kuningasboa

jamboren

Omistaako täällä kukaan? Kiinnostuin käärmeistä ja olisi kiva kuulla niistä hieman lisää, erityisesti kuningasboasta ja viljakäärmeestä. Sopivat kuulemma kummatkin hyvin aloittelijoille?!?.
Joskus hamassa tulevaisuudessa käärmeen omistaminen ehkä kiinnostaisi.
Kuningasboa vaikuttaa todella ihanalta ja mielenkiintoiselta käärmeeltä.
Mailatkaa ihmeessä kaikki omistajat.
[email protected]

14

5580

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jamboren

      ...taas sanotaan, ettei kunngasboa sovellu aloittelijalle, koska on sen verran suuri ja voimakas. Siellä missä mä sen kärmyn näin, se tyyppi sanoi, että käy hyvin ekaksikin, mutta vaatii tilaa ja pitää osata käsitellä isoa kärmyä. Lempeähän tuo on luonteeltaan ja siksi varsin sopiva terra asukiksi, toisin kuin monet muut aika agressiiviset sukulaisensa, mutta tuo koko on aika iso, eli miten on...? Mikä käärme sulla oli ensin?

      • Maajar

        Kingi eli kuningasboa on vasta muutama päivä sitten meille saapunut eli siitä en voi paljon kokemuksesta kertoa muuta kuin ihana on. On nyt n. vuoden iässä, mukavan tuntuinen, mutta kuten sanoin ollaan vasta tutustumassa. Kertoilen kyllä jatkosta jos vaan kiinnostaa?
        Meillä eka käärme oli kolumbian sateenkaari boa Snake(naaras), mutta mielestäni se tarvitsi kaiffan joten tuli Speedy samaa rotua jotka meillä on nyt ollut muutaman vuoden.
        Siinä pikkuhiljaa örmyt on lisääntyneet joten nyt meillä on 2 Kolumbialaista, 3 Brasilialaista sateenkaari boaa, 2 Härkä käärmettä, 1 Kuningas boa ja viimeisenä vaan ei onnettomimpana Nauhavesikäärme.
        Tottahan ne tilaa vie vaan sopuhan sijaa antaa!!

        T: Maarit


      • Asta A.

        Mielestäni kuningasboa sopii varsin hyvin ensimmäiseksi käärmeeksi koska sillä ei ole erityisiä vaatimuksia terraarionsa suhteen. Sen kun ottaa poikasena, niin käärmeen kasvaessa oppii käsittelemään sitä ja tottuu siihen. Aikuista kuningasboaa ei kannata ottaa ensimmäiseksi käärmeeksi kun ei ole tottunut käsittelemään niitä. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että kaikki kuningasboat eivät ole lempeitä luonteeltaan. Omani (3 v. uros, mittaa about 2 m )on melko aggressiivinen ja puree kyllä tilanteen tullen. =/ Sitä ei kyllä koskaan ole paljoa ylimääräistä käsitelty, koska mielestäni matelijat eivät ole "sylilemmikkejä".

        - Asta =)


      • jamboren
        Maajar kirjoitti:

        Kingi eli kuningasboa on vasta muutama päivä sitten meille saapunut eli siitä en voi paljon kokemuksesta kertoa muuta kuin ihana on. On nyt n. vuoden iässä, mukavan tuntuinen, mutta kuten sanoin ollaan vasta tutustumassa. Kertoilen kyllä jatkosta jos vaan kiinnostaa?
        Meillä eka käärme oli kolumbian sateenkaari boa Snake(naaras), mutta mielestäni se tarvitsi kaiffan joten tuli Speedy samaa rotua jotka meillä on nyt ollut muutaman vuoden.
        Siinä pikkuhiljaa örmyt on lisääntyneet joten nyt meillä on 2 Kolumbialaista, 3 Brasilialaista sateenkaari boaa, 2 Härkä käärmettä, 1 Kuningas boa ja viimeisenä vaan ei onnettomimpana Nauhavesikäärme.
        Tottahan ne tilaa vie vaan sopuhan sijaa antaa!!

        T: Maarit

        ...vaan neuvoista. Eivät käärmeet mitään sylilemmikkejä olekkaan. Omistan kotiloita ja eivät nekään ole sylilemmikkejä. Saavat ihan rauhassa olla terrassaan, en käsittele kuin pakosta (esim. terran siivous), mutta totutin ne poikasina käsittelyyn ja eivät enään mene suppuun niinkuin nuorempina=)..vähän aiheen vierestä=).
        Mistä löytyisi hyviä sivuja kingeistä?
        Googlen kautta oeln hakenut ja muutama hassu on löytynyt..


      • Kunkkub

        Kunkkuboa menee ekaks käärmeeks siinä missä viljiski....ja mulla on molemmat tällä hetkellä eikä kunkku vaikuta yhtään suurelta (2.8m) voimakas se on mutta käsitelty paljo nii voi huolettä pitää vaikka kaulalla


      • Kunkkub

        Kunkkuboa menee ekaks käärmeeks siinä missä viljiski....ja mulla on molemmat tällä hetkellä eikä kunkku vaikuta yhtään suurelta (2.8m) voimakas se on mutta käsitelty paljo nii voi huolettä pitää vaikka kaulalla


      • Kunkkuboa352

        Kunkkuboa menee ekaks käärmeeks siinä missä viljiski....ja mulla on molemmat tällä hetkellä eikä kunkku vaikuta yhtään suurelta (2.8m) voimakas se on mutta käsitelty paljo nii voi huolettä pitää vaikka kaulalla


    • käärmetäti

      Heippa Jambo:).

      Minulle kuningasboa tuli lähinnä vahingossa ja hoitoon..ihminen joka ei tiennyt käärmeistä tasan yhtään mitään..itseasiassa pelkäsin niitä. HUIIII.

      Vaan tilanteessa jossa olen nyt on niin että minulla on yksi kuningasboa, iältään kaksivuotta ja tosi pieni koska alku oli hänellä todella vaikea ja meinasi kuolla, kun sain hänet oli jo kuiva ja kurjan näköinen, aikaa on mennyt ja käärme on ottanut kasvuaan takaisin, nykyään syö hyvin, mutta vain keväällä, kesällä ja syksyllä, talvet hän paastoaa. Taitaa siis talvehtia (tämän hän on meille opettanut itse) myöhemmin olen lukenut että toiset boat talvehtii, toiset ei.

      Meillä käärme oli käsikesy, mutta nyt kun ikää ja kokoa on tullut olemme antaneet hänen olla rauhassa omassa terraariossaan. Joka on kuitenkin suht´ iso eli 141x79x110 cm. itse tehty ja sisustettu. siellä on kiipeilypuita koska boat ja varsinkin kuningasboat ovat kiipeileviä ja puissa viihtyviä elukoita. sekä uima/ juoma-allas koska ne myös juovat paljon.

      Helppohoitoinen sinänsä että häntä pystyy lukemaan milloin hän on nälkäinen esim. lipoo kieltään ja lähetee " reissuun" eli matelee pitkin terraariota, silloin hän saa myös ruokaa.

      Menipäs nyt kerronnaksi mutta kyllä kuningasboan kanssa pärjää. Meidänkin terraario olot oli aluksi suorastaan surkeat jos tähän päivään vertaa, mutta niin vain selvittiin ja internetistä saa hyvää tietoja esim. herpetologisen yhdistyksen sivuilta..jos sitä vielä on ??? ja etsi googlesta sanalla kuningasboa sieltä löytyy....

      Onnea sinulle käärmeesi kanssa tai tulevan sellaisen ja muista että toiset haluavat pitää käärmettä lemmikkinä ja toiset pitää terraariossa omissa oloissaan..meitä on moneksi ja vastapalloon tulee teet niin tai näin. Joka tapauksessa käärme ei tietty ikinä kesyynny kuin kissat tai koirat ja pureehan nekin...

      rakkaudella käärmetäti. :)

    • luna-kristiina

      kehoitan hartaasti hankkimaan ensin viljiksen, tutustua siihen vuoden ja sitten hankkimaan kunkkuboan,näin minä tein, mutta kukin omalla tavallaan, ei molempien hankkiminen yhtäaikaa paha asia ole=) Minullakin viljis paraikaa kaulalla... ja kunkkuboa äsken, vaikka onkin vielä poikanen, mutta jo 80cm ja viljiksen paksunen...nyt viljis tuli näppäimistölle....

      • - rambo

        .. vittua tarkoitat sillä, että ostaa ensin viljiksen, tutustua siihen vuoden ja ostamaan sitten kuningasboan? oletko sairas tai jotain? aika tyhmää, että ajattelet niin, että viljakäärme on pelkkä ensimmäinen lelu, kunnes sitten voidaan jos siirtyä isompaan ja vaativampaan. minun mielipiteeni on se, että hanki viljakäärme, koska se sopii kaikkein parhaiten ensimmäiseksi käärmeeksi. mielestäni kuiningasboaa ja pyytoneita ei tarvitse harkitakaan lemmikeiksi, koska ovat luonnossa uhan-alaisia.


