Koululainen yksin kotona?

???

Meillä on tokalle menevä tyttö ja tämä ensimmäinen pitkä kesäloma edessä.

Nyt näyttää siltä että yksi viikko jää niin että tytöllä ei ole ketään hoitajaa.

Voinko jättää tytön kotiin kahdeksaksi tunniksi? Puhelimella saa kiinni.

Tyttö on rauhallinen ja kiltti.

Miten olette itse tehneet?

Voi näitä lomia. Kaikilla kun ei ole mummot ja vaarit eläkeläisiä.

35

4513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mie vaan

      Kyllä meillä ainakin oli lapsena sellainen homma, että jos vanhemmilla oli töihin menoja tai muuta menoa jonne ei haluttu lähteä, saatiin jäädä kotiin. Ehtona oli vain se, että pitää vastata puhelimeen ja jos hätä tulee, soittaa sinne minne vanhemmat olivat menossa. Puhun nyt siis kokouksista, työssäkäynnistä ja koulutuksista jne.

      Ei meillä ole koskaan ollut mitään hoitajaa koulun jälkeen, muistaakseni ne hoitojutut loppui kun itse menin eskariin. Eikä ole traumoja jättänyt, päinvastoin, olen ollut samanlainen kiltti ja rauhallinen eli luotettava lapsi. Olen oppinut sen, että itsekseenkin pärjää ja mikäs tässä kännykkä aikana onkaan ongelma, kun sitä kautta saa aina kiinni kun lapsi oppii että känny pidetään matkassa eikä unohdella joka paikkaan. Sillon kun itse olin lapsi, ei ollu vielä kännyköitä joka kersalla. :) Sanon vain, että jos itse pystyt luottamaan lapseesi, niin kyllä minusta voit hänet kotiin jättää päiväksi. Voi näyttää kirjoitettuna pahalta, mutta mitä olen seurannut kavereiden 7-8v. lapsia, he eivät todellakaan ole enää mitään uusavuttomia vauveleita, mitä silloin tuntui osa olevan, kun itse olin tuon ikäinen.

      Olin muistaakseni 9-10v. kun olin puolitoista vuorokautta putkeen yksin kotona maatilalla hoitamassa hevosia hautajaisten takia. En halunnut hautajaisiin, mutta kotona pärjäsin mainiosti. :)

      Keksit valmiiksi tytölle aktiviteetteja työpäivän ajaksi, näytät mitä hän voi syödä ja muistutat, että jos lähtee ulos, avaimet mukaan. Nykyään se kännykkä myös. Jos menee kaverille päiväksi, niin ilmoittaa sinulle missä on, ettet huolestu jos on kaverilla kun tulet kotiin. Näin se meillä meni aikoinaan, mutta eihän farmilla toki vaikea ollut tekemistä keksiäkään... :)

      Joo, ei ole kaikilla mummit ja vaarit eläkeläisiä, lapset on jo teinejä meilläkin ennen kuin isovanhemmat eläkkeellä ovat. Ja silloin ei todennäköisesti enää hoitajia paljon kaipailla. :)

      Stressitöntä kesää, toivottavasti!!

      • ..............

        Me kotona olevat naapurit katsomme vähän perään, ja kysymme ovatko saaneet syödyksi. Samalla lailla on heille kerrottu, että milloin vaan voi tulla pyytämään apua, jos vaan tarvitsee. Samoin voi tulla tänne, jos on olo yksinäinen tai pelottaa. On sitten omilla lapsillaankin kavereita.

        Itse olen ollut myös kotona sisaruksieni kanssa, eikä siitä traumoja ole jäänyt. Nykyään on myös kännykät, ennen ei edes vanhempia tarvittaessa saanut välttämättä kiinni.

    • Yksin kotona 2

      Eikö kaupungilla ole mitään päiväkerhoa/toimintaa kesällä?
      Tai ota viikon palkaton loma.

      • yksinkin

        Kyllä pärjää eka luokan käynyt jo yksinkin. Meillä ainakin jo viisivuotias haluaa "harjoitella" yksinoloa, kun menemme n. 2 km:n päähän kylään. Hänellä on sinne puh. numero, sekä vanhempien kännykkänumerot. Hyvin on mennyt kolmisen tuntia ainakin ne kolme kertaa , mitä on toimintaa testattu.

      • kun on..
        yksinkin kirjoitti:

        yksinhuoltaja,on ollut pakko jättää nuorempia sisarustensa hoiviin...jotta on saanut esim.virastoissa/kaupassa asiat hoidettua.Ei meilläkään pian 6vuotias aina halua lähteä mukaani,mielummin jää kavereiden kanssa pihalle.Kännykällä osaa soittaa,tai pyytää naapurista apua!

      • Kokenut jotain
        kun on.. kirjoitti:

        yksinhuoltaja,on ollut pakko jättää nuorempia sisarustensa hoiviin...jotta on saanut esim.virastoissa/kaupassa asiat hoidettua.Ei meilläkään pian 6vuotias aina halua lähteä mukaani,mielummin jää kavereiden kanssa pihalle.Kännykällä osaa soittaa,tai pyytää naapurista apua!

        Ihan uteliaisuutta kysyn, että minkä ikäisiä ovat nämä lapset, jotka hoitavat nuorinta? Ovatko he hoitaneet jo silloin, kun kuopus oli esimerkiksi kolme vuotta?

    • pärjää

      kun on puhelin jota osaa käyttää ja evästä jääkaapissa.Laita ulko-ovi lukkoon sa kerro ettei saa avata kenellekkään.Kerro myös mistä hätätapauksessa pääsee ulos jos esim. telkkari kärähtää.

      • molli

        Kodista olisi hyvä laittaa siksi aikaa vaaralliset kapistukset varastoon tai lukolliseen kaappiin. Oli ne nyt sitten mitä tahansa. Lapset voivat keksiä vaikka mitä puuhaa tietämättä, että se on vaarallista.
        Olisi myös hyvä kerrata mitä voi ja mitä ei voi tehdä sillä aikaa kun lapsi on yksin kotona.
        Samoin pitää kertoa mitä pitää tehdä jos tulee hätä.
        Opettaa puhelimen käyttö ja oven avaaminen ja lukkoon laitto (jos ei ole ollut tarvetta osata aikaisemmin).
        Jos saa mennä ulos niin pitää selvittää, että missä voi olla ja mitä voi tehdä, kenelle voi puhua ja kenelle ei.

        Jne.

        Mielestäni lapsi pärjää kotona viikon, mutta ei pidä yli-eikä aliarvioida lasta ja hänen taitojaan ja tietämystä. Pitää kertoa mitä itsekseen oleminen on ja mitä tehdä jos aika tuntuu pitkältä ja ei malta odottaa vanhempia kotiin.
        Ruoka-annokset valmiiksi jääkaappiin.
        Lapselle olisi hyvä soittaa päivän aikana.

        Kyllä se siitä ja jos ei, niin sitten pitää keksiä jokin muu järjestely esim. "arkipäiväleiri" (päivät leirillä, illat ja yöt kotona).

    • että voi

      Kun kerran itse pidät vaihtoehtona sitä, että voisi olla yksin (kunhan on päiväsaika kyseessä ja turvaverkot ym. käytännön asiat kunnossa), niin eiköhän hän pärjää pärjäämisen puolesta. Ethän varmaan edes harkitsisi asiaa pakonkaan edessä, jos lapsi olisi sellainen jo tuleva tokaluokkalainen, jota ei voisi jättää yksin kotiin noin pitkäksi aikaa. 7-8 vuotias rauhallinen ja kiltti kuulostaa samalla fiksulta tytöltä, ja jos vielä on tottunut ennestäänkin olemaan yksin kotona, niin eipä siinä mitään hirveän ihmeellistä luulisi olevan.

    • Chi

      Mutta kaikki turhat houkutukset pitää eliminoida näkyviltä(tulitikut jne.). Ja sanoisin, että keksi tytölle tekemistä päivän ajaksi, niin ei pääse mieli harhailemaan; videoita, piirtämistä(pyydä vaikka että piirtää sinulle jotain) jne. Jätä ruokaa sekä välipalaa valmiiksi jääkaappiin ja soita ainakin kerran päivässä, kysy mitä on tehnyt ja onko syönyt. Teippaa tärkeät numerot (ainakin hätänumero ja oma numerosi) vaikka jääkaapin oveen ja muistuta, ettei avaa ovea kellekään.

    • Aikuisella on vastuu lapsesta

      Koululaisten hoito ei kuulu mummoille ja vaareille ollenkaan! Ihmettelen röyhkeitä vanhempia, jotka pitävät isovanhempia ilmaisina lastenvahteina ja kuskaavat lapsensa mummoloihin hoitoon kesäloman ajaksi.

      En jättäisi 1-luokkalaista yksinään kotiin. 1-luokkalainen on aivan liian pieni olemaan koko päivän yksinään kotona. Kyllä 7-8-vuotias tarvitsee aikuisen hoivaa ja läsnäoloa.

      Joissakin maissa vanhemmat saavat syytteen, jos jättävät alle 12-vuotiaan kotiin ilman aikuista. Suomessa ollaan erittäin lepsuja ja jätetään jopa 6-7-vuotiaita lapsia yksin kotiin, ilman valvovaa aikuista. Osa vanhemmista sanoo, että yksinolo on vaan hyväksi lapselle! Laskut masketaan murrosiässä, kun nuoret roikkuvat tupakka suussa ja siiderihumalassa ostoskeskusten nurkilla.

      Pyydä apua naapurista, korvausta vastaan. Onko lähellä esim. kotiäitejä, jotka voisivat katsoa lastasi viikon ajan? MLL:sta saa koulutetun hoitajan kotiin, maksua vastaan.

      • pienellä yksin

        Täälläkin joku on jättänyt jo 5 vuotiaan yksin kotiin peräti kolmeksi tunniksi!!!??? Ja oikein kehuskellaan sillä että itse haluaa ja puhelin on lähellä ym. ym. Siis 5-vuotias!!!!Selvä heitteillejättötapaus. Ja täälläkin suurin osa sitä mieltä että eihän siinä mitään ihmeellistä ole???? Mistähän muuten johtuu että lasten tunne-elämän ongelmat ovat lisääntyneet .....

      • LAPSET
        pienellä yksin kirjoitti:

        asuu nykyään vielä kotona,
        kun ei niitä uskalla maailmalle päästää,
        jos lapsi raukat vaikka eivät parjääkään........ siellä.

      • Yksin vapaaehtoisesti ollut
        pienellä yksin kirjoitti:

        Täälläkin joku on jättänyt jo 5 vuotiaan yksin kotiin peräti kolmeksi tunniksi!!!??? Ja oikein kehuskellaan sillä että itse haluaa ja puhelin on lähellä ym. ym. Siis 5-vuotias!!!!Selvä heitteillejättötapaus. Ja täälläkin suurin osa sitä mieltä että eihän siinä mitään ihmeellistä ole???? Mistähän muuten johtuu että lasten tunne-elämän ongelmat ovat lisääntyneet .....

        Jos lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, ei se ainakaan yksinolosta voi johtua. Nimittäin joitakin vuosikymmeniä sitten oli luonnollista, että lapset jätettiin yksin tai keskenään pitkäksikin aikaa. Ajatelkaa vaikka 70-luvun avainkaulalapsia. Huolenpito lapsista on lisääntynyt, joten tuon logiikkasi mukaan tunne-elämän ongelmat ovat vähentyneet.

      • Hohhoijakkaa

        "Ja kun minä olin nuori, niin kukaan ei polttanut tupakkaa?:D"
        Sinulla lapsille teipattu tyynyt ympärille yläasteelle asti?
        Kyllä ne murrosiän ongelmat johtuvat ennemminkin siitä yhteisen ajan käytöstä(jos sitä vietetään lapsen kanssa, eikä lapsi vain "oleile"kotona), kuin siitä onko lapsi muutaman tunnin yksin vai ei.

      • Chi

        Varmaan lapsen kehitys siitä miksikään menee, jos on VIIKON AJAN yksin kotona PÄIVÄLLÄ..! Äläkä helvetissä koita neuvoa, että lapsi pitäisi nakittaa jonkun kotiäidin huollettavaksi, eiköhän heillä ole kädet täynnä töitä ihan muutenkin..!

      • Jihuuu

        Aika monet mummut ja vaarit vaan ovat sellaisia, että oikein odottavat milloin pääsevät ilmaiseksi lapsenvahdiksi. Kyllä on vanhemmat röyhkeitä kun sitten vievät lapset hoitoon heille..

      • jeesustelua
        Hohhoijakkaa kirjoitti:

        "Ja kun minä olin nuori, niin kukaan ei polttanut tupakkaa?:D"
        Sinulla lapsille teipattu tyynyt ympärille yläasteelle asti?
        Kyllä ne murrosiän ongelmat johtuvat ennemminkin siitä yhteisen ajan käytöstä(jos sitä vietetään lapsen kanssa, eikä lapsi vain "oleile"kotona), kuin siitä onko lapsi muutaman tunnin yksin vai ei.

        Etkö osaa lukea selvää suomen kieltä? Tässähän on kyseessä 8-vuotias LAPSI ja joutuisi olemaan KAHDEKSAN tuntia yksin kotona.Ei ole kysymys muutamasta tunnista.

      • äityli

        Meidän perheessä on käynyt tuuri, kun mummu ja vaari ovat lastelasten takia limittäneet kesälomansa niin, että voivat hoitaa lapsukaiset melkein koko kesän ja aivan ilmaiseksi ja vieläpä omasta halusta!!! Omat lapseni menevät syksyllä kolmannelle luokalle ja eskariin ja ovat ennen ja jälkeen koulupäivän yksin kotona tosin kahdestaan jos molemmat vanhemmista ovat töissä. En usko, että tupakointi ja siiderin juonti mitenkään liittyy tähän asiaan. Jos kotiolot ovat tasapainoiset ja turvalliset ovat lapset myös vastuullisia ja reippaita ja näin ollen pärjäävät ilman äidin helmoja kotosalla mainiosti eikä yksin oleminen johda siiderihumalaan heh.

      • asian kokenut
        Chi kirjoitti:

        Varmaan lapsen kehitys siitä miksikään menee, jos on VIIKON AJAN yksin kotona PÄIVÄLLÄ..! Äläkä helvetissä koita neuvoa, että lapsi pitäisi nakittaa jonkun kotiäidin huollettavaksi, eiköhän heillä ole kädet täynnä töitä ihan muutenkin..!

        "Iso" lapsi on hankala päivähoitolainen. Omasta kokemuksesta tiedän, kuinka hädissään päivätäti on, kun 8-vuotias tulee ja menee ihan eri tahdissa kuin joku vaippaikäinen päivähoitolapsi.
        8-vuotias voi olla omilla teillään tuntikausia kavereitten kanssa.
        Vaikka kuinka yrittää vakuuttaa itselleen, että tutuissa ympyröissähän lapsi pyörii, eikä mitään pahaa varmaankaan tapahdu, niin kyllä toisen lapsesta on paljon enempi hädissään kuin omasta ikinä.
        Siksi on kohtuutonta siirtää vastuu lapsesta jollekin naapurille ja olla itse sitten huolettomana poissa päivät.

        8-vuotias selviää kyllä itsekseen, jos hänellä on itsevarmuutta ja omatoimisuutta kylliksi.
        Lapsi, jota aina on paapottu ja huollettu joka käänteessä, ei tietenkään ole kylmiltään valmis.
        Lapsen vanhemmathan tämän asian tietävät, ja siksi on turhaa kysyä tuntemattomien ihmisten mielipiteitä.
        Emme me tiedä lapsen luonnetta, ympäristöä, naapureita ja kavereita.
        Joku tuki voisi naapurin tädistä olla. Hänellä voisi olla esim. vara-avaimet, sillä 8-vuotias voi kadottaa avaimet leikeissään, ja silloin on päivä todella pitkä, jos ei kotiin pääse.

      • naapurin lapsia
        asian kokenut kirjoitti:

        Asumme rivarissa, ja tunnemme vuosien takaa jo kyseiset lapset. Hiukan isompi ruokakattila käyttöön vaan. Valvontakin on helppoa, lapset tietävät mitä saa tehdä, ja vanhempien kanssa on sovittu kenen kavereiden luo saa mennä. Kännykät on kakilla, ja ympäristö on turvallinen. Omissa 0n niin paljon vahtimista, että vieraat lapset menevät siinä sivussa.

        Ihania ja kilttejä tyttöjä ovat.

      • Aikuisella on vastuu lapsesta
        Yksin vapaaehtoisesti ollut kirjoitti:

        Jos lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, ei se ainakaan yksinolosta voi johtua. Nimittäin joitakin vuosikymmeniä sitten oli luonnollista, että lapset jätettiin yksin tai keskenään pitkäksikin aikaa. Ajatelkaa vaikka 70-luvun avainkaulalapsia. Huolenpito lapsista on lisääntynyt, joten tuon logiikkasi mukaan tunne-elämän ongelmat ovat vähentyneet.

        Kaikki 1960- ja 70-luvuilla syntyneet eivät ole avainkaulalapsia. Olen käynyt peruskoulun 1970-luvulla. Olen maalaistalosta kotoisin ja en ole joutunut ikinä viettämään iltapäiviä ja koulun lomia yksinäni kotona. Samasta syystä myöskään omat lapseni eivät vietä aamu- ja iltapäiviä ja koulujen lomia yksinään kotona. Minusta lasten yksinjättäminen on vastuutonta käytöstä aikuiselta.

        On pötypuhetta, että "lapset jätettiin yksin tai keskenään pitkäksikin aikaa". Ainakaan maaseudulla ei ole toimittu näin, saati että sitä olisi pidetty "luonnollisena". Päinvastoin, lapsilla on ollut aina aikuisia turvana. Maaseudulla naiset eivät ole käyneet kodin ulkopuolella paljoakaan töissä vielä 1960- ja 70-luvuilla. Naiset ovat tehneet työtä kotona; maalaistaloissa ja pienyrittäjinä (kauppa, leipomo, ompelimo, kampaamo jne.)

        Päivähoitolaki on tullut voimaan vasta 1970-luvulla. Vasta sen jälkeen naiset ovat lähteneet palkkatöihin, kodin ulkopuolelle. 1960- ja 70-luvuilla on ollut nykyistä enemmän kotiäitejä, jotka ovat huolehtineet itse lapsistaan. Omalta ala-asteelta en muista yhtään luokkakaveria, jota olisi pidetty iltapäivät ja koulujen lomat yksinään, ilman aikuisen valvontaa. Lapsia valvottiin paljon enemmän ja vanhemmaksi kuin nykyään. 10-15-vuotiaat olivat täysin lapsia eivätkä mitään murrosikäisiä teinejä niin kuin nyt.

        Jos lapsia on pidetty yksinään kotona, kyseessä on lähiöissä (kieroon)kasvanut sukupolvi, jolla äiti ja isä ovat olleet töissä ja lapset ovat pyörineet naapurustossa avaimet kaulassa. Nyt tämä sukupolvi toimii itse kasvattajina. Heille on luonnollista, että jopa 1-2-luokkalaisia voi pitää yksinään kotona.

        Tästäkin näkee, kuinka kasvatusarvot ja -asenteet ovat maalla ja kaupungissa erilaiset. Kaupungissa ilman aikuisten valvontaa lapsuutensa viettäneet vaativat myös omilta lapsiltaan itsenäistä selviytymistä hyvin pienenä.

        Lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Ehkäpä aikaisemmin ei osattu kiinnittää huomiota avainkaulalapsien ongelmiin. Lapsilla on masennusta, aggressiivisuutta ja levotonta huomiohakuista käytöstä. Lasten yksinolo lisää mielenterveysongelmia ja lapsen pahoinvointia. 7-8-vuotias lapsi ei ole kypsä huolehtimaan itsestään. Vielä 12-18-vuotiaskin tarvitsee aikuista.

      • äitee +4
        Aikuisella on vastuu lapsesta kirjoitti:

        ei siellä maalla vieläkään ole avaimia kaulassa hirveän monella lapsella. Kaupungissa sen sijaan oli jo tuolla 70-luvulla ja on edelleen. Meitä oli samassa pihapiirissä muistaakseni n80 kouluikäistä lasta ja vain harvalla oli vanhempi tms kotona odottamassa koulusta tuloa. Itselläni oli ensin naapurin täti ja sitten äiti. Kaikilla luokkatovereillani kahta lukuunottamatta ei ollut ketään kotona ja heillä oli mummot, meitä oli yhteensä 34 lasta..

        Jos puhutaan 60- ja 70.luvun alusta niin tosiasia oli että työssä käynti ei kannattanut. Yhteisverotuksen takia oli taloudellisempaa että äiti oli kotona hoitamassa lapsia kuin että hän meni töihin. Kotona siis oli aina joku useimmissa tapauksissa. Meillä näin ei ollut ja todellakin tilanne oli niin että äiti ei tuonut työssäkäynnillään rahaa taloon lainkaan vaan se meni veroihin ja hoitooni. Kun hän sitten jäi kotiin tai nykysanoin alkoi keikkatyöläiseksi oli jo verotus muuttunut nykyiselleen..

        Ihan sarkastisesti voisi ihmetellä missä mielestäsi vanhempasi olisivatkaan olleet, jos maatilalla asuit, muuallakaan kuin kotona?

        Tuohon aikaan oli usein myös se tilanne että kotona oleva nainen teki siellä jotakin työtä sivuhommanaan. Omat kolme eri hoitotätiäni olivat samassa pihapiirissä ja yksi heistä hoiti minua lähinnä ajankulukseen muiden lasten ollessa jo teinejä, yksi oli suurperheellinen ja meitä oli hoidossa monta lasta omien lisäksi ja yksi teki ompelutöitä. noilla tädeillä oli sitten vara-avaimia naapurin lasten varalle, välipalallakin joku poikkesi sovitusti ja sitten meni kotiinsa. Täti sitten piti silmällä menoa naapurissa..

        Kannattaa vielä muistaa että työajat saattoivat tuohon aikaan olla pitkiä ja matkoja kuljettiin jollain muulla kuin omalla autolla..

      • Äiti.

        Riippuu aivan lapsesta, minkä ikäisenä hänet voi jättää yksin kotiin.

        Tuttavani (yhden lapsen yksinhuoltaja) jätti lapsensa ensimmäisen kerran yksin jo 3-vuotiaana (!). Lähti illalla ulos syömään, lapsi jäi yksin nukkumaan sillä neuvolla, että jos pelottaa niin naapuriin voi mennä. No, tämä on jo aivan liian uskaliasta ja liikaa vaadittua, mutta lapsi on nyt 8-vuotias ja näkisittepä hänet! Kaikessa on kehittynyt niin kuin muutkin ikäisensä, paitsi että pimeää, kellareita, yksinoloa, jne. ei pelkää yhtään eikä ole koskaan pelännytkään. Hän itse anelee äidiltään, että saisi mieluummin jäädä yksin kotiin kuin lähteä esim. kauppaan tai asioille mukaan. Jopa illalla menee yksin nukkumaan, kun äiti on kursseilla.

        Omani puolestaan (myös 8-v.) on aina hoidettu mamin kainalossa ja pelkää jopa omassa huoneessaan yksin nukkumista, vaikka äiti on vieressä huoneessa, valot päällä ja ovi auki. Nyt vasta varovaisesti opettelee pieniä hetkiä yksinoloa päiväsaikaan. Ei tulisi mieleenikään jättää koko päiväksi yksin kotiin, vaikka naapuri on tehnyt niin jo vuosia. Niin erilaisia voivat lapset olla.

        Missä maassa saa syytteen, jos alle 12-vuotias on yksin kotona? Hullua, kun ulkona saa olla yksin, mutta kotona ei... eikö koti ole kuitenkin turvallisempi paikka lapselle kuin katu?

      • Liikaa lapsenvahtina ollut
        Äiti. kirjoitti:

        Pikkusiskoni on ollut ja on vieläkin (16-vuotias) hyvin arka. Hän pelkäsi alle kouluikäisenä esimerkiksi kuuta, pimeää, rekka-autoa ja jopa sadetta. Vieläkin hän haluaisin nukkua yön valot päällä. Yksinolo oli hänelle ajatuksenakin kauhistus vielä 12-vuotiaanakin, jos ilta oli kyseessä.

        Olen miettinyt, johtuuko tämä siitä, koska hän on ollut toisaalta yksin, vaikkakin näennäisesti toisten kanssa, nimittäin vanhempien sisarien. Me lapset olimme hyvin paljon kolmestaan kotona. Itse asiassa minusta lapsuuteni on kärsinyt paljonkin siitä, että meidät jätettiin keskenämme, kun vanhemmat lähtivät töihin, vanhempainiltaan tai lenkille.

        Olin siskoni vahtina jo 6-vuotiaana, kun hän oli vauva äitini kaupassakäyninn ajan.
        Esimerkiksi, kun siskoni oli 5- ja minä 11-vuotias, olimme koko kesän ilman hoitajaa kotona, jos vanhempia ei ollut. Toinen vanhemmista oli vuorotöissä ja toinen viisi päivää viikossa pitkiä päiviä. Ilman aikuista olimme siis 3-5 työpäivää viikossa. Minä olin yleensä kotona pienimmän kanssa, kun vanhemmalla siskolla oli töitä ja muita menoja.

        Olen miettinyt, että onko tämä ilman aikuista oleminen horjuttanut nuorimmaisen perusturvallisuutta niin, että hänestä on tullut säikky.

    • Onneli

      Riippuu ihan lapsestakin, voiko tuossa iässä jättää kokopäiväksi yksin. Onneksi teillä ei ole kuin yksi viikko sitä aikaa ilman hoitoa. Koko kesä tai pitempi aika ilman hoitoa lapselle olisi varmaan liikaa.

      Meillä viimekesänä oli sellainen tilanne että juuri 8-vuotta täyttänyt oli muutamina päivinä ilman hoitoa, ehkä vain 2 päivää oli peräkkäisiä päiviä, muutoin silloin tällöin yksi päivä. Naapureita on lähellä, missä sai käydä leikkimässä halutessaan, ruuat oli laitettu valmiiksi , kännykkä käytössä ja lapsen oma halu olla itsekseen.

      Kyllä mua vähän hirvitti, muttei ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa. Meillä asuu myös samassa talossa(eri asunnossa) eno, joka saattoi tarkastaa tilanteen tarvittaessa tai lapsi hakea apua enolta.

      Kavereita sai ottaa vain yhden kerrallaan, näin olimme ohjeistaneet, ettei ihan hulinaksi mene, kun kamuja on paljon tytöllä ja monesti montakin yhtaikaa meillä. Tyttö oli välillä iltapäivisin jo pitkästynyt ja soitteli töihin, mutta pärjäili kyllä ihan kohtuullisesti, mutta ei olisi enempää kyllä voinut yksin pitää, siltä se tuntui.

      Että on se kyllä varmaan lapsestakin kiinni ja ympäristöstäkin. Minnekään ihan maalle(jollei naapureita olisi lähellä) en olisi hirvinnyt tyttöä jättää. Joku taas on tottunut maaseudun rauhaan, niin pärjäilee siellä...eipä tuota osaa oikein neuvoa, se riippuu niin lapsesta, tuntuuko hänestä että pärjäisi? Ja joskushan ei ole paljoa vaihtoehtoja.

    • Jo aikuinen lapsi

      Halusin vain sanoa, että minä olin ekan luokan ensimmäisestä päivästä koulun jälkeen yksin kotona, samoin koko kesät, miinus äidin ja isän samanaikaiset lomat neljä viikkoa. En kärsinyt tästä pätkääkään, päinvastoin. Opin itsenäisyyttä, vaikka ruoat olivatkin valmiina kaapissa, mutta tunsin että minuun luotetaan ja itsenäistyinkin hienosti. Kolmannella sain jo käyttää hellaa ja tein itse ruokani (keitin makaronia ja lämmitin lihapullia tms, mutta kuitenkin). Ikinä en tästä kärsinyt, mitään ei koskaan tapahtunut. Toki on lapsesta kiinni, mutta kyllä sinä tiedät onko sinun tokaluokkalaisesi mallia "älä koske siihen hellaan tai laita sormia pistokkeeseen" vai "minä itse":) Minä en tosiaan ainakaan kärsinyt ja nyt melkein kolmekymppisenä toimii arkirutiinit, kokkaus, siivous jne huomattavasti paremmin, kuin paapotuilla ikätovereillani!
      Sitäpaitsi nykyisinhän on tamagotchit ja videopelit ja leffat ja telkkaristakin tulee päivisin paljon lapsille(ei älkääkä joku nyt tölväiskö, ettei niillä lasta kasvateta, en meinaa, että koko päivää). Itse ainakin heräilin vasta pari tuntia äidin lähdön jälkeen, otin leivät kaapista, söin varmasti tunnin ja luin akkareita, kävin kirjastossa ja katselin telkkaria ja jopas olikin se 6h mennyt. Sinuna en potisi huonoa omaatuntoa yhdestä ainoasta viikosta. Jos lapsi ei millään lailla itse vieroksu ajatusa, niin go for it!:)

    • blondi-72hki

      kyllä kunhan teet tietyt asiat selviksi lapsellesi kuten miten toimia jos jotain tapahtuu ym ym ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ Meillä tytöt ovat keskenään aina jos olemme töissä sillä hoitajia ei ole.Joskus viikonloppuisin saamme onneksi äitini kaitsemaan tyttöjä. ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ Itse olin 6v ikäisenä kaikki illat yksin ja 8v kaikki viikonloput kun äitini oli töissä ja 14v lähtien joka kesä parisen viikkoa kun öiti lähti ulkomaille ja hyvin pärjäsin;> ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ Tärkeimmät asiat kirjoitan likoille muistiin ja puhelimet on keksitty joten he soittavat minulle jos tulee ongelmia ja itsekin saatan soittaa ja kysyä kuulumisia.

    • Asiantuntija

      Valmistelkaa lasta etukäteen. Tiedustelkaa häneltä, mitä mieltä hän on yksin olemisesta.
      Jos on myöntyväinen, alatte puhua sen viikon asioista. Mitä ja milloin syö, osaako itse lämmittää mikrossa, voisi vaikka jo ruveta harjoittelemaan.
      Ja muuta tärkeää, mikä on silloin hallitava.

      Itsehän lapsi parhaiten tietää, onko hän valmis yksinoloon.

    • äitee +4

      jos lapsi uskoo itse pärjäävänsä niin jätä, mutta jos epäröi niin koita hankkia ainakin osaksi päivää joku hoitamaan.

      Säännöistä kannattaa sopia esim. kavereiden tulosta kotiin jne. Myös esim soitto kun on noussut ylös ja sitten omalla ruokiksellasi voit soittaa kuulumisia jotta yhteys aikuiseen on olemassa vaikka ei hän läsnä olekkaan..

      Jos joku hyvä kaveri on olemassa niin kannattaa kysyä josko sieltä löytyisi tukea tuolle viikolle. Ei ole helppo turvata vieraaseen ja se voi olla toiselle hankalaa, mutta jos pystyy sopimaan vaikka että vähän silmittelee tytön perään samalla kun omansakin.. Naapurista voi löytyä myös joku täti joka ottaa tehtävän itselleen ihan mielellään, mutta jos ei tunne ennestään niin on hankalaa..

      Pahinta mitä voi sattua on tietysti jokin onnettomuus. Soitoilla saa turvaa siihen asiaan ja säännöillä. Pihalle mennessä avaimet voi unohtua ja neljäkin tuntia on pitkä aika olla ulkona ruuatta jne joten vara-avain olisi hyvä olla tai sitten ulos vasta loppupäivästä.

      Viikko menee nopsaan vaikka se nyt huolettaakin!

    • kokenut itse

      Kyllä mun mielestä voit ihan hyvin jättää, mikäli kertaatte vaan lapsen kanssa säännöt. Oon minäkin tuon ikäsenä ollu pikkusiskon kanssa kahestaan kotona, en tosin ihan 8 tuntia, eikä meistä kumpikaan ole saanut mitään traumoja eikä olee tunne elämän vaikeuksia :D. Oppii lapsi itseisyyttä, ja kyse on vain viikosta kumminkin... Näkee näistä 25-30v "kädettömistä" aikuisista jotka asuu vielä äitinsä helmoissa, ettei oo joutunu olee ikinä yksin..

      • tarvitse

        tuon ikäisen vielä itsenäistyä!!???? Ei mikään syy ole niin pakottava että lapsi täytyy jättää yksin kotiin. Se on vanhemman laiskuutta. saamattomuutta ja vastuuttomuutta jos ei pysty järjestämään hoitoa lapselleen.

    • böö..

      ton ikäsenä hyvin viikkokin yksin..tosin nälkä tuli, mut kuitenkin:) Luota lapseesi ja jos ei itse koe sitä pelottavana,siitä vaa:)

    • Mammeliinaa

      Meillä on tokalle menevä poika, joka on todella oma-aloitteinen ja reipas. En silti ikäpäivänä jättäisi häntä yksin kotiin koko päiväksi viikon ajan.

      Tokalle menevä on aika pieni kuitenkin. Hän haluaa ja tarvitsee aikuisen turvaa ja huomiota.
      Hän ehtii kyllä itsenäistyä vielä vaikka ei juuri tänä kesänä sitä joutuisikaan tekemään.

      Tyttäresi on mielestäni liian pieni päättämään asiasta, joten sinun tulee asia päättää.

      Luulisi, että hoitajan saisi ainakin osaksi päivää, niin ettei tarvitsisi olla koko päivää yksin. Miten luokkatovereiden perheissä on hoidettu kesä? Meillä on ollut silloin tällöin hoidossa lasten kavereita juuri kesän aikana lyhyempiä jaksoja ja hyvin on mennyt.

      Saat monenlaisia neuvoja. Minusta sinun kannattaisi tehdä sellainen päätös, ettei sinun tarvitsisi enää miettiä mitään, kun olet ratkaisusi tehnyt.

    • vaaan

      Kesällähän lapset ovat muutenkin kokoajan ulkona tai kavereillaan kun ei koulusa tarvitse olla, jos on joku ilmoittautumiskäytäntö niin tuonhan voi hoitaa puhelimella.
      Pyydät vaan jotain kotona olevaa äitiä ottamaan lapsen esim.syömään maksua vastaan päivällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      80
      3530
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      568
      3314
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3059
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2112
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      1951
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1898
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1875
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      144
      1522
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1301
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1292
    Aihe