E-Pohjalainen Ropsu

Sintukka

Auttakoon nyt ken osaa ja taitaa.
Mummini tapasi tehdä Ropsua, eräänlaista pannukakkua. Muistikuvani mukaan tehtiin ohrajauhoista ja että ko. herkku oli koostumukseltaan kiinteämpää kuin pannari. Osaisiko joku kenties kertoa kuinka tätä lapsuudenaikaista herkkua valmistetaan?

31

33215

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kropsu

      No vaikka en Pohjanmaalta ole, niin eikös sen pannukakun nimi ole kropsu? Tämä ohje oli Finfoodin sivuilla. Ei kai se kropsu ole tavallista pannukakkua kummempaa, vai mitä sanoo asiasta oikein tietävät.

      Kropsu   
      Perustaikina
      2,5 dl vehnäjauhoja
      1 tl suolaa
      6 dl maitoa
      3 munaa
      50g voita

      Sekoita jauhot ja suola. Lisää maito, kananmunat ja voisula. Lisää
      taikinaan esimerkiksi
      * 2 dl juustoraastetta ja porkkanaraastetta
      * n.200g sulatettua pakastepinaatti tai ryöpättyjä nokkosenlehtiä
      * tai taikinan päälle 3 kuorittua omenaa viipaloituna sekä fariinisokeria ja
      kanelia kropsun päälle ennen kypsentämistä.

      Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 175 asteessa
      noin 30 minuuttia, kunnes kropsu on kauniin ruskea.

      • Sintukka

        Kiitos vain ohjeesta. Ihan hyvä pannukakun ohje. Mutta ei todellakaan vastaa sitä mitä etsiskelen.


    • ,,,,

      perinneruokaohjeet on vähän hankalia löytää,kun samalla sapuskalla on eri nimiä eri puolilla maata ja jopa eripuolilla maakuntaa.. Olen ihan varma,ettei pohjanmaalla ole koskaan syöty hämmästyshuttua,mutta puolukka-talkkunapuuroa kylläkin..
      Valitettavasti en osaa ropsuasiassa auttaa.Kysäise paikallisilta martoilta?Hehän vaalivat ja säilyttävät perinneruokakulttuuria.

    • ...

      Löysin tämmösen ohjeen kirjasta Perinnemakuja Maakunnista Pohjanmaan kohdalta:

      Perunakropsu
      (3-4 pellillistä)

      2 kg jauhoisia perunoita
      2dl ohrajauhoja
      3dl vehnäjauhoja
      1dl voisulaa
      2dl siirappia
      1 1/2tl suolaa
      1tl kanelia
      (2-3dl maitoa tai keitinlientä)

      Keitä hyvin pestyt perunat kypsiksi, kuori ja survo. Lisää ohrajauhot ja anna seoksen imeltyä pari tuntia liinalla peitettynä.
      Lisää vehnäjauhot ja anna edelleen imeltyä. Lisää voisula, siirappi, suola ja kaneli ja sekoita tasaiseksi. Jos seos imeltyy hyvin , se myös löystyy, eikä nestettä tarvita, mutta jos se on liian "tykkyä" lisää maitoa tai keitinlientä. Taikinan tulisi olla löysää puuroa.

      Voitele uunipellillä oleva leivinpaperi voisulalla ja sirota pinnalle hiukan sokeria. Levitä päälle kropsutaikina n.1cm:n paksuiseksi kerrokseksi. Paista uunissa 250 asteessa n.20min.
      Tarjoa kahvileipänä tai välipalaksi puolukkahillon kera.


      Toivottavasti tästä oli jotain apua :)

      • Sintukka

        Sitä "oikeaa" ohjetta vain ei tunnu löytyvän. Tämäkään ei ollut etsimäni.


    • pohojalaanen

      Meirän äitin kropsu on muuten ihan pannarin ohoje, mutta se laittaa lisäksi ruualta jäänehet perunamuusit (noin resi tai kaks) sekaan.

      • annie

        mieheni kotona aikoinaan tehtiin ropsua,mut mun mielestä se on ennemminkin piirakka kuin pannari! Jos susta tuntuu et se sun kaipaamasi ropsu vois olla tuo,ni voin pyytää anopiltani ohjeen.


      • Sintukka
        annie kirjoitti:

        mieheni kotona aikoinaan tehtiin ropsua,mut mun mielestä se on ennemminkin piirakka kuin pannari! Jos susta tuntuu et se sun kaipaamasi ropsu vois olla tuo,ni voin pyytää anopiltani ohjeen.

        Voi tokkiisa, pyydäpäs...jos vaikka olisikin se mitä etsin, sillä yksikään tähän astisista ei ole ollut hakemani. Tämä hakemani Kropsu on lähinnä pannarin ja piirakan jonkinmoinen välimuoto (eli siis koostumukseltaan kiinteämpi kuin pannari), jos niin voi sanoa. Ei ollut mikään makea piirakka, vaan kropsuun antoi hiukan makeutta päälle ripoteltava sokeri.


      • On erilaista kuin
        Sintukka kirjoitti:

        Voi tokkiisa, pyydäpäs...jos vaikka olisikin se mitä etsin, sillä yksikään tähän astisista ei ole ollut hakemani. Tämä hakemani Kropsu on lähinnä pannarin ja piirakan jonkinmoinen välimuoto (eli siis koostumukseltaan kiinteämpi kuin pannari), jos niin voi sanoa. Ei ollut mikään makea piirakka, vaan kropsuun antoi hiukan makeutta päälle ripoteltava sokeri.

        tavallinen pannari ja sitä voita siveltiin leivinpaperille ennen taikinan lisäystä.


      • Maiplis
        Sintukka kirjoitti:

        Voi tokkiisa, pyydäpäs...jos vaikka olisikin se mitä etsin, sillä yksikään tähän astisista ei ole ollut hakemani. Tämä hakemani Kropsu on lähinnä pannarin ja piirakan jonkinmoinen välimuoto (eli siis koostumukseltaan kiinteämpi kuin pannari), jos niin voi sanoa. Ei ollut mikään makea piirakka, vaan kropsuun antoi hiukan makeutta päälle ripoteltava sokeri.

        Muistan lapsuudesta,, kun Äitini teki Ropsua siihen laitettiin maitoa, suolaa vähän, sulatettua voita ja jauhot oli ohrajauhoja.Kun syötiin vähän voita päälle ja hiukan hienoa sokeria.Oli kyllä hyvää.


      • AriK

        Äiti teki tätä Oulaisissa Pohjois-Pohjanmaalla.

        Ropsu:

        3 lasia piimää, 3 lasia sokeria, 5 lasia vehnäjauhoja, 2 tl soodaa, 200 g sulatettua voita.

        ps. tietty sokeria vois laittaa vähä vähemmän...


    • Bate

      Laskiaisropsu Hernerokka
      Pari litraa maitoa, ohranjauhoja niin paljon että saadaan vetelähkö vellimäinen taikina, suolaa, voita tai sianliharasvaa paistamiseen.

      - Maidosta ja jauhoista tehdään löysä taikina, joka maustetaan suolalla. Paistinloola voidellaan voilla, tai jos paistamiseen käytetään sianlihaa, niin silavapalat annetaan paistua ensin loolan pohjalla niin, että niistä lähtee rasva. Sitten taikina kaadetaan pannunpohjalle ohueksi kerrokseksi ja ropsu paistetaan kauniin ruskehtavaksi. Silava tai sianlihapalat jätettiin ropsupannun pohjalle, ja vanhat emännät laittoivat vielä taikinan päällekin pieniä silavapaloja tai höystöpaloja, kun laittoivat ropsun paistumaan. Näin tehtiin varsinkin silloin, kun ropsu oli tehty joko kokonaan tai osittain kuorittuun maitoon. Paistaminen antoi myöskin ropsulle eri makuvivahteita. Uunin ensilämmössä, jolloin uuni oli hyvin kuuma, ropsusta tuli pehmeää ja ohutkuorista ja siinä oli hyvin voimakas ohran maku. Uunin jälkilämmössä ropsusta tuli ns. jälkiuuniropsua. Se oli kovempaa ja hiukan imelää. Ropsua syötiin voin kera voileivän tavalla ja maidon tai kahvin kanssa.

    • E-Pohjalaanen

      KROPSU

      1 litra punaista maitoa
      3-4 munaa
      3-4 rkl sokeria
      1 tl suolaa
      1/2 litraa vehnäjauhoja
      100 g sulatettua voita

      Kaikki aineet vispataan maitoon, voi sulatettuna. Voidaan antaa "turvota" tunnin verran ennen paistamista. Uunipellille (tuosta tulee 2) ja paistetaan 250 asteessa. Muuten pelli tulee voidella hyvin tai sitten voi laittaa leivinpaperin myös pellille.

      • Nimetön

        2 Viiliä
        2tl soodaa
        2tl sokeria
        1tl suolaa
        2 kananmunaa
        1dl ruisjauhoja
        2dl vehnäjauhoja

        paistamiseen voita ja miedolla lämmöllä panulla


    • R0psuttelija :D

      Ropsua ainakin itse olen tehnyt tälläisestä reseptistä itse ihmettelen miksei siihen löydy netistä reseptiä.

      8dl vehnäjauhoja
      1l maitoa
      1kpl munia
      1tl suolaa
      2rkl sokeria.
      Ei oo järjestykses .. :> vaikea muistaa edes menikö oikein.

      Sekoita ainekset keskenään järjestyksellä ei ole väliä, kaada taikina pellille ja laita pelli uuniin 250 asteeseen (En ole varma tuosta lämpöasteesta :S) ja anna sen paistua siellä n.30min ota uunista ja nauti!.

      • R0psuttelija :D

        meni väärin se olikin
        8dljauhoja
        1tlsuolaa
        2DL sokeria
        1kpl munia
        1lmaitoa


    • R0psuttelija :D

      Jotenkin noin..

      • E-Pohjanmaalta

        Siihen tulee enemmän kananmunia että kupruilee paistuessaan😊


    • Ropsu

      Meillä isä on ruukannut laittaa ropsutaikinan joukkoon paistettua pekonia ja muistaakseni vielä juustoraastetta. Voi että se oli hyvää, sitä vaan ei ole saanut enää vuosiin.

      • Mielenkiinnolla olen seuraillut tätä "oikean kropsun" etsintää. Muistelisin Jaakko Kolmosen jossain ohjelmassaan esitelleen kropsun, joka oli paistettu ison mustaviinimarjanlehden päällä - vai raparperin? Lienenkö nähnyt unta?

        Tuo isäsi ohje muistuttaa vähän ruotsalaista perinneherkkua - fläskpankakaa, läskipannaria. Tässäkin voi tuon läskin korvata vaikka pekonilla, tosin maku ei enää ole sama.

        4 dl vehnäjauhoja
        3 munaa
        1 ltrl maitoa tai kermaa ja maitoa puoliksi
        1/2 tl suolattua läskiä tai rasvaista palvikinkkua - sianpotkaa - pieninä kuutioina. Mikään kaupan keittokinkku ei käy. Pekoni - paketin verran - saattaisi olla toinen vaihtoehto
        pieneksi hakattua sipulia
        suola, valkopippuri

        Jotkut käyttävät taikinaan myös raastittua raakaa perunaa tai vanhat perunamuussin jämät.

        Läski/kinkku/pekonikuutioita käristetään ensin uunipannussa uunissa, jotta niistä irtoaa rasvaa. Muista aineksista sekoitetaan pannukakkutaikina. Taikina kaadetaan kinkun päälle ja kypsennetään 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.

        Ruotsalaiset syövät tämän kanssa puolukkahilloa, kaalisalaattia - sirottelevat sokeria päälle suolan sijasta ja kaatavat reunaan mansikkahilloa.

        Kuten ohjeesta näkyy eivät kropsut ole pelkästään Pohjanmaan perinneruoka vaan osa yhteistä skandinaavista ruokaperinnettä. Hienoa on, että se on säilynyt Pohjanmaalla ja keskustelusta päätellen voi vieläpä hyvin, vai?


    • e- pohjanamaa

      ite laitan ropsuun 6-8 kananmunaa litran maitoa 1 tl suolaa 1 d sokeria 3-4 d jauhoja 150 g voita siinä sulle oikea ropsu ohje paista uunissa 250c taikinasta tulee 2 pellislistä

    • Ropsuttelija vm47

      Kropsua ja ropsua näyttää olevan vaikka kuinka monta sorttia. Näinhän se menee näiden perinneruokien kohdalla. Ainoa, mitä ihmettelen on reseptien kääntyminen "pannukakkupuolelle", siinä on ehkä nimi tehnyt tepposen. Oma muistikuvani Virroilta oli leivin uunin jälikilämmössä tehty "ropsu", joka oli suolainen litteä "pannukannu", mutta siihen yhteydet pannukakkuun sitten loppuivatkin. Ainekset muodostuivat perunasta, ohrajauhosta, ja vehnäjauhosta, ja lopputulos oli suolainen, ei makea. Ettei olisi ollut talkkunajauhoakin mukana??? Aion kokeilla, nimittäin ei se lopputulos nyt kovin pilalle voi mennä! On vain niin turkasen maukas muistikuva pääkkösessäni, kun sain suoraan uunista "ropsu lättysen" ja silpaisin siihen kuumana voita päälle! :):):)

    • äiti leipoo

      Äitini, joka on jo iäkäs ja kotoisin pohjanmaalta teki usien krosua:
      Keitti perunat kuorineen ja kuori ne kuumana, survoi ja imellytti yön yli.
      Sitten vähän täysmaitoa, ripaus kanelia ja suolaa, vehnäjauhoja ja makeudeksi
      vielä vähän siirappia.
      Uunipannu voideltiin voilla ja paistettiin hitaasti. Tämä siis muistuttaa
      hieman perunalaatikon tekoa, mutta kropsu on rapsakka ja sitä voi syödä
      kädestä. Meillä suurta herkkua, jota vain tulee tehtyä tosi harvoin.

    • Hoitsu-11

      Kauhavalla ainakin tätä sanottiin ihan vaan ropsuksi ilman sitä K:ta :)

    • Ropsua

      Kyllä se on Ropsu eikä Kropsu :) Ropsusta on olemassa sata erilaista versiota: mummuni teki eri tavalla kuin tuhvani, äiree tekee eri tavalla. Perunaropsut ja muut unohtamalla tavallinen Ropsu on kyllä yhtä kuin pannukakku pellillä - punasella maidolla ja voilla tehdään maku :)

    • Kropsu1

      Moon itte laittanu Kropsuhu mannaryyniä

    • Mona-Miriaana

      Haloo.
      ropsua, tehtiin täällä pohjanmaalla näin.
      Maitoan.6 dl,1 tl suolaa, 1-2 kanamuna, vehnäjauhoja, sekä edellisen päivän perunamuusian.(jos EI ole ternimaitoa käyttää)

      Perunamuusi sekoitetaan ekana maitoon, sitten muut ainekset, jauhoja vain niin paljon että seos on sopivan paksuista.
      Aineksien määrä riippuu siitä kuinka ison taikinan haluut tehdä.

    • Etäpohjalainen

      Yhteenvetoa: Ropsu on vähä niinku pohjalainen pitsa, johon on käytetty eri ruokien jäämiä, tai sitä mitä sattuu löytymään. Itte tein just ropsun, johon käytin maidon sijasta ylipäiväisen turkkilaisen jugurtin ja kermaviilin. :)

      • M-erkki

        Ropsu on Ropsu ja sillä siisti


      • Könnäri
        M-erkki kirjoitti:

        Ropsu on Ropsu ja sillä siisti

        Täälä Ilmajoella on aina puhuttu kropsusta kakarasta asti. Äitee teki sitä uunihin useen. Itte en juuri piitannut. Jotkut teköö tosi tympiää ja tiivistä kropsua, pitää olla sellaasta pehemoosta.


    • llllllllllllllllllll

      Olen hukannut oman ohjeeni. Siinä käytettiin nesteenä kirnupiimää, mutta en muista tuliko munia ja kuinka monta. täytyy kokeilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe