Bella 7000:n peräsimen läpiviennin rakenne?

Masse veneilijä

Minkälainen bellan peräsimen läpiviennin rakenne on? Omassa se vuotaa muutamia litroja päivän ajolla. Varsinkin silloin, kun on aallokkoa. Paikallaan ollessa vettä ei tule. Näyttäisi siltä, että aikaisemmat omistajat ovat olleet saman ongelman edessä, koska yläpuolisessa osassa oli silikonimassaa ja sähkärinteippiä.

Eli otin silikonimassarenkaan ja teipin pois, niin ylimpänä on kantikas O-rengas (ei näytä stefalta) ja sen alla jonkinlainen muovinen kaulus. Enempää en saanutkaan sitä purettua, enkä näin vesillä ollessa halua käyttää kovempia otteita, ettei käy hullummin.

Onko sen muovisen osan alla vielä jokin tiiviste vai onko se kantikas O-rengas ainoa. Sittenhän siitä luulisi puuttuvan joku tuki, joka puristaisi O-renkaan tiiviisti akseliin.

Peräsin on ihan tukevasti paikallaan, eikä siinä ole sivuttaisväljyyttä, joka aiheuttaisi vuodon.

3

500

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asentanut

      Luulisin että peräsimen kiinnityskohta vuotaa,peräsimen putki ulottuu pitkälle yli vesirajan joten siellä vesi voi noustakin mut ei tuu sisään.

    • luulisin

      Luulisin että peräsimen läpivienti vuotaa,peräsimen putki ulottuu pitkälle yli vesirajan joten siellä vesi voi noustakin mut ei tuu sisään.

    • Ylös

      Ja tiivistys läpivientiin niin ei tuu isompia vaurioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe