Ohjaustehostin

Saabi

Elokuun loppupuoliskolla Saab 9-3 –automme ohjaustehostin alkoi pitää jonkinlaista ääntä, kun ohjauspyörä oli käännettynä ääriasentoon. Tekemässäni analyysissa viaksi paljastui alentunut hydrauliikkaöljyn pinta, joka taas oli seurausta kumiseen hydrauliikkaletkuun tulleesta nestettä tihkuttavasta reiästä. Sain reiän tilapäisesti korjattua vuotamattomaksi letkunkiristimellä, ja nesteen lisäykäyksen jälkeen ohjaustehostimen oireet hävisivät. Ajelin autolla toista viikkoa (ilman mitään oireita) korjausaikaa odotellessa, ja vein sen sitten merkkihuoltoon, jossa tuo letku vaihdettiin.

Kun vaimoni haki auton huollosta, hän huomasi heti liikkeelle lähdettyään uuden, aiempaa paljon voimakkaamman ”vonkuvan” äänen, joka syntyi välittömästi rattia käännettäessä. Hän kutsui paikalle huoltoneuvojan, joka kokeiltuaan autoa oli todennut äänen syntyvän ”renkaan kääntyessä asfaltilla tai sitten siitä että ohjaustehostimessa oli ilmaa, joka sieltä kyllä aikanaan poistuu”. Letkun vaihtanut huoltomieskin oli epäillyt ilmaa ja sanonut äänen häviävän ajan myötä. Tyydyimme näihin selityksiin.

Olemme nyt ajelleet autolla toista kuukautta tuon korjauksen jälkeen, ja vonkuminen on pysynyt täsmälleen entisellään. Kävin tänään näyttämässä autoa asiaa hoitaneelle huoltoneuvojalle, joka totesi nyt, että hydrauliikkapumppu on rikki ja vaihdettava. Paikalle kutsulta huoltomieheltä hän kyseli, että onko vika hydrauliikkapumpussa vai raidetangossa, mutta selvyyttä asiaan ei tullut. Huoltoneuvoja totesi kuitenkin kantanaan, että vika on seurausta siitä, että hydrauliikkanesteen pinta on ollut alhaalla.

Mitä tästä arvellaan?

8

1068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mekaanikko

      Kyseisen mekaanikon olis pitäny se järjestelmä ilmata. Sekä koeajolla varmistaa, että kaikki pelaa.

      Jos järjestelmässä on ilmaa niin voi rikkoa pumpun tai ohjaus järjestelmän. Kun siinä ilma kohdassa ei ole sitä nestettä voitelemassa osia.

      Voi kyllä olla mahdollista, että neste vajaus on aiheuttanut vian ja vain silloin kun se on ollu pitkään vajaana.

      Nyt sit vaan liikkeen kanssa neuvottelemaan asiasta. Tuskin täyttä korvausta saatte mut liikkeen ainakin pitää tulla hyvin vastaan.

    • eippa

      Tai 9-3 on tehostinpumpun takaisiniskuventtiili jumissa,se ois pitäny vaihtaa takuuseen.Kato takuukilvestä että onko vaihdettu.En muista mikä se on ?(oliskos ollu E2).

      • Saabi

        Tässä kun on viime päivinä satanut, niin on tullut todettua semmoinen piirre tuossa äänessä, että kun ilma on oikein märkä niin sitä ei esiinny. Onko tässä mitään logiikkaa?


      • Saabi

        Ongelma on entisellään, mutta kylmällä ja sateella vähäisempi. Missä tuommoinen venttiili sijaitsee, ja voiko sen kuntoa tarkistaa? Ja mistä löytyy tuommoinen takuukilpi?


    • volvosaab

      vaihtoehtoja on tasan yksi eli merkkihuolto, luulisin että metro-auto. ne ei tee mitään paitsi laskuttaa.
      t. entinen metro-auton asentaja.

      • Saabi

        tämä korjaamo sijaitsee. Mutta noin yleisesti ottaen olen ollut huomaavinani semmoisen asian, että jonkinlaisena heittopussina ja vasemman käden hommana nämä Saabien hoitamiset täällä meillä päin ovat olleet jo monta vuotta. Vai liekö henkilökysymys.


      • älynväläyksentulos

        Sää vaikuttaa sen hihnan ääntelyyn. Neuvoa antavan taka-ajatus on mikä lie motiivi.


      • jskjflkdsjklsdfkdl

        Sulla on sytytys 10 vuotta myöhäisellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1796
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1407
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1376
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1293
    5. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1279
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1260
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1217
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      641
      1186
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1058
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      13
      1008
    Aihe