VATSAN TURVOTUS HÄVISI

TUIJA

Totta se on!

Yli kymmenen vuotta olen kärsinyt vatsan turvotuksesta. Kaikki tähystykset ym. tutkimukset tehty, eli sairaudet pois suljettu. Hoito jäi siihen, edes ravintoterapeuttia ei kaupungissamme ole. Kokeilin mitä erilaisempia ruokavalioita ja päivittäin vaan vatsa kipeä,kaikesta huolimatta. Tuli piste ii:n päälle, nyt riitti. Muistin parin vuoden takaa radiosta erään naisen kertomuksen -tarina oli kuin minun suustani- kuinka hän oli saanut homeopatiasta avun, niinpä varasin itsekkin ajan homeopaatille. Olin monimutkainen asiakas monine oireineni, joten homeopaatti jäi pohtimaan tilannettani ja lupasi soittaa pian. Soiton jälkeen hain lääkkeet/helmet häneltä ja samana iltana vatsa turvoksissa otin ensimmäiset -annostus 5 helmeä 2x viikossa-. Seuraavana aamuna ei turvotusta, ei kipua, oli outo tunne kun vatsa oli oireeton! Nyt aikaa on kulunut 10 pv ensimmäisistä helmistä, eikä vieläkään mitään oireita. Mitään ruoka-aineita en ole vältellyt, syönyt ihan kaikkea. Sain varovaisen aikataulun paranemiselleni, johtuen pitkästä sairastamisesta, joten tämä tuntuu uskomattomalta, kun heti auttoi, enkä nielaise vielä koska tämä on alkua, mutta mahtava sellainen. Älkää ihmiset epäröikö mennä homeopaatille!

61

72252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menisin mielelläni,

      mutta ei riitä rahat ruokaankaan,eli ei kai auta kun kärsiä.

      • Tuija

        Minä olin yllättynyt, ettei se käynti maksanut sen enempää, eli keskustelu 2h helmet kontrolliin saakka -4vk- 40€. Jos nämä helmet oikea lääkitys, purkki maksaa luontaistuote kaupassa n. 12€ ja kestää kauan. Toivon, että keksit keinon päästä homeopaatille, elämänlaatusi nimissä.

      • paulinki
        Tuija kirjoitti:

        jos nämä helmet ovat luontaistuotekaupan valikoimissa, kerro ihmeessä lääkkeen nimi. olisin tosi kiitollinen.

        mikä on sen luontaistuotteen nimi, joita ostit vatsaoireisiisi luontaistuotekaupasta. olisin kiitollinen vastauksesrasi. [email protected]

      • malla
        paulinki kirjoitti:

        Myös minulla sama vaiva jo pitkään! Olisin myös kiinnostunut kyseisen tuotteen nimestä.Please, Tuija, Kerro?

      • Kmau
        paulinki kirjoitti:

        jos nämä helmet ovat luontaistuotekaupan valikoimissa, kerro ihmeessä lääkkeen nimi. olisin tosi kiitollinen.

        Homeopaattisia aineita ei ole luontaistuoteliikkeissä, koska niitä ei luokitella, eikä ne ole luontaistuotteita. :)
        Mutta avun niistä saa.
        Ja netistä kannattaa lukea tietoa enemmän. :)

      • homeopatian tukkuri
        Kmau kirjoitti:

        Homeopaattisia aineita ei ole luontaistuoteliikkeissä, koska niitä ei luokitella, eikä ne ole luontaistuotteita. :)
        Mutta avun niistä saa.
        Ja netistä kannattaa lukea tietoa enemmän. :)

        hyvinvarustelluissa luontaistuoteliikkeissä, joissa myös toivottavsti koulutettu henkilökunta. Ovat lääkelain alaisia nykyään.

      • Helikobakteeri
        Kmau kirjoitti:

        Homeopaattisia aineita ei ole luontaistuoteliikkeissä, koska niitä ei luokitella, eikä ne ole luontaistuotteita. :)
        Mutta avun niistä saa.
        Ja netistä kannattaa lukea tietoa enemmän. :)

        Hei! Vanhaa tekstiä, mutta kyllä homeopaattisia aineita löytyy myös luontaistuoteliikkeistä!

    • Monchi -74

      Hei Tuija, luin kirjoituksesi vatsan turvotuksen häviämisestä kahden vuoden takaa netistä. Tunnen itse tosiaan aivan samoja oireita. Lääkäri sanoi että minulla ärtynyt paksusuoli ja siihen sain Agiocur nimistä lääkettä mutta vatsan turvotukseen se ei auta. Vatsaan sattuu, napaa aivan vihloo eivätkä housujen nappi mene kiinni ja on tuskallista jopa istua päivä töissä koska maha on "tiellä" ja sattuu :( Olen valmis kokeilemaan mitä vain päästäkseni tästä eroon.. Sanoit saaneesi avun homeopaatilta, ovatko nuo helmet (ilmeisesti jotain luontaistuote tabletteja??) auttaneet vielä ja onko vatsan turvotus pysynyt poissa?

      Olisin kiitollinen vastauksestasi, harkitsen tosiaan tätä homeopaattiakin koska lääkäri ei näemmä osaa minua millään tavalla auttaa :(

      terkuin Salome

    • Hapoton vatsa

      Moi

      Etsiskelen tietoa homeopatiasta ja mikä olisi hyväksi hapottomalle vatsalle.
      tiedän että homeopaatti katsoo kokonaisuutta, mutta sitten on näitä "yleislääkkeitä".
      Vaiva ja vaivan lääke periaatteella. voisitko vastata mitä käytit hapottomaan vatsaa?
      Olo on tukala , mikään ei tunnu sulavan ja turvotus on jatkuvaa.
      ..toki muutkin saavat vastata.Kiitos.

    • Pallon Niellyt

      Kerro mitä ne (helmet)sisältää.

      • Jenni__85

        Olen itsekin kärsinyt ummetuksesta jo useita vuosia. Vähintään kerran kuukaudessa ummetus häiritsee elämääni ja oloani. Vatsaa särkee ja paisun kuin ilmapallo. Pitkään kokeilin erilaisia tuotteita niin apteekista kuin luontaistuotekaupoistakin. Myös luumut jne. tuli kokeiltua, mutta mikään ei oikein toiminut kunnolla.

        Pitkien kärsimysten jälkeen vahingossa keksin (keksimme kihlattuni kanssa) keinon miten ummetuksesta pääsee nopeasti. Kihlattuni oli jo pitkään haikaillut anaaliseksin perään ja eräänä kauniina päivänä halusin yllättää hänet ja päästää hänet takapuoleeni. Se touhu vain jotenkin poisti ummetuksen. Osittain tämä johtui varmaankin siitä, kun ilmaa kehittyi hieman suolistoon aktin aikana ja siemennesteen "voitelevasta" vaikutuksesta.

        Kihlatullani on melko kookas (pituus 23cm ja ympärysmitta 18cm),joten on mahdollista, että pienemmällä lopputulos ei ole samanlainen. Tällä koolla saa siemennesteet riittävän syvälle ja avaa riittävästi paikat. Tätä keinoa olen käyttänyt siitä lähtien ummetukseni poistoon :) Tällä niksillä on useita hyviä puolia: ummetus lähtee ja molemmat osapuolet nauttivat (olen alkanut itsekin nauttimaan anaaliaktista).

      • Dr Canal
        Jenni__85 kirjoitti:

        Suosittelen anaaliseksiä myös ummetuksesta kärsiville miehille. Partnerin löytäminen ei liene vaikeaa nykyaikana.

        Niksi-Pirkka kehoittaa käyttämään korvikkeena polkupyöräpumppua.

      • hyi?hyi
        Jenni__85 kirjoitti:

        Olen itsekin kärsinyt ummetuksesta jo useita vuosia. Vähintään kerran kuukaudessa ummetus häiritsee elämääni ja oloani. Vatsaa särkee ja paisun kuin ilmapallo. Pitkään kokeilin erilaisia tuotteita niin apteekista kuin luontaistuotekaupoistakin. Myös luumut jne. tuli kokeiltua, mutta mikään ei oikein toiminut kunnolla.

        Pitkien kärsimysten jälkeen vahingossa keksin (keksimme kihlattuni kanssa) keinon miten ummetuksesta pääsee nopeasti. Kihlattuni oli jo pitkään haikaillut anaaliseksin perään ja eräänä kauniina päivänä halusin yllättää hänet ja päästää hänet takapuoleeni. Se touhu vain jotenkin poisti ummetuksen. Osittain tämä johtui varmaankin siitä, kun ilmaa kehittyi hieman suolistoon aktin aikana ja siemennesteen "voitelevasta" vaikutuksesta.

        Kihlatullani on melko kookas (pituus 23cm ja ympärysmitta 18cm),joten on mahdollista, että pienemmällä lopputulos ei ole samanlainen. Tällä koolla saa siemennesteet riittävän syvälle ja avaa riittävästi paikat. Tätä keinoa olen käyttänyt siitä lähtien ummetukseni poistoon :) Tällä niksillä on useita hyviä puolia: ummetus lähtee ja molemmat osapuolet nauttivat (olen alkanut itsekin nauttimaan anaaliaktista).

        Onkohan kaikki homot kuralla

    • onneton lapinläänistä

      hei kaikille joka tietää niistä tuijan luonontuoteesta jolla sai vatsan turvotuksen pois mikä niiden helmet nimi on

      • Viivis29

        Hei kaikille!
        Olen itse käyttänyt homeopatiaa moneen vaivaan 4,5 vuotta. On hoidettu migreeniä, vatsan ongelmia (just edellä mainittuja oireita), yleistä stressiä jne kuten myös akuutit flunssat ja tapaturmat. En enää osaisi olla ilman homeopatiaa! Toivon vain, että olisin keksinyt hakeutua aiemmin homeopaatin vastaanotolle.

        Itse neuvon menemään osaavan homeopaatin vastaanotolle, koska me kaikki olemme yksilöitä, niin se mikä on toiminut minulle, ei välttämättä toimi toiselle. On yleisaineita kyllä, mutta jotta hoito on seurattua ja tehokasta, kannattaa se aloittaa homeopaatin kanssa. Kannattaa jo senkin vuoksi, että jos tulee kysyttävää esim. paranemisoireista tai oireisto muuttuu jollain tavalla, on hyvä että asiantuntija tsekkaa tilanteen. Mutta ehdottomasti kannatan!

        Ja muistakaa myös se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Nykyajan kiire ja stressi ei ole helppoa elimistön sietää. Muistakaa siis omat voimavararajat ja lepo. Itseltäni meni oikean nilkan nivelsiteet toukokuussa ja yllättäen olen äkkipikaisena ihmisenä huomannut, että hitaamminkin ehtii ihan samalla tavalla... ;-) Joten hidastakaa vähän tahtia ja nauttikaa elämästä ehkä aavistus enemmän. Ja muistamisen arvoinen asia (jos kehon kieleen uskoo), vatsassa möyrii ne asiat joita ei pysty henkisesti sulattamaan.

        Kaunista kesää kaikille! :-)

    • tyyliset

      "todistukset" homeopatian tehosta voi jättää omaan arvoonsa. Jos kaikkien hoitojen tehoa ruvettaisiin "todistelemaan" näin olisi koko terveydenhuolto humpuukia. Hömppä ei hömpästä muutu eikä vaikuttamattomat hoidot muutu vaikuttaviksi tällaisilla hölynpöly"todisteluilla"..

    • tyhmeliini.

      Kuvittelee parantuneensa taikauskon avulla. Siksi hän on sen verran hölmö, että maksaa siitä huijarille rahaa.

      • turvonnut

        Luin tätä vanhaa ketjua vatsan turvotuksesta, jotenkin tuntuu oudolta ettei kukaan voi sanoa tuotteen nimeä joka nämä vaivat on poistanut, eli onko kyseessä vain homeopaatin mainos?

      • nonpno
        turvonnut kirjoitti:

        Luin tätä vanhaa ketjua vatsan turvotuksesta, jotenkin tuntuu oudolta ettei kukaan voi sanoa tuotteen nimeä joka nämä vaivat on poistanut, eli onko kyseessä vain homeopaatin mainos?

        Tuo on tyypillistä piilomainontaa. Sitäpaitsi miksi helvetissä sinun piti nostaa monta vuotta vanha ketju esille? Siksikö että voisit ihmetellä että onko tämä viesti mainos?

        Ei helvetti.

      • ihmettelevä turvonnu
        nonpno kirjoitti:

        Tuo on tyypillistä piilomainontaa. Sitäpaitsi miksi helvetissä sinun piti nostaa monta vuotta vanha ketju esille? Siksikö että voisit ihmetellä että onko tämä viesti mainos?

        Ei helvetti.

        Siksi, koska olen hakenut tietoa vatsan turvotuksesta ja hakuni ohjasi tänne. Olen täällä eka kertaa, joten en tiennyt ettei vanhoihin juttuihin saa koskea, enkä sitäkään, että vastaukset ovat noin kohteliaita

      • nonpno
        ihmettelevä turvonnu kirjoitti:

        Siksi, koska olen hakenut tietoa vatsan turvotuksesta ja hakuni ohjasi tänne. Olen täällä eka kertaa, joten en tiennyt ettei vanhoihin juttuihin saa koskea, enkä sitäkään, että vastaukset ovat noin kohteliaita

        Netissä et saa koskaan kohteliasta vastausta jos teet jotain typerää. Koita tottua siihen.

      • killi
        nonpno kirjoitti:

        Netissä et saa koskaan kohteliasta vastausta jos teet jotain typerää. Koita tottua siihen.

        Taitaa Tuija höpötellä omiaan kun näitten "helmien" oikea nmi on niin vaikea sanoa. Mutta hei mulla oli aivan samat oireet kun kaikilla ja sain homeopatilta todella toimivan kikkareen. Tätä kikkaretta otan kerran viikkoon ja uskomatonta että kaikki vaivat on pois. Olen alkanut harrastaa maratoneja ja vuorikiipeilyä. Kyllä elämästä pitää osata nauttia. Mistakaa kaikki.. Kikkare! Se toimii

      • vastaukset
        nonpno kirjoitti:

        Netissä et saa koskaan kohteliasta vastausta jos teet jotain typerää. Koita tottua siihen.

        Jos et heti usko pillerikauppiaan mainostusta ainoista oikeista ja tehokkaista pillereistä, voit odottaa vähemmän imartelevia vastauksia!

    • killi

      Taitaa Tuija höpötellä omiaan kun näitten "helmien" oikea nmi on niin vaikea sanoa. Mutta hei mulla oli aivan samat oireet kun kaikilla ja sain homeopatilta todella toimivan kikkareen. Tätä kikkaretta otan kerran viikkoon ja uskomatonta että kaikki vaivat on pois. Olen alkanut harrastaa maratoneja ja vuorikiipeilyä. Kyllä elämästä pitää osata nauttia. Mistakaa kaikki.. Kikkare! Se toimii

      • turvotuksesta

        TOIMINNALLISET VATSAVAIVAT

        Luontaistuotteista löytyy runsaasti valmisteita vatsavaivoista kärsiville,
        olipa kysymyksessä lapsi tai aikuinen

        Vatsaa turvottaa, röyhtäilyttää ja närästää tuttuja oireita suurelle osalle ihmisiä. Lääketeollisuus tarjoaa avuksi monenlaisia närästyslääkkeitä ja happosalpaajia. Ne kuuluvatkin lääketehtaiden Top Ten kärki tuotteisiin. Jos kuitenkin halutaan pysyvämpiä ratkaisuja vatsavaivoihin, tulee kiinnittää erityistä huomiota ravinnon laatuun. Suureksi avuksi ovat myös erilaiset entsyymivalmisteet ja homeopaattiset aineet, jotka tehostavat ruoansulatusta. Asiakkailta on jopa helikobakteeri häipynyt ja suolistotulehdukset on saatu kuriin, kun vatsavaivoja on alettu hoitaa luonnonmukaisin menetelmin.

        Toiminnalliset vatsavaivat ovat yleinen ongelma teollistuneissa maissa. Suuri syy tähän on ruoan teollinen käsittely ja ne valtavat lisäaine määrät, joita elintarviketeollisuus käyttää "parantaakseen" ruoan koostumusta, ulkonäköä ja säilyvyyttä. Jos kärsit vatsa tai suolisto-ongelmista ensimmäiseksi tulisi luopua teollisesti käsitellyistä ruoka-aineista ja siirtyä mahdollisimman luonnonmukaiseen ravintoon.

        Varo muunneltuja tärkkelyksiä

        Lukiessa ruoka-aineiden tuoteselosteita törmää usein sanaan muunneltu tärkkelys. Moni ei ehkä tiedä, että juuri nämä muunnellut tärkkelykset saattavat olla vatsavaivojen aiheuttajia tai ne voivat ainakin pahentaa niitä. Elimistön ruoansulatus pystyy pilkkomaan vain määrätynlaisia tärkkelyspartikkeleja, joita luonnostaan esiintyy ravinnossamme. Ruoanjalostusteollisuus on kuitenkin huomannut, että muuntelemalla tärkkelystä erilaiseksi saadaan tuote käyttäytymään teollisuuden haluamalla tavalla. Siitä saadaan kuohkeampaa tai kiinteämpää aina tarpeen mukaan. Valitettavasti omat ruoansulatusentsyymimme eivät tunnista näitä muunneltuja tärkkelyksiä, vaan se joutuu epäjärjestykseen yrittäessään pilkkoa niistä elimistölle ravintoaineita sillä seurauksella, että vatsa alkaa turvota ja sinne muodostuu ilmaa, tulee kipuja ja kouristuksia, ripulia tai ummetusta.

        Ruoansulatusentsyymien tehtävät

        Ruoansulatusentsyymien tehtävänä on pilkkoa ravintoaineet niin pieniin molekyyleihin, että ne pääsevät tunkeutumaan suolen seinämän läpi verenkiertoon ja sitä kautta elimistön ravintoaineiksi. Pääosa ruoansulatuksesta tapahtuu mahalaukussa ja ohutsuolessa, siihen osallistuvat mm. haiman entsyymit ja sappi. Usein vatsavaivojen syynä on heikentynyt ruoansulatus. Jos närästys ja happovaivoja hoidetaan ruoansulatusta heikentävillä lääkkeillä, syntyy noidankehä, joka saa aikaan uusia ongelmia. Kun ruoka ei sula kunnolla, siirtyy sulamaton ruokamassa suolistoon. Huonosti sulanut ruoka alkaa käydä ohut ja paksusuolessa, jonka seurauksena tulee turvotusta, ilmavaivoja, allergiaa, ihottumia, ruoka-intoleransseja, niveltulehduksia, sekä ravintoaineiden ja vitamiinien puutoksia, pahimmassa tapauksessa koko immuunijärjestelmä pettää.

        Entsyymivalmisteista ja homeopatiasta apua vatsavaivoihin

        Entsyymivalmisteet ja homeopaattiset aineet ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi vatsa- ja suolisto-ongelmissa. Valmisteiden tehon huomaa usein jo muutamissa päivissä, moni onkin yllättynyt kun vuosia jatkuneet vatsavaivat ovat helpottuneet nopeasti. Joiltakin on häipynyt helikobakteeri, toiset ovat säästyneet jopa suolistoleikkauksilta. Eräs naisasiakas kertoi joutuneensa noloon tilanteeseen, kun sukulaiset onnittelivat häntä uuden perheenjäsenen tulosta. Sukulaiset olivat luulleet hänen olevan raskaana, kun vatsa oli niin turvoksissa. Helpottuneena nainen kävi kertomassa kuinka vatsa oli pienentynyt hänen alettua käyttää entsyymivalmistetta sekä homeopaattista ainetta.

        Marjo Sukeva
        fytonomi, hierontaterapeutti

        Takaisin

      • hyvä nostaa esiin
        turvotuksesta kirjoitti:

        Edellisessä myyntipuheessa on mukana selkeää valehtelua. Homeopaattisten valmisteiden ei ole osoitettu auttavan edellä kuvatuissa oireissa.

        Kaupustelija yrittää myös hienovaraisempaa petkutusta. Homeopaattiset valmisteet eivät ole luontaistuotteita.

      • esiin
        hyvä nostaa esiin kirjoitti:

        Minkäs alan asiantuntija tuossa laukoo "totuuksiaan"?

      • tyhmänä
        esiin kirjoitti:

        Minkäs alan asiantuntija tuossa laukoo "totuuksiaan"?

        miksi tuotteen nimeä ei voi julkistaa täällä?siksikö ettei ole toimiva tuote

      • käytän myös
        tyhmänä kirjoitti:

        miksi tuotteen nimeä ei voi julkistaa täällä?siksikö ettei ole toimiva tuote

        Tuotteiden nimiä on turha mainitä ääneen, sillä mikä auttaa yhdelle ei välttämättä auta toiselle. Homeopaatti valitsee valmisteen kullekin asiakkaalle erikseen pitkähkön haastattelun lopputuloksena.

      • -salaisuus
        käytän myös kirjoitti:

        Tuotteiden nimiä on turha mainitä ääneen, sillä mikä auttaa yhdelle ei välttämättä auta toiselle. Homeopaatti valitsee valmisteen kullekin asiakkaalle erikseen pitkähkön haastattelun lopputuloksena.

        Homeopaatti suosittelee kuitenkin kaikille asiakkialle sokerirakeiden syömistä. Tuotteen nimestä riippumatta sisältö on sama- Pitkähkö haastattelu on pelkkää silmänlumetta.

      • justiinsa niin
        -salaisuus kirjoitti:

        Yksi hyvä keino ja halpa on luontaistuotekaupassa myytävä Valmarin liuos. Saa ehkä apteekistakin, on vain siellä kallimpi. Valmarin auttaa ruoansulatuksessa ja ali-ja ylihappoisiin vatsoihin. Olen nyt itse taas aloittanut sen käytön ruokailun yhteydessä. Se säilyy vuosia avattunakin jääkaapissa. Netissä on varmaan siitä mainoksiakin. Säännöllinen käyttö suositeltavaa ja annostuksen mukaista tietysti. Liika on liikaa aina.

      • Katinlieko
        justiinsa niin kirjoitti:

        eli katinlieko on yleisimmin käytetty vatsan turvotusta ja ilmavaivoja helpottava lääke. C30 on sopiva annostus, ota kerran ja katso, auttaako. Jos auttaa, mutta samat vaivat palaavat esim parin vkon päästä, voit ottaa toisenkin pillerin. Niitä ei siis napsita jatkuvasti.

        Olen diblomihomeopaatti, opiskellut 6v homeopatiaa, anatomiaa, fysiologiaa, psykologiaa jne.
        Tiedoksi myös, että homeopaattisia lääkkeitä on parituhatta erilaista. Ne vain näyttävät samalta.

      • skebo85
        Katinlieko kirjoitti:

        " C30 on sopiva annostus, ota kerran ja katso, auttaako. "

        C30 on yksi yleisimmin käytetyistä ja vähiten laimennetuista homeopaattisista laimennoksista. Silti se on niin laimeaa, ettei edes kaikissa maailman yhteenlasketuissa C30-puteleissa ole edes yhtä molekyyliä vaikuttavaa ainetta! (ei tarvitse kovin korkeaa matematiikan taitoa laskea edellämainittua)

        Eli jos et saa yhtään vaikuttavaa ainetta ostamalla homeopatiaa, niin miksi käyttää homeopatiaa ollenkaan! Turha alkaa satuilemaan veden muistista.

      • Heligo 2
        turvotuksesta kirjoitti:

        TOIMINNALLISET VATSAVAIVAT

        Luontaistuotteista löytyy runsaasti valmisteita vatsavaivoista kärsiville,
        olipa kysymyksessä lapsi tai aikuinen

        Vatsaa turvottaa, röyhtäilyttää ja närästää tuttuja oireita suurelle osalle ihmisiä. Lääketeollisuus tarjoaa avuksi monenlaisia närästyslääkkeitä ja happosalpaajia. Ne kuuluvatkin lääketehtaiden Top Ten kärki tuotteisiin. Jos kuitenkin halutaan pysyvämpiä ratkaisuja vatsavaivoihin, tulee kiinnittää erityistä huomiota ravinnon laatuun. Suureksi avuksi ovat myös erilaiset entsyymivalmisteet ja homeopaattiset aineet, jotka tehostavat ruoansulatusta. Asiakkailta on jopa helikobakteeri häipynyt ja suolistotulehdukset on saatu kuriin, kun vatsavaivoja on alettu hoitaa luonnonmukaisin menetelmin.

        Toiminnalliset vatsavaivat ovat yleinen ongelma teollistuneissa maissa. Suuri syy tähän on ruoan teollinen käsittely ja ne valtavat lisäaine määrät, joita elintarviketeollisuus käyttää "parantaakseen" ruoan koostumusta, ulkonäköä ja säilyvyyttä. Jos kärsit vatsa tai suolisto-ongelmista ensimmäiseksi tulisi luopua teollisesti käsitellyistä ruoka-aineista ja siirtyä mahdollisimman luonnonmukaiseen ravintoon.

        Varo muunneltuja tärkkelyksiä

        Lukiessa ruoka-aineiden tuoteselosteita törmää usein sanaan muunneltu tärkkelys. Moni ei ehkä tiedä, että juuri nämä muunnellut tärkkelykset saattavat olla vatsavaivojen aiheuttajia tai ne voivat ainakin pahentaa niitä. Elimistön ruoansulatus pystyy pilkkomaan vain määrätynlaisia tärkkelyspartikkeleja, joita luonnostaan esiintyy ravinnossamme. Ruoanjalostusteollisuus on kuitenkin huomannut, että muuntelemalla tärkkelystä erilaiseksi saadaan tuote käyttäytymään teollisuuden haluamalla tavalla. Siitä saadaan kuohkeampaa tai kiinteämpää aina tarpeen mukaan. Valitettavasti omat ruoansulatusentsyymimme eivät tunnista näitä muunneltuja tärkkelyksiä, vaan se joutuu epäjärjestykseen yrittäessään pilkkoa niistä elimistölle ravintoaineita sillä seurauksella, että vatsa alkaa turvota ja sinne muodostuu ilmaa, tulee kipuja ja kouristuksia, ripulia tai ummetusta.

        Ruoansulatusentsyymien tehtävät

        Ruoansulatusentsyymien tehtävänä on pilkkoa ravintoaineet niin pieniin molekyyleihin, että ne pääsevät tunkeutumaan suolen seinämän läpi verenkiertoon ja sitä kautta elimistön ravintoaineiksi. Pääosa ruoansulatuksesta tapahtuu mahalaukussa ja ohutsuolessa, siihen osallistuvat mm. haiman entsyymit ja sappi. Usein vatsavaivojen syynä on heikentynyt ruoansulatus. Jos närästys ja happovaivoja hoidetaan ruoansulatusta heikentävillä lääkkeillä, syntyy noidankehä, joka saa aikaan uusia ongelmia. Kun ruoka ei sula kunnolla, siirtyy sulamaton ruokamassa suolistoon. Huonosti sulanut ruoka alkaa käydä ohut ja paksusuolessa, jonka seurauksena tulee turvotusta, ilmavaivoja, allergiaa, ihottumia, ruoka-intoleransseja, niveltulehduksia, sekä ravintoaineiden ja vitamiinien puutoksia, pahimmassa tapauksessa koko immuunijärjestelmä pettää.

        Entsyymivalmisteista ja homeopatiasta apua vatsavaivoihin

        Entsyymivalmisteet ja homeopaattiset aineet ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi vatsa- ja suolisto-ongelmissa. Valmisteiden tehon huomaa usein jo muutamissa päivissä, moni onkin yllättynyt kun vuosia jatkuneet vatsavaivat ovat helpottuneet nopeasti. Joiltakin on häipynyt helikobakteeri, toiset ovat säästyneet jopa suolistoleikkauksilta. Eräs naisasiakas kertoi joutuneensa noloon tilanteeseen, kun sukulaiset onnittelivat häntä uuden perheenjäsenen tulosta. Sukulaiset olivat luulleet hänen olevan raskaana, kun vatsa oli niin turvoksissa. Helpottuneena nainen kävi kertomassa kuinka vatsa oli pienentynyt hänen alettua käyttää entsyymivalmistetta sekä homeopaattista ainetta.

        Marjo Sukeva
        fytonomi, hierontaterapeutti

        Takaisin

        Minulle homoepaatti sanoi että heligopakteeriin ei homoepaattiset valmisteet tehoa. On todella vaikea häätää ei onnistu normaaleillakaan lääkkeillä kaikitä häätö. Kerrohan siitä valmisteesta jolla helgo häädetään

      • ei homeolla onnistu
        Heligo 2 kirjoitti:

        Minulle homoepaatti sanoi että heligopakteeriin ei homoepaattiset valmisteet tehoa. On todella vaikea häätää ei onnistu normaaleillakaan lääkkeillä kaikitä häätö. Kerrohan siitä valmisteesta jolla helgo häädetään

        Helikon saa oikeilla lääkkeillä 80% tapauksissa pois viikossa. Homeopatialla ei ole onnistuttu poistamaan vielä keneltäkään.

      • tönkkös
        -salaisuus kirjoitti:

        Homeopaatti suosittelee kuitenkin kaikille asiakkialle sokerirakeiden syömistä. Tuotteen nimestä riippumatta sisältö on sama- Pitkähkö haastattelu on pelkkää silmänlumetta.

        koira sit paranee kun ei tiedä että on sokeripillereitä??
        Yhdeltä suolitukosleikkaukselta vältytty JUURI HOMEOPATIAN AVULLA

      • medisiin
        hyvä nostaa esiin kirjoitti:

        Edellisessä myyntipuheessa on mukana selkeää valehtelua. Homeopaattisten valmisteiden ei ole osoitettu auttavan edellä kuvatuissa oireissa.

        Kaupustelija yrittää myös hienovaraisempaa petkutusta. Homeopaattiset valmisteet eivät ole luontaistuotteita.

        sillä ne ovat lääkelainalaisia olleet vuodesta 2005. Lääkelaitos haluaa niistä rekisteröintimaksunkin. Luontaistuotteet eivät ole lääkkeitä.

      • Humpuukia ne ovat
        medisiin kirjoitti:

        sillä ne ovat lääkelainalaisia olleet vuodesta 2005. Lääkelaitos haluaa niistä rekisteröintimaksunkin. Luontaistuotteet eivät ole lääkkeitä.

        Myöskään homeopaattiset valmisteet eivät ole lääkkeitä. Niitä halutaan valvoa, koska niiden valmistukseen liittyy erittäin vaarallisiakin aineita. Lääkelaitos haluaa varmistuksen, että niissä ei tosiaankaan ole niitä myrkyllisissä määrin. Homeopaattisilta valmisteilta ei vaadita näyttöä tehosta kuten lääkkeiltä vaaditaan.

      • DIBLOMI
        Katinlieko kirjoitti:

        eli katinlieko on yleisimmin käytetty vatsan turvotusta ja ilmavaivoja helpottava lääke. C30 on sopiva annostus, ota kerran ja katso, auttaako. Jos auttaa, mutta samat vaivat palaavat esim parin vkon päästä, voit ottaa toisenkin pillerin. Niitä ei siis napsita jatkuvasti.

        Olen diblomihomeopaatti, opiskellut 6v homeopatiaa, anatomiaa, fysiologiaa, psykologiaa jne.
        Tiedoksi myös, että homeopaattisia lääkkeitä on parituhatta erilaista. Ne vain näyttävät samalta.

        "Olen diblomihomeopaatti, opiskellut 6v homeopatiaa, anatomiaa, fysiologiaa, psykologiaa jne."

        Äidinkieltä ei ilmeisesti tullut opiskeltua :D

    • parempi olo

      Muutama vuosi oli vatsanturvotusta . Nyt aloitin ns. hiivahoidon eli vaaleatleivät pois ja maito sen tilalle asidofiluspiimä , kreippi hedelmäksi ja 2-3 valkosipulinkynttä pieniksi silputuna ja veden kera nieltynä ei pureskelua koska haju on mikä on.

      Maitohappobakteereja ja omega3 kalaöljykapseleita sekä valkosipuliöljykapseleita. Otan näitä yli suosituksen. Googlettamalla hiivasyndrooma niin saa lisätietoo.

      Itseltäni turvotus väheni huomattavasti sekä paino putos 1.5 viikossa n. 4 kiloa.
      Tällä meiningillä mennään parikuukautta.

      • väärä paikka

        Ihan kiva varmaan mutta viestisi ei käsittele homeopatiaa, joten väärä palsta.

      • höps
        väärä paikka kirjoitti:

        Ihan kiva varmaan mutta viestisi ei käsittele homeopatiaa, joten väärä palsta.

        Eiköhän tässä ketjussa nimenomaan ole otettu kantaa vatsaoireisiin/turvotukseen ja keinoihin selättää ne? Minusta kommentoida saa vaikkei homeopatiaa koskisikaan.
        Ketjun aloittaja kertoo saaneensa avun turvotukseen homeopatiasta ja se hänelle suotakoon oli myyntipuhe tai ei. Jos joku toinen on löytänyt muita keinoja helpottaa oloaan niin eikö niistäkin ole sallittua täällä kertoa?

    • homeopatia ykkönen

      Tuijalla varmaan ei ole vastausta juuri tietylle aineelle sillä homeopatiassa katsotaan oiretyyppinen lääkitys eli vatsavaivoihin on noin 20 eri lääkettä..jollain voi olla vetsitä ripulia toisella taas ummetusta,toisella limakalvon kuivuutta toisella taas liikaa kosteutta jne lista on loputon sillä vaikka meillä kaikilla olisikin muutamat samt oireet vatsavaivoissa esim ilma suolistossa aiheuttaa ns koliikki kipua ja turvotusta suolen ärtyisyys johtuukin sitten ihmistyypin mukaan mitä erinäisemmistä syistä...väärä homeopaattinen ei auta ja monasti kuuleekin tietämättömien kommentteja "koekilin kerran homeopatiaa,ei tehonnut,en enää käytä" hmm..kuinkahan monen ihmisen pitäisi lopettaa lääketieteen läkkeiden käyttö sillä uusimipien tukimusten mukaan joka lääkkellä on plasebo vaikutus koska lääkärin asema potilaalle on "jumala" jolloin uskoo jos lekuri sanoo että auttaa siihen ja siihen vaivaan vaikka lumelääke tekisi aivan saman ;)
      eli tässä tällainen osoite josta saa hieman käsitystä kuinka monimutkaista homeopatian oiriden mukainen hoito on eli homeopatia pohjautuu siihen että syy hoidetaan...ei pelkiiä oireita. Jokainen joka anatomiaan ja fysiologiaan on perehtynyt tietää ettää esim vatsaoireet voivat johtua lannenikamien ja alselän ongelmistakin eli kumpaa hoidetaan? oireet kertovat sen eli homeopaatti selvittää tuksimuksissa koko kehon eikä kuten lekurille mentäessä tujotetaan tietämättöminä vain ongelma aluetta eikä muuta(lääketiede kun on aivan vauvan kengissä mitä tulee ihmisten hoitoon toisin kuin homeopatialla tuhansien vuosien kokemus ihmisten parantamisesta)..ja ne jostak sanovat että homeopatia lumetta...naurahdan sillä noilla kommenteilla minä olen aivan maan manio eläinkuiskaaja sillä liskot,rotat,kanini ja koirani ovat parantuneet muutamissa päivissä homeopatialla kun ennen lääketieteen lääkityksillä niihin meni aikaa ja aiheuttivat paljon haitallisia sivuvaikutuksia(mitä taas homeopatialla ei ole)..mutta kuten huuhaaksi ttä haukkuvat ylistävät näisn siis minun voodoo taitojani ja hengillä parantamista tai miksi sitä kutusivatkaan kun eläimeni ovat parantuneet(sairaudet ja niistä parantumiset homeopaattisilla on siis todettu eläinlääkäriklinikoilla erinäisillä testeillä(kuvantamis,ultra,veri ja virtsakokeet. joten eivät perustu "musta tuntuu ja kuvittelen"- faktoihin). joten WAU minä :D :D

      Mutta asiaan siis niille älykkäille tiedonhaluisille ihmisille, joita kaiken uuden ja erilaisen pelon aiheuttamat fobiat ja siitä johtuvat vihantunteet eivät järisytä tunnevaimmaisuuden ja älykkyyden alentumisesta,neuvoisin googlettamaan oman alueen homeopaattille ajanvarauksen(katsokaa että kuuluu homeopatia yhdistyksen listoille!(ettei ole itseoppinut, sillä kuten lääketieteen lääkäreitä niin homeopaattisiakin on huijareita jotka esiintyvät muuna kuin mitä ovat koulutukseltaan!)
      mutta ohessa yksi linkki josta voi olla apua ..siellä myös muita vaivoja joista voi katsoa omia tuntoja omista oireisstaan..mutta itse ei homeopatiasta tietävän kannta aineita itselleen hankkia sillä eri potensit jne vaikuttavat eri tavalla kuten lääketieteessäkin eri grammat ym ..joten siksi tänne ei laitella mitä sattuu lääkkeitä ja niiden nimiä vaan neuvotaan homeopaatille..eihän kukaan lääkeitäkään hanki ilman että on ensin käynyt lääkärillä joka määrää mikä "auttaa" ja mikä ei? :)
      http://kheiron.info/fi/?page_id=245

      • klassinen H

        Nyt menee ensin oikeaan suuntaan mutta sitten korjaat suunnan vääräksi. Eli homeopatiassa sairauden syitä ei etsitä eikä se olekaan tarpeen, koska oireiden takana ovat aina miasmat. Siksi hoito on aina oireenmukaista. Tätä voi olla vaikea hyväksyä, jos haluaa hakea asioille syitä. Kannattaa lukea Hahnemannin kirjoja, joissa asia selitetään.

      • helmiä sioille
        klassinen H kirjoitti:

        Nyt menee ensin oikeaan suuntaan mutta sitten korjaat suunnan vääräksi. Eli homeopatiassa sairauden syitä ei etsitä eikä se olekaan tarpeen, koska oireiden takana ovat aina miasmat. Siksi hoito on aina oireenmukaista. Tätä voi olla vaikea hyväksyä, jos haluaa hakea asioille syitä. Kannattaa lukea Hahnemannin kirjoja, joissa asia selitetään.

        Täällä monet ovat kyselleet niistä "helmistä", mitä vatsavaivoihin nimimerkki "Tuija" söi. En jaksanut lukea kaikkia kommentteja, mutta jos ei vielä selvinnyt:

        "Helmet" on sokeria, eli eivät fysiologisesti vaikuta mitenkään.

    • Luontaistuotemyyjä

      Homeopaattisista lääkkeistä tule muistaa että mikä ei auta yhdelle, ei auta toiselle.
      Kolmas ymmärtääkin jo olla antamatta rahojaan huijarille.

    • hankitietoa

      Yksi sana Parasiittit!

    • epätoivoinen

      Olen kärsinyt siitä saakka vatsan turvotuksesta, kun minulla todettiin laktoosi-int.
      Vaikka syön ihan täysin laktoosittomia tuotteita , kohtuullisesti vihanneksia, hedelmiä (en banaania). Ruokailu on säännöllistä ja terveellistä omasta mielestäni. Syön myös viilejä, piimää jne. Juon kahvia kohtuullisesti. En käytä alkoholia kun juhlissa joskus juon pari lasia viiniä, en tupakoi. Liikun säännöllisesti. Vatsaan ei koske ja uloste on normaalia ja vatsa toimii hyvin. Mutta usein vatsa on kuin ILMAPALLO, hullun näköitä, muuten hoikka varsi, mutta vatsa kun puolessa välissä raskautta. Amulla aivan normaali, mutta iltaa kohden turvoksissa, milloin vähemmän, milloin enemmän. Jotenkin vielä vatsan sivutkin ovat turvoksissa. Kun olen syönyt vaikka palan leipää ja maitolasillisen kyytipoikana niin jo piirun verran vatsa turvoksissa
      Käytän myös päivittäin apteekin maitohappobaketeereja, en syö särkylääkkeitä tai muitakaan lääkkeitä. Joskus tuntuu, vaikka söisi mustikan, niin vatsa pöllähtää turvoksiin.
      Vaikutta mielialaan pahemman kerran. Tietäisikö joku mikä auttaisi.

      • Kokenut saman

        Tietää. Jätä se leipä.

        Ole vaikkapa kuukausi ilman viljatuotteita, siis kokonaan ilman viljaa ja katso onko sillä vaikutusta!

        Tosi moni kertoo, että viljojen poisjätön jälkeen laktoosi-intoleranssi vähitellen katosi! Hassua, eikö totta?

        Ja lääketieteellisesti kai mahdotonta. Ainakaan lääkärit eivät tätä neuvo, kun se vilja on mukamas niiiiin ehdotonta ja terveellistä. Korvaa vilja vihanneksilla, niin saat taatusti enemmän hivenaineita ja vitamiineja ja muita keholle tärkeitä aineita.

        Kannattaa kokeilla, sillä vain siten tiedät! Ei koepaloilla, ei millään muuten.

        Itselläni turvotus katoaa hetkessä ja kokonaan muutamassa päivässä.

        Kun sitä viljamassaa ei oel niin paljon, ei kuituakaan tarvita niin paljon kuljettamaan massaa, joka on "hötömpää" vihanneksilla. Syö riittävästi rasvaa, se auttaa suolta kuljetushommissakin.

        Ja tee ruokasi itse, niin tiedät sen olevan puhdasta, lisäaineetonta ja hyvää.

        Välipaloina käy hyvin vaikkapa mantelit ja pähkinät, siis oikeat, ei maapähkinät. Aamulla kananmunaa ja kahvia/ teetä.

      • minkä kanssa
        Kokenut saman kirjoitti:

        Korjataan pari asiavirhettä: Rasva ei auta kuljetushommissa. Rasva imeytyy kivasti suolen seinästä elimistöön ja päätyy erittäin tehokkaasti massupumpuraksi, jota taas tässä yritettiin välttää. Kuituja saa kyllä niistä vihanneksista, mikä on hyvä asia.

        Viljojen poisjättämisellä voi olla se vaikutus, että energiansaanti vähenee. Se on ihan ok, jos on passiivinen vässykkä eikä tunne, että haluaisi tai pystyisi huolehtimaan hyvinvoinnistaan esim. liikkumalla. Tässä ei ollut siitä kyse.

        Jos kyseessä on ihan vaan turvotus, niin entäpä jos intoleranssi on sitä luokkaa, että et vaan kestä edes hylatuotteita?

        Tuo mustikkajuttu ihmetyttää. Voisiko ongelmaa lähestyä siitä päästä, että minkä kanssa yleensä syöt mustikkaa?

        Pastan aihe on homeopatia mutta se ei vaikuta tähän lupaavalta: sokerin tai laktoosin nauttiminen tuskin tuo ratkaisua.

      • Roger Kaarela
        Kokenut saman kirjoitti:

        Tietää. Jätä se leipä.

        Ole vaikkapa kuukausi ilman viljatuotteita, siis kokonaan ilman viljaa ja katso onko sillä vaikutusta!

        Tosi moni kertoo, että viljojen poisjätön jälkeen laktoosi-intoleranssi vähitellen katosi! Hassua, eikö totta?

        Ja lääketieteellisesti kai mahdotonta. Ainakaan lääkärit eivät tätä neuvo, kun se vilja on mukamas niiiiin ehdotonta ja terveellistä. Korvaa vilja vihanneksilla, niin saat taatusti enemmän hivenaineita ja vitamiineja ja muita keholle tärkeitä aineita.

        Kannattaa kokeilla, sillä vain siten tiedät! Ei koepaloilla, ei millään muuten.

        Itselläni turvotus katoaa hetkessä ja kokonaan muutamassa päivässä.

        Kun sitä viljamassaa ei oel niin paljon, ei kuituakaan tarvita niin paljon kuljettamaan massaa, joka on "hötömpää" vihanneksilla. Syö riittävästi rasvaa, se auttaa suolta kuljetushommissakin.

        Ja tee ruokasi itse, niin tiedät sen olevan puhdasta, lisäaineetonta ja hyvää.

        Välipaloina käy hyvin vaikkapa mantelit ja pähkinät, siis oikeat, ei maapähkinät. Aamulla kananmunaa ja kahvia/ teetä.

        "Tosi moni kertoo, että viljojen poisjätön jälkeen laktoosi-intoleranssi vähitellen katosi! Hassua, eikö totta? Ja lääketieteellisesti kai mahdotonta."

        Ei suinkaan mahdotonta vaan kuulostaa keliakiatapaukselta. Keliakian tuhoamasta suolinukasta seuraa sekundäärinen laktoosi-intoleranssi. Kun viljatuotteet jättää pois, alkaa suolinukka vähitellen palautua suolen pinnalle ja laktoosin pilkkominenkin taas onnistuu.

      • minkä kanssa
        Roger Kaarela kirjoitti:

        Entäpä kun keliakiaa ei todettu olevan, mutta silti viljat tekevät pahaa? Gluteenisensitiivisyydestä puhutaan, mutta ongelmana ei ole vain gluteeni, vaan lektiinit ja muutkin aineet. Eipä ihme, että keliakiaa ei todeta, kun gluteeni ei ole ainoa turvottaja.

    • -AD-

      Tuijan kirjoitus on mainos. Ilmainen mainos.

    • kokemuskertomus

      Kokeilija: teelusikallinen soodaa lasiin vettä, juon joskus, kun herään aamuyöstä. Tämä siksi, koska pitää ottaa kuulemma tyhjään mahaan, eikä ennen ruokailua.

      Työkaveri ehdotti Valmarinia, nyt käytän sitä työpäivän aikana muutaman lasillisen.

      Samoin istumatyössä enemmän taukoja ja kävelyä.

      Automaattikahvi pois.

      Kyllä on vähentynyt todella paljon turvotukset edellä mainituilla keinoilla.

      • Huijauspatia.

      • Hämiskö
        Huijauspatia. kirjoitti:

        Ihan vaan homeopatiasta.

        http://yle.fi/uutiset/laaja_selvitys_homeopatia_on_yhta_tyhjan_kanssa/7180684

        Aloittaja valehtelee.

        No ei se taida ylenkään uutisointi jumalan sanaa olla. Ei kannata syyttää valehtelijaksi kun et tiedä onko hänellä toiminut. Itsellä yksi kokemus homeopatiasta ja se oli myös hyvä. Söin poskiontelotulehdukseen 3 eri antibioottikuuria eikä tepsinyt. Sitten pidin taukoa ja otin jonkun suosituksesta homeopaattisen kuurin ja tauti talttui heti. Saattaahan näissä olla kirjoa mikä auttaa kenellekkin, mutta se on selvää että että pelkästään koululääketieteen armoilla ei kannata olla... Sana sairaan hoito jo kuvaa tulokulmaa. Paljon pitäisi muuttaa ruokavalioita, elämäntapoja jne ja eme tarvitsisi näin järeätä organisaatiota meitä sairaita suomalaisia hoitamaan...(( :

    • irma2

      Tuija Hei.
      Voisirteko kertoa minkä lääke ollut ottanut himeapatin neuvonantaja minulla on sama vaivaa. Kiitos.Minun sähköposti: [email protected]

    • Tukholmassa

      Helikobakteeri todettiin jo n. neljä vuotta sitten. Olen ollut tosi kipeä ja vatsa turvoksissa vuosia. Olet oppinut syömään eri vaihtoehtoja. Pari viikkoa sitten tuli aivan tiehensä päähän. Nyt on tiistaia ja aloitin homepaattisen lääkkeen perjantaina. Vielä en osaa sanoa mitään, mutta närästys lähti heti pois ja hiukan huono olo eilen. Katsotaan miten jatkuu. Pullo on nestemmäistä ainetta 6x frekvenser. Nat-hydroc. 50 ml.,dilution, 20 pros alkohol. Kolme pulloa ja korkillinen joka päivä.

    • Raskaanako

      Kärsin vuosia turvonneesta vatsata. Ruuan jälkeen vatsani turposi ja pallea tuntui räjähtävän. Sain helpotusta kun ostin apteekista ruuansulatusentsyymivalmistetta. maksoi alle 7 €. Purkissa on 400 tablettia ja niitä otetaan ruokailun yhteydessä 1-3 tablettia. Kokeilkaa jos saisitte apua.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4723
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4562
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      617
      4168
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3117
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2671
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2203
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2153
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      220
      2152
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1765
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1502
    Aihe