Valikko

Tyttö ja Tanssiva Karhu

Olin muutamia vuosia sitten lukenut kauniin runon: Tyttö ja tanssiva karhu...Tietääkseni runo on jollain tavoin kuuluisakin.

En kuitenkaan tiedä runoilijaa, enkä ole netistä etsiessäni tätä runoa löytänyt ( liekö syynä osaamattomuuteni, tiedä sitten...)Mutta muistaako kukaan tätä runoa / tietääkö kukaan mistä sen voisin löytää? :)

Anneli Saaristo on myös levyttänyt tämän runon...

Kiitoksia kaikille vastanneille ja apunsa antaneille :) !

Tämä keskustelu on suljettu
Ilmianna
Jaa

6 Vastausta



Marja-Leena Mikkola on sen takana, kuten niin monen muunkin upean tekstin.

Kaj Chydenius on sen säveltänyt ja alkuperäinen esittäjä näyttelijä Rea Mauranen. Se on ollut tv-näytelmässä 'kun käki ei enää kuku'.

Ilmianna
Jaa

pidän paljon tästä kyseisestä runosta

Muistan että joku muukin olisi sen esittänyt

olisko ollut Susanna Haavisto myös..

nyt en ole aivan varma

Ilmianna
Jaa

Tiedän runon. sen on kirjoittanut marja-leena mikkola, ja tosiaan levyttänyt anneli saaristo mutta myös olisikohan ollut taru nyman ja susanna haavisto. haluaisin sen runon jostain mutta ei sitä tahdo oikeen mistään löytyä... olisikohan jollain tietoa mistä sen sanat voisi saada? :)

Ilmianna
Jaa

Upea laulu. Ainakin Helsingin kirjastoista löytyy useampikin kappale nuottikirjaa nimeltä Tyttö ja tanssiva karhu : 10 laulua Marja-Leena Mikkolan, Katri Valan ja Anja Vammelvuon runoihin, joten eiköhän siinä sanatkin ole mukana.

Ilmianna
Jaa



Tyttö ja tanssiva karhu

Kun isänsä kodissa tyttö

kävi lattiaa leveää,

ei tienny, mikä oli raskasta

ja mikä on keveää.

Ajoi markkinoille tyttö,

huoletta, hatutta päin.

ja näki tanssivat karhun

joukossa ilveilijäin.

Vain kerran kun silmiin katsoi

hän karhua hyppivää,

hän tiesi, mikä on raskasta

ja mikä on keveää.

Hän unohti isän ja äidin

ja lapsuuden unohti

ja ilveilijöiden matkaan

hän salaa katosi.

Hän karhun vierellä kulki,

sen kyljessä nukkui yön,

sen kanssa jakoi hän leivän,

ja nälän, vilun ja työn.

Ja karhu, karhu tanssi,

kun tyttö rumpua löi.

Ja niin kuin aurinko kuuta

hän karhun sydäntä söi.

Tie juoksi, vuodet kulki,

yhä temppuili ilveilijät,

ja keskellä tulen ja sauhun

soi hilpeät sävelmät.

Vaan heikkeni tanssiva karhu,

se kaatui kyljelleen,

ja enää nousematta

se lausui verkalleen:

"Oi, valon keskelle raudan

ja vainon vuosien

me synkkään aikakauteen

kannoimme ilveillen.

Ken kulkee markkinatietä

ylen pitkää ja leveää

se tietää mikä on raskasta

ja mikä on keveää.

Ken hallitsee sydäntäni

sen veitesellä halkaiskoon,

sillä ainoa rikokseni

on rakkaus pohjaton."

Nyt särähti mandoliinit,

nyt vaikeni ilveilijät.

Oli tytöllä kädessä veitsi,

ja kalpeni katselijat.

Kun karhun huulilta juoksi

pisarat punaiset,

se tyttöön katsoi ja lausui

sanansa viimeiset:

"Oli rakkauteni sinuun

kuin matka perille.

Nyt hiljenee sydämen rumpu.

Oi ota käsiisi se."

On tarina vanha, jo peittää

sen tomu hiljaisin.

Ja tyttökin unohti kaiken

ja unohtui itsekkin.

Marja-Leena Mikkola

Ilmianna
Jaa

Tämä keskustelu on suljettu

Voit yhä lukea viestiketjua, tykätä kommenteista ja ilmiantaa asiattomuuksia. Halutessasi voit aloittaa uuden keskustelun samasta aiheesta.

Aloita uusi keskustelu