      • The Man With Logic
        - rambo kirjoitti:

        .. vittua tarkoitat sillä, että ostaa ensin viljiksen, tutustua siihen vuoden ja ostamaan sitten kuningasboan? oletko sairas tai jotain? aika tyhmää, että ajattelet niin, että viljakäärme on pelkkä ensimmäinen lelu, kunnes sitten voidaan jos siirtyä isompaan ja vaativampaan. minun mielipiteeni on se, että hanki viljakäärme, koska se sopii kaikkein parhaiten ensimmäiseksi käärmeeksi. mielestäni kuiningasboaa ja pyytoneita ei tarvitse harkitakaan lemmikeiksi, koska ovat luonnossa uhan-alaisia.

        Juuri sen takia käärmeitä on alettu pitää terraarioissa, koska useat lajit ovat uhanalaisia. Tämä terraarioharrastaminen tulee pelastamaan monta matelijalajia sukupuutolta. Eli uhanalaisesta lajista juuri kannattaakin hommata vankeudessa syntyneitä yksilöitä!


      • houbi

        Juuri äskettäin saapui uusi asukki, sateenkaari boa, meille. Musta kannattaa mielummin ottaa eläin, joka kiinnostaa, kuin "harjoittelukappaletta". Kuitenkin näillä eläimillä ikää ja vaikken vihaa viljakäärmeitä tietenkään, mielummin hoidan ja tutustun pari metriseen kiinnostavaan möllykkään, kuin sitten pienempään, jota en oikeasti halunnut. Miten susta pitäis toimia tilanteessa, kun haluaa labbiksen? Otetaanko chihuahua ensin hajotteluun?


    • 13v kasvattaja

      ei tätä kukaan armaan lue mutta meillä on ollu kuningasbooia niin kauvan kuin jaksan muistaa, varhais lapsuudesta esimerkisi muistan kuinka makasin sängyssä ja booat vain kiemurteliat päälläni, se kutitti :) tällä hetkellä isä kasvattaa niitä,on jo kasvattanut kauankin ja mun ns"kotitöihin kuuluu poikasten totulleleminen käsittelyyn eli otan ne noin joka toinen päiä yksitellen pariksi minuutiksi ulos terraariosta ja pidän niintä, riippuu yksilöstä jotkut yrittää paeta ja jotkut vain puree...ajan kanssa käsittelyä lisätään ja loppujen lopuks niintä tulee latteita kuin lampaat :) se vaatii kyll hermoja jonkinerran esim käärmaan pitää tajuta jo pienenä kun sen purema ei satu, niin sillo poikaset puree minkä ehtii ja sit pikkuhiljaa ne tajuaa että se ei hyödytä jos sen esim. laskee heti sen purtua terraarioon niin tietysti se oppii että niin se pääsee pois. vastuuntunnollinen kasvattaja (niinkuin me :) ennen luoutusta ne on jo jonkin verran tottunu käsittelyyn, syö kunnolla, ja ensimmäinen nahan luonti on tapahtunut lisäksi ne on eläinlääkärin tarkistamia, ja mukana tuleen jotain papereita. ja tietysti me neuvotaan mielellään meidän asiakkaita miten sitä hoidetaan jne. esim myytiin tossa noin 2 vuotta sitten sellanen naaras boa se näytti aluks ihan lupaavalta poikaselta mutta tämä ostaja oli kokematon. meni vuosi ja sitte ilmeni ongelmia sen kaa se alko agressiiviseks. sitte hyvän kasattajan tapaan me otettiin yksilö takasi ja niin se elää nytki meillä. poikasen luonnetta on vaikea päätellä pienenä, vaikka pääasiassa kuningasboat on lempeitä ja helposti kesyyntyviä näitäkin meille on tullu jotka ei sitten millään kesyynny, ne me joko annetaan asiantuntevalle ihmiselle ta ne jää meille. sen vie sanon että hetken mielijohteesta ei ainakaan kannata ottaa kääärmettä. !

      • Kunkkub

        Anteeksi mutta koneeni tilttas nii tuli pari kertaa sama teksti


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5088
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3337
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1010
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe