Koululiikunta

" Itse en ole koskaan pitänyt joukkuelajeista/pallopeleistä. Koulussa minua nöyryytettiin lukemattomia kertoja, kun joukkueen "johtajat" kinastelivat kenen joukkue JOUTUU ottamaan minut pelaajakseen "

Olen kokenut ala- sekä yläasteella tuota samaa syrjintää. Koulussa ei pitäisi antaa lasten päättää joukkueista, vaan opettajan! Silloin säästyttäisiin jälleen kerran edes HIUKAN kiusaamiselta/syrjinnältä.

Liikuntatunnit olivat yhtä helvettiä... Niillä kiusattiin eniten :'(

Olen saanut ala-asteelta lähtien (olen nyt lukion toisella) kuulla vittuilua ja kitinää siitä, että olen olemassa ja samassa ryhmässä. Lauseet
"Ei mutku me ei haluta tota meiän ryhmään",
"Tyhmä! Läski! Idiootti!",
"Mee pois tieltä!" ja
"Älä pyöri siinä!" ovat tuttuja kautta vuosien.

Ala-asteella oli pahinta. Minulle ei syötetty koskaan palloa, vaikka olisinkin osannut jotain. Jalkapallossa sain pallon mahaani ja minulle naurettiin. Pesäpallossa sain pallon silmääni ja lyöjä nauroi minulle räkäisesti. Jees jees.

Yläasteella oli kyllä kavereita, mutta nyt he ovat eri lukiossa. Kiitos kiusaamisen ja koululiikunnan, minulla on koululiikunnan uintifobia ja luistelufobia. Tosin jos teen jompaa kumpaa kavereiden kanssa, ne ovat ihan jees. Nykyään tykkään vähän enemmän koululiikasta, jos se on valinnaista eli liikuntakerho, jossa on mukana esimerkiksi seiskoja, nin kuin täällä koska tämä on yhteiskoulu (yläaste plus lukio). Silti luullaan, että ihmiset kasvavat lukiossa, mutta ei, olen tainnut joutua yhteen lukioiden mätäpesäkkeistä, jossa kaikki syrjivät niitä, jotka ovat nörttejä, erilaisia, mielipidevapaita, ylipainoisia tai kaverittomia. Jippii.

Liikuntakerho on siis ihan kiva, tykkään sählystä, sisäfutiksesta ja katukoriksesta, mutta ison paskaryhmän kanssa ei ole kivaa. Nytkin minulla on liikkaa ja koko ryhmä on täynnä kikattelevia kusipäitä, jotka lulevat olevansa koulun kuningattaria. Paskaa.

Koululiikunta ei saisi olla pakollista. Lisäksi on tyhmää että meillä on kaksi uintikertaa, kummastakaan ei saa olla pois, vaikka minulla on se koulu-uintifobia, syvänveden kammo ja yhteisuintikammo. Näin meillä sitten.

Kuoluliikunta tappaa! Se on tuomio!
muilla taisi olla hauskaa. Jos pallopelissä joukkueeni hävisi, minulle sanottiin, että se oli minun vikani. Kaikki muut saivat olla täydellisiä, kun minä olin mukana. Sählyssä minua lyötiin mailalla naamaan useasti päin pärstää.
en tiedä, mistä oli kyse. Minä olen hoikka ja nätti. ja kuntoni oli niin hyvä, että olin varmasti vahvin ja nopein ja kovakuntoisin. Yksilölajeissa olin yksi parhaista.
Mutta joukkuelajit... yyh... yyh... kaikki, missä piti olla tekemisissä toisten kanssa... aarhhh...
Yläasteella minulle nälvittiin jopa siitä, että minulla oli lihakset! Hyvänen aika.

Mä inhosin koulussa pesistä, korista, ja lentopalloa koska olin niissä huono. Kaikki muut joukkuelajit menivät kyllä ihan vaikka minut viimeisenä joukkeeseen valittiikin ja liikunnasta sain 8 todistukseen(olen siitä numerosta ylpeä).

Mun mielestäni on erityisen nöyryttäävää, että opettaja pakottaa pelaamaan jotain lajia mitä ei itse haluaisi pelata ja varsinkin jos yhteishenki on täysin takamuksesta niin ei siinä kovinkaan jaksa tsempata!

Toinen nöyryyttävyys liittyy tähän suikussa käymiseen..Ala-asteella meillä oli sellainen opettaja joka suurinpiirtein tuli kyttäämään pukuhuoneeseen,että kaikki ovat varmasti käyneet suihkussa!Arvatkaapa kuinka moni halusi siellä suikussa käydä?

Yhteishenkeen opettajat voisivat oikeasti panostaa ja monipuolistaa liikuntaa esim.ala-asteella ja ylä-asteella käytiin joka vuosi samoja lajeja läpi olisi kivempaa jos oltaisiin esim. käyty kokeilemassa näitä maksullisia lajeja kuten karatea tai vastaavaa.

Pitäisi myös ajatella,että kaikki nuoret eivät suinkaan ole mitään huippu-urheilijoita tai liikunnan superharrastajia tuntuu,että opettajilla on sellainen käsitys,että lasten/nuorten pitäisi olla sellaisia.

Ammattikoulussa meillä oli hyvä yhteishenki ja lajit saatiin itse valita esim.jos ei halunnut vaikka pelata korista niin meni sitten tekemään vaikka kävelylenkin.Tällainen järjestelmä peruskouluunkin kiitos!

Muistan,minunkin aikana liikuntatunnit olivat pahinpia kiusauspaikkoja.
Olisin ollut hyvä,mutta en edes USKALTANUT yrittää koska pelkäsin kiusaamiseksi tulemista myös jos pärjäisin.
Nyt,kun käyn kauppaopistoa hieman nuorenpien kanssa,en suostu edelleenkään koululiikuntaan.
Armeijasta sain vapautuksen.
Ei kyse ole sittä,että olisin laiska:olen 13-vuotiaasta asti harjoitellut eri taistelutaitoja nyrkkeilystä alkaen,ju-jutsuun ja potkunyrkkeilyyn.
Välillä tulee mieleen kuinka varmasti edelleen jossakin koulussa kiusataan jotain.Hän pelkää huomista ja hänen itsetuntonsa katoaa pala palalta.
Ja minä en voi,kun jatkaa omaa elämääni.
Jos,joku kiusattu sattuu lukemaan tämän toivon hänen muuttavan itse tilannettaan,melkein keinolla millä hyvänsä.Voit lopettaa koulun,aloittaa itsepuolustuslajin,;Ajatuksena,että jo huomenna voi elämäni kokea uuden muutoksen,ei enää ikinä kiusaamista.

Minun liikunnan ryhmässä pääsevät loistamaan kiusatut aivan yhtä hyvin kuin muutkin. Ryhmässäni oleva kiusattu on aina valppaana ja pelaa ihan kuin muutkin, joka on aivan loistavaa. Mielestäni liikuntatunneilla kiusatut pääsevät juuri silloin loistamaan. Ja eiköhän se ole joka aineessa niin että joka vapaa-ajallaan läksynsä lukee se ne tunnilla osaa. Jos vapaa-ajallasi liikut, myös tunnilla osaat.

Olen kokenut kiusaamisen ja koululiikuntahelvetin.

Ala-asteella olin hiljainen ja ujo (kuten edelleenkin). Jäin aina viimeiseksi huutojaossa, tai vähintäänkin muutaman viimeisen joukkoon.
Muuten en oikein ala-asteen liikuntoja muista, mutta mielestäni meillä oli silloin kannustava ilmapiiri tunneilla.

Mutta yläasteella se riemu vasta ratkesi.

Yläasteella kiusattiin, ja kyllä todellakin: koululiikuntasali oli kiusatun pahin kidutuskammio.

Minulle ei koskaan syötetty palloa ja minulle ulistiin koko ajan, miten huono olen, miten en osaa mitään ja miksi en saa sitä saatanan palloa koskaan kiinni.
Kiusaajat olivat samassa ryhmässä, joten he halveksivat suorituksiani (aina ei edes tarvittu sanoja, pelkkä katse riitti kertomaan) ja haukkuivat minua.
Minulle naurettiin, kun ei ollut Adidaksen verkkareita.
Suorituksilleni tirskuttiin.
Jäin aina yksin, kun piti olla pari.
Pukuhuoneessa tunsin oloni erittäin kiusalliseksi, koska minua haukuttiin lesboksi.
Koko muulla luokalla oli hokkarit ja minulla kaunoluistimet, joten näistä sitten tehtiin ihan pirun suuri numero ja sain kuulla koko 2 tuntia niistä luistimista.
Olin/olen ihan sairaalloisen ujo, joten siis myös eritäin ahdistunut ja estynyt liikuntatunneilla, joten tästäkin syystä pelkäsin järjettömästi tunteja. Ja sitten päälle vielä haukut ja naurut.
Kokemuksia olisi vaikka millä mitalla lisää.

Lukiossa kestin sitä rääkkiä tasan yhden kurssin verran (en tajua, että miten selvisin), mutta sitten päätin, että en vain kykene menemään enää sinne, ja suoritin itsenäisesti.

Lukiossa ei haukuttu tms. mutta pahinta oli aina yksin jääminen paritehtävissä ja se kamala ujous.
Tunsin itseni aina ei-toivotuksi, kun opettaja sijoittaa johonkin ryhmään tai sitten olin opettajan pari.

Joukkuepeleistä ja yleisurheilusta ja kaikesta liikunnasta muiden nähden on jäänyt paha trauma.

Tällä hetkellä ainoa harrastamani laji on päivittäin töihin kävely (20 minuuttia per suunta). Olen vakavissani harkinnut suunnistuksen aloittamista, koska se on laji, jota todella rakastan.
Olen myös suunnitellut uintia, mutta ahdistaa edelleen pukuhuoneet ja yhteissuihkut.
Myös mielessä on käynyt jooga ja jotkut jumpat tms. mutta varmasti minua ahdistaisi järjettömästi kuten aina ryhmäliikunnassa, ja en voi olla ajattelematta, että mitä muut ajattelevat tällaisesta läskistä ja jokaisesta liikkeestäni, vaatteistani, ja siitä, että kenties taas pilaan koko ryhmän hengen vain olemalla paikalla, ja siitä, että saako muilta haukkuja, kun olen paska liikunnassa, lihava, epäsosiaalinen, erittäin epä-notkea jne.

toi on oikeest totta !.. Mä vihaan kanssa joukkuelajeja, minkä helvetin takia opettajat ei ymmärrä, että se on koulukiusatulle oikeest tosi rankkaa? (itse en ole kylläkään koulukiusattu) Mä tykkään yksilölajeista niin paljon enemmän. Ja ku en osaa luistella, sit joka talvi on mijloona kertaa luistelua ja sanon aina opettajalle, että en osaa yhtää, nii heti pistetää jääkiekkomatsi pystyy jätkiä vastaan ja pitäs luistella niin helvetin nopeeasti ja tehä maaleja! Ja ku itte en edes pystyssä pysy.

Mä pelkään koululiikuntaa.. pelkään itseni nolaamista, en niinkään liikuntaa, koska on pelkkiä tyttöjä, joiden kanssa voin olla tekemisissä.
Mutta pelkään itseni nolaamista ja mua on alkanu jännittää ihan hirveesti nykyään sen takia, kun sain kerran ilmavaivoja pahassa tilanteessa..mut siis en voinu liikkua siitä oli vaan pakko olla paikallaan vähän aikaa..:ss Ei kiitos enää.
Joissakin tilanteissa mulla alkaa jyskyttää sydän ihan älyttömästi, saatan täristä ja vähän hikoilla.. tää tuntuu iha paniikkihäiriöltä, vaikka joissakin tilanteissa tiiän ettei mulla oo mitään syytä pelätä tai jännittää.. sit alkaa tulla mahaan ilmaa, joka mua just pelottaa.. Välillä mua masentaaki iha älyttömästi koulun takia ja oon sillee aika maassa..

Vihaan koululiikkaa

Koululiikka ei todellakaan ole helvettiä. Joukkuelajit parhaimpia koska ryhmänä onnistuminen jotenkin paljon hienompaa kuin yksinään. Ja jos kiusataan epäonnistumisten vuoksi niin treenaa vapaa-ajalla. Omassa koulussa ainakin kannustavat pelit ja joka maalista saa aplodit ja tuuletukset. Jos ei kunto riitä niin sulta menisi 3min päivässä kunnon kohotukseen. Juokset vaan niin kovaa kun pääset ja niin kauan kun jaksat. Ja kun et enää jaksa niin juokse vielä 100 metriä. Teet viikon ajan tuota niin tulee 2km 12minuuttiin vaikka kuinka olisi ollut rapakunnossa.

Hyvä vaan että on liikkaa ettei ne kiusatut hikkyt komeroidu enempää.

Koululiikunta on jotain niin kamalaa. Mullaki varsinki pesis oli ihan maailmanloppu. Pahinta oli se et pelattiin poikia vastaan tai kanssa. Kaikki pojat oli aina niin tosissaan ja sano niin pahasti, et juoksin siel suurinpiirtein silmät kyynelistä sumeina ja yritin osuu siihen palloon, joka oliki joka helvetin kerta niin ylivoimasen vaikeeta (ja on vieläki). Pesäpallosta on jääny semmoset traumat, etten sitä tuu varmaan ikinä enää pelaamaan. Säälin ihan koko sydämestäni, heitä ketkä joutuu näitten samojen aiheiden kanssa elämään. Mut kyllä te selviitte, niin mäki selvisin vaikka aattelin etten koskaan pääse siitä joka vuotuisesta tilanteesta eroon :)

Paskaa. Oon monet kerrat itkeny ja stressannut KOULULIIKKUNNAN TAKIA! Mun luokalla on sellasia kusipää-lissuja, jotka huutaa pienimmästäkin virheestä. Opettajat nöyryyttää muiden edessä.. Ja oon niin helvetin ujo, etten uskalla sanoa vastaan, jos joku kuittailee. Jos mulla ois vähän enemmän rohkeutta nii huutaisin niille jotain -ei niin toivottua- ja lähtisin ovet paukkuen pois. Koululiikunta on tuhonnut viimeisetkin ilon pisarat liikunnan suhteen. Vituttaa.

Minutkin valittiin aina joukkueisiin viimeisenä. Ala-asteella sain aina seiskoja, mutta en kauheasti välittänyt. Ne olivat tarpeeksi hyviä ja odotusteni mukaisia. Sitten seiskalla onnistuin saamaan kasin ja päätin pitää sen yllä. Se vaati pientä ponnistelua (mm. kahden asteen pakkasessa jalkapalloa ja 800-metristä ilman valittamista, oli muuten kamalaa), mutta onnistuin kuitenkin.
Ysillä onnistuin saamaan sitten hyvän opettajan. Minut valittiin edelleen viimeisenä ja jos meitä oli pariton määrä jäin aina yksin - mutta oikeasti viihdyin välillä tunneilla.
Sitten tuli lukio. Opettaja oli jälleen surkea (itse asiassa sillä oli sama nimi kuin eräällä toisella surkealla liikunnanopettajalla, en enää koskaan luota sennimisiin ihmisiin) ja veltostuin. Kutonenhan siitä tuli. Arviointiperusteissa kutonen (kohtalainen) oli käytännössä "ei osallistunut mihinkään tunnilla, mutta ei sentään nukkunut; huono kunto". Minä kuitenkin yritin, mutta en ilmeisesti tarpeeksi kovaa.
Lukion kakkoskurssilla sitten päätin - kun nyt oli elämäni viimeinen liikunnan kurssi kyseessä - hiukan panostaa. Olin vajaa puolet vähemmän poissa kuin suurin osa muista, olin jälleen pirteästi siellä kahden asteen pakkasessa (ei enää koskaan uudestaan), lähdin intoa puhkuen suunnistamaan (palasinkin ihan normiajassa), juoksin Cooperissa 400m pidemmälle vaikka kuka tahansa järkevä olisi lopettanut siinä vaiheessa kun toinen jalka on niin kipeä ettei sillä voi enää juosta ja kun joutuu pitämään kättä kurkulla ettei hengittäminen satu, ja lisäksi olin täysillä mukana siinä ainoassa joukkuelajissa, jossa en ole täysin paska eli käsipallossa (kukaan ei muuten silloinkaan syöttänyt minulle kertaakaan, paitsi kerran, mutta sekin oli tilanteessa, jossa ei ollut ketään muuta lähettyvillä ja kaikki vastustajan kaapit olivat käymässä päälle). Kaikista ponnisteluistani huolimatta sain silti jälleen sen "ei juuri osallistunut toimintaan" -arvosanan.
Ennen kuin arvosanat julkistettiin, olin jo vakavasti harkitsemassa yhden syventävän kurssin ottamista - olkoonkin, että siinä olisi ollut sama opettaja -, mutta kun sitten sain tietää, että yritykseni ei ollut tuottanut hedelmää, päätin luovuttaa kokonaan asian suhteen. En halunnut turhaan alentaa keskiarvoani vain siksi, että saisin kuulla opettajan (mutta ei onneksi niinkään oppilaiden) passiivis-aggressiivisia (käytän sanaa väärin) kommentteja viikosta toiseen. Siinä vaiheessa päätin, etten aio liikkua enää koskaan muuta kuin paikasta toiseen.
Ja anteeksi elämäkerrasta.

En kannata kouluammuntaa.

Oli koulukiusattu ja liikunta tunnit olivatchelvettiä, vaikka tykkäsin pallopeleistä etenkin koulun ulkopuolella ja urheilin koko lapsuuden tosi paljon. Lisäksi vanhemmat teetti paljon fyysistä työtä.
Harrastin jalkapalloa, peistä poikien joukuueessa (vaikka olin tyttö) osuin aina pesispalloon ja juoksin satunnaisesti kunnareita.

Kukaan ei vaan koulussa syöttänyt, jatkuvaa vähättelyä, suosituimmat oli valkkuja aina ja otti omia kavereitaan. Liikunta ei kiinnostanut meidän luokalla kovin montaa ja joukkue peleissä on melko mahdoton loistaa jos muut syrjii. En ollu kuitenkaan mikään Ronaldo.
Mutta se siitä väitteestä et valkkujako on oikea tapa jakaa taisaiset joukkueet.
Nykyään on kaksoisleukaa ja muuta mutta silloin olin myös sievä ja koulussakin pärjäsin hyvin. Tosin olin usein omissa ajatuksissani, en tiedä oliko se syy vai seuraus.

Eikö tähän koululiikuntaan vielä tänäkään päivänä tuu muutosta, ei ihme että vielä aikuisenakin inhoaa joitain lajeja. Koris, lentis, futis, pesis huutojoukkuieilla ja tytöt ja pojat samassa ryhmässä. Kiusaajat valitaan aina kapteeniksi jotka ei halua ujoa hiljaista tyttöä joukkueeseensa. Pallo lentää päähän eikä siitäkään mitään välitetä pojat pelaa kovaa ja jos et väistä niin osuu kipeästi. On tänäpäivänä paljon uusia kivojakin liikuntamuotoja,miksei niitä saada koululiikuntaan tai edes kysyttäisi oppilailta mikä olis mukavaa kokeilla. Niin ja uinti myös on monelle kauhistus eikö sen uimataidon voi osoittaa silläkin että on kesällä uinu järves.