Aloittelevan kirjanpitäjän palkka

Apua tarvitseva

Hei!
Olen melkein valmis tradenomi, opinnäytetyö puuttuu. Olen työskennellyt maaliskuusta lähtien eräässä tilitoimistossa harjoittelijana. Harjoittelu kausi loppuu heinäkuussa, jonka jälkeen minua pyydettiin jatkamaan ainakin ensi vuoden syksyyn asti kyseisessä tilitoimistossa. Harjoitteluajan palkka on ollut 500€/kk ja nyt haluaisin tietää paljonko voisin pyytää palkkaa kun harjoittelukauteni loppuu. Aikaisempaa kokemusta alalta ei ole ollut ennen harjoittelua, mutta kaupan alalta kylläkin. Työtehtäviini kuuluu kaikki työtehtävät mitä tilitoimistoympäristössä tehdään. Tilinpäätöksiäkin pääsen luultavasti tekemään vuoden vaihteessa tai ainakin avustamaan niissä. Riippuu siitä kuinka hyvin asioita opin jatkossa. Työtehtäväni riippuvat paljolti siitä kuinka kehityn ja opin asioita. Opinnäytetyötä olisi tarkoitus tehdä töiden ohella, jotta saisin tradenomin paperit. Auttaisi todella paljon kun kertoisitte kuinka paljon voisin pyytää palkkaa. Kiitos paljon avustanne!

42

52559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anemone

      itse samassa tilanteessa muutama vuosi sitten. Harjoitteluajalta sain palkkaa 1360 euroa, joka nousi jäätyäni sinne kirjanpitäjäksi nousi 1500 euroon, ei kovin iso nousu, mutta oppirahat on aina maksettava. Olin silloin tähän ihan tyytyväinen ja työpaikka oli yksityisellä ja sijaitsi Turussa.

      Mielestäni ainakin tuo 1500 euroa sinun tulisi saada, enempi on tietysti plussaa ;-)

    • Työehtosopimus

      Osoitteesta http://www.tilitoimihenkilot.com löydät alan työehtosopimuksen, jossa on vähimmäisehdot. Niitä pitäisi noudattaa ainakin tilitoimistoissa, joissa työantaja kuuluu työnantajaliittoon. Sieltä löytyy myös palkat, joita työnantajasi pitäisi vähintäin noudattaa mutta aina toki kannattaa neuvotella paremmista. Työehtosopimusta parannettiin 1.6.2006 (uudet vaativuusluokitukset ja palkankorotukset) mikä neuvottelutulos myös löytyy linkkinä Erton sivuille. Siellä on myös ennen työehtosopimusta tehty v 2004 palkkasuositus, joka kertoo silloiset käytännön palkat.Tilitoimihenkilöt ry Tito on tilitoimistoissa työskentelevien kirjanpitäjien ammattiyhdistys, joka omassa toiminnassaan valvoo tilitoimistolaiten etuja, käy neuvotteluja työnantajaliiton kanssa ja järjestää myös jonkinverran ammatillista koulutusta. Ammattiliittomme on Toimihenkilöliitto Erto.

      • kirjanpitäjä myös

        Tervetuloa tälle erittäin huonosti palkatulle alalle! Katso noita summia ja katso sitten vaativuutta. Ihan uskomatonta!

        Työmäärä sitten vielä 1000...

      • ovat pieniä
        kirjanpitäjä myös kirjoitti:

        Tervetuloa tälle erittäin huonosti palkatulle alalle! Katso noita summia ja katso sitten vaativuutta. Ihan uskomatonta!

        Työmäärä sitten vielä 1000...

        mutta ne ovat ihan sitä vähintä mitä alalla voi ja saa maksaa!!! Aina voi ja pitääkin vaatia enemmän. Ennen kuin oli työehtosopimusta ei ollut mitään määritelmää mitä työnantajan pitää vähintäin maksaa koska Suomen laki ei määrää alarajaa! Tiedän tapauksen jossa kirjanpitäjälle maksettiin 700 euroa kuussa! Eikä lakimies mahtanut asialle mitään kun ei ollut edes normaalisitovaa työehtosopimusta. Mutta nyt on sopimus ja kun alamme työntekijät liittyvät omaan ammattiliittoonsa ja alkavat käyttää liiton kautta ääni- ja puhevaltaansa niin varmasti saamme yhdessä palkat nousemaan. Ja muistakaa että tämä oli alan ensimmäinen sopimus ja nyt meillä yhdessä tehden on vain mahdollisuus parantaa sitä ja siten nostaa alan arvosta. Mutta siinä ei auta kirjoittelut palstoilla taikka vain liiton tahto vaan siihen tarvitaan meitä kaikkia alan työntekijöitä yhteistyössä!

      • siinä ei
        ovat pieniä kirjoitti:

        paljoa auta itku eikä hammasten kiristys jos olet tällaisesssa työpaikassa ja sulle maksetaan se minimi. Lakia ei ole rikkonut työnantaja siis. Mutta lisää et saa, vaikka kuinka vaadit. Vedotaan vaikka mihin, mutta lisää ei tipu. Motivaatiohan siinä kärsii, mutta siinähän olet.

        Se on helppo ulkopuolisen sanoa että vaadi lisää, no minkäs teet kun ei tule lisää vaatimallakaan!

      • järjestäytyminen!
        siinä ei kirjoitti:

        paljoa auta itku eikä hammasten kiristys jos olet tällaisesssa työpaikassa ja sulle maksetaan se minimi. Lakia ei ole rikkonut työnantaja siis. Mutta lisää et saa, vaikka kuinka vaadit. Vedotaan vaikka mihin, mutta lisää ei tipu. Motivaatiohan siinä kärsii, mutta siinähän olet.

        Se on helppo ulkopuolisen sanoa että vaadi lisää, no minkäs teet kun ei tule lisää vaatimallakaan!

        Kun on työehtosopimus (tes) niin sen kautta tulevat tupo-korotukset palkkaan, eli lisää palkkaa puolestasi neuvoteltujen yleensä %-korotusten muodossa. Mutta koska tes on vielä ns. normaalisitova niin korotus on pakko maksaa vain jos työnantajasi kuuluu työnantajaliittoon. Eli nytkin tuli 1.6.2006 neuvottelutuloksen perusteella max yhteensä 2,3 % (mutta siis itsestä on kiinni yrittääkö saada vielä enemmän). Jos sopimus olisi yleissitova niin kaikkien työnantajien olisi pakko maksaa voimaan tulleet korotukset.Yleissitovaksi sopimus saataisiin jos tilitoimistojen kirjanpitäjät järjestäytyisivät omaan liittoonsa. Ja jos työnantaja ei jostakin syystä korottaisi palkkaasi niin järjestäytyneenä työntekijänä sinulla olisi apuna oman liittosi lakimiehet, jotka varmistavat korotukset ja niiden oikeellisuuden. Siitähän jäsen maksaa liitolle. Ja kun taas me olemme kaikki "samassa veneessä" eli yhdessä vaatimassa parempaa palkkaa ja arvostusta työllemme niin olemme vahvempia ja pystymme paremmin vaikuttamaan liittomme kautta myös neuvottelijoihin, niin työnantajapuolella kuin myös omalla työntekijäpuolellamme.

      • Kerätään adressi
        kirjanpitäjä myös kirjoitti:

        Tervetuloa tälle erittäin huonosti palkatulle alalle! Katso noita summia ja katso sitten vaativuutta. Ihan uskomatonta!

        Työmäärä sitten vielä 1000...

        Näinhän se on, palkat ovat pieniä ja nykyään vaaditaan melkein joka paikkaan traden tutkinto, ohi on ne ajat kun merkonomin paperit riitti pankinjohtajan paikkaan. Tosin merkonomeillakin aika hyvät etenemis mahdollisuudet jos vain tahtoa ja ammattitaitoa riittää. Mutta eiköhän meidän toimihenkilöiden pitäisi alkaa kerämään aderessia kuten s:hoitajat ja lähärit ovat tehneet, tajuais nekin ruikuttajat ettei ole ainoita joilla on huono palkka. Joskus suoranaisesti v.....aa niiden valitus, joten meidän korkeasti koulutettujen, vaativaa työtä tekevien palkat vähintään 2500 €/kk.

      • Karissa
        Kerätään adressi kirjoitti:

        Mielestäni ihmisen henki ja hyvinvointi on arvokkaampaa ja vastuullisempaa työtä mitä tästä maailmasta löytyy. Kyllähän sinäkin varmasti joskus tarvitset apua kyseiseltä taholta, vai onko parempi mennä sitten korkeasti koulutettuna vaikka ulkomaille hoitoon, kun työntekijöitä terveydenhoidon alalla ei kohta ole koti suomessa???!!! Elämässä kun sattuu ja tapahtuu, myös niitä huonojakin asioita :(

      • vaativuudesta ja palkasta
        Kerätään adressi kirjoitti:

        Näinhän se on, palkat ovat pieniä ja nykyään vaaditaan melkein joka paikkaan traden tutkinto, ohi on ne ajat kun merkonomin paperit riitti pankinjohtajan paikkaan. Tosin merkonomeillakin aika hyvät etenemis mahdollisuudet jos vain tahtoa ja ammattitaitoa riittää. Mutta eiköhän meidän toimihenkilöiden pitäisi alkaa kerämään aderessia kuten s:hoitajat ja lähärit ovat tehneet, tajuais nekin ruikuttajat ettei ole ainoita joilla on huono palkka. Joskus suoranaisesti v.....aa niiden valitus, joten meidän korkeasti koulutettujen, vaativaa työtä tekevien palkat vähintään 2500 €/kk.

        Hieno puheenvuoro. Ala on aivan liian vähän arvostettu ottaen huomioon valtava tietomäärävaatimus ja vastuu. Palkkaus pitäisi olla vähintään se 2.500,-.

    • pettynyt

      Miksi miksi titon puh.joht on yrittäjä, pitääkö se työntekijöiden puolta.
      Pettynyt

      • pankkiin?

        Opiskelen tällä hetkellä tradenomiksi toista vuotta. Olin kesän töissä pankissa ja nyt pääsin vielä opintojen ohella pankkiin töihin. Tällä hetkellä palkkani on noin 1800€/kk, jos tuntipalkka kerrotaan 148 tunnilla.

        Olen todella tyytyväinen tämän hetkiseen palkkaani. En aio mennä tilitoimistoon töihin, vaikka taloushallintoa opiskelen, jos saan pankista parempaa palkkaa. Itse tällä hetkellä olen pankin kassapalveluissa...

      • Nainen 26
        pankkiin? kirjoitti:

        Itse olen tilitoimistossa töissä. Teen ihan perus kirjanpitoa, tilinpäätöksiä ja palkkoja. Koulutuksena merkonomi.

        Palkka 2400 euroa.

      • Tradenomi 2010
        Nainen 26 kirjoitti:

        Itse olen tilitoimistossa töissä. Teen ihan perus kirjanpitoa, tilinpäätöksiä ja palkkoja. Koulutuksena merkonomi.

        Palkka 2400 euroa.

        Ja paljonkohan sitä työkokemusta oli? Kai se palkka siinä ajan myötä kasvaa, mutta vastavalmistuneille (kuten minä) se tulee olemaan aivan käsittämättömän paska.

      • se on
        Tradenomi 2010 kirjoitti:

        Ja paljonkohan sitä työkokemusta oli? Kai se palkka siinä ajan myötä kasvaa, mutta vastavalmistuneille (kuten minä) se tulee olemaan aivan käsittämättömän paska.

        Itse olen kirjanpitäjä tilitoimistossa, ja tosi kokenut. Aloittelija saa meidän toimistossa 1600€, ja me konkarit n. 2300 €, mut myö ollaankiin Savossa....

      • se on kirjoitti:

        Itse olen kirjanpitäjä tilitoimistossa, ja tosi kokenut. Aloittelija saa meidän toimistossa 1600€, ja me konkarit n. 2300 €, mut myö ollaankiin Savossa....

        Mitä tohon 1600 vaaditaan?

        Toi 2300 - kauanko olet kp-hommia tehnyt? Ite olen kp-töitä tehnyt pienen ikäni ja palkkavaatimus on 2300. Jollei kiinosta niin voi-vioi.

      • Mirkku N.
        se on kirjoitti:

        Itse olen kirjanpitäjä tilitoimistossa, ja tosi kokenut. Aloittelija saa meidän toimistossa 1600€, ja me konkarit n. 2300 €, mut myö ollaankiin Savossa....

        pk-seudulla, älä kusekaan muulla alhaisemmalla palkalla näihin töihin!

      • hallinnon konkari
        Mirkku N. kirjoitti:

        pk-seudulla, älä kusekaan muulla alhaisemmalla palkalla näihin töihin!

        ja voit unohtaa koko jutun....

    • JustineZ

      Jatketaan vanhaa ketjua. Mulla on alla kaupallinen koulutus ja jonkinverran kirjanpidon avustavia tehtäviä tehty. Haluisin kovasti omalle alalle (nyt myyjänä), mutta töitä ei tunnu täällä tuppukylässä olevan. Ajattelin, että lähetään sitten vaikka oppisopimuksella, mutta haluisin tietää minimipalkan esim. tilitoimistossa. Oisko kellään tietoa? Mikä TES ja mikä palkkaryhmä/-luokka?

      Vanhoja juttuja kun oon lukenut, niin palkka näyttää TOSI pieneltä. Jos palkka on tosissaan noin naurettava, niin on varmaan pakko tehdä jotain muuta tai jättäytyä vaik työttömäksi, ku kohta saa siitäkin enemmän ku töistä palkkaa :(

      Kiitti, jos joku viittis vastailla!

      • sahh

        otatko yhteyttä.
        opiskelijalle olisi tarvita apua.

    • debitt1

      "Tutkimuksen mukaan kirjanpitäjän (ei tilinpäätöstaitoinen) palkka on keskimäärin 2 593 euroa kuukaudessa ja tilinpäätöstaitoisen kirjanpitäjän palkka on kuukaudessa 3 018 euroa kuukaudessa."

      llähde: http://www.paljonkopalkka.com/

    • haittaakse.....

      Konsernitilinpäätöstaitoinen kirjanpitäjä saa palkkaa 2000€/kk. Ja vielä isossa toimistossa. Että sellasta...

      • kirjanpitäjänä

        Mä en käsitä mistä tilitoimistot saavat osaavat ihmiset. Yksityisiin firmoihin haetaan jatkuvasti kirjanpitäjiä- varsinkin tilinpäätöstaitoisia. Mutta työvoimapulaa on.

        Itse olen yksityisessä firmassa töissä- meillä on neljän yhtiön muodostama konserni. Voin täysin samaistua tilitoimistotyöskentelyyn koska mulla on hoidossa yhtiöitä 7 kpl ja näistä 4 muodostaa tuon konserin.
        Työmäärä siis hyvinkin samaa kuin tilitoimistossa.

        Se mikä mut erottaa tilitoimistotyöntekijästä on palkka , 4.500 € /kk brutto

      • kirjanpitäjänarkionk

        Ite saan (helsingissä) 2400€ tilinpäätöstaitoisena kirjanpitäjänä ja tiedän että saan hieman kollegoitani enemmän, koska olen käynyt omatoimisesti pari kertaa kinuamassa lisää liksaa. Eli kyllä nuo paljonkopalkka.comin suositukset tuntuisivat olevan yläkanttiin. Saiskin reilut kolme tonttua...

      • vaadin lisää liksaa!
        kirjanpitäjänä kirjoitti:

        Mä en käsitä mistä tilitoimistot saavat osaavat ihmiset. Yksityisiin firmoihin haetaan jatkuvasti kirjanpitäjiä- varsinkin tilinpäätöstaitoisia. Mutta työvoimapulaa on.

        Itse olen yksityisessä firmassa töissä- meillä on neljän yhtiön muodostama konserni. Voin täysin samaistua tilitoimistotyöskentelyyn koska mulla on hoidossa yhtiöitä 7 kpl ja näistä 4 muodostaa tuon konserin.
        Työmäärä siis hyvinkin samaa kuin tilitoimistossa.

        Se mikä mut erottaa tilitoimistotyöntekijästä on palkka , 4.500 € /kk brutto

        "Se mikä mut erottaa tilitoimistotyöntekijästä on palkka , 4.500 € /kk brutto "

        Tuon verran pitäisi tilitoimistoisskain maksaa työntekijöille!

      • Porissakin pieni pal
        kirjanpitäjänarkionk kirjoitti:

        Ite saan (helsingissä) 2400€ tilinpäätöstaitoisena kirjanpitäjänä ja tiedän että saan hieman kollegoitani enemmän, koska olen käynyt omatoimisesti pari kertaa kinuamassa lisää liksaa. Eli kyllä nuo paljonkopalkka.comin suositukset tuntuisivat olevan yläkanttiin. Saiskin reilut kolme tonttua...

        Mitenkään vähättelemättä, mutta pk-seudulla 2400 e/kk brutto on kyllä pieni palkka, mistä tahansa työstä. Miten sillä edes elää, kun asunnot maksaa maltaita?

        Jopa pienessä halvassa Porissa 2400 e/kk on pieni palkka. Hyvä kun sillä elää.

      • huimat voitot alalla
        vaadin lisää liksaa! kirjoitti:

        "Se mikä mut erottaa tilitoimistotyöntekijästä on palkka , 4.500 € /kk brutto "

        Tuon verran pitäisi tilitoimistoisskain maksaa työntekijöille!

        Surullista on se, että tilitoimistoilla olisi varaa maksaa paljon nykyistä parempia palkkoja! Tilitoimistojen erittäin hyvä kannattavuus on vaiettu tabu Suomessa. Kirjanpitäjät tekevät pienellä palkalla duunia ja vieläpä päälle palkattomia ylitöitä! Samaan aikaan työnantajafirma tahkoaa rahaa todella tukevasti.

        Otetaanpa pari esimerkkiä:
        Esimkerkki 1.

        http://www.finder.fi/Tilitoimistoja, kirjanpitotoimistoja/Tilitoimisto 1.Accounting - Pori Oy Ab Ltd/PORI/taloustiedot/895479

        1. Accounting Porissa maksaa pieniä palkkoja työntekijöilleen, aivan kuten tilitoimistoalalla yleensä, mutta miksi? Liikevoittoprosentti on yli 30! Firma tekee tulosta 200 000 euroa vuodessa! Ainut kusetettu on työntekijä.

        Esimerkki 2.

        http://www.finder.fi/Tilitoimistoja, kirjanpitotoimistoja/Porin Tilifakta Oy/PORI/taloustiedot/249262

        Pitkät päivä, mutta pienet palkat. Miksi? Firma tahkoaa yli 100 000 euron voittoa vuodesta toiseen. Näkyykö tämä työntekijöiden palkoissa? Ei tietenkään.

        Nyt on tullut aika herätellä alalla olevia tajuamaan, että kirjanpitäjille pitää, voi ja kuuluukin maksaa PALJON ENEMMÄN kuin nykyisin. Hyväksikäytön aika on ohi.

        Mitä mieltä olet?

    • haittaakse....

      Täälläpäin Suomea ei voi työpaikkaansa valita, kun ei ole mitään muutakaan niin pakko olla tilitoimistossa. oottelen aikoja parempia ja toivon että se oppi minkä täältä saa auttaa jokupäivä paremman työn saamisessa.

    • oh

      Olen jokseenkin yllättynyt kirjanpitäjien surkeasta palkkatasosta. Ei ihme että paikkoja on niin paljon avoinna. Ei kyllä houkuttele mennä tilitoimistoon alipalkattuna - ennemmin laittaisin oman puljun pystyyn.

    • sinikuu(

      Kyllä kirjanpitäjille on kysyntää ihan älyttömästi. Tradenomeilla ja merkonomeilla ei ole välttämättä kovin hyvä työtilanne varsinkaan markkinointipuolella, mutta laskentatoimessa on paljon kysyntää.

      Kannattaa asennoitua niin, että menee n. 3 vuotta hankkia kokemusta ja osaamista. Ole ahkera ja opettele kaikkea mahdollista. Hakeudu palkan perässä eri työpaikkoihin.

      Isoissa yksityisissä yrityksissä maksetaan controllereille ihan hyvää liksaa. Jos osaat verosuunnittelua, konsernitasoista tilinpäätöstä jne, niin pääset helposti tuonne yli 3000 e/kk ja kun on osaamista ja osoitat olevasi yritykselle tärkeä, niin pääset kyllä sinne yli 4000 e/kk. Siinä vaiheessa jos tuntuu siltä, että ei palkka ala tyydyttämään, niin vaihda duunia tai pistä oma yritys pystyyn.

      Yrittäjänä ei ole myöskään pöllömpää olla. Voit palkata esim. oppisopimuksella edullisesti jonkun innokkaan nuoren. Yrittäjänä pääset mukaviin ansioihin, kun olet osaava, koska yritysten on pakko käyttää tilitoimistopalveluita.

      • älä maksa turhasta

        "yritysten on pakko käyttää tilitoimistopalveluita."

        Taas tällainen yleistys. Eivät kaikki yritykset käytä tilitoimistojen palveluita. Jotkut yrittäjät tekeävät itse kirjanpitonsa ja palkanlaskentansa jne. Vaikka olisivat ihan eri alalla kuin taloushallinnon parissa yrityksineen.

        Et kai ylläty, että yksityinen hammaslääkäriasema ei käytä tilitoimistopalveluita. Kaikki tehdään itse: reskontra, kirjanpito, tilinpäätös, palkat jne... Ainakin on kulut pienet, kun ei euroakaan tarvitse maksaa "turhasta" kun kaiken saa tehtyä itsekin!

      • älä maksa turhasta
        älä maksa turhasta kirjoitti:

        Tarkennuksena vielä, että kyseessä osakeyhtiö.

    • huono palkka

      Aloittelevan kirjanpitäjän palkka on "liian huono".

    • miskuska

      Kirjanpitäjien palkat on todella alakantissa. olen olut alalla n. 40 v. alussa tietenkin ihanan ihmisen opissa (siihen aikaan oli vielä konttoripääliköt yksityisellä sektorilla). Tilitoimistoon siirtyssäni palkka 1800,00 €/ kk. Kirjanpitäjällä on melkoinen vastuu työstään, jos mokaat asiakas kärsii. Työnantaja vaatii seuraamaan verotiedotteita, mutta ei työajalla. Tekemästäsi työsta 5 min tarkkuudella "oma tuntilista per asiakas". Aika menee siihen, että käyt täyttämässä listaasi jokaisen ovesta tulevan asiakkaan kohdalla ja kyttäät kelloa kuinka kauan hänen asiansa kestää. Täläisikiän työn antajia on.

      • vai onko?

        Lienee liian myöhäistä vaihtaa alaa? Siis sinulla?

      • miskuska
        vai onko? kirjoitti:

        Lienee liian myöhäistä vaihtaa alaa? Siis sinulla?

        Ei minulla alan vaihto auta, olen niin romuna ettei kukaan ota minua edes töihin, vai tietääkö joku alan jossa ei tarvitse paljon käyttää sormia, ei tarvitse istua kauan paikoillaan ja ei pahemmin kävelläkkään. Mutta kai se paistaa aurinko risukasaankin. Työkyvyttömyyseläke vireillä.

    • silmä aukeni

      Erehdyin työharjoitteluun tilitoimistoon ja se oli virhe. En olisi uskonut, milla lailla töitä taloushallinnossa nykyaikana vielä tehdään.Sain tietää myös , että alalla ei ole edes yleissitovaa työehtosopimusta, lomien pitäminen on hankalaa. Kaikista ihmeellisin asia on ollut töiden tekeminen manuaalisesti; viitenumerot näppäillään käsin, kuitteja numeroidaan ja kopioidaan ja kaikki paikat on täynnä mappeja ja mappiröykkiötä. Hei haloo, missä on sähköinen taloushallinto.?Entä työmäärä? Hoidat 15-20 yritystä naurettavalla palkalla. Onneksi on toinen työpaikka odottamassa.

      • -oma kokemus-

        Ainaskin meidän käyttämä tilitoimisto on sellainen, joka puoliksi pakottaa asiakkaansa sähköistämään toimintaansa. Toisaalta kun meilläkin pomo saatiin käännytettyä vihdoin ja viimein hyväksymään laskujen sähköinen kierrätys, niin eipä ole kaduttanut sähköisten dokumenttien käsittelyyn siirtyminen. Tilitoimistohan voi myös hinnoittelulla ohjata asiakkaita sähköistämään palveluita esim. paperidokumenttien käsittely kalliimpaa kuin PDF:nä tuleva jne.

        Tilitoimisto voi myös opetella veloittamaan asiakasyrityksiltä kirjanpitomappien säilyttämisestä aiheutuvia kuluja. Se pistää yleensä vitkastelijoihin liikettä eli kun tilinpäätös on tehty ja tilintarkastus myös, niin sen jälkeen yritys hakekoot mappinsa omiin tiloihinsa arkistoitavaksi.

        Olisikohan tuo vanhanaikainen kirjanpito kohta eläkkeelle jäävien kirjanpitäjien touhua? Sähköinen reskontrakin nimittäin tuo äkkiä voittoa, kun laskut voi heti siirtää linjoja pitkin asiakkaalle eikä tarvitse maksaa kirjekuorista ja postimerkeistä jne.

    • andrew1

      Komppaan edellistä henkilöä täysin. Itselläni liksa hieman reilu pari tonnii ja työmäärä aivan törkeä! Vastuullani on firmoja noin kolmisenkymmentä ja lisää tulee. Nyt olen alkanut tekemään myös tilinpäätöksiä, mutta kuulemma ei palkkaa voi nostaa taloustilanteesta johtuen. Aivan naurettavaa pelleilyä! Itselläni ikää alle 30v. ja kouluja on käyty eli kyllä tässä uusi paikka odottaa. Sittenpähän tajuavat!

      • anna mennä

        Anna mennä vaan. Yksikin päivä liikaa tilitoimistossa on liikaa!

    • Sepelikkö

      Kyllä, toi on paholaisen ala... itse olin harjoittelussa pienessä, mutta menestyvässä toimistossa. Harjoittelupalkkaa 500 e/kk ja täysi kyykkyytys ja harjoittelijoiden pyöritys päällä. Otti hieman päähän, kun talouslähteiden perusteella tiesi, miten paljon paljon rahaa pomo repii työntekijöittensä ja harjoittelijoittensa nahoista. Eniten kuitenkin harmitti se, ettei siellä kiitetty ja arvostettu työpanosta. Kannattaa suuntautua jonnekin muualle kuin tuolle alalle.

    • sahh

      HEI
      olen itse myös tradenomiin opiskelija.
      jos minä maksaan sinulle pieni korvaus varma tunti tai pari tunti viikossa tarvitsen apua.
      ota yhteyttä
      [email protected]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      389
      3952
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      219
      1956
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1460
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      154
      1320
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      981
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      60
      950
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      118
      903
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      859
    Aihe