silmäluomet punoittaa ja

kutisee,hilseilee

Hei kaikille.

Onko kellään muulla ollut kutiava iho silmäluomissa.. Olen pienen (4kk) pojan äiti. Tämä vaiva alkoi n.1kk synnytyksen jälkeen. Aluksi ajattelin, että mulla on väsymyksestä punaiset luomet. Mutta muutaman viikon päästä huomasin, että luomet ovat alkaneet hilseillä, ja niitä kutiaa aivan vietävästi. Samaten ryppyjä on ilmestynyt hirvittävä määrä silmien ulkonurkkiin. Aivan kuin iho "vetäytyisi" yhteen ylä-ja alaluomet siis ulkonurkilta.

Vaiva saattaa mennä pariksi päiväksi ohi kun käytän vedetöntä rasvaa, mutta palaa päivän-parin päästä taas. Ei koskaan ole ennen ollut tälläistä vaivaa. Öisin huomaan myös, että silmäni ovat kovin kuivat. Minulla on aina ollut kovin herkät silmäluomet, punoittavat heti jos olen huonosti nukkunut, mutta tämä on aivan eri juttu. Poika kyllä valvottaa aivan hirveästi, mutta että ihmetyttää tuo hilseily ja nuo rypyt.. tuli sitten vanhuus kerralla.

Voisitteko neuvoa, auttaa.. En oikein tiedä mitä voisin muuta tehdä kuin rasvata. Meikkiä en uskalla käyttää enää koska pelkään multa irtoaa ripset kohta koska kun kosken ripsiin se tuntuu hieman kipeältä ihan siitä ripsien vierestä.

Tää on vähän sekava kirjoitus. Onko neuvoja?

21

37240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osaa sanoa

      Mutta huolellinen sibicort 0,5%-käsittely luomiin kannattaisi. Yleensä kortisonia ei tällä lailla suositella, mutta jos olet tarkka etkä pyyhi voidetta silmiin se onnistuu kuuriluontoisesti. Parin viikon ajan levitä muutamia kertoja voidetta hyvin ohuesti luomiin. Päivittäin pese huolellisesti haalealla vedellä.

    • Kokemusta on

      Nro yksi; Missään nimessä ei silmäluomille kortisonia.
      Nro kaksi; älä käytä apteekin mineraaliöljypohjaisia voiteita (kaikki norm perusvoiteet on) Mineraaliöljy on jäteöljyä
      Nro kolme; osta parasta mahdollista Sinulle sopivaa luonnonkosmetiikkaa

      Lue vaikka netistä tuosta mineraaliöljystä ym.. On siis myrkky ja itse käytin sitä vuosikaudet kun en tiennyt.

      Kyllä iho paranee hyvällä hoidolla, KUNHAN et ala kortisonin kanssa vekslaamaan.

      Yksi hyvä vinkki on myös jokin luontaistuote esim. peltokorteuute. Sillä ystävättäreni todella pahat silmäihottumat lähtivät aikoinaan.

      Don't worry!

    • dslkö

      käy hotautilääkärillä ja kysy protopiciä / elideliä. uudet hoitomuodot juuri tollaisten arkojen alueiden ihottuman ja kuivuudn hoitoon.

    • minna

      Minulla oli viime talvena samankaltaisia oireita,iho kuivui myös kaulasta. Menin lääkäriin joka totesi atooppiseksi ihottumaksi (voi puhjeta talvella kun on kuiva ilma tai stressistä tms.).
      Sain ihanaa voidetta (en muista nimeä, jotain mitä voi käyttää myös silmien ärsytykseen) ja kutina ja hilseily katosi n. viikossa. Voidetta sanon ihanaksi siksi että kutina oli sietämätöntä ja näytin kauhealta kun oli punaset renkaat silmien ympärillä.. ;)
      Eli lääkäriin vaan ja voiteet käyttöön.

      • ... :)

        En tiedä, mitä voidetta sinulle määrättin, mutta kun itse hain apua samoihin vaivoihin vuosi sitten, hoidoksi määrättiin välillä kortisonia, sitten elideliä. Silloin ihoni oli todella paha koko kasvoista ja jouduin kortisonia laittamaan useinkin... En onneksi turvautunut tuohon Elideliin, sillä se on todellista myrkkyä, joka on pahentanut oireita monelle atoopikolle ja alentanut elimistön vastustuskykyä entisestään.

        Yhdyn täysin rinnoin siihen, että luonnonmukainen hoito parasta ilman keinotekoisia aineita! Nyt olen kuin uusi ihminen vuoden pituisen hivenaine-ja vitamiinitankkauksen jälkeen :) Ei enää silmäluometkaan hilseile pakkasien keskellä.
        Itselleni parhaat aineet löysin Dr.Baumann-sarjasta, jossa ei ole mineraaliöljyä, ei silikonia, hajusteita ym. vain kasviöljyjä ja keramideja. Auttoivat nopeasti kuivuuttaan halkeilevaa ja ärtynyttä ihoa.
        Suosittelen tutustumaan, osoitteessa http://www.dr-baumann.fi


      • vit+hiventankkaukseen
        ... :) kirjoitti:

        En tiedä, mitä voidetta sinulle määrättin, mutta kun itse hain apua samoihin vaivoihin vuosi sitten, hoidoksi määrättiin välillä kortisonia, sitten elideliä. Silloin ihoni oli todella paha koko kasvoista ja jouduin kortisonia laittamaan useinkin... En onneksi turvautunut tuohon Elideliin, sillä se on todellista myrkkyä, joka on pahentanut oireita monelle atoopikolle ja alentanut elimistön vastustuskykyä entisestään.

        Yhdyn täysin rinnoin siihen, että luonnonmukainen hoito parasta ilman keinotekoisia aineita! Nyt olen kuin uusi ihminen vuoden pituisen hivenaine-ja vitamiinitankkauksen jälkeen :) Ei enää silmäluometkaan hilseile pakkasien keskellä.
        Itselleni parhaat aineet löysin Dr.Baumann-sarjasta, jossa ei ole mineraaliöljyä, ei silikonia, hajusteita ym. vain kasviöljyjä ja keramideja. Auttoivat nopeasti kuivuuttaan halkeilevaa ja ärtynyttä ihoa.
        Suosittelen tutustumaan, osoitteessa http://www.dr-baumann.fi

        hei
        mistä sait neuvot tuohon hivenaine- ja vitamiinitankkaukseen?
        Olen juuri päässyt 6 x sytostaattihoidon loppuun ja yleiskunto tietty tosi huono. Mutta ominpäin en uskalla alkaa järjestelmälliseen hiven- ja vitamiinien syöntiin.

        Kiitollinen vinkeistäsi!


    • minna

      niin ja siis ei missään tapauksessa kortisonivoiteita silmien alueelle ilman lääkärin määräystä! ne ohentaa ihoa joka on muutenkin ohut silmien ympärillä.

    • Neuvoja

      Et kertonut, kärsitkö yleensä allergioista tai atooppisesta ihosta. Kuvaamasi vaiva voi olla atopiaa ja atopiaksi se helposti ainakin tk-lääkärissä luokitellaan. Voi kuitenkin olla muutakin. Tuttavallani oli juuri samanlainen ongelma, terveyskeskuksessa arvelivat atopiaksi ja määräsivät kortisonia ja silmätippoja. Allergialääkkeet helpottivat tilannetta hieman, mutta eivät parantaneet vaivaa. Lopulta yksityisellä todettiin ihottuman syyksi sieni-infektio, jonka puhkeaminen johtui ilm. stressin seurauksena alentuneesta vastustuskyvystä. (Voisi hyvin tulla kohdallasi kysymykseen; synnytys takana, valvomista pienen vauvan kanssa jne.) Oikealla voiteella iho parani parissa päivässä.

      Sinuna hakeutuisin lääkäriin ja pitäisin tämänkin vaihtoehdon mielessä :)

    • riesa

      Minkälainen iho sinulla on?
      Itse olen kärsinyt samasta vaivasta koko aikuisikäni,ja nyt vasta menin oikein ihotautilääkärille.Hän vain vilkaisi ja antoi ymmärtää että kysessä on aivan selvä taliköhnä ja että se on helposti hoidettavissa. Kasvojeni iho on rasvainen ja pintakuiva.Luomeni olivat sillä hetkellä hilseilevät,olinhan raapinut niitä unissani viikkotolkulla.

      Minulle määrättiin Elideliä,ja suunnilleen pompin riemusta mennessäni apteekkiin,tulisihan vuosien ajoittain ilmenevä piina päättymään vihdoinkin....
      Mutta ei tuo auttanutkaan,ja piti ottaa puhelu hoitavaan lääkäriin.Totesi tyynesti että määrätäänpäs vahvempaa.

      Protopiciä sain,ja voi vain kuvitella mitä lääkärin päässä liikkui,kun määrää kutiaviin luomiin rasvaa joka ainakin hoidon alussa kutittaa ja polttelee !

      Eli silmiini on mennyt n. 150 euroa rahaa,mutta vaiva on ja pysyy.Mitähän tekisi,kannattaisiko käväistä vielä toisella "pätevällä " lääkärillä?

    • ***

      no ei ehkä ihan sama ongelma ole mulla, mutta kyllä mulla silmäluomet punottaa, hilseilee ja kirvelee ihan sairaasti. kannattaisi käydä lääkärissä? sieltä se voisi ehkäpä määrätä yhtä cortisonia mikä on tarkoitettu silmiin, tai sitten silmätippoja. (:

    • ilu_22

      Minulla sama ongelma, ja käytin turvotukseen kamomillateetä vanulapuilla. Ei välttämättä tehoa kutinaan, mutta ainakin jos aamulla ei meinaa nähdä eteensä niin siinä on nopea helpotus. Lääkärissä määräsivät Elideliä, joka kyllä tehosi mutta oli kyllä sen hintaistakin.. Tietysti jos hilseilee tai mätii niin sitten tuo kamomilla ei ehkä niin hyvä vaihtoehto.

    • asdas

      Itselläni on ollut samanlaista ihottumaa silmissä. Olen laittanut päivittäin apteekista saatavaa Bepanthen voidetta, ja on auttanut. Toisaalta, jos en muutamaan päivään voidetta laita, niin silmät on sitten taas sen näköiset.

    • Apua kaipaava

      Hei.. tuosta jo onkin hiukan aikaa kun sinulla tuo oire on. Mutta itselläni on nyt sama enkä löydä apua mistään. Saitko hoitoa ja minkälaista? Erilaiset voiteet ei tunnu kauheasti auttavan ainakaan turvotukseen, löytyikö siihen jotain apua?

      • minävaandingding

        Mulla on kanssa ihan sama ongelma! Ja tätä kutinaa, kirvelyä , hilseilyä ja punotusta luomissa on jatkunu jo pari kk. Käytin tähän aiemmin Sibicort cortisoni voidetta, se jotenkin autto.. Tänään meen kyllä apteekkiin kysymään farmaseutin mielipidettä mitä kannattas laittaa.


      • Lohikäärme
        minävaandingding kirjoitti:

        Mulla on kanssa ihan sama ongelma! Ja tätä kutinaa, kirvelyä , hilseilyä ja punotusta luomissa on jatkunu jo pari kk. Käytin tähän aiemmin Sibicort cortisoni voidetta, se jotenkin autto.. Tänään meen kyllä apteekkiin kysymään farmaseutin mielipidettä mitä kannattas laittaa.

        Minulla oli vastaavia oireita, silmäluomien kutinaa, punoitusta, hilseilyä, silmien vuotoa, ja silmen alla iho kuivui rypyille ja kaulalle ilmestyi punaisia kuivia läikkiä. Kortisoonit ja antihistamiinit eivät auttaneet, eikä mistään salvoistakaan ollut sanottavaa apua. Lopulta eräässä toisessa yhteydessä minulla todettiin maitoproteiiniallergia. Lopetin kaikki maitotuotteet ensin kolmeksi viikoksi - ja kas, kaikki oireet hävisivät! Kyseessä voi siis olla aikuisiällä puhjennut ruoka-aineallergia.


      • Pitak
        Lohikäärme kirjoitti:

        Minulla oli vastaavia oireita, silmäluomien kutinaa, punoitusta, hilseilyä, silmien vuotoa, ja silmen alla iho kuivui rypyille ja kaulalle ilmestyi punaisia kuivia läikkiä. Kortisoonit ja antihistamiinit eivät auttaneet, eikä mistään salvoistakaan ollut sanottavaa apua. Lopulta eräässä toisessa yhteydessä minulla todettiin maitoproteiiniallergia. Lopetin kaikki maitotuotteet ensin kolmeksi viikoksi - ja kas, kaikki oireet hävisivät! Kyseessä voi siis olla aikuisiällä puhjennut ruoka-aineallergia.

        Sulla voi olla silmäluomissa oireileva perioraalidermatiitti. Lähtee muutaman kuukauden tetrasykliinihoidolla. Kortisonia ei saa missään tapauksessa käyttää!


    • Hävettää ihan...

      itse olen vasta 14 vuotias ja atopikko. Silmä luomeni ovat kamalan punaiset aina syksyisin ja keväisin. Kuten tälläkin hetkellä. Joskus herään aamulla kamalaan silmä luomien kirvelyyn, se kyllä lakkaa kun laitan Neribase kosteus voidetta jonka olen saanut reseptillä. Mutta tuo punoitus ei lähde millään!
      Hävettää ihan mennä kouluun kun tämän näköinen... voisiko joku ehdottaa jotakin rasvaa tai koti konstia joka tosissaankin _toimii_ ;)

    • täti

      Hei vaan kaikki silmäluomivaivaiset kohtalotoverit !

      Minulla on silmälääkäri todennut rutikuivat silmät ! Määräsi tippoja, ei kovinkaan kalliita, ei suurempaa apua. Vuosia on jo tästä kulunut, tippoja on neljää sorttia, viimeeksi tämän vuoden keväällä terveyskeskuslääkäri määräsi yhtä sorttia tippoja , maksoi maltaita ( 55 euroa ) Kela ei korvannut yhtään centtiä !

      Ei suurempaa apua niistäkään. Nyt on sitten alkanut luomet kutista ihan sairaan kovin, toisessa silmässä ulkopuoli ja toisessa sisäpuolen luomi. Yöllä herään kun olen raapinut niitä kutinan takia, aamulla sitten tietenkin kirvelee kun ohut iho menee rikki. Bebathen - voide hieman auttaa, mutta ei pysyvästi.

      En ole uskaltanut cortisonia laittaa, se varmasti kirvelee, jos ja kun menee silmään. APUA !

    • Palavat silmät

      Guuglatkaa Bartonella. Lääkärit eivät ole mistään parasiitti-infektioista tietoisia ja siksi suurin osa iho, silmä ja niveloireista jää arvauslääkinnän armoille. Parasiitteihin ei ole Suomessa labrakokeita: ainoastaan funktionaaliset lääkärit tietävät miten toimia/mitkä labrat ulkomailla tutkivat parasiitteja. Suomesta on siismahdollista lähettää näytteitä analysoitavaksi muualle funktionaalisten lääkärienkautta. Silmät, nivelet, lihakse, kuulo ja virtsarakko alkaneet reistailla kasautuenn kiihtyvällä vauhdilla eikä lääkärit osaneet tulkita verikokeista löytyneitä taudin aiheuttajia joten otin itse erääseen labraan yhteyttä ja sain varmistuksen: luotettavia parasiitti testejä ei suomessa tehdä. Tai jos tehdään esim. ulosteviljely, se tehdään puutteellisesti/väärin.

    • Helpotus

      Hei kaikki jotka on tuota kutinaa luomissa ja silmissäkin. Ostakaan mustaherunkan siemenöljy luotaistuotekaupasta. joko kapseli tai neste. Käyttäkää sitä noin 1 kk ajan 2 vko tupla annoksena ja sitten normaali annos kevääsen saakka. Ja jos silmien oireilu on runsasta syksystä alkaen ja jatkuu talven yli on kyseessä yleensä atooppinen ekseema, joka meillä Suomalaisilla on hyvin yleistä. kesät pärjäämme aina paremmin. Myös D-vitamiinin lisäotto ei ole pahitteeksi. Ja joka kesän päätyttyä otttkaa aina kuuri tuota mustaherukan siemenestä tulevaa öljyä niin se auttaa myös muuhunkin ns. atooppiseen kutinaan tai ekseemaan ;)!

      • Parantumisniksi

        Tähän vaivaan auttaa hapankaali, oli nimittäin samanlainen tapaus: silmäluomet punoitti ja hilseili, lisäksi oli iho oireita: iho käsivarsissa punoitti ja kutisi. Tähän ei auttanut mikään voide! Hapankaalta (kaali pitää olla elävää, ei siis pastoroitua) ruoan yhteyedessä ja paraneminen alkaa heti, jo kolmessa päivässä silmäluomet olivat terveet, iholta kutina hävisi ja parani täysin. Hapankaali parantaa myös muutkin vaivat, pääkivut ja jomotukset; kun suolistoon tulee oikea bakteerikanta, niin tulee myös terveeksi.

        Lisäksi pitää jättää sokerit ja valkoiset vehnäpullat pois päivittäisestä ruokapöydästä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe