesti (mielisairaus) että fyysisesti (keuhkotauti). On siinä synnintuskaa riittänyt nuorukaisilla.

        - Nykyisen juutalaisuuden kantaa asiaan en tunne.

      • (Apua)
        aye-serene kirjoitti:

        ...sitä suomentaa kuitenkaan aivan oikein...jotta en ala yrittämään sellaista...mutta tuo kirjoitus on myös englannin kielisenä...ehkä se on sinun helpompi lukea?

        http://thetruereligion.org/modules/wfsection/article.php?articleid=46

        /aye

        Vaikka jäi kyllä vähän sellainen mielikuva että avioliitossa oleva mies ei saa masturboida, mutta vaimo saa, orja saa ja kaikki muut jotka ovat miehen alaisuudessa.

        Naimatonta miestä taas kehotettiin paastoamaan että ei jaksaisi masturboida?

        Korjatkaa joku jos käsitin väärin.

        Entä miten lie naimattoman naisen laita...

      • aye-serene
        (Apua) kirjoitti:

        >>Onani (för både män och kvinnor) är haram (förbjuden) i islam. Det bygger på följande argument:

        Ja tässä huono suomenokseni...

        Onani (sekä miehille että naisille) on haram (kielletty) Islamissa. Se johtuu seuraavista argumenteista:

        - Siellä on ruotsin kielisessä on sitaatteja Koraanista...mutta ota siitä sitten selvää...ehkä tulkintoja on monia...en tiedä...

        23:5-7
        5. ja jotka hillitsevät himojensa jäsenet,
        6. paitsi vaimojensa ja orjattariensa parissa, jolloin heitä ei soimata.
        7. Mutta ne, jotka menevät tätä pitemmälle, he ovat synnintekijöitä.

        24:33
        33. Mutta hillitkööt ne itseään, joilla ei ole varoja mennäkseen naimisiin, kunnes Jumala armossaan antaa heidän vaurastua...

        24:30-31
        30. Sano uskovaisille miehille, että he luovat katseensa maahan ja hillitsevät halujaan. Tämä on heille säädyllisintä, ja Jumala tietää mitä he tekevät.
        31. Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen tai isilleen tai apilleen tai pojalleen tai poikapuolilleen tai veljilleen tai veljiensä pojille tai sisariensa pojille tai palvelusnaisilleen tai orjattarilleen tai sellaisille palvelijoille, joilla ei ole vetoa naisiin, tai poikasille, jotka eivät ole tietoisia naisten salaisuuksista. Älkööt he siten astuko kulkiessaan, että heidän kätketyt sulonsa havaittaisiin. Kääntykää kaikki Jumalan puoleen, oi uskovaiset, jotta saisitte menestystä!

        /aye

      • aye-serene
        Aabra-ham kirjoitti:

        sanottu mitään. Tuossahan Onania rangaistiin lähinnä siitä, ettei hän tahtonut tehdä edesmenneen veljensä nimiin lasta, kuten tuolloin oli tapana. Tämä on sittemmin tulkittu niin, ettei mies saisi tuhlata siementään, vaan se tulisi käyttää jälkeläisten hankkimiseen. Ja onanoitaessahan siemen menee hukkaan. Tosin samalla perustteella voitaisiin kieltää myös yhdyntä sellaisilta, jotka esim. vaimon iän vuoksi eivät kykene lapsia hankkimaan. Hukkaanhan siinäkin siemen menee. Kristillisyydessä tuli lisäksi askeesi-ihanne, joka muutenkin suhtautui vieroksuvasti hyödyttömiin huvitteluihin.

        Entisaikaan rippikouluissa varoitettiin ainakin poikia onanoinnin vaaroista: sen väitettiin tuottavan vahinkoa sekä hengellisesti, psyykkisesti (mielisairaus) että fyysisesti (keuhkotauti). On siinä synnintuskaa riittänyt nuorukaisilla.

        - Nykyisen juutalaisuuden kantaa asiaan en tunne.

        ...sitä onanointiahan on aina pidetty häpeällisenä...ei ole ihme että moni saa huonon itsetunnon kun on seksistä kyse ja alkavat häpeämään seksuaalisia tarpeitaan...sellaisiakin ihmisiä on edelleenkin...etu päässä uskovaisia...

        Seksuaalisuus ja seksuaaliset tunteethan on luonnollisia...ei niissä mitään häpeämistä pitäisi olla.

        Jos oletetaan että jokin uskovaisten jumalista olisi tehnyt ihmiset omaksi kuvakseen...niin ei kai ne jumalat olisi ihmisille antanetkaan seksuaalisia tunteita...jos niissä kerran jumalien mukaan olisi jotain häpeämistä...kai sen nyt jo järkikin pitäisi sanoa...

        Ps. on tämäkin kirjoittelua...onanoinnista. ;))

        /aye

      • (Apua)
        aye-serene kirjoitti:

        >>Onani (för både män och kvinnor) är haram (förbjuden) i islam. Det bygger på följande argument:

        Ja tässä huono suomenokseni...

        Onani (sekä miehille että naisille) on haram (kielletty) Islamissa. Se johtuu seuraavista argumenteista:

        - Siellä on ruotsin kielisessä on sitaatteja Koraanista...mutta ota siitä sitten selvää...ehkä tulkintoja on monia...en tiedä...

        23:5-7
        5. ja jotka hillitsevät himojensa jäsenet,
        6. paitsi vaimojensa ja orjattariensa parissa, jolloin heitä ei soimata.
        7. Mutta ne, jotka menevät tätä pitemmälle, he ovat synnintekijöitä.

        24:33
        33. Mutta hillitkööt ne itseään, joilla ei ole varoja mennäkseen naimisiin, kunnes Jumala armossaan antaa heidän vaurastua...

        24:30-31
        30. Sano uskovaisille miehille, että he luovat katseensa maahan ja hillitsevät halujaan. Tämä on heille säädyllisintä, ja Jumala tietää mitä he tekevät.
        31. Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen tai isilleen tai apilleen tai pojalleen tai poikapuolilleen tai veljilleen tai veljiensä pojille tai sisariensa pojille tai palvelusnaisilleen tai orjattarilleen tai sellaisille palvelijoille, joilla ei ole vetoa naisiin, tai poikasille, jotka eivät ole tietoisia naisten salaisuuksista. Älkööt he siten astuko kulkiessaan, että heidän kätketyt sulonsa havaittaisiin. Kääntykää kaikki Jumalan puoleen, oi uskovaiset, jotta saisitte menestystä!

        /aye

        Nyt kun tiesin mistä luvusta katsoa, niin katsoin suom.kielisestä Koraanista jonka olen joskus jostain ostanut (kust. Wsoy 2001):

        23 Uskovaisten suura

        5. ja jotka varovat jäsentään
        6. muilta kuin vaimoiltaan tai niiltä orjattarilta, joita he hallitsevat - sillä silloin he ovat moitteesta vapaita

        Näkisin tämän niin että mies ei saa käyttää seksuaalisessa mielessä elintään kuin naisetn kanssa.

        Tulikin tuosta toisesta viitteestä eräs toinen juttu mieleen, josta kirjoitan oman aloituksen nimellä Fiikus, sillä tämä Apua on pöhkö!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe