Kysymyksiä

Kysymyksiä

1. Miten Aragorn voi voittaa viisi mustaa ratsastajaa ja heidän päällikkönsä. Onko Aragorn vai suurempi kuin Noitakuningas?
2. Miten meren ääni kuului vanhan metsän rajalla konnussa, eihän meren pauhu kuulu edes kilometriä.
3. Oliko Barad-Dur kaupunki, linna, torni?
4. Kumpi olisi voittanut taistelun, Aragorn vs. 7 nasgulia?
5. Ylittikö Bulla Bolger rankkivuon? Miten? Eikös se lauta ollut pihan toisella puolella. Vai menikö Bulla siltaa pitkin?
6. Miksi Saruman halusi hyökätä HelminSyvänteeseen, eikä hyökätä Edorasiin ja varastaa lapsia ja viedä ne rautapihaan, jossa hän saisi lisää väkeä?
7. Mitä varten Aragornilla ei ollut haarniskaa taistelussa? Elokuvassa hänellä oli vain miekka. Missä olisi kilpi? Gimlillä vissiin oli pieni pyöreä kilpi. Miten kääpiö käyttää kirvestä yhdellä kädellä?

19

1657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1. Aragorn ei varsinaisesti nujertanut Nazguleita Viimapäällä. Niiden tehtävänä oli hyökätä Sormusta kantavan päälle. Lisäksi ne pelkäsivät tulta ja onnistuivat tehtävässään tyydyttävällä tavalla.

      2. Taiteellinen erivapaus.

      3. Valtava linnoitus, jonka huomattavin arkkitehtoninen piirre on sen korkea keskustorni.

      4. Nazgulit. Paitsi että ne ovat erinomaisia taistelijoita niiden läsnäolo jo itsessään on vaarallinen. Noitakuningas kykeni jo pelkällä läsnäolollaan ajamaan rohanin parhaimmat sotajoukot karkuun.

      Ainoa Sormusaave joka ylipäätään menehtyi taistelussa oli Noitakuningas jonka kohdalla oli ennustus määräämässä tulevia tapahtumia. Yksikään mies ei ollut tarpeeksi mahtava häntä voittamaan.

      5. Lautturi pystyy kulkemaan lautan avulla. Epäolennainen seikka.

      6. Koska Sarumanin päämäärä oli paitsi nujertaa Rohanin sotavoima myös aiheuttaa suurisuuntainen kansanmurha siinä samassa.

      7. Aragornilla oli haarniska. Hän ei suinkaan ollut hölmö. Lisäksi kannattaa huomata että varsinaisia sotilaallisia yhteenottoja tapahtuu tarinassa varsin pienessä määrässä joten raskaan haarniskan kanniskelu ei ole myöskään kannattavaa. Saattueen tarkoitus oli pysyä näkymättömänä ja Aragorn oli myös tottunut liikkumaan nopeuteensa luottaen.

      Kirveellä isketään. Se vaatii voimaa ja taitoa.

      Ota asioista vähän enemmän selkoa ennen kuin kysyt ääliömäisiä kysymyksiä.

      • Niinkö?

        1.Viimapäällä kuitenkin Nasqulit pakenivat, kun Aragorn tuli. Jopa noitakuningas pakeni.

        2. Miten niin taiteellinen vapaus?
        Ei se ääni itsestään kuulu? Oliko ääni sormuksen ääntä vai peräisin tiedosta, että siellä olisi meri?

        3. Linnoitus (linna)... vai barad-durin kaupunki? Oliko Barad-Durissa muitakin henkilöitä, kuin sotilaita?

        4. Nasqulien läheisyys olisi Boromiriin voinut rutkasti vaikuttaa. Mutta ei Aragorniin ynm. Aragorn oli varmasti tappajana vieläkin parempi.

        5. "Noitakuningas kykeni jo pelkällä läsnäolollaan ajamaan rohanin parhaimmat sotajoukot karkuun."
        Oikeassa olet, mutta johtuiko se hänen ratsustaan vai hänestä itsestään?

        "Noitakuningas jonka kohdalla oli ennustus määräämässä tulevia tapahtumia."
        Olisiko muut nasqulit voineet kuolla esim. Aragornin puukottaessa selkään? Oliko vain tuuria, että Nasqul kaatui, kun Eavyn iski?

        5. "Lautturi pystyy kulkemaan lautan avulla."
        Mutta miten se pääsee sinne lautalle, jos on Nasquleja kummallakin puolella virtaa?

        6. "Koska Sarumanin päämäärä oli paitsi nujertaa Rohanin sotavoima myös aiheuttaa suurisuuntainen kansanmurha siinä samassa. "
        Miksi hän oli kiinnostunut siitä, jos hän halusi kilpailla Mordorin kanssa toimien liittolaisena, mitä hän hyötyi Rohanilaisten taposta.

        7. "Aragornilla oli haarniska."
        Miten niin? Missä kohtaa kirjassa käy se asia selväksi?

        "Lisäksi kannattaa huomata että varsinaisia sotilaallisia yhteenottoja tapahtuu tarinassa varsin pienessä määrässä"
        Taisteluja on siitä huolimatta kymmenen, joista Aragorn on kuudessa. Onko samoojan asu valmiiksi haarniskoitu, kantoiko Aragon helmin syvänteessä kilpeä tai saiko hän kilpeä Anduinin taistelussa ynm.
        1) Viimapäällä §
        2) Morian kaivoksissa §
        3) Boromirin kuollessa
        4) Eomerin murskatessa Örkit
        5) Länsimannun valtaus, eli Theodredin kuolema
        6) Helmin syvänne §
        7) Enttien rautapihan muserrus
        8) Pelennorin pelloilla §
        9) Taistelu matkalla mustalle portille §
        10) Mustan portin taistelu §

        "joten raskaan haarniskan kanniskelu ei ole myöskään kannattavaa."
        Määrittele raskas haarniska.

        "Saattueen tarkoitus oli pysyä näkymättömänä ja Aragorn oli myös tottunut liikkumaan nopeuteensa luottaen."
        Aragorn toisin sanoen, voi nopeutensa turvin kantaa haarniskaa.

        "Kirveellä isketään. Se vaatii voimaa ja taitoa."
        Niin, mutta enemmän ratkaisee kirves välineenä. Hyvällä kirveellä voi jopa viiltää tehokkaammin kuin miekalla.

        "Yksikään mies ei ollut tarpeeksi mahtava häntä voittamaan."
        Tai toisin sanoen, kukaan mies ei ollut kohdannut häntä, Aragorn voisi tappaa helposti pienen noitakuninkaan, ollen taitavampi miekkailija ynm.

        Miten muuten Aragorn voi kantaa tulista keppiä, eikö se vai sammuisi, elokuvassakin tehtiin öljyllä koko kohtaus. Sitten se virta juttu, miten Nasqulit voivat siitä selvitä? Eivätkö he hukkuneet? Mutta eikös he voi helposti kokoontua? Kauanko heillä kesti matka Mordoriin? Menivätkö he rautapihan kautta vai vuoren ylitse?

      • Radagast
        Niinkö? kirjoitti:

        Nazguleita ei voinut elävä mies tapppaa. Silloin kun ne hukkuivat Rivendellin rajalla jokeen, vain niiden ratsut hukkuivat. Nazgulit menettivät hevosensa ja vaattteensa, minkä johdosta niitä ei voinut nähdä, kun ne vaelsivat takaisin herransa luo Mordoriin. Epäkuolleiden henki oli sidottu suurimman sormuksen olemassaoloon; niin kauan kuin se oli olemassa, olivat nazgulitkin. Noitakuningas on kyllä kiintoisa poikkeus. Pahin lähti ekana.

      • Semmoista horpotusta
        Radagast kirjoitti:

        Nazgulia ei elävä mies voinut tappaa, oliko syynä se ettei kukaan elävä mies yrittänyt tapppaa Nasqulia?
        Tuskin mikään panssarilla varustettu kuningas kuolee hopitin pistoon.

        "hukkuivat Rivendellin rajalla jokeen,"
        Niin hukkuivat vai? Eivätkö he vain menettäneet ratsunsa, mutta kai haltijat ynm. osaavat uida. Puhumattakaan superkoulutetuista Nasqlueista.

        "Noitakuningas on kyllä kiintoisa poikkeus."
        Niin, mutta jos kaikista voimakkain Nasqul kuolee, miksei heikommatkin? Miten noitakuninkaaseen kohdistunut pisto voi rikkoa miekan? Haloo, ei edes Sauron, voi väähtää miekkaa, andurilliä ynm. poikki. Ei mikään voi tehdä tekemättömäksi sitä, mikä on.

        Eikö Nasqul siis olisi voinut kuolla Merryn iskuun, tai kuollut kipuihinsa ennen pääsyään Mordoriin?

      • Niinkö? kirjoitti:

        1.Viimapäällä kuitenkin Nasqulit pakenivat, kun Aragorn tuli. Jopa noitakuningas pakeni.

        2. Miten niin taiteellinen vapaus?
        Ei se ääni itsestään kuulu? Oliko ääni sormuksen ääntä vai peräisin tiedosta, että siellä olisi meri?

        3. Linnoitus (linna)... vai barad-durin kaupunki? Oliko Barad-Durissa muitakin henkilöitä, kuin sotilaita?

        4. Nasqulien läheisyys olisi Boromiriin voinut rutkasti vaikuttaa. Mutta ei Aragorniin ynm. Aragorn oli varmasti tappajana vieläkin parempi.

        5. "Noitakuningas kykeni jo pelkällä läsnäolollaan ajamaan rohanin parhaimmat sotajoukot karkuun."
        Oikeassa olet, mutta johtuiko se hänen ratsustaan vai hänestä itsestään?

        "Noitakuningas jonka kohdalla oli ennustus määräämässä tulevia tapahtumia."
        Olisiko muut nasqulit voineet kuolla esim. Aragornin puukottaessa selkään? Oliko vain tuuria, että Nasqul kaatui, kun Eavyn iski?

        5. "Lautturi pystyy kulkemaan lautan avulla."
        Mutta miten se pääsee sinne lautalle, jos on Nasquleja kummallakin puolella virtaa?

        6. "Koska Sarumanin päämäärä oli paitsi nujertaa Rohanin sotavoima myös aiheuttaa suurisuuntainen kansanmurha siinä samassa. "
        Miksi hän oli kiinnostunut siitä, jos hän halusi kilpailla Mordorin kanssa toimien liittolaisena, mitä hän hyötyi Rohanilaisten taposta.

        7. "Aragornilla oli haarniska."
        Miten niin? Missä kohtaa kirjassa käy se asia selväksi?

        "Lisäksi kannattaa huomata että varsinaisia sotilaallisia yhteenottoja tapahtuu tarinassa varsin pienessä määrässä"
        Taisteluja on siitä huolimatta kymmenen, joista Aragorn on kuudessa. Onko samoojan asu valmiiksi haarniskoitu, kantoiko Aragon helmin syvänteessä kilpeä tai saiko hän kilpeä Anduinin taistelussa ynm.
        1) Viimapäällä §
        2) Morian kaivoksissa §
        3) Boromirin kuollessa
        4) Eomerin murskatessa Örkit
        5) Länsimannun valtaus, eli Theodredin kuolema
        6) Helmin syvänne §
        7) Enttien rautapihan muserrus
        8) Pelennorin pelloilla §
        9) Taistelu matkalla mustalle portille §
        10) Mustan portin taistelu §

        "joten raskaan haarniskan kanniskelu ei ole myöskään kannattavaa."
        Määrittele raskas haarniska.

        "Saattueen tarkoitus oli pysyä näkymättömänä ja Aragorn oli myös tottunut liikkumaan nopeuteensa luottaen."
        Aragorn toisin sanoen, voi nopeutensa turvin kantaa haarniskaa.

        "Kirveellä isketään. Se vaatii voimaa ja taitoa."
        Niin, mutta enemmän ratkaisee kirves välineenä. Hyvällä kirveellä voi jopa viiltää tehokkaammin kuin miekalla.

        "Yksikään mies ei ollut tarpeeksi mahtava häntä voittamaan."
        Tai toisin sanoen, kukaan mies ei ollut kohdannut häntä, Aragorn voisi tappaa helposti pienen noitakuninkaan, ollen taitavampi miekkailija ynm.

        Miten muuten Aragorn voi kantaa tulista keppiä, eikö se vai sammuisi, elokuvassakin tehtiin öljyllä koko kohtaus. Sitten se virta juttu, miten Nasqulit voivat siitä selvitä? Eivätkö he hukkuneet? Mutta eikös he voi helposti kokoontua? Kauanko heillä kesti matka Mordoriin? Menivätkö he rautapihan kautta vai vuoren ylitse?

        1. Ne olivat siinä vaiheessa jo tehneet sen mitä niiden täytyi tehdä.

        3. Kaikki Mustan Tornin alueella olevat olivat Sauronin alaisuudessa toimivia orjia. Ei siviilejä, sillä Mordorissa ei sellaisia ollut.

        5. Noitakuningas itse. Vaikka Siivekäs Peto oli kammottava hirmu oli silti se pelkkä valtava hirmu, joka oli täysin surmattavissa fyysisellä voimalla. Lisäksi Nazgulit olivat hajaantuneet ja ne eivät tienneet lautasta etukäteen.

        6. Unohdat sen että Noitakuningas ei kuollut pelkästään Eowyniin. Merri iski sitä jalkaan saaden sen horjumaan.

        6. Kun ei vastarinnan lähdettä ei ole vastarintaa. Sitä paitsi Saruman pelasi täysin omaan pussiinsa.

        7. Käytä hyvänen aika päätäsi. Aragornin vaatteet eivät olleet panssaroituja, vaan ihan vaan vaatteita. Helmin Syvänteessä ja Mustalla Portilla hän käytti haarniskaa, koska se oli tilanteen kannalta järkevää.

        Unohdat sen tosiasian, että nazgulit ovat epäkuolleita. Ne eivät kuole vaikka niiden vähäinen ruumis tuhottaisiin polttamalla tai upottamalla veteen. Noitakuningas sitä paitsi ei ollut mikään pieni asia, vaan Sauronin taikuuden luoma luonnoton hirviö.

      • hgbdfhdhfdgh
        Niinkö? kirjoitti:

        1.Viimapäällä kuitenkin Nasqulit pakenivat, kun Aragorn tuli. Jopa noitakuningas pakeni.

        2. Miten niin taiteellinen vapaus?
        Ei se ääni itsestään kuulu? Oliko ääni sormuksen ääntä vai peräisin tiedosta, että siellä olisi meri?

        3. Linnoitus (linna)... vai barad-durin kaupunki? Oliko Barad-Durissa muitakin henkilöitä, kuin sotilaita?

        4. Nasqulien läheisyys olisi Boromiriin voinut rutkasti vaikuttaa. Mutta ei Aragorniin ynm. Aragorn oli varmasti tappajana vieläkin parempi.

        5. "Noitakuningas kykeni jo pelkällä läsnäolollaan ajamaan rohanin parhaimmat sotajoukot karkuun."
        Oikeassa olet, mutta johtuiko se hänen ratsustaan vai hänestä itsestään?

        "Noitakuningas jonka kohdalla oli ennustus määräämässä tulevia tapahtumia."
        Olisiko muut nasqulit voineet kuolla esim. Aragornin puukottaessa selkään? Oliko vain tuuria, että Nasqul kaatui, kun Eavyn iski?

        5. "Lautturi pystyy kulkemaan lautan avulla."
        Mutta miten se pääsee sinne lautalle, jos on Nasquleja kummallakin puolella virtaa?

        6. "Koska Sarumanin päämäärä oli paitsi nujertaa Rohanin sotavoima myös aiheuttaa suurisuuntainen kansanmurha siinä samassa. "
        Miksi hän oli kiinnostunut siitä, jos hän halusi kilpailla Mordorin kanssa toimien liittolaisena, mitä hän hyötyi Rohanilaisten taposta.

        7. "Aragornilla oli haarniska."
        Miten niin? Missä kohtaa kirjassa käy se asia selväksi?

        "Lisäksi kannattaa huomata että varsinaisia sotilaallisia yhteenottoja tapahtuu tarinassa varsin pienessä määrässä"
        Taisteluja on siitä huolimatta kymmenen, joista Aragorn on kuudessa. Onko samoojan asu valmiiksi haarniskoitu, kantoiko Aragon helmin syvänteessä kilpeä tai saiko hän kilpeä Anduinin taistelussa ynm.
        1) Viimapäällä §
        2) Morian kaivoksissa §
        3) Boromirin kuollessa
        4) Eomerin murskatessa Örkit
        5) Länsimannun valtaus, eli Theodredin kuolema
        6) Helmin syvänne §
        7) Enttien rautapihan muserrus
        8) Pelennorin pelloilla §
        9) Taistelu matkalla mustalle portille §
        10) Mustan portin taistelu §

        "joten raskaan haarniskan kanniskelu ei ole myöskään kannattavaa."
        Määrittele raskas haarniska.

        "Saattueen tarkoitus oli pysyä näkymättömänä ja Aragorn oli myös tottunut liikkumaan nopeuteensa luottaen."
        Aragorn toisin sanoen, voi nopeutensa turvin kantaa haarniskaa.

        "Kirveellä isketään. Se vaatii voimaa ja taitoa."
        Niin, mutta enemmän ratkaisee kirves välineenä. Hyvällä kirveellä voi jopa viiltää tehokkaammin kuin miekalla.

        "Yksikään mies ei ollut tarpeeksi mahtava häntä voittamaan."
        Tai toisin sanoen, kukaan mies ei ollut kohdannut häntä, Aragorn voisi tappaa helposti pienen noitakuninkaan, ollen taitavampi miekkailija ynm.

        Miten muuten Aragorn voi kantaa tulista keppiä, eikö se vai sammuisi, elokuvassakin tehtiin öljyllä koko kohtaus. Sitten se virta juttu, miten Nasqulit voivat siitä selvitä? Eivätkö he hukkuneet? Mutta eikös he voi helposti kokoontua? Kauanko heillä kesti matka Mordoriin? Menivätkö he rautapihan kautta vai vuoren ylitse?

        1.Ei se johdu kokonaan Aragornin taistelutaidoista. Aragornhan oli Dunedainin johtaja ja ihmisten ylhäisintä sukua toisin kuin Nazgulit jotka olivat alhaisimmasta. Dunedainithan eivät osallistuneet hy7ökkäykseen Valaria ja Pyhiä vastaan Numenorin aikoina.
        2.Taiteellinen vapaus, juuri se.
        3.Aika lailla kaikkia nuit, mutta kutsuttiin linnoitukseksi.
        4.Uskollisten sukua, lue Akallabeth Silmarillionista.
        5.Ei ne nyt varmaan voi joka neliömetriä vahtia.
        6.Olisi saanut orjuutettua Rohanin kansan. Ja luoden sinne Mordor 2.
        7.Aragornin taistelutaito perustui miekan kevyeen liikuttamiseen. Haarniska olisi tehnyt siitä kömpelöä. Aragorn ei olisi kumminkaan voinut tappaa Noitakuningasta sillä se oli jo kuollut ja Eowyn tavallaan vain lähetti osittain ennustuksen ansiosta "Erun tuomioon" ja tyhjyyteen heitettäväksi.

    • arvailla

      Ainakin osan.
      1. Aragorn periytyy suoraan ihmisten Numenorin kansan Uskollisten polvesta Dunedainista. Jotka eivät langenneet Sauronin pauloihin ja eivät hyökänneet Valaria vastaan Kun taas Nazgulit olivat muistaakseni langenneita. Aragornilla on tämän vuoksi myös niin pitkä ikä.
      2.En tiiä, jos ne on kuvitellut jonkun muun asian mereksi.
      3.Kaikki nuo.
      4.Riippuu ajankohdasta ja tilanteesta.
      5.En muista kun pitkä aika kun luin.
      6.Eihän Edorasissa enää ollut ketään, koska kaikki pakenivat Helmin syvänteeseen vai oliko se niin kirjassa :). Saisi Sauronin silmissä isomman arvon jos olisi vallannut Helmin syvänteen.
      7. Olihan hänellä vissiin rautapaita..haarniska painaa ihan tajuttomasti. Jos miekka on kahdenkäden ei sitä jaksa yhdellä kannatella. Miksi kääpiö ei voisi käyttää yhdellä kädellä kirvestä. Kääpiöthän olivat ihmisiä vahvempia? Ja i yksi kirves hirveästi paina.

    • DrBan

      1.Miten Aragorn voi voittaa viisi mustaa ratsastajaa ja heidän päällikkönsä. Onko Aragorn vai suurempi kuin Noitakuningas?
      -Ei Aragorn niitä voittanut, ne vain poistuivat suoritettuaan tehtävänsä. Taistelu Aragornin kanssa olisi ollut tarpeeton riski.

      3.Oliko Barad-Dur kaupunki, linna, torni?
      -Tornin ympärille rakentunut kaupunki/linnoitus

      4.Kumpi olisi voittanut taistelun, Aragorn vs. 7 nasgulia?
      -Aragorn oli taitava miekkamies mutta nazgulit kuolemattomia aaveita. On kyseenalaista, voiko nazgulia edes surmata.
      Joten: 7 nazgulia.

      7. Mitä varten Aragornilla ei ollut haarniskaa taistelussa? Elokuvassa hänellä oli vain miekka. Missä olisi kilpi? Gimlillä vissiin oli pieni pyöreä kilpi. Miten kääpiö käyttää kirvestä yhdellä kädellä?
      -Aragornilla oli haarniska Helmin syvänteessä ja Pelennorin kentillä ja Morannonilla. Matkan aikana hänellä oli pelkät matkavaatteet. Kilvestä en jaksa muistaa, kantoiko hän sellaista.
      Miksei Gimli voisi käyttää kirvestä yhdellä kädellä??? Hyvin se onnistuu.

      • Hmmm.

        Toisaalta olisi erikoista, jos Noitakuningasta koskeva ennustus tekisi yksin hänet haavoittuvammaksi kuin muut. Luulisi ennemmin, että hän on ainoa, jota yksikään mies ei voi tappaa.

        Luulisi myös, että Aragorn voisi ainakin saada niitä pahasti haavoitettua - saihan jopa Merri haavoitettua Noitakuningasta Westernessen miekalla. Ehkä juuri Numenorista polveutuva Aragorn olisikin heille vaarallinen, jopa tappava vastustaja? Saattaisivatkohan sormusaaveet tuntea jopa pelkoa häntä kohtaan...

      • oli kohtalon ironiaa
        Hmmm. kirjoitti:

        Kyse on siitä, että vahvuus kääntyy heikkoudeksi.

        Yksikään mies ei voi surmata häntä.(Kyse on vahvuudesta, ei heikkoudesta.) Koska vahvinkaan mies ei voi surmata noitakuningasta, hänet surmaakin nainen. IRONIAA!

        Kyse ei siis ole varsinaisesti ennustuksesta, joka sitoo noitakuninkaan kohtalon vaan VAHVUUDESTA, joka ironisesti kääntyy heikkoudeksi taistelussa itseä paljon heikompaa naista vastaan. Oli kohtalon ironiaa, että Eowyn surmasi Noitakuninkaan.

      • Fëa
        oli kohtalon ironiaa kirjoitti:

        Hyvin puhuttu, Noitakuninkaan vahvuus kääntyy heikkoudeksi.

        Mietin vain, onko liikaa päätellä tuota kautta, että muut nazgulit voisivat periaatteessa ollakin miehen surmattavissa? Olisihan loogista, että juuri Noitakuningas olisi heistä voimallisin. Vai onko vain todettava, ettemme voi tietää.

        Selvää ainakin, että nekin voivat pahasti haavoittua, haavoittihan jopa Merri Noitakuningasta Westernessen miekalla. Aragorn miekkoineen voisi loogisesti haavoittaa niitä enemmän kuin Merri.

        Ja jos Anduril on kerran tuhonnut Sauronin vuosisadoiksi, luulisi myös ettei Sauronin palvelija olisi sen tuhoisuudelta itseään Sauronia suojatumpi. Vaikka epäkuolleita, kuitenkin alkujaan vain ihmisiä.

        Kenties Westernessen uskollisista ja Isildurista polveutuva ihminen herättääkin noissa luonnostaan pelkoa, minkä takia ne pakenivat Viimapäällä?

        Plus sivuseikkana, että ovathan ne tietysti myös alkujaan Aragornin "sukulaiskansaa", ja Aragorn lienee suvultaan korkeampi. Kenties ne tunnistavat myös tämän.

        Ei taida olla selvää, että 7 Nazgulia voittaisivat ilman muuta Aragornin. Kaikki voisivat ainakin haavoittua, mutta viime kädessä olisi kyse sodankäynnin sattumanvaraisuudesta. Nazgulit tietysti myös näkevät huonosti.

        Voisikin ajatella, että nazgulit tunsivat Viimapäällä luontaista pelkoa Aragornia kohtaan - tunsihan Sauronkin sellaista.

      • kokeilun puutosta
        Hmmm. kirjoitti:

        Toisaalta olisi erikoista, jos Noitakuningasta koskeva ennustus tekisi yksin hänet haavoittuvammaksi kuin muut. Luulisi ennemmin, että hän on ainoa, jota yksikään mies ei voi tappaa.

        Luulisi myös, että Aragorn voisi ainakin saada niitä pahasti haavoitettua - saihan jopa Merri haavoitettua Noitakuningasta Westernessen miekalla. Ehkä juuri Numenorista polveutuva Aragorn olisikin heille vaarallinen, jopa tappava vastustaja? Saattaisivatkohan sormusaaveet tuntea jopa pelkoa häntä kohtaan...

        Kukaan nainen ei ollut koskaan ennen yrittänyt tappaa nasquilia, joten on epäselvää, pystyivätkö he tappamaan kaikki nasquilit. Meitä naisiahan ei siinä vaiheessa kauheasti kunnioitettu, eihän sormuksen saattueessakaan ollut yhtään kappaletta.

    • jawetus

      2. Miten meren ääni kuului vanhan metsän rajalla konnussa, eihän meren pauhu kuulu edes kilometriä.

      * Ulmo, Vesien Valtiashan, se siellä vain ilmaisi olemassaoloaan :-)

      "Veden äänessä ihmiset kuulevat Suuren Soiton kaiun kaikkein selvimmin, vaikka eivät enää käsitä sen sanomaa", tai jotain tuohon suuntaan sanottiin Silmarillionissa. Ei kuule ihan kaikkea tarvitse aina selittää!

      Íarwain Ben-adar (isätön) ja Kultamarja, Joen Tytär, saattoivat olla Ulmon Maiariin luettavia henkiä, joten kyllä se meren loiskunta sopii viittaukseksi siihen, mikä siellä metsässä lymyilee. Mielestäni oli typerää oikaista leffassa tuon kohda yli *

      6. Miksi Saruman halusi hyökätä HelminSyvänteeseen, eikä hyökätä Edorasiin ja varastaa lapsia ja viedä ne rautapihaan, jossa hän saisi lisää väkeä?

      * Miksi Hitler halusi hyökätä Venäjälle vaikka Länsi-Eurooppakin olisi riittänyt ihan hyvin? Tutkimattomat ovat diktaattorien tiet *

      • tyhjennetty

        naisista ja lapsista juuri sen vuoksi, että Helmin syvänne on hankalampi valloittaa ja kansa olisi siellä paremmin suojassa?

        2. "Mielestäni oli typerää oikaista leffassa tuon kohdan yli"

        Leffantekijä joutuisi jollakin tasolla ratkaisemaan arvoituksen itselleen. Miten he voisivat sen yhtäkkiä ratkaista?

        Ulmon maia kuvattaisi toisin kuin vaikka Aülen maia, Aüle, brittiläinen luonnonhenki tai mitä noita nyt onkaan. Samalla he vihastuttaisivat jokaisen, joka sattui olemaan henkilökohtaisesti eri mieltä. Arvoitusta on vaikea kuvata täysin neutraalisti.

    • Vieraileva ihminen

      7. Mitä varten Aragornilla ei ollut haarniskaa taistelussa? Elokuvassa hänellä oli vain miekka.

      Oletko koskaan kuullut sellaisesta asiasta kuin rengaspaita? Aragorn laittoi itselleen rengaspaidan ennen Helmin syvänteen taistelua. Tiedätkö, mikä on rengaspaita?

    • Mie vaa

      4. Kumpi olisi voittanut taistelun, Aragorn vs. 7 nasgulia?

      Miten niin SEITSEMÄN? Tiesitkö, että nazguleita on yhdeksän? Mitä pirua sä hölötät seitsemästä?

    • Elf Lady

      1. Miten Aragorn voi voittaa viisi mustaa ratsastajaa ja heidän päällikkönsä. Onko Aragorn vai suurempi kuin Noitakuningas?
      - Ei Aragorn kaikkia tappanut. Kolme vain, liekittämällä Viimapää-kukkulalla. Nazgûlit pelkäävät tulta.

      2. Miten meren ääni kuului vanhan metsän rajalla konnussa, eihän meren pauhu kuulu edes kilometriä.
      - Taiteellinen vapaus, kai se nyt on sallittua leffassa?

      3. Oliko Barad-Dur kaupunki, linna, torni?
      - Sauronin linnoitus. Lue niitä tekstejä! "Hänen barad-dûrin -linnoituksensa on taas pystytetty Mordoriin..."

      4. Kumpi olisi voittanut taistelun, Aragorn vs. 7 nasgulia?
      - Ne ei ole mitään "nasguleja" vaan "nazgûleja". Opettele kirjoittamaan. Mihin ne kaksi katosivat? "Yhdeksän ratsastajaa on lähtenyt Rautapihasta..." Niitä oli yhdeksän. Aragorn listi kolme ja muut lähtivät karkuun Viimapäällä.

      5. Ylittikö Bulla Bolger rankkivuon? Miten? Eikös se lauta ollut pihan toisella puolella. Vai menikö Bulla siltaa pitkin?
      - (Opettele kirjoittamaan. Paikannimet tulee isolla, se on Rankkivuo eikä rankkivuo.) Oletko kuullut sanasta LAUTTURI? Hän kulkee jokea pitkin lautan avulla. Sitä paitsi, miten yhdeksän nazgûlia voi joka neliösenttimetriä valvoa?

      6. Miksi Saruman halusi hyökätä HelminSyvänteeseen, eikä hyökätä Edorasiin ja varastaa lapsia ja viedä ne rautapihaan, jossa hän saisi lisää väkeä?
      - Mielessään kansanmurha ja hän halusi tuhota nimenomaan Rohanin kansat. "Tänä yönä maa peittyy Rohanin vereen!"

      7. Mitä varten Aragornilla ei ollut haarniskaa taistelussa? Elokuvassa hänellä oli vain miekka. Missä olisi kilpi? Gimlillä vissiin oli pieni pyöreä kilpi. Miten kääpiö käyttää kirvestä yhdellä kädellä?
      - Hänellä oli ns. haarniska. Rengaspaita käy hyvin.

    • smaug_

      2. Taiteellinen vapaus, luitteko edes kyseistä kirjan kohtaa?...

      Kun Frodo kuulee meren pauhun, hän oli uudessa kodissaan Krikkolossa, ja mennyt juuri nukkumaan ja _vajonnut hämärään uneen_. Äänen kuultuaan hän huomasi seisovansa puuttomalla pimeällä nummella ja ilmassa oli suolan tuoksu. Hän näki korkean valkoisen tornin, jonne hän yhtäkkiä halusi kovasti kiivetä nähdäkseen meren.

    • Rica1

      1. Mustat ratsastajat haavoittuvat tulesta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3401
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      173
      1439
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1218
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1112
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      163
      793
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      772
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      757
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      41
      739
    Aihe