Mitä Kultajousi-myymälän myyjä tienaa

Lehdessä haetaan myyjää Kultajousi-liikkeeseen. Mitä noissa ketjun liikkeissä mahdetaan maksaa palkkaa ja mitkä ovat työajat? Entä itse ketju noin työnantajana - onko hyviä/huonoja kokemuksia?

Itsellä ei hajuakaan, mutta alan vaihto kiinnostaa.
Ilmianna
Jaa

19 Vastausta


Olen ollut kultasepän liikkeessä harjoittelussa. Tosin en kultajousi liikkeessä. Yrittäjä oli hyvin vanhanaikanen, kiukkuinen ja työhönsä kyllästynyt. Aikasempaa työkokemusta mulla ei alalta ollut, jonka kylläkin pomo tiesi.

Pomo ei voinut kuitenkaan ymmärtää, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Sillä alalla tarvii paljon osaamista ja tietämistä. Koska en osanut niin kyselin neuvoa muilta myyjiltä. Siitä pomo ei pitänyt ollenkaan että päivänselviä asioita kysellään. Minulle ne eivät olleet päivänselviä niin kuin pomolle ja kokeneille myyjille. Minun olisi pitänyt olla ammattitaitoinen myyjä ihan tyjjästä.

Jos alan vaihto sinua kiinnostaa niin ota huomioon, että siinä menee ainakin puoli vuotta harjoitellessa ja oppiessa, että edes jotenkin pärjäät myyntitehtävissä. Asiakkaat kyselvät tuotteista paljon kysymyksiä, tuotetietoisuus täytyy olla hyvä. Sinulla menee paljon aikaa siihen ennen kuin pärjäät alalla.

Olen paljon kuullut huonoja kokemuksia kultasepän liikeen pomoista. Yleensä ne ovat pieniä yrityksiä joissa on ahdistava olla töissä. Mutta varmaan mukaviakin paikkoja on olemassa ;)
Ilmianna
Jaa
Valitettavasti minullakaan ei ole kovin hyviä kokemuksia kultasepänliikkeistä. Olen ollut kahdessa liikkeessä töissä, en tosin mainitsemassasi. Kokemukset ovat olleet samanlaiset mitä aiemmalla kirjoittajalla. Molemmissa liikkeissä oli tarkka ja kitsas johtaja, joille henkilöstö oli vain kuluerä.

Pienissä perhevetoisissa liikkeissä on tosi tukalaa olla töissä ja palkkaa tosiaan maksetaan hampaat irvessä. Tosin ei tällä alalla kovin kummoiset ansiot ole vaikka menisi isoon liikkeeseenkin töihin.

Töitä helpottaa jos tietää hyvin jalometalleista, kivistä ja helmistä. Nämä kyllä oppii jos liikkeessä on ystävällisiä ja auttavia työtovereita. Liikkeissä missä olen ollut töissä on surutta käytetty ihan muun alan ihmisiä ja varsinkin opiskelijoita hyödyksi: kun ei ole alan ammattilainen ja varsinkin on opiskelija voidaan maksaa harjoittelijan palkkaa ;D Yleensä palkka liikkuu alle 1800 eurossa, 1600 euroa taitaa olla totuus. Itsekin lähdin alalta juuri tuon huonon palkan takia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Vähän samantyyppinen mielikuva mulla olikin, kuin mitä molemmat kirjoititte. Ihmeen aurinkoisia ne myyjät kuitenkin aina on ;)

Taidan pysyä täällä konsultointipuolella 2500 euron kuukausiansioilla. Tuo ala vaan on ollut pitkään haaveena, koru- ja kellofriikki kun itse olen eli tuotteet TODELLA kiinnostaa - kurttuotsaiset pomot ei.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Leijona kirjoitti:
Vähän samantyyppinen mielikuva mulla olikin, kuin mitä molemmat kirjoititte. Ihmeen aurinkoisia ne myyjät kuitenkin aina on ;)

Taidan pysyä täällä konsultointipuolella 2500 euron kuukausiansioilla. Tuo ala vaan on ollut pitkään haaveena, koru- ja kellofriikki kun itse olen eli tuotteet TODELLA kiinnostaa - kurttuotsaiset pomot ei.
Kultajousi-ketjun takana kuitenkin on ihan nuoria ihmisiä, joten kurttuotsaisia pappoja tuskin esimiehenä löytyy....tai mistä sitä koskaan tietää;)

Minuakin kiinnostaisi jos jollain olisi ihan omakohtaisia kokemuksia kyseisestä ketjusta...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Napura kirjoitti:
Kultajousi-ketjun takana kuitenkin on ihan nuoria ihmisiä, joten kurttuotsaisia pappoja tuskin esimiehenä löytyy....tai mistä sitä koskaan tietää;)

Minuakin kiinnostaisi jos jollain olisi ihan omakohtaisia kokemuksia kyseisestä ketjusta...
Olen ollut itse siellä pari vuotta töissä ja olen viihtynyt kyllä.pomot ovat nuorekkaita ja tiimi toimii.palkka on perus myyjän palkka
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Palkat menee TES:in mukaan. Lisää palkoista löydät osoitteesta www.pam.fi. Provikkaa ei ole, joten unohda haaveilu. Työ on monipuolista ja asiakkaat välillä haastavia, mutta molempien syiden takia myöskin palkitsevaa työtä oikealla asenteella. Työnantajana reilu muttei mitenkään yliaktiivinen henkilöstöeduissa. Mutta itse olen ollut viisi vuotta ja tykännyt hommasta.
Ilmianna
Jaa
Olen myös työskennellyt Kultajousessa osa-aiakisena myyjänä. Työtehtävät kyllä oppii nopeasti, kun vaan on itse aktiivinen ja ottaa selvää. Ei ne asiakkaiden kysymykset niin ihmeellisiä ole. Ja kun tulee eteen vaikempia kysymyksiä, niin sitten otetaan selvää. Itse opin muutamassa viikossa tärkeimmät asiat. työkaverit olivat mukavia ja työ oli mukavaa. Työpaikkaa vaihdoin esimieheni takia. Hänellä ei ollut joustokykyä lainkaan. Ja oli luonteeltaan jopa hiukan ilkeä. Palkka TESsin taulukon mukaan.
Ilmianna
Jaa
Minulla on kokemusta kyseisestä firmasta. Kultajousihan on koko suomen kattava ketju ja yhden omistuksessa kaikki myymälät eli ei ole sitä mainitsemaasi pientä yritystä jossa yrmeä omistaja/pomo. Itselläni ainakin on todella mukavat esimiehet ja työtoverit. Ja työskentely siellä on kyllä ihan yhtä mukavaa kuin miltä se ulospäin näyttääkin :). Palkkaus on tosiaan ihan TES. Ja aina olen kyllä kehdannut kysyä jos en jotain ole tiennyt ja mielellään muut ovat minua neuvoneet. Minäkin alaa vaihtaneena olen kyllä ollut hyvin tyytyväinen alanvaihdokseeni.
Ilmianna
Jaa
Varo kultajousi on huono paikka olla töissä. Sielä on kauheita ihmisiä johdossa. Myymäläpäälliköt eivät osaa ammattiaan!!
Ilmianna
Jaa
Tämä nyt on vanhan ketju, mutta vastaan kumminkin...

Olen nyt itse ollut toukokuun alusta lähtien Kultajousessa töissä ja olen viihtynyt tosi, tosi hyvin. Työkaverit on kivoja, esimies kiva ja reilu ja ennenkaikkea on kyllä joustanut todella paljon esim. työaikojen suhteen. Aina on järjestynyt jos on ollut muuta menoa.

Palkkaus on tosiaan kaupan alan TES:in mukaan joten ihan kivat ilta/vkl lisät, ainakin mun mielestä.

Tosin haluan myös ottaa esiin sen asian että kun on kultasepänliikkeessä töissä niin siellä tehdään paljon muutakin kun ollaan vaan liikkeessä ja palvellaan asiakkaita ja putsaillaan ikkunoita... ennen kunin aloitin niin luulin että työ on suunnilleen tota... =)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Voisitko vielä kertoa, mitä kaikkea muuta tuossa työssä tehdään?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
26
Ilmianna
Jaa
Kiertäisin kello- ja kulta-alan kaukaa. Ei kai kukaan järkevä osta Suomesta kun jo pelkkä 23% arvonlisävero pilaa hinnat. Maksukykyiset ostaa ulkomailta, täällä myydään pelkkää sälää teineille etc.
Ilmianna
Jaa
Olen ollut alalla vuosia ja töissä tässä ketjussa muutaman vuoden. Palkka TES:in mukaan, lisät ja lomat aina oikein hoidettu, toisin kuin "hienossa" yksityisessä alan liikkeessä, jossa todella sai taistella laki-sääteisten etujen, oikean palkan ja työ-aikojen eteen. Siksi kyllästyin hienoon "merkki-liikkeeseen" työnantajana. Aina tuntui, että käytettiin hyväksi.
Ilmianna
Jaa
"YKSITYISESSÄ alan liikkeessä"?

Eikö kaikki alan liikkeet ole yksityisiä, vai onko valtiollakin korukauppoja?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Ehkä hän tarkoittaa eroa ketjun ja yksittäisen toimijan välillä. On eroa, oletko yhdessä Timanttiset-myymälässä vai oletko paikallisessa "yksittäisessä" ketjuun kuulumattomassa kultasepänliikkeessä töissä.

Veikkaan että sitä hän tarkoitti.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Eipä noissa myymälöissä kovin usein kunnon myyjän palkoille (yli 4k) pääse. Lisäksi on ilta- ja viikonlopputöitä mitättömillä lisillä. Jos oikeasti haluaa palkoille niin kannattaa hankkiutua työhön jossa hyvästä tuloksesta maksetaan provikkaa.
Ilmianna
Jaa
Mitä se palkka oikeasti on? Esimerkkejä, kiitos. "Palkkaus on TESin mukainen" ei vastaa kysymykseen. Olisi kiva kuulla oikeita numeroita!

9 euroa/tunti?
10 euroa/tunti?
11 euroa/tunti?

Mitä myyjä käytännössä, oikeasti tienaa? Noin keskimäärin? Jotain 10 euron pintaan vai yli?
Ilmianna
Jaa
https://www.pam.fi/fi/tyo/palkat/Palkkataulukot/kaupan palkat 1.6.2013.pdf

Palkkataulukko löytyy tuosta. Eli esim. ekana vuonna Helsingissä 10,86€/h ( mahdolliset lisät). Harjoittelijan palkka on 85% tuosta eli 9,23€/h ( lisät joista ei oteta prosentteja).
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Mitä Kultajousi-myymälän myyjä tienaa

Lehdessä haetaan myyjää Kultajousi-liikkeeseen. Mitä noissa ketjun liikkeissä mahdetaan maksaa palkkaa ja mitkä ovat työajat? Entä itse ketju noin työnantajana - onko hyviä/huonoja kokemuksia?

Itsellä ei hajuakaan, mutta alan vaihto kiinnostaa.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta