Mikä on demoni?

Taivas

Mikä on demoni ja onko ihmisessä demoni? Onko ne jotain oikeita eläviä olentoja?

67

3836

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Lusifer (paholainen) oli joskus aikoja sitten enkeli korkeassa asemassa. Se ei riittänyt lusiferille vaan hän halusi Jumalaksi ja puhui ympäri 1/3 osan Jumalan enkeleistä. Lusifer ja enkelit nousivat kapinaan Jumalaa vastaan. Taivaassa taisteltiin ja Lusifer ja enkelit hävisi. Heidät syöstiin syvyyden kuiluun. Helvetin toiseen osastoon. Siellä toiset enkelit asuvat demoneina ja toiset enkelit asuvat maanpäällä pahoina henkinä. Meidän aikana niitä kutsutaan kummituksiksi.

      • Elli

        Taistelu viittaa siihen, että Jumalakin turvautuu väkivaltaan ongelmatilanteissa. Mutta mitenkähän henkiolentojen välinen taistelu käytännössä tapahtuu? Ruumiillistuvatko he tapellakseen kunnolla?

        Entä jos Lusifer olisi saanut lähes kaikki enkelit puolelleen? Silloin taivaassa olisi tapahtunut oikeutettu vallankumous. Hobbesin mukaan kaikki onnistuneet vallankumoukset ovat nimittäin oikeutettuja, koska hallitusvalta on tällöin osoittanut kyvyttömyytensä järjestyksen pidossa eikä siten ansaitse saada hallita.

      • ...
        Elli kirjoitti:

        Niihin saamme varmaan vastauksen seuraavassa elämässä. Kysymys ei ollu ilmeisesti kyvyttömyydestä vaan mielipide eroista. Saatana olisi halunnut että kaikki ihmiset pakotetaan tottelemaan. Jumala halusi antaa meille vapaan tahdon päättää miten elämme maan päällä.

      • Syneus-65m
        ... kirjoitti:

        Mikäli yliluonnollisia ajattelevia ja kommunikoivia olentoja(demonit, enkelit jne.) olisi oikeasti olemassa, niin tulee kiistatta eteen kysymys noiden olentojen kyvyttömyydestä kommunikoida selvästi ihmisten kanssa(niin ettei kenelläkään ole tuonpuoleisesta todellisuudesta mitään epäselvää). Itse olen sitä mieltä, että kaikki voidaan selittää päänsisäisillä jutuilla. Toki tämän tunnustaminen on vaikeaa, mutta eipä ole parempaakaan selitystä asioille.

        Väitteet siitä, ettei nuo "tuonpuoleiset olennot" kykene kommunikoimaan sen takia koska ovat jossain toisessa tasossa/ulottuvuudessa on naurettava, nimittäin mitä helkuttia sitten edes puhutaan mistään kokemuksista, jotkuthan väittävät oikeasti kommunikoivan niiden kanssa, mutta jälleen vain henkilökohtaisella tasolla:(onko kavereita ollut mukana rupattelemassa henkiolentojen kanssa?)

        Lisäksi ei ole olemassa mitään logiikkaa tai järkevää tarkoitusta sille mitä "yliluonnolliset olennot" tarkoittavat "ilmestymisissään"(jos sellaista tapahtuisi)

      • Syneus-65m
        Syneus-65m kirjoitti:

        tuo kommenttini, sori. Olkoon nyt siinä.

      • Heksaus
        ... kirjoitti:

        Niihin saamme varmaan vastauksen seuraavassa elämässä. Kysymys ei ollu ilmeisesti kyvyttömyydestä vaan mielipide eroista. Saatana olisi halunnut että kaikki ihmiset pakotetaan tottelemaan. Jumala halusi antaa meille vapaan tahdon päättää miten elämme maan päällä.

        että kuinka kautta historian on kristinuskoa levitetty miekan voimalla ja pakotettu kansat kääntymään kristityiksi.
        Mielenkiintoista, että juuri saatana olisi sen pakottamismetodin kannalla, kun Jumala antaa valinnanvapauden

    • se on ihmisen luonteenpiirre, jota ei ole tunnistettu ja se vaikuttaa sitten "väkivalloin". Ei luonteenpiirteet/meissä vaikuttavat arkkityypit mihinkään katoa vain ne kieltämällä ja ulosheijastamalla, vain kohtaamalla ja tunnistamalla ne, voi vaikuttaa siihen miten niitä käyttää hyväkseen. Kaikella on kaksi puolta. Haluaisimme niin kovin hyväksyä vain hyvän, mutta kun sillä on vastakohtanaan paha. Niinkauan kuin näitä ei tunnista olet niiden heiteltävänä, et itse ohjaksissa. Ei järki-ihminen vain järkeen vetoamalla esim. ole poistanut tunteidensa vaikutusta päätöksiinsä, ne vain vaikuttavat hänen sitä hoksaamatta.

      • Gonzales

        Siinähän se, pähkinänkuoressa.

      • päätös..

        >>Ei järki-ihminen vain järkeen vetoamalla esim. ole poistanut tunteidensa vaikutusta päätöksiinsä, ne vain vaikuttavat hänen sitä hoksaamatta.

    • Pakana(M)

      mielikuvitusolentoja. Aivan kuten Drakula.

      • Eerolainen

        Drakula ei ole mielikuvitusolento vaan historiallinen henkilö, jonka tekemisiä ja luonteenpiirteitä on fiktion keinoin liioiteltu.

        Demonit ovat taas kiinni kulttuuritaustasta ja tulkintatavasta. Kyllä ilmiölle nimi voidaan antaa ilman että se on automaattisesti "mielikuvitusolento". Siitä voidaan sitten kiistellä, mistä ilmiössä on tieteellisesti ottaen kysymys.

      • "tutkija" Eerolai...
        Eerolainen kirjoitti:

        >

      • Eerolainen
        "tutkija" Eerolai... kirjoitti:

        >

        Drakulan hahmo perustuu nimenomaan Vlad Drakul: sta kehiteltyyn fiktiiviseen hahmoon. Drakulalla on siis historiallinen lähtökohtansa.

        Kun puhutaan Drakulasta puhutaan nimenomaan tästä Bram Stokerin kehittelemästä hahmosta, jolla on historiallinen esikuva. Jos puhutaan pelkästään vampyyreistä, on kyseessä eri asia.

      • sinun ymmärrys.

        >Kun puhutaan Drakulasta puhutaan nimenomaan tästä Bram Stokerin kehittelemästä hahmosta, jolla on historiallinen esikuva. Jos puhutaan pelkästään vampyyreistä, on kyseessä eri asia.

      • Pakana(M)
        Eerolainen kirjoitti:

        Drakula ei ole mielikuvitusolento vaan historiallinen henkilö, jonka tekemisiä ja luonteenpiirteitä on fiktion keinoin liioiteltu.

        Demonit ovat taas kiinni kulttuuritaustasta ja tulkintatavasta. Kyllä ilmiölle nimi voidaan antaa ilman että se on automaattisesti "mielikuvitusolento". Siitä voidaan sitten kiistellä, mistä ilmiössä on tieteellisesti ottaen kysymys.

        on historiallinen esikuva, niin kirjallisuuden Drakula on siitä huolimatta mielikuvitushahmo. Aivan kuten uskovaisten demonitkin. Mistään tieteen tuntemista demoneista en ole kuullutkaan. Enkä usko sellaisiin.

      • Eerolainen
        Pakana(M) kirjoitti:

        Demoneille ei mielestäsi ole mitään tieteellistä selitystä? Kummallista. Itse olisin ainakin veikannut symbolismia taikka alitajuisia projisointeja.

        Mutta ei se mitään. Voihan aiheen tietysti ohittaa vaivautumatta miettimään koko asiaa.

      • Eerolainen
        sinun ymmärrys. kirjoitti:

        >Kun puhutaan Drakulasta puhutaan nimenomaan tästä Bram Stokerin kehittelemästä hahmosta, jolla on historiallinen esikuva. Jos puhutaan pelkästään vampyyreistä, on kyseessä eri asia.

        >>höpö höpö, Drakula on nimen omaan mielikuvituksen tuote joka myöhemmin liitettiin Vlad Drakul:in

      • Nasse
        Eerolainen kirjoitti:

        Demoneille ei mielestäsi ole mitään tieteellistä selitystä? Kummallista. Itse olisin ainakin veikannut symbolismia taikka alitajuisia projisointeja.

        Mutta ei se mitään. Voihan aiheen tietysti ohittaa vaivautumatta miettimään koko asiaa.

        niin sitä toki voi tieteellisesti tutkia.

        Sinä se jaksat inttää tyhjästä.

      • Eerolainen
        Nasse kirjoitti:

        niin sitä toki voi tieteellisesti tutkia.

        Sitäkin voi tutkia, mitä demoneilla yleensä tarkoitetaan. Jokaisella on tietysti oma kuvitelmansa siitä mistä on kyse, mutta vastaako kuvitelma todellisuutta.

        Kristillisessä hapatuksessa demoneilla on esimerkiksi täysin eri merkitys kuin vaikkapa Balin hindujen parissa.

        Demoni voi olla myös symboli ihmisessä asuvalle pahuudelle, joka pääosin juontaa juurensa esimerkiksi empatiakyvyttömyydestä.

        Niin että jälleen kerran: millaisista demoneista me tällä kertaa keskustelemme?

      • Eerolainen
        Pakana(M) kirjoitti:

        Sinä se jaksat inttää tyhjästä.

        Sinä se jaksat leimata asioita ajattelematta niitä puuta pitemmälle.

      • Nassen
        Eerolainen kirjoitti:

        Sinä se jaksat leimata asioita ajattelematta niitä puuta pitemmälle.

        "Sinä se jaksat leimata asioita ajattelematta niitä puuta pitemmälle."

        Minusta tuntuu että sinä luulet ajattelevasi ja leimaat ns. ajattelusi lopputuloksena.

        Olet erittäin lähellä uskista, hekin toimivat samoin, pohdinnan tuloksena päätyvät itselleen hyväksyttävään perusteluun joka sivullisesta vastaa keisaria ilman vaatteita.

      • Eerolainen
        Nassen kirjoitti:

        >>Olet erittäin lähellä uskista>hekin toimivat samoin, pohdinnan tuloksena päätyvät itselleen hyväksyttävään perusteluun joka sivullisesta vastaa keisaria ilman vaatteita.

      • Nassen
        Eerolainen kirjoitti:

        >>Olet erittäin lähellä uskista>hekin toimivat samoin, pohdinnan tuloksena päätyvät itselleen hyväksyttävään perusteluun joka sivullisesta vastaa keisaria ilman vaatteita.

        on se että hautaat paskaan varsinaisen aiheen ja kukaan ei sitä jaksa kanssasi lapioida.

        Haen paskanheitolle perusteluita. Turha inistä, jos ei sellaiseen sitten kykene.

      • niistä
        Eerolainen kirjoitti:

        Sitäkin voi tutkia, mitä demoneilla yleensä tarkoitetaan. Jokaisella on tietysti oma kuvitelmansa siitä mistä on kyse, mutta vastaako kuvitelma todellisuutta.

        Kristillisessä hapatuksessa demoneilla on esimerkiksi täysin eri merkitys kuin vaikkapa Balin hindujen parissa.

        Demoni voi olla myös symboli ihmisessä asuvalle pahuudelle, joka pääosin juontaa juurensa esimerkiksi empatiakyvyttömyydestä.

        Niin että jälleen kerran: millaisista demoneista me tällä kertaa keskustelemme?

        >>Niin että jälleen kerran: millaisista demoneista me tällä kertaa keskustelemme?

      • darkulasta?
        Eerolainen kirjoitti:

        >>höpö höpö, Drakula on nimen omaan mielikuvituksen tuote joka myöhemmin liitettiin Vlad Drakul:in

        >>>>höpö höpö, Drakula on nimen omaan mielikuvituksen tuote joka myöhemmin liitettiin Vlad Drakul:in

      • perustelut.
        Eerolainen kirjoitti:

        >>Olet erittäin lähellä uskista>hekin toimivat samoin, pohdinnan tuloksena päätyvät itselleen hyväksyttävään perusteluun joka sivullisesta vastaa keisaria ilman vaatteita.

        >>Minä nimittäin myös perustelen silloin kun jotain väitän. Eikä kukaan ole ainakaan tähän mennessä noita perusteluita kyennyt kumoamaankaan, joten revi siitä.

      • abs
        niistä kirjoitti:

        >>Niin että jälleen kerran: millaisista demoneista me tällä kertaa keskustelemme?

        Enkelit ja demonit on jaettu kristillisessä perinteessä seuraavasti:
        Demonit:

        * Psoudothei tai valejumalat, jotka haluaisivat tulla palvotuiksi jumalina. Näihin kuuluu Jeesusta erämaassa kiusannut demoni, joka lupasi kaikenlaista, mikäli Jeesus kumartuisi maahan ja palvelisi häntä. Heidän ruhtinaansa on Beelzebub.
        * Mendariorum tai valehtelun henget. Nämä yrittävät pettää ihmisiä ennustuksilla ja heidän ruhtinaansa on Python.
        * Iniquitatis tai vihan tiehyet (Vessels of Anger) ovat kaikkien syntisten tapojen (wicked arts) takana. Heidän ruhtinaansa on Belial.
        * Revengers of wickedness eli pahuuden kostajat. Heidän ruhtinaansa on Asmodeus.
        * Prestigiators eli arvovaltaiset, jotka matkivat ihmeitä ja magiaa palvelemalla viettelevät ihmisiä. Heidän ruhtinaansa on Saatana.
        * Arial powers eli ilman henget tuovat ruttoa ja aiheuttavat ukkosta. Heidän ruhtinaansa on Marizim.
        * Furies eli raivot kylvävät epäonnea, sotaa ja tuhoa. Heidän ruhtinaansa on Abaddon.
        * Criminators (en keksi hyvää suomennosta) ovat parjaajia ja panettelijoita. Heidän ruhtinaansa on Astaroth.
        * Temptators eli viekottelijat. Tämä luokka käsittää myös kaikki pahat henget joita ei lueta kuuluviksi muihin luokkiin. Edustavat kaikenlaista himoitsemista. Heidän ruhtinaansa on Mammon.

        Enkelit:

        * Serafi tarkoittaa palavaa liekkiä, tulta tai sytyttäjää. (Jes 6:2): "Hänen yläpuolellaan seisoivat serafit, joilla oli kuusi siipeä kullakin: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella verhosivat ruumiinsa ja kahdella lensivät." Serafit ovat kaikista enkeleistä Jumalaa lähimpinä ja niiden tarkoitus on ylistää häntä.
        * Kerubit (Hes. 1:5-12): "Niillä oli ihmisen muoto, ja kullakin neljä siipeä... Niiden kasvot olivat kuin ihmisen kasvot, mutta oikealla puolella oli leijonan kasvot ja vasemmalla härän ja vielä niillä oli kotkan kasvot... Kullakin olennolla oli kaksi siipeä ylhäällä levällään, niin että ne koskettivat toistensa siipiä, ja kahdella siivellä ne peittivät vartalonsa." Kerubit ovat pyhien paikkojen vertijoita ja Jumalan ilmestymisen ja läsnäolon vertauskuvia.
        * Valtaistuimet (Hes. 1:16-21): "Kaikki neljä pyörää olivat toistensa kaltaiset, ja ne välkehtivät kuin olisivt krysoliitista tehdyt. Niissä oli kuin pyörä ristikkäin toisen kanssa... Pyörät olivat korkeat, pelottavat, jokaisen keskus välkehti kauttaaltaan (tai: jokaisen kehä oli täynnä välkehtiviä silmiä)." Valtaistumet innoittavat ihmisiä rakastamaan, palvelemaan ja toteuttamaan Jumalan tahtoa.
        * Herruudet valvovat alempiarvoisia enkeleitä ja ovat avuksi silloin kun ihminen yrittää vapautua eripuraisuudesta ja kaikesta mikä kahlitsee hänet maahan ja maalliseen.
        * Vallat ovat joidenkin käsitysten mukaan keskeisessä roolissa enkelten ja demonien välisessä taistelussa. Vallat kuvaavat myös inhimillisen järjen rajoituksia mutta toisaalta myös mahdollisuuksia. Ne ovat mukana myös silloin kun ihmeitä tapahtuu.
        * Voimat antavat ihmisille jumalaista voimaa, joka ei koskaan katoa, vaan nostaa ihmistä koko ajan lähemmäksi Jumalaa.
        * Hallitukset ovat kansojen ja suurten kaupunkien suojelijoita. Ne myös auttavat ihmisiä toimimaan Jumalan työtovereina.
        * Arkkienkeleitä on Raamatun mukaan seitsemän ja kaksi niistä on mainittu siellä (Mikael ja Gabriel) ja yksi Apokryfikirjoissa (Rafael). Arkkienkelit painavat ihmissieluun jumalallisen leiman joka valaisee ihmisen ymmärrystä.
        * Enkelit toimivat suojelusenkeleinä, sanansaattajina ja ihmisten ilmestyksissä. Niiden tehtävänä on ihmisten suojeleminen ja ohjaaminen.

        Lähteet: C.J.S. Thompson : Mysteries and secrets of magic (demonit) ja Olli Seppälä : Maan ja taivaan enkelit (enkelit).

      • maailma..
        abs kirjoitti:

        on täynnä uskomuksia, toinen toistaan järjettömiä.

        Erinomainen ja perinpohjainen selitys sille mistä me nyt siis puhumme. Kiitos.

      • Eerolainen
        perustelut. kirjoitti:

        >>Minä nimittäin myös perustelen silloin kun jotain väitän. Eikä kukaan ole ainakaan tähän mennessä noita perusteluita kyennyt kumoamaankaan, joten revi siitä.

        Miten minä voisin perustella jotain sellaista jota en ole edes väittänyt.

        Nimimerkillä "Paranoidisen Perskärpäsen" (.pp.) fiksaatio.

      • Nassen
        Eerolainen kirjoitti:

        Erinomainen ja perinpohjainen selitys sille mistä me nyt siis puhumme. Kiitos.

        et sitten perehtynyt itse asiaan yhtään kun toteat:

        "Erinomainen ja perinpohjainen selitys sille mistä me nyt siis puhumme. Kiitos."

        Minä luulin että kyseessä on demonit noin muutoinkin kuin pelkästään uskisnäkökulmasta ;P

      • Eerolainen
        darkulasta? kirjoitti:

        >>>>höpö höpö, Drakula on nimen omaan mielikuvituksen tuote joka myöhemmin liitettiin Vlad Drakul:in

        Tässä asiassa ikävä kyllä joudun tukeutumaan toisen käden tietoon, mutta parempi sekin kuin sinun väitteesi, jolle ei ole mitään perusteita...

        >>Stokerin vampyyrihahmon löyhänä esikuvana on ilmeisesti ollut transsilvanialainen 1400-luvulla elänyt hallitsija Vlad III Dracula, joka tunnetaan myös nimellä Vlad Seivästäjä (romaniaksi Vlad T¸epes¸). Kuusivuotisen valtakautensa aikana Vlad Seivästäjän oletetaan surmanneen 100 000 ihmistä, useat lävistämällä heidän ruumiinsa puuseipäällä.>>

        Lähde:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Dracula

      • Eerolainen
        Nassen kirjoitti:

        et sitten perehtynyt itse asiaan yhtään kun toteat:

        "Erinomainen ja perinpohjainen selitys sille mistä me nyt siis puhumme. Kiitos."

        Minä luulin että kyseessä on demonit noin muutoinkin kuin pelkästään uskisnäkökulmasta ;P

        Voimme edelleen keskustella laaja-alaisesti demoneista, mutta mikäli joku asettaa esim. edellisen kaltaiset rajat, tiedämme ainakin kaikki mistä puhumme. Eikös juu?

      • Nassen
        Eerolainen kirjoitti:

        Tässä asiassa ikävä kyllä joudun tukeutumaan toisen käden tietoon, mutta parempi sekin kuin sinun väitteesi, jolle ei ole mitään perusteita...

        >>Stokerin vampyyrihahmon löyhänä esikuvana on ilmeisesti ollut transsilvanialainen 1400-luvulla elänyt hallitsija Vlad III Dracula, joka tunnetaan myös nimellä Vlad Seivästäjä (romaniaksi Vlad T¸epes¸). Kuusivuotisen valtakautensa aikana Vlad Seivästäjän oletetaan surmanneen 100 000 ihmistä, useat lävistämällä heidän ruumiinsa puuseipäällä.>>

        Lähde:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Dracula

        ..... :D

      • Eerolainen
        Nassen kirjoitti:

        ..... :D

        ...ilmeisesti ei. ;-P

        Jutun tietää varmuudella ainoastaan Bram Stoker, ja häneltä on hieman hankalaa kysyä.

        Luotan kuitenkin enemmän Wikipedian "ilmeisesti" kuin ruotsinkielisen paranoidisen mielisairaahoitajan luulotteluihin. Tässä tapauksessa siis lähdekriittisen tarkastelun tuloksena Wikipedia on tietolähteenä luotettavampi. Tämä näin tieteen näkökulmasta.

        Tieteessä muutenkin on aika monta kohtaa "ilmeisesti" ja silti niitä pidetään luotettavina teorioina, koska parempaakaan ei ole ollut tarjolla.

      • Eerolainen

      • Drakula

      • olet tämän.
        Eerolainen kirjoitti:

        Miten minä voisin perustella jotain sellaista jota en ole edes väittänyt.

        Nimimerkillä "Paranoidisen Perskärpäsen" (.pp.) fiksaatio.

        >>Drakula ei ole mielikuvitusolento vaan historiallinen henkilö, jonka tekemisiä ja luonteenpiirteitä on fiktion keinoin liioiteltu.

      • Eerolainen
        olet tämän. kirjoitti:

        >>Drakula ei ole mielikuvitusolento vaan historiallinen henkilö, jonka tekemisiä ja luonteenpiirteitä on fiktion keinoin liioiteltu.

        Olen väittänyt että Drakulan hahmolla on historiallinen esikuvansa Vlad Drakul. Olen myös väittänyt että Drakulan hahmo on luotu liioittelemalla historiallisen hahmon ominaisuuksia fiktion keinoin.

        En ole väittänyt Vlad Drakulia vampyyriksi.

        "Fiktion keinoin" tarkoittaa muutakin kuin kirjallisuutta. Bram Stoker ainoastaan loi pohjan Drakulalle historiallisesta hahmosta, mutta kuten hyvin tiedät Drakulan hahmon fiktiivinen kehittely ei ole jäänyt ainoastaan Bram Stokerin kirjan varaan.

      • Eerolainen
        Drakula kirjoitti:

        >

        >>Niin varmaan, mutta tuskin hänkään piti romanialaisen hallitsijan Vlad Drakul II:n persoonaa vampyyrinä?

      • ymmärrys..
        Eerolainen kirjoitti:

        >>Niin varmaan, mutta tuskin hänkään piti romanialaisen hallitsijan Vlad Drakul II:n persoonaa vampyyrinä?

        >

      • väittänyt,,
        Eerolainen kirjoitti:

        Olen väittänyt että Drakulan hahmolla on historiallinen esikuvansa Vlad Drakul. Olen myös väittänyt että Drakulan hahmo on luotu liioittelemalla historiallisen hahmon ominaisuuksia fiktion keinoin.

        En ole väittänyt Vlad Drakulia vampyyriksi.

        "Fiktion keinoin" tarkoittaa muutakin kuin kirjallisuutta. Bram Stoker ainoastaan loi pohjan Drakulalle historiallisesta hahmosta, mutta kuten hyvin tiedät Drakulan hahmon fiktiivinen kehittely ei ole jäänyt ainoastaan Bram Stokerin kirjan varaan.

        >

      • todellisuus...

      • lue jos uskallat
        Pakana(M) kirjoitti:

        on historiallinen esikuva, niin kirjallisuuden Drakula on siitä huolimatta mielikuvitushahmo. Aivan kuten uskovaisten demonitkin. Mistään tieteen tuntemista demoneista en ole kuullutkaan. Enkä usko sellaisiin.

        ÄLÄ LUE TÄTÄ JOS OLET HERKKÄ!

        Vuonna 1982, jouduin onnettomuuteen jossa kuolin. Kun kuolema tuli ylleni, tunsin kaiken pimenevän. Löysin itseni kävelemästä pitkin pimeää tunnelia, ja jonkinlainen olento vei minua. Kun kävelin pitkin tätä kylmää ja pimeää tunnelia, aloin kuulla hirvittäviä kiljaisuja ja ulvontaa. Tiesin että, vaikka ruumiini oli jo kuollut, olin kuitenkin elossa tässä paikassa.

        Näin suuria käärmeitä kaikkialla ympärilläni, ja kaikki ihmiset pyysivät saada vettä. Pian me saavuimme aukiolle, jossa oli monia kammioita ja osastoja, jossa jokaisessa oli sisällä erilaisia ihmisiä. Aloin itkeä kauhusta, rukoillen Jumalalta armoa. "Herra, muista minun elämäni! Ole minulle armollinen!" Puhdas kauhu sai otteen sielustani, ja koko elämäni kulki ohi edessäni. Kun me lähestyimme jonkinlaista ovea, huusin taas: "Armahda minua Herra; armahda minua! Minä pyydän sinulta apua! Auta minua Herra!!"

        Me menimme sitten paikkaan jossa minä näin erään naisen istumassa keinutuolissa. Hirvittäviä voihkaisuja tuli yhä kaikkialta. Ensiksi hän näytti olevan kunnossa, mutta sitten hänen kehinsa muuttui noidan kaltaiseksi, ja hän huusi tuskasta, ollen liekkien keskellä. Hän anoi armoa, mutta Herra sanoi minulle: "Synnin palkka on kuolema, ja ne jotka saapuvat tähän paikkaan eivät koskaan pääse sieltä pois." (Paavalin kirje roomalaisille, 6:23)

        Herra näytti minulle monia tottelemattomia ihmisiä, joista monet olivat olleet Kristillisen Kirkon jäseniä. He huusivat ja rukoilivat armoa, mutta ei ollut armoa. Armoa voidaan löytää ainoastaan silloin kun henkilö on vielä elossa maan päällä. Sitten kun henkilö on kuollut, armoa ei voida enää saavuttaa, kuten sanotaan, "Ja samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio." (Kirje hebrealaisille, 9:27)

        Jeesus myös näytti minulle paikan jossa oli jonkinlaista kiehuvaa öljyä, ja siellä sisällä oli ihmisiä, liekkien keskellä, ja he yrittivät päästä ulos. Mutta demonit työnsivät heidät takaisin sisään.

        Me kävelimme kunnes me tulimme paikkaan jossa oli ihmisiä jotka olivat aikoinaan kuunnelleet Jumalan Sanaa, mutta eivät koskaan halunneet katua...!

        http://www.heinola.org/~patato/Brenes.html

      • jotain kuvausta
        lue jos uskallat kirjoitti:

        Me jatkoimme kävelemistä toiseen hirvittävään paikkaan missä oli kaiken tyyppisiä ja muotoisia demoneja; joillakin oli vain yksi käsivarsi, yksi silmä ja yksi kaviollinen jalka. Heidän kasvonsa olivat kuin puoliksi ihmisen kasvot, mutta loput olivat tyhjyyttä. Minä kysyin: "Herra, mitä tämä on?" Ja Hän vastasi, "Nämä ovat tuhon demoneja, niiden kaikkien kotona jotka ovat kadotettuja. Tämä on se demoni joka tuhoaa ja tuhoaa taukoamatta, päivä toisensa jälkeen."

      • joko sait kuvauksen?
        jotain kuvausta kirjoitti:

        Me jatkoimme kävelemistä toiseen hirvittävään paikkaan missä oli kaiken tyyppisiä ja muotoisia demoneja; joillakin oli vain yksi käsivarsi, yksi silmä ja yksi kaviollinen jalka. Heidän kasvonsa olivat kuin puoliksi ihmisen kasvot, mutta loput olivat tyhjyyttä. Minä kysyin: "Herra, mitä tämä on?" Ja Hän vastasi, "Nämä ovat tuhon demoneja, niiden kaikkien kotona jotka ovat kadotettuja. Tämä on se demoni joka tuhoaa ja tuhoaa taukoamatta, päivä toisensa jälkeen."

        Me jatkoimme kävelyä kunnes me tulimme paikkaan joka oli stadionin kaltainen. Siellä oli demoneita jotka nauroivat kadotetuille sieluille. Nämä pilkkasivat heitä, ja kiduttivat heitä jotka oli tehty Jumalan kuvaksi.

        Nämä demonit repivät ihmisiltä ruumiin jäseniä ja piilottivat niitä, saaden ihmiset etsimään niitä. Demonit kokivat sadistista iloa aiheuttaessaan kärsimystä. Kuten on kirjoitettu: "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan." (Johannes 10:10)

        Nämä ihmiset olivat epätoivoisen janoisia, mutta vettä ei ollut missään. he katuivat päivää jona syntyivät. Mutta pahin tunne on niillä jotka tunsivat Jeesuksen, mutta kävelivät sitten pois Hänen luotaan. Jos sinä olet kävellyt pois Jeesuksen luota, jos et seuraa enää Hänen teitään, tänään on päivä palata takaisin! Älä häpeä mitä ystäväsi tai joku toinen saattaa sanoa.

        Muista mitä Jeesus niistä jotka häpesivät Häntä: "Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa." (Luukas 9:26)

        http://www.heinola.org/~patato/Brenes.html

      • tässä tietoa lisää
        joko sait kuvauksen? kirjoitti:

        Herra sanoi: "Katso tätä leveää tietä." Minä näin kadun jota pitkin monet uskovat kävelivät, ja he jopa kantoivat mukanaan Raamattuja. Minä näin joidenkin rukoilevan ja toiset lauloivat ylistystä.

        Minä näin kuinka Jumalan kapea tie haarautui oikealle, mutta nämä kristityt jatkoivat kävelemistään suoraan helvettiin. Jeesus selitti: "Heillä on kaksoiselämä; he elävät kahta elämää: toista minun rukoushuoneessani ja toista omissa kodeissaan." Minä sanoin: "Mutta Herra, nämä ihmiset ylistävät Sinun nimeäsi!" Jeesus vastasi: "Kyllä, ja jopa silloin kun he itkevät, huutavat, ja sanovat kauniita asioita minusta tai minulle, heidän sydämensä ovat täynnä aviorikosta, täynnä pahuutta, täynnä valheita, täynnä petosta, täynnä vihaa, täynnä katkeruuden juuria, täynnä pahoja ajatuksia." Sitten minä ymmärsin mitä Raamattuun on kirjoitettu: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!' pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon." (Matteus 7:21)

    • Mirka... ... . .. .

      Mielikuvituksen luoma henkiolento, niin kuin jeesus ja jumala. Siis pelkkää satua ja höpötystä.

      HEH HEH HEH ... Onneksi en ole uskis ...

      • Eerolainen

        Osoitat omalla olemuksellasi jonkinlaisten demonien olemassaolon.

      • niin se vain on

        Helvetissä, me näimme monia jotka ajattelivat eläneensä pyhästi ollessaan maan päällä, mutta nyt he vain rukoilivat armoa ja toista mahdollisuutta. Minun sieluni tunsi niin paljon ahdistusta heidän vuokseen. Me näimme erään naisen joka käyttäytyi ikään kuin hän lukisi Jumalan Sanaa, ja saarnaisi pienoisevankeliumia (Johannes 3:16). Hän sanoi: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Jeesus sanoi, että hän oli täällä "koska hän ei kyennyt antamaan anteeksi miehelleen." (Matteus 6:14-15) Tämä nainen oli ollut evankelisen kirkon paimenena 35 vuoden ajan, mutta nyt kun hän oli helvetissä, hän anoi vielä yhtä tilaisuutta antaa anteeksi miehelleen.

        Raamattu varoittaa meitä: "Suostu sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen." (Matteus 5:25) Ja: "Autuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden." (Matteus 5:7)

        Jos olet sellainen joka itkee Herran läsnäollessa, olet yhä armon alla. Mutta jos tunnet että et pysty enää itkemään tai rukoilemaan, jos olet lopettanut rukouselämäsi, olet suuressa vaarassa.

    • Nassen

      kertoo asiasta seuraavaa:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Demoni

      Siinä taas nähdään kuinka kritityt ovat tehneet hyvistä jumalista paholaisia.

      Pitäisiköhän tehdä Jeesuksesta uusi Saatana?

      • jotain tietoo

        Minun veljeni kertoi usein minulle: "Sinä päivänä kun minä kuolen, minä menen helvettiin ja annan demonien kiduttaa minua. Mutta onneksi hän on katunut tätä typerää ajatustaan, sillä Jumalan tuomio on saavuttanut hänet. Tällä hetkellä hän makaa vuoteessa sairastuttuaan AIDS:iin. Hän on rukoillut Jumalalta muutosta, ja hän on lopulta kääntänyt sydämensä Jeesuksen puoleen. Hän ei enää ajattele samalla tavalla eikä halua mennä tähän kidutuksen paikkaan. Onneksi, minun veljeni on ottanut Jeesuksen vastaan pelastajana. Minun veljeni oli onnekas; hän tiesi että hänellä ei ollut paljon aikaa jäljellä. Mutta useimmat ihmiset eivät tiedä milloin he kuolevat.

        http://www.heinola.org/~patato/Brenes.html

      • Jumala näkee
        jotain tietoo kirjoitti:

        Monet meistä seisovat Jumalan alttarin edessä täynnä ylpeyttä ja omahyväisyyttä. Monet laulavat ylistystä Jumalalle, alkavat olla täynnä ylpeyttä. Monet Jumalan palvelijat jotka saarnaavat Sanaa, ja joita Jumala käyttää voimallisesti, alkavat ajatella että he ovat äärimmäisen tärkeitä. Monet ihmiset jotka toimivat pelastajina tulevat myös täyteen ylpeyttä. Minä haluan kertoa sinulle että Jumala näkee kaiken, ja tuntee sinun sydämesi.

      • demonien riivaama

        "http://fi.wikipedia.org/wiki/Demoni
        Siinä taas nähdään kuinka kritityt ovat tehneet hyvistä jumalista paholaisia."

        Uskoni on melko syvästi kadonnut kristinuskon jumalaan tai muihinkaan kristinuskon olentoihin tai asioihin. Muihin uskontoihin en ole perehtynyt joten uskoa ei ole päässyt muodostumaan.

        Kuitenkin tuo wikipedian artikkeli määrittää melko hyvin juuri sellaiset ihmiset joita minä vihaan.

        "Demoni eli daimoni (muinaiskreikaksi δαίμων, daímōn) oli antiikin kreikkalaisilla muun muassa Homeroksen mukaan jumaluusolento, joka oli ihmisen kaksoisolento tai suojelushenki. Sokrates kertoi, että hänellä on oma daimonion, joka antoi hänelle neuvoja."

        Minua kun ottaa päähän ihmiset jotka tulevat antamaan minulle neuvoja. Useat tällaiset ihmiset pyrkivät vain tarkoituksenomaisesti ärsyttämään minua. He eivät suostu kuuntelemaan minua, mutta ovat valmiita päivätolkulla ärsyttämään minua haastaakseen riitaa. He ovat myös valmiita kommentoimaan siitä jos minä suutun heille. He kun ovat täysin rauhallisia. Tavallinen rauhallinen ihminen pyrkii analysoimaan miksi toinen ihminen suuttuu ja mistä toinen ihminen suuttuu. Joko nämä ihmiset eivät analysoi tätä, tai sitten he analysoivat. Jos he analysoivat, ärsyttävät he tarkoituksenomaisesti tietäen että minä suutun siitä kun he antavat täysin itsestäänselviä "neuvoja". Tai sitten he eivät analysoi ja ovat uskomattoman typeriä ihmisiä. Veikkaisin kuitenkin itse molempia. Tosin en usko että he ovat typeriä sen suhteen etteivätkö he olisi harjoitelleet ihmisten ärsyttämistä vuosikausia.

        En kaipaa elämääni demoneja koska kaipaan itsenäistä elämää ja omaa rauhaa. Tosin nämä demonit eivät tarjoa rauhaa vaan sotaa ja ärsyttämistä. Niistä on vaikea päästä eroon kun kyse on perhetutuista. Eikä se ole mitään leikkimielistä perheen sisäistä ***tuilua vaan siitä on tullut hyvinkin vakavaa koska nämä ihmiset eivät lainkaan suostu kuuntelemaan minua. No ehkä poliisi on ystäväni. Tosin siitä se sota vasta syttyykin kun haen perheenjäseniä varten lähestymiskieltoja.

        Vaikka se vika olisi ainoastaan minussa, on se kumma kun ei saa rauhassa elää omaa elämää.

    • vbn

      Ainakin helluntailaisten uskonelämässä on runsaasti demoneja. On ylensyönnin demoni, on tupakan, on viinan, on homodemoni... Niihin uskotaan ihan oikeasti.

      Karmeinta on kuitenkin usko sairauksien ja erityisesti psyyken sairauksien demoneihin. Sairaassa on näitä demoneja, joita sitten ajetaan manauksilla ja loitsuilla ulos, jotta potilas paranisi. Jos ulosajo ei onnistu, ihminen on pahojen henkien hallussa ja häntä pitää karttaa.

      Ja jotta minua ei syytettäisi sadunkertojaksi, niin helluntailaisten Netmissionissa näistä on puhuttu totena vuosikausia. Ylläpitäjä jopa lupasi joku vuosi sitten viedä omat lapsensa poistomanaukseen kuuluisan "poppamiehen" luokse, jos näihin iskee masturboinnin demoni.

      • Juri Kateenkorva

        Yleensä kaikki anglosaksiset ja latinalaiset opit ovat vaarallisia. Elikkä kaikki ne jotka ovat tuotettu tänne ison meren takaa.

      • kannattaa miettiä

        Jos sinulla on turhamaisuutta, ylpeyttä tai ylimielisyyttä sydämessäsi, jos näet veljesi tai pastorisi ylenkatseellisesti, ole hyvä ja kadu syntejäsi pian! On paljon parempi olla nöyryytetty näiden ihmisten edessä kuin olla nöyryytettynä Herran edessä. Minä toivon että voisit nähdä tämän paikan kuten minä näin. Minä toivon että voisit kuulla kirottujen huudot, tuntea kauhun jota minä tunsin, ja nähdä heidän lopullisen tuomionsa, silloin sinä ymmärtäisit.

        Me jatkoimme kävelemistä kunnes me saavuimme jonkinlaiseen odotushuoneeseen. me näimme demonin joka huusi, ja muita demoneja jotka ilmoittautuivat hänen edessään. kaksi heistä oli kauniin naisen muodossa. Heidän tehtävänsä oli tuhota seurakuntia ja houkutella pastorit syntiin. Niiden jotka palvelevat Herraa täytyy varoa Saatanan ansoja. Saatana haluaa tuhota sinun elämäsi, ja hän voi käyttää niitä ihmisiä jotka ovat lähellä sinua, niitä jotka eivät kulje lähellä Jeesusta. He voivat olla Saatanan työkaluja.

        Saatanalla on myös demoneja jotka ovat pukeutuneet miehiksi. He menevät kirkkoihin ja etsivät nuoria naisia ja jopa naimisissa olevia naisia, ja johdattavat heidät syntiin, tuhoavat avioliittoja ja elämiä.

        Helvetissä, minä näin erään miehen joka oli pilkannut Pyhää Henkeä. (Luukas 12:10) Hän oli siellä rukoillen armoa ja huutaen tuskasta. Hänen kehossaan ja kasvoillaan oli kaikkialla matoja. Hän yritti poistaa niitä, mutta lisää tuli aina vaan. (Markus 9:44) Hänen tuskansa oli sietämätön.

        Tämä mies oli huolissaan perheen jäsenistään jotka olivat saapumassa sinne. Jos todella rakastat perhettäsi, saarnaa heille Jumalan Sanaa, jotta he voisivat paeta helvettiä. (Apostolien teot 16:31)

        Raamattu sanoo: "Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin." (Matteus 10:28)

        Kristittyjen täytyy muistaa että vaikka he voivat kätkeä totuuden pastoreilta, diakoneilta ja seurakunnan vanhimmilta, he EIVÄT voi piiloutua Herran läsnäololta. Kuten on kirjoitettu: "Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä? Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun." (Psalmi 139:7-10)

    • Johan van der Tulip

      Demoni on suomalainen duunari, joka äänestää aina vasemmistolaisia ehdokkaita kaikissa vaaleissa. Myös ateistit ovat demoneja, koska he mongertavat aivan käsittämötöntä siansaksaa(suoltavat sontaa siitä luukusta, jolla muut normaalisti syövät). Ja pakanat ne vasta demoneja onkin, koska heidän henkensäkin haisee raatokärpäsen pierulta. Eläviä he eivät ole, se on pelkkää aistiharhaa ja suuri illusio.

      • näin se menee

        .. ja jatkuu !

      • valheista vähäsen

        Saattaa kuulostaa hullulta, mutta monet kristityt päätyvät helvettiin valehtelun takia. Kristityt usein huolettomasti valehtelevat kirkossa eivätkä pidä sitä merkittävänä asiana. Pastori saattaa esittää heille kysymyksen, ja seurakunnan jäsen vain valehtelee hänelle. Mutta meidän täytyy muistaa että yksinkertainen valhe on se joka sai Jumalan surmaamaan Ananiaksen ja Safiiran heidän ollessaan kirkossa. (Apostolien teot 5:3-10)

        Monet kristityt ovat helvetissä koska he yksinkertaisesti valehtelivat pastorille. He eivät ymmärrä että he valehtelivat Jumalalle. Ja Raamattu varoittaa meitä: juomarit, avionrikkojat, haureutta harjoittavat, VALEHTELIJAT eivät peri Jumalan valtakuntaa. (1 Kor. 6:9-10, Johanneksen ilmestys 21:8)

        http://www.heinola.org/~patato/Brenes.html

    • Mielikuvitus olento

      HERRAN JESTAS!!!! MITÄ VÄLIÄ ONKO ENKELEITA JA DEMONEITA TAI MITÄÄ MUUTAKAAN OLEMASSA????????!!!!!!!!!! VAIKKA JOKU TODISTAISIKIN ETTÄ NOITIA, VELHOJA, VAMPYYREJÄ, IHMISSUSIA TAI DEMONEITA EI OO OLEMASSA, SILTI NE OLISI OSATÄTÄ MAAILMAA!!! SIIS MIETTIKÄÄ NY OIKEESTI! vampyyreistä ja ihmissusita on tehty aiva älyttömän monta kirjaa esim Twilight, Dracula, Vampyyri päiväkirjat. . . EIKÄ sittepidä unohtaa noitiaja velhoja! ESIM HARRY POTTER ja Merlinistä ON TEHTY JOPA OMA TV SARJA!!!!! Ja sitte on ne toisesta maailmasta kertovat kirjat esim. Narnia ja Raamattu.

      OTTAKAAPA SIITÄ!!!!!!!!

      • Mielikuvitus olento

        Jasitte on asia erikseen mytologia. sorge et otan tään esillemut mää rakastan mytologiaa ja nii ees päi.... mytologiaan kuuluu esim kreikkalaiset ja roomalaiset jumalat ja minotaurus ja herkules ja pegasos ja kykloopit jne.... niistähi on tehty esim persy jacksonkirjat ja egyptin mytologiasta Kanen aika kirjat! Ja vaikka tämmöne iha tavalline kristitty uskoisi nuihi... oisko se iha nii vääri ja pakanallista. SIIS Rooma: Uskonto jakautui juuri siellä kahtia Juuri Kristin uskonto. Ja SILTI siellä on kuvia ja patsaita Neptunuksesta ja Venuksesta ja Juppiterista jne... Ja nuo nimet ei muute sitte oo taivaankappaleiden mukaa. Taivaankappaleet tulivat myöhemmin kuin jumalat. Ja mytologiasta viellä: Jos sitä ei ois, millainen olisi kertomus Rooman synnystä? Siinähän esiintyy Roomalaisia jumalia Venus ja Mars ja Juppiterin vaimo... Ja nää kaikki kuuluu siihe pakana luokkaan. ELI mun mielestä Enkelit ja Demonit: iha sama vaikkaoiski tarua ja mielikuvitusta. ne on osa tätä kultturia! myös suomalaista sillä Kalevala, yhtä mytologista kuin kreikkalaiset, roomalaiset jumalat jaenkelit ja demonit.... Ja Raamatustakin löytyy enkelitä ja demoneita: esim Meria saa ilmestyksen ja kun S*****a koettelee Jeesusta. jne....

      • Ärtynyt
        Mielikuvitus olento kirjoitti:

        No kiva yks tyyppi haukku muo ja mun kaverii demooneiks

      • viisaus voittaa

        Älä hukkaa enää aikaa!

        Äläkä ole kristitty joka päätyy helvettiin!

        Jos olet penseä kristitty, luopio, tai elät kaksoiselämää, kumarru juuri nyt Jumalan edessä ja pyydä anteeksiantoa, ole halukas kääntymään pois pahoista teoista. Jos et tunne Jeesusta, rukoile nyt, ja pyydä Häneltä anteeksiantoa, pyydä Hänet sydämeesi, ota Hänet vastaan pelastajanasi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5630
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3567
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1692
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1690
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      91
      1156
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe