onko alkoholismi

sairaus?

helposti sitä ei mielletä sairaukdeksi. Mutta kun asiantuntijat tutkii, niin kyllä kai se kulkee suvussa. Ja sitten on vielä se että kun kerran alkaa juoda, on riippuvaisuus elimistössä niin vahva että on pakko juoda vaikkei enää haluaisikaan.

14

1274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • riippuvuus

      Alkoholismi ei ole sairaus vaan riippuvuus, aivan kuin riippuvuus huumeista, ruoasta tms.

      Toki on olemassa erilaisia fysiologisia tekijöitä (tulee tässä yhteydessä mieleen esim. Prader-Willi syndrooma, jota sairastavat eivät pysty itse juurikaan hallitsemaan syömistään geenivian vuoksi). Mutta opittu käyttäytymismalli ja lähipiirin runsaan päihteidenkäytön aiheuttama henkinen kärsimys ovat paljon merkittävämmässä asemassa.

      • tarpeeton.

        En ymmärrä mitä iloa on turruttaa aistinsa. En ole alkoholia tarvinnut 20 vuoteen - ja parempaa on ollut elämä ilman sitä. Päätin vain lopettaa koko homman eikä ole mieli tehnyt. Vaikeinta on ollut kaverille selittää, kun ei liity lupaukseen, tai uskontoon tai vakaumukseen. Voin vedota assiuteen - olen jo hullu muutenkin en sitä tarvitse!

      • hienoa
        tarpeeton. kirjoitti:

        Tosta riippuvuudesta tuli mieleen, että voisi sitä joku välillä selittääkin. Jos esimerkiksi lähipiirissäsi on tapana viettää vapaa-aikaa juoden, tulee itsekin juotua helpommin. Joskus joku saattaa ajatella, että olet vaikkapa suuttunut, kun et juuri tänään halua juoda, vaikkapa vain siitä syystä, että se juuri sinäpäivänä tuntuu tylsältä ja ei jaksaisi seuraavan päivän myöhäistä heräämistä ja krapulaa. Vie niin voimat ja menee koko seuraava viikko pilalle :(. Ei tässä yleensä kuitenkaan ole takana mitään sellaista nimenomaista painostusta.

        Jotkut ihmiset eivät myöskään voi sietää sitä, että juodaan vain hiukan, vaan aina pitää juoda se kossupullo niin ja niin nopeasti. Ollaan ns. parempaa porukkaa, kun juodaan edes joskus hillitysti.

        Eräs nimeltä mainitsematon alkoholiton olut on muuten todella pahaa. Onneksi voi juoda kahviakin tai jäävettä, jos limsa ei enää tuopillisen jälkeen innosta. Miksi alkoholia ja vettä muuten voi juoda niin valtavat määrät kerralla? Puhdistaahan tuo vesi elimistöäkin.

      • niin hienoa ole
        hienoa kirjoitti:

        Selittää miten? Alkoholismi on sitä, että juot litrakaupalla kirkasta vaikkei elimistösi kestä sitä. Asut luultavasti äitisi luona. Jos sinulla on oma perhe, et pysty huolehtimaan lapsistasi tai kodistasi. Töihin pystyt hyvänä päivänä. Jne jne.

        Ei siis sitä, että olet ihmisenä niin heikko, että et sen vertaa voi puolustaa itseäsi ja omaa näkemystäsi.

      • seko

        Eikö alkoholismi ole sairautta, jos ihminen menettää himossaan työpaikkansa, perheensä, terveytensä, ihmisarvonsa ja lopulta henkensä..

        Ja alkoholismihan määritellään krooniseksi, eteneväksi sairaudeksi joka aiheuttaa vakavia terveydellisiä, sosiaalisia yms seuraksia.

        Joten se siitä oppimisteoriasta..

      • tiedetään
        seko kirjoitti:

        että assit ovat herkempiä ja riippuvaisempia moniin asioihin mm alkoholiin, peleihin..
        Muistan lukeneeni, että L Laukkarisen As-poika Marius ( Yhden asian mies, kirjasta tuttu)on tai oli aika ongelmissa alkoholiriippuvuuden kanssa.

      • renate
        tiedetään kirjoitti:

        että assit ovat herkempiä ja riippuvaisempia moniin asioihin mm alkoholiin, peleihin..
        Muistan lukeneeni, että L Laukkarisen As-poika Marius ( Yhden asian mies, kirjasta tuttu)on tai oli aika ongelmissa alkoholiriippuvuuden kanssa.

        Ilmeisesti Mariuksella on edelleen ongelmia ja pahasti - ensi tiistaina TV1 klo 20: Tosi tarina - äiti ei jätä. Liisa Laukkarinen kertoo Mariuksen alkoholimista.

    • Ansu

      Se on mitä suurimmassa määrin sairaus

    • on alttiimpi

      alkoholismiin ja kaikkiin riippuvuuksiin ja addiktioihin. Tänään tosi tarina TvI klo 20.00:
      Äiti ei jätä. Kuvausryhmä seurasi Liisa Laukkarisen ja alkoholisoituneen Marius-pojan elämää puolisen vuotta. Marius antoi "kasvot" Aspergerille suomessa, kun äiti, kirjailija Liisa Laukkarinen kirjoitti kirjan: Yhden asian mies. Marius on kärsinyt alkoholismista jo 9 vuotta, eli kirjakin taisi ilmestyä niihin aikoihin. Katsomisen arvoinen ohjelma siis klo 20.

      • Kannattaa katsoa!

        "Tosi tarina 'Äiti ei jätä' on henkilökohtainen ja koskettava tarina Liisa Laukkarisesta. Poika Marius toi yhdeksän vuotta sitten perheeseen kutsumattoman vieraan, viinan. Siitä lähtien äiti on saanut kärsiä poikansa alkoholismista...Mariuksen asenne ei helpota tilannetta: 'Minä kärkyn tilanteita päästä ryyppäämään. Ja varmasti jaksan odottaa'. Mutta niin jaksaa Liisakin".

        http://www.yle.fi/tv1/16_05_tositarina.php

      • tehdä?
        Kannattaa katsoa! kirjoitti:

        Onko neuvoa?

      • pitää
        tehdä? kirjoitti:

        Onko neuvoa?

        ottaa vastuu itsestään. Jos ei itse ymmäärrä ei kukaan voi sitä hänen päähänsä väkisin saada

      • assille
        pitää kirjoitti:

        ottaa vastuu itsestään. Jos ei itse ymmäärrä ei kukaan voi sitä hänen päähänsä väkisin saada

        Voisiko pakko auttaa?

    • Nostan

      Ylös.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5480
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3507
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1632
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      203
      1579
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1048
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe