Kouluruokailu maksulliseksi

Hiusku

Itse olen täysin sitä mieltä, että kouluruoka pitäisi muuttaa maksulliseksi. Suomi on yksi ainoita maailman maita missä on ilmaiset kouluruuat. Sinänsä voimme olla siitä ylpeitä, mutta toisaalta koulut ei tarjoa kovinkaan hyvää saati terveellistä ruokaa.

Parempi vaihtoehto olisi järjestää peruskouluihin, tai ainakin yläasteesta eteenpäin maksullinen ruokailu. Eli siis sama systeemi kuin monissa korkeakouluissa: ulkopuolinen ravintolafirma pyydetään paikalle. Ruuan hinta olisi halvimmillaan 2,20e, vaihtoehtoja olisi useita (tietty peruskouluihin voitaisiin valita jokin pienempikin summa, kun pienet ihmiset syövätkin vähemmän, vaikka 1,50e).

Köyhille perheille valtio maksaisi lapsilisän tai opintotuen päälle jokaiselta arkipäivältä 2,20e "ruokalisää". Näin varmistettaisiin että köyhätkin lapset pystyvät syömään ja opiskelemaan kunnolla.

Uusille firmoille tulisi tietenkin tarkat ja tiukat rajoitukset: ruokalistalla tulee olla terveellisiä ja täyttäviä ruokia. Leipää pitää olla tarjolla (muutakin kuin näkkäriä), kuten myös mehuja ja maitoja. Firmojen pitää myös sitoutua siihen, että joihinkin ruokalan pöytiin pistetään mikroaaltouunit, jos joku haluaa tuoda omat eväänsä kotoa.

Nämä järjestelyt voisivat parhaimmillaan
1. Tarjota paremmat ja terveellisemmät ruuat lapsille
2. Verotus kevenisi, kun valtion ei tarvitse enää tukea niin paljoa kouluruokailua
3. Valtion verotulot kasvaisivat, kun ravintolafirmat maksaisivat enemmän veroja
4. Hyvällä lykyllä työpaikatkin ja uudet firmat lisääntyisivät ravintola-alalla.

Huonoja puolia olisi
1. Pari euroa lisäkuluja päivässä perheellisille.

Mitäs luulette, olisitteko itse valmiita tällaiseen järjestelyyn, tai olisivatko vanhempanne?

46

5420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toimiva ratkaisu

      idea MUTTA...
      Verotus tuskin kevenisi.. on muita rahareikiä
      Tarjonta tuskin paranisi... voitto marginaali liian pieni jos ollenkaan.
      Työpaikat EIVÄT lisäntyisi päinvastoin... tällä hetkellä koulujen keittiötyöntekiät ovat kuntatyöntekiöitä ja jos yksityinen tulisi tekemään ko; työt, henkilö määrä pienenisi huomattavasti...
      VEROTULOT EIVÄT KASVAISI.

      • Hiusku

        "Verotus tuskin kevenisi.. on muita rahareikiä"

        Kuten?

        "Tarjonta tuskin paranisi... voitto marginaali liian pieni jos ollenkaan."

        Oletko käynyt korkeakoulujen ruokaloissa? Siellä ne ateriat maksaa sen 2,20e, ja ovat huomattavasti parempia ja monipuolisempia kuin valtion ruokaloissa.

        "tällä hetkellä koulujen keittiötyöntekiät ovat kuntatyöntekiöitä ja jos yksityinen tulisi tekemään ko; työt, henkilö määrä pienenisi huomattavasti..."

        Tiedätkö millä henkilöstömäärillä nykyään ne tulevat toimeen? Kyllä kaikki mahdolliset henkilöstövähennykset on jo tehty, olisi aika mahdotonta että nykyiset koulukeittiöt pyörisivät vähemmällä porukalla. Näin ainakin niissä keittiöissä mitä itse olen nähnyt.
        Sitäpaitsi, työpaikkoja voisi syntyä lisää esim. firmojen hallintoihin, kuljetusyrityksille (erilaisten ruokien kuljetus varmaan lisääntyisi), ym...

        "VEROTULOT EIVÄT KASVAISI."

        Miksi eivät?

      • olla
        Hiusku kirjoitti:

        valtion velka on yli sallitun rajan
        yksityinen sektori haluaa tehdä voittoa
        yksityinen sektori painaisi palkkakustannukset minimiin yhä haluaa tehdä voittoa
        aina voidaan vähentää työntekiöitä.
        työntekiät vähentyisi ei kasvattaisi verokertymää

      • Hiusku
        olla kirjoitti:

        "valtion velka on yli sallitun rajan"

        ööö... okei?

        "yksityinen sektori haluaa tehdä voittoa"

        Ai? Ihanko totta? No se voisi tarkoittaa sitä että he tekisivät nykyistä parempaa ruokaa että useampi kävisi syömässä ja maksamassa.
        (Ja julkinen sektori varmaan haluaa tehdä tappiota?)

        "yksityinen sektori painaisi palkkakustannukset minimiin"

        Ai niinkö? Mietitäänpä, että kummalla puolella ne paremmat palkat työntekijöillä yleensä on: yksityisellä vai kunnallisella?

        "aina voidaan vähentää työntekiöitä."

        Ei voida. Vai onko sinulla omakohtaista kokemusta koulujen keittiöistä?

        "työntekiät vähentyisi ei kasvattaisi verokertymää"

        Johan sanoin, että työntekijöitä voisi tulla lisääkin, jonnekkin muualle kuin keittiöille.

      • ÄO: -100

        Yksityisen ruokalafirman, esim. Fazer Amican pitää tehdä voittoa. Sille ei riitä pelkästään, että tulot kattavat menot. Osakeyhtiön on tuotettava voittoa ja osinkoja omistajilleen.

        Koulun keskuskeittiön ei tarvitse tuottaa voittoa. Sille riittää, että ruokailuun yhteisestä kassasta budjetoidut rahat riittävät kaikkien oppilaitten ruokkimiseen.

        Tarvitseeko kaupungin maksaa enemmän rahaa yksityisen firman tuottamasta ruoasta kuin kaupungin oman keskuskeittiön valmistamasta ruoasta? Toisen tuottajan on tehtävä voittoa ja toisen ei.

        Kaupunkimme terveysasemalla on yksityisen yrittäjän kahvio ja kaupungin ylläpitämä keittiö. Terveysaseman yhteydessä on sosiaalikeskus, jonka kokouksissa tarjoillaan kahvia ja kahvileipää. Sos.keskus tilaa tarjottavat tuotteet kaupungin ylläpitämältä keittiöltä, kun se tulee halvemmaksi kuin kahviosta tilattuan. Kahvio ei pysty kilpailemaan hinnalla. Kahvion pitää tehdä tietty voitto. Yksityistä ei käytetä, kun se on kalliimpi kuin kunnallinen palveluntarjoaja.

        Kahvioyrittäjä tekee pienimuotoista pitopalvelutoimintaa. Sieltä voi tilata leivonnaisia ja ruokaa yksityisiin tilaisuuksiinkin. Henkilökunta käyttää tätä palvelua jonkin verran hyödykseen.

      • Hiusku
        ÄO: -100 kirjoitti:

        "Tarvitseeko kaupungin maksaa enemmän rahaa yksityisen firman tuottamasta ruoasta kuin kaupungin oman keskuskeittiön valmistamasta ruoasta?"

        Kaupunki ei maksaisi enää mistään mitään, vaan koululaiset/opiskelijat maksaisivat itse omasta ruuastaan, ja kela tukisi jonkin verran, kuten korkeakouluopiskelijoitakin. Parhaimmillaan kaupunki saisi lisää tuloja verojen muodossa.

        Tietty että saataisiin paremmat ja terveellisemmät ruuat kouluihin, niin pitäisi joka tapauksessa aterioiden hintaa nostaa. Mutta kenen pitäisi tämä hinnannousu maksaa: niiden, jotka saavat syödä kyseistä ruokaa, vai kaikkien suomalaisten?

      • Grön

        Kansalaisten keski-ikä nousee jatkuvasti, ettei vain johtuisi terveellisestä kouluruokailusta, ainakin armeijassa 80% varusmiehistä saa parempaa ruokaa kuin mitä saivat kotona.

      • Hiusku
        Grön kirjoitti:

        Kansalaisten keski-ikä nousee jatkuvasti, ettei vain johtuisi terveellisestä kouluruokailusta, ainakin armeijassa 80% varusmiehistä saa parempaa ruokaa kuin mitä saivat kotona.

        Kansalaisten keski-iän nouseminen johtuu paremmistä lääkkeistä ja hoidoista, hygienian paranemisesta sekä monipuolisemmasta ruokavaliosta, sekä ihmisten vaurastumisesta josta johtuen edellämainitut asiat ovat nykyisin jokaisen ihmisen saaavilla.

        Ikävä kyllä koulut eivät tarjoa terveellistä ruokaa:
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200610065210955_uu.shtml

        Mistä ihmeestä olet repäissyt väitteesi että 80% varusmiehistä saa parempaa ruokaa kuin kotonaan? Eikä varusmiehet nyt tähän muutenkaan liity.

      • sulle muutaman
        Hiusku kirjoitti:

        "valtion velka on yli sallitun rajan"

        ööö... okei?

        "yksityinen sektori haluaa tehdä voittoa"

        Ai? Ihanko totta? No se voisi tarkoittaa sitä että he tekisivät nykyistä parempaa ruokaa että useampi kävisi syömässä ja maksamassa.
        (Ja julkinen sektori varmaan haluaa tehdä tappiota?)

        "yksityinen sektori painaisi palkkakustannukset minimiin"

        Ai niinkö? Mietitäänpä, että kummalla puolella ne paremmat palkat työntekijöillä yleensä on: yksityisellä vai kunnallisella?

        "aina voidaan vähentää työntekiöitä."

        Ei voida. Vai onko sinulla omakohtaista kokemusta koulujen keittiöistä?

        "työntekiät vähentyisi ei kasvattaisi verokertymää"

        Johan sanoin, että työntekijöitä voisi tulla lisääkin, jonnekkin muualle kuin keittiöille.

        prioriteetin.palkkakustannukset ovat suurin menoerä keittiöpuolella. toinen on raaka-aineet . nämä kaksi kun yhdistetään voittoa tavoittelevan yrityskulttuurin kanssa seuraa...
        ... tehdään halvemmista raaka-aineista, maksetaan vähemmän palkkaa, tehokkuusluku olisi aivan jotain muuta mihin kuntapuolella on päästy koskaa.Tällähetkellä kuntatyöntekiä saa keittössä palkkaa n: 1400- 2500 riippuen tehtävästä ja ikälisistä. yksityset maksavat 1300-2000 riippuen ... kuntapuolella 150asiakasta/ 1 työntekiä. yksityisellä pahimmillaan 1500as/ 1 tekiä.

      • Hiusku
        sulle muutaman kirjoitti:

        "...tehdään halvemmista raaka-aineista"

        Miten vain, kunhan olisi terveellistä ja hyvää ruokaa, jota nykyinen kouluruoka ei ole. Ja kuten sanoin, olisi uudet ruokalat tottakai valvonnan alla. Jos olet verrannut korkeakoulujen ruokaloita (joissa ateria maksaa 2,20, jotkut keitot tms jopa vähemmän) ja peruskoulujen ruokaloita, niin tuskin voit sanoa että yksityisella puolella olisi huonompaa ruokaa?
        En myöskään keksi, miten nykyiset ruokalat voisivat mitään mistään halvemmalla saada.

        "Tällähetkellä kuntatyöntekiä saa keittössä palkkaa n: 1400- 2500 riippuen tehtävästä ja ikälisistä. yksityset maksavat 1300-2000 riippuen ... kuntapuolella 150asiakasta/ 1 työntekiä. yksityisellä pahimmillaan 1500as/ 1 tekiä."

        No tätä en tiennyt. Voit varmaan pistää lähteitä (esim. joku nettilinkki) että voin tarkistaa asian?

        korkeakoulussa maksaa 2,20 peruskoulussa pudjetoitu hinta n:1,70. 0.5 /ateria on iso raha kun mietitään mitä tarjotaan
        halvemmat raaka-aineet johtuvat jatkuvasta kilpailuttamisesta ja päivittäin tapahtuvasta hintojen vertailusta eri toimittajen välillä kunta tekee ostopäätöksen kerran vuodessa
        katso pam:in taulukkopalkat ja ktv:n palkat...

      • Professori
        Hiusku kirjoitti:

        Kansalaisten keski-iän nouseminen johtuu paremmistä lääkkeistä ja hoidoista, hygienian paranemisesta sekä monipuolisemmasta ruokavaliosta, sekä ihmisten vaurastumisesta josta johtuen edellämainitut asiat ovat nykyisin jokaisen ihmisen saaavilla.

        Ikävä kyllä koulut eivät tarjoa terveellistä ruokaa:
        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200610065210955_uu.shtml

        Mistä ihmeestä olet repäissyt väitteesi että 80% varusmiehistä saa parempaa ruokaa kuin kotonaan? Eikä varusmiehet nyt tähän muutenkaan liity.

        Puolustusvoimat valmistaa vuodessa 16 miljoonaa ateriaa ja käyttää niihin rahaa yhteensä (työ, raaka-aineet, ym. kulut) 58 miljoonaa euroa. Yhden ruoka-annoksen hinnaksi tulee pyöreästi 3,63 euroa. (tiedot puolustusvoimien kotisivuilta)

      • sdjgaädösljafsökjgäsaöfl
        Professori kirjoitti:

        Puolustusvoimat valmistaa vuodessa 16 miljoonaa ateriaa ja käyttää niihin rahaa yhteensä (työ, raaka-aineet, ym. kulut) 58 miljoonaa euroa. Yhden ruoka-annoksen hinnaksi tulee pyöreästi 3,63 euroa. (tiedot puolustusvoimien kotisivuilta)

        Vankeinhoitolaitos valmisti v. 2005 1509275 annosta ruokaa. Rahaa tähän lystiin kului yhteensä 8,51 milj.euroa, josta elintarvikkeiden osuus 3,85 milj.euroa. Yksi annos maksoi yhteensä 5,64 euroa. Elintarvikkeet yhteen annokseen maksoivat 2,55 euroa.

        Vertailun vuoksi yksi peruskouluannos maksaa kaikkine kuluineen keskimäärin n. 2 euroa.

      • Hiusku
        olla kirjoitti:

        korkeakoulussa maksaa 2,20 peruskoulussa pudjetoitu hinta n:1,70. 0.5 /ateria on iso raha kun mietitään mitä tarjotaan
        halvemmat raaka-aineet johtuvat jatkuvasta kilpailuttamisesta ja päivittäin tapahtuvasta hintojen vertailusta eri toimittajen välillä kunta tekee ostopäätöksen kerran vuodessa
        katso pam:in taulukkopalkat ja ktv:n palkat...

        "korkeakoulussa maksaa 2,20 peruskoulussa pudjetoitu hinta n:1,70. 0.5 /ateria on iso raha kun mietitään mitä tarjotaan"

        Aika vaikeaselkoista tekstiä... mutta siis, ei mielestäni ole yhtään iso raha, kyllä sen laadussa, monipuolisuudessa ja terveellisyydessäkin näkee heti kun tehdään noin halvalla ruokaa, ja sen myös huomaa heti kun tehdään sitä ruokaa vähän isommalla rahalla, vert. peruskoulut korkeakoulut. Onhan se hienoa, että kouluruokaa tarjotaan pienellä budjetilla, mutta mielestäni olisi paljon hienompaa jos tarjottaisiin hyvää että terveellistä kouluruokaa vähän isommalla budjetilla.

        "halvemmat raaka-aineet johtuvat jatkuvasta kilpailuttamisesta ja päivittäin tapahtuvasta hintojen vertailusta eri toimittajen välillä"

        Aivan... yksityiset varmaankin sitten ostavat kaiken kalliimmalla eivätkä ikinä vertaile hintoja?

        "katso pam:in taulukkopalkat ja ktv:n palkat..."

        Näytä mielummin ihan selvät tilastot, esim. linkit olisivat ihan käteviä.

        Mutta siis sinänsä, ei se yksityistäminen tässä nyt se pääpointti ole. Jollakin tavalla lapsille pitäisi saada hyvää ja terveellistä ruokaa (vaikka siitä sitten joutuisi maksamaankin enemmän), yksi keino olisi yksityistäminen, mutta voisivathan nykyisetkin ruokalat alkaa perimään ruokailusta maksua. Tai sitten kustannettaisiin paremmat ruuat suoraan verorahoista. Mielestäni tuo yksityistäminen nyt olisi paras vaihtoehto, mutta ehdottomasti huonoin vaihtoehto on tehdä matosalaatteja ja kesäkeittoja nykyisellä minimibudjetilla, josta ei välillä meinaa riittää edes ruisleipään tai mehuihin.

      • Lukiolainen -90
        Hiusku kirjoitti:

        "...tehdään halvemmista raaka-aineista"

        Miten vain, kunhan olisi terveellistä ja hyvää ruokaa, jota nykyinen kouluruoka ei ole. Ja kuten sanoin, olisi uudet ruokalat tottakai valvonnan alla. Jos olet verrannut korkeakoulujen ruokaloita (joissa ateria maksaa 2,20, jotkut keitot tms jopa vähemmän) ja peruskoulujen ruokaloita, niin tuskin voit sanoa että yksityisella puolella olisi huonompaa ruokaa?
        En myöskään keksi, miten nykyiset ruokalat voisivat mitään mistään halvemmalla saada.

        "Tällähetkellä kuntatyöntekiä saa keittössä palkkaa n: 1400- 2500 riippuen tehtävästä ja ikälisistä. yksityset maksavat 1300-2000 riippuen ... kuntapuolella 150asiakasta/ 1 työntekiä. yksityisellä pahimmillaan 1500as/ 1 tekiä."

        No tätä en tiennyt. Voit varmaan pistää lähteitä (esim. joku nettilinkki) että voin tarkistaa asian?

        "Miten vain, kunhan olisi terveellistä ja hyvää ruokaa, jota nykyinen kouluruoka ei ole."

        Saako tiedustella, oletko sinä koululainen? Syötkö päivittäin kouluruokaa? Vai onko tämä käsitys pahanmakuisesta kouluruoasta omaksuttu lapseltasi tai kuulopuheiden perusteella?

        Terveellisyydestä olen samaa mieltä, ruoka ei aina ole terveellisintä mahdollista, parannettavaa kyllä löytyisi. Mutta että kouluruoka ei ole hyvää!? Ja mikä sinä olet sitä sanomaan? Omasta puolestani voin sanoa, että kouluruoka on ihan hyvää. Ei ehkä kermaisella punaviinikastikkeella kuorrutetun sisäfilepihvin vertaista, mutta se ei taida olla tarkoituskaan.

      • Yks tyhmä vaan
        Hiusku kirjoitti:

        "korkeakoulussa maksaa 2,20 peruskoulussa pudjetoitu hinta n:1,70. 0.5 /ateria on iso raha kun mietitään mitä tarjotaan"

        Aika vaikeaselkoista tekstiä... mutta siis, ei mielestäni ole yhtään iso raha, kyllä sen laadussa, monipuolisuudessa ja terveellisyydessäkin näkee heti kun tehdään noin halvalla ruokaa, ja sen myös huomaa heti kun tehdään sitä ruokaa vähän isommalla rahalla, vert. peruskoulut korkeakoulut. Onhan se hienoa, että kouluruokaa tarjotaan pienellä budjetilla, mutta mielestäni olisi paljon hienompaa jos tarjottaisiin hyvää että terveellistä kouluruokaa vähän isommalla budjetilla.

        "halvemmat raaka-aineet johtuvat jatkuvasta kilpailuttamisesta ja päivittäin tapahtuvasta hintojen vertailusta eri toimittajen välillä"

        Aivan... yksityiset varmaankin sitten ostavat kaiken kalliimmalla eivätkä ikinä vertaile hintoja?

        "katso pam:in taulukkopalkat ja ktv:n palkat..."

        Näytä mielummin ihan selvät tilastot, esim. linkit olisivat ihan käteviä.

        Mutta siis sinänsä, ei se yksityistäminen tässä nyt se pääpointti ole. Jollakin tavalla lapsille pitäisi saada hyvää ja terveellistä ruokaa (vaikka siitä sitten joutuisi maksamaankin enemmän), yksi keino olisi yksityistäminen, mutta voisivathan nykyisetkin ruokalat alkaa perimään ruokailusta maksua. Tai sitten kustannettaisiin paremmat ruuat suoraan verorahoista. Mielestäni tuo yksityistäminen nyt olisi paras vaihtoehto, mutta ehdottomasti huonoin vaihtoehto on tehdä matosalaatteja ja kesäkeittoja nykyisellä minimibudjetilla, josta ei välillä meinaa riittää edes ruisleipään tai mehuihin.

        Ihme ettet viisastellut KTV:stä. Sitä nimittäin ei enää ole. KTV, VAL ja VTY yhdistyivät vuoden 2006 alussa muodostaen Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL).

        Jopa minäkin löysin netistä palkkataulukot sekä JHL:n että PAM:n, vaikka olenkin tyhmä. Linkit löytyy, jos osaa etsiä. Sinä, Hiusku, osaat varmasti! Olethan kaikkitietävä ja muutenkin täynnä tietoa ja itseäsi. Onnea valitsemallasi tiellä! ;)

      • Hiusku
        Lukiolainen -90 kirjoitti:

        "Miten vain, kunhan olisi terveellistä ja hyvää ruokaa, jota nykyinen kouluruoka ei ole."

        Saako tiedustella, oletko sinä koululainen? Syötkö päivittäin kouluruokaa? Vai onko tämä käsitys pahanmakuisesta kouluruoasta omaksuttu lapseltasi tai kuulopuheiden perusteella?

        Terveellisyydestä olen samaa mieltä, ruoka ei aina ole terveellisintä mahdollista, parannettavaa kyllä löytyisi. Mutta että kouluruoka ei ole hyvää!? Ja mikä sinä olet sitä sanomaan? Omasta puolestani voin sanoa, että kouluruoka on ihan hyvää. Ei ehkä kermaisella punaviinikastikkeella kuorrutetun sisäfilepihvin vertaista, mutta se ei taida olla tarkoituskaan.

        Perustan kaiken tietoni tutkimustuloksiin, jotka ovat julkaistuja kansainvälisissä tiedealan lehdissä.

      • Lukiolainen -90
        Hiusku kirjoitti:

        Perustan kaiken tietoni tutkimustuloksiin, jotka ovat julkaistuja kansainvälisissä tiedealan lehdissä.

        Ilmoittaisitko meille palstan lukijoillekin lähteesi? Itseäni ainakin kiinnostaisi nähdä tarkemmat tiedot tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaislapset ja -nuoret eivät pidä kouluruokaa hyvänmakuisena.

        Itse uskon, että useimmille ruoka kyllä kelpaa - varsinkin yläaste- ja lukioikäiset pojat syövät ruokaa uskomattomia määriä, ja luulisi etovan maun väkisinkin pienentävän otettuja annoksia.

        Toki kaikki eivät kouluruoasta aina pidä, mutta luulenpa, että se on suurelta osin vain murrosikäisten kapinahalua, uhoamista ja näyttämisenhalua. Se pieni osa, joka ruoasta ei pidä, on kyllä varmasti kaikkein äänekkäin. Usein se osa koostuu tytöistä ja kuuluu siihen ikään; kouluruoka on periaatteellisista syistä pahaa. (Myönnän itsekin kuuluneeni [kuuluvani!?]tuohon ryhmään.)

      • Hiusku
        Hiusku kirjoitti:

        Perustan kaiken tietoni tutkimustuloksiin, jotka ovat julkaistuja kansainvälisissä tiedealan lehdissä.

        Joku näköjään pelleilee nimimerkilläni.

        Omat kokemukseni kouluruokaan perustuu kahden eri koulun ruokaloihin, joissa söin yhteensä 12 vuoden ajan. Siitä nyt on muutama vuosi aikaa.

      • Hiusku
        Yks tyhmä vaan kirjoitti:

        Ihme ettet viisastellut KTV:stä. Sitä nimittäin ei enää ole. KTV, VAL ja VTY yhdistyivät vuoden 2006 alussa muodostaen Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL).

        Jopa minäkin löysin netistä palkkataulukot sekä JHL:n että PAM:n, vaikka olenkin tyhmä. Linkit löytyy, jos osaa etsiä. Sinä, Hiusku, osaat varmasti! Olethan kaikkitietävä ja muutenkin täynnä tietoa ja itseäsi. Onnea valitsemallasi tiellä! ;)

        "Olethan kaikkitietävä ja muutenkin täynnä tietoa ja itseäsi."

        Hyvä hyvä, aletaan vielä mollaamaan, kun ei pystytä muuta keksimään? Olen kaikkitietävä ja täynnä itseäni, kun ehdottamani ajatus onkin loppuen lopuksi ihan hyvä, kukaan ei vain uskalla sitä ehdottaa julkisuudessa ääneen (juuri kaltaistesi ihmisten takia).

        Oletan, että jos väitteen esittää, ja sille pyydetään perustelut, niin se perustelujen etsiminen on väitteen esittäjän harteilla.

        Vaikka palkat keittiöissä laskisikin kun ne yksityistettäisiin, niin ei se mitään, tärkein pointtini on kuitenkin saada kouluruoka maksulliseksi, eikä sitä pakko ole yksityistämiselläkään toteuttaa.

      • Hiusku
        Lukiolainen -90 kirjoitti:

        Ilmoittaisitko meille palstan lukijoillekin lähteesi? Itseäni ainakin kiinnostaisi nähdä tarkemmat tiedot tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaislapset ja -nuoret eivät pidä kouluruokaa hyvänmakuisena.

        Itse uskon, että useimmille ruoka kyllä kelpaa - varsinkin yläaste- ja lukioikäiset pojat syövät ruokaa uskomattomia määriä, ja luulisi etovan maun väkisinkin pienentävän otettuja annoksia.

        Toki kaikki eivät kouluruoasta aina pidä, mutta luulenpa, että se on suurelta osin vain murrosikäisten kapinahalua, uhoamista ja näyttämisenhalua. Se pieni osa, joka ruoasta ei pidä, on kyllä varmasti kaikkein äänekkäin. Usein se osa koostuu tytöistä ja kuuluu siihen ikään; kouluruoka on periaatteellisista syistä pahaa. (Myönnän itsekin kuuluneeni [kuuluvani!?]tuohon ryhmään.)

        En mä ala mitään lähteitä julkaisemaan. Itse olen pyytänyt muita mainitsemaan lähteen, mutta eivät he ole niitä julkaisseet.

      • Hiusku
        Hiusku kirjoitti:

        En mä ala mitään lähteitä julkaisemaan. Itse olen pyytänyt muita mainitsemaan lähteen, mutta eivät he ole niitä julkaisseet.

        On varmaan hauskaa pilata keskustelua pelleilemällä toisten nimimerkeillä, kun ei pysty muuten vastaan väittämään, hehheh? Ensin väität nimimerkilläni, että perustan tietoni tutkimustuloksiin, sitten väität että en suostu niitä julkaisemaan. Juuri näin....

        No tässä nyt jotain kuitenkin:
        Kouluruoka ei ole terveellistä muualla kuin niillä paikkakunnilla, joilla on varaa satsata rahaa ruuan laatuun: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200610065210955_uu.shtml

        Tietääkseni koko Suomea kattavaa (luotettavaa) tutkimista ei ole tehty kouluruan mausta. Jos on, niin haluaisin nähdä. Yksittäisistä kouluista on tehty useampiakin tutkimuksia, ja luulen, että mitä tyytyväisempiä opiskelijat/oppilaat ovat olleet, sitä enemmän ruokaan on laitettu rahaa.

    • Siina.

      Ensin mietin, että ei todellakaan, koska meidän perheellä ei ole senttiäkään ylimääräistä, mutta sitten luin tosta ruokalisä ideasta. Silloin se olisi hyvä juttu.
      Mutta jos sellaista ei tulisi, niin sitten en söisi koulussa, koska se tietäisi 40 € x kaksi lasta kuukaudessa meidän perheestä, ja sillon me oltais aivan vararikossa, jos pitäis laittaa ruokaan 80 euroa ylimääräst...

      Mut ihan hyvä idea.
      Meidän koulussa on kyllä tosi hyvät safkat tälläkin systeemilla. Leipää on melkein aina muutakin kuin näkkäriä, hedelmiä on ollut, karjalanpiirakkaakin on ollut, välipalamyynnissä myydään herkkuja, leipää ja hedelmiä...

    • yhden vuoden

      lukiossa ollessani 90-luvun alussa. Tuolloin kyllä kaikkien oli pakko maksaa, kävi syömässä tai ei. Tuolloin ei tietty ruuan laatu kohonnut, mutta kyllä sitä kävi syömässä, kun siitä piti oikein maksaa.

      • TiskinTälläPuolen

        Höpön löpön. Itse olen käynyt lukion vuosina 1992-1994 ja kouluruokailu oli syvimmästä lamasta riippumatta ilmaista eikä ruuan laadussakaan ollut valittamista.

    • bihi

      tällähetkellä koulun safka on hyvää, monipuolist ja terveellistä. olen ruokaillut yliopiston ruokalassa ja siinä ei ole juurikaan eroa lukion ruokailuun, paitsi joutuu maksaan itsensä kipeeksi, ja mistähän opiskelijat sit rahat repis?

      • Hiusku

        Noin kolmessa prosentissa Suomen kouluista on terveellistä ruokaa. Joillekkin keittiöille on annettu enemmän määrärahoja per ateria, joten siellä myös sitten on mahdollista saada hyvääkin ruokaa. Pienillä velkaisilla kunnilla on oikeastaan mahdotonta lisätä rahaa ruokailuun, kenties miettivät että miten saisivat jotain vieläkin halvemmalla.

        "ja mistähän opiskelijat sit rahat repis?"

        Ööö... oiskohan vaikka elatusvelvollisilta vanhemmiltaan (peruskoulussa ja lukioissa opiskelevat ovat pääsääntöisesti alle 18-vuotiaita)?

    • Lukiolainen -90

      Hyväosaiset lapsineenhan tuosta hyötyisivät pienituloisten vanhempien lasten kustannuksella.

      2,20 euroa päivässä on todella paljon. Parinsadan koulupäivän lukuvuodessa se tekee yhteensä noin 440 euroa. Valtava summa, ja tämä oli vasta yhdeltä lapselta! Entä jos koulunpenkkiä kuluttaa samanaikaisesti vaikka perheen kolme lasta, puhumattakaan kuudesta?! Nykyajan suurperheissä tämä ei ole enää lainkaan harvinaista. Myöskin uskonnollisissa perheissä lapsia on usein paljon, mutta tulot eivät todellakaan ole suuremmat kuin pienemmissä perheissä.

      Lisäksi esimerkiksi lukiossa kirjoihin ja muihin tarvikkeisiin menee todella paljon rahaa. Vuodessa kirjoihin menee helposti yli 500 euroa. Lisäksi on maksettava kynät, kumit, vihot ja viivoittimet, sekä ainakin pitkän matematiikan opiskelijoilla lähes pakollinen hankinta on parinsadan laskin. Lukiouran lopulla tietysti oma kustannuksensa ovat vielä kirjoituksiin osallistuminen; perusmaksu parikymppiä per kirjoituskausi, nykylukiolaisella siis väistämättä yhteensä 40-60 euroa. Jokaisesta aineesta lisäksi parinkympin lasku. Kirjoituksistakin tulee siis monensadan lasku. Ja tietenkin sinne kouluun pitää jotenkin päästä. Kunta/Kela korvaa osan bussimatkoista, mutta esimerkiksi useimmille tutuilleni laskua tulee vielä nelisenkymppiä kuussa itselle.

      Tähän päälle pari euroa päivässä kouluruoasta?

      Ei, ei ole hyvä idea.

      • Hiusku

        Mielestäni pienituloiset ovat perseestä!

        Minulle 440 euroa on taskurahaa. Lompakostani löytyy vähintään 1000 euroa aina.

        Kyllä opiskelijat ja koululaiset ovat valmiita maksamaan vaikka 1500 euroa vuodessa, jos heille tarjotaan ravitsemusopillisesti täydellistä ruokaa.

      • qweqweqew

        Ite pidin aina kouluruoasta, mutta kieltämättä sillä rahalla, millä annos pitää pystyä valmistamaan, tulee ruoasta väkisin varsin hiilihydraattipitoinen. Jos tollasella maksullisella systeemillä saisi ruoasta proteiinipitoisempaa, joka olisi kaikkien etu, niin se olisi ihan hyvä homma. Hiilarilla lähtee nälkä ja jaksaa, mutta proteiini on rakennusaine, jota ilman ihminen ei tule toimeen. Proteiinipitoinen ruoka on kalliimpaa, mutta kouluruoassa on selkeä epäsuhta hiilarien ja proteiinin välillä, joka pitäisi korjata, maksoi mitä maksoi.

      • Hiusku

        "Hyväosaiset lapsineenhan tuosta hyötyisivät pienituloisten vanhempien lasten kustannuksella."

        No enpä usko. Kuten kirjoitin, köyhimmille perheille voitaisiin maksaakkin jotain ruokalisää.

        "2,20 euroa päivässä on todella paljon. Parinsadan koulupäivän lukuvuodessa se tekee yhteensä noin 440 euroa. Valtava summa, ja tämä oli vasta yhdeltä lapselta! Entä jos koulunpenkkiä kuluttaa samanaikaisesti vaikka perheen kolme lasta, puhumattakaan kuudesta?!"

        Lapsilisää saa jo normaalistikkin mitä enemmän lapsia on, kuten myös saisi sitä ehdottamaani ruokalisää.

        Itse muistelen, kuinka aina koulusta päästyäni oli kamala nälkä, joko siitä syystä että pahanmakuista kouluruokaa ei pystynyt paljoa syömään, tai siitä että vaikka sitä söikin, ei siitä paljoa energiaa ja ravintoaineita saanut. Jos koulussa saisi syötyä kunnon aterian, niin pidemmällä tähtäimellä se voisi hieman pienentää muita ruokakuluja.

        "Tähän päälle pari euroa päivässä kouluruoasta?"

        Ihan tiedoksesi, ei se kouluruoka ilmaista ole nytkään. Verorahoista se maksetaan.

        Joku pelleilee täälläkin näköjään nimimerkilläni, mutta ne vistit on onneksi helppo tunnistaa...

    • ~Jansku~

      mut kaikilla ei ole varaa ottaa aina rahaa mukaa kouluu ja maksaa ruokaa! siis monella on joo muutenkin tiukkaa!! oikeest! tää on parempi ettei maksa mitää!!

      • Hiusku

        Köyhät ovat perseestä. Ei ravinto-opillisesti täydellinen ruoka ole ilmaista. Muunlainen ruoka on paskaa ja sitä ei saa yhteiskunta kustantaa opiskelijoille ja koululaisille.

        Köyhät kadulle tienaamaan!

      • Hiusku kirjoitti:

        En edelleenkään ymmärrä tätä ihme valitusta huonosta kouluruoasta! Itse tykkäsin kouluni ruoista niin ala- kuin yläasteella ja lukiossa. Jopa britit ovat ottaneet mallia suomalaisesta kouluruokailusta ja ovat olleet tyytyväisiä kokeiluun. Heillä kun kouluruoka koostuu pääasiassa roskaruoasta (ranskalaisista, ravintoarvoiltaan huonoista kana"rinkuloista", pizzaa jne). Lapset eivät saa tarpeeksi tärkeitä ravintoaineita roskaruoasta ja sen takia eivät jaksa keskittyä opiskeluun, ovat väsyneitä ja äreitä.

        Meillä sentään on tarjolla ns. kotiruokaa eikä mitään valmista pikaruokaa. On salaatteja, paistoksia, keittoja jne. Aivan älyttömästi mistä valita. Koulun hernekeitto oli yksi lemppareistani, muutaman muun ruoan lisäksi.

        Viimeisimmästä kommentistasi päätellen taidat olla hyvissä rahoissa, kun kerta noin lesoat. Ei ilmainen aina automaattisesti tarkoita huonolaatuista. Ehkä juuri sinun lemppariruokaa ei ole ollut tarpeeksi usein tarjolla koulun ruokalassa ja siitä suivaantuneena olet vetänyt herneen todella syvälle nenääsi. Opettele toki syömään muitakin ruokia, äläkä heti aloita valitusvirttäsi jos maku ei sovikaan kielellesi.

      • Hiusku
        eras_mj-fani kirjoitti:

        Jos olet yhtään lukenut viestejäni tässä ketjussa, niin osaat varmasti huomata mitkä niistä on jonkun ääliöpelleilijän kirjoittamia, ja mitkä oikeasti minun kirjoittamia. En jaksaisi pelkästään tämän keskutelun takia alkaa tätä nimimerkkiä enää rekisteröimään.

        "Heillä kun kouluruoka koostuu pääasiassa roskaruoasta (ranskalaisista, ravintoarvoiltaan huonoista kana"rinkuloista", pizzaa jne)."

        Joo... sen verran itsekkin tiedän brittiläisestä kouluruokakulttuurista, että aika hirveää se on. Todella rasvaisia ruokia jatkuvasti, ja kouluihin otetaan ihan yleisesti sipsipusseja evääksi! Ovat varmasti hyviä ja täyttäviä, mutta kaukana terveellisestä.

        "Viimeisimmästä kommentistasi päätellen taidat olla hyvissä rahoissa, kun kerta noin lesoat."

        Viimeisin kommentti ei ollut minun kirjoittamani. Ja vastaus muutenkin; en todellakaan ole hyvissä rahoissa, olen opiskelija, elelen opintotuella säästöön jääneillä kesätyörahoillani. Voi olla että opintolainaa tulee nostettua tuossa ensi vuoden puolella.

        "Ei ilmainen aina automaattisesti tarkoita huonolaatuista."

        Ei aina joo. Mutta kai se jotain kertoo että tutkimuksen mukaan kolmessa prosentissa Suomen kouluista tarjotaan terveellistä ruokaa?

        "Opettele toki syömään muitakin ruokia, äläkä heti aloita valitusvirttäsi jos maku ei sovikaan kielellesi."

        Nojoo, sellaisia asioita joita en pysty syömään, ovat lähinnä valkosipuli ja jotkut keitot, yleensä maitoon tehdyt (kesäkeitot, jotkin kalakeitot...).

        Mutta muuten tässä on tullut tehtyä ja maisteltua kaikenlaista, uusia reseptejä kokeilen aina tasaisin väliajoin, varsinkin vähän eksoottisempia ruokia on mukava kokkailla. Ruuanlaitto on yksi tärkeimpiä harrastuksiani, ja hyvä (ja mieluiten tulinen) ruoka on lähellä sydäntäni. Noin ihan maun kuin terveellisyydenkin takia, hyvällä ruualla en tässä tapauksessa tarkoita pizzoja, hampurilaisia, ranskalaisia tms...

        Huomasin vasta kommentin kirjoitettuani, että täällä tosiaan joku pelleilee nim.merkkiäsi käyttäen. Ilkeää sellainen...

        Mutta tosiaan, siltikään en ymmärrä miksi aina valitetaan kouluruoasta. Mielestäni se on ollut todella hyvää ja kun on syönyt riittävästi jaksaa sitä opiskella loppupäivän. Olen siis syönyt kumpaakin peruskoulun maksutonta ja ammattikorkean maksullisia ruokia ja mielestäni ne eivät eroa millään tavalla. Tietysti ammattikorkeassa oli enemmän eri vaihtoehtoja (kasvisruokaa, kevyt linja jne.).

        Tuntuu, että tänä päivänä nuoriso on todella nirsoa ja aivan kaikesta valitetaan. Enkä nyt ole ihan varma, kannattaako kaikkea uskoa, mitä kouluruoasta on tässäkin viestiketjussa kerrottu (esim. kuollut rotta hampurilaisen välissä jne). Saattaa olla, että meikäläisellä on ollut onnea syödä hyvälaatuista ruokaa peruskoulussa ja ammattikorkeassa. Minäkään en kannata peruskoulun ruokailua muuttamista maksulliseksi.

      • VKGVUGVU

        m, m mm mm

    • tuleva opiskelija

      Mielestäni kouluruoka ei kovin usein ole maukasta, eikä varmasti aina tosi terveellistäkään. Mutta on se kuitenkin koululaisille ilmaista.
      Varmasti ruoan laatu paranisi jos annosta kohti käytettyä rahamäärää korotettaisiin. Kuitenkaan sitä ei kannattaisi tehdä valtion rahoilla, sillä monen mielestä ruoka olisi vieläkin "pahaa" koska se olisi ilmaista.

      Mainitsemasi "ruokalisä" kuulostaa ideana ihan kivalta, mutta millä määriteltäisiin sen saajat?

      esim. Perheessä 5 lasta ja vanhempien tulot alittaisivat jonkun tietyn summan. Kaikki söisivät ilmaiseksi.

      esim. Perheessä 5 lasta ja vanhempien tulot ylittävät tietyn rajan. Lasten päivittäinen ruokailu maksaisi vähintään 11 euroa päivässä, eli 55 euroa viikossa. Aikamoinen menoerä olisi kuukaudessa pelkkä lasten kouluruokailu pelkästään sen vuoksi, että saataisiin vähän parempaa ja terveellisempää kouluruokaa.

      "Nämä järjestelyt voisivat parhaimmillaan
      1. Tarjota paremmat ja terveellisemmät ruuat lapsille

      2. Verotus kevenisi, kun valtion ei tarvitse enää tukea niin paljoa kouluruokailua

      3. Valtion verotulot kasvaisivat, kun ravintolafirmat maksaisivat enemmän veroja

      4. Hyvällä lykyllä työpaikatkin ja uudet firmat lisääntyisivät ravintola-alalla. "

      ----------------------------------

      1. Varmasti näin kävisi.

      2. Verotus kevenisi? Tuskin, sillä valtiolla on niin paljon muita menoeriä, velan maksua yms.

      3. Ehkä, mutta silti ei merkittävää vaikutusta verotuloihin.

      4. Liikevoittoa tuottava yritys pitäisi työvoimakustannukset minimissä, ja muutama ihminen tekisi kamalalla kiirellä ruokaa suurelle määrälle ihmisiä. Uusia firmoja ei varmaan paljon tulisi, sillä suuret amica, sodexho yms. hallitsevat markkinoita.

    • Cati_Deal

      minusta koulun tiloihin mahtuisi kaksi ruuanjakelupistettä joista toinen voisi olla yksityisen (esim amica) ylläpitämä jossa ruoka maksaisi senverran kuin mitä amica hinnoittelisi (n.2 egeä/satsi) ja sitten keskuskeittiön vastine joka toimisi kuten nytkin, ainoastaan maksaisi sen mitä nykyään kouluruoka maksaa, 40senttiä/naama.

      oppilaat voisivat sitten oman tulotasonsa yms. perusteella valita kumpaa ruokaa ottaisivat ja kaikki kilpailun kriteerit tulisivat täytettyä.

    • Amkki

      Etkö muka tiedä, että ammattikorkeakouluissa on ainakin jo maksullinen kouluruoka.

    • Maksaja

      Suurin osa tähän keskusteluun vastanneita on ääliöitä. Kouluruoka on niin terveellistä kuin sillä hinnalla voi tarjota. Useimmat köyhempien perheiden lapset eivät saa yhtä täysipainoista ateriaa kotona ja rikkaiden lapset tulisivat muuten toimeen pikaruualla ja eineksillä. Kyllä muistan lämmöllä kouluruokailut, kun äitini ja isäni tekivät pitkiä päiviä ja tulivat kotiin vasta monta tuntia minun jälkeen.

      Kyllä kouluruoka on säilytettävä maksuttomana ja rahat kerätä verovaroista yhä edelleen! Se onkin yksi asia, josta veronmaksajana en lähtisi valittamaan. Itse asiassa toivoisin että kouluruokailu siirrettäisiin maksuttomaksi myös korkeakouluihin. Korottaisi opiskelumotivaatiota ja lyhentäisi taatusti opiskeluaikaa kun ei tarvisi käydä töissä itsensä ruokkiakseen eikä työssäkäynti söisi energiaa koulunkäynniltä.

      Kouluruokailu kunniaan ja nipottavat vanhemmat turpa kiinni. Jos teidän pennut eivät osaa ottaa kouluruokailua etuna, olette kasvattaneet lapsenne väärin.

    • Eesaukki

      Huisku nyt kirjoittaa kummia. Vai ei ole kouluruoka hyvää.mitä kurmeeta sen olla pitää, jotta nirsolle Huiskuliinillekin kelpaa. Itse söin työssä ollessani n. 6650 maksullista kouluateriaa.
      En muista kertaakaan sen pahaa olleen. Aikuiselle puurot olivat joskus vähän liian kevyttä, mutta hyviä nekin olivat!

      Huiskun tyylillä tulee läpiä päähän!

    • Jutakauteen
      • PaarmaJäässä

    • koulunlimamössölaatikko

      Entäpä jos kouluruoka pidettäisiin täysin entisellään ja ilmaisena, mutta oheen voitaisiin tuoda erikseen myytäviä lisukkeita 0,20 - 1,00 euron hinnoilla. Esimerkiksi:
      - tuorepuristettua mehua
      - tuoretta, pehmeää leipää
      - proteiinipatukoita tai välipalakeksejä
      - kahvia, teetä ja kaakaota
      - makukivennäisvettä
      - purukumeja
      - banaaneja, omenoita

      Noita lisukkeita voisi olla myös myynnissä välitunnilla koulun kahviossa. Muutamana päivänä kuukaudessa voisi olla myynnissä myös pieniä herkkuja, kuten suklaakonvehteja, suklaakeksejä tai munkkeja. Tämä opettaisi samalla lapsille rahan käyttöä.

    • Googlaaitselähteet

      Tässä ketjussa on sekaisin moni asioita. Yksi kysymys on, että pitäisikö kouluruoan olla maksullista, ja toinen asia on, että pitäisikö ruoka tuottaa yksityisesti vai kunnallisena palveluna.

      Minusta kouluruoka voisi olla maksullistakin. Siinä tulisi silloin esiin, että ilmaisia lounaita ei ole. En kuitenkaan kannata, että kaikkein köyhimmille tulisi kouluruoan maksu lapsilisiin tai muihin tukiin, koska siinä on vaarana, että raha ei päädy lasten kouluruokiin vaan esimerkiksi vanhempien päihteisiiin tai velkoihin. Minusta maailmalla toimiva malli mitä olen nähnyt, on esimerkiksi sellainen, että vähävaraisimmat saavat maksusitoumuksen kouluruokaan eikä sitä rahaa ole mahdollista käyttää muuhun. Kouluruoka maksetaan yleensä ladattavalla kortilla kuten vaikka bussimatkat. Lapsilla ei ole hyvä olla koulussa rahaa mukana.

      Minusta kouluruoan voi tuottaa yksityisestikin, riippuen siitä, haetaanko taloudellista etua vai asiakaslähtöisesti määräytyvää laatua.

      Yksityinen yritys on olemassa sitä varten, että se tuottaa voittoa omistajilleen. Voittoa voi tehdä eri tavoin. Yksi säästön mahdolllisuus ovat halvemmat raaka-aineet. Toinen mahdolllisuus säästöön tulee toiminnan tehostamisesta, eli töiden järjestelystä niin, että tarvitaan vähemmän tekijöitä. Tähän voidaan päästä esimerkiksi suurilla keskuskeittiöillä tai yksinkertaisemmilla ruokalistoilla, joissa on vähemmän työtä. Kolmas säästön paikka on henkilökunnan palkat, yksityiset maksavat keittöalalla pienempää palkkaa kuin kunnat.

      Yksityistäminen ei välttämättä ole kansantaloudellisesti kannattavaa. Osa isoista ruokapalveluyrityksistä on monikansallisia ja ne tulouttavat voitot ulkomaille, joten jos kouluruoka tuotetaan yksityisesti niin voi olla, että henkilöstön palkoista tuleva verokertymä on ainoa, mikä jää Suomeen, ja se jää nykyistä pienemmäksi. Tosin on suomalaisiakin ruokapalveluyrityksiä, joten voi ne voitot jäädä Suomeenkin. Yksi iso kysymys on myös isojen kaupunkien pienipalkkainen henkilöstö, jonka palkat laskevat. Yksityisellä sektorilla töissä oleva ruokapalvelun työntekijä ei voi asua eikä elää pääkäaupunkiseudulla ilman asumistukea ja monessa tapauksessa myös toimeentulotukea - ja jos yhteiskunta joutuu maksamaan työntekijälle tukea asumiseen ja elämiseen, niin eikös se silloin samalla tue yritystä maksamaan liian matalaa palkkaa?

      Sen sijaan yksityistämisellä voidaan saada sellainen etu, että kouluruoan laatu paranee. Tarjonnan on vastattava nykyistä paremmin asiakkaiden eli koululaisten tarpeita. Jos ruoka ei ole hyvää eikä terveellistä, niin sitä ei kukaan osta ja yritys jää ilman voittojaan. Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa siihen, että yrityksiä ei kiinnosta järjestää kouluruokailua, opiskelijat alkavat ottaa mukaan omia eväitä, lopulta perusopetuslakia muutetaan niin, että siitä otetaan pois se kohta, missä sanotaan, että koulupäivän aikana pitää tarjota lämmin ateria, ja lämmin koululounas jää historiaan. Markkinavoimien mukaan kun mennään, niin pian ollaan siiä tilanteessa, että kaikillla on koulussa sellaiset eväät, mitä kotoa annetaan. Köyhillä on köyhät eväät ja rikkailla on leuhkat eväät. Tokihan eväiden laatu heijastuu sitten tasa-arvoon ja koulumenestykseenkin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe