KALUSTETUKKU Vantaa "Retail park"

Olen taistellut kesästä lähtien Kalustetukku

ketjuun kuuluvan Vantaan myymälän kanssa,jotta

saisin kaikki tilaamani ja maksamani keittiökalusteet!

Kertokaa tietääkö kukaan mikä tämä "Firma" oikeastaan on? Kuka sen omistaa ja mitä kokemuksia muilla toimituksista/asiakaspalvelusta?

5kk on venähtänyt hammasta kiristellen kun ei sitten mikään tahdo onnistua, on tasot teetetty

väärän värisenä, muita ovia/tasoja jne. olen odotellut kärsivällisesti. Heidän "Virolainen" myyjä laittoi kylmästi kaikki virheet asiakkaan siis minun nimiin , vaikka

itse oli ne tilausvaiheessa tehnyt ja osan tilauksista jättänyt kokonaan tekemättä.

Yli 10 kertaa piti käydä liikkeessä keskustelemassa,että saisin lopultakin

kaiken mistä olin maksanut ( loppusuoritus valitettavasti maksettu luottavaisesti )

Lopulta kun pinna alkoi palaa lopullisesti,niin

ko. "myyjä" oli häipynyt eikä papereita/tietoja löytynyt mistään Virolaisen jäljiltä.

Sitten Vantaan Kalustetukun yrittäjä tilasi

sellaiset tasot kuin olimme alunperin sopineet,

tosin jouduin niistä maksamaan,mutta muut tavara

tilaukset joita edellinen myyjä ei ollut edes hoitanut, hoidettiin samalla kun oli pankkisiirto ja kuitti esittää maksuista.

Sain osan tasoista ( tilattu 2 keittiötä ) ja tämän toisen osalta olen nyt saannut kaikki,mutta

tänään minulle ilmoitti Vantaan Kalustetukun kaveri,että muut tavarat jotka tilattiin eivät ole saapuneet koska Vantaan myymälä lopetetaan

eikä hän saa tavaroita Vantaalle enään ollenkaan

kun joku Turussa oli kieltänyt toimittamasta niitä?

SIIS tavarat joita kohta puoli vuotta odotettu

ja nyt tällainen ilmoitus päin naamaa?

Mitä tässä oikein pitää tehdä

A) kaivaa haulikko kaapista vai

B) tehdä rikosilmoitus asiasta?

Olen rakentanut monta taloa viimeisen 25vuoden

aikana,mutta en ole törmännyt tallaiseen

vedätykseen koskaan urani aikana.

Eihän näin voi oikeasti toimia kukaan tämän

päivän Suomessa, vai kuinka?

En tiedä milloin tämä painajainen loppuu,mutta

se on varmaa,että ko. "kalustetukon" kyllä kierrän kaukaa seraavan kerran kun keittiötä suunnittelen!

AH

Ilmianna
Jaa

14 Vastausta

Hei. Oma tuttuni vastaavassa tilanteessa uhkasi polttaa huonekalutehtaan. En tiedä miten tässä kävi.

Kannattaa ilmoittaa karpolle tästä yhtiöstä ja kuluttajansuojaviranomaisille!

Ilmianna
Jaa

ja suosiolla jätimme muutaman väärän toimituksen korjaamatta kun kolmannellakaan kerralla ei tullut täysin oikeaa tavaraa.

Sulle käy huonommin jos mitään ei tule ja taitavat olla itsenäisiä kauppiaita eli tehdas ei vastaa mistään ja kauppias vaihtaa paikkakuntaa tasaisin väliajoin.

Ilmianna
Jaa

kyseisen kalustetukku-yrittäjän tiedot. Ota mahd. pian yhteyttä paikkakuntasi kuluttaja-asiamieheen yhteyttä. Kuluttaja-asiamies on oikea taho tälläisissä asioiden selvittämisessä. http://www.ytj.fi/Yrity2.asp?yavain=799090&t=38BE1ADB9F23A820B65A258CCA690713121A4491

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Jos kysymyksessä on ketju ja vaikka olisivat

itsenäisiä yrittäjiä,niin lopulta ketjun emo

yhtiö vastaa kaikista asiakkaalle aiheutuneista

kuluista ja maksetuista,mutta toimittamattomista tavaroista jne.

Eli pelisäännöt on selvät, jos esim. rautakauppias

vaikkapa K-Rauta yksittäinen liike menisi nurin,

niin viime kädessä KESKO vastaa asioista.

Se on jo niin iso Imago kysymyskin pienessä suomesa,että tyhmä pitää kalusteketjun olla jos toisin käy.

Kuluttaja

Kommentoi lainaten
Ilmianna
Jaa

vastuuhenkilöt:

http://www.inoa.fi/showKeyPersons.do?&company=535438

Kommentoi lainaten
Ilmianna
Jaa
Lisää kommentti

Viime talvena teimme keittiöremontin ja pyysin tarjousta kyseisestä yrityksestä. Ei ole ainakaan vielä kuulunut tarjousta ja taitaa jäädä kuulumattakin.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Samaa oon kuullut muiltakin,eikä hinnat todellakaan ole 1/2 halvempaa.

Kuka kusipää voi todellakin painaa mainos

esitteeseen tällaisen lauseen kun se ei pidä

mitenkään paikkaansa?

Kilpailutin 4 keittiöliikettä samasta kokoonpanosta ja Tämä "KALUSTETUKKO" oli

kallein vaihtoehto.

Mihin siis perustuu moinen typerä väite!?

Ainakin pääkaupunki seudulla koko narikka on

ihan vitsi.

Ostin lopulta IKEAsta,mutta toinen vaihtoehto

oli kyllä loppuun asti Nettokeittiöt, mutta

lopulta päädyin IKEAn kaappeihin.

Olivat pakattuina omiin paketteihin/kaappi

ja näin helppo kasata itse.

Kalustetukusta/tukosta olisin saanut kasan

lastulevyjä lavalla? Onnea vaan uudelle keittiölle

Olispa kiva tietää kuinka moni on vaikeuksissa

näiden kalikkakasojen kanssa?:)

Risto

Kommentoi lainaten
Ilmianna
Jaa
Kierrä kaukaa kirjoitti:

kun valmiitakin saa??

Kommentoi lainaten
Ilmianna
Jaa
Lisää kommentti

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

kun ko. kalustetukosta harmikseni ostin kaapit.

Kaiken sanottiin olevan kunnossa, kun maksoin

kalusteet. Lupasivat, että toimittavat seuraavana

päivänä. Ja mitä tulikaan, helvetinmoinen sekakasa

sälää. Sitä sitten kasaamaan porukalla, ja huomat-

tiin, että tavaraa puuttuu. Soitin firmaan ja sa-

noin niitä nimikkeitä, joita timpuri mainitsi.

Täältä sanottiin, että olisi pitänyt tarkistaa

kuorma heti ja mainita kuljettajalle. Nyt oli

myöhäistä, koska ei voi todistaa, että jokin olisi

puuttunut. En usko, että sellaisesta

sekamelskasta edes ammattilainen olisi

voinut sanoa jonkin puuttuvan. Kalustekukko sanoi,

että maksua vasten saa uudet osat.

Olin tilanteessa, että timpuri odotti ja sanoi,

että tällä reissulla pitäisi saada kuntoon, koska

oli luvannut mennä jo toiseen kohteeseen. Ei siis

muuta neuvoa, kuin hakea ne sidoslistat ja saranan

vastakappaleet ja mitä kaikkea siinä olikaan. Ja

tuli maksamaan lopulta tosi paljon. Nyt ne on lo-

pulta seinällä ja muistan ikäni mistä ne ostin.

Ja mistä kaappeja en enää ikinä osta.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

että tavarat maksetaan vasta kun ne on saatu.

Nämä "tukut" muutkin kuin tässä mainittu, ottavat rahat teiltä etukäteen ennen kuin edes tiedätte mitä saatte.

Hämmästyttävää että asiakas tähän suostuu.

Kommentoi lainaten
Ilmianna
Jaa
Lisää kommentti

Kiitos tästä tiedosta!!! Olemme sieltä ja Ikeasta katsoneet kalusteita, joten tällä sanalla ostamme keittiön Ikeasta. Remonttimme alkaa joulukuun lopussa ja pitäisi saada mahdollisimman nopeasti päätökseen.

Hyvä tietää, että sieltä emme osta mitään!

Ilmianna
Jaa

vaan vie todisteet kuluttajasuojavaltuutelle ja

poliisille. Selvät petoksen merkit, olet maksanut

ja ilmeisesti emofirma kieltää toimituksen. Vaik-

ka ilmeisesti sivuliike lopetetaan, kyllä emofir-

man tulee hoitaa tilaus kuittia vastaan loppuun.

Naapurilla oli samanlainen ongelma Porin myymälän

kanssa, että että......

Ilmianna
Jaa

Kysyn teiltä, joilla on ollut huonoja kokemuksia, että missä myymälöissä olette asioineet ja saaneet huonoa palvelua?

Millaista kokemusta Turun myymälästä?

Sain sieltä melko hyvän tarjouksen uudiskohteen

kalustamisesta, ja näiden mielipiteiden jälkeen alkaa arveluttaa.

Ilmianna
Jaa

....kuin tavara on saatu ja hyväksi havaittu.

Erehdyin tilaamaaan keittiökalusteet Eurajoella toimivan Harju Kaluste ja Puutyö-firmasta, jonka kierrän vastedes kaukaa. Alkusuunnittelu meni jouheasti ja valmistus alkoi. Aikataulu alkoi huolestuttavasti venyä milloin mistäkin syystä ja halusin tehtäväksi jonkun sopimuspaperin. Sen jälkeen omistajaa ei saanut kiinni puhelimella, tekstiviestillä kysyäkseni, missä mennään. Vihdoin sain vastauksen tekstiviestiin, jossa vaadin "sopimukseen" varmuuden vuoksi sanktio-ehdon siltä varalta, etten jää keskeneräisen keitiön kanssa moneksi viikoksi firman haalittua liikaa hommia itselleen. Vastaus tulikin, että sanktioiden vuoksi hän viheltää pelin poikki.

Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

KALUSTETUKKU Vantaa "Retail park"

Olen taistellut kesästä lähtien Kalustetukku

ketjuun kuuluvan Vantaan myymälän kanssa,jotta

saisin kaikki tilaamani ja maksamani keittiökalusteet!

Kertokaa tietääkö kukaan mikä tämä "Firma" oikeastaan on? Kuka sen omistaa ja mitä kokemuksia muilla toimituksista/asiakaspalvelusta?

5kk on venähtänyt hammasta kiristellen kun ei sitten mikään tahdo onnistua, on tasot teetetty

väärän värisenä, muita ovia/tasoja jne. olen odotellut kärsivällisesti. Heidän "Virolainen" myyjä laittoi kylmästi kaikki virheet asiakkaan siis minun nimiin , vaikka

itse oli ne tilausvaiheessa tehnyt ja osan tilauksista jättänyt kokonaan tekemättä.

Yli 10 kertaa piti käydä liikkeessä keskustelemassa,että saisin lopultakin

kaiken mistä olin maksanut ( loppusuoritus valitettavasti maksettu luottavaisesti )

Lopulta kun pinna alkoi palaa lopullisesti,niin

ko. "myyjä" oli häipynyt eikä papereita/tietoja löytynyt mistään Virolaisen jäljiltä.

Sitten Vantaan Kalustetukun yrittäjä tilasi

sellaiset tasot kuin olimme alunperin sopineet,

tosin jouduin niistä maksamaan,mutta muut tavara

tilaukset joita edellinen myyjä ei ollut edes hoitanut, hoidettiin samalla kun oli pankkisiirto ja kuitti esittää maksuista.

Sain osan tasoista ( tilattu 2 keittiötä ) ja tämän toisen osalta olen nyt saannut kaikki,mutta

tänään minulle ilmoitti Vantaan Kalustetukun kaveri,että muut tavarat jotka tilattiin eivät ole saapuneet koska Vantaan myymälä lopetetaan

eikä hän saa tavaroita Vantaalle enään ollenkaan

kun joku Turussa oli kieltänyt toimittamasta niitä?

SIIS tavarat joita kohta puoli vuotta odotettu

ja nyt tällainen ilmoitus päin naamaa?

Mitä tässä oikein pitää tehdä

A) kaivaa haulikko kaapista vai

B) tehdä rikosilmoitus asiasta?

Olen rakentanut monta taloa viimeisen 25vuoden

aikana,mutta en ole törmännyt tallaiseen

vedätykseen koskaan urani aikana.

Eihän näin voi oikeasti toimia kukaan tämän

päivän Suomessa, vai kuinka?

En tiedä milloin tämä painajainen loppuu,mutta

se on varmaa,että ko. "kalustetukon" kyllä kierrän kaukaa seraavan kerran kun keittiötä suunnittelen!

AH

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta