veritulppa!

minä

Jos on veritulppa jalassa, minltä se tuntuu? Onko teillä kaikilla jolla sellainen on ollu kipu ollu kova? Vai onko jollain ollut vain pientä omituista tunnetta?

Itsellä on viikon ajan ehkä enemmänkin, koska en ole niin kovasti kiinnittänyt siihen huomiota, ollut jalassa omituista kipua, tuntuu siltä kuin jalka olisi vähän turvonnut, vaikkei ole. Tai, että joku ötökkä olisi purrut ja jakla siksi turvonnut. Ei siis ole mitään turvotusta ainoastaan tuntuu siltä. Kipu oli aluksi nilkassa, aivan kun luussa, ajattelin sitten jalan olevan vaan rasittunut lenkistä. Nyrt tämä turvonnut olo on pohkeessa, tuntuu siltä, että jalkaa pitäisi koko ajan liikutella, että tunne menisi ohi. Minkälaisia oireita teillä on ollut? Pitäisikö minun jo näistä huolestua? lääkärissä en ole käynyt, koska täällä ei kovin pienenstä lääkärille pääse, täytyy olla todella kipeä, että saa ajan...

146

518261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nanna

      Tuntemukset saattavat tietysti olla yksilöllisiä, mutta kerronpa tässä oman kokemukseni viime talvena saamastani veritulpasta.

      Ensinnäkin, veritulppa on varsin akuutti vaiva. En juurikaan usko, että sinulla on veritulppaa, jos jalkasi on ollut jo yli viikon kipeä. Mutta kerron tässä nyt kuitekin miltä se tuntui, jos siitä joku jotain hyötyisi.

      Kaikki alkoi yhtenä aamuna, jolloin jalka tuntui ensin hiukan kireältä. Vähän myöhemmin, kun olin menossa portaita ylös, jalka meni yhtäkkiä tosi jäykäksi. Menin heti vessaan katsomaan, ja jalka oli hiukan turvonnut. Lähdin heti näyttämään jalkaa terveydenhoitajalle, joka ei edes vaivautunut kunnolla katsomaankaan sitä vaan totesi heti, että siinä on vain joku kramppi. Lähdin kotiin, ja siinä vaiheessakin kävely oli jo vähän hankalaa ja kivuliasta. Illalla tilanne paheni, jalka oli kipeä ja päätin mennä seuraavana päivänä lääkäriin. Seuraavana aamuna jalka oli aivan selkeästi turvonnut ja se oli niin jäykkä, etten saanut itse housuja ja kenkiä jalkaan. Käveleminen oli tuskallista. Lääkäri lähetti heti sairaalaan. Tulppa oli päässyt nousemaan jo vaarallisen ylös, ja olin toista viikkoa sairaalassa. Jos terveydenhoitaja olisi vaivautunut tutkimaan jalkani kunnolla ja lähettänyt silloin lääkärille/sairaalaan, olisin päässyt paljon vähemmällä.

      Et muuten kertonut yhtään ikääsi ja sukupuoltasi. Jos olet nuori ja jos ET käytä e-pillereitä, on todella epätodennäköistä että saat veritulpan. Itse olin 21-vuotias kun sain veritulpan. Ilmeisesti e-pillerit aiheuttivat sen, sillä mitään muita altistavia tekijöitä ei ollut, eikä suvussakaan ole sitä esiintynyt kenelläkään.

      • joopa joo

        Ai jos terv.hoitaja olis vaivautunut tutkimaan jalan?! Joopa joo. Otatko huomioon, että milläs se mitään tutkii, ei th ole mikään tutkija, se on lääkärin heiniä. Th:t juttelevat mukavia, mittailevat verenpainetta, puhuvat rasvattomasta ruuasta jne. Ei ne mitään alustaviakaan diagnooseja tee, eikä niillä ole siihen edellytyksiäkään...


      • nanna
        joopa joo kirjoitti:

        Ai jos terv.hoitaja olis vaivautunut tutkimaan jalan?! Joopa joo. Otatko huomioon, että milläs se mitään tutkii, ei th ole mikään tutkija, se on lääkärin heiniä. Th:t juttelevat mukavia, mittailevat verenpainetta, puhuvat rasvattomasta ruuasta jne. Ei ne mitään alustaviakaan diagnooseja tee, eikä niillä ole siihen edellytyksiäkään...

        Otin asiasta selvää sairaalasta päästyäni. Terveydenhoitajan OLISI pitänyt tunnistaa veritulpan oireet, eikä siinä kovin nero tarvitse olla että osaa kokeilla tuntuuko nilkassa pulssi kunnolla. No nythän tiedän senkin sitten itse... Ja viisastuin kyllä myös sen verran, etten enää terveydenhoitajalle mene paitsi ehkä verenpainetta mittauttamaan.


      • hoitaja vaan
        joopa joo kirjoitti:

        Ai jos terv.hoitaja olis vaivautunut tutkimaan jalan?! Joopa joo. Otatko huomioon, että milläs se mitään tutkii, ei th ole mikään tutkija, se on lääkärin heiniä. Th:t juttelevat mukavia, mittailevat verenpainetta, puhuvat rasvattomasta ruuasta jne. Ei ne mitään alustaviakaan diagnooseja tee, eikä niillä ole siihen edellytyksiäkään...

        Kyllä terveydenhoitajan kuuluu tunnistaa mahdollisen veritulpan oireet ja ohjata asiakas jatkotutkimuksiin eli siis lääkärin pakeille. Pitää heidän osata työssään paljon muutakin kuin jutella mukavia vereenpainetta mitatessa. Kyllä sekin on varmasti rankkaa hommaa omalla tavallaan.


      • äkillinen vaiva

        Kyllä veritulppa voi hyvinkin viikon pari oireilla ennen kuin se lääkäriin tai hoitajan luokse ajaa. Jolla alkaa oireet äkisti voimakkaina, toisilla pikkuhiljaa lievinä.
        Eikä kannata oman yksittäisen kokemuksen perusteella yleistyksiä vetää.


      • nanna
        äkillinen vaiva kirjoitti:

        Kyllä veritulppa voi hyvinkin viikon pari oireilla ennen kuin se lääkäriin tai hoitajan luokse ajaa. Jolla alkaa oireet äkisti voimakkaina, toisilla pikkuhiljaa lievinä.
        Eikä kannata oman yksittäisen kokemuksen perusteella yleistyksiä vetää.

        No vedän sitten sanani takaisin äkillisyydestä, vaikka lääkäri kyllä minulle sanoikin että usein se tulee äkkiä, mutta onhan tietty asiassa kuin asiassa monenlaista vaihtelua.
        Eikä tarkoituksenani ollut vetää oman kokemukseni perusteella yleistystä, niin kuin sanoin oireet voivat vaihdella yksilöllisesti. Käsittääkseni ketjun aloittaja kuitenkin kyseli kokemuksia veritulpasta, ja minä nyt vai sitten kerroin OMAN kokemukseni. Toivottavasti kuitenkin jokainen tämän palstan lukija ymmärtää sen, että ei täällä saadun tiedon perusteella kannata, tai ei SAA alkaa tekemään diagnoosia omasta tilastaan, mutta voi kai silti kokemuksistaan kertoa. Jos oma terveydentila todella huolettaa, on parempi painua vaan lääkäriin.


      • kkl
        äkillinen vaiva kirjoitti:

        Kyllä veritulppa voi hyvinkin viikon pari oireilla ennen kuin se lääkäriin tai hoitajan luokse ajaa. Jolla alkaa oireet äkisti voimakkaina, toisilla pikkuhiljaa lievinä.
        Eikä kannata oman yksittäisen kokemuksen perusteella yleistyksiä vetää.

        minulla oli veritulppa päässä ja se oireili jo kauan ennemmin, mutta en ymmärtänyt yhdistää oireita tukokseen. tunsin vain ettei kaikki ole ok, mutta en mikä on vialla...


      • isän kautta kokennut
        kkl kirjoitti:

        minulla oli veritulppa päässä ja se oireili jo kauan ennemmin, mutta en ymmärtänyt yhdistää oireita tukokseen. tunsin vain ettei kaikki ole ok, mutta en mikä on vialla...

        Hei,isälläni todettiin veritulppa myös päässä viime torstainna. On nyt teholla ja veritulppa on vaikuttannut oikeanpuoleiseen toimintaan. Vaikuttiko sinuun kummalle puolelle? ja mitkä kivut sait kärsiä ennen diagnisointua vai menikö näin pitkälle. Isäni sairastui 9v. sitten ekan kerran veritulpan joka vaikutti vasenpuoleiseen toimintaan ja jäi siitä lähtien pyörätuoli "potilaaksi" mutta äiti on hoitannut kotona tähän päivään asti.


      • Nimetön

        kysyit minkä ikäinen olen olen jo vanha kuhmura 60.v


      • Nimetön
        nanna kirjoitti:

        No vedän sitten sanani takaisin äkillisyydestä, vaikka lääkäri kyllä minulle sanoikin että usein se tulee äkkiä, mutta onhan tietty asiassa kuin asiassa monenlaista vaihtelua.
        Eikä tarkoituksenani ollut vetää oman kokemukseni perusteella yleistystä, niin kuin sanoin oireet voivat vaihdella yksilöllisesti. Käsittääkseni ketjun aloittaja kuitenkin kyseli kokemuksia veritulpasta, ja minä nyt vai sitten kerroin OMAN kokemukseni. Toivottavasti kuitenkin jokainen tämän palstan lukija ymmärtää sen, että ei täällä saadun tiedon perusteella kannata, tai ei SAA alkaa tekemään diagnoosia omasta tilastaan, mutta voi kai silti kokemuksistaan kertoa. Jos oma terveydentila todella huolettaa, on parempi painua vaan lääkäriin.

        Hei.
        puhutihan asiaa minulla on muuten ihan hyvä terveyden tila vaikka olenkin jo "kehäraakki" 59 , MUTTA OMASTA MIELESTÄNI 25.V.


      • timppa. h

        Huomasin oikean nilkkani olevan turvoksissa viikko sit. En paljoakaan välittänyt siitä, koska mitään kipua en tuntenut. Näytin eilen, 14.4 nilkkaani ystäväporukassa (johon kuului terveydenhoitaja)ja siltä seisomalta he passittivat minut päivystykseen. Lääkärikin tuntui huolestuvan ja heti aloitettiin tutkimukset, crp,ym. Tänään meen varjoainekuvaukseen, jolla jokin asia suljetaan pois. Saa nähdä mitä tuleman pitää.


      • NIPA.H

        Huomasin oikean nilkkani olevan turvoksissa viikko sit. En paljoakaan välittänyt siitä, koska mitään kipua en tuntenut. Näytin eilen, 14.4 nilkkaani ystäväporukassa (johon kuului terveydenhoitaja)ja siltä seisomalta he passittivat minut päivystykseen. Lääkärikin tuntui huolestuvan ja heti aloitettiin tutkimukset, crp,ym. Tänään meen varjoainekuvaukseen, jolla jokin asia suljetaan pois. Saa nähdä mitä tuleman pitää. 57v mies


      • suski--

        Alkoi tossa jossain vaiheesa tuntua pohkeessa kipua, mielestäni se alkoi yöllisen suonen vedon jälkeen tai sitä ennen kun olin hieman tullut tehtyä liikuntaa.
        Mutta nykyään tunnen pientä vetoa pohkeessa, se ei tunnu jatkuvasti mutta välillä, voisiko kyseessä olla veritulppa?

        olen 17w ja käytän e-pillereitä (nyt 4kk)


      • Jaahaa
        joopa joo kirjoitti:

        Ai jos terv.hoitaja olis vaivautunut tutkimaan jalan?! Joopa joo. Otatko huomioon, että milläs se mitään tutkii, ei th ole mikään tutkija, se on lääkärin heiniä. Th:t juttelevat mukavia, mittailevat verenpainetta, puhuvat rasvattomasta ruuasta jne. Ei ne mitään alustaviakaan diagnooseja tee, eikä niillä ole siihen edellytyksiäkään...

        Terveydenhoitaja olisi voinut laittaa lähetteeen lääkärille!


      • RISTO-LEO
        Nimetön kirjoitti:

        kysyit minkä ikäinen olen olen jo vanha kuhmura 60.v

        tänä päivänä ein 60nen ole vanha,jotta puhtia puuhiin!
        terv. RISTO


      • ddoooorispa

        jäi mietityttää tuo kohta kun > 'En juurikaan usko, että sinulla on veritulppaa, jos jalkasi on ollut jo yli viikon kipeä.'

        Itsellä oli veritulppa yli vuosi sitten ja jalka oli kipeä n. 3viikkoa.
        Lääkärissä olin sinä aikana käyny jo muutamaan kertaan mutta olivat sitä mieltä että AKILESJÄNNE ON TULEHTUNUT..
        tulehuskipulääkkeet alotettiin mutta mikään ei auttanut.. lopputulos oli ettei voinut kävellä, jalka ei edes kantanut, ja saavutus oli jos 2minuuttia pystyi olemaan ilman että tippa tulee linssiin.. Mikään asento ei tuntunu hyvälle..

        Syvälaskimutukos reidessä ja pituutta oli noin 5,5cm.
        Ja silloin kun veritulpan sain, olin 3kuukautta vaille 16v..


      • R506Q

        euraasialainen geeniperimä, DNA-mutaatio. Leiden yliopisto sitä
        aikoinaan tutki. Periytyvää lajia, noin joka 100 suomalainen, huh!

        Geenitesti - tapaus R506Q, variaatioita lienee useampikin.
        Omassa suvussa ainakin 3 sukupolvessa. Ei pinaattia eli
        eli liikaa K2 vitamiinia, ravinto - kts www.fineli.fi

        Oma hätäapu: primaspan, trombosol (hepariinia),ei reseptiä

        Hyvä. että lopetin teholiikunnan (muista syistä, onneksi).
        Hyytymien purkuproteiini ei voi tässä toimia oikein

        Likimain noin prosentilla väestöstä


      • Anonyymi
        joopa joo kirjoitti:

        Ai jos terv.hoitaja olis vaivautunut tutkimaan jalan?! Joopa joo. Otatko huomioon, että milläs se mitään tutkii, ei th ole mikään tutkija, se on lääkärin heiniä. Th:t juttelevat mukavia, mittailevat verenpainetta, puhuvat rasvattomasta ruuasta jne. Ei ne mitään alustaviakaan diagnooseja tee, eikä niillä ole siihen edellytyksiäkään...

        Kyllä ne terveydenhoitajat tekee alustavan tutkimuksen jossa arvelevat seuraavan toimenpiteen. Esimerkiksi lähettävätkö lääkärille. Olet ilmeisesti itse terveydenhoitaja ja taisi mennä palautteesta herne nenään. Alappa kasvamaan aikuisesksi. Se helpottaa.


      • Anonyymi
        Jaahaa kirjoitti:

        Terveydenhoitaja olisi voinut laittaa lähetteeen lääkärille!

        👍👍juuri näin. Ei kai ne siellä tyhjänpanttina istu


    • miu

      mutta isännän "kautta". Hällä on ollut useemman kerran tuo veritulppa jalassa. Ekan kerran meijän yhdessä olon aikan hänellä ehti se jo nivusiin saakka ennen kun meni lääkäriin. Oli vaan kipee jalka pidemmän aikaa ja lopulta ei päässy kunnolla kävelemään. Sitten se oli ensin sängyssä makailua muutaman päivän ja sitten sai pyörätuolilla rullailla. Ihan tarkkaan en muista kuinka kauan meni sairaalassa, joka tapauksessa ainakin viikko.

      Eli kannattaa mennä näyttään lääkärille. Parempi varmistaa.

    • Pete

      Kyselit miltä tuntuu kun on veritulppa jalassa ja millaiset oireet ovat. Muista uhreista en osaa sanoa, mutta omasta kokemuksestani voin hiukan kertoa.

      Reilu puoli vuotta sitten minulla todettiin laskimotukos reidessä, kutakuinkin koko matkan pituudelta. Oireet alkoivat siinä, kun pohje ilman mitään erityistä syytä kipeytyi noin kahdeksi viikoksi. Sitten yhtäkkiä, olikohan se yhdessä yössä, kipu siirtyikin reiteen; niin ettei kipua enää esiintynyt olleenkaan pohkeessa. Siitä tiesin, ettei se ollutkaan kipeytynyt lihas, mitä olin ensin luullut, noin kahden viikon ajan. Jos sinulla joka tämän luet, siirtyy kipupiste yllättäen paikasta toiseen, se on silloin todennäköisesti joku tukos mikä sinulla on. Lisää tuntemuksistani ja kivuista voit lukea kotisivullani osoitteessa http://www.vapauteen.com/sairaala.html

      Sanon tämän hyvänä neuvona: Jos jalkasi kipeytyy yhtäkkiä ilman lihasrasitteita tai kivut ovat kestäneet yli kolme päivää, mene silloin ihmeessä lääkärille. Todenäköisyys veritulppaan on aika suuri. Mitä kauemmin vitkuttelet ultraäänikuvaukseen menemiseen tai verikokeeseen, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tulppa lähtee liikkeelle, kuten minulla teki. Veritulppia meni sydämen kautta keuhkoon, tuli monen päivän kuume, eikä lääkkeet tuntuneet tehoavan, kuin vasta muutaman päivän päästä. Olisi se ikävä onnettomuus jos tulppa menee aivoihin, olipa sitten kysymys kenen pääkallosta tahansa. Siitähän voi tulla esimerkiksi toispuolinen kehon halvaus, aivohalvaus tai jopa kuolema. Äkillinen keuhkokuume ei ole myöskään poissuljettu, ja silloin ei välttämättä edes antibiootitkaan auta. MENE TUTKIMUKSEEN AJOISSA!!!

      • shinmai

        Täytyy yhtyä edelliseen, eri parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan. Itselläni oli reidessä laskimotukos, onneksi melko hyvälaatuinen. Jalka tuli yön yli jäykäksi ja turvotteli. Puolentoista viikon ajan oireet lisääntyivät vain hiukkasen, kunnes yht'äkkiä sitten jalka oli käytännössä kävelykelvoton, tässä vaiheessa vasta omalääkäri alkoi uskoa että voisi parikymppisellä pojalla olla tulppa. Sairaalassa olin vain pari hassua päivää, sen jälkeen marevan ja jokin toinen, vatsaan pistettävä, verenohennuslääke olivat hoitokeinot. Oireet lakkasivat melko pian, mutta itselläni oli sama vaiva, että oma ns. "lähiterveydenhuolto" ei vain suostunut uskomaan että minulla olisi kuvaamanilaisia oireita..

        Mutta niinkuin alkuun sanoin, kannattaa käydä lääkärillä; jos hoito aloitetaan aikaisin, voi säästyä ikäviltä lääkekuureilta saati muilta hoidoilta..

        (Pahoittelut pitkästä viestistä, väsyneenä tässä puserran tekstiä. Löysin ketjunkin vain sattumalta kun taas yritän kuunnella että miltä tuo jalka tuntuu, kun vähän turvottaa..)


    • mary

      Tuntuiko teillä kenellä veritulppa jalassa on ollut, jotain omituista "rutinaa" sääressä kun nilkkaa taivutti eestaas? Itselläni on nyt yli viikon ollut oikea sääri omituisesti kipeä etuosasta, välillä kävely on hankalaa, mutta välillä, ilman kenkiä esimerkiksi ei tunnu juurikaan. Kun liikuttelen nilkkaa, säären alaosassa tuntuu sellaista rutinaa, ei kuulu mitään, mutta sen tuntee. Jalka ei ole turvonnut, eikä päällepäin näy mitään. Toisinaan levossakin tuntuu jotakin "poltetta".. Tai voisiko kyseessä olla esim. rasitusmurtuma? Tiedän että kohta pitäisi mennä lääkäriin, jollei vaiva häviä, mutta ajattelin kuitenkin kysellä teiltäkin kokemuksistanne..

      • Juskis

        Rutina voisi liittyä tulehdukseen.Itselläni oli jännetupintulehdus ja silloin kuului nilkkaa taivuttaessa rutinaa.


    • rontti

      Mulla on pohje ollut vajaan viikon niin kuin suonta vetäis koko ajan. Pohje on myös paisunut. Kävely onnistuu vain jalka tietyssä asennossa. Autolla ajoon tarvittaisiin nyt automaattivaihteinen, kuitenkin täytyy lääkäriin lähteä tänään ajamaan. Minulla on suvussa veritulppaa. Olen vain 29 vuotias. Makuulla pohje on kaikkein kipein. Istuessa pystyn olemaan normaalisti.

    • Auts jalkani

      mulla koulussa ku hypittii jotai naruu ni nilkkanyrjähti kipu on tosi kova ja kävely hankalaa...
      äiti ei suosti viemään mua lääkäriin ku se sanoo kuitenkiin "Eise lääkäri tollaseen aikaa haaskaa"

      APUVA se sanoo et haluun kyynärsauvat sanoin sille et niin haluunki et on helpompi kävellä!

    • kahdesti kokenut

      mulla kaksi kertaa todettu veritulppa.
      mulla kova kipu pohkeessa. kannatas mennä lääkäriin.
      onko sulla turvonnut jalka

    • Wind vivre

      29.7.07 Oma titetämä// veritulppia jalassa on kahdenlaisia.Pinnallisia laskimo tulppia ja
      toiset valtimo tulppia.Laskimotulpat(suonikohju)
      tulee yleesä reiden tai säären läskikohtaan.
      Valtimotulppa tulee yleensä syvemmälle säären
      takaosaan mikä on vaarallisempi. Kotihoitona
      suosittelen mahdollisimman kevyttä ruokavaliota
      ja Aspirin mikäli ei ole allerginen sille. Jos
      kipu on kövaa ja tuntuu syvältä, pikaisesti lääkärille.

      • mertsi

        Mun reiden ulkosyrjää on jomotellut jo neljä päivää - alkoi aivan yht´äkkiä.
        Katsoin, että mitään erikoista ei ollut nähtävissä, jomotteli vain yölläkin.
        Mulla on muuttotouhut meneillään ja hurja kiire ja stressi - olisin kai jo mennytkin ainakin terveydenhoitjalle näyttämään. Sitten kipu loppui ja ajattelin, että mikä lie "rasitusvamma" ... kunnes kipu palasi uudelleen ja nyt se jomottaa kaiken aikaa.
        Kipu tuntuu syvällä ja helpottaa, kun hieron reittä.
        Mulla on estrogeenilääkitys, joka altistaa tulpille ja lisäksi verenpainelääkitys. Diabeteksen takia yritän ottaa Primaspania, vaikka vastsani ei tahdo kestää sitä kuin korkeintaan joka toinen päivä.
        Epäilen kovasti tulppaa...olenkohan oikeassa ja vaikka en olisikaan kipu alkaa rassata siinä määrin, että menen heti viikon alussa näyttämään terveydenhoitajalle, vaikka muuttokiireen takia en millään ehtisi. Meillä viikonloppupäivystys on tosi kaukana, että jos vielä pärjäisin maanantaihin vai olisko paras mennä sittenkin pikapuolin?
        Kipu tuntuu syvällä reidessä - siis ei mitään pintanipistelyä. Huomaamattani hieron reittä kaiken aikaa.
        Veljelläni oli sydäninfarkti ja muutenkin olemme
        korkeahemoglobiinisa.
        Mileipiteitännne: kiitos!


      • EI HIERONTAA
        mertsi kirjoitti:

        Mun reiden ulkosyrjää on jomotellut jo neljä päivää - alkoi aivan yht´äkkiä.
        Katsoin, että mitään erikoista ei ollut nähtävissä, jomotteli vain yölläkin.
        Mulla on muuttotouhut meneillään ja hurja kiire ja stressi - olisin kai jo mennytkin ainakin terveydenhoitjalle näyttämään. Sitten kipu loppui ja ajattelin, että mikä lie "rasitusvamma" ... kunnes kipu palasi uudelleen ja nyt se jomottaa kaiken aikaa.
        Kipu tuntuu syvällä ja helpottaa, kun hieron reittä.
        Mulla on estrogeenilääkitys, joka altistaa tulpille ja lisäksi verenpainelääkitys. Diabeteksen takia yritän ottaa Primaspania, vaikka vastsani ei tahdo kestää sitä kuin korkeintaan joka toinen päivä.
        Epäilen kovasti tulppaa...olenkohan oikeassa ja vaikka en olisikaan kipu alkaa rassata siinä määrin, että menen heti viikon alussa näyttämään terveydenhoitajalle, vaikka muuttokiireen takia en millään ehtisi. Meillä viikonloppupäivystys on tosi kaukana, että jos vielä pärjäisin maanantaihin vai olisko paras mennä sittenkin pikapuolin?
        Kipu tuntuu syvällä reidessä - siis ei mitään pintanipistelyä. Huomaamattani hieron reittä kaiken aikaa.
        Veljelläni oli sydäninfarkti ja muutenkin olemme
        korkeahemoglobiinisa.
        Mileipiteitännne: kiitos!

        Moi, jos epäilet veritulppaa jalassasi. Älä ainakaan hiero vaikka se tuntuisikin helpottavan, koska silloin se voi lähteä mahdollisesti liikkeelle ja väärään paikkaan. Näin minulle sanotiin ,kun minun veritulppani löytyi. Pyri mahdollisimman piaan lääkäriin. Veritulppaa ei voi tietää. Parane pian.


      • sama tilanne
        mertsi kirjoitti:

        Mun reiden ulkosyrjää on jomotellut jo neljä päivää - alkoi aivan yht´äkkiä.
        Katsoin, että mitään erikoista ei ollut nähtävissä, jomotteli vain yölläkin.
        Mulla on muuttotouhut meneillään ja hurja kiire ja stressi - olisin kai jo mennytkin ainakin terveydenhoitjalle näyttämään. Sitten kipu loppui ja ajattelin, että mikä lie "rasitusvamma" ... kunnes kipu palasi uudelleen ja nyt se jomottaa kaiken aikaa.
        Kipu tuntuu syvällä ja helpottaa, kun hieron reittä.
        Mulla on estrogeenilääkitys, joka altistaa tulpille ja lisäksi verenpainelääkitys. Diabeteksen takia yritän ottaa Primaspania, vaikka vastsani ei tahdo kestää sitä kuin korkeintaan joka toinen päivä.
        Epäilen kovasti tulppaa...olenkohan oikeassa ja vaikka en olisikaan kipu alkaa rassata siinä määrin, että menen heti viikon alussa näyttämään terveydenhoitajalle, vaikka muuttokiireen takia en millään ehtisi. Meillä viikonloppupäivystys on tosi kaukana, että jos vielä pärjäisin maanantaihin vai olisko paras mennä sittenkin pikapuolin?
        Kipu tuntuu syvällä reidessä - siis ei mitään pintanipistelyä. Huomaamattani hieron reittä kaiken aikaa.
        Veljelläni oli sydäninfarkti ja muutenkin olemme
        korkeahemoglobiinisa.
        Mileipiteitännne: kiitos!

        Löytyikö mitään?


    • hipsuli99

      moikka
      ajattelin nyt vain kirjoittaa että
      olin seitsemällä kuulla raskaana kun vasen jalkani rupesi reistailee.ensin tuli kamala kipu pohkeeseen.kuin puukolla olisi iskenyt.sitten synnytyksen jälkeen jalka turpos tosi pahasti ja sitä rupes särkemään.jalka kuvattiin.
      ja tulos on se että syön marevan lääkkeitä ja otan fragmin piikkejä vatsaan vielä kuukausia.
      elikäs on veritulppa jalassa.

      • äippä

        kuinka kauan synnytyksestä oli kestänyt kun sulla todettiin veritulppa?


      • hipsuli99
        äippä kirjoitti:

        kuinka kauan synnytyksestä oli kestänyt kun sulla todettiin veritulppa?

        vastaan sulle , anteeksi nyt hieman myöhään..
        mulla todettiin veritulppa heti synnytyksen jälkeen.
        siihen vaikutti se , että mun jalka turposi odotus aikana jo ja kipeytyi kipeytymistään loppua kohden.
        ennen synnytystä mulle tuli jonkinlainen aivoperäinen halvaus kohtaus ja sen tähden sitten synnytyskin käynnistettiin..
        mun äiti kuoli kolmekymppisenä pari kuukautta synnytyksen jälkeen aivoveritulppaan.
        ja minulla on perimä geenitekijä tulpasta veressäni.


      • raijoli

        Söitkö Marevania ennen tulppaa? Minulla tuli tulppa vasempaan raajaan vaikka olin Marevan kuurilla ja INR- arvo oli aina 2-3 välillä. Onko sinulle tullut uutta tulppaa.


    • itsellä

      Läksimme unkariin 2.7 maanantaina. Lento meni hyvin. Kävelimme tavallista enemmän reissussa. Jalka kipeytyi ja turposi, muutui punaiseksi aivan kuin se olisi tulehtunut. Hoidettiin kylmillä kääreillä ja se oli sit pelkää loikoilua jalka ylhäällä. Sain matkalla olleelta lääkäriltä tulehduslääkettä. Suomessa menin lääkäriin ja lääkekuuri jatkui. Jalka ei ruvennu paranemaan, eiku takasi lääkäriin. Lääkäri ei tienny mikä on syy. Laittoi keskusairaalaan tutkimuksiin ja siellä lääkäri totesi, että minulla on kihti jalassa vaikka ei teettänyt kihti eli uraatiarvojen koetta.No sit söin viikon kihtilääkettä. Taas lääkäriin, onneksi oma hoitava lääkäri oli tullu lomalta ja laitto lähetteen keskussairaalan. Minut heti sairaalaan ja jalka tutkittiin ultaäänikuvauksella ja löytyihän se vika sieltä,veritulppa jalassa. Kipu oli todella kovaa alussa.En pystynyt kunnolla ees kävelemään. Onneksi sai kävelykepit ni oli helpompaa. Naapurimme sanoi, että veritulppa jalassa pitäisi saada mahdollisimman nopeasti selville, koska hoitamattomana se voi saada aikaan keuhkoveritulpan ja se onkin sitten jo pahempi juttu. Toivottavasti pääsette kaikki jalkavaivoista kärsivät pikaisesti tutkimuksiin.
      Mikäli kiinnostaa niin lukeeka mitä tapahtuu, jos tulee keuhkoveritulppa.

      • 2 tulppaa pohkeessa sekä ni...

        Minulla oli v. 1997 tulppa melkein keuhkoissa. Viime vuonna 2006 tuli kaksi tulppaa pohkeeseen takaosaan ja nikkaan.Ei traumaa eikä lentomatkustusta.....
        v. 2006 tulpat kun tuli ei ollut turvotusta, ei punoitusta ainoastaan kova kipu jalassa. Ensimmäisellä kerralla oli kipua, kova turvotus jalassa ja jalka ihan sinertävä jo ja tulppa olikin siirtynyt jos ylöspäin ....
        Ei kannata odotella jos tuntuu ettei kaikki ok jalassa ja jos ei ole traumaa yms tapahtunut


      • Wind vivre

        Kun lähdetään lentämään ulkomaille pitäisi
        huomioida muutama asia.Itse tiedät omat jalkasi.
        Ennen lennolle lähtöä syöt kevyesti ja mikäli
        lento on pitkä juot vain vettä tai mehua.
        Itse olen joutunut käyttämään lentosukkia aina.
        Pitkällä lennolla täytyy kuitenkin aina käydä
        vessassa. Siinä voi samalla tehdä jonkun hartioita
        ja verenkiertoa elvyttävän liikkeen.


    • kati

      on aika kurjaa kävellä jalkapuolena, kun oikean jalan pohje tuntuu kuin seolsi pumpattu täys ilmaa ja on kova kipu onko kellään samoja oireita

      • Wind vivre

        Comment: En tiedä painoasi enkä ikää.
        Näillä antamillasi tidoilla en voi paljon
        auttaa. Mikäli sinulla on ongelmia,verenkierto
        häiriöitä jaloissa. Kyllä oma lääkäri on hyvä
        vaihtoehto ja myös lentosukat (insrumetarium)


      • lentosukat
        Wind vivre kirjoitti:

        Comment: En tiedä painoasi enkä ikää.
        Näillä antamillasi tidoilla en voi paljon
        auttaa. Mikäli sinulla on ongelmia,verenkierto
        häiriöitä jaloissa. Kyllä oma lääkäri on hyvä
        vaihtoehto ja myös lentosukat (insrumetarium)

        Minulle lääkäri määräsi veritulppiin sukat, jotka piti mittatilaustyötä käydä ostamassa. Eli mitattiin molemmat jalat ja sen mukaan valittiin sukan tai sukkahousun koko. Instrusta yms. sukkia saa, mutta verisuonilääkärin ohjeen mukaan sukat pitää mitata, koska on tärkeätä, että sukat/sukkahousut oikean kokoiset.


    • lääkäriin ja nopeasti

      avopuolisollani alkoi samalla tavalla ja koko jalka oli lopulta turvonnut noin 5 sentti ympärysmitaltaan. veritulppa oli noussut nivuseen asti ja seuraavaksi olisi ollut vaarana keuhkoveritulppa joka on paljon vaarallisempi. kaikki alkoi puutumisesta sitten turvotuksen tunne jonka jälkeen itse turvotus ja sen jälkeen kävely ja pukeutuminen todella kivuliasta. suosittelen nopeasti menemään lääkärin pakeille sillä jos se on veritulppa ja se lähtee liikkeelle niin voi olla matkalla paremmille metsästys maille...

    • Manu 41v

      Haluan nyt laittaa tän oman kertomukseni tännekin näkyviin. Toivottavasti siitä on jolleki hyötyä. Kannattaa muistaa, että vaikka wors-case-scenario-uutiset tuntuisivatkin ennakkoon karmeilta, niin on parempi saada ne ajoissa.
      Kaikki alkoi 12vrk sitten, kun heräsin aamulla samaan tunteeseen oikeassa pohkeessa, joka mulla on aina öisen suonenvedon jälkeen. Nyt vaan ei ollut ollut suonenvetoa. Tämä tapahtui lauantaina. Pohje kipeytyi päivä päivältä, kunnes tiistaina se oli jo niin arka, että käveleminen oli lähes mahdotonta. Sain ajan keskiviikoksi lekuriin, joka passitti heti ultraan. Puolen tunnin perustellisen ultraäänitutkimuksen jälkeen ultraava lääkäri totesi, ettei pohkeessa ollut mitään veritulppaan viittaavaa. (Isälläni oli ensimmäinen veritulppa sellainen, joka näkyi vasta vasta-ainekuvassa.) Määrättiin lihasrelaksanttia ja tulehduskipulääkettä. Olis pitäny siinä vaiheessa sanoa lääkärille, että tämä ei ole lihaskipu Se, etten sanonut, oli eka virhe. Ainakin mulla lihaskivut alkavat kovina, ja hiljalleen alkavat hellittää. Torstaina alkoi turvotus. Perjantaina turvotus oli jo melkoinen ja kivut myös. Terveyskeskuslääkäri passitti mut kotiin sanoen, että laita pakastehernepussi pohkeen alle ja kinttu ylös. Tässä kohtaa tuli toinen virhe. Olis pitänyt luottaa omiin tuntemuksiin enemmän ja inttää vastaan. Lauantaina turvotus oli niin masiivista, että ei olisi ollut enää fyysisesti mahdollista pingottaa enemmän. Nyt oli siis kulunut viikko ensimmäisistä oireista. Yritin saada ultra-aikaa viidelle helsinkiläiselle lääkäriasemalle, mutta ei ollut ultraavia lääkäreitä paikalla. Sunnuntaina menin samalle lääkäriasemalle kuin aluksi, ja siellä ultraäänilääkäri sitten trombit löysi. Ja siitä suoraan sairaalaan. Eli neuvoni on, että jos ilman mitään järkevää syytä, pohje kipeytyy, ni mene heti ultraääneen. Jos siellä ei löydetä mitään ja kivut jatkuvat/pahenevat, mene 2 päivän päästä uudestaan. Jos vielä jatkuu, niin vaadi varjoaine-kuva. Olisin itse selvinnyt merkittävästi vähemmällä, jos diagnoosi olis saatu tehtyä aiemmin. Toivottavasti tästä kirjoituksesta on jollekin apua. Minulle olisi ollut.

      • veritulppa myöskin

        Minulle tuli myöskin veritulppa, kaksi vuotta sitten.
        Oireet alkoivat kun pohje kramppasi aamulla ja kipu pohkeessa paheni päivä päivältä. Aluksi kipu oli enemmänkin lihaskivun lainen mutta päivä päivältä muuttui oudommaksi ja vasta viikon päästä menin lääkäriin. Lääkäriin mennessä en pystynyt enää varaamaan kipeälle jalalle ja polvitaive oli kosketusarka. Lääkäri paineli kovasti polvitaivetta ja intti minulle että on hyvin epätodennäköistä että noin nuorella olisi tulppa ( 24v). Mutta sanoin hyvin napakasti takaisin, että kipu on kestänyt jo viikon ja että se on pahentunut päivä päivältä ja nyt on kosketusarka. Tämän jälkeen suostui ottamaan verikokeet ja sitten passitus sairaalaan. 4,5 cm tulppahan sieltä syvästä laskimosta löytyi. Syynä todettiin Yasmin-pillerit.


      • Vanaeit

        Voisitko ystävällisesti kertoa millaista hoitoa sait ja mitä lääkkeitä. Miehelläni on tuore tulppatapaus, mutta tuntuu että lääkäreillä ei ole selvää linjaa lääkityksestä. Kas kun miehelle on noin 10 kk sitten laitettu infarktin jälkeinen stuntti sydämeen ja siihen on oma lääkityksensä.
        Nyt tässä tapauksessa ensisijainen lääke oli Klexane piikit, vasta muutaman päivän laittanut (on kotihoidossa). Nyt kuitenkin lääkäri terveysasemalla haluaisi Klexanet pois ja tilalle Marevanin. Ollaan hieman hämillään, tuntuu että lääkärit eivät oikein paneudu asiaan.Mies on tänään menossa saamaan Marevanreseptiä.


      • Manu 41v
        Vanaeit kirjoitti:

        Voisitko ystävällisesti kertoa millaista hoitoa sait ja mitä lääkkeitä. Miehelläni on tuore tulppatapaus, mutta tuntuu että lääkäreillä ei ole selvää linjaa lääkityksestä. Kas kun miehelle on noin 10 kk sitten laitettu infarktin jälkeinen stuntti sydämeen ja siihen on oma lääkityksensä.
        Nyt tässä tapauksessa ensisijainen lääke oli Klexane piikit, vasta muutaman päivän laittanut (on kotihoidossa). Nyt kuitenkin lääkäri terveysasemalla haluaisi Klexanet pois ja tilalle Marevanin. Ollaan hieman hämillään, tuntuu että lääkärit eivät oikein paneudu asiaan.Mies on tänään menossa saamaan Marevanreseptiä.

        Moi

        Mulla lääkkeinä Marvan ja Klexanea piikitin 2 kertaa päivässä siihen asti, kunnes Marevan inr-arvo meni yli 2. (hoitotaso 2-3) Tähän inr-arvoon pääseminen kesti reilun viikon, ja sen jälkeenkin vielä piikitin Klexanea pari päivää. Nyt Marevan-kuuri tod.näk. vähitään 3kk. En ole lääkkeistä erityisen innoissni, mutta kyllä kai se 3kk ainakin Marevania kandee tulpan jälkeen syödä. Eräs ystäväni piikitti Marevanin sijaan Klexanea 3kk (1000 piikkiä) Helpottaa ruokavalion valinnassa, mutta tekee kyllä aikamoisen mustelmarannun mahaan. Kahesta viikostakin tuli jo ihan mojova. Lisäks Klexane on Marevaniin verrattuna kallis. Yks piikki maksaa 8€ kun taas 100 5mg pilleriä Marevania maksaa 11€.


      • meikäläisen
        Manu 41v kirjoitti:

        Moi

        Mulla lääkkeinä Marvan ja Klexanea piikitin 2 kertaa päivässä siihen asti, kunnes Marevan inr-arvo meni yli 2. (hoitotaso 2-3) Tähän inr-arvoon pääseminen kesti reilun viikon, ja sen jälkeenkin vielä piikitin Klexanea pari päivää. Nyt Marevan-kuuri tod.näk. vähitään 3kk. En ole lääkkeistä erityisen innoissni, mutta kyllä kai se 3kk ainakin Marevania kandee tulpan jälkeen syödä. Eräs ystäväni piikitti Marevanin sijaan Klexanea 3kk (1000 piikkiä) Helpottaa ruokavalion valinnassa, mutta tekee kyllä aikamoisen mustelmarannun mahaan. Kahesta viikostakin tuli jo ihan mojova. Lisäks Klexane on Marevaniin verrattuna kallis. Yks piikki maksaa 8€ kun taas 100 5mg pilleriä Marevania maksaa 11€.

        veritulppaa, joka iski torstaina kuumottomalla jalkaa, niinkuin olisi heitetty kuumaa vettä jalan päälle, sitten tuli kaamea pstävä kipu pohkeeseen.
        Meinin terveyskeskukseen ja sieltä lähetettiin onnesta veritulppaepäilynä taysiin. Siellä otettiin heti sisään ja pistettiin ensimmäinen hepariini piikki napaan. 3 tuntia meni kun ultrattiin ja todettiin paha tukos. Nyt menee Klexane 2x päivässä piikkinä, en voi ottaa marevania leukemian vuoksi.
        Joudun pistämään 6kk, eka 5x10 lääkesatsi maksoi 253,55€. Onnesta katto on 672€ vuodessa jonka jälkeen lääkkeet maksaa loppuvuoden vain 1,50€.
        Lisäksi kipulääkkeenä menee Oxynorm 10mg ja tramal 2x 50mg Panadol 1G 2 x päivässä vatsan alueen tulehdusta suojaan, mustelmien vuoksi.
        Niitä on jo vatsa täynnä 8 piikin jäljeltä. Ei se pistäminen kyllä kauheaa ole.


      • raijoli

        Itselleni tapahtui samoin eli vasen alaraaja ultrattiin, koska oli kuin hakotukki ei selvinnyt syy kävelin lähes kolme viikkoa, koska ei ollut muuten kipeä kuin pingotus niin kireä,että tuntuu räjähtävän. Menin uudelleen ja massiivinen tulppa näkyi ultrassa reiden alueella. Tämä tapahtui Marevan käytön aikana ja INR arvo oli aina 2-3 välillä, olen käyttänyt Marevania 3 vuotta, että ei sekään aina auta. Nyt napapiikkeja 2 kertaa päivässä pari kuukautta ja sitten yksi piikki viisi viikkoa saa nähdä mitä sitten seuraa. Pitäisi päästä Etelä-Afrikan matkalle helmikuussa.


      • Sepanius

        Minulla on ollut muutaman kerran vasemmassa pohkeessa niin kova kipu on pitänyt huutaa, turvotusta ei ole johtuisiko suonenvedosta. Jalka ollut muutaman päivän kipeä olen pystynyt jumppaamaan, en tiedä onko suonenvetoa tai jotain muuta....?


    • liiiiiisa

      onko miten todennäköistä että 15-vuotiaalla urheilevalla tytöllä olisi tulppa? äidillä kyl ollu muutama vuos sitte, mut ei oo hyytymätekijöitä testattu ku en oo suoraan sanottuna uskaltanu mennä verikokeelle.. oikeessa ja vasemmassa pohkeessa molemmissa kipua, kun kävelee. tuntuu sellaselta lihasten kipeytymiseltä kun tulee kovan urheilun jälkeisenä päivänä.. venyttäessä sattuu sen mukaisesti, ja hierontaki tekee kipeää. ei satu levossa, mut kävellessä tuntuu kankeelta. kankea kuvaakin tosi hyvin tätä jalkojen olotilaa.. oikee jalka kipeempi.

    • pelottaa vähä....

      luuletteko, et mulla ois tulppa, ku jalka on jotenki outo.....

      se alkoi n. kuukaus sitte. sillon tuntu pientä kipua nilkan alapuolella mutta vain kävellessä. kun otin kengän pois, jalka tuli kylmäksi. se olikin kylmä sitten muutaman päivän ja menin terkkarille.se sano että on kylmeettynny ja laita kylmägeelii. nii laitoinki ja oireet hävis viikonlopun aikana.

      mut parin viikon pääst tuli taas kipua (ei kuitenkaa kovaa) jalkaan. sitä sitten tuntuki missä sattuu, jopa toiseski jalassa. (ei kuitenkaa oo turvoksissa) ja se tuntu myös vähä kireelt. lopetin rajun liikkumisen ja nyt se on lieventynny. en yhtää tajuu mikä vaivaa.....

      toivon että vastaatte :)

      ja nii, mä oon viel 14 v. jaa liikun suht koht hyvin. suvus ei oo esiintyn tulppii.

      • Manu 41v

        Ei toi mun mielestä tulpalta vaikuta, mutta suosituksena vaan, että jos yhtään epäilyttää, ni käy lääkärissä. Harva näillä keskustelupalstoilla on lääkäri, ja vaikka olisikin, niin ei pelkkä kuvaileminen riitä. Ultraäänellä näkee melko varmasti, ja varjoaineella saa 100% varmuuden. Olet tosi nuori, ja jos sulla ei ole suvussa altistumista, etkä ole istunu pitkää lentoa, etkä syö ehkäisypillereitä, niin pidän tulppaa kyllä tosi epätodennäköisenä.
        Mutta, kuten sanottu, jos epäilet itse, niin käy ihmeessä lääkärillä. Siinä et häviä mitään. Ja vaikka sitten kävisikin niin, että sieltä tulppa löytyisi, niin mitä aikaisemmin se havaitaan, sen parempi.


      • särkyä...

        Ovatko veritulpasta johtuvat kivut yhtä jaksoisia?? Itsellä on ollut "kasvukipujen" tyyppistä särkyä vasemmassa jalassa aina silloin tällöin, eikä niitä ole ollut kuin yhtenä päivänä kerrallaan. Särkyä on välillä ollut koko jalassa, välillä pohkeessa ja välillä nilkassa. Muita oireita ei ole ollut. Pitäisikö olla huolissa??


    • man70

      Isellä tuli pohkeeseen kova kipu ja turvotus,ei pystynyt kunnolla kävelemään,pidin jalkaa yläasennossa helpotti oloa,lääkärissä todettiin nivuen kohdalla tukos joka levinnyt keuhkoihin,sain marvan/klexane kuurin,inr.arvot pitäs olla 2-3 välillä itellä on tällähetkellä 0,9 ja lääkäri kielsi nyt 1kk.lääkkeitten oton.mene lääkäriin pikaisesti,ei oo leikinasia,pikaisia paranemisia. Tv:man70.

    • ei tietoa

      olen 13 v tyttö ja harrastan aika vähän liikuntaa(noin 2 kerttaa viikos hengästyttävää ja myös arki liikuntaa) minkälaisia oireita on jos on veritulppa joka aiheuttaa sydäninfarktin? itelläin on välillä silleen että jalka on outo ja joskus tulloo semmosii rintakippui jotka kestää vaa n. 5 sekunttia, ja nekin sillon kun makkaan (ei esim. liikkuessa) viimmeeks tuli n. 2 kk sitten.en oikee tiiä mitä teen.... en oo viel uskaltan kertoo kellee....

    • Vaarallista?

      Onko kenelläkään urheilua aktiivisesti harrastaneella kokemusta veritulpasta ja paluusta urheilun pariin sen jälkeen? Uskaltaako Marevan-lääkityksen aikana urheilla vai pitäisikö odottaa lääkityksen loppumista? Itselläni löytyi laskimotukos jalasta ja nyt on edessä pitkä lääkitys. =(

    • oma kokemus löytyy

      Minun veritulppani synty johtui toisesta sairaudesta, nimittäin syövästä.
      Sain nivusiini erittäin kovat kivut, jotka pahenivat pahenemistaan.
      Viikon kärsittyäni, jouduin myöntymään ja menemään lääkärin pakeille, joka laittoi minut heti ultraäänikuvaukseen.
      Kuvauksessa löytyi laskimoveritulppa ja kaksi syövän etäpesäkettä.
      Jatkotutkimuksissa jotka tehtiin varjoainekuvauksella, löytyi vielä toinenkin tulppa, läheltä sydäntä.
      Jouduin makaamaan paikallani neljän päivän ajan, sillä lääkärit eivät antaneet lupaa käydä edes viereisessä vessassa,
      sillä silloin tulppa olisi kuulemma saattanut irrota ja siirtyä keuhkoihin.
      Tällä hetkellä käytän jaloissani tukisukkia ja verenohennuslääkettä.
      Kuuri kestää kaiken kaikkiaan noin 6kk.

      Tässä pari linkkiä joista löytyy tietoa veritulpasta.

      http://yle.fi/akuutti/arkisto2004/301104_c.htm

      http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=Laskimotukos (laskimoveritulppa)&p_artikkeli=dlk00039

      Omassa tapauksessani tulppa johtui toisesta sairaudesta, mutta syitä on monia ja se on yllättävän yleistä.
      Vuosittain vajaat 10000 sairastuu veritulppaan, joten jos yhtään epäilette, niin kannattaa käydä lääkärissä.

    • mietintää meneillä

      Kysynkin tähän samaan ketjuun kun selailin veritulppa juttuja...

      Mulla on vasemman pohkeen ylä osa kipeä ja tuntuu turvonneelle..Samalla tuntuu että jalka on "painava" ja kävely tuntuu "raskaalle" vasemmalla jalalla..Pohkeen ylä osa siis on kipeä mutta pientä jomotusta tuntuu myös nilkassa..
      Kun istun niin vasen takareisi tuntuu puutuvan...olisiko syytä epäillä mahdollista jonkin sortin tukosta....
      Minulla on oikeassa jalassa nyt reilut viisi vuotta ollut suoni pullollaan mutta ei suonikohjuna..Suoni joka on pinnassa niin sen ympärillä on noin 10cm halkaisijalta ollut myös koko sen ajan mustelma joka ei lähde pois eli suoni tavallaan tihkuu ilmeisesti kokoajan...Se tuli oikeaan jalkaan kun odotin tyttöäni niin viimeisinä raskaus kuukausina..sitä en ole lääkärissä käynyt näyttämässä vielä ollenkaan...voiko siis olla mahdollista että nyt olis jokinlainen taipumus toiseenkin jalkaa tulla samanlainen suonen pullistuma vai kenties tulppa...
      Olen 31v nainen(niinkun ehkä arvasikin sukupuoleni kun raskaana olen ollut,,heheh)
      Poltan tupakkaa joo ja minulla on hormooni kierukka...pillereitä en siis käytä...

      jos jollakin olis jonkin näköstä tietoo tai neuvoo niin olis kiva kuulla ja kauanko kannattaa odotella tän kintun kanssa ennenkun menee näyttään sitä..ettei tuu turhaa käyntiä.

      • tuntematon

        nyrjäytin tanssiessani nilkkani siihen tuli neljä pattia se ei oo kipee eikä turvonnut en pysty käveleen enään paljoa on ollu suunnileen tunnin ja 30min kipu isonee koko ajan


    • Jokuvain....

      Aiheuttaako veritulppa aina turvotuksen? Mulla on sääressä ollu nyt jo parisen viikkoa kipua, mutta turvotusta en havaitse. Ja, liekö luulosairautta vai mitä, mutta tuntuu että se olis vähän siirtynyt ylemmäs ollen nyt jo melkein polven sivulla.

    • Katlah

      Olen 21-vuotias tyttö ja tällä hetkellä yritän toipua veritulpasta... Kaikki alkoi kun tunsin äkillistä kipua nivusessa, joka vain yltyi seuraavana päivänä, jonka lisäksi vasen jalka turposi selvästi. Ultrassa sitten todettiin veritulppa pohkeesta lantiolle asti :/ 3 päivää sairaalassa jouduin olemaan täysin vuodepotilaana, sen jälkeen sain luvan käydä kymmenen metrin päässä sängystä olevassa vessassa. Olin sairaalassa yhteensä 8 päivää, jonka aikana aamuin illoin piikitettiin klexanea. 3 vuodelepopäivän jälkeen aloitettiin lisäksi marevan hoito, joka kestää puoli vuotta. Marevanin oltua hoitotasolla (inr 2-3) 2 päivää pääsin kotiin ja klexanea ei tarvinnut piikittää.

      Nyt käyn kontrolleissa n. 2 x viikko. Terveyskeskuslääkäriin olen ollut hieman pettynyt. Sairaalassa marevan lääkitykseni määrä oli joka toinen päivä 1 ja joka toinen päivä 1/2 tablettia, tällöin inr arvoksi tuli 2,63 eli ok. Tämän tuloksen jälkeen terveyskeskuslääkäri nosti annosta yhteen tablettiin päivää kohden ja sitten inr arvo olikin 4,13 eli liikaa :(, jonka seurauksena lääkäri määräsi, etten kahteen päivään saa ottaa lääkettä ja kolmantena otan 1/2 tablettia ja nyt olikin sitten arvo tänään 1,71 eli liian vähän ja jouduin aloittamaan uudestaan tämän vuoksi klexane piikit marevan lääkityksen rinnalle :( Kiva kun on piikkikammoinen ja kalliitkin olivat. Tuntui toi lääkityksen määrääminen vähän hatusta vedetyltä, miksi tehdään heti noin isoja muutoksia...

      • Toipilas tulpasta

        Minulla tuli keuhkoveritulppa - sitä ennen oli kovat lonkkakivut, mutta ei jalassa muita oireita. Syy lienee se, että olin juuri synnyttänyt ja makailin käytännössä melkein koko ajan. Keuhkoveritulpan toteaminen olikin aika prosessi, vasta varjoainekuvaus paljasti moisen. Tulehdusarvot oli 100, jonka takia marssitettiin sairaalaan lisätutkimuksiin ja siellä sitten jokusen päivän hengailin. Kotona sitten marevan 6 kk klexane n. viikon.

        Nuo INR-arvot heittelehtivät itsellänikin aika paljon, ensin reippaasti yli hoitotason (hoitotaso 2-3 ja arvot yli 5) ja sitten alle hoitotason, niin seuraavalle viikolle laitettiin _vähemmän_ lääkettä joka entisestään antoi alemman arvon (1,3). Kun kysyin tästä niin sanoivat vain että aina tällaisissa kestää kun haetaan hoitotasoa... Noh, pääsin sitten n. 3 viikon jälkeen takaisin hoitotasolle ja heti pidensivät seuraavan tarkistuksen aikaa jo kolmeen viikkoon.

        Nyt on mietityttänyt lähinnä se, että minkälaisia tuntemuksia voidaan pitää normaalina veritulpan jälkeen? Itsellä tulppa oli yhdessä yksittäisessä kohdassa, ja säteili olkapäähän lihaskipua. Nyt on ollut jo yli kuukauden kipua samassa paikassa keuhkossa - alkoi ensin pienenä pistelynä (kuin neulalla olisi joku tökkäissyt). Tätä jatkui päivittäin ja osui epäilyttävästi samalle viikolle kuin oltiin menty alle hoitotason.
        Pikkuhiljaa kivut ovat olleet pidempiä ja välillä 'siirtyneet' hieman laajemmalle alueelle. Kipuja ei voi ennustaa: eivät tule esimerkiksi kun teen jotain tiettyä. Ja välillä kipu tuntuu kun hengittää sisään, välillä kun hengittää ulos ja välillä ihan koko ajan. Kesto on muutamasta sekunnista useampaan minuuttiin.

        Terveyskeskuslääkäri sanoi että se olisi ihan normaalia kun keuhkoissa saattaa esim. verisuonet kasvaa uudelleen tms. "Kukaan ei tiedä mitä siellä tapahtuu" sanottiin. Arveluttaa kuitenkin että onko tämä nyt TODELLAKIN normaalia ja kannattaako esimerkiksi urheilua vähentää vaiko lisätä (urheilu=reipas kävely)?
        Ja missä vaiheessa voisi uudestaan oikein kysyä että onko tämä nyt varmasti normaalia? Ilmeisesti lääkityksen alaisena (marevan 6 kk) ei tulppaa pitäisi kuitenkaan tulla, mutta minkäs sitä pelolleen voi...


      • nuori87
        Toipilas tulpasta kirjoitti:

        Minulla tuli keuhkoveritulppa - sitä ennen oli kovat lonkkakivut, mutta ei jalassa muita oireita. Syy lienee se, että olin juuri synnyttänyt ja makailin käytännössä melkein koko ajan. Keuhkoveritulpan toteaminen olikin aika prosessi, vasta varjoainekuvaus paljasti moisen. Tulehdusarvot oli 100, jonka takia marssitettiin sairaalaan lisätutkimuksiin ja siellä sitten jokusen päivän hengailin. Kotona sitten marevan 6 kk klexane n. viikon.

        Nuo INR-arvot heittelehtivät itsellänikin aika paljon, ensin reippaasti yli hoitotason (hoitotaso 2-3 ja arvot yli 5) ja sitten alle hoitotason, niin seuraavalle viikolle laitettiin _vähemmän_ lääkettä joka entisestään antoi alemman arvon (1,3). Kun kysyin tästä niin sanoivat vain että aina tällaisissa kestää kun haetaan hoitotasoa... Noh, pääsin sitten n. 3 viikon jälkeen takaisin hoitotasolle ja heti pidensivät seuraavan tarkistuksen aikaa jo kolmeen viikkoon.

        Nyt on mietityttänyt lähinnä se, että minkälaisia tuntemuksia voidaan pitää normaalina veritulpan jälkeen? Itsellä tulppa oli yhdessä yksittäisessä kohdassa, ja säteili olkapäähän lihaskipua. Nyt on ollut jo yli kuukauden kipua samassa paikassa keuhkossa - alkoi ensin pienenä pistelynä (kuin neulalla olisi joku tökkäissyt). Tätä jatkui päivittäin ja osui epäilyttävästi samalle viikolle kuin oltiin menty alle hoitotason.
        Pikkuhiljaa kivut ovat olleet pidempiä ja välillä 'siirtyneet' hieman laajemmalle alueelle. Kipuja ei voi ennustaa: eivät tule esimerkiksi kun teen jotain tiettyä. Ja välillä kipu tuntuu kun hengittää sisään, välillä kun hengittää ulos ja välillä ihan koko ajan. Kesto on muutamasta sekunnista useampaan minuuttiin.

        Terveyskeskuslääkäri sanoi että se olisi ihan normaalia kun keuhkoissa saattaa esim. verisuonet kasvaa uudelleen tms. "Kukaan ei tiedä mitä siellä tapahtuu" sanottiin. Arveluttaa kuitenkin että onko tämä nyt TODELLAKIN normaalia ja kannattaako esimerkiksi urheilua vähentää vaiko lisätä (urheilu=reipas kävely)?
        Ja missä vaiheessa voisi uudestaan oikein kysyä että onko tämä nyt varmasti normaalia? Ilmeisesti lääkityksen alaisena (marevan 6 kk) ei tulppaa pitäisi kuitenkaan tulla, mutta minkäs sitä pelolleen voi...

        Itselläni todettiin tänään veritulppa vasemmassa jalassa, olen 21-vuotias. 3 päivää sitten huomasin vasemmassa jalassa kipua, jota luulin aluksi lihaskivuksi. Seuraavana päivänä se kuitenkin vain paheni ja muuttui puristavaksi, mutta jalka ei ollut kuitenkan turvonnut. Eilen kivun vaan pahennuttua menin lääkärille vikisemään, että mulla on veritulppa, ja lääkäri sanoi vaan ettei sovi ollenkaan oireet veritulppaan. Passitti kuitenkin verikokeeseen, ja siinäpä näkyikin epänormaalia hyytymistä. Tänään sitten tutkittiin ultralla ja veritulppahan sieltä kintusta löytyi. Kipu on edelleen tänään ollut puristavaa paineentunnetta, mutta jalka ei kuitenkaan ole kuin ihan aavistuksen turvonnut. Tulppa on vissiin niin pieni ja alhaalla jalassa sellaisessa kohtaa, ettei pahemmin kuitenkaan tuki verenkiertoo. Lääkkeeksi sain marevanit ja alkuun menee nyt myös pistokset kunnes marevan-hoitotaso saadaan kohdilleen.

        Kannattaa siis mennä aika äkkiä lääkäriin, jos tulee kummallista puristavaa kipua jalkaan, vaikka olisitkin nuori. Itselleni ei ainakaan vielä oo keksitty syytä tulppaan, mutta kaipa e-pillerit on todennäköisin syy...


      • enbbo,,29
        Toipilas tulpasta kirjoitti:

        Minulla tuli keuhkoveritulppa - sitä ennen oli kovat lonkkakivut, mutta ei jalassa muita oireita. Syy lienee se, että olin juuri synnyttänyt ja makailin käytännössä melkein koko ajan. Keuhkoveritulpan toteaminen olikin aika prosessi, vasta varjoainekuvaus paljasti moisen. Tulehdusarvot oli 100, jonka takia marssitettiin sairaalaan lisätutkimuksiin ja siellä sitten jokusen päivän hengailin. Kotona sitten marevan 6 kk klexane n. viikon.

        Nuo INR-arvot heittelehtivät itsellänikin aika paljon, ensin reippaasti yli hoitotason (hoitotaso 2-3 ja arvot yli 5) ja sitten alle hoitotason, niin seuraavalle viikolle laitettiin _vähemmän_ lääkettä joka entisestään antoi alemman arvon (1,3). Kun kysyin tästä niin sanoivat vain että aina tällaisissa kestää kun haetaan hoitotasoa... Noh, pääsin sitten n. 3 viikon jälkeen takaisin hoitotasolle ja heti pidensivät seuraavan tarkistuksen aikaa jo kolmeen viikkoon.

        Nyt on mietityttänyt lähinnä se, että minkälaisia tuntemuksia voidaan pitää normaalina veritulpan jälkeen? Itsellä tulppa oli yhdessä yksittäisessä kohdassa, ja säteili olkapäähän lihaskipua. Nyt on ollut jo yli kuukauden kipua samassa paikassa keuhkossa - alkoi ensin pienenä pistelynä (kuin neulalla olisi joku tökkäissyt). Tätä jatkui päivittäin ja osui epäilyttävästi samalle viikolle kuin oltiin menty alle hoitotason.
        Pikkuhiljaa kivut ovat olleet pidempiä ja välillä 'siirtyneet' hieman laajemmalle alueelle. Kipuja ei voi ennustaa: eivät tule esimerkiksi kun teen jotain tiettyä. Ja välillä kipu tuntuu kun hengittää sisään, välillä kun hengittää ulos ja välillä ihan koko ajan. Kesto on muutamasta sekunnista useampaan minuuttiin.

        Terveyskeskuslääkäri sanoi että se olisi ihan normaalia kun keuhkoissa saattaa esim. verisuonet kasvaa uudelleen tms. "Kukaan ei tiedä mitä siellä tapahtuu" sanottiin. Arveluttaa kuitenkin että onko tämä nyt TODELLAKIN normaalia ja kannattaako esimerkiksi urheilua vähentää vaiko lisätä (urheilu=reipas kävely)?
        Ja missä vaiheessa voisi uudestaan oikein kysyä että onko tämä nyt varmasti normaalia? Ilmeisesti lääkityksen alaisena (marevan 6 kk) ei tulppaa pitäisi kuitenkaan tulla, mutta minkäs sitä pelolleen voi...

        ie noi mitää pelkoja oo.
        mullakaa ei tasot pysy 2-3 välillä ja aina kun on alle 2 on vaara saaha uus tulppa
        jos rintapistokset tulee marevanin aikan . se ei oo ollu hoitotasol. ja silloo on lääräri tehny virheen.


      • 19v nuori mies

        Itsellä kävi aivan samalla lailla mutta lääkärit oli päästään niin jäässä ettei tiennyt paljon antaa söin punasia tabletteja (1kpl = 5mg) niitä kaksi ja viikonpäästä inr kokeisiin tuloksien jälkeen lääkäritkin pelästyivät niin paljon että meni kaksi päivää saada tulosten arvo jonka jälkeen tulokset olivat 6.5 ja hetimmiten oli pakko lähtee päivystykseen hakemaan vastalääkettä joka oli kaiketi jotain k-vitamiini pitoinen hiili tabletti joka maistui tavalliselle karkille :D ja sen jälkeen kaksi päivää ilman ja aloittaa lääkitys uudelleen. Eikö nykypäivän lääkärit ole tarpeeksi päteviä leikkivät jumalaa ihmisten hengillä ja luulevat osaavansa sitä näköjään vähän vanhempikin ihminen tarvitsee nykypäivänä apua mutta ei kehtaa sitä pyytää. :(


    • eve

      Mulla on ollut pari kertaa ALKAVA tulppa eli laskimosuonen tulehdus josta sit kehittyy kyllä tulppakin...Sillä parasaikaa jalkani ovat molemmat oireilun alla.. Onneksi huomena on lääkäri...tähän kyllä auttaa lepo, tulehduskipulääke esim naprometin se on kyllä reseptilääke mutta Buranahan on tulehduskipulääke myös.

      älä odota liian kauaa sillä kipu senkun pahenee ja sit voi tulla sairaalareissu.
      Onko sulla suonikohjuja ??? itselläni on ja leikattukin jo 3 kertaa...

      Hidrudoid Forte Geeli helpottaa myös jalkojen oloa...
      Hyvää kesää sinulle T:EVE

    • 19v nuori mies

      itse sain ensimmäisen veritulppani kun olin 16vuotias.

      Tunne kipu alkoivat ihan yhtäkkiä ja tuli yöllä aivan ihmeellisesti. Olin tuona kyseisenä yönä juonut muutaman oluen ehkä vähän useemmankin ja pitänyt aivan tavallista normaalia nuorten hauskaa porukassa,
      nukkumaan mennessä ei tuntunut mitään ja sitten heräsin aamulla krapulassa ja jalka oli tajuttoman kipeä,
      mietin että olenko minä sen johonkin kolhaissut kun aristi niin paljon ettei sillä pystynyt astumaan ja ensimmäinen veritulppa tuli vasempaan pohkeeseen.
      Kului viikko ja kävin lääkärillä ja sielä sanottiin ettei veritulppaa ollut mutta silti äidilläni oli jotenkin sellainen tunne että sielä oli jotain kun sanoin että kipu säteilee yläreiteen saakka.

      Kävin lääkärillä uudelleen viikon kuluttua kun kipu oli niin sietämätön että aamuyöstä heräsin kipuun ja kipu oli kun jokin olisi pistänyt puukolla useampaan otteeseen tai olisi jalka jäänyt puristuksiin kahden seinän väliin tai joku olisi ajanut autolla päältä tai vielä pahempaa. Kipu oli kolmen viikon päästä niin kova etten pystynyt enään astumaan sillä ja puutui koko ajan.
      Kävin lääkärillä yhteensä viisi kertaa viiden viikon ajan ja neljänä kertana sieltä sanottiin ettei mitään hätää ollut olin kuulemma niin nuori ettei sellaista voinut olla.

      Vihdoin sain lähetteen tayssiin ja ultraan. Mitään ei löytynyt neljännellä kerralla ja viides kerta toden sano kävin urjalan terveyskeskuksessa ultrassa ja sielä havaittiin syvätrombi.

      Terveyskeskuksesta tuli lähete valkeakoskelle ja sanottiin ettei jalalla saisi kävelle oli kuulemma niin pahassa kunnossa jo ja syynä siksi ettei tulppa lähtisi liikkeelle, ja jouduin jäämään osastolle viikoksi.
      Veri tulpasta kului tasan vuosi ja tuli uudelleen mutta oikeeseen pohkeeseen ja kipu oli aivan samanlaista oli kova kipu ja tiesin heti että kyseessä oli veritulppa mutta meni hetki ennenkuin pääsin ultraan mutta tällä kertaa nopeampaa kun vuosi sitten oli veritulppa ollut.

      Veritulpan kipu on yleensä vaihtelevaa sen aiheuttamasta veritulpan koosta. Itsellä veritulppa oli kuulemma kymmenisen senttiä pitkä ja vasemman alaraajan laskimossa, toisen jalan veritulpan kokoo en muista mutta ei ollut niin kova kipu kun ensimmäisellä kerralla.

    • Jorestronik

      Minulla on aivan samanlaiset oireet, mikä vaivasi lopulta oli ?

    • IHMETELIJÄ

      HEI! Minulla turvottu oikeanpuoleinen pohje ja oli punainen sekä kova kipu , siedin sitä paripäivää sitten menin lääkäriin omalääkärini ei ollut paikalla sairaanhoita tutki jalkaani oli huolissaan soitti lääkärileni. Lääkäri arvuuteli TUKOS,VERITULPPA,tai RUUSU, sain lähetteen keskussairaalaan ottivat ULTRAKUVAN,Sekä VERIKOKEEN,Lääkäri ei löytänyt mitään ultarakuvasta ja verikokeestakaan en oikein saanut selkoa, sain BENISILIKUURIN viikoksi . mutta huomasin että jalkaani jäi ISO PUNAINEN LÄNTTI JA ON NILKASSA myös.Iho on kuivaa ihan punainen.Mutta silloin kun se alkoi oli tosi kova särky ja turvoksissa ja kova.Nyt menen huomenna omalle lääkärileni ihmetelen kun luen teidän muiden tapauksia oireeni olivat samat .IHMETELIJÄ

      • 19v. uhri

        Juu, ei tullut itselle ensimmäiseksi mieleen, että jalassa olisi veritulppa. Ensin jalka särki hieman muutamia päiviä ja penikassa tuntui pientä kipua ainakin siitä painettaessa. Luulin, että pohje olisi vain venähtänyt, kun olin vielä kaatunut edellispäivänä. Melkein pariksi viikoksi tilanne rauhoittui kun en juurikaan minkäänlaista liikuntaa sinä aikana harrastanut. Kolmannella viikolla sitten kävin useaan kertaan lenkillä, ja viikonlopun aikana jalka kipeytyi todella paljon. Kipu levisi nyt polveen asti ja myöhemmin myös reiteen ja lisäksi jalka turposi tosi paljon. Seuraavan viikon aikana pohje turposi ja turposi, ja turvotus lopulta levisi myös nilkkaan. Pohje oli lähes yhtä paksu kuin reisi. Lähipiirissä epäiltiin ensin bakerin kystaa, kun polven takana oleva nivelpussikin tuntui todella suurelta. Lopulta menin lääkärille ja otettiin verikoe, en tiedä mikä se oli nimeltään, mutta arvot oli tosi koholla ja sitten lähetettiin ultraan ja reidestä tosiaan löytyi tukos. Lääkkeitä nyt syödään jotta saadaan INR nousemaan. En siis ihan heti olisi uskonut, että tälläiselle 19-vuotiaalle tupakoimattomalle olisi veritulppa iskenyt, varsinkaan kun ainoa riskitekijä ja lopulta ainoaksi syyksi tähän osoittautuivat e-pillerit.


    • 14

      sama tunne sama kipu , pyöritä nilkkaa, tunto pois, nilkka puupökkelö ,nilkat turrat, aika ajoin ei tiedä onko omat ,vai lailainatut. tietäis keneltä. särkee pirus nyttki.

    • huokestunut

      Ei tarvitse olla mitään riskitekijöitä saadakseen veritulpan pohkeisiin ja jopa keuhkoveritulpan. Ystäväni sai sellaiset joka on mies ja 47 v. Harrastaa terveellisiä elämäntapoja ja juoksee maratoneja ja harjoittelee juoksua säännöllisesti.

    • 31v

      Onneksi satuin tutkimaan nettiä ja hakeuduin lääkäriin kun tunnistin teidän kertomusten perusteella oireet.

      Aluksi epäilin muutaman päivän ajan olevan harmiton pohje kramppi. Hieroin ja venyttelin jalkaa.
      Ultrassa tulos vahvistui kuitenkin trombiksi ja jouduin kävely kieltoon ja pyörätuoliin sairaalaan.
      Onneksi tulppa havaittiin varhaisessa vaiheessa enkä joutunut sairaala hoitoon.

      Hoito:

      Kotona makoilua pohjekääreessä.
      Veren ohentamiseen tarkoitettu Marevan lääkitys ja näin alkuun Klexane piikit vatsaan.
      INR testien otot ja seurailut varsinkin alussa.
      Ruokailuun tuli rajoituksia (Ei tummanvihreitä kasviksia, karpalomehuja, alkoholia.. 3 kuukauteen)

      Jouduin lopettamaan juuri aloittamani E-pillerit.
      Diane Novasta on tehty vastoittain saksalaisessa lääkealan lehdessä juttu, jossa juuri tämä ehkäisypilleri on aiheuttanut varsin monelle käyttäjälleen veritulppia. Perheen tuttu apteekkari arvasi syyn trombille kysyen: "Käyttääkö hän Diane Novaa", koska oli juuri lukenut tekstin.

      Kannattaa hakeutua PIAN hoitoon. Ultraääni tutkimus kun ei edes satu yhtään. Se sattuu jos pitkittelet hoitoon menemistä ja tulppa ajautuu ylöspäin. Onni onnettomuudessa..

      • TulppaKo?

        Onkohan minulla tulppa...tämä sama kipu oli jo maaliskuus huhtikuussa, kun reiteni sisäpuoleltä meni semmoinen kipu säie aina polven sisäreunaan asti....10cm nivusesta alaspäin mistä kipu kohta lähti. Kävin lääkärissä ja maahan muuttaja lääkäri määräsi kuurin tulehdukseen.

        No nytten alkanut sama oire.... mutta nyt se on voimakkaampi ja ulottuu polven sisäreunasta aina säären etuosaaan asti, hiukan polven alapuolelle. Erittäin arka koskiessa ja nukkumaan ei pysty mahallaan, kun reiden alasisäpuolelle alkaa jomottamaan.

        Kävin Haartmannin sairaalassa lääkärillä klo02-03 suoraan töitteni jälkeen. Nuori lääkäri mies tokasi vain että mitä sinä keskellä yötä tuommoisen vaivan kanssa tänne tulet.... enpä tuohon osannut sanoa mittään... Sitten sanoi että jos haluat niin otetaan verikoe, mutta siinä menee useampi tunti....mutta ei siinä mitään ole....jos vaiva jatkuu mene omalle lääkärillesi. Mikähän on minun oma lääkärini kun olen ns koditon(kaverin ohessa asun) ja osoite on posterestante 00100 Helsinki....täytyy johonkin tarjota itseänsä.

        Näitä luettuani en taida tuohon nuoreen pojan kloppiin luottaa pätkääkään...kun sanoi että ota vain buranaa, kyllä se siitä.

        Isälläni on ollut tulppa joskus!


      • Saparopää
        TulppaKo? kirjoitti:

        Onkohan minulla tulppa...tämä sama kipu oli jo maaliskuus huhtikuussa, kun reiteni sisäpuoleltä meni semmoinen kipu säie aina polven sisäreunaan asti....10cm nivusesta alaspäin mistä kipu kohta lähti. Kävin lääkärissä ja maahan muuttaja lääkäri määräsi kuurin tulehdukseen.

        No nytten alkanut sama oire.... mutta nyt se on voimakkaampi ja ulottuu polven sisäreunasta aina säären etuosaaan asti, hiukan polven alapuolelle. Erittäin arka koskiessa ja nukkumaan ei pysty mahallaan, kun reiden alasisäpuolelle alkaa jomottamaan.

        Kävin Haartmannin sairaalassa lääkärillä klo02-03 suoraan töitteni jälkeen. Nuori lääkäri mies tokasi vain että mitä sinä keskellä yötä tuommoisen vaivan kanssa tänne tulet.... enpä tuohon osannut sanoa mittään... Sitten sanoi että jos haluat niin otetaan verikoe, mutta siinä menee useampi tunti....mutta ei siinä mitään ole....jos vaiva jatkuu mene omalle lääkärillesi. Mikähän on minun oma lääkärini kun olen ns koditon(kaverin ohessa asun) ja osoite on posterestante 00100 Helsinki....täytyy johonkin tarjota itseänsä.

        Näitä luettuani en taida tuohon nuoreen pojan kloppiin luottaa pätkääkään...kun sanoi että ota vain buranaa, kyllä se siitä.

        Isälläni on ollut tulppa joskus!

        No jopa oli tökerö kommentti lääkäriltä. Ettei saisi mennä keskellä yötä lääkäriin jos on jalassa kipu??? Vaikka olen kyllä huomannut, että myös lääkärit ja terveydenhoitajat kohtelevat ns. "vähäosaisia" eri tavoin, eli siis huonommin kuin muita. Minullakin oli tästä aika jännä kokemus jokin aika sitten. En ollut "vähäosainen", mutta lääkäri piti minua varmasti läheisen mielisairaalan potilaana, kun olin niin oudosti puettu ja hiuksetkin saparoilla vaikka olin jo kypsässä iässä. Oli ainakin tosi kylmä ja epäkohtelias koko lääkäri, vaikka edessä oli kirurginen operaatio viisaudenhampaan poistamiseksi. Ei kätellyt, ei selostanut, ei ollut antaa hoito-ohjeita kun olin poistumassa, sain itse kysellä. Jouduinkin sitten jälkikäteen soittamaan lääkärille kun poski turposi potkupallon kokoiseksi ja muuttui mustaksi eikä siitäkään mainittu mitään. Ja muitakin esimerkkejä on. On moraalitonta että jopa lääkärit kohtelevat ihmistä huonosti vain siksi ettei hän ole ns. "normaali". Ei se tartu.


    • Outo kipu

      En tiedä onko tämä oikea paikka tämän oireen kuvaukseen, mutta yritänpä nyt kuitenkin. Heräsin aamulla siihen, että oikeaa polveani särki oudosti. Olin jo herännyt jo kerran pari tuntia aiemmin, mutta silloin en vielä tuntenut mitään. Kun sitten nousin ylös herättyäni myöhemmin uudelleen, kipu paheni aika pahasti. Polven vasemmalla puolella tuntui sykkivää "hermosärkyä" ja kuumotusta. Myös painelu aiheutti tuntemuksia, samoin kävely jonkin verran. Kun sitten olin vähän aikaa ylhäällä ja kävelin, tuli outo tunne, että kipupiste valahti alas säärtä pitkin ja samalla hävisi. Tämän jälkeen polvea aristi vähän mutta särky oli poissa. Mitäköhän tämä oli? Kipua edeltävänä päivänä pesin uunia polvien varassa "seisten", ja polvet rasittui (myös vasen polvi kipuilee), mutta silloin ei vielä tuntunut mitään. Ajattelin että jos joku täällä osaisi sanoa, niin ei tarvitsisi juosta koko aikaa lääkärissä kaikkien pikkuvaivojen takia... :)

    • jopijalkapuoli2

      itselläni oli leikkauksen ja heräämö ajan kanyyli nilkassani kun ei enää muualta löytynyt paikkaa ja sen jälkeen kun kotiuduin sääreni oikean puoleinen reuna kipeytyi, kuumotti ja punoitti 25cmx5cm alueella ja kävin lääkärissä niin määräsi antibiootin viikoksi ja kun tämä loppui aamulla herätessäni reiteni oli kipeytynyt melkein koko sisäreiden alueelta ja kävin näyttämässä päivystyksessä ja sanoivat että jos oireet pahenevat mennä tk.hon mistä antibiootti määrätty mutta en vielä tänään mennyt koska kipu ei päivällä ollut vielä pahentunut ja nyt on nivusista polven sisä-/päällypuolelta kipeämpi kuin eilen ja pinnassa ei näy mitään normaalista poikkeavaa.. eikä sääri ole kipeä ollenkaan eikä turvonnut.. mitä teen kun ei päivystykseen viitsisi mennä kun sanoisivat että miksi et mennyt tk:hon? 31v mies ps. olen ollut vuosi sitten syksyllä vakavassa auto onnettomuudessa jossa tuli toiseen sääreen todella pahoja vammoja ja tulehduksia jonka vuoksi olin sairaalassa 197pv ja pääsin huhtikuussa pois ja antibioottia söin sekä tiputettiin yhteensä 10kk. lisätiedoksi tulppa riskiin.

    • Veritulpan syy?

      Oletettavasti tuohon veritulpan kehittymiseen on myös jokin syy.
      Mikä sen voi aiheuttaa?
      Onko kenelläkään aiheesta tietoa?

      • veritulppa

        yleensä veritulpan aiheuttaa se ettei jalkaa liikuta tarpeeks.. tuppakka ja e-pillerit aiheuttavat sen myös..


    • Veritulppa

      oma koht kokemus veritulpasta.. mulla meni joskus jalat tosi pahasti muussiks mutta ne onneks saatiin leikkauksilla kuntoon.. en päässyt muutamaan kuukauteen käveleen joten veritulpan estämiseksi käytin klexan maha piikkejä.. siitä huolimatta veritulppa tuli jalkaan.. se alkoi puutumisen tunteella joka vaihtui yht äkki suonen vetoiseksi tunteeksi ja särki sääriluun kohdalta, pohje turpos kovaks.. kun liikutin paljon varpaita minkä pystyin ja nilkkaa se vähän autto.. kivut alko aina kun yritti ruveta nukkuun joten sitten liikuttelin jalkaa ja särky helpotti.. meni noin pari viikkoa ennenkun menin sairaalaan jossa veritulppa yleensä otetaan verikokeella ja sieltähän se sitten paljastu.. vielläkin oen toisel jalan kanssa kävelykyvytön ja veritulppa on vasta hoidettu että tosiaan toivon jalan kuntoutuvan äkkiä meinaan en halua kokea sitä tunnetta enään mikä öisin tuli kun ei voinu edes nukkua sen säryn kanssa..

    • still alive

      Veritulpan syy voi olla synnynnäinen ja kuten minulla todettiin SPR- hyytymistekijä seulonnassa s-proteiinin vajaus, joka voi aiheuttaa veritulpan.

      Minulla oli veritulppa jalassa ja sieltä se meni keuhkoihin. Selvisin tästä ja sain marevan hoidon, joka kesti 6kk. N. 2kk tämän marevan hoidon loputtua tuli uudestaan veritulppa jalkaan ja se päätyi myös keuhkoihin.

      Nyt minulla on pysyvä Marevan lääkitys.
      Olen nyt syönyt marevania jo 4 vuotta, eikä ole veritulppia tullut.

    • milla

      Mikäköhän mulla sitten on kun pari vk.sitte tultiin reissusta pitkä lentomatka yht.15h ja siitä pari pv.alko jalkaa särkee pirusti ei voinnu yhtää varata painoa jalalle no menin päivystyksee otti verikokeet ja hyytymä arvot oli hieman koholla sain sen lioutus piikin siis sillon la ja su ja ma ultraa. Siellä ei näkyny mitää ja lääkäri vaan selittää et ei tiedä mikä siinä voi olla kun sanoin et särkee pirusti. No särky on nyt jatkunu tosiaa jo sen pari vk.välil helpottaa ja välil on tooosi kipee ei oo turvoksissa ollu missää vaihees särkee vaan. Tänää huomasin et nilkka hieman turvoksis ei kyllä paljon mut ei oo nilkast yhtää kipee koko pohje on. Ihmetyttää vaa et mikä oikein on ja syön myös e-pillereitä.

    • Tulppa-Tiina

      Mene uudelleen lääkäriin! Itse sain veritulpan joulukuussa 11 tunnin lentomatkan päätteeksi. Lääkäri ei ensin nähnyt ultrassa mitään, mutta näytettyäni kipeimmän kohdan pohkeestani, löytyi iso ja syvällä oleva tukos.

      Onko jalassasi punoitusta? Voisi olla myös ruusuinfektio. Joka tapauksessa kannattaa ehdottomasti tarkistuttaa asia. Tsemppiä:)

    • N85ESPOO

      MINUN VERITULPPAKOKEMUS:
      (Oireet ovat yksilöllisiä, mutta mitä enemmän nämä oireet täsmäävät niin mene lääkäriin!)

      Päivät 1-2
      Alaselkä oli jatkuvassa säryssä. (JATKUVA PAIKKAKOHTAINEN SÄRKY)
      Päivä 3
      Selkäsäryn lisäksi vasemmasta jalkapohjasta lähti päivän aikana täysin tunto muutamiksi hetkiksi. (HETKITTÄINEN PUUTUMINEN)
      Varasin samalla päivälle lääkäriin, kävellessä sinne, melkein joka askel vasemmalla jalalla alkoi jotenkin puristamaan reittä.
      (PURISTUKSEN TUNNE LIIKKUESSA)
      Kuvittelin sen kuitenkin johtuvan selästä niin valitin tietenkin enemmän selästä, toki mainitsin puutumisen ja puristuksen tunteenkin - mutta selkää valitin. Lääkäri antoi 3 päivää saikkua selkäsärkyyn.
      Päivä 4
      Selkää vaan särki ja kävellessä vain enemmän puristi - kun ei liikkunut, helpotti.
      Illalla soitin sairaanhoitajalle että vasen jalka on turvonnut - sanoi että katso aamun yli asiaa.
      Päivä 5
      Jalka oli vain enemmän turvonnut. (SELKEÄ TURPOAMINEN)
      Tämän lisäksi väri oli kalpeampi/..sinisempi ja pintaverisuonet näkyi pinnemmalla (VÄRIMUUTOS)
      Soitin lääkäriin ajan ja kun menin lääkärille, niin hän tajusi heti mikä on kyseessä. Mittasi jalan joka oli n. 15 senttiä leveämpi ympärysmitaltaan kun toinen. Lähetti Jorviin ja antoi liikkumiskiellon.

      Ja siinä se sitten olikin, Jorvissa käytävällä odottelua 4 tuntia, päivystyksessä ehkä tunti - sitten tuli siirto Meilahteen tunniksi taas päivystykseen. Siellä sit aloitettiin hoito - vaikka en muista/tiedä millä tutkimuksella selvittivät lopulta tuon tilani. Mutta minulla oli jo polvesta navan kohdalle levinnyt
      LASKIMOVERITULPPA vasemmalla puolella kehoa.

      HOITO:

      -Katetri virtsateihin (liikkumiskiellon takia)
      -Katetri polvitaipeeseen (tulpan liuotuspaikka minulla)
      -Tippa käteen

      Päivät 6-7
      Liuotus kesti 2 päivää (enempää ei saa ajallisesti liuottaa) ja olin sellaisessa tehohoidossa, jossa valvontaa oli 3 potilaalle per huone 1 hoitaja.
      Päivät 7-8
      Jonpana kumpana päivänä tarkistettiin liotuksen teho varjoainekuvauksessa
      Päivät 9-25 (noin 2 viikkoa)
      Takaisin Jorviin, alettiin syömään marevania ja lyömään kleksania vatsaan
      (Ja tässä vaiheessa oli vielä liikkumiskielto, joten itse vessaan tai suihkuun pääsi varmaan viikkoa ennen kotiutusta ekan kerran
      Päivät 25-50
      Kotiutus, lääkkeitä, kainalokepit ja sairasloma.

      Ja vielä lopuksi: Johtui mitä luultavimmin e-pillereistä, joita ei suositella minun käyttöön.

    • ex e mbolikko

      hei
      oletko vielä marevanilla onko tulpasta miten kauan vai onko ihan uusi juttu
      ainakin olet saanut hyvää hoitoa kiitä onneasi että asut pääkaupunkiseudulla
      ja ei mennyt keuhkoon asti ilmeisesti vai kuinka .
      mul oli 2kk tulppa keuhkos , kun ei paikkakunnal yhtää pätevää lääkärii.ja 4.
      päivän alettii häätää jo kotii vaik ei pystyn ees syömää eikä istuu sängyllä.

      on se hyvä et siel on sentää hyvä hoito .ite oon joutun kokee ihan päinvastaist

    • Aukustin

      Kaikki kirjoittaa vain alaraaja tukoksista,eikö käsivarteen voikaan tukos-
      ta tai veritulppaa tulla.
      Itselläni on tutkittu olevan Asotauti=valtimoseinämien kalkeuma.
      Nyt on jo jonkin aikaa ollut kipua vasemman käten verenkierrossa
      vaihdellen olkapäästä aina ranteeseen saakka.Pulssi on tosi heikko,
      ajoittaan ei erotu ollenkaan.Hauislihas turpoaa ja kovettuu samalla
      kipu voimistuu ja vasemmalle koskee rintaan.Käden voimistelu
      ylös ja alas helpottaa joksikin ajaksi.Vaiva esiintyy pahemmin levossa
      jos käsi on kyynäspäästä taitoksissa tai jotenkin puristuksissa nukku-
      essa.Epäilen itse valtimoahtaumaa,mikä mahdollisesti rasittaa
      sydäntä.Sieltä on kuulunutkin lääkärin teleskooppiin sivuääntä.
      Aikoi lähettää lähetteen tarkempaan tutkimukseen jo yli puolivuotta
      sitten,mutta kutsua ei ole tullut.Kaipa se on alettava kyselemään mihin
      lähete on joutunut.Tulpan vaara on mielestäni olemassa,mitä se
      sitten aiheuttaa,voi olla vaarallinen asia.
      Onko kenelläkään muilla ollut vastaavanlaista vaivaa,kertokaapa ?

    • Tulppaanitar

      Kyllä voi olla tulppa yläraajassakin. Jos tukos lähtee liikkeelle, alaraajasta menee keuhkoihin, aiheuttaen keuhkoveritulpan ja yläraajasta aivoihin, jolloin seurauksena aivoveritulppa.

    • vierailijatar

      Työkaverin miehellä on ollut veritulppa kädessä. Itselläni on nyt ollut kaksi kertaa syvä laskimotukos. Ensimmäinen kerta n. 30v ja syyksi laitettiin e-pillerit. Nyt 14v myöhemmin tukos samassa jalassa samassa kohdassa uudelleen. Epäilen näin jälkiviisaana, että tukos ei koskaan edes ihan kunnolla sulanut, koska jalka oli esim. lenkkeilessä välillä tosi hankala: puutui, kipeytyi yms, mutta luulin vaivojen johtuvan vaurioituneista verisuonien läpistä. Nyt kun piikitin napapiikeillä melkein kuukauden aamuin ja illoin ja syön lopun elämäni Marevania, niin jalka on lenkkeillessä ihan ok. Se miten toinen tukos diagnosoitiin ja miten monen mutkan kautta pääsin keskussairaalaan, onkin sitten toinen juttu. Ja asiaan kuitenkin auttoi se, että tiesin itse oireiden perusteella epäillä laskimotukosta. Jos olisin mennyt lääkäriin ja selittänyt vain, että jalka on kipeä, niin mikähän mahtaisi olla lopputulos (ruumishuone?).

      • still alive

        Onko sulle tehty valtimotutkimus ns. valtimodoppler tutkimus. Voi olla että alaraajojen valtimosi ovat ahtautuneet, joka aiheuttaa tulpan myös.

        Minulla todettiin valtimo ahtautta jalassa kun ko. tutkimus tehtiin. Mulla on myös pysyvä marevan ja viimeisestä tulpasta on noin 5 vuotta.


    • jordy-75

      olin n.parin tunnin kävelyllä edellispäivänä.kävelin ihan rauhallisesti,kun en ole liikkunut paljoakaan viime aikoina.ja eilen aamulla ei ollut havaittavissa mitään lihaskipeyttä,mutta illalla oikean puoleinen pohje tuli kävellessä tai pohjetta jännittäessä tosi kipeäksi.ja on edelleen tänään,seuraavana päivänä samanlainen.ei ole turvotusta.ihmettelen miksi vain oikea pohje ja vasta reippaasti yli vuorokauden jälkeen.

    • Cockerspanieli

      Olen syönyt e-pillereitä nyt noin vuoden putkeen ja tupakoinut samalla. Täytän just 19vee.
      Mulla on tullut 2-4 kertaa viikossa aina Oikeanpuolimmaisen jalan pohkeeseen outo kipu, erityisesti keskellä yötä! Pohje kangistuu kivikovaksi, en pysty liikuttamaan jalkaani ja sattuu mielettömästi, kuin jalka olisi halvaantunut kun en sitä saa liikutettua ilman että kädellä vaihdan sen asentoa ja se palautuu pikkuhiljaa normaaliksi, mutta silti siihen säteilee Hyvin pistävä kipu, jotenkin just veitsenterävä vihlonta! Tunne ei ole todellakaan sama kuin jalan normaali puutuminen tai suonenveto. Tällaista en ole tuntenut koskaan aikaisemmin. Nyt on ollut tällaista n. 2-4 viikkoa. Välillä myös päivisin jos olen pitkään samassa asennossa istunut niin tulee samanlainen "kohtaus" jalkaan, ja aina siihen samaan, oikeanpuolimmaiseen. Oikean jalan pohje tuntuu muutenkin vähän raskaammalta kuin vasemman tällain näin muutenkin mutta noi kohtaukset on se mikä herätti mun huomion.

      Olen alkanut epäillä veritulppaa kun syön e-pillereitä ja tupakoin (tosin nyt olen ollut 4 päivää niin peloissani, että lopetin tupakanpolton seinään). Ajattelin varata lääkäri ajan, ainut mikä pelottaa niin se, kun on lukenut näitä muiden kertomuksia ja helposti ei tutkita asiaa heti kunnolla ennenku tilanne on jo vakava. Sanokaa kuulostaako tää veritulpalta vai joltain ihan muulta?!

      - Kiitos jo etukäteen sille joka vastaa nuoren tytön mieltä painavaan kysymykseen :) -

    • still alive

      Mulla on ollut pohkeessa tulppa muutaman kerran ja silloin jalka on kokoajan kipeä ei ajoittain. Pohje on kova ja kipeä sekä turvonnut eikä kipulääke auta. Yks konsti on mitata pohkeet ympäryysmitta, sillä pohje turpoaa myös tulpan yhetydessä siis näin ainakin mulla.

      Jalan ultraääni tutkimuksessa selviää varmasti onko tulppa kyseessä ja sitä ennen otetaan yleensä verikoe, d- dimeeri tässä linkki.

      http://huslab.fi/ohjekirja/4113.html

    • Cockerspanieli

      Okei kiitos! Luultavasti/toivottavasti tää on sitten jotain muuta jos mun jalka ei ole koko ajan oireillut... Vois tosin silti käydä lääkärin vastaanotolla, ku noista e-pillereistä tullut paljon muutenkin sivuvaikutuksia (kun näissä Yasmin merkkisissä on tietääkseni aika paljon hormooneja) niin voi olla et vähä-hormoonisempi vaihtoehto ois muutenkin parempi ja samalla voisin kysyä siitä jalka jutustakin,että onko siinä havaittavissa mitään yhteyttä näiden e-pillerien käyttöön... Jos oon muutenki altis noille sivuvaikutuksille ni voi olla et tää merkki/pillerit ylipäätään altistaa mut kaikenlaisille vaivoille,vaikkei kaikki niin vakavia olekaan, mut en ainakaan millekään vakavalle kuten veritulpalle itseäni halua tietoisesti altistaa :)

    • still alive

      On se hyvä tsekata ettei ole tulppaa jalassa ja e- pillereistä on joillekkin tullut tulppa joten ainakin tuo verikoe kannattaa pyytää ottamaan kun lääkäriin menet.

      tsemppiä:)

    • Anakonda75

      Moi,
      Enpä olisi ikinä uskonut, että Suomi24:stä olisi löytynyt jotakin järkevää. Nyt kuitenkin tämän keskustelun perusteela hakeuduin lääkäriin ja minulla todettiin veritulppa jalassa.

      Olen 36 vuotias urheileva mies, joten on iso kynnys mennä mistään lääkärille.

      Kipu alkoi viikko sitten herkillä jalanpohjilla, ja kolme päivää sitten alkoi tuntua sellainen "patti" pohkeen alapuolella. Kädelläkin sen sai tunnusteltua, ja minimaalista turvotusta oli. Kipu vaihtoi paikkaa eri asennoissa, eikä missään vaiheessa ollut erityisen kovaa. Tosin olen moneen tottunut.

      Kuten moni tällä, minua katsottiin sairaalan poliklinikalla kuin halpaa makkaraa, kunnes päädyin verikokeen kautta ultraan jossa ultralääkäri totesi sitten kylmästi. Kyllä täällä on tulppa. Aiemmin hoitanut lääkäri pyöritteli päätään anteeksipyytävästi, mutta hän oli kuitenkin urveltamatta lähettänyt minut verikokeen perusteella ultraan, joten sinällään systeemi toimi erittäin hyvin. Tosin asun Sveitsissä, missä lääkintähuolto on eri tasolla kuin Suomessa.

      Kiitos kaikille jotka ovat kirjoittaneet kokemuksensa, ne auttoivat minua.

      Muuten, kuukausi sitten tuli uusi lääke jolloin ei tarvitse enää piikittää. Syön verenohennuspillereitä nyt 3 kk ja toivon paranevani.

      Tsemiä poteville

      T Anakonda

    • ,ex embolikko

      toinen järkevä keskustelu löytyy tuolta sydän ja verisuonitaudit osastolta otsikolla massiivinen keuhkoembolia.
      kannattaa piipahtaa myös siellä,koska embolia on usein seurausta veritulpasta jalassa. asiaa sinulle sekä monelle muullekin .
      ainakin toistaisesti sekin keskustelu on pysynyt ihan asiallisena.

    • Miimaliisa

      Mulla lähti tulppa e-pillereistä. Olen 24-vuotias urheileva nainen, ja itselläni oli 2.5 viikkoa tuntunut syvällä pohkeessa kipua. Ei mitään järin kovaa, eniten urheillessa. Päätin kuitenkin mennä lääkäriin, joka ensiksi totesi, ettei ole mitään tulppa koska jalka ei ollut turvonnut ja pulssikin tuntui hyvin. Kuitenkin lähetti ultraan kuulema oman mieleni rauhoittamiseksi, josta radiologi löysi tulpan. Kannattaa vaatia kunnon tutkimuksia lääkäriltä, terveyskeskuksissa tuppaavat vähätellä asioita. Eikä tulppa tosiaan ole aina mikään akuutti vaiva.

    • Tulppa91

      Tänään sain lopultakin varman tiedon siitä että on veritulppa. Olen 20-vuotias nainen, käytössä ollut nuvaring ehkäisyrengas n. puoli vuotta. Jonka käytön lopetin n. 1½ viikkoa sitten kun lääkäri ekan kerran epäili veritulppaa. Eli silloin n. 1½ viikkoa sitten ekan kerran ultrattiin mutta mitään ei löytynyt. Tänään kävin 6:nella lääkärillä ja uudestaan ultrassa ja veritulppa löytyi. Oireet alkoivat pohkeen kivusta ja nyt kipua lähinnä reidessä, josta se veritulppa löytyikin. Neljä päivää pistettiin Innohep(?) piikkiä ja huomenna alkaa verenohennuslääke Marevan. Huomenna vielä verikokeeseen josta tutkitaan hyytymistekijöitä, eli yritetään selvittää mistä tulppa johtuu.. Vielä ainakin viikko sairaslomaa ja nyt olen siis jo 1½ viikkoa vaan makaillut. Jalka melko kipeä, oikeastaan mitään esim, normaaleja kotitöitä ei voi tehdä. Nyt vaan lepoa.

    • Holotna-Kustaa

      Verisuonten avaamisesta luontaishoidolla

      Orapihlajauute (sydän ja ylävartalo)
      Neidonhiuspuu (ääreisverenkierto)
      Hevoskastanja (laskimot, jalat)
      Monissa kasveissa on saponiineja, jotka toimivat saippuan tavoin suonia pesten.

      Serrapeptaasi (entsyymi) toimii eri tavalla, pilkkoo proteiinia ym. klimppejä.

      Eli jos käytetään vain em. yrttejä ilman entsyymejä, herää kysymys, mihin päätyy kaikki se moska, jota suonista irtoaa verenkiertoon - että ajelehtiiko vain paakkuuntumaan jonnekin uuteen paikkaan entistä tiiviimmäksi tulpaksi.

      Itselläni selkäsäryt loppuivat orapihlajauutteella, mutta jalkasäryt voimistuivat. Siinä tilanteessa hevoskastanja helpotti ensin voimakkaasti, mutta muutaman annoksen jälkeen särky jakautui syvemmälle verisuonten haarakkeisiin. Kipu on vähentynyt kun olen käyttänyt vuorotellen hevoskastanjaa ja serrapeptaasia.

      Aspiriinikin voi helpottaa, mutta tuhoaa verenkierrosta C-vitamiinia, jota juuri tarvittaisiin kollageenin muodostukseen, esim. säärihaavoja parantamaan. Siinä mielessä serrapeptaasi on varsin hyvä vaihtoehto. Ruoan energian palamiseen tarvitaan tuoreista, kuumentamattomista kasviksista entsyymejä.

    • Veritulpat käsissä

      Minulla on ollut kaksi kertaa veritulppa kädessä. Ensimmäinen kerta oli kun oli 21-vuotias ja toinen tulppa tuli ollessani 38-vuotias. Ensimmäisen kerran jälkeen söin Marevania puoli vuotta ja nyt joudun syömään pysyvästi Marevania. Tulpat ovat olleet molemmissa käsissä. Toisen tulpan jälkeen minut tutkittiin ja todettiin, että kyseessä on harvinainen geenivirhe. Omista virheellisen V geenin, joka altistaa veritulpalle.

    • 19vee ja tukos

      Täällä 19 vuotias syvänlaskimotukoksen sairastanut nainen. Tulppa sai luultavasti alkunsa e-pillereistä(ehkä myös yhdestä jälkiehkäisypilleristä?) ja epäsäännöllisen säännöllisestä tupakan poltosta. Kipu alkoi suht voimakkaana vasemmasta nivusesta ihan vaan aamulla herätessä,kävely ei luonnistunut enää kunnolla. Pari viikkoa meni kunnes ultraan-tayssiin-liotushoito 2 vrk- nyt marevan ollut vuoden,ehkä koko lopuelämän? Löydettiin siis hyytymistekijöissä geenivirhe.

      Tällä hetkellä jännää tunnetta oikeassa pohkeessa......Marevan ollut pari viikkoa alle hoitotason(ollut kyllä ennenkin,mutta ilman oireita) en huomaa turvotusta,lähinnä pientä jumiutumista ja no..ei tunnu ihan "normilta"..pelkäämpä nyt uutta tulppaa.

      Miten te lopullisen marevan lääkityksen saaneet olette pärjänneet ilman alkoholia(noh pari kolme annosta uskaltaa ottaa,jihuu)?
      Itse koen välillä hankalaksi,varsinkin tämän iän takia, olla olematta ilman juomaa? En edes uskalla lähteä ottamaan yli neljää annosta ja sitä olenkin pitänyt enimmäis rajana (tätä yksi lääkäri kehotti myös pitämään rajana).
      En jää todellakaan pois hauskanpidosta,vaikka tilanteeni on tämä. Pilkkuun asti oon heilunu toisten mukana ja täytyy sanoo että hauskaa on ollu..välillä silti otttaa päähän tämä pakollinen absolutismi! Löytyykö kokemusta/kohtalotovereita?

    • ex embolikko-

      harmi että noin nuorena olet joutunut tuohon lääkitykseen ,mutta ei auta
      eihän se niin hankalaa ole .
      eikä alkoholi välttämätöntä ole .
      kuinka paljon alle inr arvosi on ollut.
      onko kukaan neuvonut sinulle ,että jos inr on alle hoitotason ,pitäisi ottaa
      napapiikki käyttöön kunnes arvo saadaan hoitotasolle.
      googlaapas tukoksen hoito sekä tukoksen ennalta ehkäisy . husin sivuilta löytyy hyvät ohjeet joita terveyskeskuksissa ei osata.

      • 19 vee ja tukos

        Viimeksi inr 1.8(matalimmillaan 1.6).Mutta eihän marevania ja klexanea käytetä samaan aikaan? Klexanea pistettiin hoidon alussa,jotta inr nousisi hoitotasolle,sekä silloin kun marevan oli tauolla tulevan leikkauksen takia.Lääkäri on määrännyt isomman annoksen marevania,koska inr on alle hoitotason ja kerran viikossa kontrolli.


    • ex embolikko

      luitko sen husin ohjeen .
      klexane otetaa uudelleen käyttöön kun inr laskee alle 2.n ja käytetään niin kauan kuin inr jälleen yli 2.
      aina kun alle 2 niin on mahdollista muodostua uusi tulppa.

    • blodclot

      Olen 7 vuotta syönyt marevania ja ei mulle ole edes tarjottu klexanea kun INR on ollut alle hoitotason, joka on välillä 2-3.Muutaman kerran on ollut yli hoitotason ja silloin ovat soittaneet terveyskeskuksesta, että täytyy tulla ottamaan k-vitamiini piikki, joka laitetaan pakaraan.

      Mulla on todettu s-proteiini vajaus ( spr- hyytymistekijätutkimuksessa) ja sen takia on ollut 2 kertaa keuhkoembolia ja trombi jalassa. Nyt marevan pysyvä. Sairaalalääkäri sanoi, että jos ei marevanilla saavuteta hoitotasoa tai ei se sovi muuten, niin otetaan käyttöön pysyvä klexane hoito eli napapiikki lopun elämää, ei kiitos!

      Ensimmäisen keuhkoembolian yhteydessä sain hepariiniä suoneen 14 vrk sekä lisähappea muutaman vrk.,koska happisaturaatio oli liian alhaalla, johtuen molemminpuoleisesta keuhkoveritulpasta. Olin sairaalassa 20 vrk.

    • Veritulpat käsissä

      Myös minulla veritulppa sai aikanaan alkunsa e-pillereistä.

      Kun minulla inr-arvo on ollut alle 2, Marevan lääkitystä on lisätty ja kontrolli määrätty 2 viikon kuluttua. Yleensä syy inr-arvon laskuun on ollut poikkeava ruokavalio (hotellin salaattipöytä).

      Vaikka syön pysyvästi Marevania, en ole jättänyt alkoholia kokonaan pois. Muistettavaa on tietenkin pysyä kohtuudessa alkoholin suhteen. Kun tiedän etukäteen, että on ravintolailta tulossa, vähennän lääkitystä em. illan vuoksi puolella tabletilla. Näin ollen inr-taso ei minun kohdallani pääse muuttumaan. Alkoholi saa inr-tason nousemaan eli veri muuttuu ns. ohuemmaksi eli vuotoriski nousee.

      Marevanin käytön 12-vuoden kokemuksella olen huomannut, että pari-kolme siideriä ei vaikuta inr-arvoon.

      Geenivirheen vuoksi viikkoannokseni on 50 mg, mikä on melko korkea verrattuna muun syyn takia Marevania syöviin.

    • Aktiiviurheilija

      Olen 28-vuotias nuori nainen, en tupakoi, harrastan liikuntaa aktiivisesti ja muutenkin elän terveellistä elämää.

      Viime kesänä juoksin maratonin ja tämän jälkeen alkoivat oireilut. Viisi yksityistä erikoislääkäriä tarvittiin ja noin 1,5kk meni ennen kuin syvä laskimotukos vasemmassa jalassani todettiin. Tukos oli edennyt jo pitkälle ja oli jo nivusissa asti. Kivut olivat sietämättömät ja oma sinnikkyys syyn selvittämiseen paljasti mikä oli kyseessä. Alkuun Klexanea ja Marevania 3kk, mutta Marevania jouduttiin jatkamaan toiset 3kk, koska tukos ei ollut hävinnyt kokonaan. Perinnöllisyystekijän (faktori 8 geenimuunnos?) oli hieman koholla, mutta pääasialliseksi aiheuttajaksi epäiltiin e-pilleri Melianea. Lopetin Melianet siihen paikkaan ja toivoin parasta.

      Juoksin lokakuun lopulla maratonin jälleen. Viikko tämän jälkeen vasemmassa pohkeessa oli kova ja kipeä pahkura. Menin lääkäriin pari päivää oireilun alkamisesta ja pinnallinen laskimotukos todettiin. Nyt on Klexanet ja Marevan jälleen menossa. Toinen lääkäri sanoi, että johtui maratonista, joka on äärimmäinen rasitus keholle ja toinen lääkäri sanoi, että on joku tekijä, jota lääketiede ei vielä tunne plus että valtimoiden läpät vaurioituivat edellisessä, koska tukos oli niin kauan ennen kuin se todettiin ja päästiin hoitamaan sitä. Toinen lääkäri on sitä mieltä, että Marevania 3kk ja toinen sitä mieltä, että loppuelämän. Toinen lääkäri kieltäisi maratonit ja toinen sanoi, että ei ole merkitystä. Ilmeisesti kolmannelle on mentävä, koska mielipiteet eroavat kovasti.

      Oma maalaisjärkeni sanoo, että laskimoiden läppien vaurioituminen ja maratonia seurannut nestehukka ovat tähän syynä, mutta pysyvä Marevan on myös itsestäni tässä vaiheessa turhan radikaali ratkaisu.

      Jos jollakulla aktiiviurheilijalla tai muillakin on samantyylisiä kokemuksia, kuulisin niitä mielelläni. :)

    • tulp1

      Tuo kommenttisi, että "pysyvä marevan on myös itsestäni tässä vaiheessa turhan radikaali ratkaisu".

      Sulla on käynyt aikamoinen tuuri ettei tulpat ole lähtenyt liikkeelle ja päätyneet keuhkoihin.
      En kyllä sinuna kieltäytyisi marevan hoidosta vaikka se olisi pysyvä vai otatko riskin? ens kerralla voi olla myöhäistä.

    • demarien viholl.no1

      ..sain veritulpan oikeaan jalkaani. Viikko sairaalassa, napapiikkejä ja marevania hoitona. Viikon kuluttua tuli sydämmeen rytmihäiriö joka saatiin polilla kuntoon lääkkeillä.
      Marevan tilalle otettiin Pradaxa 150mg. Ihan hyvin on nyt pari kuukautta mennyt. Kävin ultaraääni kuvauksessa varmuudeksi, kun kolotti jalkaa. Vielä näkyvissä tukoskohta, mutta viertaus oli hyvä.
      Onko kukaan ottanut tätä uutta lääkettä käyttöön, tuntuu tuhat kertaa paremmalta kuin marevan?(ei tarvitse välittää mistään hoitotasoista)

      Mitenhän tukos häviää, voiko uusia helposti? onko kokemuksia? jäi jonkinlainen pelko uusiutuvasta tulpasta ja voiko vanhan tukoksen "jätökset" mennä vaikka aivoon tai keuhkoon?

      Suosittelen yksityiselle lääkärille menoa, jos tuntuu jalassa pahalta. Lääkäri määräsi heti poliklinikalle sairaalaan ja sain hyvää hoitoa, myös 112 ongelmat pois, kun lääkäri tilaa ambulanssin...

      • Aktiiviurheilija

        Noiden "jätösten" irtoamisesta en tiedä, mutta itselleni tehtiin kaksi kertaa kontrolliultrat, kun ei tuntunut kaikki lähtevän verenohennuksesta ja liotuksesta huolimatta... Suosittelen. Siinä sitten samalla näkee onko siellä läpät viottunut ym. mieltä painavia asioita. Jos tukos tulee kerran, on sen uusiutuminen myös todennäköistä ja näin kävi itselleni. Sinällään tosin "hyvä" tuuri, että toisella kertaa oli pinnallinen laskimo kyseessä ja sieltä tukos ei lääkäreiden mukaan lähde liikkeelle.


    • 19 vee ja tukos

      Toissapäivänä hematologin päätöksellä marevan pois,vaikka noin puoli vuotta aikaisemmin olin saanut soiton lääkäriltä joka kertoi hematologin(nro.2) olevan sitä mieltä että jatkuva marevan. No olen tyytyväinen tähän kokeiluun ja toivottavasti tulppa ei uusiudu,APC resistenssi kun olen..miten muilla on lääkityksen kanssa? Haluaisin varsinkin kokemuksia muilta APC resistenssin omaavilta,onko tukokset uusiutuneet? Hematologi perusteli marevanin lopettamisen sillä että vuosi sitten riskitekijänä olivat e pillerit,nyt ne ovat poissa..myöskin jotkin veriarvoni,en muista nimeä mutta ne mittasivat mahdollista aktiivista trombimassaa,olivat kunnossa..kuulemma jos tämä arvo olisi ollut korkeampi(yli 0,2,itselläni oli 0,0..jotain)olisi marevania jatkettu. Ymmärsin että tämä oli tältä osin tässä. Jalassani on edelleen tukosta reiden kohalla,mutta se ei siitä lähdekään,oma keho liuottaa pikkuhiljaa mutta tukos on "arpeutunut" eikä ole aktiivista trombimassaa.

      • tulppapotilas 20v

        Mulla todettiin syvälaskimotukos marraskuussa-12. Eka mulla oli klexanet 10pv marevan.. on ollu hoitotasolla hyvin.. ja jalka on ollut ok.. joten menin pari päivää sitten bodypumppiin.. reisilihakset siitä meni kipeeks mut ei muuta.. tänään sit töissä rupes polvitapeeseen sattua ja näin iltaan tullen pohje tuntuu kipeeltä kävellessä ja saman jalan reittä välillä jomottaa parikertaa.. voiko olla tulppa joka lähteny liikkeelle.. mulla kumminki marevanit viel käytössä :o tukisukat päivittäin käytössä..


    • Laakinlyömä.

      Ruusua pukkaa tai voihan se olla laskimotukoskin tarkaille tassua herkeämättä ja painu pikinmiten lasaraeetiin. Sen vielä sanon, että jos sydänkohtaus eli infrakti iskee niin se ei jätä arvailujen varaan, nimittäin poikittainen rintakipu on sitä luokkaa jota ei ole ennen kokenut!

    • jupiter 4

      Hei kaikille !! Vasemmassa polvitaipeessani tuntui tiistaina pieni kyhmy ja se oli hieman kipeä,kivut pikkuhiljaa lisääntyivät ja kun tulin torstai illalla töistä niin kipu olikin jo aikamoista ja polvitaipeessa turvotusta,punotusta ja arkuutta.Kävely pikkusen kivuliasta.Aamulla soitto työterveyteen ja lääkärinaika 10.40.Lääkäri passitti välittömästi labraan ja 15 min kuluttua varmistui tulehdusarvojen nousu 1.5 normaalitaso 0.5) sitten lähete keskussairaalaan ja "ultralääkärin" kartoitukseen ja sieltähän se löytyi: laskimoveritukos,trompoosi,veritulppa. Isoin polvitaipeesta ja kaksi muuta pienempää alempaa säärestä,molemmilta puolilta. Sairaalasta marevan hoitoohjeet ja napapiikin pistoohjeet selkeästi.Sitten apteekkin ja ensimmäinen marevan poskeen ja sairaalassahan sainkin jo sen ekan piikin.Nyt maanantaiaamuna labrat näyttivät INR tason olleen 3.4.Marevan lääkitys pienemmäksi ja napapiikkejä 2 kertaa päivässä ja perjantaina otetaan uudet labrakokeet ja toivotaan että taso olisi se 2.0 - 3.0.Olen itse 50 vuotias miespuolinen olento,perusterve. Lääkäri esitti syyksi suonikohjuja ja liikkumattomuutani,itse olen samaamieltä, mutta lisäisin tähän vielä:omaa runsasta alkoholinkäyttöäni joka on jo jatkunut vuosia.Alkoholi huonontaa ääreisverenkiertoa huomattavasti, tämän olen huomannut jalkakramppeina.Olen yrittäjänä ollut jo 18 vuotta ja salajuominen tullut tutuksi.Itse tässä mietin että kuinkahan paljon runsas alkoholinkäyttö on syynä veritulppiin, jos ryyppykaudet jatkuvat...niin eihän sitä kiinnitä huomiota "pikkukipuihin".Lääkärikirjasta kun luin että: veritulppa jalasta alkaa nousta pikkuhiljaa ylöspäin nousten sydämmeen ja jos on tarpeeksi iso tulppa se voi pysähtyä keuhkovaltimoon,mikä aiheuttaa lähes välittömän äkkikuoleman.Lopetan juomiseni tähän ja kiinnitän huomiotani siihen mitä syön, sekä aloitan liikunnan jälleen uudelleen pikkuhiljaa.Kyllä elämämme on kuitenkin niin kallis asia !! Ps. Toivon että tästä kirjoituksesta olisi edes jollekin hyötyä. Hyvää kevättä kaikille .

      • Tuikk

        Alkoholi aiheuttaa nestevajetta kehossa ja se taas on veritulpan riskitekijä. Kun siis juot alkoholia, muista nesteyttää itseäsi samalla jollain alkoholittomalla juomalla!


    • ken ties

      Kauanko aikaa teillä on mennyt kokonaan toipumiseen saatuanne veritulpan? Olen 18 vuotias nuori nainen ja sain viime kesänä syvänlaskimotukoksen ja keuhkoveritulpan. Niistäkin on jo 9 kk aikaa ja tuntuu ettei vieläkään olisi kokonaan parantunut, marraskuussa lopetin marevaninkin. Mutta mistä lie johtuu, taitaa vaan oma mieli kummitella kun oli aikamoinen shokki tuo..

      • 19vee ja tukos

        Itelläni meni joku pari kuukautta kun aloin taas lenkkeilemään ja oli ihan ok. Nykyään olen käynyt 4kertaa viikkoon salilla ja välillä tuntuu jomotusta juuri reiden kohalta, missä syvälaskimotukos olikin.Mulla henkinen toipuminen varmaan vieläkin vaiheessa ja olen tullut suht sairauskammoiseksi ja ravannut lääkärissä mistä syystä milloinkin.Tällä hetkellä en pelkää mitään mutta mieleni on sairastanut syövistä sukupuolitauteihin,huh huh..Pitää vaan antaa itelle aikaa ja miettiä asioita realistisesti ja jatkaa eteenpäin,on sitä paljon vakavampiakin juttuja olemassa.Kiinnostais muuten tietää että todettiinko sulla joku perinnöllinen alttius vai mistä tukos oikein pukkas?


      • ken ties
        19vee ja tukos kirjoitti:

        Itelläni meni joku pari kuukautta kun aloin taas lenkkeilemään ja oli ihan ok. Nykyään olen käynyt 4kertaa viikkoon salilla ja välillä tuntuu jomotusta juuri reiden kohalta, missä syvälaskimotukos olikin.Mulla henkinen toipuminen varmaan vieläkin vaiheessa ja olen tullut suht sairauskammoiseksi ja ravannut lääkärissä mistä syystä milloinkin.Tällä hetkellä en pelkää mitään mutta mieleni on sairastanut syövistä sukupuolitauteihin,huh huh..Pitää vaan antaa itelle aikaa ja miettiä asioita realistisesti ja jatkaa eteenpäin,on sitä paljon vakavampiakin juttuja olemassa.Kiinnostais muuten tietää että todettiinko sulla joku perinnöllinen alttius vai mistä tukos oikein pukkas?

        Näimpä... Ei ollut perinnölistä, aikaisemmin oli ollut koko jalan kipsi jonka jälkeen pari kk tuki jalassa ja vielä samaan syssyyn diane nova pillerit. Tais suurin syy olla noi pillerit kun omasta mielestä liikuinkin sopivasti, vaikka jalka olikin murtunut. Eikä välttämättä olis asiat menny noin huonosti jos lääkäri olis tutkinut jalan ihan perusteellisesti, samalla kun tuen sain pois, valitin kun reiden ja nivuksen kohdasta on ihan kauhian kipiä mutta lääkäri sanoi vaan että se olis lihaskipua mutta eipä ollut ja viikko sen jälkeen teholle hoitoon... Nooh kyllä tästä yli päästään vaikka pelottavaahan tuo olikin :)


    • Dr. Talo

      Syvään laskimotukokseen, mikä vaatii lääkärin luona käymistä ja hoitoa, viittaa seuraavat asiat:

      -Kipu kovana useimmiten pohkeessa, jonka venytys sattuu.
      -Edeltäen muutaman tunnin paikallaan istuminen esim lentokoneessa/autossa jne.
      -Aiempi todettu syvä laskimotukos.
      -Selvä toispuoleinen turvotus sääressä, ero yli 3cm ympärysmitoissa.
      -Potilaalla todettu syöpätauti
      -Tavallista voimakkaammin pulloittavat pinnalliset laskimot kipeässä jalassa.

      Yleisin syy pohjekipuun on lihasperäinen. Joten etenkin, jos jalka on kipeytynyt esim. lenkin jälkeen, ei kannata syvää laskimotukosta pelätä.

    • APUA !?

      Oon vasta 13-vuotias tyttö ja mulla todettiin veritulppa vasemmassa jalassa, viime kesänä 2012. Jäin sairaalaan viikoksi, enkä saanut kävellä ja joka paikkaan piti mennä pyörätuolilla. Aloitin heti silloin marevan syönnin ja syön sitä edelleen. Mulla oli ollut vuoden verran jalka kipeä. Kävimme ainakin yli viidessä ultraäänessä, ennen kuin tulppa löytyi. Jouduin käyttämään tukisukkaa monta kuukautta. Lääkärit ihmettelivät, että kuinka näin nuorella voi olla veritulppa ja mistä se oli tullut? Emme tiedä vieläkään mistä tulppa alunperin oli jalkaani tullut. Jalka on ollut edelleen kipeä ja se on 2-3 cm toista paksumpi. Mistä kipu voi johtua, sillä jalassa ei ole ollut tulppaa yli vuoteen?! AUTTAKAA!!!!!

    • jelppiä

      Kaaduin pihalla noin viikko sitten, mutta vasta nyt parina päivänä on toinen pohje ollut kipeä ja mittasin kummankin pohkeen ymp. mitan ja kipeämpi oli kuitenkin vain vähän yli 1cm toista paksumpi. Kerran aikasemmin on ollut syvälaskimotukos mutta se on ollut reidessä niin en oikein tunnista oireista voisiko olla tulppa. Enkä ole muistanut käyttää hoitosukkaa vähään aikaan ja autossa on tullut istuttua pitempiä matkoja, pitäiskö käydä näyttämässä tätä pohjetta lääkärissä lähiaikoina vai pitäiskö odottaa jos menis kipu ohitse?

    • nonnake

      Kokemuksen sanalla kannattaa mennä näyttämään lääkärille, et luultavasti menetä siinä mitään ja saat vastauksen.

      • Nalihali

        Hei Vasta kuukausi sitten aloitin e-pillerin ja nyt viikon ajan on ollut outoja tuntemuksia jalassa. Se on semmoista pistelevä kipua, ikään kuin joku nipistäisiäsitä. Tunnen sen reidessa, pohkeessa ja sääressä. Välillä jalka on jäykkempi. Tänään alkoi tuntua polttvaa kipua II, III ja IV varpaassa.
        Teen liikuntaa 5 päivää viikossa, mutta lepopäivinä tämä kipiu esiintyy. Suvussani on tukoksia, esiintynyt myös alaikäiselle...osaisko joku neuvoo mitä teen? Pelottaa ihan kamalasti...


      • tuikk
        Nalihali kirjoitti:

        Hei Vasta kuukausi sitten aloitin e-pillerin ja nyt viikon ajan on ollut outoja tuntemuksia jalassa. Se on semmoista pistelevä kipua, ikään kuin joku nipistäisiäsitä. Tunnen sen reidessa, pohkeessa ja sääressä. Välillä jalka on jäykkempi. Tänään alkoi tuntua polttvaa kipua II, III ja IV varpaassa.
        Teen liikuntaa 5 päivää viikossa, mutta lepopäivinä tämä kipiu esiintyy. Suvussani on tukoksia, esiintynyt myös alaikäiselle...osaisko joku neuvoo mitä teen? Pelottaa ihan kamalasti...

        Lääkärin ei pitäisi määrätä tavallisia e-pillereitä henkilölle, jonka lähisuvussa on ollut tukostaipumusta. Vaihtoehtoisia valmisteita ehkäisyyn tukostaipuvaisille on olemassa. Tiedustele lisää lääkäriltäsi!

        olen ymmärtänyt, että tukokset tulevat nimenomaan e-pillereiden aloittamisen yhteydessä.


    • usko1

      Tuskin on mitään veritulppaa kun kuitenkin urheilet paljon, voiskohan se olla ettei ne e-pillerit oo sulle sopivat? kannattais kyllä mennä käymään lääkärissä kysäsemäs johtuuko se noista pillereistä vai mstä...

    • jos ehkä joskus

      jotkut lääkkeet kyllä aiheuttaa tukoksia. Minäkin käyttänyt sertralinia vuoden ja olen saanut syvän laskimotukoksen jalkaa reiteen asti ja se hoidettiin sairaalassa kunnes sanoin että osaan kyllä itsepistää klexanen ja noin puolivuotta sen jälkeen niin sain iv tiputuksen yhteydessä laskimotukoksen käteen joka tosi harvinainen, nyt olen alkanut epäilemään sertralinia aiheuttajaksi aiheuttaa sivuvaikutuksena ääreisverenkierron iskemiaa eli heikentynyttä verenvirtausta.

    • peepee2

      Enta jos kadessa lihas kipeytyy parin paivan aikana. Nousee kova muhkura ja kipu on sykkivaa. Mita vois olla?

    • jana3

      Ookko sä käyny esim labrassa otattamassa jtn verikokeita tai ollu salilla treenaamassa? Oisko sulla revähtäny lihas ym, mee ihmees näyttään lääkäriin mikäli ei tuosta parane. Ei kannata liian kauan ootella et paranis käsi jos kerran on jo pari päivää ollu kipeä... Itsellä ollu kädessä tulppa ja siihen kyllä nuosi muhkura ja oli tosi kipeä kyynärtaivetta taivuttaessa...

    • Mummu57

      Minä 56v mummeli parhaillaan mietin onko tulppa jalassa; pohkeen kohta ollut kipeä kolme päivää ja suvussa paljon tulppatapauksia.
      Äitini kuoli 30v sitten kohtuleikkauksen jälkeisenä aamuna tulppaan ylös noustuaan kun ei tiedetty jalassa kipua aiemmin olleen.
      Veljelläni oli jo nuorena, 30v, kahdesti tulppa jalassa ja kerran reidessä asti.
      Odottelen juuri puhelua terveysneuvonnasta sekä omalääkärini sairaanhoitajalta mitä kannattaisi tehdä..
      Laitanpa tänne sitten tietoa mitä sanoivat..

      • kauris

        Mielenkiinnolla lukenut aiempia kertomuksia. Itselläni tukoksen taustalla leikkaus josta seurasi komplikaationa infektio. Infektiosta taas uusi operaatio eli märkäpesäkkeen poisto ja antibioottitiputus suoneen. Vuodelepoa jaå kotiutuksen jälkeen hyvin vähän liikkumista kipeiden leikkaushaavojen vuoksi. Muutaman kotonaolopäivän jälkeen alkoi pohje kipeytymään.Aavistelin pahaa siinä vaiheessa. Heti seuraavana päivänä lääkäriin ja otettiin d-dimeeriarvo joka olikin reilusti koholla 5,5. Napapiikkihoito aloitettiin välittömästi ja seuraavana aamuna ultra paljasti että pohkeessa kaksi laskimoa tukossa. Asianmukainen lääkitys aloitettiin eli kotihoidossa 5 päivää napapiikkejä ja marevan joka saatetaan hoitotasolle. Hoidon aloituksen jälkeenkin pohje vielä kipeytyi entisestään niin pahaksi että vaivoin pystyn suoriutumaan vessa- ja pesureissuista kyynärsauvojen avulla. Taitaa toipuminen tästä vaivasta olla todella hidasta. Tämä on ensimmäinen tukos elämässäni ja vähän mietityttää tulevaisuus. Pitkä lääkitys ja tukisukkien käyttö on ainakin varma. Neuvona sanoisin kaikille jotka epäilette tukosta: älkää odotelko pitkään. Verikoe on helppo alustava tutkimus jota käytetään poissulkumenetelmänä. Tukos on aina vakavasti otettava tila johon löytyt kuitenkin nykypäivänä helposti toteutettava hoito yleensä ihan kotioloissa jos se sijaitsee vain jalassa. Hoitamattomana ja pidemmälle edenneenä seuraukset voivat olla vakavat ja jättävät vauriot koko loppuelämäksi.


    • Mummu57

      Olen tuo aiempi Mummeli57 ja kerron nyt miten mun tilanne eteni; sairaanhoitaja soitti ja kerroin oireitani jolloin hän pyysi tulla näyttää jalkaa päivystävälle sairaanhoitajalle

      Menin käymään, hän katseli ja mittasi pohkeen ja kutsui omalääkärini paikalle. Lääkäri mittasi, ei turvotusta, ei punotusta, ei kuumotusta.. 'tuskin mikään veritulppa on' sanoi ja paineli pohjetta kovasti et sanoin jouduin kieltään kun sattui niin kovaa.
      Ei varmaan ois lähettäny mihinkään mut hoitaja sanoi et eiköös verikoe oteta johon hän suostui.
      Lääkärin lähdön jälkeen hoitaja varotteli paljon kävelemästä yms koska epäili tukosta.
      Kävin verikokeessa ja seuraavana aamuna soitti hoitaja ja sanoi et arvo koholla ja lähetti ultrakuvaukseen päivystysasemalle.
      Ultrassa todettiin oikeassa jalassa kaksi valtimotukosta joihin sain lääkitykseksi tietysti Marevanin sekä 'napapiikit' aamuin illoin kunnes arvot on 2-3 ja Marevan menee todennäköisesti puoli vuotta.
      Eka seurantaverikoe otettiin maanantaina, INR taso oli yhä vain 1,1 joten piikitys jatkuu ainakin ensi maanantain kokeisiin asti ja Marevan annostusta hiukan nostettiin.

      Vielä on pohje jonkin verran arka mutta kävely sujuu hyvin jos en liikaa rasita jalkaa joten ainoa ongelma onkin nyt sikakallis Klexane-lääkitys, 5 vrk:n piikit maksaa omavastuullakin vielä yli 48e joten toivottavasti en joudu enää kuin yhden laatikollisen ostamaan.

      Rahaa ei tietty pitäisi miettiä terveyden rinnalla mutta minulla on tähän asti lääkkeisiin mennyt 1000euroa 1,5 viikossa, taksimatkat saikkuun on kela-taksilla yht 28e (kävellä ei saanut edes bussipysäkille),

      Eipä oo varaa ostella herkkuja jouluksi puhumattakaan lahjoista joten olen melkoisen allapäin ja masentunut nyt, toivottavasti joulu menee pian ohi ennustetussa vesisateen pimeydessä, INR-arvot kohentuisi mahdollisimman pian että elämä pääsisi entiselleen, yksinäisen mummun elämään.

      Olkaa tarkkoina jalkojenne kanssa ja vaatikaa tutkimuksiin; veritulppa ei ole leikin asia!

      Mukavaa ja tulpatonta joulun aikaa teille kaikille!

      • tytteliininen

        Olen pelännyt reilun viikon ajan erilaisia oireita jotka muistuttavat veritulppaa, mutta onko kipuni veritulppaa vai muuta osaako joku auttaa?

        Oikea jalkani alkoi viimeviikon torstain vastaisena yönä puutua inhottavasti, ilman erityistä rasitetta. Istun usein huonossa ryhdissä ja olin istunut n. 10 tuntia huonossa asennossa torstaina, kipu alkoi illalla sänkyyn mennessä. Jalka ei ole turvonnut, punainen tai erityisen kosketusarka koko aikana, mutta jotenkin puutunut ja puristuksissa. Olen 19v ja käytössä oli minipillerit, diagnosoitu tension neck v. 2009 mutta ongelmat yleensä vain ylävartalossa, jaloissa harvoin mitään. Suvussa ei rasitetta. Pystyn kävelemään normaalisti ja juoksemaankin, särky jalassa ennen kaikkea lepotilassa, pohkeen sivulla, reiden sivulla, varpaissa tuntuu puutuneisuus ja pakara kipeä. Kaikki yhtä aikaa.

        Kävin keskiviikkona terveyskeskuksessa näyttämässä jalkaa, lääkäri otti fidd -arvon pyynnöstäni, sanoi, että se on normaali ja niin hyvä, ettei tulppaa tarvitse epäillä. Epäili lihaskipua, tai jotain hormonaalista tms.

        Oireet ovat kuitenkin jatkuneet, mutta kaveri hieroi selkääni ja löysi sieltä alaselän ja pakaran rajalta oikealta "möykyn", joka sattuu aivan sairaasti kun siihen koskee. Kipu osaltaan säteilee jalkaan ja pakaraan. Koko oikea pakara myös lähes kauttaaltaan kosketusarka. Oireileeko iskias tms. näin, vai pitäisikö lähteä vaatimaan lääkäriltä uusia tutkimuksia? Burana ja kylmägeeli auttavat oireisiin, välillä paljon ja välillä vähän. Olen luulosairas, panikoin ja pelkään paljon kaikkea mahdollista,varsinkin sairauksia. Pilleritkin lopetin varuiksi. Kiitos avusta!


      • jös
        tytteliininen kirjoitti:

        Olen pelännyt reilun viikon ajan erilaisia oireita jotka muistuttavat veritulppaa, mutta onko kipuni veritulppaa vai muuta osaako joku auttaa?

        Oikea jalkani alkoi viimeviikon torstain vastaisena yönä puutua inhottavasti, ilman erityistä rasitetta. Istun usein huonossa ryhdissä ja olin istunut n. 10 tuntia huonossa asennossa torstaina, kipu alkoi illalla sänkyyn mennessä. Jalka ei ole turvonnut, punainen tai erityisen kosketusarka koko aikana, mutta jotenkin puutunut ja puristuksissa. Olen 19v ja käytössä oli minipillerit, diagnosoitu tension neck v. 2009 mutta ongelmat yleensä vain ylävartalossa, jaloissa harvoin mitään. Suvussa ei rasitetta. Pystyn kävelemään normaalisti ja juoksemaankin, särky jalassa ennen kaikkea lepotilassa, pohkeen sivulla, reiden sivulla, varpaissa tuntuu puutuneisuus ja pakara kipeä. Kaikki yhtä aikaa.

        Kävin keskiviikkona terveyskeskuksessa näyttämässä jalkaa, lääkäri otti fidd -arvon pyynnöstäni, sanoi, että se on normaali ja niin hyvä, ettei tulppaa tarvitse epäillä. Epäili lihaskipua, tai jotain hormonaalista tms.

        Oireet ovat kuitenkin jatkuneet, mutta kaveri hieroi selkääni ja löysi sieltä alaselän ja pakaran rajalta oikealta "möykyn", joka sattuu aivan sairaasti kun siihen koskee. Kipu osaltaan säteilee jalkaan ja pakaraan. Koko oikea pakara myös lähes kauttaaltaan kosketusarka. Oireileeko iskias tms. näin, vai pitäisikö lähteä vaatimaan lääkäriltä uusia tutkimuksia? Burana ja kylmägeeli auttavat oireisiin, välillä paljon ja välillä vähän. Olen luulosairas, panikoin ja pelkään paljon kaikkea mahdollista,varsinkin sairauksia. Pilleritkin lopetin varuiksi. Kiitos avusta!

        Uudestaan lääkärin luona käymään! Kannattaa selvittää mikä oikein on syynä ettei vaivaa mieltä liikaa tai on liian kipeä!


    • 1234012

      1000 € lääkkeisiin 1,5 viikossa?? juuri kerroit että paketti klexanea maksaa 48€ 10 päivän klexanet siis n. 100 € ja 100kpl marevania maksaa n.7€

    • kalleaito

      Itse satutin typerästi nilkkani. En tietenkään lääkärillä käynyt edes päivystyksessä.
      Muuten ajat 4 viikkoa. Jippii.
      No oletin ettei niin paha ja parantuu kuten kaikki aiemminkin.
      Lopuks tai aluks pääsin terkkariin muutaman kuukauden jälkeen.
      Juteltiin lääkärin kanss asiasta ja lähetti mut kuvauksiin. Röntg ja ultra kuvaus.
      Jossa todettiin laskimotukos nilkasta reiden yläosaan asti
      Heti samalla Jorviin, oli kuolema lähellä, ja vieläkin hoidosta huolimatta.
      Nyt tässä tuki sukkieni kanssa taistelen. Lääke ei ole mulla Merivan, otin sen kalliimman Xarelton. MIKSI?. Ajattelin et uusi ja parempi. Maksaa noin vähän yli euron päivässä.. Merivan 10 senttiä.
      Opetus tässä on se et kun en lääkäreissä ole koskaan käynyt, niin ehkä joskus kannattais.
      Toivottavasti vaik vanha olen niin selviäisin tästäkin.

    • Huolestunut

      Mitäs epäilette, onkohan tulppa..? Mulla turpos n. 1 centin paksummaks vasen sääri tuossa kolme-neljä päivää sitten. En oo mitannut nyt, mutta turvotus tuntuu laskeneen hiukan. Turvotuksen huomas etenkin, kun nousi konetyöskentelyn jälkeen (kotona konetyöskentelyä, tuoli painaa reisiä). Vasen sääri myös tuntui pinkeältä.
      Aluksi ei mitään kipuja, mutta eilen yritin kävellä korkokengillä pari metriä, kunnes tuntui viiltävää kipua vas. säären ulkosyrjässä, aika keskellä säärtä. Aikaisemmin säärtä heiluttaessa tuntunut, että ihankuin sielä höllyisi joku, olis nestettä tms., mutta ei kipua. Kengillä kävelyn jälkeen tuntunut myös levossa vähän kuin suonenvetoa samassa kohtaan. Myö nesteentuntu ollut samassa kohtaa säärtä.

      En kuulu millään tavalla riskiryhmään, teen fyysistä työtä (tosin kotona tulee sitten istuttua jopa pitkiäkin aikoja) enkä syö e-pillereitä. Ikääkin on vasta vähän reilu 20.

      • Huolestunut

        Lisänä vielä, että auton kytkintä painattaessa tuntuu inhottava veto samaisessa kohtaa sääressä. Ajan työssä myös aika paljon autoa, mutta onneksi lyhyitä matkoja, mutta tiheään.

        T. Sama


    • Anonyymi

      Lisää kokemuksia?

    • Anonyymi

      Kuinka kauan teillä on kipu pohkeessa kestänyt? Xarelto aloitettu viikko sitten diagnoosin jälkeen ja edelleen hurjat kivut, joita Tramal vähän vaimentaa.

    • Anonyymi

      Mulla on ollut kolme kerataa veeituilppa jalassa, kipeytyy pohkeesta ja turposi , on kovin kipeä , ei kannata odotella lääkärille menoa kauan

    • Anonyymi

      Hei olen 30v mies. mulla on ollut nyt nilkka turvonnut noin viikon ajan ja on ihan melonin kokoinen. Nilkkaan ei satu kummemmin kuin, silloin vaan jos istuu tai makaa kauan ja nousee seisomaan niin tuntuu hetken pientä kipua jonka jälkeen kipu katoaa. No nyt rupesi toinenkin nilkka turpoamaan sisäpuolelta ainoastaan. Turvotus kohista punertava ja tuntuu kädellä lämpö. Muuten pystyn kyllä kävelemään normaalisti yms. Ongelmana on se että lääkääriin on 50km ja olen kärsinyt jo usean vuoden paniikkihäiriöstä yms jonka takia en ole käynyt montaa kilometriä kotoa kauempana. Ja nyt huolestuttaa onko tulppa ja jos on voiko muka tulla toiseenkin jalkaan muutamanpäivän sisään.

    • Anonyymi

      Minä taas hyppäsin arv.keskuksessa 4 kk:n ajan vuodenvaihteessa kolmella eri lekurilla. Samat oireet joka kerta : hengenahdistusta, heikotusta, yskää , korkea verenpaine ym.ym. Joka kerta ab.kuuri..otettiin joskus ekg. Neljännellä lääkärikerralla eri lekuri laittoi minut labraan ja katsottiin veren hyytymisarvo mikä oli 1.6 l. kolminkertainen..mitä p.o.
      Lekuri lähetti minut päivystyssairaalaan.. Siellä viipalekuvattiin ja löytyi keuhkoveritulppa.. Nyt syön 6 kk verenohennuslääkettä..että näin..

    • Anonyymi

      Aloin kyselemään, että pitääkö olla huolissaan, kun oikean jalan pohje on kipee.
      Eli tuntuu, kuin kahteen eri kohtaan viiltävä kipu, ei kokoajan vaan päivittäin tuntuu, kuin joku iskussa puukolla.
      Välillä tuntuu, kuin jalkaa kihelmöisi/puutuisi myös, mutta turvotusta/kuumotusta ei ole.
      Voiko olla veritulppa?
      Lisäksi mie sain Astra Zenecal rokotteen reilu kaks kk sitten ja kun soitin muutama vk sitten päivystykseen näistä oireista, hoitaja nauro mulle puhelimessa, että ei oo tulppaa.
      Nyt kuitenki oireet jatkunut ja pelottaa. Sain lääkäriajan 23.6. Kannattaako oottaa sinne saakka, vai hakeutua hoitoon nopeammin?

    • Anonyymi

      Kannattaa ottaa vakavasti tulpat. Tuli pohkeeseen turposi oli jo hankala kävellä. 3 viikkoa myöhemmin lähti liikenteeseen keuhkoon oli vaikea jo hengittää makullaa kuin sähkö shokkeja olis saanut tunsin et nyt on viimeinen yö. Zarento lääkitys pilkkoi ilmeisesti matkalla ja pelasti.

    • Anonyymi

      olen 84v jalkaterässä murtuma kipsaus 3viikkoa .Kipsin jälkeen ei heti vaan 2viikon jölkeen sääri turposi ja todettiin tukos ja nyt nilkan yläpuolelta sääri hikoilee kuuluuko tämä tähän tautiin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe