tehokkaita vatsalihas-liikkeitä...

ex-hoikka

Olen siis ikäni ollut laiha, joten ei ole tähänpäivään mennessä miettiä selluliittiä, mutta nyt kun ikään on tullut niin vatsan seudulle alkanut kertymään hieman ylimääräistä. Olisiko jollain antaa tehokkaita vatsalihas-liikkeitä, joita voi tehdä ihan kotikontein. Lenkille, salille tms en ole innostunut lähtemään, vaan tahtoisin siis ihan simppeleitä, mutta tehokkaita liikkeitä kotiolohissa toteuttavaksi, joilla saisi kauniin litteän vatsan takaisin. Ja joo, ruokavaliota olen joutunut alkaa tarkkailemaan myös, mitä ennen en ole joutunut tekemään myöskään.

8

18612

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KajsaV

      Makaa selälläsi jalat ojennettuina ja nilkat taitettuina (varpaat siis kohtisuoraan ylöspäin). Hengitä rauhallisesti sisään, uloshengityksen aikana nosta jalat suorana rauhallisesti suoraan ylös ja pysäytä ne kun ovat kohtisuoraan ylhäällä. Tällöin myös uloshengitys pysähtyy. Hengitä kerran taas sisään ja uloshengityksen aikana laske jalat suorana takaisin lattiaan. Keskity koko ajan tekemään liike vatsallasi. Pidä jalat koko ajan kiinni toisissaan.

      Olen treenannut vatsaa jo aikoja, ja löysin tämän joogaliikkeen vasta äskettäin. Huomasin, että liike treenaa koko vatsan aluetta, kun aiemmin harjoittamani liikkeet ovat keskittyneet enimmäkseen vatsan yläosaan.

    • ...Siis..

      Onko sinulle tullut SELLULIITTIÄ ?? vai siis normaalia omenavartalo läskiä, rasvaa ?? - on muuten eri asia!!

      • ex-hoikka

        Vatsan alueelle alkanut kerääntymään sitä itseään eli läskiä, eli ei enää lautamaha. Hieman on tullut muuallekin, joka on minulle hyvä asia, koska olen ollut ikäni liiankin laiha (ilman anorexiaa tms) mutta toi vatsa alkaa näyttää kohta huolestuttavalta. En huolestuisi jos rasvaa kertyisi tasaisesti peppuun jne, mutta se tuntuu jämähtävän vatsan kohdalle.


      • Tietoinen siitä
        ex-hoikka kirjoitti:

        Vatsan alueelle alkanut kerääntymään sitä itseään eli läskiä, eli ei enää lautamaha. Hieman on tullut muuallekin, joka on minulle hyvä asia, koska olen ollut ikäni liiankin laiha (ilman anorexiaa tms) mutta toi vatsa alkaa näyttää kohta huolestuttavalta. En huolestuisi jos rasvaa kertyisi tasaisesti peppuun jne, mutta se tuntuu jämähtävän vatsan kohdalle.

        että rasvan vähentäminen vatsan alueelta onnistuu parhaiten treenaamalla kropan isoja lihaksia, jotta rasva palaa. Kehosta ei voi täsmärasvapoistaa!

        Vaikka kuinka treenaisit vatsaasi, jota peittää rasva, niin ei se mitään auta, sillä se rasva on siinä päällä. Lihavallakin ihmisellä voi olla aikamoinen sixpäkki, mutta se ei vain näy...

        Rasva täytyy ensin polttaa pois. Isot lihakset kuluttavat eniten energiaa, joten niiden treeni auttaa rasvanpoltossa. Ei kun lenkille...


    • Kumipalloilija

      en tiedä onko kuinka tehokas, mutta ite ainaki tykkään treenata jumppapallon avulla, saa monipuolisesti treenattua ja mukavaa, ei tarvitse huuhkia ulkona juoksemassa.;)

      • ex-hoikka

        vastanneille, sain hyvää tietoa asiasta. Täytynee tässä yrittää vielä toistaiseksi kotikonstein polttaa rasvaa joillakin vatsalihas-liikkeillä, lenkille en vielä suostu lähtemään, koska se on aina ollut jotenkin vastenmielistä, samoin kuin hiito tms. Tää liikunta kun ei ole oikein verissä.... koska ei ole tarvinnut koskaan tehdä mitään ainakaan painon puolesta, mutta nyt täytynee yrittää saada motivaatiota jostain jos ei kotikonstit auta.


    • vinorutistus

      VINORUTISTUS . Treenin kohde : vinot vatsalihakset.
      -asetu selinmakuulle toinen jalka polven päällä. pidä kädet niskan takana. Hengitä ulos ja rullaa ylaselkä kiertäen irti alustasta. tähtää kyynärpäällä vastakkaiseen polveen. Keskity lähentämään vastakkaista olkapäätä ja lonkkaa. pidä kyynärpäät auki ja ristiselkä kiinni alustassa koko liikkeen ajan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      585
      1023
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      940
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      806
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      721
    Aihe